NFL offseason 2014

  • 43 738
  • 250

delete

Jäsen
Suosikkijoukkue
Cowboys, Crocodiles, Tappara
Nyt kun kotoinen Liiga ja Tapparan kausi on paketoitu (vaikka ei se hyvin päättynyt), voi taas keskittyä NFL:ään ja sitä kautta tulevaan draftiin.

DE Anthony Spencer on ensi vuonnakin Dallasin rosterissa. Toivottavasti tällä kertaa pelaa enemmän kuin yhden pelin? Terveenä ollessaan Spencer on varsin pätevä pelimies ja vahvistus heikkoon puolustuksen linjaan. Meltonin ja Spencerin sopimukset kertovat siitä, että välttämättä ekoilla rundeilla draftista ei tarvitse varata DL:n pelaajaa. Eli kaikki viittaisi siihen safetyyn. Tosin iso mutta on kuitenkin Spencerin ja Meltonin terveys. Molemmat nimittäin olivat viime kauden lasaretissa, joten pienoinen arvoitus tulee heidän kuntonsa olemaan? Jos kaikki menee niin kuin elokuvissa, ei se DL nyt aivan uskomattoman paskalta vaikuta. Kuitenkin jos alottavat endit olisi Spencer ja toivon mukaan Tyrone Crawford, niin vaihtomiehiksi jäisivät kohtuulliset Selvie ja Mincey. Kyle Wilberin odotan siirtyvän ulommaksi tukimieheksi? Puolustuksen tackleä melkein draftista tarvittaisiin. Meltonin tietenkin pitäisi olla suvereeni startteri keskellä, mutta kuka kaveriksi? Itse toivon Ben Bassille läpimurtokautta. Se olisi voinut jo tapahtua viime kaudella, mutta kausi loppui jo pre season peleihin. Ihan ok backuppeja on myös linjan keskelle tyrkyllä jos myös Bass sellaiseksi lasketaan. Hänen lisäkseen on Nick Hayden ja Terrell McClain.

Jos vielä sitä draftia pyörittelee, niin minä haluaisin mieluiten sen safetyn ja nimen omaan Calvin Pryorin enkä Clinton-Dixiä. Luin tossa joku aika jonkun artikkelin missä vertailtiin juuri näitä kahta pelaajaa sillä silmällä kumpi istuisi Cowboysiin parhaiten. Paremmat paperit sai juuri Pryor ja sitä paitsi Clinton-Dix menee viimeistään Ramsin varausvuorolla. Asiantuntijoiden mukaan ykkösuosikki edelleen Dallasin ekan kierroksen varaukseksi on kolmos tekniikalla (linjaa guardin ulkoharttariin) pelaava DT Aaron Donald. Ehkä hieman yllättäen kakkossuosikki on tällä hetkellä OLB Anthony Barr. Hänestä oltaisiin kaavailemassa Waren korvaajaa. Toki tämäkin minulle käy, mutta se safety mieluiten. Jostain luin myös niinkin hullun skenaarion, että Jerry & comp tavoittelisi Jadeweon Clowneytä!!? Tuskin sentään, mutta ei Jerry Jonesista koskaan tiedä...
 
Viimeksi muokattu:

Rocco

Jäsen
Dallas tulee ensi kaudella pelaamaan 4-3:sta, joten Clowneyn mahdollinen hankinta draftissa ei siinä mielessä olisi yllätys. Uskon, että Clowney menee draftissa johonkin 4-3:a pelaavaan joukkueeseen, sillä hän on niin puhdas pass rusher, ettei pelkkänä outside rush-linebackerina pysty olemaan riittävän monipuolinen. Ja 3-4:ssä ei koko riitä pelaamaan linjassa. Mutta ainahan sitä voi puutteita parantaa, ja paikata muiden pelipaikkojen roolituksilla.
 

anticatabolic

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Philadelphia Eagles/-Flyers, Real Madrid
Draftiinhan on aikaa alle pari viikkoa. Desean Jackson siirtyi Redskinsiin. Redskinsin osakkeet ovat nyt todella vahvassa nousussa, kun miettii, että heillä on laittaa Pierre Carcon toiselle puolelle. Molemmilla puolilla pelaa siis alle 4,40 juokseva kaveri ja slottina Andre Roberts, joka on myös nopea ja ketterä. Onneksi linja on sitä samaa kun aikaisemminkin.

Eagles cuttasi Desean Jacksonin ja Jason Avantin. Rissutilanne näyttää ensi näkemältä paskalta, kun Maclin palaa ACL vammasta, jolla on iso uusiutumisriski. Eaglesin tarpeet piti olla puolustuksessa, mutta nyt mm. Mike Evansin, Marqise Leen, Brandin Cooksin vierailtua Phillyssä, uskoisin, että rissu otetaan aikaisin. 12 parasta WR tulee tod näk. menemään ekalla kahdella kiekalla.

Uskoisin Eaglesin hakevan tästä draftista pitkää ja lyhyttä rissua. Mike Evansin lisäksi draftissa on saatavilla mm. Allen Robinson, Kelvin Benjamin sekä Cody Latimer (sleeper alert), joten hyvä pitkä rissu pitäisi olla saatavilla, mahdollisesti jopa kolmannella kiekalla.

Eagles on jo vahvistunut DB-osastolla, joten Clinton-Dix ja Pryor eivät luultavasti ole prioriteetteina. Anthony Barrin tai Justin Gilbertin, tai jonkun muun poikkeuksellisen kovan nimen tippuminen saattaa sekoittaa pakkaa, mutta kolmen ekan kiekan aikana voidaan odottaa rissua.

QB-järjestyksen luulisin olevan Bortles, Manziel, Bridgewater, joskin Carria on povattu jopa top 10 viime aikoina. Bortles ja Manziel ovat olleet vakuuttavia mm. Mariuccin ja Grudenin grillauksen alla ja miesten pro day:t ja näytöt ovat olleet tasaisia. Molemmat tulevat tarjoamaan viihdyttäviä hetkiä NFL:ssä, ja toivotaan, että Texans ja Vikings ovat miesten osoitteena.
 

Köpi

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Buffalo Sabres, Green Bay Packers
Kun täälläkin on esim. viime kaudella tehty kirjoittajien omia mock drafteja, NFL.comissa on rekisteröityneille käyttäjille mahdollisuus nyt tehdä 1.kierroksen mock. Jos halukkaita mukaan, voin tehdä ryhmän. Tai jos joku on sen jo tehnyt, niin ei tehdä kahta. Ilmoitelkaa yv:llä jos haluatte mukaan. Teen ryhmän tarvittaessa parin päivän sisällä jotta on sitten viikko aikaa arvuutella ja avaan kenties ketjun kierrätyskeskukseen.

EDIT: Mukaanhaluajat, pistäkää emailia mulle yv:nä niin lähetän kutsuja sitä mukaan kun ehdin lukea boxiani.

Uskon, että Clowney menee draftissa johonkin 4-3:a pelaavaan joukkueeseen, sillä hän on niin puhdas pass rusher, ettei pelkkänä outside rush-linebackerina pysty olemaan riittävän monipuolinen. Ja 3-4:ssä ei koko riitä pelaamaan linjassa

Tästä on tosiaan ollut paljon puhetta ja varmaan osittain siksi on arvuuteltu että Texans voisi treidata ykköspickin, koska Texans pysyy Crennelin myötä 3-4:ssä. Myöskään Ramsilla ei ole ihan huutava tarve Clowneylle, joten mielenkiintoiseksi menee.

Packersin kohdalla ykköstarpeet ovat jälleen kerran safety. Myös ILB:n pelipaikalle kaivataan vahvistusta. Peppersin hankinta toivottavasti poisti Thompsonin fetissin varata ekalla rundilla iso kaveri jompaankumpaan linjaan.

Toiveissa on siis, että joku kolmikosta Clinton-Dix, Mosley tai Pryor valuu Packersin vuorolle. Tosin Pryorista on ollut minusta puhetta, että pelaa samalla pelipaikalla kuin Morgan Burnett ja ei siksi ihan istuisi kuvioon.

Kovasti monessa mockissa on Packersiin myös tarjottu TE:tä, mutta toivottavasti nyt ei kuitenkaan Finleyn poistuminen aiheuta tämän suhteen riskinottoa. Ainakaan viimeisen viiden vuoden korkeimmat TE-varaukset draftissa (Pettigrew, Gresham sekä Eifert) eivät valtavia hurraahuutoja aiheuta. Toki Eifertin kohdalla vielä voinee vähän jättää tuomion auki.
Ebronia on toki monessa mockissa tarjottu jo Billsiin numerolla 9, mutta onkohan TE:n pelipaikalle liian korkea numero?
 
Viimeksi muokattu:

Rocco

Jäsen
Täytyy sanoa, että tämän vuoden drafti on yksi odotetuimmista viiteen vuoteen. Tänä vuonna on tarjolla oikeastaan joka pelipaikalle hyviä pelaajia kolmeen ensimmäiseen kierrokseen. Lisäksi on tarjolla monia huippunimiä, kovia sleeper-pickejä... Mielenkiinnolla odotan. Mock draft tulee olemaan todella vaikeata.
 
Viimeksi muokattu:

Rocco

Jäsen
Viimeisimmät huhut kertovat, että Teddy Bridgewaterin draftiarvo olisi romahtanut pahasti. Taidoissa ei ole kuulemma vikaa, vaan ongelma on enemmän persoonassa. Mike Mayock, joka tuntee käytännössä jokaisen pelaajan ulkoa, sanoi ettei itse ottaisi häntä huonon persoonan takia ykköskierroksella, mikä tarkoittaa ettei hänestä olisi kunnolliseksi ykkös-QB:ksi. Tarkoittaa sitä, että Browns tai Jets hänet varaa :)
 

delete

Jäsen
Suosikkijoukkue
Cowboys, Crocodiles, Tappara
Eilen varmaan jotain parisen tuntia tuli mietittyä noita draft kuvioita tuolla köpin tekemässä jatkoajan mock draftissa. On todellakin hankalaa ja haastavaa. Itse uskon aika vakaasti, että Texans ottaa Clowneyn, vaikka ei 4-3 puolustusta pelaakkaan. Kun omia pickejä väsäilin, niin muutama käännepiste sieltä löytyy. Siis sellainen joka kääntää/muuttaa koko draftin suunnan. Mielestäni yksi sellainen on Brownsin 4. varaus. Ottaako QB vai joku todella kova pelimies? Browns voi pelata hieman riskillä kun se kaksi ykköskierroksen varausta on. Mutta siinä voi myös jäädä luu käteen pelinrakentajien suhteen? Sellaisen he kuitenkin kipeästi tarvitsevat. Weeden ja Campbell ovat poissa ja ihan en Hoyerin varaan laskisi, vaikka mukiin menevästi pelasikin viime kaudella. Todella mielekiintoinen varausvuoro ja vaikuttaa isosti koko ensimmäiseen kierrokseen.

Kaksi seuraavaa ns. suunnannäyttäjä-varausta on mielestäni Billsien (9.) ja Giantsien (12.) varaus. Nämä ehkä enemmän Cowboys silmin nähtynä. Buffalo voi aika puhtaasti vetää BPA taktiikalla ja heidän haaviin voi tosiaan tarttua ihan kuka tahansa? Giants onkin sitten tosi hankala arvattava. Safetyä sinne huutais ja se olis tosi huono juttu Dallasin kannalta. Samoin Giantsille olisi tarvetta DT:lle. Dallasin tähtäimessä oleva Aaron Donald istuisi melko varmasti myös Giantsin puolustukseen. Jos ei Giants ota Donaldia, niin Bears varmasti ottaa. Eli se voi hyvinkin olla niin, että Dallas treidaa alaspäin tänäkin vuonna? Uskaltaisin väittää, että melko varmasti 16 vuorolla olisi vielä vapaana DE Kony Ealy, DT Timmy Jernigan ja DE Dee Ford, mutta ei enää S Calvin Pryoria, DT Aaron Donaldia tai OLB Anthony Barria! Vaikeaksi menee ja olisi paljon helpompi varata Dallasiin muutama pykälä aikaisemmin.
 

Grand-Pierre

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Blackburn Rovers
Nykyään näiden mock-draftien teko on kyllä vaikeata kun tuo uusi CBA helpotti noita treidien tekojen ihan kärjenkin osalta. Nyt ainakin Oakland ilmeisesti olisi halukas saamaan lisää pickkejä treidaamalla alaspäin. Lisäksi aivan varmasti jokin joukkue treidaa rajusti ylöspäin. Houstonillakin on mahdollisuuksia ottaa Clowney, QB tai jopa treidata alaspäin jollain mahdollisia skenaarioita kyllä riittää.

Joka tapauksessa kaiketi se on pakko taas koittaa valvoa ensi viikolla ja ainakin ensimmäisen kierroksen 15-20 varausta katsoa suorana. Ihan hyvää viihdettä kun vaan sulkee twitterit yms ettei spoilaannu puhelinsoitoista pelaajille yms.
 

anticatabolic

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Philadelphia Eagles/-Flyers, Real Madrid
Mike Mayocks position rankings for 2014 NFL Draft - NFL.com

Ennakkoon todella vahvoja pelipaikkoja ovat: WR, CB, DT, OT, DE ja QB.

Eagles hommasi safetyn ja RB:n free agencystä, samoin unloadasi rissunsa mäkeen. Tilanne on se, että safetyjä olisi menossa 3-4 kahdella ekalla rundilla ja eka RB tod näk menee vasta toisella kierroksella. Kelly on näköjään ennakoinut, että molemmat safetyt ovat mäessä sekä RB:tä ei oteta pelipaikan huonon tason johdosta. Lisäksi C.J Mosley sekä Khalil Mack ja Anthony Barr ovat mennyttä 22 pickillä.

Desean Jacksonin ulostaminen ja kornereiden sivuuttaminen taas käyvät järkeen. Kriittiset pelipaikat, joita siis on tarjolla poikkeuksellisen paljon, on WR, CB. Hyvä korneri ykkösellä ja rissu kolmosella saattaisi tarjota todellisen unelmascenaarion, jossa joukkueen tarpeet saataisi täytettyä hyvillä pelaajilla.
Nuo pelipaikat syynättiin todella tarkkaan läpi Kellyn ja coachien kanssa, joista alempana lista.

Ennakoitu menojärjestys:

RANK PLAYER POS. POS. RANK SCHOOL CLASS HT. WT. PROJ. ROUND
4 *Sammy Watkins WR 1 Clemson Jr 6-1 211 1
9 *Mike Evans WR 2 Texas A&M rSo 6-5 231 1
15 *Odell Beckham Jr. WR 3 LSU Jr 5-11 198 1
20 *Brandin Cooks WR 4 Oregon State Jr 5-10 189 1
27 *Marqise Lee WR 5 USC Jr 6-0 192 1-2
36 *Allen Robinson WR 6 Penn State Jr 6-3 220 1-2
40 *Donte Moncrief WR 7 Ole Miss Jr 6-2 221 1-2
43 Jordan Matthews WR 8 Vanderbilt Sr 6-3 212 2
45 *Cody Latimer WR 9 Indiana Jr 6-3 215 2
53 *Martavis Bryant WR 10 Clemson Jr 6-4 211 2
58 *Kelvin Benjamin WR 11 Florida StaterSo 6-5 240 2


RANK PLAYER POS. POS. RANK SCHOOL CLASS HT. WT. PROJ. ROUND
13 Justin Gilbert CB 1 Oklahoma State Sr 6-0 202 1
16 Darqueze DennardCB 2 Michigan State Sr 5-11 199 1
25 Kyle Fuller CB 3 Virginia Tech Sr 6-0 190 1
26 Jason Verrett CB 4 TCU Sr 5-10 189 1-2
32 *Bradley Roby CB 5 Ohio State r Jr 5-11 194 1-2
51 Lamarcus Joyner CB 6 Florida State Sr 5-8 184 2
62 Phillip Gaines CB 7 Rice r Sr 6-0 193 2
64 Keith McGill CB 8 Utah rSr 6-3 211 2
74 Pierre Desir CB 9 Lindenwood r Sr 6-1 198 2-3
78 Stanley Jean-Baptiste CB 10 Nebraska Sr 6-3 218 2-3
82 Marcus Roberson CB 11 Florida Jr 6-0 191 2-3

Rissuista Eagles on ollut yhteyksissä:


Mike Evans, Texas A&M (visit) pitkä
Marqise Lee, USC (visit)
Brandon Cooks, Oregon State (interview at combine)
Allen Robinson, Penn State (Pro Day) pitkä
Kelvin Benjamin, Florida State (visit) pitkä
Cody Latimer, Indiana (visit/private workout) pitkä
Brandon Coleman, Rutgers (private workout)
Quron Pratt, Rutgers (private workout)
John Brown, Pittsburgh State (private workout)
Robert Herron, Wyoming (interview)
Odell Beckham Jr., LSU (visit)
Donte Moncrief, Ole Miss (worked out)
Kevin Norwood, Alabama (visit)

Kornereista Eagles ollut yhteyksissä:

Jaylen Watkins, Florida (visit)
Mohammad Seisay, Nebraska (worked out)
Aaron Colvin, Oklahoma (visit)
Stanley Jean-Baptiste, Nebraska (worked out)
Joe Rankin, Morgan State (Pro Day)
Kyle Fuller, Virginia Tech (Pro Day)
Darqueze Dennard, Michigan State (worked out)
Dontae Johnson, NC State (visit)

Eagles saattaisi saada ykköskiekalta 2-3 parhaan kornerin. Kiekalla saattaa mennä jopa 5 korneria. Kakkoselta saattaisi saada kovan ykköskiekalta pudonneen talentin. Mikäli rissuja putoaa kolmoselle eagles saattaisi saada esim. Latimerin tai Benjaminin tuolta kiekalta. Eletään mielenkiintoisia aikoja.
 

Rocco

Jäsen
Buffalon varauksen kohdalla on mielenkiintoista nähdä mitä he hakevat. Toki Manuelin suojaksi hyökkäyksen linjaan on tarvetta vahvistuksille, ja siihen saattaisi tuolla varausvuorolla olla saatavilla joko Taylor Lewan tai Zach Martin. Lewan on loistava tackle, mutta Martin taas pystyy pelaamaan käytännössä mitä paikkaa tahansa linjassa. Monikäyttöisyys on varmasti sellainen asia, mikä painaa vaakakupissa paljon.

Toinen vaihtoehto on, että he hakevat tukimiehen. Buffalon yliopiston Khalid Mack varmaan olisi hyvä vetonaula ja sopisi joukkueeseen, mutta tuskin on enää tarjolla tuolla varausvuorolla. Anthony Barr on listattu tukimieheksi, mutta Buffalo palaisi 4-3:een, ja siinä puolustuksessa Barr olisi DE, eikä LB. 3-4:ssä Barr menisi ehkä aika puhtaana pass rusherina myös OLB:nä, mutta tuskin pärjää 4-3:ssa. Ryan Shazier sopisi tähän muottiin huomattavasti paljon paremmin. Buffalo viime kauden perusteella onnistui 2013 draftissa erinomaisesti, joten toivotaan että 2014 olisi samanlainen onnistuminen.
 

Köpi

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Buffalo Sabres, Green Bay Packers
Trio of high-profile Texas AM prospects to work out for Rams - NFL.com

Mielenkiintoista. Onko Manzielin workout sumutusta vai eikö Rams enää usko Sam Bradfordiin?

Mike Evans ja Jake Matthews sen sijaan ovat erittäin odotettuja tsekkauksia, Rams tarvitsee etenkin rissua ja myös OT:lle on tilaa.
Ramsia en ole sen paremmin seurannut, mutta eikö Ramsin rissutarve olisi nimenomaan tuollaiselle isolle rissulle tyyliin Evans kuin Sammy Watkinsille (vrt. Tavon Austin)?
 

Rocco

Jäsen
Bradford ei ole ollut aivan niin kova QB kuin draftissa oletettiin. Paikoitellen tosi hyvä hän on ollut, mutta ei erinomainen. Hänellä on vielä kaksi vuotta sopimusta jäljellä, joten se ei ole aivan kannattavaa taloudellisesti häntä ulostaa joukkueesta. Oletan, että Rams pitää Bradfordin ainakin vuoden ajan, ja jos Manziel varataan, saa Manziel rauhassa opetella ammattilaispeliä kokeneemman QB:n takana vuoden tai pari. Jos Manziel varataan ja hän pelaa hyvin, Bradford on treidattavissa tai kovana back-up:ia olemassa. Jos Manziel taas ei ihan heti ole stara, voi Bradford ottaa ohjat käsiinsä. Rams on jo julkisesti ilmoittanut, että Bradfordin sopimusta ei tulla jatkamaan, joten tulevaisuus Ramsissa on ennemmin tai vähän myöhemmin ohi.

Itse oletan, että Rams hankkii hyökkkäyksen linjaan jonkun uroksen, ja kakkos-pickillä QB. Ehkä Tom Savage on Ramsin näköinen QB?
 

anticatabolic

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Philadelphia Eagles/-Flyers, Real Madrid
Mock draftit heiluvat aika reippaasti. Asiantuntijat, jotka tarjosivat 22nd pickillä Eaglesille korneria akselilta Dennard/Fuller/Verrett, tarjoavat nyt viikkoa myöhemmin rissua, joka kaiken lisäksi on Kelvin Benjamin. Tuosta puuttuisi, että Maclin repisi ACL:nsä, niin olisi kaksi koripallorissua samaan aikaan kentällä. Goallinea olisi ainakin mukava pelata.

Eagles GM Howie Roseman antoi tänään seuraavat lausunnot:

- Eagles odottaa 10 rissua vähintään menevän ekalla kahdella kiekalla. Startterikaliberia on saatavilla kuitenkin vielä neljännelläkin kiekalla, joten ilmeisesti laadukkaita rissuja on top 12 ulkopuolellakin. WR otetaan varmasti.
- Safetyclassi on heikkolaatuinen. Kehitystä odotetaan jo signatuilta safetyilta.
- Myös poikkeuksellisen hyviä OT ja pressiCB drafteeseja on paljon.
- 3-4 ykköskiekan QB:ta. Luultavasti smokescreeniä, Eagles ei ole kiinnostunut näistä pelaajista.

Kun katsoo nuo Eaglesin scouttaamat pelaajat ja Rosemanin kommentit, olisin yllättynyt mikäli Eagles ottaisi safetyn ekoilla kiekoilla. Mayock kuitenkin tarjoaa Eaglesille safetya kakkoselta ja on pitänyt mahdollisena Eaglesin tradea Clinton-Dixiin. Pidän molempia skenaarioita hyvin epätodennäköisenä.
 

Mont-Blanc

Jäsen
Suosikkijoukkue
Mets
Olis jo torstai. Sen verran tuo Mock Draftien tekeminen on arpa puuhaa, varsinkin kun oma tietämys osasta NFL-joukkueista on rakentunut vain NFL.com asiantuntija arvioiden pohjalta, niin päätin, että keskitytään nyt vain Buccaneersiin ihan koko draftin syvyydeltä. Ei varsinaisesti Mock Draft, mutta Shortlist tyyppinen katsaus kenestä pelaajista itse pidän Bucs draftia ajatellen.

Pelaajat eivät ole missään erityisessä järjestyksessä, vaan ihan vaan listattuna ryhmittäin kierroksien mukaan, jolloin pelaaja on yleisesti mockeissa arvioitu varattavan. Boldatut sen sijaan omia suosikkeja, vaikka kaikista listan pelaajista kuitenkin pidän. Osa pelaajista menee todennäköisesti korkeammalla ja osa tippuu vielä listaustani alemmas, mutta tällä mennään. Lisäksi muutama huomio aiemmin ketjussa mainitusta Aaron Donaldista ja hänen soveltumisesta Tampaan.

1st Round - QB Johnny Manziel - Texas A&M
1st Round - WR Mike Evans - Texas A&M
1st Round - DT Aaron Donald - Pittsburgh

Lovien paluu Tampaan tarkoittaa myös Tampa 2 paluuta. Tämä tarkoittaa, että linjaan kohdistuu ensi kaudella kova paine suorittaa korkealla tasolla.

Tämän hetkinen tilanne Tampassa on seuraavanlainen: Michael Johnson istutettiin RE:n paikalle ja Clayborn siirtyy vasemmalle kamppailemaan toisen aloittavan Endin paikasta Da'Quan Bowersin ja viime kaudella hyvin tulokkaaksi pelanneen William Gholstonin kanssa.

Vaikka kilpailu tilanne on linjassa hyvä, tämä ei kuitenkaan tarkoita, etteikö painetta pystytä antamaan tällä hetkellä liikaa. Itse asiassa juuri Aaron Donaldin kaltainen hyvät Pass Rush taidot omaava UT/DE hybridi sopisi omasta mielestäni tuohon äärimmäisen hyvin tuohon Tampan tämän hetkiseen D-Line joukkoon. Donald on hieman alamittainen pelkästään istutettavaksi tuohon 3-Tech paikalle (johon Tampalle ei itse asiassa ole mitään tarvetta pelaajaa löytää) Nosesta puhumattakaan, vaan Donaldin nopeuden ja vahvuuden yhdistelmä voitaisiin käyttää parhaiten hyödyksi liikuttelemalla häntä tarpeen mukaan linjassa eri paikoilla.

Negatiivisena puolena Donaldista mainittakoon, että koska kyseessä on kuitenkin enemmän UT kuin DE, niin herää huoli onko hänestä sittenkään 3-Down pelaajaksi linjan reunalla, jolloin Draftin 7. varauksen käyttäminen 2-Down pelaajaan ei ehkä olisi kuitenkaan paras vaihtoehto.

Jos Donald Tampaan varataan niin ole äärimmäisen tyytyväinen, sillä linjan merkitystä Tampa 2 puolustuksessa ei voi liikaa korostaa ja huonoimmillaan Donald tarjoaa Tampaan 2-Down pelaajan ja samalla erinomaista syvyyttä esimerkiksi Gerald McCoyn mahdollisen loukkaantumisen varalle. Lovie Smithin näköinen High Character pelaaja. Noussut kuluneen viikon aikana omaksi suosikiksi tässä draftissa ajatellen Buccaneers varauksia.

2nd Round - G Joel Bitonio - Nevada
2nd Round - T Morgan Moses - Virginia
2nd Round - DT Dominique Easley - Florida

3rd Round - WR Jarvis Landry - LSU
3rd Round - WR Jared Abbrederis - Wisconsin
3rd Round - S Terrence Brooks - Florida State

5th Round - G Spencer Long - Nebraska
5th Round - CB Philip Gaines - Rice
5th Round - LB Telvin Smith - Florida State

6th Round - CB Ricardo Allen - Purdue
6th Round - CB Aaron Colvin - Oklahoma
6th Round - LB Prince Shembo - Notre Dame

7th Round - DT Calvin Barnett - Oklahoma State
 
Viimeksi muokattu:

delete

Jäsen
Suosikkijoukkue
Cowboys, Crocodiles, Tappara
Näyttäisi se NFL:n draftikin sieltä pikku hiljaa saapuvan. Yhtä varmasti kuin tulevan kesän Vaahteraliiga pelit. Vaahteraliigassahan pelataan tänä vuonna ekaa kertaa viralliset pre season pelit (2kpl). Crocodiles aloittaakin heti mahdollisimman kovimmalla vastuksella. Nimittäin vastaan tulee viime kauden mestari ja tämän kauden suurin suosikki sekä viime lauantaina kautensa mestareiden liigassa avannut Helsingin Roosters. No joo, se kotimaisesta liigasta (vaikka siitä mielellään puhuis enemmänkin) ja sitten katseet kohti tulevaa draftia.

Viimeisen viikon aikana on liikkunut paljonkin huhuja, että Cowboys olisi varaamassa Johnny Manzieliä. Minä en usko tähän pätkääkään. Romolla mennään vielä useampi vuosi. Twitterissähän Dez Bryant jo poseesari Manzielin kanssa.Toivon tosin, että Manziel, Bortles tai jopa Carr olisivat vapaana kun on Dallasin vuoro. Nimittäin melko varmasti treidiä tulisi. Jos Browns ei ota qb:ta 4. vuorolla vaan esim. WR Sammy Watkinsin, niin he ovat pommin varmasti kiinnostuneita. Muita mahdollisia treidi-kavereita ovat Kansas City ja Arizona. Noilla vuoroilla voisi hyvinkin olla vielä otettavissa NT Jernigan tai DE Ealy? Tämähän sopisi vallan mainiosti lisäpickkien kanssa.

Dallasin 16. vuoro on äärimmäisen hankala paikka. Kun todennäköisesti juuri ne Dallasin haluamat pelaajat ovat menneet (Pryor, Clinton-Dix, Donald & Barr). Siinä on nimittäin kolme tiimiä juuri ennen Cowboysia varaamassa, joilla on kaikilla todennäköisesti kiikarissa samat pelaajat. Steelersiä en laske tähän joukkoon, sillä uskon heidän ottavan rissun. Mutta Giants, Rams, Bears ja Cowboys käyvät kovan skapan samoista pelaajista. Huokaisen helpotuksesta jos noi kaikki aikaisemmin luettelemani neljä pelaajaa ovat varattavissa, kun Giants on ns. kellolla. Melko varmasti joku heistä silloin päätyy Dallasiin.

DL:n ja Safetyn lisäksi yhdeksi suurimmista tarpeista on noussut WR. Dez ja Williams muodostavat kyllä varsin pätevän startterikaksikon sekä Beasley ja Harris ovat ihan hyviä tilannekohtaisia pelaajia. Mutta mitäs jos Dez menee rikki? Koko helvatan paletti menee palasiksi ja eipä näytäkkään enää niin hyvältä. Dez nimittäin on kärsinyt jonkun verran selkä ongelmista. Toki ei pidä unohtaa Witteniä, mutta ikä alkaa hänelläkin painaa. En ihmettelisi yhtään jos toisella tai kolmannella kierroksella otettaisiin laitahyökkääjä. Ensimmäisellä kierroksella se olisi erittäin suuri yllätys.

Aion muuten tänä vuonna valvoa ja katsoa koko draftin suorana, kun siihen kerrankin on mahdollisuus. Vähän jännittyneenä tässä jo ootellaan torstain ja perjantain välistä yötä! Edelleen ykköstoiveena on Safety Calvin Pryor tähtikypärään...
 
Viimeksi muokattu:

Fawkes

Jäsen
Suosikkijoukkue
Steelers, Man United
Aion muuten tänä vuonna valvoa ja katsoa koko draftin suorana, kun siihen kerrankin on mahdollisuus. Vähän jännittyneenä tässä jo ootellaan torstain ja perjantain välistä yötä!
Omalla kohdalla on NFL:n seuraaminen jäänyt jäänyt vähiin Super Bowlin jälkeen enkä ole tarkoituksella näitä draft spekulaatioita tänä vuonna pahemmin seurannut. Pari kertaa viikossa PFT:ta käynyt lukemassa ja muutoin Twitterin avulla pysytellyt kärryillä tapahtumista, mutta mitään mockeja en ole jaksanut tänä vuonna seurata. Tämän seurauksena nyt on paljon freshimpi olo koko draftin suhteen, kun en ole ahtanut itseäni ähkytilaan informaation suhteen.

Tarkoitus olisi draftin ykköskierros suorana valvoa kun perjantaina ei ole aikaista herätystä. Kärkinimet ovat hallussa, mutta top 15 jälkeen aletaan puhua sellaisista pelaajista, jotka eivät kovin tuttuja ole. Oma suosikkijengi Steelers varaa kierroksen puolivälissä (15.). BPA on varmasti GM Colbertin filosofia tänäkin vuonna, joten Steelersin pickin ennakoiminen on vaikeaa. Oikeastaan en edes etukäteen jaksa sitä suuremmin spekuloida, Colbert ainakin vaikuttaa luottavaiselta, että tuolla vuorolla saadaan tämän vuoden draftissa oikein hyvä pelaaja. Toivottavasti näin, ja mieluiten tämä pelaaja olisi suoraan pelaavan kokoonpanon miehiä. Jos ei nyt suoraan startteri niin vähintään osa sitä rotaatiota, joiden voimin otteluita pyöritetään. WR, CB, DL, ILB ja vähemmässä määrin S ovat ne pelipaikat, joille vahvistuksia tarvittaisiin. Käsittääkseni näille pelipaikoille kärkiprospektit ovat seuraavat:

WR: Mike Evans ja Sammy Watkins
CB: Justin Gilbert, Jason Verrett
DL: Aaron Donald, Louis Nix
ILB: Khalil Mack
S: Calvin Pryor, Ha-Ha Clinton Dix

Sanomattakin siis selvää, että kuka tahansa yllämainituista kelpaisi erinomaisesti Steelersiin, mutta lienee epätodennäköistä, että kukaan näistä on vapaana 15.vuorolla (poislukien DT:t). En ala tämän enempää veikkaamaan kenet Steelers varaa, perjantai aamuyöstähän se on sitten tiedossa.

Mitä tulee tähän draftiin yleisesti, niin kaksi nimeä ovat dominoineen keskustelua alusta asti: Clowney ja Manziel. Heistä on puhuttu jo niin paljon, että itse olen kyllästynyt kumpaankin jo ennen kuin ovat pelanneet yhtään ottelua NFL:ssä. Kummankaan fania minusta ei varmasti koskaan tule, mutta en myöskään näe mitään syytä kirjoitella heistä negatiivisia juttuja joka käänteessä. Ainakin Manziel on saanut osakseen jo Tebow-tason dissausta ennen kuin on edes NFL-paitaa ylleen vetänyt, ja Clowneyn asennevammasta puhuminen tuntui olevan jossain vaiheessa myös kovin muodikasta. Ilmeisesti Clowney on nyt kuitenkin noussut takaisin mockien kärkeen ja Houstonin odotetaan ottavan hänet ykkösenä? Tässä taas nähdään kuinka naurettavaa on tämä koko pre-draft hössötys, ensin miestä hehkutetaan kaikkien aikojen parhaana college prospektina, sitten häntä dissataan joka käänteessä, ja nyt taas hehkutetaan Lawrence Taylorin manttelinperijänä.

Onko Jatkoajan jengistä moni muu aikeissa seurata draftia suorana? Jotain liveseurannan tyyppistä systeemiä voisi koittaa tänä vuonna kehitellä. Tyttöystävää kun ei nämä NFL-jutut juurikaan kiinnosta, niin olisi sitten edes joku kenelle omia asiantuntevia kommentejaan voisi tyrkyttää. :)
 

st.lemiin

Jäsen
Suosikkijoukkue
NFL, Ravens, #52, #20, BSHU
Moneltas se suomen aikaa alkaakaan, 03:00? Aion seurata parhaani mukaan, yövuoro on päällä, mutta jos ei mitään hässäkkää synny niin live linjalta löytyy. Toki tässä on mahdollisuudet Ravenssien osalta, että turhaan tulee katseltua Ravens varauksen toivossa, sillä jotenkin tunnelma on että treidi alas olisi tulossa. Toinen mikä on, niin kovasti Ravens hehkuttaa miten 4 ekaa tacklea ovat menneet jo ennen heitä, onko sieltä joku tietty pelaaja toiselta tontilta hakusessa, joka voisi tippua jos tacklet menee nopeasti..? Melkosta smoke screen aikaa tämä kuitenkin on ja jotenkin tämä 2 viikon viivästys on osannut ärsyttää paljonkin..

Kuitenkin, Ravens tarvitsee ainakin seuraavia:

OL: RT mieluiten, mutta käsittääkseni Osemele on kunnossa, eli tarvittaessa KO RT:ksi ja draftista guardia. Näytti jossain vaiheessa että Taylor Lewan ja Zach Martin olisivat olleet alueella, mutta aivan viimeisinä viikkoina ovat molemmat ennustettuina top kymppiin. Yleisesti eivät noin korkealla anna vastaavaa valueta, mutta näin se vain nyt menee että tacklet ovat haluttua tavaraa. Viime vuonnahan oli vastaava early run tacklejen osalta, vaikka monenkin kohdalla value ei ollut niin iso. Lewanhan on toki talenttinsa puolesta, mutta off-field (ja osittan on-field) ongelmien vuoksi oli ennustettu jossain vaiheessa jopa tippumista ekalta kierrokselta pois. Osa tiimeistä on ilmeisesti ainakin aiemmin laittanut miehen täysin varauskelvottomaksikin, vaikkei siellä ehkä ihan nyt _niin_ pahoja rikkeitä ole.. Martin ottaisin kyllä heti, kaverilla on potentiaalia pelata missä kohti vaan linjaa. Jos ns. top 4 on mennyt, niin näkisin ettei OL kannata lähteä varmaaan tuosta kohdasta, vaan keskittyä myöhemmin 2nd tier tackleihin tai guardeihin. Tuo Osemelen potentiaali pelata myös tacklena antaa hiukan liikkumavaraa, joskin KO natural position kuitenkin guard.

FS: Free safetyä huutaa puolustus, mutta draft on kyllä FS puolesta melko heikko, Ha Ha C-D on vähän soft, Pryor on enempi SS (Ravens varasi viime vuonna Elamin, joka on selkeästi SS). Ehkä toisella kierroksella (tai ekan lopulla treidattuaan alas) Jimmy Ward, tosin hänkin on enempi SS, kuin FS, joskin ihan hyvin pallot ovat löytäneet hänen käsiinsä..

CB: monet ei näe tätä varsinaisena tarpeena, mutta Webbin sopimus on sellainen, että hän on potentiaalinen cut vuoden päästä... lisäksi Ravensseillä ei ole ns. nickel cb:tä, tarjolla siihen olisi Chykie Brown, joka ei kyllä suuria näyttöjä 3 cb:ksi ole tarjonnut.

DL: Ngata on myös mahdollinen cut, sillä seuraavana vuonnakin palkka on jälleen massiivinen, mutta cap hit ei niin paha kuin tänä vuonna olisi ollut. Lisäksi Arthur Jones lähti tänä vuonna Coltseihin, joten siellä on tilausta tontille. DeAngelo Tyson ja Pernel McPhee molemmat olivat jossain vaiheessa ihan lupaavia, mutta viime vuonna kehitys ei jatkunut. Ngatan tilalle on toki tyrkyllä viime vuoden 3th rounderi Brandon Williams, mutta saa nähdä kehittyykö hän koskaan fyysisten ominaisuuksien veroiseksi pelaajaksi: The Caw: Brandon Williams Bench Presses 525 Pounds

ILB: LB:tä sisäpuolelle myös tarvitaan, D.Smith on jo vanha ja viime vuoden 2.kierroksen varaus Arthur Brown on kysymysmerkki. CJ Mosley huhuissa, mutta en täysin ole myyty hänen suhteensa. Ehkä tuo olisi semmoinen perinteinen ei-niin-sexy -pick, joita ravens harrastaa.

Ravens ei ole varannut moneen vuoteen pro bowleria, itseasiassa viimeksi vuonna 2008 (Ray Rice toisella kierroksella), joten pikkuhiljaa saisi alkaa tulla ns. kunnon osumia. Eihän viime vuosien varaukset huonoja ole olleet, mutta ns. solid pickejä ainoastaan. Toki siellä on sitten undrafted Justin Tucker joukossa, joka Pro Bowler on.

EDIT: jälkeenpäin luettuna tekstiä jälleen kerran on todettava että on tämä melkoista englannin ja suomen sekoitusta, mutta kun nuo jotkut termit eivät vaan käänny suomeksi samalla tavalla :)
 
Viimeksi muokattu:

Fawkes

Jäsen
Suosikkijoukkue
Steelers, Man United
Huippuscoutit ovat aika laajalti todenneet, että yksikään nyt varattavina olevista quarterbackeistä ei ole top 15 -pickin arvoinen. Silti on erittäin todennäköistä, että jokin pelinrakentajaa tarvitsevista seuroista varaa QB:n top kympissä - ehkä jopa vitosessa. Tämä saattaa käynnistää quuppien varaussuman, kun muut tarpeessa olevat katsovat joutuvansa kiirhtimään, jotta saavat haluamansa. Tällöin ekan kiepin loppupäässä varaaville seuroille jää poimittaviksi huippuprospecteja, jotka ovat ennakkoon parempia pelaajia kuin kiirellä varattavat QB:t. Käy niin, että hyvin menestyneet seurat vain vahvistuvat Draftissä suhteessa huonompiin.
Viimeksi tämä ilmiö tapahtui laajamittaisena vuoden 2011 draftissa milloin Cam Newton oli jokseenkin ansaituisti ykkösvaraus, mutta sen lisäksi Jake Locker (TEN), Blaine Gabbert (JAX) ja Christian Ponder (MIN) varattiin vuoroilla 8, 10 ja 12. Jo tuolloin draftin aikaan yleinen mielipide oli se, että tämä kolmikko varattiin aivan liian aikaisin ja pelkästään sen takia, että QB oli "position of need" näille joukkueille. Noh, nyt kolme vuotta myöhemmin kaikki kolme joukkuetta varaavat taas top 12 -joukossa, ja kappas vain, franchise QB olisi edelleen hakusessa. Kaiken järjen mukaan ainakin Tennessee ja Minnesota ovat oppineet virheistään ja eivät valitse pelinrakentajaa ykköskierroksella. Toisaalta, molemmissa organisaatioissa on nyt uusi head coach vallan kahvassa, ja historia on osoittanut, että uusi päävalmentaja haluaa yleensä varata oman pelinrakentajansa. Jos Titans ja Vikings sortuvat samaan mihin 2011 draftissa ja ottavat QB:n ennen aikojaan, voisin melkein luvata, että joukkueet ovat tässä samassa tilanteessa taas kahden vuoden päästä, ja puikoissa on taas uusi koutsi kokeilemassa onneaan. Jacksonvillen tilanne on hieman eri, siellä oikeasti tarvittaisiin nuori pelinrakentaja, jonka toisi uskottavuutta ja toivonkipinää koko organisaatioon. Jos he uskovat, että Manziel/Bortles/Bridgewater on oikea valinta, niin en lähtisi heitä lyttäämään tästä valinnasta. Mutta kaikkein paras vaihtoehto oli Jaguarsillekin varata puhtaasti paras saatavilla oleva pelaaja. Esim. Khalil Mack olisi fantastinen valinta Jacksonvillellta, kyseessä kuitenkin Mike Mayockin (ja monen muun) mielestä draftin paras pelaaja.
 

Mont-Blanc

Jäsen
Suosikkijoukkue
Mets
Tällöin ekan kiepin loppupäässä varaaville seuroille jää poimittaviksi huippuprospecteja, jotka ovat ennakkoon parempia pelaajia kuin kiirellä varattavat QB:t. Käy niin, että hyvin menestyneet seurat vain vahvistuvat Draftissä suhteessa huonompiin.

Boldaus oma ;)

Jokainen pelaaja on vielä tässä vaiheessa raaputtamaton arpa. Ensimmäisen kierroksen kärki ja loppupään pelaajien tasoeroa romantisoidaan mediassa paljon suuremmaksi kuin mitä se todellisuudessa on, oli kyseessä pelipaikaltaan mikä tahansa pelaaja. Mutta kyllä, "huonojen" organisaatioiden päätöksenteko kyky on heikompi laatuista kuin "parempien" organisaatioiden noin ylipäätänsä, mutta en pelinrakentajan varaamista sellaiseksi kuitenkaan kutsuisi. NFL:ssä kun on todella vaikea menestyä ilman hyvää pelinrakentajaa on se riski useasti otettava, vaikka epäonnistumisen mahdollisuus olisikin suuri.

Sitten vielä samaan viestiin:

Sports Illustrated: The Most Botched NFL DRAFT Pick Ever Linkki vie SI.com verkkosivuille.

Hyvää luettavaa Draftista ja siitä miten yksi huonosti kuulunut puhelinkeskustelu saattoi muuttaa (tai olla muuttamatta) isoa osaa NFL:län historiaa.
 

Mont-Blanc

Jäsen
Suosikkijoukkue
Mets
Täällä on tarkoitus katsoa livenä kaikki kolme päivää ensimmäisestä varauksesta viimeiseen ja liveseuranta-ketju on varmasti aktiivisesti käytössä. Ja kyllä kolmeltahan tuo draft starttaa, mutta siellä on tulossa NFL Networkin puolella draft-ohjelmaa koko päivän.

Näin yleisesti tiivistäen Tampan tilanne draftiin lähdettäessä on seuraava:

Puolustus:

Jos Tampan varaus suuntautuu puolustukseen, niin Lovien pyörittämänä tutuksi tullut Tampa-2 antaa hyvän käsityksen ketä pelaajia Tampa haluaa mahdollisesti varata. CB:hen ensimmäinen varaus täten siis tuskin kohdistuu, mutta esimerkiksi uusi MLB saattaa olla Tampan To-Do listalla korkealla. Foster ei MLB:nä ole huhujen mukaan Lovieta syvästi vakuuttanut ja Mike on ollut Lovien puolustuksissa aina suuressa roolissa. Joten kun 1+1 laskee yhteen ja Tampa saattaa pyrkiä löytämään uuden Miken aina draftin alkukierroksilta lähtien. En kuitenkaan usko, että seitsemäs varaus suuntautuu Mosleyn suuntaan, mutta jos hän on vielä varaamatta kun lähestytään ensimmäisen kierroksen loppua, niin Tampa saattaa ottaa puhelimen käteen ja löytämään mieluisen diilin. Tämä taas tietysti jos huhut Fosterista pitävät paikkansa.

Toinen ja ehkä todennäköisin kohde on kuitenkin DL. Oli kyseessä UT, NT tai DE niin Tampa saattaa pyrkiä draftin aikana tuomaan lisää kilpailua yhdelle tai useammalle näistä pelipaikoista, mutta ensimmäisen kierroksen varaus suuntautuu todennäköisesti kuitenkin muualle. DT Aaron Donald ei kuulema ole Shortlistillä ajatellen tuota seitsemättä varausta ja Clowney tuskin Tampalle asti tippuu. Ehkä Mack ja Barr ovat tuolla listalla, mutta puhdasta 4-3 puolustuksen linjamiestä tuskin Tampan ensimmäisellä kierroksella varataan.

Veikkauksena heitetään, että Tampan puolustuksen ollessa ihan hyvällä mallilla, uskoisin että Tampan kuudesta varauksesta vain kaksi suuntautuu puolustukseen ja nämäkin ovat Mid/Late Round varauksia (pl. Mosleyn mahdollinen tippuminen).

Hyökkäys:

Jos Tampan varaus taas suuntautuu hyökkäykseen, niin silloin varaus saattaa olla ihan kuka/mikä tahansa, sillä tuosta Tedfordin visioimasta hyökkäyksestä ei taida kovin monella kirkasta käsitystä One Buccaneer Placen ulkopuolella olla.

Tarpeena mainittakoon nyt ainakin WR, G ja Franchise QB (QB startteria ei tarvitse löytää). Rissuista Watkins tuskin tippuu seitsemänneksi, mutta jos tippuu niin ei Tampan ohi. Evansia on aktiivisesti mockattu Tampaan, mutta kuten sanoin jos Tedfordin hyökkäyksessä nopeus on todella tärkeässä asemassa, voi olla että varaus kohdistuukin hiukan yllättäen Beckham Jr:n suuntaan. Tämä tietysti pelkkää spekulaatiota, mutta koska aiempia vertailukohtia ei ole saattaa valinta tulla täysin puun takaa. Puhetta on myös ollut Johnny Manzielista ja muista pelinrakentajista. Jälleen kerran, hyvin vaikea arvioida minkälaista pelinrakentajaa Tedford hyökkäykseensä haluaa. Derek Carr on myös todennäköinen vaihtoehto ja itse näkisin mieluusti myös Teddy Bridgewaterin kantamassa Bucs-paitaa.

Guardin hankkiminen jää todennäköisesti Draftin myöhemmille kierroksille. Tai ei sekään nyt täysin yllätys olisi jos Tampa, jonkun draftin Tackleista varaisi seitsemäntenä ja peluuttaisi häntä uran alkuvuodet Guardina (esim. Lewan).

Veikkauksena, että ensimmäinen ja Mid-Late varauksista kolme suuntautuu hyökkäyksen parantamiseen. Draftista tarttuu mukaan yksi/kaksi Guardia ja kaksi/yksi WR:rää ja yksi QB.
 

Rocco

Jäsen
Itse aion draftin katsoa. Taitaa tänäkin vuonna tulla ilmaiseksi NFL Gamepass:in kautta? Itse vahvasti oletan, että Houston kauppaa ensimmäisen vuoron, tai varaa itse Clowneyn ja treidaa hänet sen jälkeen eteenpäin. Clowney ei ole Houstonin pelitapaan kovin hyvin sopiva DE, eikä hän ole kovinkaan hyvä heittopuolustaja. 4-3:sta pelaavat joukkueet puolestaan kuolaavat hänen perään.
 

Mont-Blanc

Jäsen
Suosikkijoukkue
Mets
Riskiä voi merkittävästi pienentää treidaamalla alaspäin suunnilleen siihen kohtaan, johon se oma suosikki-QB sopii. Näin saa huomattavasti lisää arvoa varaukselle ja erittäin hyödyllisiä lisäpickejä, joilla voi vahvistaa joukkuetta.

Saat kuulostamaan tämän NFL draftaamisen tosi helpolta. Tuohon varausvuorojen treidaamiseen tarvitaan aina kaksi joukkuetta ja voidaankin kysyä onko se "oman" pelaajan riskeeraaminen esimerkiksi vain yhden ylimääräisen neljännen kierroksen varauksen takia järkevää? Tietysti kaikki haluavat kelpo korvauksen kun treidaavat draftissa alaspäin, mutta aika harva tuota korvausta on kuitenkin valmis maksamaan.
 

Fawkes

Jäsen
Suosikkijoukkue
Steelers, Man United
Draftiin alle 24 tuntia aikaa. Katsoin juuri NFL.comista NFL Network Crewn Mock Draftin ja sen avulla virittäydyin tunnelmaan. Vaikka eilen kirjoitin, etten ala mockia tekemään tai muutenkaan sen suuremmin ennustamaan kuka menee ja mihin, niin laitan silti alle muutamia veikkauksia yötä varten.

- Clowneyn on pakko olla ykköspick. Vaikkei hän edes sopisi suoranaisesti Texansin puolustussysteemiin, on mielestäni valmennuksen heikkoutta, jos ei hänelle löydetä oikeaa roolia puolustuksesta. Khalil Mack olisi toinen vaihtoehto ykkösvaraukseksi, mutta onko hän kuitenkaan sen arvoinen?

- Cleveland ei varaa pelinrakentajaa 4.vuorolla. OT, WR tai Mack ovat todennäköiset vaihtoehdot tällä vuorolla. Sen sijaan vuorolla 26 Cleveland tulee todennäköisesti varaamaan pelinrakentajan. Tällä samalla tavallahan Cleveland toimi myös vuoden 2007 ja 2012 drafteissa, kun joukkue varasi 3rd overall pickilla Joe Thomasin ja Trent Richardsonin, ja sitten myöhemmin vuorolla 22 varasivat pelinrakentajan (Brady Quinn ja Brandon Weeden). Kumpikaan QB pick ei osoittautunut onnistuneeksi, mutta paljon pahempi virhe olisi ollut varata sama QB vuorolla 3. Jos Teddy Bridgewater on vapaana vielä 26.vuorolla, olen melko varma, että Browns ottaa hänet.

- Oakland on ensimmäinen joukkue, jonka uskon vakavasti harkitsevan Manzielin varaamista. Mutta liian moni asia puhuu hänen varaamistaan vastaan, jotta se voisi toteutua. GM McKenzie ja HC Allen ovat molemmat defense first -filosofian miehiä, eivätkä olisi mielissään Manzielin mukanaan tuomasta mediasirkuksesta. Molemmat ovat myös tilanteessa, jossa heidän on pakko saada tulosta aikaiseksi ensi kaudella, jos meinaavat säilyttää työpaikkansa. Raiders antoi juuri Matt Schaubille rahakkaan jatkosopimuksen, joten Manzielin varaaminen ei olisi järkevää ensi kautta ajatellen. Sammy Watkins olisi kaikkein loogisin valinta jos hän on vapaana.

- #7 Tampa Bay. Olisko tämä oikea paikka Manzielille? College teammate Mike Evans tuntuu olevan suosittu mock tähän kohtaan ja varsin fiksu valinta olisikin.

- Malttaako #8 Minnesota olla varaamatta QB:ta? Uskon että malttaa. HC Zimmer on puolustuksen miehiä henkeen ja vereen ja haluaa varmasti ennemmin cornerbackin tässä kohtaa. GM Spiellman ei ole mikään rookie hommassaan ja muistaa varmasti edelleen vielä Case Christian Ponderin.

- #11 Tennessee on samantyyppisessä tilanteessa kuin Minnesota. Heillä on uusi päävalmentaja ja muistissa parin vuoden takainen epäonnistunut draft reach Jake Lockerin muodossa. Erona Minnesotaan on se, että HC Whisenhunt omaa hyökkäyksen koordinaattori taustan ja sitä myötä on jonkin sortin QB mentori omasta takaa. Jos Whisenhunt näkee Bortlesin tulevaisuuden pelinrakentajanaan, on Bortles silloin oikea valinta tässä kohtaa.

- #15 Pittsburgh. GM Colbert on väläytellyt alaspäin treidaamisen mahdollisuutta. En olisi pettynyt jos siihen päädytään, kunhan eivät treidaa kokonaan pois ykköskierrokselta. Jos Steelers pitää 15.vuoron, on cornerback vahva vaihtoehto pickiksi. Gilbert, Dennard, Verrett tai Fuller. Joku tästä nelikosta pitäisi olla vapaana, jotta CB:n valinnassa olisi järkeä. Mike Mayock tarjosi omassa mockissaan tähän Kyle Fulleria ja luettuani hänen scouting profilen, olen virallisesti "on board" Fullerin suhteen. Jos Steelers ei valitse corneria, kelpaisivat Anthony Barr, Ryan Shazier tai C.J. Mosley itselleni erinomaisesti. Myöskään WR:n ottamisesta en valittaisi, vaikkei WR tunnukaan olevan BPA 15.vuorolla (Evans ja Watkins varattu jo aiemmin).
 

Köpi

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Buffalo Sabres, Green Bay Packers
Itse vahvasti oletan, että Houston kauppaa ensimmäisen vuoron...

Houstonin pyynti on 3 first-rounderia (tämän vuoden vuorojen vaihto + 2 tulevaisuuden ykköspickiä) joukkueelta joka haluaa Clowneyn. Sanoiko joku Atlanta Falcons?
 

st.lemiin

Jäsen
Suosikkijoukkue
NFL, Ravens, #52, #20, BSHU
Houstonin pyynti on 3 first-rounderia (tämän vuoden vuorojen vaihto + 2 tulevaisuuden ykköspickiä) joukkueelta joka haluaa Clowneyn. Sanoiko joku Atlanta Falcons?

Tuohon hommaan ei tule kukaan lähtemään mukaan. Järjetön pyynti, jotenkin ymmärtäisin jos puhuttaisiin edes can't miss -tyylisestä QB:sta, mutten DE/OLB:sta. Tämä ei tosin tarkoita sitä etteikö Houston vuoroa kauppaisi, en vain usko että tuohon hintaan.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös