Kiitos, Mike Richter. Tervetuloa Paluumuuttajat!
Viimeisen vajaan kahden viikon aikana on paperia kulunut Manhattanilla. Glen Sather ja Mike Richter & Mark Messier ovat pitäneet huolta siitä, että lehtimiehillä (ja näiden nettisivustojen ylläpitäjillä:) on riittänyt kirjoitettavaa.
Alkuun ikävät uutiset. On todella surullista, että Mike Richterin ura sai kaltaisensa lopun. Jo toipuminen nivus- ja polvileikkauksista ja niiden jälkeen vielä paluu huipulle 35-vuotiaana, oli jälleen kerran osoitus hänen sisukkuudestaan. Juuri sen takia tuntuu kitkerältä, että hänen uransa päättyi maalivahdille harvinaiseen päävammaan. Vielä puolitoista vuotta takaperin, Salt Lake Cityn olympialaisten finaalissa USA:n maalille luisteli numero 35, Mike Richter. Nyt upea ura NHL:ssä ja New York Rangersin avainpelaajana on ohi.
Mutta mitä hän urallaan saavutti? Keväällä 1994 Itäisen konferenssin 7. loppuottelussa New Jersey Devils iski tasoitusmaalin Richterin selän taakse 3. erän loppuhetkillä. Mitä Rangers-fani ajatteli sillä hetkellä? Joko uskoi kuin kallio loistavan runkosarjan pelanneen suosikkijoukkueensa ottavan tarvittavan voiton tai sitten mieleen palasivat mustat muistot menneiltä vuosikymmeniltä Rangersin kaatuessa ratkaisuhetkillä (tappiot SC-finaaleissa 1950, 1972, 1979). Mutta Madison Square Gardenissa, valtavan metelin keskellä Mike Richter luisteli maalilleen ennen jatkoajan alkua mielessään vain yksi asia: voitto. Se oli ainoa asia, joka kelpasi joukkueelle, seuralle ja kannattajille: Rangersin edellisestä Stanley Cup-mestaruudesta oli kulunut ennätykselliset 5 4 vuotta.
Ratkaisevan ottelun toisella jatkoajalla Rangersin hyökkääjä Stephane Matteau iski maalinedustaruuhkasta kiekon Devilsin reppuun. Tie Stanley Cup-loppuotteluihin oli ratkennut. Mutta paremmin kuin Matteaun muistan Mike Richterin, joka pelasi jatkoajalla valtavan paineen alla. Ja torjui Devilsin.
En tiedä miksi, mutta suosikkijoukkueeni tuntuvat yltävän suuriin voittoihin vain vaikeimman kautta. Sen vuoksi muistan kesäkuun 1994 elämäni loppuun saakka. Se oli kuukausi, jolloin Manhattanin Kirous päättyi.
Rangers aloitti kauden 1993-94 Stanley Cup-loppuottelut Vancouver Canucksia vastaan vakuuttavasti. Joukkue voitti neljästä ensimmäisestä loppuottelusta kolme ja luistellessaan 5. loppuotteluun Gardenissa Broadway Blueshirtsillä oli mahdollisuus ratkaista Cup kotijäällään. Toisin kävi: Canucks voitti vieraissa ja kotona siirtäen ratkaisun viimeiseen, 7. loppuotteluun.
Seitsemännessä loppuottelussa Leetch ja Graves veivät Rangersin 2-0-johtoon ensimmäisessä erässä. Linden kavensi 2-1:een, mutta Messier vei 2. erän lopussa Rangersin ratkaisevan tuntuiseen 3-1-johtoon. Se riitti minulle. En nähnyt koskaan 3. erää. Jos olisin jäänyt katsomaan sitä, olisin joka tapauksessa joutunut katsomaan sen sormieni välistä kurkkien. Kun palasin television ääreen, ottelu oli ratkennut ja Gardenin jää täyttynyt riemuitsevista Rangersin pelaajista. Istuin lattialle ja ajattelin mielessäni: "Se on ohi. Manhattanin Kirous on ohi!"
Neil Smith, Rangersin silloinen GM, totesi mestaruudesta:
"Carrying the Cup was surreal. It was higher than any high. When I came to New York in 1989, there was such doubt that anyone could ever build a Cup winner in New York."
NYR:n SC-mestaruuskaudesta on jäänyt kirkkaimpana mieleen Esa Tikkasen voitontahtoa hehkuva hymy, Mark Messier´n jo legendaksi muodostunut lupaus Devilsin kaatamisesta konferenssifinaalissa ja Mike Richterin selän takana makaava kiekko 7. konferenssifinaalin lopussa. Mutta Mike ei katkennut: hän venyi silloin ja aina jatkossakin. Patrick Roy´lla ja Grant Fuhrillä on enemmän SC-sormuksia kuin Mikella, mutta ihmisenä Richter on sormuksia arvokkaampi. Vaikka Richterin ura päättyi ennenaikaisesti, olen onnellinen, että hän ehti urallaan saavuttaa unelmansa voittamalla Stanley Cupin ja Maailmancupin. Hänen tekemänsä humanitäärinen työ on niin laaja, että tälle palstalle se ei mahtuisi.
Kiitokset upeista matseista ja opiskeluintoa, Mike!
---------------------------------------------------------------
Hlavac ja Rucinsky siis palaavat Manhattanille. Kumpikin herra on Erittäin tervetullut Gardeniin, vaikka suhtauduinkin skeptisesti heidän "kaappaamiseensa". Mutta papukaijamerkki Satherin pikkutakin saumaan:) Czechmates-ketju (Hlavac-Nedved-Dvorak) oli Rangersin katastrofaalisen 90-luvun lopun ainoa valopilkku. Dvorakkin tuntui hyytyvän Hlavacin siirryttyä Flyersiin. Rucinsky puolestaan pelasi Broadwayllä mainion loppukauden 2001-2002. Ihmettelin suuresti, että diiliä Satherin kanssa ei vuosi sitten syntynyt. Mutta hyvä näin.
Training campia odotellessa,
Viimeisen vajaan kahden viikon aikana on paperia kulunut Manhattanilla. Glen Sather ja Mike Richter & Mark Messier ovat pitäneet huolta siitä, että lehtimiehillä (ja näiden nettisivustojen ylläpitäjillä:) on riittänyt kirjoitettavaa.
Alkuun ikävät uutiset. On todella surullista, että Mike Richterin ura sai kaltaisensa lopun. Jo toipuminen nivus- ja polvileikkauksista ja niiden jälkeen vielä paluu huipulle 35-vuotiaana, oli jälleen kerran osoitus hänen sisukkuudestaan. Juuri sen takia tuntuu kitkerältä, että hänen uransa päättyi maalivahdille harvinaiseen päävammaan. Vielä puolitoista vuotta takaperin, Salt Lake Cityn olympialaisten finaalissa USA:n maalille luisteli numero 35, Mike Richter. Nyt upea ura NHL:ssä ja New York Rangersin avainpelaajana on ohi.
Mutta mitä hän urallaan saavutti? Keväällä 1994 Itäisen konferenssin 7. loppuottelussa New Jersey Devils iski tasoitusmaalin Richterin selän taakse 3. erän loppuhetkillä. Mitä Rangers-fani ajatteli sillä hetkellä? Joko uskoi kuin kallio loistavan runkosarjan pelanneen suosikkijoukkueensa ottavan tarvittavan voiton tai sitten mieleen palasivat mustat muistot menneiltä vuosikymmeniltä Rangersin kaatuessa ratkaisuhetkillä (tappiot SC-finaaleissa 1950, 1972, 1979). Mutta Madison Square Gardenissa, valtavan metelin keskellä Mike Richter luisteli maalilleen ennen jatkoajan alkua mielessään vain yksi asia: voitto. Se oli ainoa asia, joka kelpasi joukkueelle, seuralle ja kannattajille: Rangersin edellisestä Stanley Cup-mestaruudesta oli kulunut ennätykselliset 5 4 vuotta.
Ratkaisevan ottelun toisella jatkoajalla Rangersin hyökkääjä Stephane Matteau iski maalinedustaruuhkasta kiekon Devilsin reppuun. Tie Stanley Cup-loppuotteluihin oli ratkennut. Mutta paremmin kuin Matteaun muistan Mike Richterin, joka pelasi jatkoajalla valtavan paineen alla. Ja torjui Devilsin.
En tiedä miksi, mutta suosikkijoukkueeni tuntuvat yltävän suuriin voittoihin vain vaikeimman kautta. Sen vuoksi muistan kesäkuun 1994 elämäni loppuun saakka. Se oli kuukausi, jolloin Manhattanin Kirous päättyi.
Rangers aloitti kauden 1993-94 Stanley Cup-loppuottelut Vancouver Canucksia vastaan vakuuttavasti. Joukkue voitti neljästä ensimmäisestä loppuottelusta kolme ja luistellessaan 5. loppuotteluun Gardenissa Broadway Blueshirtsillä oli mahdollisuus ratkaista Cup kotijäällään. Toisin kävi: Canucks voitti vieraissa ja kotona siirtäen ratkaisun viimeiseen, 7. loppuotteluun.
Seitsemännessä loppuottelussa Leetch ja Graves veivät Rangersin 2-0-johtoon ensimmäisessä erässä. Linden kavensi 2-1:een, mutta Messier vei 2. erän lopussa Rangersin ratkaisevan tuntuiseen 3-1-johtoon. Se riitti minulle. En nähnyt koskaan 3. erää. Jos olisin jäänyt katsomaan sitä, olisin joka tapauksessa joutunut katsomaan sen sormieni välistä kurkkien. Kun palasin television ääreen, ottelu oli ratkennut ja Gardenin jää täyttynyt riemuitsevista Rangersin pelaajista. Istuin lattialle ja ajattelin mielessäni: "Se on ohi. Manhattanin Kirous on ohi!"
Neil Smith, Rangersin silloinen GM, totesi mestaruudesta:
"Carrying the Cup was surreal. It was higher than any high. When I came to New York in 1989, there was such doubt that anyone could ever build a Cup winner in New York."
NYR:n SC-mestaruuskaudesta on jäänyt kirkkaimpana mieleen Esa Tikkasen voitontahtoa hehkuva hymy, Mark Messier´n jo legendaksi muodostunut lupaus Devilsin kaatamisesta konferenssifinaalissa ja Mike Richterin selän takana makaava kiekko 7. konferenssifinaalin lopussa. Mutta Mike ei katkennut: hän venyi silloin ja aina jatkossakin. Patrick Roy´lla ja Grant Fuhrillä on enemmän SC-sormuksia kuin Mikella, mutta ihmisenä Richter on sormuksia arvokkaampi. Vaikka Richterin ura päättyi ennenaikaisesti, olen onnellinen, että hän ehti urallaan saavuttaa unelmansa voittamalla Stanley Cupin ja Maailmancupin. Hänen tekemänsä humanitäärinen työ on niin laaja, että tälle palstalle se ei mahtuisi.
Kiitokset upeista matseista ja opiskeluintoa, Mike!
---------------------------------------------------------------
Hlavac ja Rucinsky siis palaavat Manhattanille. Kumpikin herra on Erittäin tervetullut Gardeniin, vaikka suhtauduinkin skeptisesti heidän "kaappaamiseensa". Mutta papukaijamerkki Satherin pikkutakin saumaan:) Czechmates-ketju (Hlavac-Nedved-Dvorak) oli Rangersin katastrofaalisen 90-luvun lopun ainoa valopilkku. Dvorakkin tuntui hyytyvän Hlavacin siirryttyä Flyersiin. Rucinsky puolestaan pelasi Broadwayllä mainion loppukauden 2001-2002. Ihmettelin suuresti, että diiliä Satherin kanssa ei vuosi sitten syntynyt. Mutta hyvä näin.
Training campia odotellessa,