New Jersey Devils 2012-2013

  • 98 236
  • 308

dali

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lamoriellon Enkelit, the Spirit of CBA
Kausi pakettiin, osa 2

Tässä lisää päättyneen kauden repostelua.

Kauden avainluvut

Kokonaissaldo: 19 voittoa, 19 tappiota, 10 jatkoaika- tai rankkaritappiota.
Kotona: 13 voittoa, 9 tappiota, 2 jatkoaika- tai rankkaritappiota.
Vieraissa: 6 voittoa, 10 tappiota, 8 jatkoaika- tai rankkaritappiota.

Tehtyjä maaleja: 112, toiseksi vähiten liigassa. Luku sisältää rankkarivoitoista laskettavat maalit (2 kappaletta).
Päästettyjä maaleja: 129, 15. eniten liigassa.
Maalien jakauma: Hyökkääjät 96, puolustajat 13, maalivahdit 1.

Ylivoimapeli: Maaleja 28, tehokkuus 15,9%, liigan 21. Päästettyjä maaleja ylivoimalla 6.
Alivoimapeli: Päästettyjä maaleja 32, tehokkuus 81,1%, liigan 16. Tehtyjä alivoimamaaleja 11[!]

Parhaat pistemiehet
Patrik Elias, 48 ott. 14+22=36, +5
Ilja Kovaltshuk, 37 ott. 11+20=31, -6
David Clarkson, 15+9=24, -6
Travis Zajac, 7+13=20, -5
Marek Zidlicky, 4+15=19, -12

Maalivahdit

Vaka Vanha jatkoi Devilsin maalilla siitä mihin jäi viime kaudella: Kirkkain loisto loistaa poissaolollaan, mutta huikea rutiini ja kova fysiikka pitävät Brodeurin edelleen mitat täyttävänä ykkösmaalivahtina. Mielettömät pelimäärät alkavat kuitenkin vaatia veroaan ja Brodeur kärsi jälleen loukkaantumisista – Tällä kertaa prakasi selkä. Tuo loukkaantuminen tuli Devilsin kannalta huonoon saumaan, koska Martyn peli kulki kauden alussa vahvasti, ja toisaalta Devils tuskin olisi notkahtanut helmikuussa niin pahasti, jos Martti olisi vartioinut maalia.

Tilastot eivät tee Martylle oikeutta, sillä paluunsa jälkeen hän pelasi paljon otteluita, joissa vastustaja ei saanut paljoakaan laukauksia, mutta pääsi iskemään huippupaikoilta voittoon tarvittavat maalit. Ehkä vielä viisi vuotta sitten Marty olisi pelastanut jokusen huippupaikan enemmän kuin nyt. Martyn ikävuodet näkyvät parhaiten siinä, että hänkin näyttää kuolevaiselta, jos puolustus ei hoida hommiaan. Kokonaisuutena peliesitykset olivat aika tavalla liigan keskitasoa – kaukana Martyn huippuvuosista, mutta edelleen vertailun kestävää.

Johan Hedberg joutui tälläkin kaudella kantamaan torjuntavastuun muutaman viikon ajan, koska Marty oli telakalla loukkaantumisen vuoksi. Moose teki parhaansa, mutta tulokset olivat kehnot. Koppi ei tarttunut kunnolla ja maalinteon kanssa tuskaillut Devils ei saanut tarvitsemaansa tukea maalivahtipelistä. Helmi-maaliskuun vaihteen tappioputkea ei voi tietenkään sälyttää veskarin kontolle, mutta maalivahtipeli oli yksi tuon taaperrusjakson aikana pettäneistä lenkeistä. Hedberg kertoi myöhemmin, että hänellä on ollut nivusvaivoja. Tämä voi hyvin selittää, miksi muuten tasaisen hyvä Hedberg haparoi maalilla.

Puolustus

Devilsin no name D ihastutti viime kaudella varmuudellaan ja kyvyllään nostaa tasoaan, mitä pidemmälle kausi eteni. Odotukset pakistoa kohtaan olivat melkoisen korkealla, pysyihän pakisto täysin samana kuin kauden 2011-2012 lopussa. No, pettymäänhän sitä joutui, koska niin moni puolustajista ei yltänyt edes keskitason suoritukseen. Puolustusta vaivasi muun joukkueen tavoin terävyyden puute ja pelaaminen oli liian hidasta. Pakkien avausten viipyessä hyökkäykset tyrehtyivät joko alkuunsa tai hyökkäys oli rakennettava vaikeimman kautta lyömällä kiekko päätyyn ja vääntämällä paine vastustajan alueelle voittamalla laitakahinoita.

Pahimmat pettymykset olivat aiemmin mainitut Salvador ja Voltshenkov, jotka olivat ajoittain todella huonoja ja virhealttiita. Myöskään Marek Zidlickyn esitykset eivät erityisemmin ilahduttaneet. Toki hän teki ihan mukiinmenevät pisteet, mutta jokaista huippusuoritusta kohden hän aiheutti yhtä monta takaiskumaalia jäähyillä tai huolimattomalla pelaamisella.

Kahdeksan pakkia on tietysti perusteltu ratkaisu, koska kauden mittaan tulee loukkaantumisia ja pahan päivän varalle on hyvä olla mukana 1-2 NHL-tason pakkia. Devilsille ei vain tullut loukkaantumisia kuin vasta kauden lopussa, kun Bryce Salvador joutui pitkälle saikulle. Rotaatio tarkoitti lepovuoroja käytännössä kaikille muille, paitsi Greenelle, Zidlickylle ja kapteeni Salvadorille. Seuraus kahdeksan pakin peluuttamisesta oli, että katsomossa istuneilla pakeilla oli toistuvasti hankaluuksia pelituntuman löytämisessä ja ylläpitämisessä. Olisin toivonut, että vakiomiehistö olisi lyöty lukkoon pian kauden alun jälkeen, koska jatkuvan vekslaamisen sijaan olisin mieluummin nähnyt kentällä kuusi hyvällä tuntumalla vetävää pakkia ja katsomossa 1-2 osaansa tyytymätöntä ukkoa.

Tulevaisuuden ykköspakin, Adam Larssonin, sisäänajo jatkui ja hän sai ihan kohtuullisesti vastuuta istuttuaan kauden alun katsomossa. Peliesitykset ailahtelivat odotetusti ja tätä edesauttoi myös tuo DeBoerin pakkirotaatio, johon Larssonilla erityisesti oli sopeutumisvaikeuksia. Peter Harroldin ja Henrik Tallinderin tapaiset konkarit pystyivät melko hyvin sopeutumaan olosuhteisiin, mutta NHL-tasolla kokematon Larsson pelasi usein alavireisesti juuri paluuottelunsa. Hänen esityksensä nousivat kauden mittaan paremmiksi ja hän esiintyi vahvasti, kun hänen paikkansa Greenen rinnalla vakiintui.
Larsson otti askeleita eteenpäin puolustuspelaamisessa ja miksi ei olisi, koska Devilsin valmennus selvästi painotti hänen kohdallaan puolustuspäässä pelaamisen detaljien omaksumista, eikä Larssonia esimerkiksi peluutettu ylivoimalla. Tämän opetusjakson takia Larsson selvästi passaili nousuissa hyökkäysalueelle ja tyytyi usein vain varmistelemaan, vaikka hän pystyy myös omiin ratkaisuihin. Olen kovasti tyytyväinen suunnasta, johon Larsson on menossa. Kahden NHL-kauden jälkeen hän on Andy Greenen jälkeen paras pelaaja omalla alueella, eikä Larssonin hyökkäyspään potentiaalia ole vielä edes alettu täysmittaisesti hyödyntää.

Loppukaudesta Devils antoi hiukan peliaikaa myös Albanyn nuorille pakeille Alexander Urbomille ja Eric Gelinas’lle. Toivottavasti kaksikosta edes toinen vakuutti siinä määrin, että tuota konkaripakkien sumaa voidaan ja uskalletaan purkaa kaupalla tai kahdella. Kesän mahdollisia ja mahdottomia siirtoja on paikallaan käsitellä enemmän tulevan kauden ketjussa.

Hyökkäys

Hyökkääjät tekivät päättyneellä kaudella yhteensä 96 maalia. Siis kaksi maalia per ottelu. Tässä on tikun nokkaan nostettuna se suurin synti. Palstaveli M10:n muinaista allekirjoitusta hieman muunnellen: Travis Zajac ja David Clarkson menivät mustikkaan ja tehotontahan se oli.

Edelleen ihmetyttää, miten Devils onnistui mokaamaan kautensa näin pahasti ja kyntämään kaksi kuukautta tappiosta toiseen. Kaikista loukkaantumisista, Parisen lähdöstä ja muista vastoinkäymisistä huolimatta Devils pystyi edelleen viemään pelin vastustajan alueelle ja edellytykset maalipaikkojen luomiseen ja jopa maalien tekemiseen olivat olemassa. Näistä kulmapeleistä ei vain tahtonut syntyä sen ihmeellisempää, vaan kiekkoa tyydyttiin siirtelemään vaarattomasti laidoissa ja viivassa, eikä vastustajaa tosiasiassa haastettu riittävän tarmokkaasti. Tilastot luovat kuvaa, että punamustat olisivat hallinneet vahvastikin pelitapahtumia. Devilsin laukauksista suuri(n) osa tuli vaarattomista sektoreista ja/tai ilman maskia. Devils ei pelannut järin suoraviivaisesti ja päämäärätietoisesti, vaan vastuuta siirrettiin ketjukaverille, ja liian usein tuloksena oli tekopaikan kuivuminen ja uuden kulmapelin käynnistyminen. Sitten pelin jälkeen voidaan taas sanoa Tom Gulittille, että noudatimme pelisuunnitelmaa ja teimme kovasti töitä, mutta emme saaneet palkintoa uurastuksesta.

Tehottomuus ja vastuun siirtely kertovat varmaan osaltaan paineista, joiden keskellä Devilsin hyökkääjät pelasivat ja koettivat tehdä tulosta. Toisaalta yksitotiset ja väkinäiset ratkaisut tekopaikoissa ja aloitekyvyn puute kielivät myös silkasta luovuuden ja ratkaisuvoiman puutteesta.

Zach Parisen lähdön seurauksista on tullut jo lätistyä aikaisemminkin, mutta sanotaan se nyt vielä: Hänen jättämänsä aukko oli odotetun iso, jos kohta ukot tekivät kyllä parhaansa paikatakseen sen. Devilsin kaksi ensimmäistä ketjua olivat varsin hampaattomia varsinkin Zubrusin loukkaantumisen aikaan. Tilanteen suoranaista epätoivoisuutta kuvaa, että ykkösketjussa kokeilivat vuorollaan hanttimiehet Mattias Tedenby, Bobby Butler, Aleksei Ponikarovski, Stefan Matteau, Matt D’Agostini, Steve Sullivan ja Steve Bernier. Näistä kellään ei ole normaalitilanteessa asiaa lähellekään ykkösketjua, mutta olosuhteiden pakosta Devils kokeili näitä seitsemää veljestä, josko joku sattuisi onnistumaan.

Loukkaantumiset ja kokoonpanon muokkaus johtivat myös siihen, että nelosketju Carter-Gionta-Bernier pelasi välillä kolmosketjuna yhdessä ja erikseen. Carter ja Bernier vastasivatkin huutoon mallikkaasti ja venyivät hienosti. Gionta teki samoin työnsä suurella sydämellä, mutta hänestä ei ollut kantamaan isompaa vastuuta. Hän on todella esimerkillinen urheilija ja taistelutahdon ilmentymä, mutta jollei kolmikon yhteispeli toimisi näin hyvin, Gionta pelaisi todennäköisesti AHL:ää tai olisi 13. hyökkääjä.

Joitain onnistumisiakin toki nähtiin. Devilsin karvauspeli oli edelleen mallikasta ja pelin painaminen vastustajan päätyyn tasoitti pelaajamateriaalin puutteita. Toisaalta hyökkääjien työpanos näkyy laukaustilastoissa: Devilsin maalia kohti lauottiin vähiten koko liigassa. Tämä tilasto liputtaa vahvasti myös DeBoerin pelitavan toimivuuden puolesta.

[jatkuu]
 

dali

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lamoriellon Enkelit, the Spirit of CBA
[jatkoa]

Valmennus

Devilsin valmennusryhmä meni koko lailla uusiksi, kun DeBoerin viimevuotiset kakkoskoutsit Oates ja Robinson vaihtoivat maisemaa. DeBoer ja erikoistilannevalmentaja Dave Barr saivat seurakseen Matt Shaw’n ja Devils-legenda Scott Stevensin.

Kauden loppupuolella DeBoer sovitteli syntipukin viittaa yllensä, kun pudotuspelipaikka oli lopullisesti lipumassa käsistä. Ihan suoraselkäistä toimintaa, mutta melko läpinäkyvä yritys kiinnittää huomio pois pelaajien alisuorittamisesta. Toisaalta DeBoer teki joitain outoja ratkaisuja, kuten kahdeksan pakin rotaation pyörittäminen ja hyökkäysketjujen jatkuvan sotkeminen, jotka johtivat vähin erin siihen, ettei kenestäkään tai mistään koostumuksesta saatu tehoja irti. Jotain oli kuitenkin yritettävä, eikä DeBoerilla ja hänen valmennusryhmällään nyt mitenkään huippuhyvä käsi ollut pelattavanaan.

Merkittävin valmennuksen epäonnistuminen oli ylivoimapelaamisen totaalinen aneemisuus. Sharksissa kovaa jälkeä tehnyt Matt Shaw ei ainakaan ensimmäisellä kaudellaan tehnyt taikoja Devilsin ylivoimapelaamiselle. Devils onnistui tekemään ainoastaan 28 ylivoimaosumaa (tehokkuus 15,9%). Kaiken kukkuraksi Devils päästi kuusi alivoimamaalia ja antoi toistuvasti läpiajoja ja muita huippupaikkoja vastustajalle.

Mietin läpi kauden, että onko Devils systemaattisesti epäonnistunut otteluihin valmistautumisessa. Niin moni ottelu lähti menemään päin persettä heti alusta asti. Toisaalta monet takaiskumaalit olivat seurausta pelaajien ja/tai viisikon pahoista virheistä. Pelaajat ovat osaltaan vastuussa otteluihin valmistautumisesta, mutta tämän kauden Devils oli valitettavan harvoin hereillä heti alusta asti. Punamustat tahtoivat herätä pelaamaan vasta kolmannessa erässä ja/tai parin maalin tappioasemassa. Tässä mielessä valmennus on epäonnistunut joukkueen valmistamisessa otteluihin.

Lou Lamoriello totesi, että DeBoer jatkaa myös ensi kaudella Devilsin päävalmentajana. Sen sijaan muiden valmentajien tilannetta tarkastellaan erikseen. Katotaan, mitä tuleman pitää.

Erikoistilanteet

Matt Shaw’n arvostelu jatkuu vielä tässä kappaleessa. Hänet hankittiin nimenomaan ylivoimaspesialistiksi tuomaan uusia ajatuksia ja yllätyksellisyyttä erikoistilannepelaamiseen. Ylivoima oli kuitenkin todella heikkoa läpi kauden ja suorastaan myrkynjuontia Kovaltshukin loukkaannuttua. Eihän yv ollut edellisen yv:stä vastanneen valmentajan Adam Oatesin aikana mitään taidetta, mutta kyllähän muitakin vaihtoehtoja pitäisi olla kuin vedon petaaminen Kovaltshukille. Ylivoimapelaamisesta puuttuivat juonikkuus ja neliön haastaminen. Ylivoimapelin epäonnistuminen kirpaisi tavallista voimakkaammin, sillä viidellä viittä vastaan Devils oli yksi liigan tehottomimpia joukkueita. Devils teki vaatimattomat 0,86 maalia jokaista tasaviisikoin päästämäänsä maalia kohti.

Alivoimapelaaminen oli taas kohtuullisen hyvää ja tilastollisesti liigan keskikastia (81,1%). Tälläkin osa-alueella suoritukset ailahtelivat melko lailla. On kuitenkin sanottava, että parjattu Salvador-Voltshenkov-kaksikko oli myös tällä kaudella rautaa alivoimapelissä. Devils oli myös tällä kaudella omaa luokkaansa alivoimamaalien tekijänä. Devils teki runkosarjassa Ilja Kovaltshukin johdolla peräti 11 alivoimaosumaa, eli käytännössä joka kymmenes maali oli alivoimamaali. Kertoo sekä alivoimapelaajien vaarallisuudesta että maalinteon yleisestä vaikeudesta.

Väsään vielä jossain vaiheessa loppuviikkoa pelaajakohtaiset arviot. Sitten tämä kausi saa luvan olla mun puolestani taputeltu. Olisiko jollain muuten virtaa perustaa tulevalle kaudelle omaa ketjua? Varaustilaisuuden ja muiden lähitulevaisuuden häppeninkien puiminen kuuluu pikemmin uuteen ketjuun.
 

dali

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lamoriellon Enkelit, the Spirit of CBA
Kausi pakettiin, osa 3

Viimeisiä viedään. Kirjoitin muutaman rivin kustakin pelaajasta. Arviot ovat taas suhteutettu ennakko-odotuksiin.

Maalivahdit

Martin Brodeur 29 ott. 13-9-7, GAA 2,22, SV 90,1%, 2 SO, 1+2=3

The Martti aloitti kauden vahvasti ja näytti siltä, että hän on pelaamassa hyvää vuotta. Selkävamma sotki kuviot ja pelivireen löytäminen vei aikansa. Torjuntaprosentti ei tee Martylle oikeutta. Devils ei päästänyt vastustajia laukomaan kovinkaan paljoa, mutta antoi vastapainoksi illasta toiseen pari kolme ilmaista maalipaikkaa, joista vastustajat kiittivät.

Brodeurista on pelaajana sanottu kaikki oleellinen moneen kertaan. Ikävuodet näkyvät pelaamisessa, eikä Brodeur entiseen malliin kannattele omin voimin joukkuetta ja paikkaa pakkien tunarointeja. Hurjat pelimäärät ovat vaatineet veroaan ja loukkaantumiset seuraavat toinen toistaan. Yksittäisissä peleissä Marty voi edelleen varastaa show’n. Kova rutiini, urheilullisuus ja huikea torjuntatekniikka pitävät hänet edelleen käyttökelpoisena ykkösveskarina, vaikka parhaat vuodet ovat jo takanapäin. 8-

Johan Hedberg 19 ott., 6-10-3, GAA 2,76, SV 88,3%, 1 SO, 0+1

Hedbergin osaa ei käy kateeksi. Hän joutuu istumaan pitkiä aikoja penkillä ja sitten, kun pelivuoro tulee, on tosi kyseessä. Niin kävi nytkin, kun Brodeur loukkasi selkänsä.

Odotukset olivat tietysti korkealla, olihan Moose pelannut kahdella edellisellä kaudella huippupelejä saadessaan torjuntavastuun. Pettymys oli kova, kun koppi ei tarttunutkaan Hedbergin räpsään. Devilsin kenttäpelaajien höntyily ja karkeat virheet eivät tietenkään auttaneet Hedbergin mahdollisuuksia onnistua. Nivusvaivat saattavat osin selittää Moosen haparoinnin. Loppukaudesta Moose oli taas oma itsensä saadessaan torjuntavuoron parissa viimeisessä runkosarjapelissä. 6

Puolustajat

Marek Zidlicky 48 ott. 4+15=19, -12, 38 pim.

Zidlicky on täydellinen mielialapelaaja, sanan kaikissa merkityksissä. Zidlicky on kiekollisena pykälän muuta pakistoa korkeammalla ja se piti hänet läpi kauden pelaavassa kokoonpanossa. Välistä Zid teki kiekon kanssa taidetta ja äityi pariin kertaan jopa dominoimaan peliä. Mutta silloin, kun pelaaminen ei oikein kiinnostanut, homma meni näpertelyksi. Zidlickyn puolustuspelaamista oli turhauttavaa katsoa. Hän pelasi kurittomasti ja paikkasi erheitään tai laiskuuttaan pikkurikkeillä. Pudotuspelipaikan karattua käsistä Zid alkoi ottaa kaukalossa omia vapauksia ja se vasta oli lystiä katsottavaa. 6

Adam Larsson 37 ott. 0+6=6, +4, 12 pim.

Kulunut kausi oli Larssonille merkittävä sisäänajovuosi. Larssonia koulittiin erityisesti puolustusalueen pelaamisessa ja kauden mittaan nuorukainen vakiinnutti paikkansa. Ajoittain Larsson oli erittäin vakuuttava, mutta hänellä oli edelleen hankaluuksia nopeiden hyökkäysten kanssa. Hän myös sai ottaa vastaan kovia niittejä, kun hän luopui kiekosta vasta viime hetkellä mietittyään ratkaisua aavistuksen liian kauan.

Tällä kaudella Larsson sai peliminuutteja tilastollisesti vähemmän per ottelu kuin vuosi sitten. Oleellista on kuitenkin se, miten Larssonia peluutettiin. Hän sai kauden mittaan enemmän vastuuta ja pelasi Greenen rinnalla vastustajan parhaita vastaan. Lisäksi Larsson kantoi vastuuta alivoimalla.

20-vuotias nuorukainen on vielä kaukana valmiista NHL-pelaajasta, mutta suurin osa Larssonin puutteista korjaantuu itsestään ajan kanssa ja kokemuksen karttuessa, kun ratkaisut alkavat tulla selkärangasta. Kehityksen suunta on kuitenkin oikea. Jo nyt Larsson on vakiinnuttanut paikkansa NHL:ssä ja puolustuspäässä hän on parhaimmillaan erinomainen. Tälle pohjalle on hyvä lähteä rakentamaan seuraavia edistysaskeleita. 8-

Andy Greene 48 ott. 4+12=16, +12, 20 pim.

Andy Greene erottui edukseen muusta puolustuksesta ja oikeastaan koko joukkueesta. Greene oli yksi harvoista, joiden suoritustaso säilyi tasaisen korkeana koko kauden. Hän ja Adam Larsson muodostivat toimivan ja nätisti yhteen pelaavan pakkiparin. Greenen rauhallinen pelaaminen ja jämpti sijoittuminen auttoivat myös Larssonin sopeutumista ykkösparin peliminuutteihin.

Olisin toivonut tänäkin vuonna Greeneltä lisää aktiivisuutta hyökkäyspelaamisessa ja enemmän omia ratkaisuja. Nähtiinhän se tälläkin kaudella, miten tulosta alkaa tulla, kun Greene lähtee asialle. Sen sijaan puolustuspelaaminen oli jälleen vahvaa ja täytyy edelleen ihailla, miten kovalla prosentilla Greene napsii kiekot omille laitakahinoista.
Mielestäni Greene oli kauden paras Devils-pelaaja. 9+

Henrik Tallinder 25 ott. 1+3=4, 0, 10 pim.

Loukkaantumiset sotkivat tämänkin kauden. Sitten oli vielä tämä puolustajien kierrätys, jonka vuoksi Tallinder pelasi vain 25 ottelua. Tallinderin kone on aiemminkin käynnistynyt hitaasti ja niinpä hän pelasi tasollaan vain yksittäisissä peleissä. Kallis mies istumaan katsomossa.

Peter Harrold 23 ott. 2+3=5, -8, 6 pim.

Pyyteetön seiskapakki. Harrold toi pelatessaan mukavasti lisää liikettä pakistoon ja tuki ahkerasti hyökkäyksiä. Hyökkäyspäässä Harrold on elementissään ja hän on hyvä pitämään paineen hyökkäysalueella. Vastaavasti puolustusalueella hän joutui aika ajoin kiipeliin ja oli vaikeuksissa isokokoisten hyökkääjien kanssa. Hinta-laatusuhde on huippuluokkaa. 7+

Bryce Salvador 39 ott. 0+2=2, -12, 22 pim.

Juuri nyt Salvadorin kolmevuotinen sopimus näyttää todella huonolta samaan tapaan kuin Jay Pandolfon aikanaan saama kultainen kädenpuristus. Viime playoff-kevään kaltaisia sankariotteita ei tietenkään ollut syytä odottaa, mutta Salvadorin olisi pitänyt pystyä parempaan. Päättyneellä kaudella Salvador näytti yhtä epävarmalta ja hitaalta kuin ennen vakavaa loukkaantumistaan syksyllä 2010. Toivottavasti kyseessä oli vain väliaikainen notkahdus, eikä paluu sille tasolle, jossa Sal on sopimuksen kaksi jälkimmäistä vuotta.

Yllätyin suuresti kolmevuotisesta jatkosopimuksesta sekä nimityksestä kapteeniksi. Odotin, että Sal olisi tehnyt 1-2-vuotisen jatkopahvin. Valinta kapteeniksi on ihan perusteltu, onhan Salvador mitä esimerkillisin ammattilainen ja kulkenut kivikkoisen tien urallaan. Olisin kuitenkin odottanut Kovyn saavan kapteeninarvon, koska hän oli myös viime vuonna se pelaaja, joka otteillaan sytytti myös muut.

Salvadorin valinta kapteeniksi näytti välillä huonolta ratkaisulta. Ei Salvadorin persoonan tai johtajaominaisuuksien vuoksi, vaan pelkästään siksi, että hän oli yksi pahimpia alisuorittajia. Kapteenin ei toki tarvitse olla joukkueen paras pelaaja. Mutta aiheuttaahan se valmennukselle uskottavuusongelmia, kun kapteeni pelaa, vaikka peliesitykset puoltavat katsomokomennusta, ja vierestä ukkoja komennetaan katsomoon pienemmistäkin virheistä.
Salvadorin epäonnistunutta kautta alleviivaa se, että Devilsin pakisto alkoi pelata silminnähden varmemmin, kun hän ja Voltshenkov olivat samanaikaisesti sivussa. 6-

Anton Voltshenkov 37 ott. 1+4=5, -1, 37 pim.

Aivan kammottava kausi. Ovatko lukuisat loukkaantumiset sitten vaatineet veronsa, vai oliko Voltshenkov yksinkertaisesti näin huono? Mene ja tiedä. Voltshenkov hukkasi kiekkoja, sijoittui kehnosti, teki merkkausvirheitä, joutui paikkaamaan virheitään rikkomalla ja muutenkin hän oli ottelusta toiseen potkun verran perässä. Loppukautta kohti Voltshenkov petrasi hiukan ja pelikieltonsa jälkeen hän pelasi muutaman hyvänkin ottelun. Voltshenkov oli alivoimalla edelleen hyvä, mutta tasaviisikoin heikko.

Mark Fayne 31 ott. 1+5=6, +6, 16 pim.

Faynen kolmas kausi NHL:ssä oli pelillisesti melkoista vuoristorataa. Päättynyttä kautta sävyttivät myös loukkaantumiset ja lähipiirissä sattunut kuolemantapaus.

Fayne oli kenties suurin kärsijä kahdeksan pakin rotaatiosta, jonka takia hän istui viikkoja katsomossa ja palasi vaihtuvien pakkiparien rinnalle. Täytyy ihmetellä, miksei Fayne saanut isompaa vastuuta pakistossa, joka takelteli pelin avaamisessa. Fayne nyt kuitenkin on todistanut olevansa varma avaussyötön antaja, ja luulisi, että tämä olisi huomioitu peluutuspäätöksissä. 7-
 

dali

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lamoriellon Enkelit, the Spirit of CBA
...jatkuu

Hyökkääjät

Dainius Zubrus 22 ott. 2+7=9, -3, 12 pim.

Kun Zubrus on rikki, mikään ei toimi. Oli erinomainen alkukaudesta, kunnes loukkaantui, ja oli hyvä palattuaan loppukaudesta keskenkuntoisena kaukaloon. Hänen poissaolonsa korosti pahasti top 6:n puutteita. Paperilla avainmiehiksi nimetyt ukot olivat enemmän tai vähemmän paperia kaukalossa, eikä Lamoriellon halpahallihankinnoista ollut Loktionovia lukuun ottamatta pelaamaan isossa roolissa. Zubrusin vahva kahdensuunnan pelaaminen ja tappamisen meininki kaksinkamppailuissa on korvaamatonta Devilsille. 8

Jacob Josefson 22 ott. 1+2=3, -10, 2 pim.

Loukkaantuminen pilasi osittain taas yhden kauden. Josefson kärsi aivotärähdyksen saatuaan kiekosta kasvoihinsa. NHL:ssä Josefson esiintyi hyvin kaksijakoisesti. Alkukausi meni haparoidessa ja tulokset jäivät laihoiksi, eivätkä nelosketjussa tuolloin huseeranneet Barch, Janssen ja muut vaihtuvat hanslankarit tehneet Josefsonista parempaa pelaajaa. Kuntoutus- ja pelituntumanhakujakso Albanyssa tekivät hyvää ja loppukaudesta Josefson näytti kuuluvansa NHL:ään. Hän pelasi järkevästi, loi tilanteita ja oli erityisen hyvä puolustuspelissä. Kunpa Josefson saisi viimein pelata kokonaisen kauden ehjänä ja näyttää, mihin hänestä on. 7+

Stephen Gionta 48 ott. 4+10=14, +2, 14 pim.

Gionta olisi suorastaan mainio nelosketjun hyökkääjä, jos hän olisi edes hitusen parempi viimeistelijä. Hän on tässä mielessä kuin Jay Pandolfon tuleminen. Paikkoja siunaantuu illasta toiseen, mutta viimeistely on todella epätarkkaa. Sentteriksi hän on luvattoman huono aloittaja. Aloitusprosentti oli todella vaatimaton 35,1.

Aina, kun Gionta pelasi muiden kuin Carterin ja Bernierin rinnalla, hän hävisi kuvasta ja hänen puutteensa pelaajana tulivat välillä räikeästikin esiin. Ei hän nyt vapaamatkustaja ole, mutta hänen paikkansa NHL:ssä olisi kyseenalainen, jollei yhteispeli Carterin ja Bernierin kanssa toimisi niin hienosti kuin se toimii.

Arvosanan antaminen on todella hankalaa. Pelitaidoista voi antaa enimmillään kutosen, mutta asenteesta, taistelutahdosta ja joukkueelle pelaamisesta ei voi antaa kymppiä vähempää. 7-

Aleksei Ponikarovski 30 ott. 2+5=7, +1, 8 pim.

Ponikarovskin toinen kierros oli aika mitäänsanomaton, vaikka ympäristö oli tuttu alkaen valmentajasta, pelaajista ja pelisysteemistä. Ponilta toivottiin vahvistusta secondary scoringiin, mutta tulokset jäivät laihoiksi. Viime kesänä pidin Ponin sopimusta yhtenä tärkeimmistä, mutta nyt en ole niinkään varma, onko jatkolle perusteita.

Adam Henrique 42 ott. 11+5=16, -3, 16 pim.

Sophomore slump. Toivon todella, että kyseessä oli tama klassinen toisen NHL-kauden jumitus. Henriqueen kohdistui paljon odotuksia, joista suurin osa jäi lunastamatta. Otteiden ailahtelu ja tehottomuus ovat tietysti vähän jokaisen nuoren ammattilaisen riesana, mutta Henriquelta oli silti lupa odottaa enemmän tehoja ja tasaisuutta. 6+

Stefan Matteau 17 ott. 1+2=3, -1, 6 pim.

Nuorukainen teki minuun vaikutuksen lyhyen NHL-visiittinsä aikana. Harva 19-vuotias pystyy vastaamaan Matteaun tavoin NHL:n vauhtiin ja fyysisyyteen. Mikä parasta, hän näytti melko valmiilta NHL-pelaajalta, vaikka on kaikin puolin vielä raakile.

Tulevaisuudessa Matteau on varteenotettava vaihtoehto pelaamaan vastaavaa roolia kuin Dainius Zubrus pelaa nyt. Matteau tuskin kehittyy tähtipelaajaksi, mutta hänenlaisensa isokokoinen ja kohtuullisen taitava hyökkääjä on tarpeen täydentämään minkä tahansa joukkueen hyökkäystä.

Matt D’Agostini 13 ott. 2+2=4, -1, 6 pim.

Tuli puoli-ilmaiseksi St. Louisista ja häntä heiteltiin pitkin kokoonpanoa kuin puoli-ilmaista makkaraa. Tilanne Devilsissä ei siis ollut D’Agostinillle erityisen helppo, mutta hän täytti kulloisenkin roolinsa kohtuullisesti. D’Agostini erottui joukosta vikkelyytensä ansiosta ja yksin tämän vuoksi toivoisin hänelle jatkoa Devilsissä, koska punamustien hyökkäys ei ole erityisen nopea. Toiseksi, haluaisin nähdä, pystyykö hän toistamiseen rikkomaan 20 maalin rajan. 7-

Ilja Kovaltshuk 37 ott. 11+20=31, -6, 18 pim.

Kovy kuvasi päättynyttä kautta hänen uransa huonoimmaksi. Eikä se paljon muuta ollutkaan. Olkapäävamma pilasi kauden lopullisesti, mutta totuuden nimissä Kovy oli kaukana siitä tasosta, jota häneltä odotettiin. En tiedä, vaivasiko viime keväänä kipeytynyt selkä edelleen, mutta Kovaltshukin liikkeestä puuttui edelleen räjähtävyys.

Toki kauteen mahtui valopilkkuja, kuten vahva pelaaminen alivoimalla ja liigan kärkitilaan oikeuttaneet neljä av-osumaa. 7

Steve Bernier 47 ott. 8+7=15, -7, 17 pim.

Paljon parempaa pelaajaa ei nelosketjuun voisi toivoa kuin mitä Bernier oli päättyneellä kaudella. Joskin hän pelasi myös pitkät pätkät muissa ketjuissa. Hän laittoi kroppaa säälimättömästi likoon, ajoi maalille, haastoi pakkeja, loi äkkiväärillä liikkeillä tilanteita ja osui mukavasti myös maalipuiden väliin. Ja oli ennen kaikkea kurinalainen.

Bernier olisi aivan huippujätkä isompaankin roolin, jos luisteluvauhtia piisaisi hitusen enemmän. Silloin hän tuskin pelaisin Devilsissä, tai olisi ylipäänsä ollut vähällä pudota NHL:stä pois. 9

Travis Zajac 48 ott. 7+13=20, -5, 22 pim.

Minusta Zajac oli kauden pahin pettymys. Ei siksi, etteikö hän(kin) olisi pelannut sinänsä ihan kohtuullisesti, noudattanut pelitapaa ja puolustanut tunnollisesti. Mutta ongelma oli juuri tässä. Zajacilta odotettiin perustyön sijaan vastuun ottamista ja nousua johtavaksi pelaajaksi. Hän on kuitenkin näyttänyt moneen otteeseen pystyvänsä pelaamaan vahvasti molemmissa päissä kenttää ja viime kevään pudotuspelissä Zajac oli varsinkin Flyersia vastaan elementissään.

Zajac ei tahtonut missään vaiheessa kautta löytää yhteistä säveltä oikein kenenkään kanssa. Muutamaan otteeseen syöttökuviot toimivat niin Kovyn kuin Eliaksen kanssa, mutta enimmäkseen oli hakemista. Loppukaudesta yhteispeli Eliaksen ja Clarksonin kanssa toimi sentään jotenkin. Devilsin pelaajamateriaali on osa ongelmaa. Jotta Zajacista saadaan kaikki tehot irti, hän tarvitsisi rinnalleen vahvoja, kaksinkamppailuissa viihtyviä laitahyökkääjiä, niin kuin Parise ja Langenbrunner olivat. Nyky-Devilsissä ei vastaavan tasoisia ketjukavereita tahdo löytyä.

Erityistä kiitosta täytyy kuitenkin antaa Zajacin aloitustyöskentelystä. Hän repi aloituksia 57,4 prosentin tehoilla ja oli koko liigan seitsemänneksi para aloittaja. 6+

Ryan Carter 44 ott. 6+9=15, -2, 31 pim.

Ryan Carter, hieno mies. Steve Bernierin ohella hän oli kauden tasaisimpia suorittajia hyökkääjistä. Carterin panokseen voi aina luottaa. Carter sopii kaksinkamppailuvoimansa ja kovan työmoraalinsa ansiosta erinomaisesti DeBoerin pelitapaan.

Myös tehojen valossa tämä kausi oli Carterin uran kirkkaasti paras. 44 ottelussa syntyivät tehot 6+9, kun tähän asti hän ei ollut rikkonut kymmenen pisteen rajaa edes kokonaisella NHL-kaudella. 9

[jatkuu]
 

dali

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lamoriellon Enkelit, the Spirit of CBA
...ja loppuu.

Andrei Loktionov 28 ott. 8+4=12, -2, 4 pim.

Maisemanvaihdos tekee pelaajille usein terää. Loktionov ei tehnyt poikkeusta. Hän suorastaan pursusi peli-iloa saadessaan uuden tilaisuuden NHL:ssä. Viidennen kierroksen varausvuoro oli pilkkahinta varsinkin näin jälkikäteen katsoen. Myös kauppahetkellä hinta oli huokea, koska riskinä Devilsille oli ainoastaan tuon loppupään varausvuoron menetys.

Vikkelä ja juonikas Loktionov löysi vaivattomasti yhteisen sävelen vaihtuvien ketjukavereiden kanssa. Mikä parasta, aivoitukset Ilja Kovaltshukin kanssa tuntuivat liikkuvan samoilla aalloilla. Loktionovin kohdalla puheenaiheeksi nousivat hänen kokonsa ja kaksinkamppailuvoimansa. Toki hän oli välillä alakynnessä, mutta kompensoi hyvin raa’an voiman puutetta jatkuvalla liikkeellä ja mailatyöskentelyllä.

Loktionovkin ailahteli jonkin verran, kun koko joukkue kipsasi ja veteli nollatehoilla. Useimpina iltoina Loktionov oli Devilsin kolmen parhaan pelaajan joukossa ja hän oli yksi harvoista, joka haki hanakasti omia ratkaisuja ja muutama maali tulikin silkan röyhkeyden siivittämänä. 8+

Krys Barch 22 ott. 0+0, +1, 44 pim.

Tuli viime kesänä Eric Boultonin tilalle kovanaamaksi. Barch jatkoi siitä, mihin Boulton jäi, eli jäi jalkoihin kiekollisessa pelissä eikä ollut kummoinen pelote. Barchin edesottamuksista jäi parhaiten mieleen syksyinen känniavautuminen Twitterissä, jossa liigan pomot saivat kuulla kunniansa. 5-

David Clarkson 48 ott. 15+9=24, -6, 78 pim.

Keskityn Clarksonin hyökkäyspelaamiseen. Viime kaudella maalitalkoissa huseerannut Clarkson pelasi hyvin hämmentävän kauden. Hän aloitti todella väkevästi ja teki yhdeksän maalia kauden 12 ensimmäisessä ottelussa. Loppukauden saldo ei sitten enää ollutkaan niin mairitteleva. Kukaan ei odottanut Clarksonin jatkavan alkukauden tahdissa, mutta hän hävisi pahasti kuvasta kauden edetessä.

Kauden päätteeksi Clarkson kertoi, että hän pelasi kauden mittaan selkävaivaisena ja myös ranne oli vaivannut häntä. Vammat selittävät osin maalitahdin hiipumista, mutta minusta Clarksonin kohdalla kävi lähinnä selväksi, että hänelle paras rooli on kolmosketjun laitahyökkääjä. Vammoja tai ei, vastustajan paremmat voimat paimensivat Clarksonin usein näkymättömiin. Devils olisi tarvinnut häneltä parempaa suoritusta ja venymistä.

Clarksonin pelaaminen kävi jurppimaan varsin pahasti kauden mittaan. Ei sillä, etteikö hän olisi yrittänyt kovasti, mutta hän yritti aivan vääriä asioita. Onnistumisten pitääkin ruokkia itseluottamusta ja halua yrittää pikku kikkaa välillä, mutta Clarksonin kohdalla homma meni tehokkaan kauden jälkeen taas kerran tyystin näpertelyksi. Hän unohti ketjukavereidensa hyödyntämisen ja alkoi puskea yksin vastustajan ryhmityksen läpi tai laukoi ihan mistä sattuu. Kuten moneen kertaan sanottua: Clarkson tekee maalinsa irtokiekoista, maalinedusruuhkista, laukauksilla lähietäisyydeltä ja sitten ehkä kerran vuodessa jollain maagisella backhand-forehand-vettäkorvasta-veivauksella.
Sinänsä hyvästä maalisaldosta huolimatta olen pettynyt Clarksonin esityksiin. 6+

Patrik Elias 48 ott. 14+22=36, +5, 22 pim.

Patty voitti taas kerran Devilsin sisäisen pistepörssin. Hän on edelleen, 36-vuotiaana, Devilsin luovin ja älykkäin hyökkääjä, pelasi hän sitten laidassa tai keskellä. Vuosien mittaan hidastunut luisteluvauhti ei näytä haittaavan menoa. Elias oli tänäkin vuonna luotettava molemmissa päissä kenttää ja myös kohtuullisen tehokas. Hän pelasi pitkään piste per peli -tahtia, kunnes hänkin hiipui muun joukkueen mukana. Merkittävin miinus Eliakselle tulee liian monista hukatuista maalipaikoista. Paremmalla viimeistelyllä Eliaksen arvosana olisi tänäkin vuonna ollut kiitettävä. 8

Vähäisen pelimäärän ja/tai vähäisen merkityksen takia arvostelematta jäivät Tom Kostopoulos, Steve Sullivan, Cam Janssen, Mattias Tedenby, Matt Anderson, Tim Sestito, Eric Gelinas ja Alexander Urbom sekä maalilla piipahtaneet Keith Kinkaid ja Jeff Frazee.

Tässäpä ne enimmät osaltani tästä ennenaikaisesti päättyneestä kiekkokaudesta. Kiitos Devils-ketjuun kirjoittaneille antoisasta mielipiteiden vaihdosta. Hieno juttu, että tänne ilmaantui myös uusia, päteviä kirjoittajia. Vähälumista kesää kaikille!

PS. Onko kellään intoa laittaa uusi kausiketju pystyyn?
 

Eleanor

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Devils
PS. Onko kellään intoa laittaa uusi kausiketju pystyyn?
Minulla voisi olla, mutta kasvetaan vielä ainakin vuosi viisaammaksi ja isommaksi. Katellaan sitten 2014 keväällä uudestaan. Vaikka toki minusta on hyvä, että dali tekee nämä kausiketjut, sen verran hyvää ja asiantuntevaa tekstiä on ollut aina, että niistä on kyllä äärimmäisen paha panna paremmaksi.
 

FiFi93

Jäsen
Suosikkijoukkue
New Jersey Devils, Česká republika
PS. Onko kellään intoa laittaa uusi kausiketju pystyyn?

Muuten kylla, mutta itsella on sen verran kiiretta, etta menisi varmaan loppukuun puolelle ennen kuin saisin kattavaa avausta vasattya ja todennakoisesti ketju halutaan tanne aiemmin.
 

dali

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lamoriellon Enkelit, the Spirit of CBA
Miä voin avata uuden kausiketjun, jos en näin toimiessani sotke kenenkään suunnitelmia.
 
Viimeksi muokattu:

Evil

Jäsen
Suosikkijoukkue
Devils, HIFK, Arsenal, Athletic Club de Bilbao
Miä voin avata uuden kausiketjun, jos en näin toimiessani sotke kenenkään suunnitelmia.
Anna palaa. Arvasinhan minä, että toimeen tartut kunhan pahin vitutus on hieman hellittänyt.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös