Mainos

New York Rangers 2023–2024 – takana kultainen tulevaisuus

  • 126 596
  • 522

Kanada-malja

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, NYR, COL
Quickillä on muuten nyt seitsemän voittoa ja yksi voittolaukauskisatappio kahdeksasta pelaamastaan ottelusta. Osassa peleistä on kyllä uponnut monta, mutta joukossa 2 nollapeliä.
 

NakkiFakiiri

Jäsen
Suosikkijoukkue
New York Rangers, Charlestown Chiefs
Kylmää kyytiä Ottawassa, ja eipä peli ainakaan parantunut Sharks-kohtaamisen jäljiltä. Kolmatta erää en jaksanut enää hirmu intensiivisesti seurailla, mutta kohtalaisen ekan erän jälkeen ote kirposi totaalisesti toisessa, ja puolustuspelaaminen levisi aika nätisi käsiin. Sijoittumiset olivat vähän sitä sun tätä ja riskinotto melkoista, ja näytti siltä kuin oltaisiin palattu yhtäkkiä sinne Gallantin pelikirjan pariin, eli punaista lankaa ei oikein löytynyt. Olisihan tuossa ollut tonttia aloittaa vielä jonkun sortin takaa-ajo ja 5 vs 3-ylivoimaakin päästiin pyörittämään pitkät tovit, mutta aika kuvaava että edes se ei onnistunut tällä kertaa. Senators pääsi mellastamaan aivan liian helposti, ja Igor jätettiin taas aikalailla oman onnen nojaan. Ei näin.

Goodrowin tipahtaminen heti alkuun suuhun tulleen kiekon takia sekä kolmas peli neljään päivään erikoisine matkusteluineen (vain keskimmäinen kolmesta pelistä kotona) näkyivät ketjurulettina sekä väsymyksenä, joka johti varmasti osittain noihin huonoihin ratkaisuihin sekä epätyypillisen paljon hävittyihin kaksinkamppailuihin esim. puolustusalueella, mutta eipä noidenkaan taakse voi paljoa mennä. Omiin on mennyt nyt kahteen viime peliin 11 maalia, eli aika pirusti on skarpattavaa että päästään siihen alkukauden tiiviiseen puolustuspelaamiseen ja moodiin.

Seuraavat pelit ovat vasta viikonloppuna joten nyt akkuja latailemaan, nauhoja kuluttamaan ja etiäpäin.
 
Suosikkijoukkue
HIFK, Feikkiheikit
Olipa mahtavaa nähdä Rangers MSG:llä (vs Sharks). Mikke dominoi. Kaapo tuli keppien kanssa vastaan ja jäi sitten tollolta selfie ottamatta. Fox jäällä! Peli oli kauheaa kuraa ja paljon pitää tapahtua, jotta kanisteria nostellaan keväällä. NYR oli suoraan sanoen se klassinen heikko runkkarijengi, joka pärjää runkosarjassa muttei tosipeleissä.

Vääntövoimaa pelaajien muodossa ja pelisysteemiä (erityisesti puolustukseen tarvitaan).

Loppuunmyyty lato ja 80% hallista kulki pelipaidoissa. Wau
 

NakkiFakiiri

Jäsen
Suosikkijoukkue
New York Rangers, Charlestown Chiefs
Ilmeisesti Goodrowin naamaan edellisessä matsissa tullut kiekko teki vähän isompaakin tuhoa eikä harventanut vain hammasrivistöä, sillä Riley Nash on nostettu Hartfordista ja viilettänyt eilisillä jäillä Veseyn ja Pitlickin kanssa. Edelliset NHL-matsit kaudelta 21-22, ja sen jälkeen tipahtanut tuonne AHL-rinkiin. Olettaisin että myös kokoonpanossa ensi yön pelissä.
 

NakkiFakiiri

Jäsen
Suosikkijoukkue
New York Rangers, Charlestown Chiefs
Paluu voittojen tielle ja muutenkin vahva esitys Kingsiä vastaan useamman heikon matsin jälkeen. Peli oli näyttänyt melko sekavalta viimeisen viikon-puolentoista ajan, joten etukäteen odottelin pahinta kuumaa Kingsiä vastaan, mutta nyt palattiin kuin kytkintä kääntämällä siihen alkukauden vahvaan puolustusmoodiin ja energisempään tekemiseen. Toivotaan että tämä on nyt aidosti se joukkueen taso ja standardi, ja nuo pari edellistä peliä menivät penkin alle pelkän löysäilyn ja kurittomuuden takia.

Goodrow palasi askiin akvaario päässä ja nelosketjulta samantien loistavaa tekemistä Kopitarin vitjaa vastaan. Brodzinski ja Wheeler olivat vaihtaneet päittäin paikkoja, mutta ensinmainitulle siitä huolimatta taas 1+1, ja pääsi tuuttamaan tuon maalinsa komeasti ylivoimalla gooni-Zibanejadin istumassa käytöskymppiään. Tämän stintin aikana nyt viiteen peliin 1+5, ja vaikka tiedossa onkin että mennään melkoisessa ylävireessä tehojen puolesta, vaikeapa kaveria olla symppaamatta kun tietää historian. Kolmekymppinen ukko joka grindannut valtaosan urastaan AHL:n puolella ja päässyt ylös melko satunnaisesti, joten voi vaan arvailla kuinka palkitsevalta onnistumiset juuri nyt tuntuvat. Jännä kyllä nähdä mitä tapahtuu jos ja kun Kakko saadaan vielä tälle kaudelle takaisin, sillä tällä tekemisellään Brodzinski tuo pöytää huomattavasti enemmän kuin esim. Wheeler.

Myös Quickille monin tavoin iso peli, ja häneltäkin edellisen heikon pelin jälkeen paluu ruotuun, vaikka testattiinkin kunnolla vasta oikeastaan kolmannessa erässä. Nippu isoja koppeja ja ottelun ykköstähti juuri Kingsia vastaan. Aikamoista.

Ehkä tärkeimpänä mainittava kuitenkin nuo uudet kolmospaidat, joista en kyllä suoraansanoen tykkää sitten yhtään. Melkoinen downgrade aiempiin verrattuna, ja näyttävät lähikuvissa harjoituspaidoilta ja kauempaa katsottuna Blue Jacketsin asuilta. Ei hyvä, mutta ehkä tästä päästään jotenkin yli jossain vaiheessa.
 

Bob Sacamano

Jäsen
Suosikkijoukkue
New York Rangers
Tuli kyllä tarpeeseen tämä esitys kahden onnettoman pelin perään, varsinkin Washingtonia vastaan Rangers oli täysi vastaantulija.

Tässä ottelussa (varsinkin keskialueen) puolustuspeli toimi paremmin kuin yleisesti viimeisen kuukauden aikana ja 5 vs 5 maalipaikat olivat molemmissa päädyissä vähissä. Osaltaan tämän johtui varmasti myös vastustajan pelityylistä, jossa ei hyökätä puolustuksen kunnialla. Pidempi trendi on tosiaan kuitenkin tuon suhteen heikko ja toivotaan, että tästä lähtee jälleen käännös parempaan. Pitkässä trendissä on kuitenkin tärkeää huomioida se, että 5 vs 5 xGA/60 (eli maaliolettama omiin per 60 minuuttia) Rangersin paras hyökkääjä (on ice) tällä kaudella on toistaiseksi ollut Kaapo Kakko ja toiseksi paras Filip Chytil, joten näiden molempien puuttuminen näkyy tottakai kokonaisuuden heikkenemisenä.

Jos vielä tarkemmin vilkaistaan Kreider-Zibanejad parivaljakko eri kolmikkojen kanssa niin 5 vs 5 per 60 tilastot (natstattrick) menevät näin:


KoostumusPeliaikaTehdyt maalit /60Päästetyt maalit /60Osuus maaleistaMaaliolettama (tehdyt) /60Maaliolettama (päästetyt) /60Maaliolettama %
K - Z - Kakko120:550,990,566,67 %2,181,5658,29 %
K - Z - Wheeler107:553,342,2260 %2,593,2344,45 %
K - Z- Brodzinski24:192,479,8720 %1,263,3527,38 %

Toki Brodzinski on pelannut tuossa niin vähän vasta, että tulee äärimmäisyyttä lukuihin, mutta siinä mielessä vastaa silmätestiä, että top-6 on ehkä liikaa roolina vaikka tuo kolmoskenttä voisikin olla ihan hyvä. Samanmoisesti vahvistaa sitä ajatusta, että Wheeler on Kakko parempi kuin pitää luoda kiekolla tilanteita hyökkäysalueella, mutta sinnä pääseminen ja omista pois pääseminen ovat huomattavasti vaikeampia. Noista kolmikoista vain yhden voi sanoa toimivan kärkikenttänä menestystä hakevalla joukkueella.
 

NakkiFakiiri

Jäsen
Suosikkijoukkue
New York Rangers, Charlestown Chiefs
Paluu voittojen tielle ja muutenkin vahva esitys Kingsiä vastaan useamman heikon matsin jälkeen. Peli oli näyttänyt melko sekavalta viimeisen viikon-puolentoista ajan, joten etukäteen odottelin pahinta kuumaa Kingsiä vastaan, mutta nyt palattiin kuin kytkintä kääntämällä siihen alkukauden vahvaan puolustusmoodiin ja energisempään tekemiseen. Toivotaan että tämä on nyt aidosti se joukkueen taso ja standardi, ja nuo pari edellistä peliä menivät penkin alle pelkän löysäilyn ja kurittomuuden takia.
No onhan se varma. Täysin takki auki Torontoa vastaan ja kun tuolla viime aikojen puolustamisella lähdetään noita kärkiyksilöitä vastaan, ei siinä kauaa nokka tuhise että omissa soi. Käytännössä peli hävittiin jo ekassa erässä omiin totaalisiin uinahduksiin, ja jo tuo avausmaali pisti ihmettelemään että mitähän siellä touhutaan. Wheeler ottaa siirretyn rangaistuksen mutta lopettaa tästä huolimatta pelaamisen samantien, ja heti perään Nylanderin annetaan kävellä tonteille pistämään poikittaissyöttöä ja Matthewsilla maailman helpoin homma pistää kiekko reppuun. Aivan käsittämättömän lepsua tekemistä Rangersilta jo tuossa vaiheessa, ja sitähän se on ollut viime aikoina muutenkin. Jumalauta neljä omiin ekassa erässä.

Toisessa erässä ryhdistäydyttiin ja noustiin jo maalin päähän, ja tuotakin edelsi useampi a-luokan tontti ja pari läpiajoakin joista olisi pitänyt laittaa sisään, mutta Jones hoiti hommansa. Kokonaisuudessaan hyvä erä ja vieraat olivatkin melkoisessa mankelissa, mutta tuokin momentum hukattiin sitten jäähyilyyn, ja kolmannessa loppukiri tyssähti heti alkuun Leafsin viidennen myötä.

Pientä fläsäriä meinaa puskea myös Igorin pelaamisesta, tulee nimittäin mieleen ajat jolloin Rangers pelasi tiiviisti ja kurinalaisesti aina kun maalissa oli joku Talbotin tai Raannan kaltainen kakkosveskari, mutta Lundqvistin hypätessä askiin selkä suoristui kollektiivisesti ja odotettiin kenties alitajuntaisestikin että voidaan ottaa nyt vapauksia koska kyllä tuo meidän veskari homman hoitaa. No ihmeisiin ei pysty Shestykaan ja tällä kertaa selän taakse lyötiin kuusi maalia. Muutamalle noista ei voinut mitään, mutta huolestuttava trendi Igorinkin suhteen jatkuu. Kausi on toki vielä nuori, mutta tällä hetkellä menossa kohti uransa heikointa kautta tilastojen valossa, vaikka Rangers on ollut joukkueena parempi kuin koskaan hänen aikanaan. Erikoinen yhtälö.

Eli kaikenkaikkiaan melkoinen vuoristorata jatkuu, ja saldona nyt neljään viime peliin kolme tappiota, ja vieläpä melko rumaa sellaista. Se on toki selvää että alkukauden kova tahti hiipuisi jossain vaiheessa eikä kaikkia pelejä voi voittaa, mutta tällä hetkellä huolestuttaa tuo miten näitä pelejä hävitään, ja käytännössä se alkukauden vahvuus eli vahva puolustaminen ja kurinalainen 5 vs 5-peli on muuttunut yhtäkkiä melkeinpä heikkoudeksi, ja puseroon hiipii joka kerta ikävä fiilis kun vastustaja pääsee Rangersin siniviivan yli. Jännällä tavalla tämäkin tuntui alkavan lähes samantien kun Kakko tipahti kokoonpanosta, ikäänkuin hälläkin olisi ollut mollaamisesta huolimatta aika olennainen rooli kahden suunnan pelissä ja ketjujen tasapainottamisessa, mutta kukapa näistä tietää.

Jännä muuten että Kakon loukkaantumisesta ei ole annettu vieläkään minkäänlaista tarkempaa raporttia tai mahdollista paluuaikataulua, vaikka tuostakin on jo vierähtänyt pari viikkoa. Hissukseen oltiin toisaalta Foxinkin kanssa, joten ehkä tämä on joku Rangersin uusi vakio. Lisääpähän ainakin levottomuutta ja epätietoisuutta jos ei muuta. Chytilin kohdalla tuon ymmärtään paremmin koska kyseessä on niin erityylinen vamma.

Viikonloppuna jatketaan sitten Ducksia ja Bruinsia vastaan. Vähän sellainen kutina että tämä sirkus saa jatkoa silloinkin.
 

stiflat

Jäsen
Suosikkijoukkue
New York Rangers, HIFK
Anaheim jätti ihan kivan vaikutelman, mutta Rangers korjasi pisteet.

Adam Edström, kolmemetrinen ruotsalainen, nostettiin Rangersin kokoonpanoon ja uran avauspeliinsä ja mies jätti kyllä ihan hyvän vaikutelman kolmosen sentterinä. Heittipä jopa loppuun avausmaalinsakin. Kolmoseen on kyllä nyt kärkkyjiä aika paljon. Bonino tuli viime hetkillä kipeäksi ja tämän vuoksi Edström stunttasi miestä.

Miller oli yhä poissa henkilökohtaisten syiden takia. Vesey vuorostaan oli saanut kiekon naamaansa harjoituksissa ja pelasi myös pleksin kanssa.

Rangersin ylivoima on kyllä tällä hetkellä ihailemisen arvoista katseltavaa kun taitavat pelaajat haluavat pedata paikkoja toisilleen.

Quick kerää maalinsuulla luottamusta otteidensa kanssa todella suurella vauhdilla. Harmi että Shesterkin, kuten yllä mainittiin, ei jostain syystä pääse nyt samaan moodiin.

Huomenna jo Boston vastassa. Ei ihan täydellisiä tasonmittauksia nyt nämä Bostonin kärkipelit, kun aina back-to-back -peleinä vastassa jälkimmäisenä koitoksena.
 

NakkiFakiiri

Jäsen
Suosikkijoukkue
New York Rangers, Charlestown Chiefs
Ducks kaatui tosiaan juuri niinkuin pitikin, eikä tuntunut olevan missään vaiheessa mitään riskiä että tämä jotenkin pupellettaisiin. Erinomaisessa iskussa jatkava Quick otti muutamia hyviä koppeja, mutta isossa kuvassa ottelun isäntä oli selvillä.

Edströmin debyytti jätti kyllä hyvän maun, intoa ja virtaa oli selvästi ja liikkuu kyllä todella sulavasti päälle kaksimetriseksi ja yli satakiloiseksi jässikäksi. Päälle vielä tuo lopun maali, ja näki että muukin joukkue oli selvästi innoissaan kaverin puolesta. En tiedä onko pitkässä juoksussa NHL-pelaaja, mutta ensiesiintyminen sujui kyllä hyvin, ja saapa nähdä pääseekö yöllä jatkamaan Bruinsia vastaan jos Bonino vielä köhii.

Tuo Millerin tilanne kyllä vähän pohdituttaa, palasi jo pari päivää sitten harjoituksiin ja on pyörinyt joukkueen mukana, mutta ei ollut sitten kuitenkaan vielä valmis palaamaan peleihin. Ota tuosta nyt sitten selvää onko siellä tapahtunut sitten lähipiirissä jotain joka pitää sivussa, vai muuten vaan pääkopan kanssa vähän ongelmia. Toivottavasti nuori jätkä saa asiat kondikseen ja palaa pian kokoonpanoon, sen verran tärkeä palanen kyllä on.

Schneider-Jones on kieltämättä edelleen vähän hasardin oloinen pari, ja joutunee tänään Bruinsia vastaan vielä kovempaan mankeliin. Muutenkin hyvää tasonmittausta luvassa kun viime aikojen otteet ovat olleet melko epätasaisia. Poissaolot vaikuttavat tottakai mutta niitä on kaikilla muillakin, ja esimerkiksi Lafreniere on vetänyt räväkän startin jälkeen kaikessa hiljaisuudessa jo yli 10 peliä ilman maaleja. Kakkosketju on toisaalta esiintynyt pirteästi aikalailla pelistä toiseen ja luo kyllä noita paikkoja, eli eiköhän se ole vain ajan kysymys koska tehoja alkaa tippua tasaisemmin taas muiltakin kuin ihan siltä terävimmältä kärjeltä ja ylivoiman myötä. Elinehto kevättä ajatellen.
 

Vatanen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Boston Bruins (Carolina, Dallas) | Jukurit / JYP
Adam Edström, kolmemetrinen ruotsalainen, nostettiin Rangersin kokoonpanoon ja uran avauspeliinsä ja mies jätti kyllä ihan hyvän vaikutelman kolmosen sentterinä. Heittipä jopa loppuun avausmaalinsakin. Kolmoseen on kyllä nyt kärkkyjiä aika paljon. Bonino tuli viime hetkillä kipeäksi ja tämän vuoksi Edström stunttasi miestä
Näyttäisi kaveri olevan 203 senttiä pitkä kuten on myös puolustaja Tyler Myers, Chara taas on 206cm, mutta onko Edström NHL historian pisin hyökkääjä?

En ainakaan nyt keksi muita läheskään noin pitkiä kuin Tage Thompsonin joka on "vain" 198cm pitkä, kauemmaksi historiaan en muista enkä googlailemalla päässyt.
 

Jymäkkä

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, NY Rangers, Ketterä, Saksa (futis), IPV
Kris Kreider, 500 pistettä ja 100 yv-maalia kasaan yöllä, onnea! Olin rebuildissa vähän äimänä, että juuri tämä pelaaja jätettiin jengiin(vaikka Kreiderista aina tykännytkin), mutta vähänpä tiesin. Ei ole muuten jalatkaan vielä hirveästi hidastuneet, tämähän oli yksi mitä epäiltiin tuolloin. Koko uran +- muuten 111, kiva luku sekin.
 

Leipuri

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Posipetterit
Näyttäisi kaveri olevan 203 senttiä pitkä kuten on myös puolustaja Tyler Myers, Chara taas on 206cm, mutta onko Edström NHL historian pisin hyökkääjä?

En ainakaan nyt keksi muita läheskään noin pitkiä kuin Tage Thompsonin joka on "vain" 198cm pitkä, kauemmaksi historiaan en muista enkä googlailemalla päässyt.
Saattaa hyvinkin olla pisin hyökkääjä John Scottin kanssa joka on tuon 203cm. Derek Boogaard taas tais olla muutaman sentin lyhyempi. Sitten on myös IFKsta tuttu Joe Finley 203cm joka tais välillä pelata hyökkääjänä NHLssä.
 

NakkiFakiiri

Jäsen
Suosikkijoukkue
New York Rangers, Charlestown Chiefs
Kovaa peliä Bostonissa, ja jos edellinen kohtaaminen Bruinsin kanssa oli melkoista rallattelua ja maali-iloittelua, nyt nähtiin kahden idän kärkiporukan tiivistä puolustamista. Paikkoja ei ollut kummallakaan ihan liikaa, ja veskarit olivat molemmassa päässä hyvässä iskussa. Etenkin Swayman oli turhauttavan varmalla tuulella, mutta myös Igorilta vahvaa tekemistä ja varmasti myös pääkopalle hyvä peli. Itseluottamus ei ollut ainakaan kateissa kun katseli tuota mailapelaamista, sen verran rohkeasti avasi välillä peliä, joka meinasi nostaa sykettä vähän kotikatsomossakin asti. Nyt pitäisi saada vaan tasaisuutta tekemiseen Igorillekin, niin meillä alkaa olla aika asiallinen maalivahtitandemi kevättä ajatellen.

Miller ja Bonino palasivat askiin, eikä hetkellinen poissaolo henkilökohtaisista syistä näkynyt juuri ensinmainitun otteissa. Hyviä nousuja, hyvää tekemistä omalla alueelle, ja pakisto oli kollektiivina muutenkin heti varmemman oloinen Millerin palattua. Turha roiskiminen oli jäänyt, ja peliä avattiin kontrolloidusti.

Peli alkoi mennä edetessään melko repaleiseksi ja jäähyjä tipahteli tasaiseen tahtiin, mutta tuo Bruinsin alivoima on kyllä vahvaa. Hyvin Rangers kyllä haki ja haki paikkoja, ja lopulta saatiin edes yksi YV-maali tuolla Trocheckin ja Zibanejadin oivaltavalla kuviolla, eikä ollut ihan rumimmasta päästä tuo saman kaverin jatkoaikamaalikaan Panarinin syötöstä.

Kahteen viime peliin omiin on tehty vain kaksi maalia, eli ujosti näyttäisi siltä että peliä on saatu taas organisoitua parempaan suuntaan. Seuraavaksi vastassa on jälleen Toronto joka päästettiin mellastamaan ihan liian vapaasti edellisessä kohtaamisessa, joten revanssille olisi tilausta.
 

Jymäkkä

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, NY Rangers, Ketterä, Saksa (futis), IPV
Joo, tuo oman pään tiivistyminen lupaa taas hyvää jatkoon. Hyökkäys ei säkenöinyt, mutta b2b ja Bostonkin puolusti hyvin. Kyllähän Rangers peliä vei, vaikka Boston räkämaalillaan roikkui johdossa pitkään. Hyvä että kääntyi kuitenkin voitoksi. Pastamies ei voinut vastustaa kiusausta ajella Lindgreniä, ja sekin auttoi pelin käännössä. Kovin vähiin tippui Bostonin vaarallisuus, kun 88 lähti isoista ovista.
 

NakkiFakiiri

Jäsen
Suosikkijoukkue
New York Rangers, Charlestown Chiefs
Jämäkkä statementti Maple Leafsia vastaan, ja nyt nähtiin sellaista peliä mitä olisi pitänyt esittää edellisessäkin kohtaamisessa. Puolihuolimaton neppailu ja riskillä puolustaminen oli pyyhitty pois päiväjärjestyksestä, ja Rangers pelasi erittäin tarkkaa, kontrolloitua ja varmaa peliä joka on parin viime viikon aikana ollut vähän kateissa. Pienen slumpin jälkeen ollaan päästy siis ainakin hetkellisesti takaisin siihen alkukauden moodiin, jonka myötä peräkkäiset isot voitot kahdesta muusta idän kärkiporukasta, ja kolmeen viime peliin omiin on tehty vain neljä maalia. Ei ehkä sitä näyttävintä ja viihdyttävintä hokkeyta, mutta mielummin tätä kuin sitä järjetöntä päästä päähän-kaahausta vailla mitään rakennetta.

Toki tämän matsin maaleissa oli harvinaisen paljon tuuriakin mukana kun osa pomppi sisään vähän kummallisiakin reittejä, mutta ei voi kyllä sanoa että oltaisiin millään pelkällä onnella voitettu, sillä niin vahva esitys kaikinpuolin, ja Igoriltakin jälleen hyvä ja rauhallinen peli. Matthewsin maaleille ei voinut hirmuisesti mitään, mutta muuten varmaa tekemistä.

Myös nelosketjulta yksi kaudesta parhaista esityksistä, ja toivat jälleen pirusti energiaa kentälle raatamalla ja taistelemalla, ja sekin on aika hieno juttu että tämän kauden nelosketju pystyy oikeasti tuottamaan myös tulosta ja olemaan vaarallinen vastustajienkin päässä. Etenkin akvaaripojat eli Goodrow ja Vesey ovat olleet melkoisessa lennossa ja saivat jälleen painettua pelin Maple Leafsin päätyyn toistuvasti vaikka aika usein vastassa oli Matthewsin kärkiketju. Vastavuoroisesti sitten Panarin-Trocheck-Lafreniere oli ajoittain melkoisessa lirissä ja mankelissa ja toinen Toronton maaleista oli seurausta Panarinin totaalisesta harhasyötöstä, mutta korvasi tämän tekemällä itsekin maalin myöhemmin. Lafrenieren pitkä kuiva putki maalien suhteen meni myös poikki.

Viikonloppuna jatketaan Oilersia vastaan, ja siihen tuo luonnollisesti ylimääräistä mielenkiintoa se että vastustajan vaihtoaitiossa pönöttää tuttu mies Knoblauch.
 

stiflat

Jäsen
Suosikkijoukkue
New York Rangers, HIFK
toinen Toronton maaleista oli seurausta Panarinin totaalisesta harhasyötöstä

Sen lisäksi, että Panarin syötti kirjaimellisesti päin seiniä, oli luokaton suoritus puolustuksellisesti. Toronto tulee harhasyötöstä kahdella kolmea vastaan ja kun Panarin päättää suorittaa pujottelukepin roolia, puolustuspari joutuukin reagoimaan äkisti tähän ja lopulta kaikki katsovat, kun Matthews saa ladata kolmikon keskeltä vapaasti suoraan syötöstä. Vaikka Panarin kuinka timanttinen on tällä kaudella, tuollaisia suorituksia ei voi hyväksyä. Toivotaan, että oli vaan ohipeli keskittymisessä mieheltä, eikä tuudittaudu siihen, että töitä ei tarvisi enää tehdä. On toi Matthews kyllä aina siellä missä maali tehdään, kova pelaaja.

Toronto tuntui tulevan ennätyksellisen pehmeästi ottelun alkuun ja Rangersilla olisi ollut paikka jo tässä mennä menojaan. Ei onnistunut, joten peli meni jännemmäksi.

Yllämainittu neloskenttä suorittaa kyllä vahvasti. Tämä on se nelonen, jota odotetaan ja vaaditaan NHL-joukkueen neloselta. Ei mikään ihmeen kokoelma entisiä gooneja ja jotain muita ajan ohiajamia pelureita selviytymässä.
 

NakkiFakiiri

Jäsen
Suosikkijoukkue
New York Rangers, Charlestown Chiefs
Sellainen ennenaikainen joululahja Oilersille sitten sieltä, hyi helvetti soikoon.

Ekan erän melkoisen dominoinnin ja toisen tasaisemman erän jälkeenkään en olisi ikipäivänä uskonut että tämäkin onnistutaan pupeltamaan, mutta tulipahan taas muistutus siitä että hyvä pelaaminen ei tule itsestäänselvyytenä vaan sen eteen pitää painaa hommia, ja heti kun aletaan luottamaan siihen että hallinta pysyy vaikka löysätään vähän kaasuakin, ollaan heikoilla hangilla.

Ylimielinen ja välinpitämätön ulospuhallus tuli lopulta sitten kolmannessa erässä jossa Oilers päästettiin mellastamaan aivan liian vapaasti, ja jotenkin koko peliä kuvaa tuo vieraiden kolmas osuma, jossa Foegele päästetään ampumaan kolmen(3!) pelaajan keskeltä kaikessa rauhassa. Fox ja Zibanejad siinä ovat lähimpänä ja ikäänkuin iholla, mutta kun ei sitten jaksaisi oikein enää yrittää kun pitäisi niitä joululahjoja miettiä ja tulikohan ne joulukortit varmasti lähetettyä ja mitähän se Joulupukki tuo tänä vuonna ja voi vittu. Uskomattoman noloa ja näennäistä pelaamista.

Ehkä vahvojen Bruins- ja Leafs-pelien jälkeen alitajuntaan hiipi joku sellainen ajatus että heikompaa Oilersia vastaan voidaan lähteä vähän lepsummin, mutta kyllä sielläkin sitä ratkaisuvoimaa on jos tilaa ja aikaa annetaan. Nyt niin toimittiin, ja Quick pääsi osaksi Igor-simulaattoria eli kokemaan miltä tuntuu pelata sen Rangersin takana joka ei oikein jaksa panostaa puolustamiseen. Yritä siinä sitten.

Turha tappio, niin totaalisen turha tappio. Heti ensi yönä on kuitenkin mahdollisuus pestä kasvot Sabresia vastaan, ja siinäkin on kyllä sellainen porukka josta ei viimeaikaisten otteiden perusteella tiedä yhtään mitä odottaa. Näin lepsulla pelaamisella heitäkin vastaan kaivetaan kyllä verta nokasta.

No, kaivetaan jotain posiakin loppuun: Lavioletten mukaan Kakko on palannut jo pikkuhiljaa jäille, ja käynyt luistelemassa useampaan otteeseen, eli näyttäisi vähän siltä että pahin vältettiin Foxin tapaan Kakonkin kohdalla. Mahdollisen paluun ajankohdasta ei ollut mitään tarkempaa puhetta, mutta kyllähän tuo vähän vaikuttaisi siltä että Kaapo pääsee mukaan vielä runkosarjan aikana.
 

Jymäkkä

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, NY Rangers, Ketterä, Saksa (futis), IPV
Harmittava tappio Rangersille Edmontonia vastaan. Eka puolikas hallittiin aika selvästi, mutta isot numerot jäi yhteen Skinnerinkin ansiosta, ja ikuinen pessimisti alkoikin jo pelätä pahaa. Zibalta uskomattoman taidokas ohjurisyöttö kyllä Wheelerin maaliin.

Edmonton sai sitten pari ylivoimaa, joissa molemmissa ykkösporukkansa pyöritti semmoista yv-rulettia 2 min että oksat pois. Quick seisoi nyt päällään ja takaiskuilta säästyttiin, mutta Edmonton sai samalla otetta ja lopulta ansaitun tasoituksen jälkeen Rangers vähän kyykähti ja Edmonton meni menojaan. Lopussa semiok kiri, mutta ei lähelle päästy enää oikeasti. Panarinilta taas lepsua syöttelyä, mutta eiköhän tuo ryhdistäydy tuosta.

Huomisaamun peli jää taas sitten koosteen varaan, koska perherauha, joten hyvää joulua Rangers-köörille. Hyvä alkukausi ja toivottavasti sama jatkuu kevätkaudellakin.
 

NakkiFakiiri

Jäsen
Suosikkijoukkue
New York Rangers, Charlestown Chiefs
NY Postin mukaan Chytil on palaamassa tänä vkl kotimaahansa toipumaan aivotärähdyksestään, eli kyllähän tuo pahasti näyttää siltä että oireet eivät ole helpottaneet ja tässä vaiheessa pitäisin pienoisena ihmeenä jos kausi ei ole sitämyöten hänen osaltaan taputeltu. Historiaa näiden tiimoilta on useamman osuman verran, ja voisi kuvitella että kynnyskin palata tositoimiin nousee pelaajallakin pikkuhiljaa kun oireet alkavat olla jo näin pitkäkestoisia. Joonas Donskoin ja Nolan Patrickin tilanteet tulevat kyllä mieleen lähivuosilta valitettavasti, mutta toisaalta esim. Sidney Crosby kärsi useamman aivotärähdyksen uransa alkupuolella ja pystyi pitkistä poissaoloista huolimatta jatkamaan uraansa terveenä, eli kaikki nämä taitavat olla yksilöllisiä keissejä.

Huolestuttava tilanne Chytilin suhteen joka tapauksessa, vaikka joukkueella toki pyyhkiikin muuten erittäin hyvin. Eihän näitä kellekään soisi, mutta vielä vähemmän nuorelle pelaajalle joka tuntui olevan juuri siinä lopullisen läpimurron kynnyksellä ja valmiina ottamaan seuraavan stepin joukkueen kakkossentterinä.

 

NakkiFakiiri

Jäsen
Suosikkijoukkue
New York Rangers, Charlestown Chiefs
Joulureissaamisen ja loppuvuoden yleisen häsläyksen takia useampi peli on jäänyt pelkkien koosteiden varaan, mutta viime yön Tampa-pelin kerkesi sentään katsomaan ja olipahan makea päätös kuluneelle kalenterivuodelle, vaikka numerot vähän kaunistelevatkin kaukalotapahtumia. Maalinteon tehokkuus oli huimalla tasolla ja Panarinin villi alkukausi sai jatkoa tyylipuhtaan hattutempun myötä. Tuo ketju on muutenkin ollut Rangersin vahvin lenkki viime aikoina, ja jos tuosta Chytilin poissaolosta haluaa jotain hopeareunusta etsiä, Trocheck on ollut tuossa kakkossenterin roolissa enemmän kuin vakuuttava, ja koko trion peli klikkaa tällä hetkellä hienolla tavalla.

Myös Igor tuntuu löytäneen taas sen tavanomaisen tasonsa repaleisen alkukauden jäljiltä, ja lienee jo turvallista sanoa että se vamma jonka takia oli jonkin aikaa pois, alkaa olla selätetty. Viimeisestä viidestä pelistään ottanut viisi voittoa, ja taakse on uponnut noiden aikana kahdeksan maalia. Tampaakin vastaan Rangersin ehdoton MVP Panarinin hattutempusta huolimatta, joten Shestynkin käyrä näyttäisi kevättä ajatellen aika optimaaliselta.

Sen isompia tilinpäätöksiä tältä vuodelta on vielä turha tehdä kun runkosarja lähestyy vasta puoliväliä, mutta onhan kausi ollut toistaiseksi melkoisen plusmerkkinen. Ajoittain paletti on natissut liitoksissaan ja sekaan on mahtunut kourallinen heikkoja esityksiä, mutta isossa kuvassa Laviolette on saanut homman toimimaan yli odotusten. Mitään suoranaisia heikkouksia pelistä on tällä hetkellä vähän vaikea löytää eli aikalailla kaikki osa-alueet ovat olleet kunnossa, joten toivotaan että peli senkun hioituu kevättä kohti, sillä silloin alkavat vasta ne matsit joilla on oikeasti merkitystä.

Isoin toive olisi tottakai se että saataisiin Kakko ja Chytil takaisin hyvissä ajoin ennen runkosarjan loppua, sillä vaikka peli kulkee nyt, kokoajan ollaan silti yhden loukin päässä siitä Nick Bonino olisi joukkueen kakkossentteri. Eikä siinä, hyvin mies on tonttinsa täyttänyt alemmissa ketjuissa, mutta jos Chytilin aivotärähdysoireilut eivät helpota, jotain pientä diiliä lienee odoteltavissa viimeistään trade deadlinella ihan vain varmuuden vuoksi. Isossa kuvassa joukkue tuntuu olevan kuitenkin niin hyvin balansissa että eiköhän Drurykin ole sitä mieltä että pakkaa on turha sekoittaa sen isommin viime kauden tapaan.
 

NakkiFakiiri

Jäsen
Suosikkijoukkue
New York Rangers, Charlestown Chiefs
Uuteen vuoteen tyylikkäästi sisään kompuroimalla heti kynnyksen kohdalla ja nolosti naamalleen kotiyleisön edessä. Vähän niitä pelejä jotka lähtivät liikenteeseen heti väärällä jalalla Lafrenieren huumorijäähyn myötä, ja Canesin unelma-alun jälkeen Rangers ei saanut missään vaiheessa käyntiin kunnolla takaa-ajoa tai sellaista hökää jolla näitä pelejä on aiemmin kaudella käännetty. Canesin puolustus toimi, eikä huippuluokan tonteille ollut hirmuisesti pääsyä vaikka vetoja kertyikin ihan kiitettävästi. Eipä kyllä oikein näyttänyt siltä että kotijoukkue olisi sinne tonteille hirveästi pyrkinytkään.

Ei toiminut 5 vs 5-peli, ei toiminut erikoistilannepelaaminen, ei toiminut oikein mikään. Igorkin tavallinen kuolevainen edellisten hehkuttelujen jälkeen, ja meinasipa mennä jinxailut 2/2 kun Trocheck näytti loukkaantuvan kontaktissaan Kotkaniemen kanssa, mutta säikähdyksellä selvittiin. Kolmatta erää ei jaksanut enää sen tarkemmin seurata kun peli oli mitä oli, ja tuossa vaiheessa löytyi mielenkiintoisempaakin tekemistä kuten esimerkiksi pakkasmittarin tuijottelu, kahvin tippumisen seuraaminen ja omien kynsien kasvamisen intensiivinen tuijottelu. Ei ollut tänään paremmasta porukasta epäselvyyttä.

Hampaatonta ja pliisua tekemistä kaikinpuolin, joten ei muuta kuin tästä opiksi ja eteenpäin. Paperilla pitäisi helpottaa vähän kun vastaan tulee Chicagoa ja Montrealia, mutta näin vetelästi ei auta niitäkään lähtä haastamaan.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös