Joo ja pitää tosiaan muistaa ja tietenkin moni ja ehkä kaikki sen muistaakin, että on aikalailla eri asia miettiä että "ei tässä tarvi kuin tätä tahtia laittaa 10 tulevaa kautta 50-60 maalia kaudessa ja sen jälkeen loput 5 kautta tekee n. 30 maalia" jne. niin se on aika pirun paljon helpommin etukäteen sanottu ja pikakelauksena eteenpäin mietitty ihan kuin nuo määrät tulisivat automaationa, kuin tehty että seuraavat 15 vuotta menee noilla lukemilla. On ihan pari muuttujaa edessä joka saattaa suistaa kaiken kurssiltaan jo vaikka seuraavan 5 vuoden aikana, siinä voi ne nykyiset 60 maalin määrät joiden olettaa jatkuvan yhtäkkiä vaikka Matthewsilla vaihtua 35-45 maalin nurkille, olisi silti fantastinen pelaaja ja latoisi 100 pistettä kauteen mutta yhtäkkiä ei enää lähelläkään Gretzkyn ennätyskeskustelua.
Loukkaantumiset voi hyvin tulla kuvioihin, koko uran mahdollinen loppu saattaa helposti tulla eteen paljon aikaisemmin kun mitä nyt miettii että painaa nelikymppiseksi, vaikka jo joskus 33-35-vuotiaana voidaan vedellä viimeisiä niin tavallaan joo etukäteen spekuloiden kaikki ainekset Matthewslla ja McDavidilla on niihin Gretzkyn lukemiin päästä mutta sehän voi olla että jo joskus 5 vuoden päästä nähdään, että tulevat muuten jäämään satoja maaleja tuosta enkasta. Ja silloin menee taas Gretzkyn ja toki #8:en lukemat taas mittasuhteisiin, että miten paljon sitä on aikanaan kiekkoa survottu verkkoon.
Spekulointihan on kivaa ja ilman muuta sehän tän koko keskustelun suola onkin eikä sillä, mutta näin aikainen spekulointi kun on kyseessä niin minä en pidä tällä hetkellä kovinkaan tai oikeastaan mitenkään todennäköisenä, että vaikka nyt Matthews ja McDavid ovat aikanaan lopulta edes kovin lähelläkään Gretzkyä. Veikkaan, että on nin paljon poissaoloja, maalimäärät tulevat jäämään useampana kautena noista ihan huippulukemista jotka nyt näyttävät arkipäivältä jne. ja tahti vaan ei riitä pääsemään lähellekään.
Mutta hienoa jos ovat, ei siinä mutta on aika paljon käytännön tekoja eli raastavan pitkiä kausia jäätävällä tasolla suorittaen edessä ja vielä terveenä pitäisi lähes koko ajan pysyä.

Viimeksi muokattu: