NHL Entry Draft 2013

  • 469 024
  • 790

Saasta

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
No tämä taas riippuu täysin siitä mitä joukkueet lähtevät hakemaan. Jonkun listalla Ristolainen voi olla top-10 ja jonkun toisen joukkueen listalla top-20 ulkopuolella. Varmaan suurin osa joukkueista varaisi Ristolaisen ennen Lehkosta, mutta voi siellä niitä poikkeuksiakin olla esim. Pittsburgh joka on varannut viime vuosina noita puolustajia aika paljon kärkivarauksillaan.

Tottahan sinä turiset, mutta kyllähän tuolla on Lehkosta kovempia hyökkääjälupauksia enemmän, kuin Ristolaista kovempia puolustajalupauksia. Seth Jones on puolustajista omassa luokassaan, mutta sitten onkin Ristolainen vahvoilla jos Jonesia ei lasketa. Hyökkääjissä onkin enemmän ukkoja tuonne kärkipäähän. Lehkosen hyödyksi on varmaan toki se, että on luontainen laituri kun taas iso osa noista kärkeen povatuista hyökkääkistä on senttereitä "koulutukseltaan". Huomattavasti helpompaa on kuitenkin siirtyä sentteristä laitaan kuin toisinpäin ja aika moni noista senttereistä luonee uransa laidassa, jos NHL:een päätyvät.

Toivotaan nyt tietenkin kaikkein eniten, että pitkästä aikaa saataisiin se kolme suomalaista ensimmäiselle kierrokselle. Johan tuosta on 9 vuotta, kun tämä ihme on viimeksi sattunut ja toivottavasti nämä kolme onnistuvat breikkaamaan hieman kovemmin, kuin tuo 2004 vuoden draftin suomalaisporukka.
 
radwar

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet, Brynäs, Dynamo Mockba
No tämä taas riippuu täysin siitä mitä joukkueet lähtevät hakemaan. Jonkun listalla Ristolainen voi olla top-10 ja jonkun toisen joukkueen listalla top-20 ulkopuolella. Varmaan suurin osa joukkueista varaisi Ristolaisen ennen Lehkosta, mutta voi siellä niitä poikkeuksiakin olla esim. Pittsburgh joka on varannut viime vuosina noita puolustajia aika paljon kärkivarauksillaan.
Juurikin näin. Joukkueen tarve on se mikä määrittää varauksen ja sen takia on joka vuosi tuleekin yllätyksiä...jokainen seura ottaa itselleen parhaan vaihtoehdon ja sen takia hyväkin pelaaja voi valua odotettua huomattavasti pidemmälle tyyppiä Cam Fowler. Itse uskon Ristolaisen menevän 10-20 sijoilla ja Lehkosen 20-30 sijoilla.
 
Henkka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liiga, NHL, CHL, SHL

Minulla on kyllä tuosta draftaamisesta täysin päinvastainen käsitys. Ensimmäisillä vuoroilla jokainen järkevästi varaava organisaatio ottaa parhaan saatavilla olevan pelaajan pelipaikasta välittämättä.

Vasta alemmilla kierroksilla aletaan varata pelipaikan mukaan, siten mikä on organisaation tilanne.

Ylemmillä kierroksilla voi olla joku poikkeustapaus, jos on kaksi yhtälaistä vaihtoehtoa ja eri pelipaikka, niin sitten valitaan se itselleen paremmin sopiva.
 
Wild-Chester

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins

Tietysti jos kärjessä ei ole mitään Crosby tyyppistä aivan päivänselvää tapausta niin ehkä silloin voidaan katsella tarkemmin oman tarpeen mukaan varausta.
 
Largo

Jäsen
Minulla on kyllä tuosta draftaamisesta täysin päinvastainen käsitys. Ensimmäisillä vuoroilla jokainen järkevästi varaava organisaatio ottaa parhaan saatavilla olevan pelaajan pelipaikasta välittämättä.

Vasta alemmilla kierroksilla aletaan varata pelipaikan mukaan, siten mikä on organisaation tilanne.

Ylemmillä kierroksilla voi olla joku poikkeustapaus, jos on kaksi yhtälaistä vaihtoehtoa ja eri pelipaikka, niin sitten valitaan se itselleen paremmin sopiva.

Samaa mieltä. Esim. viime vuonna Oilersilla olisi ollut ehkä enemmän tarvetta puolustajalle, mutta päätyi varaamaan Yakubovin, joka oli paras saatavilla oleva pelaaja.
 
Noppa10

Jäsen
Suosikkijoukkue
Toronto Maple Leafs
Lehkosen hyödyksi on varmaan toki se, että on luontainen laituri kun taas iso osa noista kärkeen povatuista hyökkääkistä on senttereitä "koulutukseltaan". Huomattavasti helpompaa on kuitenkin siirtyä sentteristä laitaan kuin toisinpäin ja aika moni noista senttereistä luonee uransa laidassa, jos NHL:een päätyvät.

Eikös tämä ole enemmänkin Lehkoselle miinusta... Nuo muut kärkihyökkääjät klaarannevat kaikki pelipaikat jotenkuten, mutta Lehkosesta ei sentteriä saa. Kyllä itse ainakin nappaisin muuten tasavahvoista kavereista sen monipuolisemman.
 
Henkka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liiga, NHL, CHL, SHL
Otetaas muutamista drafteista eteenpäin kärkipuolustaja vs. kärkihyökkääjä.

1997 - Eric Brewer vs. Joe Thornton
1998 - Brad Stuart vs. Vincent Lecavalier
1999 - Branislav Mezei vs. Patrik Stefan
2000 - Rostislav Klesla vs. Dany Heatley
2001 - Mike Komisarek vs. Ilya Kovalchuk
2002 - Jay Bouwmeester vs. Rick Nash
2003 - Ryan Suter vs. Eric Staal
2004 - Cam Barker vs. Alex Ovechkin
2005 - Jack Johnson vs. Sidney Crosby
2006 - Erik Johnson vs. Jordan Staal
2007 - Thomas Hickey vs. Patrick Kane
2008 - Drew Doughty vs. Steven Stamkos
2009 - Victor Hedman vs. John Tavares

Tuon pidemmälle en lähde vertailua viemään, koska ovat aika poikasia vielä. Ei siellä vaan millään ne draftin aikaan olevat kärkipuolustajat ole nousseet huippupakeiksi siten mitä nuo hyökkääjät huippuhyökkääjiksi lähes järjestään. Ainoa josta uskaltaa Norriksella spekuloida, on Doughty. Suterilla kanssa mahis nyt jatkossa, kun ei ole Weberin varjossa. Weberkin "löytyi" toiselta kierrokselta. Kärkihyökkääjän varannut on taasen Atlantan aivopieru Stefania lukuunottamatta saanut takuuvarman tähtipelaajan.
 
Saasta

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Eikös tämä ole enemmänkin Lehkoselle miinusta... Nuo muut kärkihyökkääjät klaarannevat kaikki pelipaikat jotenkuten, mutta Lehkosesta ei sentteriä saa. Kyllä itse ainakin nappaisin muuten tasavahvoista kavereista sen monipuolisemman.

Sitäkinhän se voi olla. Kuitenkin jos joku joukkue hakee laituria ja miettivät varatessaan pelipaikan mukaan, niin Lehkonen erottuu. Onhan se joillakin sentteriä koko uransa pelanneella tuottanut ongelmia siirtyä laitaan, vaikka suurin osa siinä taitaa ihan hyvin onnistuakin. Se on kuitenkin tosiaan varma, että Lehkosesta ei sentteriä saa. Tiedäpä näistä sitten mitä missäkin arvostavat. Olen myös samaa mieltä siitä, että itsekin ottaisin kahdesta samantasoisesta ukosta sen joka pystyy useampaa paikkaa pelaamaan.
 
Eipä juniorikisat ainakaan nosta Barkovin ja Lehkosen osakkeita, vaikka voihan ne karsintasarjassa esitellä osaamistaan vielä. Mutta tuskinpa ne skoutit vetää henkseleitäkään nimien päälle muutaman pelin perusteella, kun koko joukkuekin oli aika pitkälti nollat taulussa.

Ristolaiselta ihan positiivista peliä.
 
Ei Ruotsin draftin ykkösnimet Lindholm, De La Rose tai Hägg sen paremmin erottuneet edukseen ainakaan tänään. Sanoisin, että Ristolainen ja Barkov olivat kentän kaksi parasta ensi kesänä draftattavaa.

Esimerkiksi Ruotsin Filip Forsberg viiletti vuosi sitten nollatehoilla näissä kisoissa ja tänä vuonna hän on Ruotsin kapteeni ja paras pelaaja. Ja hänet varattiin kesän draftissa numerolla 11.
 
Viimeksi muokattu:

Zous

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ryan Reaves
Ei Ruotsin draftin ykkösnimet Lindholm, De La Rose tai Hägg sen paremmin erottuneet edukseen ainakaan tänään.

Myös ranking listan kärkinimet Seth Jones ja Nathan MacKinnon ei ole kisoissa loistaneet. Ei ole missään nimessä olleet huonoja, mutta ei kuitenkaan loistaneetkaan. MacKinnon toki pelaa todella pienessä roolissa. Sen sijaan Jonathan Drouin on ollut todella hyvä.
 
eagle

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Pittsburgh
Jos Barkov tippuu top-3:n ulkopuolelle niin hyvä sille jengille joka varaa sitten nelosena.

Muutenkin sinänsä itselleni kyllä irrelevanttia se varausnumero, vaikka kivahan se olisi saada Suomesta korkea varaus. Mutta pääasia että kehitys jatkuisi saman suuntaisena, kuin tähän mennessä.
 
cottonmouth

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo & Philadelphia Flyers
Otetaas muutamista drafteista eteenpäin kärkipuolustaja vs. kärkihyökkääjä.

1997 - Eric Brewer vs. Joe Thornton
1998 - Brad Stuart vs. Vincent Lecavalier
1999 - Branislav Mezei vs. Patrik Stefan
2000 - Rostislav Klesla vs. Dany Heatley
2001 - Mike Komisarek vs. Ilya Kovalchuk
2002 - Jay Bouwmeester vs. Rick Nash
2003 - Ryan Suter vs. Eric Staal
2004 - Cam Barker vs. Alex Ovechkin
2005 - Jack Johnson vs. Sidney Crosby
2006 - Erik Johnson vs. Jordan Staal
2007 - Thomas Hickey vs. Patrick Kane
2008 - Drew Doughty vs. Steven Stamkos
2009 - Victor Hedman vs. John Tavares

Ei siellä vaan millään ne draftin aikaan olevat kärkipuolustajat ole nousseet huippupakeiksi siten mitä nuo hyökkääjät huippuhyökkääjiksi lähes järjestään.

Ehkä noinkin, mutta onhan tämä kyseinen vertailu nyt hieman harhaanjohtava siinä mielessä, että vastakkain on yleensä selkeästi jo ennakkoon ykkösvaraukseksi odotettu, ja sellaiseksi myös valittu, hyökkääjä ja ylipäätään korkealla varattu pakki (ajoittain täytetä yllätyksenäkin esim. Hickey). Esim. Kovalchuk-Komisarek-vertailu ei ole reilua nähnytkään, kun toinen oli jo vuosia hypetetty no-brainer-ykkönen ja toinen peruspakiksi tiedetty ylemmän top-10:n pakki. Toki huomata kannattaa myös draftien laadullinen hetorogeenisyys. Ylipäätään useat noista ensimmäisinä varatuista hyökkääjistä ovat olleet suurimpaan osaan ikätovereitaan verraten täysin omassa kastissaan eli tässä mielessä heidän draftaamisensa ei vielä kerro mistään kovin suuresta skouttausnerokkuudesta. Pointtisi on sinällään ihan oikea, mutta mahtuu noille kärkisijoille huteja hyökkääjienkin osalta, jos katsotaan millasia pelaajia noiden mainitsemiesi pakkien ympäriltä on varailtu, ei vain (pääasiassa) ykkösvarauksia. Esim.

1997 - Eric Brewer #5 -Daniel Tkaczuk #6
1998 - Brad Stuart #3 - Rico Fata #6
2000 - Rostislav Klesla #4 - Raffi Torres #5
2001 - Mike Komisarek #7 - Alexander Svitov #3 / Stanislav Chistov #4
2002 - Jay Bouwmeester #3 - Scottie Upshall #7
2003 - Ryan Suter #7 - Nikolai Zherdev #4
2005 - Jack Johnson #3 - Benoit Pouliot #4 / Gilbert Brulé #6
2008 - Drew Doughty #2 - Nikita Filatov #6
2009 - Victor Hedman #2 -Nazem Kadri #7
 
Uniquewn

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Calgary Flames
Jos Barkov tippuu top-3:n ulkopuolelle niin hyvä sille jengille joka varaa sitten nelosena.

Omasta mielestäni siellä on neljä, eikä kolme pelaajaa, jotka ovat ylitse muiden draftattavien. Drouin on ollut omiin silmiin todella miellyttävää katseltavaa, tulee ihan Giroux mieleen. En todellakaan yllättyisi, mikäli Drouinista kehittyisi tästä draftivuodesta se kaikkein tehokkain NHL-pelaaja tulevaisuudessa. Vetää helvetin hienolla asenteella ja kädet toimii hienosti.

Eli mulle se ei olisi mikään superyllätys, mikäli Drouin menisi top3-pickinä johonkin. Ei ole ehkä yhtä monipuolinen kuin MacKinnon tai Barkov, mutta loistavalta pelaajalta hyökkäyspäässä se haiskahtaa.
 
Varmasti on potentiaalia hyökkäyspäässä, mutta sehän ei poista sitä etteikö Barkovin varaaja hyvinkin todennäköisesti olisi hyvin tyytyväinen valintaansa. Tuossa on vähän kuin haluatko varata enemmän monipuolisuutta vai hyökkäysvoimaa/näyttävyyttä. Sama kun pitää miettiä tahtooko puolustajan vai hyökkääjän, sentterin vai laiturin. Kanadalaisen/ei-kanadalaisen. Monella jengillä voi nuokin olla se ratkaiseva tekijä, jos koetaan että pelaajat ovat lähes yhtä hyviä.
 
Zborik_

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jääkiekko
Olen tämän 20-vuotiaiden turnauksen myötä vahvasti sitä mieltä, että Drouin saattaa nousta jopa ykkösvaraukseksi. Pienehkö, mutta uskomaton pelikäsitys, hyvä luistelija, hyvä sekä kiekollisena että kiekottomana... Drouinin pelissä on paljon hyviä asioita. Muista pelaajista, että Seth Jones on vahva hyökkäyspäässä, mutta hänen on oltava tasaisempi puolustuksessa. Ja Valeri Nichushkinista, että jos NHL kiinnostaa, niin ehdottomasti top 10 -pelaaja.

Svetsiläisistä puolustajat Mirco Müller ja Dean Kukan ovat mielenkiintoisia pelaajia. Müller pelaa WHL:ssä isoja minuutteja Everettissä, nyt kun Ryan Murray on loukkaantuneena. Tehotilasto muistaakseni +5 näissä kisoissa. Kukan pelaa hyvällä itseluottamuksella ja on isoksi puolustajaksi taitava. Kukan on 1993 syntynyt pelaaja, joten varaus ei ole mikään itsestäänselvyys, mutta kyllähän kaksi vuotta "yli-ikäisiä" pelaajia varataan. Se on eri asia, että onko Kukan kuitenkaan riittävän hyvä.
 
Eager

Jäsen
Suosikkijoukkue
Flyers, Eagles, HPK ja Barça

Tänne on tullut vähän samanlaisia ajatuksia ja mitä olen muutaman pelin Halifaxilta kauden mittaan nähnyt, niin näissäkin Drouin on vakuuttanut MacKinnonia enemmän. Ja noissa peleissä molemmat ovat näistä kisoista poiketen pelanneet ykkösessä valtavassa roolissa. Drouinilla on etunaan myös tämä draft-vuoden vahva kehitysharppaus sitten viime kauden. Vaikkapa MacKinnon kärsii vähän tuosta hurjasta viime kaudestaan kun ei tällä kaudella ole onnistunut hyppäämään sinne yliluonnolliselle tasolle ja lunastamaan niitä suuren yleisön hurjia odotuksia, niin draft-asema alkaa tippumaan. Vieläpä kun seurakaveri vierelle senkun petraa.

Ja itse pidän kylläkin Drouinia MacKinnonia monipuolisempana ja kokonaisvaltaisempana pelaajan alkuna. Tuo Uniquewn Claude Giroux vertaus on muuten aikas hyvä. Drouin on toki liikkeeltään paljon parempi, mitä Roo tuon ikäisenä, mutta muuten ovat vähän samanlaisia tapauksia.

Svetsiläisistä puolustajat Mirco Müller ja Dean Kukan ovat mielenkiintoisia pelaajia. Müller pelaa WHL:ssä isoja minuutteja Everettissä, nyt kun Ryan Murray on loukkaantuneena. Tehotilasto muistaakseni +5 näissä kisoissa. Kukan pelaa hyvällä itseluottamuksella ja on isoksi puolustajaksi taitava. Kukan on 1993 syntynyt pelaaja, joten varaus ei ole mikään itsestäänselvyys, mutta kyllähän kaksi vuotta "yli-ikäisiä" pelaajia varataan. Se on eri asia, että onko Kukan kuitenkaan riittävän hyvä.

Müller vaikuttaisi aina vain selvemmin ensimmäisen kierroksen varaukselta ja Kukaninkin varaukseen uskon. Kyllä keski/myöhäiskierrosten pickin voi käyttää paljon huonomminkin. Olisi myös jo heti ensi kaudeksi aika valmis ammattilaissopimusta sekä AHL:ään siirtymistä varten, eikä tätä kehittyykö riittäävän nopeasti saadakseen sopimuksen arpomista ja riskiä oikein olisi, kuten monen 17/18 -vuotiaan euron kanssa tulevassakin draftissa on.

Myös slovakit Marco Dano ja Martin Reway ovat esiintyneet ihan positiivisesti. Jenkkien Ryan Hartman on puolestaan ollut juuri sellainen kuin arvata saattoi. Tuollainen "suosikki omassa nipussa ja inhokki vastustajan paidassa" -tapaus parhaimmillaan. Mikäli olisi kymmenisen senttiä suurempi, niin voitaisiin spekuloida jopa mahdollisella top-10 varauksella.
 
Viimeksi muokattu:

Petro

Jäsen
Suosikkijoukkue
St Louis Blues
Drouinilla on erittäin hyvät mahdollisuudet kiilata vielä ensimmäiseksi varaukseksi, jos näitä otteita jatkaa. RNH otti myös varausvuonna huimia kehitys harppauksia ja nousi selväksi ykkösvaraukseksi Larssonin ja Couturierin ohi.

Drouin on ollut kisoissa erittäin vakuuttava. Loistavien käsien lisäksi tuo liike on huikea. Osaa loistavalla tavalla tehdä hyökkäysalueella harhautuksia vartalolla ja luistelulla käsien lisäksi, joista yleensä saa tilaa maalintekosektorilla. Vertaus Girouxiin on hyvin osuva, liikkeeltään muistuttaa mielestäni hiukan Kanea.
 
Nyt joku saa vastata asiasta tietämättömälle: miten varausjärjestys menee, jos kautta ei pelata? Arvotaanko vaan, vai otetaanko sijoitukset edelliskaudelta ja niiden mukaan jaetaan vuorot? Olisi huvittaa, mikäli Oilersille kävisi hyvä hillo ja veisi taas Blue Jacketsin nenän edestä ykkösvarauksen.
 
Suosikkijoukkue
Two Degrees of Mike Sillinger

2005 draftissa joukkueilla oli 3, 2 tai 1 palloa. Yksi pallo lähti, jos oli ollut pudotuspeleissä kolmen edellisen kauden aikana. Yksi pallo pois myös neljän edellisvuoden ykkösvarauksesta (se kenelle tuo vuoro alunperin kuului, Florida myi 2002 ja 2003 ykköspickit ja joutui tyytymään yhteen palloon)

Calgary, Columbus, Dallas, Minnesota, Toronto ja Winnipeg olisivat kolmen pallon joukkueita, jos samaa systeemiä käytetään.
 
Saasta

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Nyt joku saa vastata asiasta tietämättömälle: miten varausjärjestys menee, jos kautta ei pelata? Arvotaanko vaan, vai otetaanko sijoitukset edelliskaudelta ja niiden mukaan jaetaan vuorot? Olisi huvittaa, mikäli Oilersille kävisi hyvä hillo ja veisi taas Blue Jacketsin nenän edestä ykkösvarauksen.

Varmaan kuten 2005, eli arvalla. Jokaisella joukkueella oli yksi, kaksi tai kolme arpalippua korissa, riippuen viimeisimmän kolmen vuoden menestyksestä, parhailla tietysti vähemmän. Joka toisella kierroksella taisi järjestys kääntyä päinvastaiseksi.

Kolme arpaa sai neljä joukkuetta; Buffalo, Columbus, NY Rangers ja Pittsburgh. Kaikki tietänevät kuka arvonnan voitti ja sai Sidney Crosbyn?

Tällä kaudella järjestys näyttäisi ilmeisesti tältä. Edellisen kirjoittajan viestiin lisätäkseni myöskin ykköspickit viimeisen neljän vuoden ajalta vaikuttavat arpojen määrään. Niitä ei ole kuin Edmontonilla kolme ja Islandersilla yksi.

3 lottokuponkia:

Calgary
Dallas
Winnipeg
Toronto
Minnesota
Columbus
Carolina

2 lottokuponkia:

Florida
New York Islanders
Tampa Bay
St. Louis
Colorado
Anaheim

1 lottokuponki:

Edmonton
Washington
Philadelphia
New York Rangers
Boston
New Jersey
Ottawa
Buffalo
Vancouver
Phoenix
Nashville
Detroit
Chicago
San Jose
Los Angeles
Montreal
Pittsburgh

Yhteensä: 50

Tuossa noista on. Aiemmin tämän ketjun sivulla 5 tuosta on juttua.

edit. silmiä hivelevän hidas

Lisätään nyt sen verran, että aika pienet on oilersin mahdollisuudet eli 2%. Eihän tuo mahdottomuus ole taaskaan, mutta kyllä se jo nyt on melko pieni mahdollisuus. Kieltämättä huvittaisi, jos nappaisivat tuosta 1st overallina vielä MacKinnonin. Alkaisi siinä jo olla pariin ekaan ketjuun sellainen hyökkääjistö, että ei mitään tolkkua jos on nytkään. Toki Jonesin varmaan varaisivat jos 1st overallin saisivat, mutta tuo olikin vain leikittelyä ajatuksella.
 
Viimeksi muokattu:

Uniquewn

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Calgary Flames
Calgary, Columbus, Dallas, Minnesota, Toronto ja Winnipeg olisivat kolmen pallon joukkueita, jos samaa systeemiä käytetään.

Jees ja yhden pallon joukkueita ei viime työsulkudraftin systeemillä olisi tässä draftissa ollenkaan, joten aika tasaisilta lähtökohdat näyttäisivät tässä skenaariossa.

E: Vai menikö noin, kuten ylhäällä, oon kujalla.
 
Viimeksi muokattu:

Merovingi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Blue Jackets
Blue Jacketsilla on tosin viisi lottokuponkia, sillä se saa myös Los Angelesin ja NY Rangersin kupongit Jack Johnson- ja Rick Nash-treidien kautta. Columbus saa siis kolme ykköskierroksen varausta tänä vuonna.

Olisihan se aika nannaa, jos saataisiin ykkösvaraus ja mahdollisesti vielä yksi top-10 varaus.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös