Mainos

NHL:n parhaat puolustajat

  • 140 936
  • 517

Jippo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Toivotaan, että Miro Heiskanen ja Dallas jatkavat päätyyn saakka tällä tasolla. Norris on osaltaan mainepalkinto ja pitkät playoffit jäisivät varmasti äänestäjien mieleen. Jos ei vedä ensi kautta vihkoon, niin voisin hyvin kuvitella, että moni pohjoisamerikkalainenkin kokisi näin.

Eli veikataan julkisesti, jos Dallas on finaaleissa tällä kaudella ja Heiskanen jatkaa syksyllä samalla tasolla (sanotaan 55+ pistettä, plussalla ja Dallas pudotuspeleissä), niin hän on kiistaton kärkiheppa top-3:een Norrisissa 2024.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: Iker

Bosco

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Pittsburgh

Karlssonille ansaittu Norris-voitto selkeällä erolla toiseksi tulleeseen Foxiin nähden. Foxille yhtä selkeällä erolla tuo kakkossija Makariin nähden. Kolmossijan suhteen oli tasaisempaa Makarin ja Lindholmin välillä (kummallekin mm. samat 12 ykkössijaääntä). Heiskanen jäi seitsemänneksi, yhdellä pisteellä Hamiltonin taakse.

Hedmanille ainoastaan yksi kolmossijaääni ja sijoituksena 15. Ensimmäistä kertaa kuuteen vuoteen kärkikolmikon ulkopuolella, ja ensimmäistä kertaa seitsemään vuoteen kärkiseitsemikön ulkopuolella.
 
Malmi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sympatiat: DIF
Joo, +/- saldo -26 ja olevinaan paras puolustaja..
Olipas virkistävän uusi argumentti tähän keskusteluun...

Ehkä tuon palkinnon olisi voinut jollekin toisellekin antaa, mutta pelaajaa tai varsinkaan puolustajaa nyt ei ehkä kannattaisi arvioida pelkästään +/- tilaston perusteella, etenkään tänä päivänä kun on saatavilla valtavasti erilaista dataa pelaajien otteista. Tuo menee ehkä vähän tuollaisen klassisen "teksti-tv analyysin" piiriin.
 
Viimeksi muokattu:

Kuuukko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomi
Itsekään en Karlssonille pystiä olisi suonut, parhaasta puolustajasta kun on kyse, mutta ei tällä kaudella ollut oikein muuta ylivertaista suoritusta, jolla olisi noussut samalle levelille kandidaatiksi (esim Josi tai Hedman viime kaudella). Jos Makar olisi pelannut 20 peliä enemmän, niin olisi varmasti vahvemmin haastanut.

Ehkä tuon palkinnon olisi voinut jollekin toisellekin antaa, mutta pelaajaa tai varsinkaan puolustajaa nyt ei ehkä kannattaisi arvioida pelkästään +/- tilaston perusteella, etenkään tänä päivänä kun on saatavilla valtavasti erilaista dataa pelaajien otteista. Tuo menee ehkä vähän tuollaisen klassisen "teksti-tv analyysin" piiriin.
+/- tilastossa on omat heikkoutensa juuri tuon mustavalkoisuuden takia, mutta jos nyt katsotaan esim puolustajien pistepörssin top 20:iä, niin Karlssonin lisäksi miinuksella on vain Barrie (-7) ja Faulk (-4). Kaikki muut plussalla ja näistäkin Morrisseytä, Montouria ja Josia lukuunottamatta kaikki kaksinumeroisilla lukemilla.

Juu, Sharks on sarjan huonoimpia joukkueita, mutta ei nuo luvut hirveän vahvasta puolustussuunnan suorittamisesta vihjaa. Noh ehkä nyt Sharks saa Karlssonin sopimuksen johonkin kaupattua, niin nähdään mihin mies pystyy kovemmassa joukkueessa.
 
Noutolokku

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Kanen Pate ja Dominaattori
Kyllä mä sanon jos teet maailmanparhaassa sarjassa pakkina +100p niin olet paras puolustaja. Se etu minkä nuo pisteet tekevät hyökkäyspäähän ei välttämättä korreloi suoraan puolustamiseen ja voittamiseen. Mutta mitä Sharks olisikaan ollut ilman Karlssonia?

Mutta tosiaan. Pakeillekkin pitäis olla 2 eri pystiä. Paras puolustaja all-around. Sekä puolustava puolustaja.

Ja toki voi miettiä myös se joukkue. Sharks vs Colorado, Rangers, Boston. Hiukan eri tilanne tehdä tuolla hyvä +/- kuin jälkimmäisissä. Ja joo. Sharksin poffihaaveet menivät aikoja sitten ja sitten keskityttiin +100p jahtiin. Mutta silti. +100p on +100p

Joku vois nyt vielä kerran tuoda ne tilastot esiin. Karlsson vs muut Sharks puolustajat. 5vs5 jne..

Yhtäkaikki. Ihan oikeaan osoitteeseen meni.
 
Vogoni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat, NHL
Erik Karlsson on legenda. Kaikista hänen pisteistään huolimatta San Jose Sharks ei voittanut. Sharks otti 22 voittoa ja maalisuhde -87.
Evolving hockeyn xGAR eli kuinka paljon maaleja on pystynyt tuottamaan kokonaisvaltaisella pelillä. Erik Karlsson xGAR 26,7 mikä on ilmeisesti aivan huippulukema. Adam Foxilla xGAR 25,6. Cale Makar xGAR 19,3. Hampus Lindholm xGAR 14,1. Miro Heiskanen xGAR 10,5. Yksinkertaisesti luettuna ainakaan tässä tilastossa Karlssonin heikko kokonaisvaltainen peli ei näy. Vai oliko se sittenkään niin heikkoa?
 
Bob Sacamano

Jäsen
Suosikkijoukkue
New York Rangers
+/- -keskusteluun lainaan itseäni tuolta edelliseltä sivulta luvuilla, joista oikeasti jo voi vähän päätellä sitä kuinka älytön Karlssonin kokonaisvaltainen merkitys tossa joukkueessa oli.

Oli muutan 21 maali tällä kaudella, jonka San Jose päästi tyhjään maaliin niin, että Karlsson oli kentällä. 5 vs 5 pelissä Karlsson on ollut kentällä 96 tehdyn ja 94 päästetyn maalin aikana joka on ihan kohtuullinen saldo joukkueessa joka on kasa paskaa (silloin kun Karlsson ei ole ollut kentällä San Josen saldo on 71 - 123).
 
Henkka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liiga, NHL, CHL, SHL
Erik Karlsson on legenda. Kaikista hänen pisteistään huolimatta San Jose Sharks ei voittanut. Sharks otti 22 voittoa ja maalisuhde -87.
Evolving hockeyn xGAR eli kuinka paljon maaleja on pystynyt tuottamaan kokonaisvaltaisella pelillä. Erik Karlsson xGAR 26,7 mikä on ilmeisesti aivan huippulukema. Adam Foxilla xGAR 25,6. Cale Makar xGAR 19,3. Hampus Lindholm xGAR 14,1. Miro Heiskanen xGAR 10,5. Yksinkertaisesti luettuna ainakaan tässä tilastossa Karlssonin heikko kokonaisvaltainen peli ei näy. Vai oliko se sittenkään niin heikkoa?

Ei kai kokonaisvaltaisella pelillä ole mitään merkitystä, jos suomalainen kiekkofani bongaa jonkun pakin tekevän virheen.

Näittekö?! - se mokas!

(Tekee hienon maalin/syötön/nousun) - "Tylsää paskaa".
 
hulkster19

Jäsen
Suosikkijoukkue
Washington Capitals, SaiPa
+/- -keskusteluun lainaan itseäni tuolta edelliseltä sivulta luvuilla, joista oikeasti jo voi vähän päätellä sitä kuinka älytön Karlssonin kokonaisvaltainen merkitys tossa joukkueessa oli.
Tähän hyvään pointtiin voi vielä lisätä sen, että molemmat San Josen maalivahdit vuotivat viime kaudella kuin seula.

Kaapo Kähkösen xGA-lukema oli viime kaudella tasakentällisin 77,9, kun todellisuudessa mies päästi taakseen 109 maalia. Reimerillä vastaavat luvut olivat 96.1 ja 122. Yhteensä San Josen maalivahdit siis päästivät tasakentällisin 57 (!!!) maalia enemmän kuin oletusarvo antaisi. Eipä tuo Karlssonin +/- tunnu tässä valossa enää yhtään yllättävältä.

Olisi sinänsä mielenkiintoista nähdä, mitkä nuo lukemat olisivat pelkästään Karlssonin kentälläolon aikana, mutta kyllähän tuo tilasto kertoo maalivahtien tasosta ihan tarpeeksi.
 
Siis Karlssonin plus-miinushan oli aika liki nollassa, kun ne empty-netterit YV/AV erotus vähennetään. Empty-netterit eivät myöskään vaikuta maalivahtien xGA lukemiin, koska eivät ole siinä tilanteessa kentällä. Eihän Karlssoninkaan tilastoihin vaikuta ne hetket, kun hän on vaihtoaitiossa. Jokaisessa jengissä melkeenpä kauttaaltaan, vain se yksi ainoa kentällä oleva hyökkäävä pakki ottaa sen kasan miinuksia niskaansa (vs. muut puolustajat), kun tyhjiin soi omissa. Ei nämä molarien tilastot keskustele keskenään nyt yhtään oikeen sen plusmiinuksen kanssa.

Eikös se nyt 5 vs. 5 tilanteista suurinpiirtein selviä.

Karlsson 5 vs. 5 maalit +96 -96 = +0
Muu joukkue 5 vs. 5 maalit: +72 -124 = -52
 
Viimeksi muokattu:

hulkster19

Jäsen
Suosikkijoukkue
Washington Capitals, SaiPa
Siis Karlssonin plus-miinushan oli aika liki nollassa, kun ne empty-netterit vähennetään. Empty-netterit eivät myöskään vaikuta maalivahtien xGA lukemiin, koska eivät ole siinä tilanteessa kentällä. Eihän Karlssoninkaan tilastoihin vaikuta ne hetket, kun hän on vaihtoaitiossa. Jokaisessa jengissä melkeenpä kauttaaltaan, vain se yksi ainoa kentällä oleva hyökkäävä pakki ottaa sen kasan miinuksia niskaansa (vs. muut puolustajat), kun tyhjiin soi omissa.

Ei nämä molarien tilastot keskustele keskenään nyt yhtään oikeen sen plusmiinuksen kanssa.
Eivät tietenkään nuo tyhjiin tehdyt vaikuta näihin tilastoihin, eikä se ollut pointtikaan.

Mutta kyllähän se koko joukkueen plusmiinuksiin vaikuttaa, jos maalivahdit ovat ihan itsessään tasakentällisin tuon tasoisia, ja siten myös siihen Karlssonin omaan lukemaan. Toisin sanoen olisi voinut olla sen nollan sijaan reilusti plussallakin, mikäli joukkueessa olisi edes keskitason maalivahteja.
 
Tähän hyvään pointtiin voi vielä lisätä sen, että molemmat San Josen maalivahdit vuotivat viime kaudella kuin seula.

Kaapo Kähkösen xGA-lukema oli viime kaudella tasakentällisin 77,9, kun todellisuudessa mies päästi taakseen 109 maalia. Reimerillä vastaavat luvut olivat 96.1 ja 122. Yhteensä San Josen maalivahdit siis päästivät tasakentällisin 57 (!!!) maalia enemmän kuin oletusarvo antaisi. Eipä tuo Karlssonin +/- tunnu tässä valossa enää yhtään yllättävältä.

Eihän tuo ole mikään lieventävä asianhaara, vaan pikemminkin päinvastoin. Molarien tilastot näyttävät surkeilta, koska Karlsson ei osaa puolustaa.

Hymiö.
 
larzzon

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ukraina
Eihän tuo ole mikään lieventävä asianhaara, vaan pikemminkin päinvastoin. Molarien tilastot näyttävät surkeilta, koska Karlsson ei osaa puolustaa.

Hymiö.
Itse asiassa kun nämä olettamatilastot viime vuosikymmenellä kehittyivät ja jälkeenpäin on tarkasteltu vanhaa dataa, niin Erikin Senatorsaikainen corsi-ylivoima on paljastunut vähän paperitiikeriksi: Karlsson loi rutosti laukauksia, vähemmän laadukkaita tontteja ja vastaavasti vuosi omaan päähän vähän laukauksia mutta paljon a-luokan tontteja.

Karlsson on aina pelannut isolla riskillä ja vaikka kiekonhallinta on usein omilla, niin omille veskareille Karlsson on varmasti haastava.
 
Karlsson on aina pelannut isolla riskillä ja vaikka kiekonhallinta on usein omilla, niin omille veskareille Karlsson on varmasti haastava.

Tämä on helppo allekirjoittaa ihan pelkästään pelejä katselemalla. Senatorsin aikojen Karlssonin pelaamisen riskitasot olivat vielä nykyistä korkeammalla. Nykyään jalka ei riitä ihan samalla tavalla, niin se tietty (yli)rohkeus on jäänyt vähemmälle.
 
Ei välttämättä liity suoraan ketjun aiheeseen mutta Cap Friendlyä tutkiessani ensi kauden jälkeen UFA statuksella olevia pelaajia viime kauden pistejärjestyksessä niin peräkkäin olivat kolme Phillylle enemmän kuin tuttua hyökkäävää puolustajaa jotka eivät ole niin puolustajia että heille olisi siunaantunut pidempiaikaisia pestejä tai pysyvyyttä uralle. Mielekiintoista nähdä ensi kauden vaikutus , kolmen erilaisen seuravalinnan suhteen ja seuraavan kesän pakkimarkkinan tarvi, luultavimmin jatkavat edelleen 1v sopimusten tekemisiä ja toivovat ainakin kahden osalta treidiä playoff joukkueisiin keväisin.
 
Liitteet

  • AngeloGhostGusti.png
    AngeloGhostGusti.png
    97,1 KB · kertaa luettu: 278

Toby Dammit

Jäsen
Suosikkijoukkue
New Jersey Devils
Alkukauden perusteella Quinn Hughes on vahvoilla Norrisin saajaksi, jos palkinto jaettaisiin nyt. Mutta, mutta... mitä Pittsburghissa yritetään tehdä, kun Erik Karlssonista tehdään +-puolustajaa. 13 ottelua, 13 pinnaa ja +7. Kuten HFBoardsilla kirjoitetaan, yli 80 pinnan ja +44 tahdissa. Tuli vaan mieleen, kun viime kaudella puhuttiin paljon Karlssonin miinuksista. Osittain ihan aiheesta, mutta kyllä näissä pitää aina se muukin joukkue huomioida.
 
Pitää tähän vielä lisätä se, että kun San Jose oli ja on nuin paska. Niin eihän Karlssonilla ollut viime kaudella muita mahkuja kuin yrittää onnistua henk koht tasolla. Tarkoittaen kerätä pisteitä joukkueenkin nojalla. Mutta eikös silti ollut kepeästi paras +/- jengissä. Vaikka hyökkäsi pää kolmantena jalkana.

Juu ei ole mikään tehopörssi pakki edelleenkään. Mutta ei imo viime kautta hänen kohdallaan voi verrata oikein mitenkään kehenkään muuhun.
 
Mutta, mutta... mitä Pittsburghissa yritetään tehdä, kun Erik Karlssonista tehdään +-puolustajaa. 13 ottelua, 13 pinnaa ja +7. Kuten HFBoardsilla kirjoitetaan, yli 80 pinnan ja +44 tahdissa. Tuli vaan mieleen, kun viime kaudella puhuttiin paljon Karlssonin miinuksista. Osittain ihan aiheesta, mutta kyllä näissä pitää aina se muukin joukkue huomioida.

Tilastoissa nyt +8 ja ja jos katsotaan tasakentällisin tehdyt ja päästetyt, niin ollaan jopa lukemassa +10 (22 tehtyä ja 12 päästettyä). Pakkipari Petterssonilla vielä aavistuksen parempi eli +13 ja siinä onkin joukkueen kaksi parasta tuolla mittarilla. (molemmat koko liigan puolustajien top 10)

Kun viime kaudella jotkut totesivat, että Karlsson ei osaa puolustaa, niin nyt haluaisin tietysti kuulla näiltä samoilta kommentoijilta, että hänestä on tullut yhden kesän aikana loistava puolustaja. Näköjään vanhemmalla iälläkin voi kehittyä.
 
Viimeksi muokattu:

aessi

Jäsen
Suosikkijoukkue
TBL & Elias Pettersson

Itse en tiedä osaamisesta, mutta fakta nyt oli ettei hirveästi puolustaminen napannut viime kaudella.
 
aessi

Jäsen
Suosikkijoukkue
TBL & Elias Pettersson
Vai voisiko olla, että surkea joukkue siinä ympärillä sai sen näyttämään tuolta?
No yleisesti hyvät pelaajat ovat hyviä huonoissa tai hyvissä joukkueissa edistyneiden tilastojen valossa, silmätestillä taas voi todeta Karlssonin olleen enemmän siellä hyökkäystä tukemassa kuin Penguinsissa, mitä tukemaan voidaan myös kaivaa tilastoja. En mä nyt tiedä mitä ihmeellistä tai yllättävää tässä on, toki puhuit ettei Karlsson osaisi puolustaa niin tuon nyt olisi voinut helpsoti debunkata jo vuosikin sitten.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös