Oon kuunnellu Nightwishia epäsäännöllisesti varmaan jo Oceanbornin jälkimainingeista lähtien, mutta en ole pitänyt bändiä mitenkään erityisen mahtavana. Ensimmäisen kerran olin katsomassa 2004 Once-kiertueella hieman ex tempore ja pidin kyllä kuulemastani, soittivathan silloin myös Symphony of Destructionin coverina.
Sitten tuli Turusen erottaminen ja mielestäni varsin keskinkertainen laulaja tilalle. Kuuntelin Dark Passion Playta heti ilmestyttyään, mutta se ei tehnyt kovin suurta vaikutusta Poet And the Pendulumia lukuunottamatta. Livenäkään ei tullut käytyä katsomassa, kun kuuli jostain pätkiä miltä Olzon kuulostaa livenä.
Sitten 2012 kun kuulin kuka valittu tuuraajaksi loppukiertueeksi, olin onneni kukkuloilla, koska tiesin Floorin loistavaksi laulajaksi niin After Foreverin, Star Onen kuin Ayreoninkin perusteella. Silti ei vieläkään tullut suuremmin bändin kelkkaan hypättyä. En käynyt keikoilla, en edes ostanut Showtime, Storytime-DVD:ta, jotain pätkiä taisin youtubesta katsoa ja pidin kyllä.
Kun Endless Forms Most Beautiful julkaistiin, kuuntelin sitä paljon, niin töissä kuin lenkilläkin ja pidin sitä ehdottomasti bändin parhaana levynä. Siltikään suuri kipinä ei vielä syttynyt, kunnes näin bändin livenä Qstockissa, arvatenkin vuonna 2016.
Sen jälkeen olen kuunnellut Nightwishia varmaan eniten ja kiima vain kasvaa. Mutta mikäs tässä, bändi tuntuu paranevan vanhetessaan ja vanhoistakin levyistä löytyy paljon uutta, koska en ole niitä kuunnellut aikoinaan puhki.
Eli voisi sanoa, että varsin myöhäisherännäinen olen bändin suhteen, vaikka siitä olen ns. aina tiennytkin.
Niin joo, ja nykyään kuuntelen bändiä mieluummin myös muuttuneiden sanoitusaiheiden vuoksi.