Avataanpa ketju harjoituspelien myönteisimmälle yllätykselle. Miehen kiekollisia taitoja osattiin odottaa, mutta onhan tuo nähty ylittänyt odotukset toistaiseksi. 9 ottelua tehoin 5+3 on huima suoritus jenkkipakilta. Kaiken lisäksi jostain syystä ei saanut syöttöpistettä yhteen Malisen maaliin, vaikka vapautti hänet poikittaissyötöllä nokikkain maalivahdin kanssa. Käytännössä siis Bailen on pelannut piste per peli tahdilla.
Miehen laukaus on yksinkertaisesti loistava. Veto lähtee tarkasti, nopeasti ja napakasti sekä ranteella että lämärillä. Tämän lisäksi pelisilmä on kohdillaan eli osaa ajoittaa laukauksen juuri oikein, kun maski on paikallaan tai maalivahti huonossa asennossa. Syöttöpeli ei ole aivan laukauksen tasolla, mutta kuvioiden tullessa tutummaksi alkavat syötötkin napsua entistä paremmin lapoihin. Eikä ne huonoja ole nytkään.
Omassa päässä oma mies hukkuu välillä ja kiekonmenetyksiä sekä harhasyöttöjä näkyy ajoittain. Siinä on parantamisen varaa, mutta tähän asti nähdyn perusteella mies on todellinen täsmäase ylivoimaan ja korkealla pakkien pistepörssissä. Toivottavasti ei vauhdin kasvaessa joudu entistä kovempiin vaikeuksiin omissa, koska silloin peliaika on tiukassa.