Saisiko jotain perusteluita, miksi Liljegren on "riskivalinta"? Jotenkin hauska tämä ilmiö, kun lähes joka vuosi on yksi puolustaja, jota pidetään draftia edeltävänä kesänä jopa mahdollisena ykköspickinä, mutta kun draftia edeltävä kausi ei ole sellaista tykitystä kuin voisi kuvitella hän muuttuukin "riskivalinnaksi". Viimeisin esimerkki tästä on Jacob Chychrun, joka tippui draftissa sijalle 16. Yllättäen Chychrun oli kuitenkin ainut puolustaja tuosta draftista, joka pelasi täyden kauden NHL:ssä heti varauksen jälkeen. Chychrun ja Liljegren ovat toki pelaajina ihan erityyppisiä, mutta molempien kohdalla on käynyt sama ilmiö. Jos joku joukkue varaa Liljegrenin top-3:n ulkopuolella, niin siinä on draftin suurin voittaja. Saa ottaa talteen.
Niin no. Puolustussuuntaan Liljegren on edelleen ihan liiaksi kuin peura ajovaloissa, hieman kärjistäen. Laput silmillä ryntäilee ja säntäilee milloin minnekin sen rauhallisemman tilanteiden luvun ja oikean sijoittumisen sijaan. Vähän sama juttu myös kiekon kanssa. Liike on helvetin eleganttia ja pehmeää, kiekollista taitoa muille jaettavaksi, mutta jotenkin ei vain hahmota tilanteita kuten huippuluokan kiekollisen pakin pitäisi. Ihan liikaa tulee sellaisia ns. pakotettuja/vääriä ratkaisuja, joista ruudun välityksellä näkee jo hyvissä ajoin, ettei tuosta hyvä seuraa. Esimerkkinä, että kaveri nousee kiekon kanssa laput silmillä umpikujaan, seuraa menenys ja vastustajalle ilmainen 2vs1 jne. Tämän tapaisia on tullut nähtyä kaverilta muutaman pelin otannalla useampia, mikä ei kamalasti mairittele. Ei tuntuisi tiedostavan sitä, että välillä se helppo syöttö vierelle on se peliä edistävin ratkaisu, vaan hakee liian usein liian näyttäviä ja vaikeita ratkaisuja. Ei tarvitsisi myöskään viivasta kiskaista kauhealla voimalla plekseihin tai ensimmäisiin polvareihin vaan ottaa vaikkapa valelaukaus tai heittää rannarilla sopivaa ohjattavaa maskimiehille jne. Eli älykästä reagointia tilanteen mukaan sen takaraivoon paukutetun automaatioratkaisun sijaan. Tätä en ole kaverilta nähnyt samalla suhteella niihin virheisiin ja vääriin ratkaisuihin, mitä huippulupaukselta pitäisi. Virheitähän kaikki tekevät, mutta juju on siinä, miten niistä opitaan. Kaverin pelaaminen on kyllä näyttävää, muttei niinkään tehokasta, jos haluaa kunnolla yksinkertaistaa.
Mielestäni vain peliäly, molempiin suuntiin, on asia, jota tuppaa kyseenalaistamaan nuoren ruotsalaisen otteita seuratessa. Jos tätä tekee puhdas amatööri kotisohvallaan, niin samoja fiboja luulisi syntyvän ammattilaisillekin, joilla on kuitenkin pelissä oma työpaikkansa. Liljegrenissä on edelleenkin sitä raakaa ja hiomatonta potentiaalia, mitkä puoltavat korkeaa varausta, mutta myös tätä kyseenalaistavat riskinsä. Top10 pickit, top5:stä puhumattakaan, ovat vain sellaisia "pakko rakoja", joilla ei passaisi hutikuteja ampua, mikäli organisaatiota aiotaan viedä muuallekin kuin sinne syvään päähän. Veikkaan, että menee vasta 10-20 välillä.
Chychrun nyt oli ja on edelleen oman ikäluokkansa Zach Bogosian / Luke Schenn hybridi eli ikäisekseen hurja fysikkaa, joka mahdollisti nopean NHL-hypyn, mutta rajallisempi peliäly ja liike kombo, jotka tulevat estämään nousun johtavan puolustajan asemaan, siten että joukkuekin menestyisi. Tehnee nyt jonkinlaisen uran, mutta tuskinpa sellaista, että enää 15-vuoden kuluttua kauheasti jossitellaan. Saa ottaa talteen.
Loppuun pieni off topic. Ivan Provorovia tuskin kukaan niitä pelejä oikeasti seurannut piti pelkkänä offensiivisena pakkina, minkä on ehtinyt osoittamaan jo tässä vaiheessa uraansa NHL-tasollakin.
edit. Sanottakoon vielä pienenä puolustuksena Liljegrenille, että tämän vuotinen Rögle oli toki sellainen sekametelisoppa, ettei nuoren pelaajan ollut mitenkään helppoa ponnistaa.