Mainos

NFL season 2010–2011

  • 64 605
  • 425

Fawkes

Jäsen
Suosikkijoukkue
Steelers, Man United
En sanonut, ettei hän osaa lukea tilanteita ollenkaan. Sanoin, että häntä ei tunneta erityisen älykkäänä ja tilanteita hyvin lukevana pelaajana. Ts. nuo eivät ole niitä ominaisuuksia, jotka nostavat hänet liigassa muiden yläpuolelle. Oletko eri mieltä?
En ole.
Millä tavoin tuo on ristiriitaista? Jos Harrison oli tällä viikolla likainen, tarkoittaako se automaattisesti sitä, että hän ei aiemmin ole ollut?
Ei ole ristiriitaista, mutta pisti vaan silmään, kun lainaamasi teksin pätkä ei millään tapaa tukenut esittämääsi väitettä siitä, että Harrison on pelannut likaisesti aiemminkin.

Lawrence Timmons valittu AFC:n viikon parhaaksi puolustajaksi.. Ansaittu valinta ja hieno homma, että Timmons saa ansaitsemaansa arvotusta myös Pittsburghin ulkopuolella. Kuten jo aiemmin kirjoitin, läpimurtokausi Timmonsilla menossa ja vähintään visiitti Havaijille kauden päätteeksi pitäisi olla luvassa, jos pelit jatkuvat samalla tasolla.
 

st.lemiin

Jäsen
Suosikkijoukkue
NFL, Ravens, #52, #20, BSHU
Alkuun on sanottava, että itse tykkään kovista taklauksista, mutten siitä että taju lähtee kankaalle. Päähän tulevat mällit ovat aina vaarallista touhua ja on ok että NFL pyrkii suojelemaan pelaajien turvallisuutta. Tosin pitää myös muistaa että kyseessä on kontaktilaji, joten ei tätä ihan lippupalloksikaan pidä vetää. Ei kai siinä, puhtaat ja kovat taklaukset jääkööt kentälle, törkeät/tahalliset teot kitketään pois, vaikka sitten jälkikäteen videolta tarkasteltuna.

Harrisonin tapaukseen; Minusta Harrison teki suurimman virheen kun matsin jälkeen puhui siitä että pyrkii satuttamaan vastustajaa niin paljon että tämä joutuu jättämään seuraavat pari driveä väliin tai jopa loppumatsin. Olisi jättänyt nuo sanomatta, niin musta tässä ei ole mitään probleemaa. Toki jälkimmäinen taklaus täytti mielestäni rangaistuksen tunnusmerkit, oli se sitten tahallinen tai ei. Cribbsin taklaus ei tosiaan ole sääntöjen vastainen, mutta nuo satuttamisjutut mitä Harrison mainitisi pistävät miettimään.. En sitä sano että Harrison olisi ainoa joka vastustajia pyrkii satuttamaan, mutta kukaan ei sitä tiettävästi ole (ainakaan lähiaikoina) ääneen sanonut. Pääsee ainakin silmätikuksi helposti vastaavilla puheilla ja en ihmettele yhtään jos jatkossa ns. rajatilanteet kääntyvät jatkossa Harrisonia vastaan, valitettavasti.
 
Viimeksi muokattu:

delete

Jäsen
Suosikkijoukkue
Cowboys, Crocodiles, Tappara
Itse myös tykkään puolustajien kovista pommeista. Pelin hienointa antia näyttävien syötönkatkojen ohella. Näin entisenä puolustuksen pelaajana, mielellään niitä edelleenkin näkisi, mutta ei tietenkään vahingoittamistarkoituksessa. Allekirjoitan oikeastaan kaiken mitä st. lemin kirjoitti aikaisemmin. Päähän kohdistuvat taklaukset pitääkin saada pelistä pois. Tämän ei tietenkään saa johtaa siihen, että ei enää uskalleta taklata ja pelata kovaa. Ennen kaikkea täytyy rissuille säilyä pelote, että skarppina pitää olla tai muuten kolahtaa. Kuten jengi tässä on jo aikaisemminkin todennut, niin näitä sattuu ja ei varmasti jää viimeiseksi tapaukseksi. Harrisonia en minäkään mitenkään erikoisen likaisena pelaajana ole koskaan pitänyt. Sinänsä aika kummallista, että yhdelle kierrokselle sattui useampi tälläinen kovempi hitti.

Dallas leirin kuulumisia: ei lisättävää, esitykset puhukoon puolestaan…huokaus.
 

Troy

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Steelers
Alustava kontakti ei missään nimessä tullut päähän, kuten tuosta kuvastakin näkyy.

Ensinnäkin tuollainen still-kuva on mielestäni äärimmäisen huono tapa määrittää mitä tilanteessa oikeasti tapahtui. Mutta se on tässä tapauksessa mielestäni sivuseikka olipa asia miten vain. Se, että osuuko kontakti päähän vai kaksi senttiä sivuun on juuri tätä hiusten halkomista, joka tässä keskustelussa menee eniten pieleen. Still-kuvan perusteella voidaan jeesustella, että Ray Lewis on huippujannu kun oikeaoppisesti osasi taklata, mutta tosiasiassa kukaan ei pysty noissa vauhdeissa hallitsemaan kontaktia täydellisesti ja se on ihan tuurissaan osuuko päähän vai sentin ohi. Ja vaikka pystyisi niin sitä ei pysty tietämään mitä vastustaja tekee. Jos Ochocinco olisi tuossa tilanteessa painanut päänsä sopivasti alas niin Rayn päälaki olisi kajahtanut suoraan facemaskiin. Lewis tähtää taklauksensa ylös ja laukaisee itsensä kohti vastustajaa niinkuin ameriikoissa tavataan sanoa. Olisiko se tehnyt Raysta yhtään likaisemman pelaajan jos heitto olisikin tullut alas, OC painanut päänsä alas ja sen seurauksena päätynyt lasarettiin? Minun mielestäni ei. Jos Harrisonin tapaa pelata pidetään likaisena niin sitten pitää pitää tätäkin. Minä en pidä kumpaakaan likaisena vaan kovana. Ja en nyt siis puhu siitä onko nuo iskut sääntöjenmukaisia vaan siitä pelaako pelaaja likaista peliä.

Sekä tuossa että Harrisonin tilanteessa sakot olivat varmasti ihan paikallaan, koska tietty tunnusmerkistö täyttyy, mutta en minä noiden perusteella pitäisi kumpaakaan likaisena pelaajana. Molemmat tekevät hommaansa ja välillä siinä hommassa sattuu vahinkoja. Nyt on jo aika moni pelaaja ilmaissut mielipiteensä näistä tilanteista ja minä olen ainakin ymmärtänyt, että tämä on aika yleinen kanta asiaan vaikka toki myös toisen koulukunnan edustajiakin on. Vai käsitinkö minä esim. Ray Lewisin mielipiteen asiaan täysin väärin?

st.lemiin kirjoitti:
Harrisonin tapaukseen; Minusta Harrison teki suurimman virheen kun matsin jälkeen puhui siitä että pyrkii satuttamaan vastustajaa niin paljon että tämä joutuu jättämään seuraavat pari driveä väliin tai jopa loppumatsin. Olisi jättänyt nuo sanomatta, niin musta tässä ei ole mitään probleemaa. Toki jälkimmäinen taklaus täytti mielestäni rangaistuksen tunnusmerkit, oli se sitten tahallinen tai ei. Cribbsin taklaus ei tosiaan ole sääntöjen vastainen, mutta nuo satuttamisjutut mitä Harrison mainitisi pistävät miettimään.. En sitä sano että Harrison olisi ainoa joka vastustajia pyrkii satuttamaan, mutta kukaan ei sitä tiettävästi ole (ainakaan lähiaikoina) ääneen sanonut. Pääsee ainakin silmätikuksi helposti vastaavilla puheilla ja en ihmettele yhtään jos jatkossa ns. rajatilanteet kääntyvät jatkossa Harrisonia vastaan, valitettavasti.

Joo tuo on kyllä totta. Aika moni ensinnäkin tulkitsi Harrisonin viestin todennäköisesti pelkän otsikon perusteella niin, että hän pyrkii nimenomaan vahingoittamaan tai loukkaamaan muita pelaajia vaikka hän itse asiassa sanoi juuri päinvastaista. Viestihän oli se, että hän pyrkii pelaamaan kovaa, mutta ei halua missään nimessä vahingoittaa vastustajaa. Ja tuohan se henki on varmasti kaikilla puolustajilla, mutta harva sitä ilmaisee ihan noin suoraan. Ja juuri sen takia, että kun sen noin sanoo se kuulostaa aika pahalta. Ei se silti itse asiaa muuta mihinkään.

Fawkes kirjoitti:
Lawrence Timmons valittu AFC:n viikon parhaaksi puolustajaksi.. Ansaittu valinta ja hieno homma, että Timmons saa ansaitsemaansa arvotusta myös Pittsburghin ulkopuolella. Kuten jo aiemmin kirjoitin, läpimurtokausi Timmonsilla menossa ja vähintään visiitti Havaijille kauden päätteeksi pitäisi olla luvassa, jos pelit jatkuvat samalla tasolla.

Tämä on kyllä hieno juttu. Timmons on pelannut loistavaa kautta ja vaikka osa epäili pre-seasonin jälkeen kaverin menon hyytyvän niin taso on pysynyt korkealla ja jopa noussut. Äärimmäisen tärkeä palanen Steelers-puolustusta ja tuo monipuolisuudellaan tukimiesosastolle samanlaista meininkiä kuin Polamalu secondaryyn. Farriorin otteissa alkaa jo ikä välillä vähän näkymään, mutta mikäs tuossa Harrisonin, Timmonsin ja Woodleyn kanssa on pelaillessa.
 

morningstar

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Buffalo Bills
500+ jaardia ja 34 pistettä Ravensin puolustusta vastaan, mutta kun ei niin ei. Jatkoajalla pataan ja 0-6.
 

Troy

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Steelers
Jaahans. Olipas virherikas matsi Steelersiltä, mutta onneksi onnistumisiakin tuli riittävästi. Harmi, että matsin ratkaisu tuli niinkuin tuli mutta ei tuo nyt ensimmäinen tuomarivirhe ollut tällä kaudella. Tomlinin sanoin: "We will take it and exit stage left."

Ensimmäisenä nousee mieleen loukkaantumiset. Woodleyn ja Adamsin tapaukset eivät olleet ilmeisesti kovin vakavia, mutta Aaron Smithin osalta saattoi pahimmillaan loppua koko ura eiliseen loukkaantumiseen. Todella iso isku puolustukselle. Hoodilla on nyt isot saappaat täytettävänään. Onneksi myös Keisel palaa kokoonpanoon.

Hyökkäys toimi ajoittain todella hyvin, mutta heikkojakin kohtia sattui mukaan. Dolphins pelasi todella vahvasti juoksua vastaan eikä juoksemalla päästykään juuri minnekään, mutta toisaalta heitto tuntui aukeavan sitäkin paremmin. Beniltä monta isoa onnistumista ja muutama muukin paikka oli vain senteistä kiinni. Toki matsiin mahtui pari aika isoa mokaakin, mutta Benin pelityylillä noita tulee ja niiden kanssa pitää oppia elämään. Kuitenkin suoritus selkeästi plussalla. Wardilla oli iso päivä ja Mewelde Moore näytti vaihteeksi miksi hän on joukkueessa.

Puolustukselta myös ihan kohtalainen matsi joskaan ei missään nimessä täydellinen. Juoksu pysäytettiin ja redzonella pelattiin hyvin. Miamin heittopeli satutti kuitenkin vähän turhan paljon vaikkei maaleja annettukaan kuin yksi. Neljällä miehellä ei saatu läheskään niin hyvää painetta mitä olisi vaadittu. Henne sai katsella todella rauhassa vastaanottajiaan ja tuossa oli suurin syy siihen miksi homma kusi. Välillä Henne pääsi karkuun pikku tuurillakin, mutta suurimmaksi osaksi Miamin Oline oli vain liian hyvä. Blitzaamista olisi voinut harrastaa enemmän, mutta se taas olisi saattanut tuottaa enemmän isoja pelejä vastustajalle kuin itselle.

Nuorista jannuista Sanders aloitti pahimmalla mahdollisella tavalla fumblaamalla avaus kick-offissa, mutta pelasi sen jälkeen todella hyvin. Pari loistavaa palautusta ja taas yksi iso kiinniotto. Rookie-virheitä tulee, mutta perustekeminen näyttää Sandersilla kuitenkin tosi hyvältä. Worilds näytti todella terävältä ja vaikka saikin pelin aikaiseksi vasta viimeisellä downilla oli antamassa hyvää painetta myös aiemmin.

Spessuista vielä sen verran, että Randle El on kyllä puntin palautuksissa aika turhauttava. Ottaa pallon kyllä suhteellisen varmasti kiinni ja tekee oikeita valintoja useimmiten, mutta palauttamisesta ei ole tietoakaan. Eilenkin olisi ollut yksi paikka tehdä jotain pallon kanssa ja jäi tanssimaan paikalleen. Jossain matsissa voisi ainakin kokeilla Brownia tai Sandersia tuolla paikalla. Ei ARE ole laiturinakaan niin hyvä ollut etteikö nuo nuoret jannut voisi häntä korvata.

Seuraavaksi vuorossa Saints Superdomessa. Browns kävi näyttämässä kaapin paikan Saintsille mikä oli varmasti kierroksen isoin yllätys. En tiedä oliko Breesillä takki vähän auki vai mikä mätti, mutta tuskin tulee tekemään ihan noin paljon virheitä Steelersiä vastaan. Saints tulee varmasti pelaamaan todella kovaa tuollaisen tappion jälkeen eikä helppoa voittoa ole varmasti tiedossa.
 

Fawkes

Jäsen
Suosikkijoukkue
Steelers, Man United
Spessuista vielä sen verran, että Randle El on kyllä puntin palautuksissa aika turhauttava. Ottaa pallon kyllä suhteellisen varmasti kiinni ja tekee oikeita valintoja useimmiten, mutta palauttamisesta ei ole tietoakaan. Eilenkin olisi ollut yksi paikka tehdä jotain pallon kanssa ja jäi tanssimaan paikalleen. Jossain matsissa voisi ainakin kokeilla Brownia tai Sandersia tuolla paikalla. Ei ARE ole laiturinakaan niin hyvä ollut etteikö nuo nuoret jannut voisi häntä korvata.
Muistan lukeneeni kesän aikana saman suuntaisia arvioita ARE:sta Redskins-foorumilta. Siellä eivät Skins-fanit olleet kovinkaan surullisia Randle Elin poislähdöstä ja nimenomaan tuota palautuspuolta kritisoivat, että joka toinen kertaa ottaa fair catchin ja joka toinen kerta pysäytetään muuten vaan lähtötelineisiin. Kesällä täällä kyseenalaistin ARE:n ja Battlen hankintojen tarpeellisuutta, eikä kaksikko ainakaan tähän mennessä ole osoittanut mitään sellaista, mikä ei nuoremmiltakin pelaajilta hoituisi. Battle taitaa olla aika puhtaasti ST-pelaaja, mutta eikö näitä spessu-ukkoja voida kasvattaa omista varauksista? Ei kokeneemmista pelaajista koskaan haittaa ole, eikä tämä muutenkaan nyt mikään ongelma ole, mutta aika turhia jätkiä mielestäni kumpikin.

Itse matsista kirjoitan enemmän kunhan ehdin tänään tai huomenna sen arkistoista katsomaan. Muissa matseissa ei mitään järisyttävää tapahtunut. Toki Raidersin 59 pistettä oli aika pommi, samoin kuin Buffalon ja Clevelandin hyvät esitykset. AFC tuntuu olevan tuttujen joukkueiden hallinnassa (pl. San Diego), mutta NFC on täysin levällään.
 

Troy

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Steelers
Muistan lukeneeni kesän aikana saman suuntaisia arvioita ARE:sta Redskins-foorumilta. Siellä eivät Skins-fanit olleet kovinkaan surullisia Randle Elin poislähdöstä ja nimenomaan tuota palautuspuolta kritisoivat, että joka toinen kertaa ottaa fair catchin ja joka toinen kerta pysäytetään muuten vaan lähtötelineisiin. Kesällä täällä kyseenalaistin ARE:n ja Battlen hankintojen tarpeellisuutta, eikä kaksikko ainakaan tähän mennessä ole osoittanut mitään sellaista, mikä ei nuoremmiltakin pelaajilta hoituisi. Battle taitaa olla aika puhtaasti ST-pelaaja, mutta eikö näitä spessu-ukkoja voida kasvattaa omista varauksista? Ei kokeneemmista pelaajista koskaan haittaa ole, eikä tämä muutenkaan nyt mikään ongelma ole, mutta aika turhia jätkiä mielestäni kumpikin.

Onhan tuossa toki sellainen pointti olemassa, että spessut todellakin tarvitsivat viime kauden jälkeen parantamista ja rookieta hommattaessa ei koskaan voi tietää miten homma alkaa hoitumaan. Battle ja Allen hankittiin ennenkaikkea spessukokemuksensa vuoksi ja ovat sillä tontilla olleetkin ihan paikallaan mitä nyt olen saanut seurattua. AREsta varmaan odotettiin pelimiestä myös rissun paikalla ja eihän tuo nyt ole varsinaisesti epäonnistunutkaan. Se palautuspuoli on sitten ollut sellainen plusmiinusnolla. Sanders ja Brown ovat väläytelleet osaamistaan tarpeeksi, jotta ainakin jonkin kokeilun voisi tehdä AREn syrjäyttämiseksi niin rissuna kuin palauttajanakin. Olisihan se voinut mennä niinkin, että rookiekaksikko olisi ollut sysipaska ja oltaisiin onnellisia kun on edes ARE/Battle siellä kehissä.
 

Fawkes

Jäsen
Suosikkijoukkue
Steelers, Man United
Onhan tuossa toki sellainen pointti olemassa, että spessut todellakin tarvitsivat viime kauden jälkeen parantamista ja rookieta hommattaessa ei koskaan voi tietää miten homma alkaa hoitumaan. Battle ja Allen hankittiin ennenkaikkea spessukokemuksensa vuoksi ja ovat sillä tontilla olleetkin ihan paikallaan mitä nyt olen saanut seurattua. AREsta varmaan odotettiin pelimiestä myös rissun paikalla ja eihän tuo nyt ole varsinaisesti epäonnistunutkaan. Se palautuspuoli on sitten ollut sellainen plusmiinusnolla.
Joo Steelersin spessut on vuotanut aika pahasti Tomlinin valmennuskaudella. Mutta lähinnä ongelma on mielestäni ollut kick coveragessa. Allen ja Battle varmasti hankittiin tätä ongelmaa korjaamaan. Randle El otettiin yleismieheksi, kun tunsi ennestään jo systeeminkin. Ei näistä kokeneista kavereista tosiaan haittaa ole, joten turha tästä on oikeastaan edes keskustella, mutta ei ARE:n panos joukkueelle ole kovinkaan merkittävä, enkä kyyneliä vuodattaisi jos hänen toinen visiitti Steelersissä jäisi yhden kauden mittaiseksi. Sandersia ja Brownia voisi loppukaudesta rohkeasti ajaa sisään Randle Elin korvaajaksi sekä rissuna että palauttajana.
 

Fawkes

Jäsen
Suosikkijoukkue
Steelers, Man United
Hyökkäys toimi ajoittain todella hyvin, mutta heikkojakin kohtia sattui mukaan. Dolphins pelasi todella vahvasti juoksua vastaan eikä juoksemalla päästykään juuri minnekään, mutta toisaalta heitto tuntui aukeavan sitäkin paremmin. Beniltä monta isoa onnistumista ja muutama muukin paikka oli vain senteistä kiinni. Toki matsiin mahtui pari aika isoa mokaakin, mutta Benin pelityylillä noita tulee ja niiden kanssa pitää oppia elämään. Kuitenkin suoritus selkeästi plussalla. Wardilla oli iso päivä ja Mewelde Moore näytti vaihteeksi miksi hän on joukkueessa.
No nyt on matsi katsottu ja voidaan todeta, että Troy tiivisti ottelun Steelersin kannalta erittäin osuvasti. Dolphinsin puolustus ei ole mikään huono, joten juoksupelin yskiminen ei ole suuren suuri häpeä. Onneksi QB:na on nyt Ben, joka pystyy heittämään palloa. Batchilla tämä ottelu olisi erittäin todennäköisesti hävitty. Totta on, että Roethlisbergerin pelityyli on ainutlaatuinen, ja siinä on hyvät sekä huonot puolensa. On mielestäni ihan ok, että Ben yrittää pidentää pelejä heilumalla pocketin ulkopuolella ja yrittämällä heittää lyhyttä checkdownia vaikka puolustaja roikkuu kropassa kiinni. Mutta nuo naurettavat kahden käden syöttöyritykset saisivat kyllä loppua. Kunnon räpellystä, johon saisi Tomlin puuttua.

Puolustukselta myös ihan kohtalainen matsi joskaan ei missään nimessä täydellinen. Juoksu pysäytettiin ja redzonella pelattiin hyvin. Miamin heittopeli satutti kuitenkin vähän turhan paljon vaikkei maaleja annettukaan kuin yksi. Neljällä miehellä ei saatu läheskään niin hyvää painetta mitä olisi vaadittu. Henne sai katsella todella rauhassa vastaanottajiaan ja tuossa oli suurin syy siihen miksi homma kusi. Välillä Henne pääsi karkuun pikku tuurillakin, mutta suurimmaksi osaksi Miamin Oline oli vain liian hyvä. Blitzaamista olisi voinut harrastaa enemmän, mutta se taas olisi saattanut tuottaa enemmän isoja pelejä vastustajalle kuin itselle.
LeBeaun game plan oli selvä: pelata varman päälle, ehkäistä isot pelit ja varjostaa Marshall pimentoon. Sikäli en ihan ymmärrä mikä johti näinkin "konservatiiviseen" taktiikkaan, sillä ei Henne nyt ole tällä kaudella mitenkään huikeasti pelannut, että isoja pelejä olisi jotenkin normaalia enemmän pitänyt pelätä. Mutta eiköhän Mr.Hall of Fame tiedä nämä taktiikkajutut vähän meikäläistä paremmin, joten enpä ala enempää vanhaa herraa kyseenalaistamaan. Neljän miehen pass rushia käytettiin lähes koko ottelun ajan, ja eihän sillä juurikaan painetta saada aikaiseksi, kun neljästä rushaajasta kolme on 3-4 systeemin linjamiehiä. Chris Hoke ja Nick Eason kun eivät ole niitä kaikkein kovimpia säkkikoneita. Tämän seurauksena Hennellä oli koko päivä aikaa heitellä lyhyttä palloa vapaalle miehelle, mutta kun coveragessa oli jatkuvasti 7 miestä, niin ei sieltä juurikaan isoja pelejä lohjennut. Third downilla puolustus hoiti hommansa jonka ansiosta Dolphins joutui potkimaan field goaleja. Eli sinänsä onnistunut ottelu puolustukselta, vaikkei turnovereita ja säkkejä juurikaan saatu.

Tuosta ottelun lopusta vielä sen verran, että ei kai siinä muuta tuomarivirhettä ollut, kuin se etteivät tuomarit ymmärtäneet seurata pallontaistelutilannetta loppuun asti. Videolta pallon haltijaa oli mahdoton selvittää, mutta tilanteen tapahtumahetkellä kasan vieressä taistelua seuraamalla olisi varmaan jonkun näköiseen lopputulokseen päästy. Mutta kun tilanne alunperin niin nopeasti tuomittiin touchdowniksi, eivät tuomarit hoitaneet kasan purkamista tarvittavalla tarkkuudella. Eli sikäli selvä moka tuomareilta, mutta Replay-vaiheessa ei enää hirveästi päätuomarilla tehtävissä ollut. Vai näkikö joku tämän tilanteen eri lailla?
 

janóz

Jäsen
Nyt tekee jo mieli heittää pyyhe kehään Bengalsin osalta, mutta maltetaan nyt vielä hetki. Atlantaa vastaan tuli kolmas perättäinen, erittäin turhauttava tappio. Ainahan häviäminen syö miestä, mutta noissa peleissä olisi voittokin ollut otettavissa. Joukkueen peli ailahtelee aivan liikaa, joten pahalta näyttää playoff-haaveiden kannalta. Ehkä Bengalisin erottaa näistä kovimmista joukkueista, kuten esim. Steelersistä juuri se, että Cincy häviää ne pelit, jotka sen "pitäisi" voittaa ja taas Pittsburgh kääntää aina tiukatkin pelit voitoksi. Bengalsin saldo on tällä hetkellä 2-4 ja playoff-viivasta ollaan jo kolmen voiton päästä. Väliin mahtuu iso nippu kovia joukkueita, joten ihmeitä pitää tapahtua varsinkin kun otteluohjelma on aika murhaava loppukauden osalta. Pitänee odottaa parin viikon päästä pelattavaan MNF-peliin, jossa vastassa on juuri Steelers. Jos tuon pelin jälkeen Bengals ei ole 4-4 niin sitten kausi on aivan varmasti siinä.

AFC tuntuu olevan tuttujen joukkueiden hallinnassa (pl. San Diego), mutta NFC on täysin levällään.

Näin se taas on. SD on tosiaan Bengalsin ohella suurimpia pettymyksiä AFC:ssä, mutta muuten kärjessä on tutut kestosuosikit. AFC on ollut viime vuodet täysin kolmen joukkueen hallussa eli Pittsburghin, New Englandin ja Indianapolisin. Baltimore ja edellä mainittu San Diego on välillä yrittänyt haastaa kolmikkoa, mutta Super Bowliin ei ole AFC:stä mennyt kolmikon ulkopuolelta ketään sitten 2003 Oaklandin. Katsotaan mihin Jets pystyy tällä kaudella. Houston ja Tennessee taistelevat myös paikasta auringosta, samoin ehkä Miamikin. AFC West taitaa olla KC:n hallussa. Toisaalta sielläkin on yllättäviä käänteitä nähty viime vuosina.

NFC:stä löytyy myös pari isompaa pettymystä eli viime yönä taas hävinnyt Dallas sekä SF. Molempia veikkailin playoffeihin, mutta haaveksi näyttää jäävän. Myös Minnesotalla tekee tiukkaa, mutta uskon heidän kyllä pesevän ainakin Bearsin omassa divisoonassaan. Detroitilta odotin myös enemmän. Ketähän tuolta nyt uskaltaa tässä vaiheessa jatkoon veikata..? Parempi kai olla hiljaa. Pidetään kuitenkin peukkuja Packersille ja Redskinsille.
 

st.lemiin

Jäsen
Suosikkijoukkue
NFL, Ravens, #52, #20, BSHU
Eli sikäli selvä moka tuomareilta, mutta Replay-vaiheessa ei enää hirveästi päätuomarilla tehtävissä ollut. Vai näkikö joku tämän tilanteen eri lailla?

Näinhän se taisi mennä. Suurin moka tuomareilta oli tosiaan jättää aktiivisesti selvittämättä kumpi sen pallon lopulta sai, eli kasa olisi pitänyt purkaa. Sieltä oli ilmeisesti ilmoitettu toisen tuomarin suusta notta pallo olisi pittsburghin (= touchdown) ja toisen suusta että miamin. No mene ja tiedä, näitähän sattuu.

Baltimore pelasi järkyttävän pelin, en arvannut että Reedin mukaantulo noin paljon secondaryn pakkaa sekoittaisi.. noh tuli sieltä vastineeksi sitten niitä kaivattuja turnovereitakin. Ehkä tuosta on hyvä jatkaa. Loppujenlopuksi, ei hirveästi väliä millä tavalla voitto tulee, kunhan se tulee. Oli haastava tilanne vetää kaksi matsia putkeen joukkueita vastaan jotka tulivat byeltä. Eli hyvä näin.

Ja Romon kausi sitten ohi. Harmin paikka. Vaikkei Dallas todellakaan suosikkeihini kuulu, niin silti mieluummin Romon olisi nähnyt kentällä. Ja Eaglesien QB tilanne ilmeisesti selkeni kun Kolb ei pystynyt johtamaan lintuja voittoon -> Vick aloittaa ensi viikolla.
 

delete

Jäsen
Suosikkijoukkue
Cowboys, Crocodiles, Tappara
Ja Romon kausi sitten ohi.
Eihän tota ihan varmuudella voi vielä sanoa, mutta todella pahalta näyttää. Kuka muu tahansa pelaaja olisi voinut loukkaantua, mutta ei Romo! Kylläpä vaikutuksen näki heti peliin. Cowboys lamaantui ihan täysin Romon loukkaantumisen myötä. Tilanne taisi olla siinä vaiheessa 20-7 Dallasille. Aivan kaamea peli. Giants sitten loppujen lopuksi jyräsi täysin Dallasin. Kitna pisteli pari neljännestä koko ajan kolme ja ulos. Tosin lopussa sai hieman kaunisteltua statsejaan. Puolustus perseili minkä osasi, vaikkakin nappasi 5 turnoveria. Siis hetkinen, yleensä pelit voitetaan tälläsellä määrällä turnovereita? Mutta ei Dallas. Mikään ei ole onnistunut tällä kaudella ja todennäköisesti ei tulekkaan onnistumaan. Nyt koko coaching staffille kenkää kauden päätteeksi. Niin uskomattomia pelikutsuja ja ratkaisuja tulee liukuhihnalta pelin sisällä. Helpoksi hommaa ei tee myöskään jatkuvat rangaistukset. Tosin niitä ei eilen tullut totuttuun tahtiin. Tämä kausi on nyt virallisesta taputeltu minun puolestani, koska Kitnaan en luota pätkääkään, kuten en koko joukkueeseenkaan. Isoja muutoksia on tapahduttava ensi kaudeksi. Kyllä tollasella "tähtinipulla" pitäisi voittoja irrota. Noh, tuleepa hyvä draft vuoro ekalle kierrokselle...sellasta perkele!

Juuri pelin katsoneena olen vieläkin järkyttynyt näkemästäni. Uskomatonta miten löysää ja tahdotonta pelaamista ja ennen kaikkea miten yhden pelaajan loukkaantuminen voi lamaannuttaa niin täysin koko joukkueen? Ei voi käsittää. Tiesin kyllä Romon oleva todella tärkeä pelaaja Cowboyssille, mutta en ihan tällästä osannut odottaa. Ainut matsin valopilkahdus oli Dez Bryant kolmella maalillaan. Yksi tuli 88 jaardin puntin palautuksesta. Romon loukkaantuminen oli myös fantasyyn kova isku. Nyt Lehmäpojat luottaa sitten Sancheziin, joka on kyllä hyvin pelannutkin. Tällä hetkellä tuntuu, että fantasy on ainut asia joka pitää mielenkiintoa yllä NFL:n suhteen. Sen verran tässä ollaan tappio mielialalla liikenteessä ja maakin on jo myyty...
 

delete

Jäsen
Suosikkijoukkue
Cowboys, Crocodiles, Tappara
Kylläpä se nyt käytännössä taitaa olla niin, että Romon esityksistä nautitaan ensi kaudella seuraavan kerran. Parhaimmassa tapauksessa Romo olisi ulkona kuusi viikkoa, mutta erittäin todennäköistä on kuitenkin että kaveri ei tällä kaudella enää pelaa. Kitna aloittaa seuraavan pelin ja kuten aikaisemminkin totesin, luottoa kaveriin ei minulla ole. Itse melkein näkisin kapelimestarin paikalla nuoren Stephen McGeen. Ei kausi ainakaan huonompaan suuntaan voi enää mennä. Jampalle nyt kokemusta vain, niin on sitten ensi kaudella paljon valmiimpi backup. Näin ollen Kitnakin voi sitten lopettaa uransa. Cowboys leirissä on paljon puhetta, että tästä kaudesta tulee yksi historian huonoin. Vertailua on ollut kausiin -89 (1-15) ja -60 (0-11-1). Enpä olisi uskonut ennen kauden alkua, että kierroksen 7 jälkeen saa jo katseet kääntää kohti ensi kautta. Yhtä pettymysten taivaltahan tämä on ollut ja Romon loukkaantuminen oli kuin piste i:n päälle. Noh, toivotaan että Dallas pystyy edes vähän kiusaamaan ja harmaita hiuksia aiheuttamaan tuleville pleijjari joukkueille. Toivottavasti NFC eastistä jatkoon menee ainostaan Redskins ja Giants sekä Eagles jäävät rannalle. Giants kyllä vaikuttaa niin kovalta, että tuskin näin tulee tapahtumaan. Taitaapa Giants olla tällä hetkellä NFC:n kovin jengi. Loppukausi menee allekirjoittaneella seuratessa Packersin, Jetsin ja Texansin otteita. Totta kai loputkin Dallasin pelit katson, jos sieltä edes muutama voitto irtoaisi...
 

Fawkes

Jäsen
Suosikkijoukkue
Steelers, Man United
Ei ole todellakaan tarkoitus vittuilla, vaan pikemminkin kehua, mutta ihailtavaa avautumista deleteltä :). Nimenomaan siinä mielessä, että oman suosikkijoukkueen epäonnistumiset tuntuvat tosissaan syövän miestä, ja mielestäni se on hyvä asia, koska se todistaa, että Cowboysin seuraaminen tosissaan merkkaa jotain. Itsehän en todellakaan itseään America´s Teamiksi kutsuvasta joukkueesta pidä, mutta deleten tasoinen fanitus on aina arvostettavaa.

Mitä tulee Cowboysin kauteen, niin tosiaan perseelleen tuntuu menevän, ja vaikka jengi on täynnä isoja staroja ja johtajatyyppejä, ei sieltä kuitenkaan tunnu löytyvän sitä yhtä todellista liideriä, joka iskisi nyrkin pöytään ja sanoisi miten homma hoidetaan. Phillips tuntuu olevan aivan liian "laid back" ollakseen tehokas päävalmentaja. Ei koutsin tehtävä ole olla pelaajien kaveri, vaan saada pelaajista kaikki irti. Phillips sopisi luonteeltaan paljon paremmin koordinaattoriksi, koska silloin hänen vastuullaan ei olisi potkia pelaajiin vauhtia, vaan vastata taktiikasta (josta hän kai jotain ymmärtää). Mutta en millään usko, että Dallas mitään 1989-maista yhden voiton kautta vetäisi. Kyllä joukkue on liian hyvä sellaiseen. Itse veikkaan jotain 5-11 tai 6-10, joka on oikeastaan ehkä se paskin vaihtoehto sillä sellaisella rekordilla jää playoffit haaveeksi, muttei kuitenkaan tule mitään ihan kärkipään varausvuoroa. Vaikka itseasiassa NFL:ssä kyllä pystyy saamaan tosi hyvän pelaajan myöhemminkin ekalla kierroksella, ja samalla säästää myös rahaa, kun ei tarvitse maksaa top 5-varaukselle järjettömiä bonuksia.

No eiköhän pääkoutsi kuitenkin lähde tuollaisella rekordilla vaihtoon, joten eiköhän Dallasissa nähdä kauden jälkeen niitä tarvittavia muutoksia. Nyt tuo vaikuttaa vähän turhan happy family-meiningiltä (tai ehkä tällä hetkellä "happy" ei ole se oikea adjektiivi kuvaamaan ilmapiiriä). Dez Bryant taitaa tosiaan olla se kirkkain valopilkku Dallasissa tällä hetkellä. Ja aika kirkas valopilkku onkin. Alkuvaikeuksien jälkeen hän on näyttänyt olevansa juuri niin hyvä kuin uskallettiin toivoa. Tällä hetkellä vain Bradford taitaa olla edellä, kun aletaan jakaa OROY:ta kauden päätteeksi.

PS. Steelers rintamalta ei mitään uutta. Aaron Smithia ei laiteta tässä vaiheessa IR:lle, vaan hänelle pidetään rosteripaikkaa vapaana, siinä toivossa, että pystyisi vielä esim. pleijareissa pelaamaan. Parina viime kautena kun Smith on kesken kauden sairastuvalle menetetty, on puolustus romahtanut pykälän alemmas saman tien. Toivottavasti näin ei tapahdu tällä kertaa. Ziggy Hoodille tarjotaan kunnon näyttöpaikkaa. Hän on sopivasti puolitoista kautta ehtinyt pyöriä mukana rosterissa backupina, joten nyt olisi sitten aika näyttää mistä mies on tehty.
PS2. Mitä tulee NFL:ään muuten, niin vaikken kestä Favren osakseen saamaa mediahuomiota, niin nyt on kieltämättä mukava seurata Minnesotan sekoilua ja Brettin ja Chillyn keskinäistä köydenvetoa.
 

delete

Jäsen
Suosikkijoukkue
Cowboys, Crocodiles, Tappara
deleten tasoinen fanitus on aina arvostettavaa.
Ei vaimon mielestä :D. Aina kun alkaan katsomaan Cowboysin peliä, vaimo siirtyy toiseen huoneeseen. Ilmeisesti se ei jaksa kuunnella meikäläistä ja tällä kaudella sitä jatkuvaa kiroilua. Se on muutaman kerran jo sanonutkin, että sitä ei kiinnosta mitä Cowboys leirissä tapahtuu kun yritän sille selventää miksi jatkuva kiroilu ja kiukkuinen fiilis pelin jälkeen tai muuten vain analysoin sille pelin tapahtumia. Mutta tosiaan Cowboysiä seuraan läpi vuoden. Oikeastaan mitään muuta lajia/joukkuetta en seuraa näin intensiivisesti. Tapparaa tuli aikoinaan fanitettua vähän samaan tyyliin kuin nyt Cowboyssiä. Nyt lätkäänkin kiinnostus on viime vuosia aika lailla hiipunut. Esim änäriä en seuraa enää yhtään. Myöskin tota Cowboys sälää on kertynyt nurkkiin aika tavalla avaimenperistä pelipaitoihin. Jopa vaimolle on tullu ostettua Cowboys kamaa. Noh, joka tapauksessa ihan täysillä meikä elää Cowboysin mukana ja sen vuoksi nyt onkin niin tuskallista seurata joukkueen taivallusta. Se on todella harmittavaa kun reilu puolivuotta odottaa kauden alkua suurin toivein ja sitten ennen sarjan puoltaväliä homma on paketissa. Se nakertaa aika tavalla. Kuitenkin täytyy muistaa, että NFL pelejä on niin vähän, niin tästä on otettava kaikki irti vaikka sitä lunta tulee tupaan kokoajan.
 

jm16

Jäsen
Ei vaimon mielestä :D. Aina kun alkaan katsomaan Cowboysin peliä, vaimo siirtyy toiseen huoneeseen. Ilmeisesti se ei jaksa kuunnella meikäläistä ja tällä kaudella sitä jatkuvaa kiroilua. Se on muutaman kerran jo sanonutkin, että sitä ei kiinnosta mitä Cowboys leirissä tapahtuu kun yritän sille selventää miksi jatkuva kiroilu ja kiukkuinen fiilis pelin jälkeen tai muuten vain analysoin sille pelin tapahtumia. Mutta tosiaan Cowboysiä seuraan läpi vuoden. Oikeastaan mitään muuta lajia/joukkuetta en seuraa näin intensiivisesti. Tapparaa tuli aikoinaan fanitettua vähän samaan tyyliin kuin nyt Cowboyssiä. Nyt lätkäänkin kiinnostus on viime vuosia aika lailla hiipunut. Esim änäriä en seuraa enää yhtään. Myöskin tota Cowboys sälää on kertynyt nurkkiin aika tavalla avaimenperistä pelipaitoihin. Jopa vaimolle on tullu ostettua Cowboys kamaa. Noh, joka tapauksessa ihan täysillä meikä elää Cowboysin mukana ja sen vuoksi nyt onkin niin tuskallista seurata joukkueen taivallusta. Se on todella harmittavaa kun reilu puolivuotta odottaa kauden alkua suurin toivein ja sitten ennen sarjan puoltaväliä homma on paketissa. Se nakertaa aika tavalla. Kuitenkin täytyy muistaa, että NFL pelejä on niin vähän, niin tästä on otettava kaikki irti vaikka sitä lunta tulee tupaan kokoajan.
Näytä sille vaimolles Cowgirlsien kuvia, jos se vaikka auttais ymmärtään sitä sun Dallasin fanitusta? Muista kuitenkin varmistaa esteetön pakotie ensin ;)
 

janóz

Jäsen
Eiköhän se ollut sitten siinä.. Bengalsin kausi nimittäin. Taas turpaan ja kohtuu niukassa pelissä, tosin vähemmän jossiteltavaa tällä kertaa jäi. Miami oli parempi 22-14. No, tämän vuoden joukkue ei vain osaa voittaa pelejä ja nyt ollaan jo Clevelandin takana sarjataulukossa.

Pitänee liittyä deleten seuraksi jatkoajan pettyneisiin NFL-faneihin.

Se on todella harmittavaa kun reilu puolivuotta odottaa kauden alkua suurin toivein ja sitten ennen sarjan puoltaväliä homma on paketissa. Se nakertaa aika tavalla.

Tuo on kuin suoraan omalta näppäimistöltä. Tällä kaudella Bengalsilla oli kaikki asiat periaatteessa kohdillaan, mutta ei se riitä näin kovassa sarjassa. Viime kaudesta joukkue oli vahvistunut entisestään, mutta esitykset on vain olleet heikkoja. Voittoja ei tule millään ja peli on takkuista. Ehkä viime kaudesta jäi sittenkin liian hyvä maku ja lopullinen tappamisen meininki jäi puuttumaan. Ei kai tässä jää kuin kiusaajan rooli loppukaudeksi ja nuorien pelaajien sisäänajamista. OC Bratkowskin voisi heivata pihalle ensi kautta ajatellen, koska suurin syy tämän kauden tappioille oli hyökkäyksen kykenemättömyys ratkaista pelejä. Materiaalista se ei niinkään jäänyt kiinni. Ja silloin kun hyökkäys toimi niin puolustus vuosi.

Ensi maanantaina pitää vielä katsoa Steelers-matsi ja sen jälkeen seuraava peli livenä on varmaan Super Bowl. Sen verran koville ottaa. Mulla on onneksi myös noita muita lajeja joita seurata tiiviisti niin ei ihan koko talvi mennyt tässä pilalle. Ja tokihan NFL:ää tulee seurattua vaikkei pelejä katsokaan. Pidetään loppukaudeksi peukkuja AFC:ssä Indylle ja KC:lle ja NFC:ssä Green Baylle ja Washingtonille.
 

morningstar

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Buffalo Bills
Eli voimme heittää hyvästit myös draftin ykkösvarauksen osalta. ;) Bills lienee aika vahvoilla siinä, joten onpahan sulla jotain mitä jännittää.

Kaikesta huolimatta jännitän kuitenkin lähinnä sitä, tuleeko se (yksi) voitto. Suosikkijoukkue valikoitui vasta tälle kaudelle ja 0-16 olisi turhan legendaarinen tapa aloittaa.

Kaksi edellistä tappiota on tullut jatkoajalla ja tänäänkin Billsillä oli voiton avaimet käsissään sekä varsinaisen peliajan lopussa että jatkoajalla.

Tulee se sieltä.
 

Troy

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Steelers
Tappiohan sieltä napsahti. Puolustus ja nimenomaan heittopuolustus näytti aika haavoittuvaiselta tänään ja varsinkin ottelun lopussa. Painetta pitäisi saada paremmin aikaiseksi, jotta homma toimisi. Tänään toimi vain ajoittain. Hyökkäys alkoi lopussa toimimaan ihan ok, mutta Millerin fumble oli ratkaiseva. Sen jälkeen Saintsille maali ja hyökkäys takaisin kentälle aika epätoivoisessa tilanteessa, josta sitten ratkaiseva intteri. Hyökkäyksen linja ei nyt ihan sysipaska ollut, mutta parannettavaa silti paljon. Arians voisi keksiä lääkkeitä blitziä vastaan, koska se on ollut hyökkäyksessä suurin ongelma tällä kaudella. Rekordi 5-2 ja yksi vieraspeli jäljellä Cincyssä. Tuosta pitäisi voitto napata niin pääsisi takaisin kotikentälle hyvässä tilanteessa. Harmittava tappio, mutta jos ensi viikonloppuna voitto napsahtaa niin kolmen vieraspelin saldoa voi pitää ihan hyvänä.
 

Fawkes

Jäsen
Suosikkijoukkue
Steelers, Man United
On kyllä meneillään melkoinen NFL-kausi. Ennakkosuosikit konttaavat, yllätysjoukkueet johtavat divisioonia, Favre-saaga saa joka viikko uusia käänteitä ja nyt viimeisimpänä tämä Randy Moss sirkus.

Brad Childress oli siis aamulla ilmoittanut Vikingsin pelaajille, että hän laittaa Mossin waivereihin, eikä Moss tule enää pelaamaan Minnesotan purppurapaidassa. NFL Networkin insider Michael Lombardi raportoi tämän nopeasti myös muun maailman tietoisuuteen ja siitä eteenpäin NFL Network luukutti non-stoppina Moss-uutisointia ja kyseli lähes kaikilta ns. asiantuntijoilta mielipidettä tästä siirrosta. Kaikki tuntuivat olevan melkoisen puulla päähän lyötyjä. No jossain vaiheessa sitten tapahtumat saivat uuden käänteen, kun selvisi ettei Mossia oltukaan vielä virallisesti laitettu waivereihin. Childressillä on lopullinen päätösvalta pelaajistoa koskevissa päätöksissä, mutta ilmeisesti Chilly ei ollut konsultoinut muuta Vikingsin front officea millään tavalla ennen kuin hän ilmoitti päätöksestään pelaajille ja sitä myötä koko NFL:ää seuraavalla maailmalle. Myöskään Mossille itselleen ei ole kukaan Minnesotan organisaatiosta ilmoittanut mitään, joten aika outo tilanne kaiken kaikkiaan.

Vaikea Childressin on enää tätä päätöstään pyörtää. Hänellä on sopimuksessaan pykälä joka antaa hänelle yksinvaltijaan aseman personnel-päätöksissä. Ja nyt kun skuuppi on jo vuotanut julkisuuteen, tekisi Childress itsestään täyden pellen, jos hän nyt alistuisi front officen tahtoon. Joka siis ilmeisesti on se, että he haluavat Mossin pitää. No saa nähdä mitä tässä nyt tapahtuu. Varmaa on se, että Childressin päivät alkavat olemaan luetut Minnesotassa.
 

delete

Jäsen
Suosikkijoukkue
Cowboys, Crocodiles, Tappara
Suosikkijoukkue valikoitui vasta tälle kaudelle ja 0-16 olisi turhan legendaarinen tapa aloittaa.
Ihan uteliaisuudesta pakko kysyä miten päädyit juuri Billsiin? Ei varmaan ainakaan viime vuosien menestyksen perusteella. Tarkoitus ei siis ole vittuilla ja eipä siihen juuri varaakaan olisi näin Cowboys kannattajana?

Viime sunnuntaina tuli taas jatkettua itsekidutusta seuraamalla Dallasin "muka pelaamista". Jaguars lämi ihan huolella leegot tupaan. Kitna pisteli tylysti neljä irmaa, vaikkakin puolet niistä menee ihan puhtaasti rissujen piikkiin. Vastapuolen quuppa oli puolestaan aivan liekeissä. Tosin aika helppoa se olisi keneltä tahansa quupalta liigan heikointa puolustusta vastaan. Kyllähän se hyökkäys kovasti jaardeja takoo pelin aikana (ilmateitse), mutta niitä ei saada sitten millään muutettua pisteiksi. Juosuhyökkäys on aivan onnetonta ja tämä johtuu aika pitkälle heikosta linjasta. Mutta vielä surkeampaa on puolustus. Todella ala-arvoista ja ennen kaikkea niin säälittävää räpellystä. Isoja pelejä annetaan ihan liukuhihnalta. Nyt loppukaudeksi Philipsin olisi otettava kova linja, tyyliin "kuka tahtoo pelata". Ball on safetynä niin nähty, Church tilalle. Brooking vittuun mlb tontilta ja Lee tai Williams sisään. Samoin molemmat endit (spears & Olsansky)vaihtoon. Ware oli myös ihan lapanen viime pelissä. Jätkä onnistui hankkimaan mun fantaystiimille kaikki nolla pistettä viime pelissä. Hyökkäyksen puolella on linjaa aika vaikea vetää uusiksi, kun ei ole kavereita laittaa tilalle. Juoksu ei toimi Barberin tai Jonesin kanssa. Kylmän viileesti Choice vaan alottavaksi. Myös Garrett saa aika tavalla katsoa peiliin pelikutsujen suhteen. Vielä heikompia tulee Philipsiltä puolustuksen puolelta. Käsittämätöntä miten voi peeloilla tolla tavalla. Pakkohan Philipsin on saada kenkää kauden päätteeksi, onhan?
 

morningstar

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Buffalo Bills
Ihan uteliaisuudesta pakko kysyä miten päädyit juuri Billsiin? Ei varmaan ainakaan viime vuosien menestyksen perusteella.

Kiitos kysymästä. Kuten aina urheilufanituksessa, monen yhteensattuman kautta ja sekä urheilullisten että ulkourheilullisten seikkojen vuoksi. Mainitsemasi menestyksen puute viime vuosina on kaltaiselleni änkyrälle melkeinpä suositus pikemmin kuin rasite. Tykkään hypätä kelkkaan silloin kun joukkueella on vaikeaa, tuntuupa tuleva menestys(?) sitten sitäkin makeammalta.

Otetaan aluksi sijainti. Pohjoisamerikkalaisessa urheilussa olen aina samaistunut paremmin kylmien alueiden kuin aurinkovyöhykkeen joukkueisiin. Toisaalta olen aina, kaikissa lajeissa, taipuvainen symppaamaan joukkueita, jotka ovat olleet mukana ympyröissä suhteellisen pitkään ja ovat saaneet maistaa menestystäkin, mutta jotka eivät ole koskaan päässeet päätyyn asti (SB-voittoon siis, AFL-voittoja on pari).

Kun sitten kartoitin vaihtoehtoja (näillä spekseillä vaihtoehdot on nopeasti läpikäyty), päädyin Billssin foorumille. Lopullisesti kaupat syntyivät nimimerkki DarylLamonican tämän viestin johdosta. Foorumi vaatii nykyisin rekisteröitymisen, jotta viestejä voi lukea. Tässä kuvakaappaus. En voinut olla hörähtämättä ajatukselle jäisellä parkkiksella kiroilevista laskuhumalaisista faneista. Sitten huomasin, että siinähän kiteytyi kaikki yllä luettelemani kriteerit. Semminkin kun se nimimerkki jolle tuossa vastataan on provoileva Patriots-fani.

Siinä se pääpiirteissään. Minä en urheilufanituksen saralla paremmasta tietäisi, kuin alkaa seurata neljä SB:tä putkeen hävinnyttä, parhaillaan konttaavaa jengiä sen matkalla parempaan tulevaisuuteen. Kaksi kolmesta jo oikein.

P.S. Lisäksi Billsillä on NFL:n hienoimmat kypärät...
 
Viimeksi muokattu:
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös