Mainos

NFL season 2014–2015

  • 79 647
  • 571

Lapster

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Maple Leafs, Kärpät NE Patriots, RoPS
Peterson tosiaan on hyllytetty koko loppukauden ajaksi. Jotenkin paha maku jää taas tästä liigan/Goodellin toiminnasta, vaikuttaa puhtaasti heidän lihasten pullistelulta tämä toiminta. Ikäänkuin se, että AP on ollut jo koko alkukauden sivussa ei olisi ollut mikään rangaistus.

Pitää muistaa että AP nosti palkkaa koko alkukauden ajan joten rangaistuksena se olisi ollut aivan liian heppoinen, puhutaan kuitenkin kaverista joka nostaa älytöntä liksaa. Nopeasti ja todennäköisesti hieman väärin laskettuna hän keräsi alkukaudesta n.7.4 miljoonaa.

Blountin lisäksi myös Browns antoi monoa RB Ben Tate:lle. Hänet tuotiin ennen kautta ns. ykkösbackiksi mutta muutama heikko peli ja julkinen kritisointi auttoivat asiaa.

RB Ahmad Bradshaw pistettiin IR:lle joten Coltseilla on vaan T-Rich tällä hetkellä ja sillähän ei kuuhun asti mennä. Ehkä Blount, Tate nähdään Indyssä?

WR Josh Gordon vapautui pannasta maanantaina ja tulee pelaaman seuraavassa pelissä. Mielenkiintoista nähdä saako viime kauden komeetta saman draivin päälle kuin loppukaudesta.
 

Fawkes

Jäsen
Suosikkijoukkue
Steelers, Man United
Pitää muistaa että AP nosti palkkaa koko alkukauden ajan joten rangaistuksena se olisi ollut aivan liian heppoinen, puhutaan kuitenkin kaverista joka nostaa älytöntä liksaa. Nopeasti ja todennäköisesti hieman väärin laskettuna hän keräsi alkukaudesta n.7.4 miljoonaa.
Oikeassa olet, mutta mielestäni tuo alkukauden pelaamattomuus (vaikka palkkaa on saanutkin) on silti jonkin asteinen rangaistus ollut sekin. Kohtuu kovalta tuntuu tämä annettu rangaistus. Vaikuttaa siltä, että Goodell oli päättänyt jo hyvissä ajoin, ettei halua Petersonia tällä kaudella enää kentälle. Alan kallistua itse sille kannalle, että jonkun muun kuin Goodellin pitäisi vastata näistä pelikieltojen langettamisesta. Olihan tuo Petersonin teko vastenmielinen ja rangaistava, joten 4-6 ottelun mittainen pelikielto on paikallaan. Nyt annettiin suoraan hyllytys ensi vuoden huhtikuuhun asti.

Kohtuu nimekkäitä cutteja nähtiin eilen: Blount, Tate, Avant nyt ainakin saivat monoa. Ihan mielenkiintoista nähdä lunastaako mikään jengi Blountia tai Tatea waiverseista. Ahmad Bradshawn loukkaantuminen oli kova kolaus Coltsille, T-Rich on ollut lupaavan rookiekautensa jälkeen massiivinen floppi eikä mitään syytä ole uskoa, että hän tuosta nousisi lunastamaan pre-draft hypen nostattamia odotuksia. Toki Indy on tätä ennenkin ollut yhtä kuin Luck, mutta jatkossa näin on vielä enemmän. Indyn puolustus on alkanut vuotaa viime kierroksilla. Ensin Steelers pommitti secondaryn täyteen reikiä, ja viime kierroksella Pats jyräsi Coltsin yli juoksemalla. Ei taida Colts vielä tällä kaudella olla valmis menestymään.
 

pancor

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, New Orleans Saints, Україна
Richardsonilla pelatessa voi periaatteessa koko Coltsin juoksupelin unohtaa vastustajan puolelta kokonaan ja keskittyä pelkästään syötön puolustamiseen eli heidän on käytännössä pakko jostakin kaapia uskottava uhka RB:n paikalle ja ainakin Taten perässä ainakin huhujen mukaan ovat. Colts on waiver järjestyksessä paikalla 21. Heitä ennen ovat ainakin Ravens ja Dolphins jotka myös saattavat olla juoksijan perässä.

EDIT: Vikingsiin siirtyi lopulta Tate. Ilmeisesti Asiatan kanssa taistelemaan ykkösjuoksijan paikasta sillä Asiatakaan ei ole kovin kummoisesti esiintynyt kauden aikana.
 
Viimeksi muokattu:

Cube

Jäsen
EDIT: Vikingsiin siirtyi lopulta Tate. Ilmeisesti Asiatan kanssa taistelemaan ykkösjuoksijan paikasta sillä Asiatakaan ei ole kovin kummoisesti esiintynyt kauden aikana.
Jerick McKinnonin kanssa lähinnä. McKinnon otti ykkösbäkin paikan lokakuussa ja on viimeisessä 5 matsissa vienyt kannot selkeästi. Työmäärä taitaa tosin olla pieni ongelma, koska Vikings on pelännyt nojata Asiataa paljon parempaan McKinnoniin vieläkin voimakkaammin. McKinnon ei ole tottunut ihan tällaiseen kuormitukseen, koska pelasi collegessa paljon pelinrakentajana (usein myös bäkkinä ja joskus cornerinakin ilmeisesti). Fyysisesti kuitenkin aivan ylivertainen kaveri jopa koko liigan tasolla. 40 jaardia 4,37 sekuntia, 102 kg penkistä 34 kertaa ja yli metrin pomppu. Edes NFL:stä ei löydy kovin monta noin atleettista jätkää.
 

Cube

Jäsen
Ehkäpä nyt pikkuhiljaa Cubekin alkaa arvostamaan Patriotsien secondarya? ;)
Milloin en olis arvostanut? Kauden alkupuolella sanoin muistaakseni, että se on ollut keskitasoa ja se piti täysin paikkansa. Vaikea arvioida asioita muutoin kuin sillä hetkellä saatavilla olevien faktojen mukaan.
 

delete

Jäsen
Suosikkijoukkue
Cowboys, Crocodiles, Tappara
Cowboys vs Giants 31-28, ja perinteinen nail-biter peli siitä taas saatiin. Viime kierroksen viiden intterin Eli oli aivan toinen mies Cowboysia vastaan, niin kuin aina on. Giants hallitsi pelin alkupuolta tai oikeastaan WR Odell Beckham jr kyykytti Dallasin puolustusta. Tämä super-rookie nappasi ehkä yhden kaikkien aikojen hienoimmista TD-kopeista. Tässä linkki catchiin: http://www.giants.com/news-and-blog...the-ages/9ead2189-dd34-40e4-b737-01b770982fee

Muutenkaan kukaan Cowboysin db:stä ei pärjännyt hänelle 1vs1 tilanteissa. Sitten kun Dallas alkoi tuplaamaan Beckhamin, niin kaveri alkoi pysyä aisoissa ja olikin loppupelin aika näkymätön. Kun peliä oli jäljellä n. 3min ja Giants oli juuri siirtynyt johtoon 24-28, piiskasi Romo joukkueensa kentän läpi. Tuloksena oli 2 minuuttia kellosta pois ja jälleen yksi neljännen quatterin voittodraivi vyölle. Täytyy myöntää, että Dallasin OL näytti suuruutensa ja jopa Weeden olisi voinut osua heitoilla rissujen suuntaan, sillä niin paljon aikaa oli. Se jopa mitattiin kahteen eri kertaan ja tulos oli 10 sekuntia. Ei mikään takakenttä pysty pitämään miehiä aisoissa noin kauaa. Romo 10 sekunnin taskussa istuskelun jälkeen löysi end zonelta Dez Bryantin. DeMarco Murray paukutteli taas sen 100 jaardia rikki ja on lähes 2000 jaardin vauhdissa. Vain yksi peli tällä kaudella missä Murray on jäänyt alle 100 jaardin. Romo nyt tietenkin oli aivan erinomainen ja nakkelikin 4 TD:tä. Vielä viime kaudella Dallasin puolustus olisi melko varmasti sulanut, kun aikaakin jäi vielä minuutti Elille ja Giantsille. Tätähän on tapahtunut viime vuodet ihan jatkuvalla syötöllä, EI ENÄÄ! Eihän tuo puolustus mitään liigan eliittiä ole, mutta hyvin keskikastissa mennään. Sen qb:n paineen perään olen huudellut koko kauden ja sama ralli jatkuu edelleen. Nyt kuntoutuneelta DeMarcus Lawrencelta odotan enemmän tällä saralla. Ja jos noin yleensäkin puhutaan rookieista niin, lb Anthony Hitchens on ollut enemmän kuin mies paikallaan. Ollut startteri tällä kaudella jokaisessa kolmessa lb:n roolissa. Loisto pelejä joka kierroksella. Kullan arvoinen mies, kun poissa ovat Lee ja Durant sekä McClain ja Carter vähän väliä paskana. Mutta se rookie kultakimpale löytyy hyökkäyksen linjasta. Ei hemmetti mikä pelaaja tämä guardi Zack Martin on. Niin kova pelimies, että on jopa noussut keskusteluun vuoden rookie palkinnon saajasta? Onkohan koskaan kyseinen pysti mennyt hyökkäyksen linjamiehelle? Tosin tänä vuonna on niin kova wr-osasto tulokkaiden suhteen, että vastaavaa saa hakea? On Watkins, Evans, Benjamin, Beckham, Cooks, Matthews jne.

Cowboysilla lyhyt viikko ja elintärkeä (tai no ainakin tärkeä) divisioona matsia Eaglesia vastaan. Ei tappiolla tai voitolla vielä mitään ratkaista, mutta ainahan se on kiva voittaa Philly. Tosin jos ajattelee hieman pitemmälle ja jo selittelee häviötä, niin joku kolumnisti heitti ilmoille että Cowboysille olisi parempi olla wild card joukkue? Sillä Cowboys ei ole mitenkään hyvä kotona, mutta erinomainen vieraissa? No ei, voitto kotiin ja sitä kautta Eastin voitto on omissa näpeissä. Eniten Eaglesilta pelkään spessuja ja Sprolesia. Tosin McCoy on ollut viime vuosina se, joka on alistanut Dallasia. Sanchez ei näin etukäteen tunnu kovin pelottavalta, mutta ilmeisesti kemia toiminut aika hyvin rookie wr Mathewsin kanssa? Tight endien kanssa Cowboys D on ollut hieman pulassa ja Eaglesilla on hyvät TE:t. Sproles pois ja painetta Sanchezille, niin hyvä tulee puolustuksen puolelta. Hyökkäyksessä riittää ihan oma suoritus, ei perseilyjä sieltä kiitos. Pelkällä puolustuksella ei nimittäin peliä voiteta. Tämän syvempää analyysiä en jaksa tehdä.
 
Viimeksi muokattu:

morningstar

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Buffalo Bills
Läntisen New Yorkin lumikaaos aiheutti sen, että Billsin sunnuntain kotiottelu Jetsiä vastaan siirrettiin pelattavaksi maanantai-iltana Detroitissa. Tuloksena oli Jetsin totaalinöyryytys luvuin 38-3. Bills on nyt voittanut Jetsin kolmesti putkeen yhteispistein 118-40.

Mukavaltahan nuo divisioonavastustajan pieksäjäiset aina tuntuvat, mutta laihahkoksi taitaa lohtu jäädä. Bills pilasi käytännössä playoff-mahdollisuutensa reilun neljän vuorokauden sisällä häviämällä bye-viikon jälkeiset ottelunsa Chiefsille ja Dolphinsille. Varsinkin Chiefs-tappio oli anteeksiantamaton, kuten tuolloin tuoreeltaan kirjoitin.

Ei 6-5 -rekordilla toki pyyhettä kehään heitetä, mutta viimeisestä viidestä pelistä pitäisi voittaa ihan vähintään neljä ja jäljellä on mm. vieraspelit Foxborough'ssa ja Denverissä sekä kotipeli Packersia vastaan.
 

teude

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings/Lions, Jokerit, SaiPa
Kaksi odotettua tappiota Cardinalseille ja Patseille. Se kyllä vähän ketuttaa, ettei edes yhtään TD:tä tullut noissa matseissa, ainoastaan viisi potkumaalia. Tänään sitten Bears vastassa ja ainoastaan voitto kelpaa. Yhtään turhaa tappiota ei saa tulla, siellä on vielä Packers vastassa vieraissa ja siitä voitto olisi aikamoinen temppu. Loput pitää hoitaa (Bears, Buccaneers, Vikings, Bears) tai saa taas todistaa loppukauden sulamista.
 

teude

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings/Lions, Jokerit, SaiPa
Ensimmäinen pakkovoitto otettu, kolme jäljellä. Vakuttava esitys alun puppeloinnin jälkeen. Kolmen viimeisen neljänneksen pisteet 31-3. Belliltä hieno ottelu tänään Staffordin ja Megatronin ohella. Megatron pisti pari ennätystä uusiksi samalla, nopeiten 10,000 jaardia (115 peliä) ja eniten touchdowneja kiitospäivänä (8).

Nyt sitten sormet ristiin, että Packerskin häviää Patriotseille.
 

aceman81

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät. Pesäkarhut.
Missä tapauksissa, kun rangaistuksista kyse, peliä ei uusita menetettyjen jaardien jälkeen vaan 'loss of a down'. Intentional grounding on tällanen, mitä muita?
 

disco-stu

Jäsen
Suosikkijoukkue
JK Mylly
Tulkaas nyt joku taas selvittämään mikä vitun järki tossa Cowboysin hyökkäyspelaamisessa on? Ensin juostaan Murrayllä koko ajan, vaikka se on pään seinään hakkaamista. Sitten ollaan paskat housussa ja Romo alkaa heittelemään toivotaan-toivotaan passeja ihan mihin sattuu. Mitään järkevää heittopeliä ei Cowboys saanut missään vaiheessa aikaiseksi. Eagles antoi hyvin painetta, mutta monesti siellä taskussa oli reippaasti aikaa mutta pallo ei vaan lähtenyt mihinkään. Se pakollinen interi täysin käsittämättömässä paikassa vikalla viidellä minuutilla, toivon jo mentyä kuvasti Cowboysin ja Romon koko matsia - kunhan pääsee äkkiä vittuun ja syömään kalkkunaa.

Täysin kalkkuna koko matsi.
 

delete

Jäsen
Suosikkijoukkue
Cowboys, Crocodiles, Tappara
Ei mitään jakoja Dallasilla, todella pehmeää pelaamista. Eagles valovuoden edellä ihan joka asiassa ja jyräsi aneemisen Cowboysin yli. Romo oli tosi epätarkka ja kaikin puolin muutenkin huono. Romon surkein esitys sitten kauden avauksen jälkeen. Hyökkäyksen linja ei blokannut ketään, puolustus ei saanut painetta ja oli myös huono, juoksu tai heitto ei kulkenut mihinkään, ei minkään näköistä yritystä, hengetöntä räpellystä koko homma. Ei mitään hyvää sanottavaa Cowboysin pelaamisesta. Jopa vahvaksi kehuttu OL näytti todella surkealta ja sitä kautta painetta tuli lähes samalla tavalla mitä Redskins pelissä. Pakko myöntää, että Sanchez oli helvetin hyvä ja samoin Eaglesin puolustus oli erittäin terävä. Painetta tuli välillä ovista ja ikkunoista ja heitto sekä juoksu pysähtyivät todella hyvin. Myös Eaglesin takakenttä onnistui erinomaisesti. Jos Romolla oli aikaa, pysyi miehet hyvin "kiinni". Lukemat olisivat voineet olla todella, todella rumat, jos Philly olisi onnistunut paremmin red zonella. Joukkueena tämä oli ehkä vuoden heikoin suoritus? Parin viikon päästä sitten uudestaan ja paskemmin ei voi juurikaan mennä? Nyt lyötiin niin ilmat pihalle, että ei oo moista tapahtunut tällä kaudella. Tää oli sellanen kunnon vanhanajan selkäsauna. Mikään ei vituta, niin paljoa kuin Eaglesille (ja ehkä myös Giantsille) häviäminen…hyi saatana! Nojoo tämä pois mielestä ja viikon päästä Bears vieraissa. Jollain konstilla olisi voitto kaivettava?
 
Viimeksi muokattu:

anticatabolic

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Philadelphia Eagles/-Flyers, Real Madrid
Eagles takoi aika hyvännäköisen vierasmatsin Texasissa. Pidin siitä, mitä Jerry ja kumppanit oli tehneet alkuseremonioille ja valaistukselle. Näyttipäs pocketti puhtaalta koko illan. Sanchez heitteli palloja taas hieman rissujen viereen, mutta tällä kertaa ei vastustaja päässyt Eagles päätyyn inttereillä. Rissut näytti olevan todella auki. Ensinnäkin Maclin js Matthews polttivat puolustajia ihan 1 vs. 1 man. Näytti myös siltä, että Cowboysin safetyt pelasivat aluevastuunsa aika löysästi. Juoksupeli toimi läpi matsin.

Eagles puolustus näytti saavan juoksun tukittua ja Bryantin pidettyä. Muita ratkaisijoita Cowboysilta ei näköjään noussut esiin. Cowboysin linjasta näytti rusheritkin poraavan läpi. Jotain sai Cowboysin hyökkäys alussa aikaan, mutta pelin loppu näytti olevan kellon polttelua.

Jos Eagles vie Cowboysia vastaan kotipelin ja yhden muun, tai vie Redskinsin ja Giantsin vielä, niin playoffeja pelataan lähes varmasti Philadelphiassa. . Ensi viikolla Seattle pelaa Phillyssä. Seattlen takakenttää odottelen innolla.
 

Juicey

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, G
Mitäs peliä arvon palstalaiset suosittelette ennen tuota Patriots - Packers taistoa?

Kieltämättä tuota odotellaan aika vesi kielellä. Green Bay on itselle se suurin suosikki, mutta myöskin Pats ja Bradyn Tomppa ovat korkealla. Odotan Green Bayn voittoa, mutta hyvää peliä.

Alkuillan pelit omalta osalta menevät akselille Cleveland - Buffalo, New Orleans - Pittsburgh tai sitten Cincinnati - Tampa Bay, vaikkakin tuossa tuskin on paljoa jännitettävää etenkin kun Cincy saa sairastupaa hiljalleen tyhjemmäksi. Nämä valinnat perustuvat lähinnä omiin suosikkeihin, mutta jos laadukasta peliä haluaa hakea ilman mitään sympatiatiimejä niin odottaisin San Diego - Baltimore -pelistä laadukasta matsia. Kierroksen ehdoton kruunu kuitenkin on Packersin ja Patriotsin kohtaaminen.
 

delete

Jäsen
Suosikkijoukkue
Cowboys, Crocodiles, Tappara
Mä ajattelin ensiksi, et vetäisisin tämän kauden ekan red zone lähetyksen? Mut en taida sittenkään. Todennäköisesti joko Panthers vs Vikings tai Saints vs Steelers. Yleensä kierroksen katsottavat matsit valikoituvat omien fantasy pelaajien mukaan. Toki aika mukavasti valinnan varaa kun olen kolmessa eri liigassa mukana. Kierroksen helmi on tietenkin Patriots vs Packers. Green Bay on ollut aika murhaava Lambeaulla ja uskon Rodgersin hoitavan homman. Broncos-Chiefs ja Dolphins-Jets tulee luonnollisesti myös katsottua jälkilähetyksenä. Joka kierrokselta katson tietenkin Cowboysin pelin ja 4 muuta. Ohan siinä kateltavaa, mutta mikäs siinä kun on niin hieno laji kyseessä :P
 

AnaKonda

Jäsen
Suosikkijoukkue
NFL, Kärpät, NJ Devils, Kraken
Oma peli valikoituu kyllä täysin suosikin mukaan, eli Colts-Redskins väijytään klo 20 alkaen. Sen jälkeen ehkä tulee tuijoteltua muita pelejä, varsinkin tuo Packers-Patriots peli kiinnostaisi, mutta voi olla että unimatti tulee kyllä aikanaan. Aamusta kun on jaksettava lähteä töihinkin.
 

anticatabolic

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Philadelphia Eagles/-Flyers, Real Madrid
Mikä peli tulossa Lambeaulla! Olisi hauska nähdä Patriotsin voitto. En mielellään näkisi Eaglesia Lambeaulla enää tänä vuonna.

Molemmat tiimit ovat kyllä kovassa iskussa. Patriotsin puolustuksen olisi parempi tänään onnistua. Nelson ja Cobb pelataan varmaan ulos Revisillä, Brownerilla ja safetyllä, mutta miten riittää Packersilla ratkaisijoita näiden jätkien ulkopuolella? Patriotsin hyökkäykseltä odotan myös heittoa paljon. No huddlea voipi tulla.

Ensin katson Steelersin ja Saintsin väännön.
 
Viimeksi muokattu:

RonSwanson

Jäsen
Suosikkijoukkue
ManU, HIFK, Pittsburgh Steelers, Die Mannschaft
Mä ajattelin ensiksi, et vetäisisin tämän kauden ekan red zone lähetyksen? Mut en taida sittenkään. Todennäköisesti joko Panthers vs Vikings tai Saints vs Steelers. Yleensä kierroksen katsottavat matsit valikoituvat omien fantasy pelaajien mukaan. Toki aika mukavasti valinnan varaa kun olen kolmessa eri liigassa mukana. Kierroksen helmi on tietenkin Patriots vs Packers. Green Bay on ollut aika murhaava Lambeaulla ja uskon Rodgersin hoitavan homman. Broncos-Chiefs ja Dolphins-Jets tulee luonnollisesti myös katsottua jälkilähetyksenä. Joka kierrokselta katson tietenkin Cowboysin pelin ja 4 muuta. Ohan siinä kateltavaa, mutta mikäs siinä kun on niin hieno laji kyseessä :P

Pistetään "paremmaksi" vielä täältä, voin aivan rehellisesti väittää katsovani ainakin osan joka viikon joka pelistä ja noin 4 kokonaan! Noh, tämän mahdollistaa tietenkin NFL GamePass ja se matsien koosteversio, condensed, mikä näyttää jokaisen snäpin muttei mitään ylimääräistä. Loistava tuote.

Monday ja Thursday night football tulee yleensä katsottua seuraavana päivänä condensedilla kokonaan, n. 40min per lähetys, koska ne ovat ainoat pelit joten ajankäytölle ei ole kilpailua. Sunnuntaisin tulee kahden matsin liveputki, joka kestää n. klo 20:00 - 03:00.. Steelersin matsi tulee väijyttyä livenä + tietty tälläiset Packers-Patriots kaltaiset klassikot.. Rehellisesti sanottuna, jos tänään olisi samaan aikaan esim. Steelers-Jaguars, katsoisin mielummin Packers-Patriots.

Maanantaisin katselen GamePassin avulla lähes kaikista peleistä GamePassin avulla viimeisen quarterin. Se on mukavaa nähdä tiukoissa peleissä, miten joukkueet pelaavat esim. vaikkapa viimeisen kaksi minuuttia kellonkäytön näkökulmasta, tuleeko esim. fake puntteja tai viimeisen sekunnin potkumaaleja jne. Sen verran otetaan takaisin, että ei kiinnosta ottelut kuten Raiders-Jags, tai jos Broncos tms. päihittää vastaavat jengit 37-0.

Mutta tuleehan tätä lajia seurattua. Vaikea kuvitella nykyään, että käyttäisi sunnuntait jotenkin toiste. Maailman paras liiga, missä jokaisella matsilla on merkitystä.
 

Bismarck

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Oma mielenkiinto kohdistuu Bradyn ja Rodgersin taistelun lisäksi Patriotsin juoksupeliin. Green Bayn juoksupuolustus oli muistaakseni liigan 5 huonoimman joukossa, ja Patriotsilla on kova kilpailutilanne kyseiselle pelipaikalle.

Mitäs peliä arvon palstalaiset suosittelette ennen tuota Patriots - Packers taistoa?

Epäilen BB:n pelisuunnitelman lähtevän vahvasti juoksupainoitteisesti. Viime pelissä Lionsia vastaan oli tilastollisesti liigan kovin juoksupuolustus häärimässä hyökkäyksen tiellä, joten BB piti palloa ilmassa. Sitä edellisessä ottelussa oli vastassa Colts, jonka puolustuksen läpi Patriots porasi reikiä juoksemalla ja tässä kunnostautui erityisesti rookie Jonas Gray juosten 200 jaardia neljällä td:llä höystettynä. Lionsia vastaan Gray ei sitten pelannut downiakaan, koska hän myöhästyi treeneistä ja BB oli hyvin, hyvin vihainen.
 

habsniac

Jäsen
Suosikkijoukkue
Habs, TPS, Packers
Patriots-Packers oli juuri niin jännä kuin alunperin odotettiin. Kaksi eliitti QB:a vastakkain ja molemmat olivat tänään tulessa. Packers pystyi paremmin muokkaamaan hyökkäämistään, kun Patriots odotetusti pimensi Nelsonin ihan huolella. Rookie WR Adams otti todella kovaa roolia vaikka yhden varman TD:n tiputtikin loppuminuuteilla. Patriotsin hyökkäystä on kyllä vaikea pitää kurissa mutta tänään Packers onnistui siinä juuri oikealla hetkellä.
 

disco-stu

Jäsen
Suosikkijoukkue
JK Mylly
Todella nannaa tällaiset matsit näin neutraalin fanin kannalta. Viihdyttävää, hyvää pelaamista molemmilta, ei mitään typeriä liputuksia vaan monipuolista jefua parhaimmillaan sekä hyökkäyksessä että puolustuksessa. Lopulta parempi voitti, mutta olisihan se mahtavaa nähdä nämä kaksi jengiä SuperBowlissa! Jotenkin miellyttävämpiä ja viihdyttävämpiä pelaajiakin kuin monella muulla contenderilla, ja sekä Brady että Rodgers kyllä sormuksensa ansaitsisivat, kuten myös molempien jengien HCt.

Hauska muuten huomata että Steelers-reject Blount oli taas pelipäällä, todellinen monsteri kun sille päälle sattuu. Harmi ettei homma toiminut Steelersissä, nyt siellä on vähän ohkainen tilanne kun Bell joutuu tekemään ihan kaiken. Toisaalla näyttää vähän siltä että Cardinalsin kupla alkaa puhjeta, turpaan Falconsilta selvin numeroin eikä näyttänyt erikoiselta mitä sivusilmällä seurailin. Toki Fitzgerald puuttui ja Ellington taisi kylmetä myös. Ei noilla pelinrakentajilla kuitenkaan kuuhun mennä.

Rams perseraiskasi sysipaskan Oaklandin ihan tuelta ja viime viikonlopun voitto oli melko laiha lohtul. Miten noin huono voi edes olla?
 

habsniac

Jäsen
Suosikkijoukkue
Habs, TPS, Packers
Samaa mieltä Oaklandista. Ei tajua miten tuollainen joukkue edes vuodesta toiseen pysyy kasassa ja toisaalta luulisi, että jossain kohtaa asioita tehtäisiin oikein että olisi edes merkkejä paremmasta.

Toinen mikä liigassa hieman nyppii on tuo pleijarisysteemi missä reilusti huonommalla rekordilla divisioonan voittaja pääsee pleijareihin ja parempia joukkueita jää rannalle. Esimerkkinä NFC South missä kaikki joukkueet alle .500 joukkueita vielä mutta joku pääsee pleijareihin silti...
 

Köpi

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Buffalo Sabres, Green Bay Packers
Toinen mikä liigassa hieman nyppii on tuo pleijarisysteemi missä reilusti huonommalla rekordilla divisioonan voittaja pääsee pleijareihin ja parempia joukkueita jää rannalle. Esimerkkinä NFC South missä kaikki joukkueet alle .500 joukkueita vielä mutta joku pääsee pleijareihin silti...

Tästähän on taas nyt ollut puhetta kun NFC Southin joukkueet ovat tällä kaudella kompuroineet. Viimeksi sama debatti oli kun NFC Westistä meni Seahawks 7-9 saldolla wildcardille. Sillo kun kaikki joukkueet ovat .500, ei kukaan puhu. Eikä tähän ole tulossa muutoksiakaan, näin ainakin olin lukevinani NFL.comista tänään. Jos voitat divisioonasi, saat pelata yhden playoff-pelin vähintään kotonasi.
Jos playoffeihin tulee muutoksia esim. ensi kaudeksi, se on sitten joukkuemäärän nousu seitsemään ja ainoastaan konferenssin paras joukkue saa huiliviikon wildcardilta.
 

RonSwanson

Jäsen
Suosikkijoukkue
ManU, HIFK, Pittsburgh Steelers, Die Mannschaft
Niin kauan, kun runkosarja kestää 16 ottelua, ja niistä kuusi kappaletta pelataan oman divisioonan muita jengejä vastaan, on divisioonavoittajien minusta mentävä jatkoon. NFL:n systeemillä on käytännössä mahdotonta erottaa kaksi jengiä samalla rekordilla toisistaan, kun ovat pelanneet ihan eri joukkueita vastaan. Voi olla, että olen vain tottunut tähän ajatukseen, mutta en itse lähtisi muuttamaan playoff systeemiä, jos kaikki muu(konferenssien,divisioonien, otteluiden määrä) runkosarjaan liittyvä pysyy samana.

Vaikka ymmärrän, ettei tämän kauden NFC Southin kohdalla ole tästä asiasta kyse, mutta teoriassahan divisioonaa johtavan heikko rekordi voisi johtua divisioonan kovasta tasosta, ja näin jengit pelaisivat paljon ristiin, ja kauden lopuksi divisioonan voittajan record olisi vaikkapa 8-8 tai 9-7. Jos kuudella muulla joukkueella konferenssissa olisi 10 voittoa, niin olisiko silloinkin edessä keskustelu systeemin muuttamisesta? Tälläinen heitto herättämään keskustelua..
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös