Uskomattoman paljon keskustelua ottaen huomioon, että valmentajien hyvyyttä on todella vaikea arvioida mitenkään. Valmentajan vaikutus joukkueen menestykseen on lopulta rajallinen ja se on erittäin hyvin piilossa. Suoritusta ei voi arvioida samoin kuin pelaajan suoritusta, joka näkyy jäällä. Valmentajan suoritus näkyy tai ei näy, vaikea sanoa.
Jokunen tilastoveijo yrittää haarukoida valmentajavaikutusta pelaajien kautta, koska, kuten todettua, pelaajat ovat se muuttuja, jonka suoritteet näkyvät ja joita voi mitata. Tässä on luonnollisesti ongelmana, että (varsinkin hyvät) pelaajat liikkuvat seurojen välillä nykyään suhteellisen vähän. Luotettavaa dataa ei kerry. Lisäksi pelaajan muuttuneet otteet voivat johtua monesta muustakin asiasta kuin valmentajasta: otteet esimerkiksi paranevat, koska pelaajaa ei uuden seuran kopissa kiusata samoin kuin edellisessä seurassa.
Väitän, että ylivoimaisesti merkittävin tekijä valmentajan arvostuksessa on, miten hyvä tuuri hänellä on ensimmäisessä työpaikassaan. Jeff Blashillin erottaa Jared Bednarista eniten se, että edellisen työnantajalla oli tankkivaihe silmässä, jälkimmäisen yritti nousta tankkauksen jälkeen huipulle. Kuka oikeasti voi sanoa, että vaihtamalla miehet ja pestit päittäin Blashill ei olisi se, joka nyt pelaa kannusta ja Bednar se, joka joutunee hakemaan uralleen vauhtia apuvalmentajan hommista?
Sama Dallas Eakinsin kanssa. Ensimmäinen pesti oli junaturma-Oilers, jossa ei onnistunut myöskään aiemmin urallaan hyvää jälkeä tehneet McLellan tai Hitchcock. Eakinsin pelifilosofia oli kuitenkin pitkälti sama, jolla Mike Sullivan johdatti Pensin tuplaan ja josta sittemmin on tullut valtavirtaa. Mike Sullivan saa menestyksensä johdosta valita seuraavankin työnantajansa, Dallas Eakins ottaa sen mitä tarjotaan. Urat ovat auttamattomasti eri raiteilla, eikä vaihteita ole tiuhassa, ne ovat raskaita kääntää.
Lopulta ne tiedot, joiden varassa kannattajat arvioivat valmentajia, ovat ihan silkkaa tarinaa. Paul Mauricea moititaan siitä, että antoi kopin veteraaneille. Samoin teki Bruce Cassidy ja todella moni muu modernimman sukupolven valmentaja, mutta eri lopputuloksella. Babcock on sitten koppidynamiikkaan sotkeutumisen osalta tunnettu esimerkki perinteisemmästä koulukunnasta. Varmaan voi sanoa, että tulokset ovat hänen osaltaan olleet vaihtelevia. Mikä toimi 2000-luvun alun veteraani-Wingsissä, ei enää uponnut 10-15 vuotta myöhemmin junnu-Leafsissa.
Huolimatta siitä, että valmentajavalinnoista keskusteleminen on melko substanssivajaata, niin toki niistä on mukava sössöttää siinä kuin mistä tahansa muusta jääkiekkoon liittyvästä. Ihmetyttää vain ehdottomat mielipiteet. Miten voi olla väistämättä vajain tiedoin niin kovin varma?