Mainos

NHL:n maaliennätyksen metsästys

  • 721 496
  • 2 613

Kampitus

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Wild, Avalanche
Jättäisi kyllä mukavan leiman uralle jos mies häviäisi täysin kuvasta uran viimeisillä kausilla eikä pystyisi lopettamaan huipulla. Vahingonilo on asia jolle ei lähtökohtaisesti ole mielestäni sijaa, mutta Putinin koiran kohdalla teen poikkeuksen. Se ettei Ovechkin ole tällä kaudella onnistunut juuri missään, on lottovoitto koko läntiselle jääkiekolle. NHL ei pystynyt sivuuttamaan miestä markkinoinnista, mutta tämä huono menestys onneksi tekee sen meidän kaikkien puolesta. Vaikea on hehkuttaa miehen ennätysjahtia, jos ei tulosta synny. Toivottavasti pisteet jää tällä kaudella uran ylivoimaisesti heikoimmiksi ja ei enää koskaan palaa tasolleen. Samaan aikaan Crosby toivottavasti pelailee vielä useamman hienon kauden ja lyö ne viimeiset naulat arkkuun sen suhteen kumpi näistä oli se todellinen aikakautensa Herra Jääkiekko.
 
Jättäisi kyllä mukavan leiman uralle jos mies häviäisi täysin kuvasta uran viimeisillä kausilla eikä pystyisi lopettamaan huipulla.

Niin ja varsinkin jos oikeasti vain katoaisi vähin äänin NHL:stä. Jonkun pelin kohdalla vaan todettaisiin, että numero kasi on poissa kokoonpanosta eikä sen jälkeen kukaan läntisessä maailmassa kuulisi hänestä enää mitään.
 
Suosikkijoukkue
Two Degrees of Mike Sillinger
Säikähdin, kun IG pukkasi jotain saavutushehkutusta, mutta se olikin pienempi paha eli vain syöttöpiste jatkoaikamaaliin.
 
Turder

Jäsen
Suosikkijoukkue
Toronto Maple Leafs
Kumpi toteutuu seuraavaksi ensin: AO:n maaliton putki 20 peliä vai suomalaisille 20 pistettä yön NHL-kierroksella?
 
BaronFIN

Jäsen
Onkohan mahdollista, että Ovie poistuu kaukaloista yhtä vähin äänin kuin Kovaltshuk, joka vain astui takavasemmalle KHL:n superstaraksi?

Eli kestääkö Ovien ylpeys hiihtää NHL:ssä ”ynnämuuna” kun voisi loistaa Team Putinin jäsenenä Venäjällä?
 
Niilo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen Tappara
@Kampitus kanssa samaa mieltä, että mitä pisempään äijä konttaa, sen parempi. NHL pitää miestä suurena miehenä, mutta Euroopan puolella ollaan osittain ihan toista mieltä.
Toisaalta vtuttaa, että Suomessa edes media kirjoittaa hänestä, mutta kyllähän toi konttaaminen saa hyvälle mielelle.
Karua on, että tuon tason pelaaja on kyennyt tekenään vain 3 pelitilanne maalia, toistaiseksi
 
Niilo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen Tappara
Onkohan mahdollista, että Ovie poistuu kaukaloista yhtä vähin äänin kuin Kovaltshuk, joka vain astui takavasemmalle KHL:n superstaraksi?

Eli kestääkö Ovien ylpeys hiihtää NHL:ssä ”ynnämuuna” kun voisi loistaa Team Putinin jäsenenä Venäjällä?

Siirtyminen KHL voisi olla hyvä asia, perhekin taitaa olla Venäjällä ( muistaakseni tähän "vedottiin", kun kyseenalaistettiin herran kanta Idolinsa toimintaan Ukrainassa ) ja perhehän on venäläisille tärkeä.
 
WildCore

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Alan kohta uskomaa että tuolla ylhäällä on joku suurempi voima, joka on tähän asti vaan ylhäältä seurannut, että mitä se Ovechkin oikein touhuaa, mutta on nyt todennut että nyt alkaa mitta tulla täyteen herran touhuista ja vääntänyt maalihanat kiinni.

Mahtaa putiniakin vituttaa kun aamulla avaa teksti:tv:n sivun 235 ja ei näekään enää kaverinsa nimeä maalintekijöissä vaan jossain syöttäjissä? Maailman parhaasta maalintekijästä onkin tullut vain joku assistentti ;)
 
Turha Kaukalo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, RM, Hyvinkään Tahko, Leijonat
Netissä oli joskus kello, joka oli startannut siitä, kun Scott Gomez (menikö nimi oikein) viimeksi teki maalin. No, tiedätte kenelle kello sopisi myös, eikä sen tarvitse soida enää milloinkaan.
 
lunde

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Chicago Blackhawks, naiskiekko
Capitalsin ylivoimatehokkuus on 10,6 % pelattujen 29 ottelun jälkeen. Se on kolmanneksi huonoin lukema koko NHL:ssä. Noihin 29 otteluun Capitals on siis tehnyt 9 ylivoimamaalia.

Kumpi tässä on juurisyy? Putinistin heikko viimeistelytehokkuus vai heikko ylivoima viemässä maalipyssyltä ne osumat? Ei tosin ole onnistunut tasakentällisinkään.

Itselleni on lopulta ihan sama, kun kuiva kausi vaan jatkuu ja Gretzkyn ennätys lähenee. Nyt 14 maalitonta ottelua putkeen. Seitsemän lisää tarvittaisiin Gretzkyn ennätyksen sivuamiseen. Kahdeksan ohittamiseen. Jotenkin tuntuu, että tuota ennen se kiekko eksyy väkisinkin maaliin, mutta eihän sitä koskaan tiedä, mitä tuollainen kasvava henkinen paine saa aikaan.
 
BaronFIN

Jäsen
Niin, tarkkaan tietämättä kuinka ammattimainen urheilija Ovie on, mutta jos kuppi maistuisi venäläiseen tyyliin ja elintavat eivät ihan priimaa ole tuossa neljänkympin kynnyksellä, niin alamäki voi olla hyvinkin nopea ja jyrkkä.

Lisätietoja case” Jutilalta”, vaikka pelaajauransa tämä veikin komeasti loppuun (vain 36-vuotiaana). Mutta miten olisi putki liikkunut 40-vuotiaana?
 
Silky_hands

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lahden Pelicans, Washington Capitals
Capitalsin ylivoimatehokkuus on 10,6 % pelattujen 29 ottelun jälkeen. Se on kolmanneksi huonoin lukema koko NHL:ssä. Noihin 29 otteluun Capitals on siis tehnyt 9 ylivoimamaalia.

Kumpi tässä on juurisyy? Putinistin heikko viimeistelytehokkuus vai heikko ylivoima viemässä maalipyssyltä ne osumat? Ei tosin ole onnistunut tasakentällisinkään.
Sanoisin, että vähän molemmat. Capitalsin hyökkäysalueelle tuonnit ylivoimalla ovat olleet melko kehnoja jo parin kauden ajan. Lisäksi Carlson ei ole oikein onnistunut jakamaan kiekkoa kasin laukaisusektoriin, mutta toisaalta ne osuneet kudit viuhuvat melko usein seinille tai sitten veskari tulee puoleen kenttään vastaan torjumaan one timeria, jolloin tilaa maalintekoon ei jää. Ovie hakee myös aiempaa enemmän ohjaussyöttöä maalin edessä/takatolpalla olevalle pelaajalle. Ja totta kai viimeinen faktori on surkea tuuri (joka pätee toki myös tasakentällisin pelatessa). MoneyPuckin mukaan Capitalsilla pitäisi olla semmoinen ~yhdeksän ylivoimamaalia nykyistä enemmän, tämä antaa jotain kuvaa siitä, että ihan näin surkea ylivoiman ei kuuluisi tilastojen valossa olla.

YV on hiukan parantunut viime peleissä, sillä Capitals ei ole ihan yhtä paljon enää pakottanut kiekkoa Ovetshkinin lapaan, vaan myös muut hakevat aktiivisemmin kuteja.
 
Jack DiBiase

Jäsen
Suosikkijoukkue
Patrik Laineen Montreal

Varmasti myös Nicklas Bäckströmin poistuminen vaikuttaa tuohon maalituotantoon merkittävästi. Ilman Nikkeä tuo Ovynkin kokonaismaalimäärä alkaisi varmaan 6:lla tällä hetkellä. Toki Nicklas oli jo viime kaudellakin poissa pitkän aikaa ja silti 8 teki yli 40 maalia.
 
NIN

Jäsen
Suosikkijoukkue
Fucking Horseshit
sillä Capitals ei ole ihan yhtä paljon enää pakottanut kiekkoa Ovetshkinin lapaan, vaan myös muut hakevat aktiivisemmin kuteja.
En tiedä, miten muut joukkueiden av pelaa Capsin ylivoimaa vastaan, mutta parin viikon takaisessa Stars-matsissa av-ketjuissa Steele ja Benn pelasivat lähes miesvartiointia 8 vastaan. Muu av-kolmikko sai hoitaa loput 4 yv-pelaajaa. Kyllä Ovie tuolloinkin pääsi pari kertaa laukomaan, mutta nekin kilpistyivät päällystakkiin. En ole valmentaja, mutta tuntui itsestä aika no-brainerilta, että noin tuota ylivoimaa vastaan pitääkin pelata.
 
KukkosLasse

Jäsen
Suosikkijoukkue
Penguins, Kärpät

Mielestäni Ovin huippuvuosina olisi ehkä kannattanut pelata noin, mutta yllättävän harvoin sitä pelattiin pois silloinkaan. Nykyisin se ei taas olisi kovin tarpeellista, sillä ovi ei ole mikään vaara pelinrakentajana ja laukauksetkin alkaneet viuhumaan minne sattuu.
 
lasaleiko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Muistaakseni Canadiens käytti tuota päällystakki-taktiikkaa lähes legendaarisessa 2010 pudotuspelien avauskierroksen sarjassa Capitalsia vastaan. Olikohan Niemisen Jouni, joka blogissaan ottelutapahtumia käsitellessään kirjotti, että yleisesti tuo ei ole toimiva taktiikka, koska tilastollisesti 4v3 ylivoima on tehokkaampaa, kuin 5v4 ylivoima. Sen hetkistä Capitalsia vastaan se kuitenkin toimi ikimuistoisin tuloksin.

Vaan tuostakin on kulunut keväällä jo 14 vuotta, ehkäpä erikoistilannepelaamisesta on opittu puolin ja toisin jotain uutta tänä aikana.

Edellä oleva muistelu voi sisältää asiavirheitä.
 
Silky_hands

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lahden Pelicans, Washington Capitals
Muistaakseni Canadiens käytti tuota päällystakki-taktiikkaa lähes legendaarisessa 2010 pudotuspelien avauskierroksen sarjassa Capitalsia vastaan. Olikohan Niemisen Jouni, joka blogissaan ottelutapahtumia käsitellessään kirjotti, että yleisesti tuo ei ole toimiva taktiikka, koska tilastollisesti 4v3 ylivoima on tehokkaampaa, kuin 5v4 ylivoima. Sen hetkistä Capitalsia vastaan se kuitenkin toimi ikimuistoisin tuloksin.
Alkaa mennä jo off topiciksi, mutta pitikö tämä kautta aikojen hirvein sarja nostaa tänne kiusanteoksi :D Aina välillä se unohtuu muistista, ennen kuin Jaroslav Halakin haamu palaa jostain kummittelemaan. Canadiens otti vastaan niin paljon kuin yhdessä pudotuspelisarjassa vain voi ottaa ja meni silti jatkoon. Jos tuo sarja pelattaisiin 1000 kertaa uudestaan, menisi Capitals varmaan 985 kertaa jatkoon.

Nohniin, se siitä. Naurattaa lähinnä enää, kun nyt muistelee.
 
Silky_hands

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lahden Pelicans, Washington Capitals
En tiedä, miten muut joukkueiden av pelaa Capsin ylivoimaa vastaan, mutta parin viikon takaisessa Stars-matsissa av-ketjuissa Steele ja Benn pelasivat lähes miesvartiointia 8 vastaan. Muu av-kolmikko sai hoitaa loput 4 yv-pelaajaa. Kyllä Ovie tuolloinkin pääsi pari kertaa laukomaan, mutta nekin kilpistyivät päällystakkiin. En ole valmentaja, mutta tuntui itsestä aika no-brainerilta, että noin tuota ylivoimaa vastaan pitääkin pelata.
Noin sitä ovat muutkin aika lailla pelanneet. Poikkeuksena Toronto jätti alkukauden pelissä Ovien koko ajan täysin vapaaksi ja tuloksena taisi olla joku 15 laukausta.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: NIN

Jack DiBiase

Jäsen
Suosikkijoukkue
Patrik Laineen Montreal
Alkaa mennä jo off topiciksi, mutta pitikö tämä kautta aikojen hirvein sarja nostaa tänne kiusanteoksi :D Aina välillä se unohtuu muistista, ennen kuin Jaroslav Halakin haamu palaa jostain kummittelemaan. Canadiens otti vastaan niin paljon kuin yhdessä pudotuspelisarjassa vain voi ottaa ja meni silti jatkoon. Jos tuo sarja pelattaisiin 1000 kertaa uudestaan, menisi Capitals varmaan 985 kertaa jatkoon.

Nohniin, se siitä. Naurattaa lähinnä enää, kun nyt muistelee.
Joo, yhtä kauhulla sitä muistellaan täällä vastapuolen päässäkin. Siitä vielä toinen 7 matsin sarja perään Pinkkuja vastaan, jotka olivat hallitsevia mestareita. Ja molemmista voitot. Ei vaan riittänyt enää konffi-finaaleissa Flyersia vastaan. Hieno, kamala kevät 2010.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös