Mainos

NHL Entry Draft 2025

  • 29 062
  • 120

secord

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chicago Blackhawks
Vaikka nyt McQueen, joka pystyy isona 18-vuotiaana pelaajana tekemään nyt dominoivat tehot tiskiin verrattuna omaan 17-v kauteensa.

Tähän kyseiseen pelaajaan nyt vielä vaan sen verran, että kannattaa myös katsoa tuota Brandon Wheat Kingsin viime kauden sisäistä pistepörssiä. Ja jo viime kauden alku oli lupaava, kun ekaan peliin (tarkemmin ekaan erään) painoi kolme pistettä. Kauden 23-24 Hlinka Gretzky Cupissa iski Cayden Lidstromia kovemmat tehot tiskiin jne.
 
repe_joke

Jäsen
Suosikkijoukkue
Anaheim
Kyllä minä väittäisin, että nämä jutut ovat enemmän näitä palstatotuuksia. Ei noilla muutamilla kuukausilla ole kuitenkaan sellaisia merkityksiä organisaation papereissa, vaikka tietenkin he miettivät sitä kehityspotentiaalia, mutta siihen vaikuttaa moni muukin seikka kuin pelkkä syntymäaika. Esimerkiksi vuonna 2017 varatut Cale Makar ja Elias Pettersson olivat 98-ikäluokkaa ja aika kivasti ovat kehittyneet noihin samana varausvuotena valittuihin 99-ikäluokan kavereihin. Tänä kesänä Artyom Levshunov oli lokakuussa 2005 syntynyt, mutta se ei vaikuttanut Blackhawksin päätökseen millään tavalla.

En tiedä onko organisaatioilla merkitystä, mutta Byron Baderin tutkimuksien mukaan pitäisi olla merkitystä. En muista nähneeni suoranaista purkua siitä mitenkä hän on eri kategoriat jakanut, mutta esimerkiksi tästä näkee miten Calgary Flamesin varaukset jakautuu eri kategorioihin onnistumis prosentin mukaan. Ja sen mitä nyt nopeasti noita nimiä katselin, niin alkuvuodesta syntyneet olivat tuolla epätodennöisimpien onnistujien vitoskategoriassa ja loppuvuodesta syntyneet taasen ykköskategoriassa, josta tuli NHL pelaajia todennäköisimmin.

Tämä on toki yksinkertaistamista, mutta jos sama homma toistuu tietyillä todennäköisyyksillä vuodesta toiseen, niin siihen olisi ehkä hyvä kiinnittää huomiota.
 
mig24

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Olen tainnut sanoa aiemminkin, mutta Roger McQueen on kyllä yksi kovimpia tulevia NHL-nimiä (siis nimenomaan nimiä).

Kova debyyttimatsi tähän kauteen, mutta hänen kohdallaan kannattaa muistaa, että lokakuussa syntyneenä hän oli vain muutaman viikon liian nuori kuluneen kesän draftiin. Hän siis täyttää reilun viikon päästä jo 18 vuotta, joten verrattuna moniin muihin hän on vanhempi ja fyysisesti kehittyneempi. James Hagens on toki marraskuun lapsena myös näitä vanhempia varattavia.
Ajatelkaa skenaariota että McQueen varataan Tampaan ja ottaa numeroksi 95. Jos ei avaudu niin suosittelen googlaamaan punaisia autoja samalla nimellä.
 
secord

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chicago Blackhawks
Tämä on toki yksinkertaistamista, mutta jos sama homma toistuu tietyillä todennäköisyyksillä vuodesta toiseen, niin siihen olisi ehkä hyvä kiinnittää huomiota.

No niin on. Tietenkin jos laajempaa dataa on tarjolla tuota väitettä tukemaan, niin sitten toki näin. Tuossa Flamesin esimerkissä kyse voi olla ihan vaan sattumastakin. Todettakoon nyt vielä, että eihän kukaan nyt varmaan esittänyt vaikkapa 2016 draftissa, että Matthewsia ei kannata varata ennen Lainetta, koska on 97-ikäluokkaa ja seitsemän kuukautta Patea vanhempi.
 
Jippo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Sanoisin, että varaaminen kun perustuu lähes yksinomaan skouttausdataan, niin sitä on suhteellisesti katsottuna sitä enemmän mitä vanhempi pelaaja on. Näin ollen voisi heittää, että riskejä kaihtavat organisaatiot varaavat keskimäärin vanhempia ja toisaalta jotkut seurat hakevat jättipotteja vähän puutteellisellakin kovalla datalla esimerkiksi ennustaviin malleihin pohjautuen.

Sinänsä pelaajan syntymäkuukaudella tuskin on isoa merkitystä kehityskaareen , vaikka totta kai yksittäistapauksissa ikä voi sanella missä ympäristössä pelaaja on juuri oman kehittymisensä kannalta olennaisina kuukausina ja junnukausina. Mutta lienee turvallista todeta, että nämä erot kaventuvat sitten ammattilaisuran käynnistyttyä nopeasti.
 
repe_joke

Jäsen
Suosikkijoukkue
Anaheim
No niin on. Tietenkin jos laajempaa dataa on tarjolla tuota väitettä tukemaan, niin sitten toki näin. Tuossa Flamesin esimerkissä kyse voi olla ihan vaan sattumastakin. Todettakoon nyt vielä, että eihän kukaan nyt varmaan esittänyt vaikkapa 2016 draftissa, että Matthewsia ei kannata varata ennen Lainetta, koska on 97-ikäluokkaa ja seitsemän kuukautta Patea vanhempi.

No tuossa Flamesin esimerkissä oli vain nimet näkyvissä, että voi käydä katsomassa syntymäkuukautta halutessaan. Mutta laajemmasta datasta Bader on tuota malliaan kuitenkin rakentanut, kuten tästä voinee huomata.

Sen verran tosin seison korjattuna, että Bader ottanee huomioon myös pistetehtailun sarjassa jossa pelaaja pelaa. Tai tämmöiseen käsitykseen jäin, kun selailin noita hänen juttujaan X:ssä.
 
nuck

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vancouver Canucks, Abbotsford Canucks, Ilves
Sen verran tosin seison korjattuna, että Bader ottanee huomioon myös pistetehtailun sarjassa jossa pelaaja pelaa. Tai tämmöiseen käsitykseen jäin, kun selailin noita hänen juttujaan X:ssä.

Eikös Baderilla ole juuri noilla pisteillä todella iso pääarvo rankatessaan pelaajia? Tai ainakin olen jäänyt sellaiseen käsitykseen. Pari vuotta sitten hänen draft-rankkauksessaan esimerkiksi Slafkofsky taisi olla juuri tuosta syystä sijalla 16. ja esimerkiksi Gleb Trikozov 12. lopullisessa rankingissa.

Mielenkiintoinen kyllä tuo syntymä ajankohdan pohdinta. Aika vaihtelevastihan nuo taitavat olla isommassa kuvassa kehittyneet syntymä ajankohdasta huolimatta. Esimerkiksi Wayne Gretzky ja Connor McDavid ovat tammikuussa syntyneitä ja toki sitten loppuvuodesta on moni huippu syntynyt. Mutta en tiedä, voihan tuossa toki jotain ero ollakin. tse en kuitenkaan noihin syntymä ajankohtiin kiinnitä kyllä minkäänlaista merkitystä.

Joukkueille on nähdäkseni tärkeintä pyrkiä arvioimaan se kehityskaari, missä pelaajat draftia kohden tulevat eikä tuolla syntymän ajankohdalla ole merkitystä. Ei tuokaan kuitenkaan ole aina se onnistuva kaava. Kuitenkin viime vuonna esimerkiksi Cayden Lindstrom nosti merkittävästi osakkeitaan vasta kauden mittaan (ennen loukkaantumistaan). Voi olla, että nyt on sama tilanne McQueenin kohdalla.

McQueenin Brandon oli viime kaudella vähän maaleja tehnyt joukkue ja nyt sieltä ilmeisesti paras viime kauden maalintekijä Hyland siirtyy AHL:aan, joten ainakin isompaa roolia pitäisi olla tarjolla. Joukkueessa vain Elickilla on NHL-varaus, joten ei välttämättä kuitenkaan se kaikkein helpoin joukkue päästä loistamaan hyökkäyspäähän.
 
secord

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chicago Blackhawks
Ihan mielenkiintoinen malli, mutta se alkuperäinen pointti oli, että näiden kärkivarausten kohdalla sillä syntymäajalla ei ole lopulta merkitystä. Artyom Levshunov oli yksi kesän draftin vanhimpia, mutta Chicagossa taas uskottiin, että hän olisi kehityksessä muita varattavia takamatkalla eli sitä kasvupotentiaalia nähtiin hänessä enemmän kuin joissakin 06-syntyneissä pelaajissa. Eli tietenkin sitä kasvupotentiaalia organisaatioissa mietitään, mutta ikä ei siinä välttämättä näyttele Tauno Palon roolia.
 
Ollakseni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings
McQueenin Brandon oli viime kaudella vähän maaleja tehnyt joukkue ja nyt sieltä ilmeisesti paras viime kauden maalintekijä Hyland siirtyy AHL:aan, joten ainakin isompaa roolia pitäisi olla tarjolla. Joukkueessa vain Elickilla on NHL-varaus, joten ei välttämättä kuitenkaan se kaikkein helpoin joukkue päästä loistamaan hyökkäyspäähän.
Viime kaudella Detroitin 2023 varaaman Nate Danielsonin tehoja katseltiin vähän huolissaan kun pelasi Brandonissa joka oli yksi WHL:n huonoimpia joukkueita. Brandonissa 26 peliä 12+14 ja sitten siirto Portland Winterhawksiin jossa tehot 12+29 28 otteluun. Eli on sillä väliä missä porukassa pelaa jos ei ole poikkeuksellinen talentti.
 
repe_joke

Jäsen
Suosikkijoukkue
Anaheim
Eikös Baderilla ole juuri noilla pisteillä todella iso pääarvo rankatessaan pelaajia? Tai ainakin olen jäänyt sellaiseen käsitykseen. Pari vuotta sitten hänen draft-rankkauksessaan esimerkiksi Slafkofsky taisi olla juuri tuosta syystä sijalla 16. ja esimerkiksi Gleb Trikozov 12. lopullisessa rankingissa.

Pääpaino on pisteissä, siis ainakin siinä hänen peruslistauksessaan. Mutta tämä malli mistä olen pari esimerkkiä laittanut on mielestäni esitelty vasta kesällä. Ja olin alunperin siinä käsityksessä, että se perustuu syntymäaikaan (kommenteissa on esimerkiksi mainittu vuoden kolme ensimmäistä kuukautta). Mutta nyt en tosiaan ole enää ihan varma, koska hän ei ole tainnut sen tarkemmin asiaa avata missään. Ja jossain viesteissä on puhuttu myös pisteistä.

Mielenkiintoinen kyllä tuo syntymä ajankohdan pohdinta. Aika vaihtelevastihan nuo taitavat olla isommassa kuvassa kehittyneet syntymä ajankohdasta huolimatta. Esimerkiksi Wayne Gretzky ja Connor McDavid ovat tammikuussa syntyneitä ja toki sitten loppuvuodesta on moni huippu syntynyt. Mutta en tiedä, voihan tuossa toki jotain ero ollakin. tse en kuitenkaan noihin syntymä ajankohtiin kiinnitä kyllä minkäänlaista merkitystä.

Toki kun puhutaan todennäköisyyksistä, niin esimerkkejä löytyy puoleen jos toiseenkin. Mutta jos tilastollisesti voidaan tosiaan näyttää toteen, että esimerkiksi syyskuu - marraskuu väliltä löytyy todennäköisemmin pelimies kuin tammikuu - maaliskuu väliltä, niin yksittäisillä esimerkeillä suuntaan tai toiseen ei ole isosti merkitystä. Koska puhutaan kuitenkin todennäköisyyksistä, eikä mistään kiveen hakatusta faktasta.

Enkä kyllä itsekään kiinnitä syntymä ajankohtaan mitään merkitystä. Enkä edes sano, että pitäisi kiinnittää. Bader on kuitenkin ainoa jolta olen nähnyt edes mitään tekstin tapaista siitä, minkä takia nostin sen esiin.

Sen verran kuitenkin mainitsen vielä tuosta, että Carolina Hurricanes on kuulemma parit viime draftit varannut vain luokista 1-3 pelaajia. Ja jos tuossa Baderin pointissa on jotain perää, niin Carolina Hurricanes on varmaan se todennäköisin seura joka on tuota tutkinut ja sitä kautta lähtee asiaa myös käytännössä toteuttamaan.
 
Neely

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Kings ,Englanti, Blaugrana&C.D. Santa Clara
Tämän McQueenin pelaamisesta tykkäsin U18 kisoissa silloin kun kokoonpanossa sattui olemaan. Iso jätkä jolla myös kyky tehdä muille tilaa.
 
secord

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chicago Blackhawks
Jos on Roger McQueen saanut lentävän lähdön kauteensa WHL:ssä, niin samaa voi sanoa sinne kärkiheppojen joukkoon sijoitetun Michael Misan kohdallakin vastaavasti OHL:n puolella. Saginaw Spiritin joukkueessa taituroiva kanadalaishyökkääjä on ensimmäiseen kolmeen peliin tehtaillut vaatimattomat 7+1 tehot. Samassa sarjassa pelaava Porter Martone on ehtinyt pelata kaksi peliä Brampton Steelheadsin paidassa tehoin 1+5. Mielenkiintoista seurata näiden kärkeen sijoitettujen nuorukaisten otteita kauden edetessä. Alku lupaa ainakin hyvää.
 
Ei tosiaan hyvältä näytä suomalaisten tilanne ensi kesän draftin suhteen. Toki joukkueiden määrän vähenemisen myötä U20-sarjan taso on hieman noussut viime kaudesta.

Minusta tuo on hieman köykäinen argumentti. Siis en viittaa sinuun, vaan tuohon Alasen twiittiin. Suomessa parhaat draft-ikäiset pelaavat (tai pelaisivat) kuitenkin jo miesten pelejä eivätkä suinkaan U20:ssa. Ruotsissa SHL on kovempi, joten paikalliseen U20-sarjaan jää kovempia pelaajia kuin meillä.

Esimerkiksi Suomen ensi kesän draftin ykköstoivo Max Westergård pelaisi aivan varmasti Sportissa liigaa tai vähintäänkin Mestistä. Ruotsissa ei toivoakaan murtautua Frölundan edustukseen vielä.
 
Mr. Smith

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Canucks

En tiedä tajusinko oikein, mutta mielestäni ihan hyvä nosto Alaselta. Siis meillähän ei pelaa Liigassa EIKÄ U20-sarjassa nyt ens kesän draft-ikäisiä pisteiden tekijöitä.
 
Yukon

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans

Muutenkin taitaa olla kovimmat talentit Westergårdin ohella tällä hetkellä puolustajat Kotajärvi sekä Boelius joilla ykköstehtävä ei ole tuo pisteiden teko. Mv-puolelta tulossa mm. lupaava Kerkola (jolla toki tilastojen valossa hankala alkukausi hänelläkin).

Ei nämä kuitenkaan sitä faktaa poista, että melko laiha ikäluokka on ensi kesän varaustilaisuudessa ja voi mennä heikommin mitä moneen vuoteen.
 
En tiedä tajusinko oikein, mutta mielestäni ihan hyvä nosto Alaselta. Siis meillähän ei pelaa Liigassa EIKÄ U20-sarjassa nyt ens kesän draft-ikäisiä pisteiden tekijöitä.

Ei niin, mutta tuollainen U20-sarjan tehoilu ei sitä todista, sillä vaikka meillä olisi todella kova ikäluokka, niin välttämättä tuon enempää ei olisi siltikään U20-sarjassa tehomiehiä niiden kovimpien talenttien pelatessa jo miesten pelejä. Siis toisin kuin Ruotsissa.
 
adolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat & Haminan Palloilijat
Jotain on nyt tapahtunut suomalaisessa pelaajatuotannossa ihan pysyvästi. Kun myöskään tästä seuraava ikäluokka ei taida mitenkään kovin ihmeellinen olla.

Kyllähän sen viime keväänä paikanpäällä niissä U18-kisoissa pystyi todella selvästi näkemään, että suomalaiset pelaajat jäävät etenkin luistelussa aivan valtavasti jälkeen lajin huippuja.
 
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet
Jotain on nyt tapahtunut suomalaisessa pelaajatuotannossa ihan pysyvästi. Kun myöskään tästä seuraava ikäluokka ei taida mitenkään kovin ihmeellinen olla.
2008-ikäluokka on ihan laadukas. Puolustukseen löytyy huippulupaukset Alalauri ja Piiparinen. Hyökkäykseen Wilmer Kallio, Viljo Kähkönen ja loukkaantumisista toipunut Oscar Hemming. Heidän lisäkseen on vino pino aika tasaisia pelaajia.

2009-ikäluokan pitäisi olla erinomainen, aika moni 2009-syntynyt pelaaja on aloittanut kauden mukavilla tehoilla U18-sarjassa, parhaina esimerkkeinä Frans Karjalahti ja Jere Inkinen.

2007 on jostain syystä todellinen väliinputoaja-ikäluokka. Ei ole laatua, leveyttä tai kokoa.
 
2007 on jostain syystä todellinen väliinputoaja-ikäluokka. Ei ole laatua, leveyttä tai kokoa.
Todennäköisesti puhdas sattuma mutta tähän mennessä vuoden 2007 varaustilaisuus on ollut selvästi heikoin suomalaisten osalta historian saatossa. 1989-syntyneiden ikäluokasta ensimmäisenä suomalaisena varattiin Niclas Lucenius numerolla 115 neljännellä kierroksella. Luceniuksen lisäksi ainoastaan kaksi kenttäpelaajaa sai varauksen ja maalivahti Atte Engren.

Ihan näin heikosti ei onneksi enää ole mahdollista mennä 2007-ikäluokalla vaikka erottuukin negatiivisessa valossa.
 
secord

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chicago Blackhawks
James Hagens aloitti yliopistouransa viime yönä Boston Collegen ohjelmassa. Ensimmäinen peli toi lahjakkaalle jenkkisentterille yhden syöttöpisteen pöytäkirjaan. Näistä kärkeen kaavailluista lupauksista kanadalainen puolustaja Matthew Schaefer sekä ruotsalainen sentteri Anton Frondell ovat vielä molemmat sivussa loukkaantumisten vuoksi.

Porter Martone on takonut OHL:ssä kuuteen peliin 6+9=16, Michael Misa samassa sarjassa viiteen peliin 10+2. WHL:n puolella Roger McQueen on kahdeksan pelin jälkeen lukemissa 8+3=11. Ivan Ryabkin ei ole ehkä aivan odotusten mukaan vielä startannut MHL:ssä Moskovan Dynamon riveissä, jossa yhdeksään peliin merkitty 0+8. Joka tapauksessa mielenkiintoinen kisa kehittymässä tässä.
 
Porter Martone on takonut OHL:ssä kuuteen peliin 6+9=16

On tullut seurattua Bramptonin pelejä (koosteita) varsin kattavasti kähinnä Seattlen prospectin Carson Rehkopfin vuoksi. Ovat muodostaneet alkukaudesta kyllä hurjan ykkösketjun Martonen kanssa, kolmantena lenkkinä Dallasin 6. kierroksen varaus ’23 kesältä Angus MacDonell.

Martone on tosiaan painanut kuuteen peliin 16 pistettä, Rehkopf 13 ja MacDonell 9.

Martonessa on kyllä maalintekijän vikaa. Iso kroppa, rightin maila, korkea taitotaso ja hyvä laukaus. Kyllä tällaisella työkalupakilla top 3 -varaus on ihan realismia. Todella mielenkiintoinen lupaus! Martonesta on mainittava toki, että on loppuvuodesta 2006 syntynyt eli tulevan draftin vanhimpia, jos sillä nyt on merkitystä. Myös James Hagens on samaa vuosikertaa.
 
secord

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chicago Blackhawks
Martonessa on kyllä maalintekijän vikaa. Iso kroppa, rightin maila, korkea taitotaso ja hyvä laukaus. Kyllä tällaisella työkalupakilla top 3 -varaus on ihan realismia.

Olen ymmärtänyt, että Martonella on myös roppa kaupalla luonnollista johtajan vikaa. Näin ainakin olen jostain muistaakseni lukenut.
 
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet
Sanni Vanhasen veli Matias Vanhanen on aloittanut kauden todella tehokkaasti U20-sarjassa, 12 peliin 18 pistettä. Tämä on selkeästi eniten varausikäisistä suomalaisista ja on koko sarjan kovin lukema tällä hetkellä.

Vanhanen ei ole aiemmin hirveästi vastuuta saanut ikäkausimaajoukkueesta, hienoa, että hän on noussut hieman ns. tutkan alta.

Eliteprospectin mukaan on vain 174cm pitkä mutta väittäisin tämän olevan vanhentunutta tietoa, ei ole isokokoinen pelaaja mutta varmaan lähempänä 180cm eli ei pitäisi NHL-varauksen jäädä siitäkään kiinni.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös