Tuleva kausi
Moi!
Kiitokset hyvistä ja aiheestakin kriittisistä Blueshirts-kommenteista. JLand on kuitenkin kirjoittanut asiaa
todetessaan, ettei uutta ja menestyvää joukkuetta rakenneta 1-2 kaudessa.
Harva enää muistaa, että Rangers pelasi keväällä 1997 Itäisen konferenssin finaaleissa. Syy muistinmenetykseen on
ymmärrettävä, sillä sen jälkeen NYR:ltä vedettiin matto jalkojen alta. Kuten JLand totesi, suurin syy joukkueen
ala-arvoiseen peliesitykseen oli surkeissa pelaajahankinnoissa. Moni nk. nimimies (John McLean, Tim Taylor,
Stephane Quintal, Kevin Hatcher jne.) puki päälleen sinipaidan kaudesta 1997-98 alkaen. Järjestäen jokainen tuntui
floppaavan.
Mielestäni törkeintä 90-luvun lopun joukkueessa oli Wayne Gretzkyn unohtaminen hyökkäyspäässä. Rangersin tuolloinen
ykköskenttä oli Sundström-Gretzky-Kovalev. Mutta mitä oli heidän takanaan? Suuri Tyhjyys. Olihan siellä kaikkien
tuntema taiturisentteri Pat LaFontaine, mutta pahin pelko toteutui hänen kohdallaan 98-99 ja yksi aivotärähdys
olikin sitten Se viimeinen. Oli häpeällistä koko organisaatiolle, ettei Rangers tuolla #99:n jäähyväiskaudella
yltänyt edes pudotuspeleihin! Eikä ihme, sillä joukkueeseen ei hankittu kaudella yhtään todellista pelimiestä
kohentamaan umpisurkeaa runkosarjaesitystä.
Edellä kerrotusta johtuen kumarran kunnioittavasti ja syvään Brian Leetchille ja Mike Richterille. He pysyivät
idioottimaisesta seurajohdosta & valmennuksesta huolimatta uskollisena seuralleen, vaikka miehillä olisi ollut
ottajia Manhattanin ulkopuolella.
Se lähimenneisyydestä. NYR oli syksyllä 2001 Itäisen konferenssin kärkijoukkue. Vuoden tauon jälkeen NHL:ään
palannut Eric Lindros hiljensi minut ja muut epäilijät sekä Rangersin vastustajat paukuttamalla debyyttikaudellaan
72:ssa ottelussa hurjat tehot: 37 + 36 = 73. Pyysin mielessäni anteeksi Lindrosilta hänen johtamansa pelätyn
FLY-ykkösketjun runtatessa vastustajia jäänrakoon.
Mutta sitten.. Joulukuussa 2001 Mark Messier´n olkapää meni sijoiltaan; siihen päättyi kapteenin runkosarja.
Sitten Lindros joutui sivuun kymmenen ottelun ajaksi. Rangersin peli meni täysin sekaisin: Lindros palasi
kokoonpanoon, mutta Theo Fleury ja Mike York olivat kadottaneet pelivireensä. Radek Dvorakin loukkaantuminen
talvella 2002 oli viimeinen niitti New York Rangersin hyökkäysmiehistöön. Lindros jäi yksin kamppailemaan
tuulimyllyjä vastaan ja muun muassa Sandy McCarthyn hienosta taistelusta huolimatta Rangers jäi katkerasti rannalle
pudotuspeleistä.
Rangersin jääminen keväällä 2003 kuudennen kerran peräkkäin pudotuspelien ulkopuolelle ei ollut minulle yllätys.
Siinä missä joukkueella oli edellisellä kaudella ollut selkeä ja ennen kaikkea voittoja tuonut ykköskenttä, ei
menneellä kaudella ollut voittajakentästä merkkiäkään. Toki Rangersia vaivasi edelleen käsittämätön
loukkaantumiskierre. Bure loukkasi polvensa, Leetchiltä meni nilkka ja sentteri Holik oli syksyllä sivussa
lonkkavamman vuoksi. Valmentaja Trottier ei löytänyt pelaajiensa kanssa toimivaa kemiaa ja hänen peluutussysteeminsä
olivat kieltämättä... erikoisia. Mielestäni joukkueen ykkös- ja kakkossenttereiden istuttaminen samaan kenttään oli
typerä veto. Se vei leveyttä Rangersin hyökkäyksestä ja sen lisäksi Trottier peluutti veteraani-Messier´tä
kakkoskentän keskusmiehenä. Kaikkein käsittämättömintä Trottier´n peluutuksessa oli Leetchin ja Potin sijoittaminen
puolustajapariksi. Ei kahta hyökkäävää pakkia laiteta samaan kenttään!!! Se oli miesten taitojen haaskausta ja vei
tasapainon puolustuksesta (puolustava puolustaja + hyökkäävä puolustaja) sekä hyökkäyspelin tuen kakkoskentästä.
Mitä odotan tulevalta kaudelta? Samaa kuin edellisiltä eli pääsyä pleijareihin - vihdoin. Mutta se, MITEN se
saavutetaan, on hämärän peitossa. Ensiksikin jatkuva pelaajasirkus on saatava rauhoittumaan. Viimeisen kuuden vuoden
aikana Stanley Cupin voittaneita joukkueita yhdistää yksi selkeä piirre: ne ovat kyenneet säilyttämään
pelaajiston samana kaudesta toiseen. Tämä pitää toteuttaa myös New York Rangersissä. Sather on saanut pidettyä
kasassa tietyn pelaajaryhmän (Lindros, Nedved, Barnaby, Leetch, Malakhov, Purinton, Blackburn) kahden kauden ajan.
Tuota ryhmää on mielestäni erittäin onnistuneesti täydennetty Potilla, Holikilla, Dunhamilla (erinomainen maalivahti,
piti Rangersia pystyssä, kun muu joukkue töpeksi), Kovalevilla ja Carterilla. Kun tähän lisätään tuoreet hankinnat
Jussi Markkanen, Greg de Vries ja Chris Simon, on Satherillä valmennettavanaan yksi liigan taitavimmista ja
vahvimmista joukkueista.
Ratkaisevimmat tekijät Rangersin kaudella 2003-2004 ovat seuraavat:
1) Pelaajien terveys. Saadaanko mm. Pavel Bureta vaivaava polvivamma korjattua?
2) Pelaajien pelivire. Lindros, Kovalev ja Carter ovat tarkka-ampujia, jotka osaavat pistää verkot heilumaan. Brian
Leetch ja Tom Poti pystyvät taitavina, älykkäinä pelaajina ratkaisemaan otteluita puolustajan tonteiltaan.
3) Jyräävätkö muut Atlantin divisioonan joukkueet samaan malliin kuin kahtena edellisenä kautena? Rangers pelaa
suurimman osan peleistään oman divisioonan joukkueita vastaan.
4) Pelaajien peluutus. Koska sopimusneuvottelut ovat edelleen kesken ja Buren tilanne on auki, laadin tulevan kauden
kokoonpanon viime kauden perusteella.
--------------------------
New York Rangers 2003-2004
--------------------------
1-kenttä
Simon - Lindros - Kovalev
Leetch - Mironov
--------
2-kenttä
Nedved - Holik - Carter
Malakhov - Poti
--------
3-kenttä
Lundmark - Messier - Petrovicky
Kasparaitis - de Vries
--------
4-kenttä
Lacouture - Ward - Barnaby
Purinton - x
--------
Rangers-terveisin,
Pegu Keravalta