New Jersey Devils 2011-2012

  • 127 367
  • 315

Lauri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Blues & Devils
Hyvin täällä on peliä jo puitukin läpi, mutta heitetään itsekin muutama kommentti.

Peli alkoi huonosti Sykoran ottaessa jäähyn aivan pelin alussa. Flyersin ylivoima oli todella vaarallista ja hieman tuurikin kävi, ettei Flyers iskenyt avausmaalia. Huono startti ottelulle ja tahmea meno tuntui jatkuvan koko erän.

Toisessa erässä Devils sai hieman koneita käyntiin, mutta mitään huikean vaarallisia paikkoja ei Devils pystynyt luomaan. Kolmas erä olikin aikamoista piinaa näin Devils-lasien läpi katsottuna, kun matsi käytännössä ratkesi 2-0 maaliin. Read sai nimensä siihen runsaslukuiseen joukkoon, joka teki avausmaalinsa Martyn taakse. Ei tuo maali Brodeurin piikkiin mennyt, sen verran läheltä pääsi ampumaan.

Clarksonilta muutama todella idioottimainen ratkaisu. Kerkesin ensimmäisessä erässä miestä hieman kehumaan, kun hän toi kiekon yksin vahvasti alueelle ja pelasi vielä omille. Tuollaiset vahvat kiekonylöstuonnit ovat sitä hänen peliään, ja vahva maalille ajo. Tänään ei kuitenkaan nähty kuin hölmöjä turhautumisia ja niistä seuranneita jäähyjä. Muutenkin koko Devils-porukka menetti malttinsa liian helposti 3.erässä ja jäähyjä sateli jatkuvasti.

Kovaltshukiltakaan ei paras pelinsä. Näytti flegmaattiselta ja ylimieliseltä. Ei saanut juuri mitään aikaan.

Devilsin "aasinhattu" menee kuitenkin selvästi Mark Faynelle. Montakohan paikkaa hän Flyersille järjesti sössimisillään? Flyersin avausmaalin aikana ei pitänyt ketään, vaan surffaili maalin takana, kaksi kertaa menetti ylivoimassa kiekon alimpana miehenä jne. Tämän pelin perusteella antaisin Strålmanille samantien sopimuksen ja heittäisin Faynen vilttiin. Mutta kyseessä oli vasta yksi peli ja vastassa isoja ja vahvoja hyökkääjiä, joten Faynelle voi vielä näytönpaikkoja antaa. Toista näin hasardipeliä ei kuitenkaan saa tulla, muuten nakkikioski kutsuu.

Ensi pelin jälkeen pystyy jo sanomaan hieman enemmän voimasuhteista kun Canes tulee vastaan. Carolina on niitä joukkueita, jotka täytyy voittaa jos playoffeihin haluaa. Flyers on varmasti Idän top3-joukkueita ja heillä oli jo avauspeli alla, joten liikaa ei kannata tätä avauspelin tulosta katsella.
 

Vercetti

Jäsen
Suosikkijoukkue
New Jersey Devils
Ensimmäinen suorana katsottu Devilsin matsi alla tältä kaudelta ja ehdottomasti positiivinen fiilishän tuosta jäi päällimmäiseksi. Oli miellyttävää seurata, kun kaikki kolme ensimmäistä hyökkäysketjua saivat säännöllisesti pelin painettua Carolinan päätyyn ja luotua kelvollista pyöritystä ja sitä kautta maalintekopaikkoja.

Kuten tuolla otteluketjussa näköjään jo hehkutettiinkin, oli Adam Larsson tänään erittäin hyvä. Puolustuspäässä ongelmia ei ollut, vaan hän teki yksinkertaisia ja ennen kaikkea onnistuneita ratkaisuja, joilla kiekkoa saatiin pelattua pois omalta alueelta. Lisäksi kun kaverille annettiin kunnolla tilaa kiekon kanssa, antoi hän muutamia erinomaisia pitkähköjä avauksia keskialueella viilettäville hyökkääjille. Ylivoimalla olisin odottanut Larssonilta hieman enemmän laukauksia, mutta toki toiselle puolelle Iljalle tarjoillut passit kelpasivat myös. Vaan olisikohan Larssonilla ollut kestävämpiä mailoja kuin Iljalla?

Omaan silmään pisti myös Mattias Tedenbyn sähäkkyys kiekon kanssa hyökkäysalueella, ja avautuihan hänelle loistopaikka laittaa kiekko reppuunkin, mutta yritys jäi jotenkin lepsuksi, joskin Cam Ward oli tilanteessa hyvin mukana. Devilsin tolppien välissä puolestaan Johan Hedberg pelasi myös varmaa peruspeliä, ja hänelle voidaan tämän pelin (ja koko viime kauden) perusteella jatkossakin antaa täysi luotto, kun Marty on huilivuorossa.
 

Evil

Jäsen
Suosikkijoukkue
Devils, HIFK, Arsenal, Athletic Club de Bilbao
Juu, Karoliina kaatui siis. En matsia nähnyt, mutta Parisen pari onnistumista lämmittävät mieltä. Ensi yönä aikaamme kylään saapuu L.A. Kings, jolla alla Devilsin tapaan yksi voitto ja yksi tappio. DeBoer ilmeisesti päästää Pelleyn ja Janssenin irti Kingsiä vastaan, eli pikkuisen muutosta kokoonpanoon luvassa.
 

dali

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lamoriellon Enkelit, the Spirit of CBA
Juu, Karoliina kaatui siis. En matsia nähnyt, mutta Parisen pari onnistumista lämmittävät mieltä. Ensi yönä aikaamme kylään saapuu L.A. Kings, jolla alla Devilsin tapaan yksi voitto ja yksi tappio. DeBoer ilmeisesti päästää Pelleyn ja Janssenin irti Kingsiä vastaan, eli pikkuisen muutosta kokoonpanoon luvassa.

Alkukauden peliksi ihan hyvä esitys. Paljon oli vielä notkahduksia erien sisällä ja varsinkin kakkoserä oli heikko esitys, mutta kokonaisuudessaan ero avausotteluun oli huomattava ja Devils oli ottanut askeleita oikeaan suuntaan. Mieltäni lämmitti erityisesti Mark Faynen, Nick Palmierin ja Mattias Tedenbyn otteet - Tämä kolmikko oli avausottelussa enemmän tai vähemmän kassalla, mutta varsinkin Faynen kohdalla ryhtiliike oli komea ja sitä korosti nätti osuma.

Carolina oli toki vastustajana luokkaa kevyempi kuin Flyers ja se näkyi ottelun kuvassa, mutta Devilskin oli saanut juonen päästä kiinni. Viimeistely maalipaikoista jätti hieman toivomisen varaa, mutta toki kolme tehtyä maalia ja yksi bonusosuma tyhjiin lämmittää mieltä.

Oma osuutensa ryhtiliikkeessä oli DeBoerin ketjukoostumuksiin tekemissä muutoksissa ja Canesia vastaan kemiat toimivat huomattavasti paremmin kuin avausottelussa. Saa nähdä, mitä Rod Pelley ja Cam Janssen tuovat tänä ehtoona kokoonpanoon, kun Eric Boulton ja Adam Henrique istuvat katsomossa.

Erityisen hyvin Devilsillä on toiminut alivoimapeli. Devils on tappanut 13 jäähyä onnistuneesti ilman takaiskuja. Tietysti jäähyjä saisi tulla vähemmän, mutta eiköhän tämäkin korjaannu taas kauden edetessä, kun virheitä paikkaavat rikkeet vähenevät. Zajacin ollessa sivussa Dainius Zubrus on ottanut merkittävää roolia alivoimalla. Nyt myös Zach Parise on alivoiman ykkösmiehiä toisin kuin esimerkiksi Lemairen ja Sutterin aikana. Ilahduttavaa on myös, miten DeBoer on antanut vastuuta nuorille Larssonille, Henriquelle ja Josefsonille, jotka ovatkin vastanneet huutoon pelaamalla vakuuttavasti alivoimatilanteissa.

Edellisen ottelun jälkipuinneista on jäänyt vähemmälle huomiolle välikohtaus, jossa Eric Staal löi mailallaan Larssonia/hänen mailansa osui Larssonin nivusiin. Tilanteesta ei ottelussa näytetty uusintaa, joten tapauksen todentaminen jää otteluraporttien varaan. On tietty selvää, että tämä oli erittäin ruma temppu Staalilta, jos hän tosiaan keihästi Larssonia.

Mitä tulee Adam Larssonin peliesityksiin, ruotsalaisnuorukainen on pelannut kaikkien odotusten yli. Devilsissä ei ole vuosiin nähty yhtä kypsästi pelaavaa tulokasta. Travis Zajac oli omalla tavallaan hyvin valmis pelaaja tullessaan NHL:ään, Zach Parise taas kärsi ajoittain kovista kasvukivuista tulokaskaudellaan. Scott Gomez ja Petr Sykora pelasivat vahvat tulokaskaudet ja nakuttelivat hyvät tehot. Kaikki edellä mainitut ovat tai ovat olleet laatupelaajia, mutta tulokkaista vastaavaa kykyä hallita hermoja, vaikuttaa pelin kulkuun ja tehdä oikeita ratkaisuja tilanteesta toiseen on viimeksi ollut Martin Brodeurilla.

Kings-ottelun ennakkotunnelmia

Bam Bam Cam innoissaan

David Clarksonin puheenvuoro

Clarkie puhuu urastaan ja siitä, mikä merkitys Peter DeBoerilla on ollut hänen matkallaan NHL-pelaajaksi. Clarkie kertoo, että hän olisi lopettanut kiekon, jollei DeBoer olisi antanut Clarksonille tilaisuutta Kitchenerissä ja potkinut tätä persuksille.

Muuta pientä:

- Devilsin mukana treenaava Anton Strålman on valmis odottamaan vielä Devilsin sopimustarjousta. Hän kävi uusimassa viisuminsa, joten periaatteessa hän on valmis hyppäämään remmiin pikaisesti. Strålmanin mietteitä

- Vuosi sitten Kingsia vastaan Parise teloi polvensa lopullisesti ja joutui pitkälle saikulle. Toivottavasti ensi yön kohtaaminen menee onnellisempien tähtien alla.

- Loppukevennyksenä David Clarkson töissä urheiluvälinekaupassa
 

Evil

Jäsen
Suosikkijoukkue
Devils, HIFK, Arsenal, Athletic Club de Bilbao
Heräsin äsken katselemaan korkeakevyet. Rankkarivoitto Kingsistä napsahti tiukan ja vähämaalisen pelin jälkeen. Ensimmäisessä erässä näyttivät vieraat paukuttavan päätään Kanadan mäntyyn; hirmuinen yv-pyöritys mutta meidän Marty otti ja kesti. Siitä pääsemmekin sitten päivän huolenaiheeseen: mitä Brodeurille tapahtui? Ensimmäisen erän jälkeen jäi pois ja Hedberg tilalle. Ylävartalovammasta puhutaan, eläköön tämä tarkkuus. Kohta varmaankin kaikki ovat vaan "vartalovammoja", hehe...
 

teude

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings/Lions, Jokerit, SaiPa
Siitä pääsemmekin sitten päivän huolenaiheeseen: mitä Brodeurille tapahtui? Ensimmäisen erän jälkeen jäi pois ja Hedberg tilalle. Ylävartalovammasta puhutaan, eläköön tämä tarkkuus. Kohta varmaankin kaikki ovat vaan "vartalovammoja", hehe...

Kummallista, jos joku ylävartalovamma tuli, lonkkaa näytti pitelevän tiikeriloikan jälkeen. Kävi vaihtoaitiossakin keskustelemassa, mutta pelasi miehekkäästi erän loppuun. Lonkka tai polvivaivaa epäilen.
 

Evil

Jäsen
Suosikkijoukkue
Devils, HIFK, Arsenal, Athletic Club de Bilbao
Kummallista, jos joku ylävartalovamma tuli, lonkkaa näytti pitelevän tiikeriloikan jälkeen. Kävi vaihtoaitiossakin keskustelemassa, mutta pelasi miehekkäästi erän loppuun. Lonkka tai polvivaivaa epäilen.
Devils.comin uutinen.

Upper body sorenessia tuolla tarjoillaan. No, sama se. Kunhan ei olisi vakavaa.
 

SaucerPass

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leafs
Koska oma NHL:n seuraaminen rajoittuu tällä hetkelle niihin joukkueisiin, joiden peleistä on "laittomia" streemeja tarjolla, on tullut katseltua NJ:n ottamuksia alkukaudesta puhtaasti jo tarjonnallisista syistä. Adam Larsson on tehnyt kuitenkin jo melkoisen vaikutuksen. Todella kypsää ja rauhallista peliä. Erittyisesti pelin avaaminen näyttää mallikkaalta. Ihan tuulesta temmattuja eivät ole vertaukset Nicklas Lidströmiin.

Otanta on toki pieni tässä vaiheessa kautta, ja jossain vaiheessa Larssonin peliin tulee varmasti heilahduksia. Silti Larssonilta nähdyn kaltaista peliä olen odottanut Victor Hedmanilta, mutta eipä tämä vieläkään vakuuta. Erityisesti kiekollisena Larsson vaikuttaa jo nyt paljon kyvykkäämmältä ja varmemmalta kuin Hedman. Tällä hetkellä ei ainakaan omissa kirjoissani ole mitään epäselvyyttä kumman näistä ruotsalaislupauksista ottaisin omaan joukkueeseeni. Lisäksi en epäile hetkeäkään, etteikö juuri Devils osaisi ajaa Larssonin maltilla sisään liigaan.
 

Beneway

Jäsen
Suosikkijoukkue
Buffalo Sabres, Mario Lemieux, Jyp
... lisäksi en epäile hetkeäkään, etteikö juuri Devils osaisi ajaa Larssonin maltilla sisään liigaan.

Onko Larssonia sitten ajettu maltilla sisään liigaan? Ainakin mitä itse olen miehen tilastoja katsellut, on nuorukainen kellottanut varsin kovia peliminuutteja. Hän onkin selvästi eniten pelannut puolustaja Devils-leiristä, ja ainut kenttäpelaaja, joka on pelannut häntä enemmän on itse Kovalchuk. Tietysti iso osa noista Larssonin peliminuuteista on tullut ylivoimalle, mutta onko tämä nyt sitten kuitenkaan sitä maltilla sisään ajamista? Itseäni ainakin hieman hirvittää Larssonin kellottamat lukemat.

Toisaalta, jos peli kulkee, niin ilman muuta vastuuta tulee. Ja ilmeisesti Larssonin otteet ovat olleet hyviä, joten kyllähän silloin pitää päästä pelaamaan otteiden mukaiset peliajat.
 

SaucerPass

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leafs
Onko Larssonia sitten ajettu maltilla sisään liigaan? Ainakin mitä itse olen miehen tilastoja katsellut, on nuorukainen kellottanut varsin kovia peliminuutteja. Hän onkin selvästi eniten pelannut puolustaja Devils-leiristä, ja ainut kenttäpelaaja, joka on pelannut häntä enemmän on itse Kovalchuk. Tietysti iso osa noista Larssonin peliminuuteista on tullut ylivoimalle, mutta onko tämä nyt sitten kuitenkaan sitä maltilla sisään ajamista? Itseäni ainakin hieman hirvittää Larssonin kellottamat lukemat.

Toisaalta, jos peli kulkee, niin ilman muuta vastuuta tulee. Ja ilmeisesti Larssonin otteet ovat olleet hyviä, joten kyllähän silloin pitää päästä pelaamaan otteiden mukaiset peliajat.

Lähinnä mietin, miten Devils toimii, jos ja kun Larssonille sattuu heikko rupeama. Sitähän ei vielä tiedä. Pelitahti kuitenkin on ihan toista kuin Ruotsissa, vaikka Larsson on takonut isoja minuutteja jo SEL:ssä. Täytyy katsoa Larssonin minuutteja (samoin kuin otteita) tarkemmin, kun saadaan enemmän pelejä alle. Noilla minuuteilla voi tosiaan tulla Larssonille synkkä tammi- ja/tai helmikuu.

Se pelottaa, että DeBoerille olisi tärkeää saada hyvä alku kauteen ihan oman uransa takia, joten se saattaa painostaa hänet jopa ylipeluuttamaan parhaita pelaajiaan jo alkukaudesta. Larssonin kohdalla se voi näkyä sitten pelin tasossa loppukaudesta.
 

dali

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lamoriellon Enkelit, the Spirit of CBA
Kolmen kotiottelun jälkeen Devils lähtee kauden ensimmäiseen pistejahtiin vieraskaukalossa. Devils sai kaipaamansa voitot Canes- ja Kings-otteluista ja joukkue selvisi ensimmäisestä koetuksesta.

Devilsin murheena on ollut viimeistely eikä tänä iltana ole ainakaan ennakkoon luvassa yhtään sen helpompaa urakkaa, sillä Predators on perinteisesti puolustanut maaliaan kunnialla ja sitten viimeisenä esteenä on vielä eliittiveskari Pekka Rinne (jos vain saa pelivuoron).

Mielenkiintoista on myös nähdä, miten ex-paholaiset Matt Halischuk ja Nicklas Bergfors suoriutuvat. Ensiksi mainittu ilmeisesti on pelannut hyvin ja vastuuta tulee myös erikoistilanteissa, lähinnä alivoimalla. Bergforsilla ei sen sijaan näytä pyyhkivän vahvasti. Hänen pitäisi uransa kannalta saada aikaan tehoja hyökkäyspäässä varsinkin nyt, kun Erat ja Fisher ovat sivussa ja Hörnqvistillä on myös vaivoja.

Jatketaan vielä parilla sanalla Devilsin erikoistilannepelaamisesta, joka on sujunut kaksijakoisesti, kuten niin monena vuonna ennen tätä. Alivoima on tosiaan liigan kärkeä. Devils on tappanut kaikki 14 alivoimaansa onnistuneesti ja av on näyttänyt suorastaan hyvältä. Vastaavasti ylivoimalla ainoa onnistuminen on Parisen tyhjiin neppaama osuma Canesia vastaan. Paikkoja on ollut, mutta sama perusongelma tuossa yv:ssä näyttää olevan kuin viime vuonnakin eli vedot lähtevät liian kaukaa ja vastustajan nelikkoa ei saada riittävästi liikkeelle.

Ykkösylivoiman pitäisi olla vastustajaa tuhoava voima, mutta Devilsillä nämä teot ovat jääneet julmiksi aikeiksi. Kovaltshukin peluuttaminen viivassa aiheuttaa sen, että hänet voidaan eristää nurkkaansa ja vedot lähtevät juuri sen ratkaisevan pari kolme metriä kauempaa maalista, jolloin maalivahtien on helpompaa ehtiä kovienkin pommien tielle. Samalla riskit kiekonmenetyksiin kasvavat. Näkisin mielelläni Devilsinkin koettavan kiekkovarmoja Eliasta ja Larssonia viivassa pyörittämässä peliä ja Kovaltshukin vastaavasti siirtyvän lähemmäksi maalia b-pisteelle. Eliaksella ja Larssonilla on myös ruutia laukauksessa, joten tällöin vastustaja joutuisi ottamaan nykyistä enemmän huomioon myös heidät eikä Kovya voisi enää vartioida yhtä tiukasti. Sumeilematon laukominen ei toki ole itsessään hedelmällistä, mutta Parisen paluun myötä Devilsillä on myös liigan eliittiä oleva maalineduspelaaja ronkkimassa irtokiekot sisään ja ohjaamassa vetoja, ja tätä asetta pitäisi myös käyttää.

Pekka Rinteen suojatkaan eivät estäneet Martyn uutta loukkaantumista. Devilsin onneksi otteluohjelmassa on illan Predators-pelin jälkeen lähes viikon pituinen tauko ennen ensi perjantain Sharks-ottelua, joten Marty saa hoivata olkapäätään rauhassa. Devils nostaa illan peliin Hedbergin kakkosmieheksi jonkun kolmikosta Kinkaid, Frazee, Clermont. Valintaan vaikuttaa myös se, että kinkaid torjui eilen Conneticutia vastaan. Edessä ovat vielä pelit tänään lauantaina Worcesterin vieraana ja heti perään sunnuntaina iltapäiväpeli kotona.

Tässä tilanteessa ei ole mitään järkeä ottaa riskejä, koska kausi on vasta alussa ja Hedberg hoitelee kunnialla ne pelit, joissa saa torjuntavastuun. Aivan, kuten DeBoerkin sanoo, tilanne olisi toinen, jos illan ottelu ratkaisisi pudotuspelipaikan kohtalon.

Marty sanoi eilisten treenien jälkeen, että oikean käden olkapää tuntui jo paremmalta. Silti olkapää oli niin kipeä, ettei harjoituksiin ollut asiaa. hän sanoi myös, että ikä näkyy juuri tämänlaisissa tilanteissa, ja että hänellä on ollut muutenkin vaivoja olkapään kanssa.

When I was 18 years old, I wasn’t hurt when I got up, but now with my age…, the 39-year-old future Hall of Famer said, laughing.

But, it’s one of these that I have a little discomfort in my shoulder and I tweak it once in a while. It’s one of those little things that I have to worry about. This time I just hurt it a little more than I usually do.

Lisää Gulittin blogissa

Mitä tulee Adam Larssonin peliminuutteihin, hän saa tulevien kahden viikon aikana varmasti rutkasti minuutteja, koska ottelutahti on huomattavasti kevyempi kuin keskitalvella. Devils pelaa illan ottelun jälkeen ainoastaan viisi ottelua (edit. tulevien kahden viikon aikana) ja tosiaan illan pelin jälkeen Devils saa kuusi päivää huilia. Tarpeen vaatiessa myös Andy Greene, Henrik Tallinder ja Anton Voltshenkov kykenevät kantamaan lisävastuuta, jos ja kun Larssonin taakkaa on jossain vaiheessa tarvetta keventää. DeBoer kaivaisi oman hautansa valmentajana, jos hän ylikuormittaisi Larssonia. Tästä en olisi kovin huolissani.

Larsson saa poikkeuksellisen paljon vastuuta, koska hän kykenee tätä vastuuta kantamaan. Kokemus Elitserienistä tekee hänestä valmiimman pelaajan kuin monesta 20-vuotiaasta pohjoisamerikkalaisesta tulokkaasta ja viestit joukkueesta kertovat, että Larsson valmistautuu otteluihin kuin veteraani ja hän on myös erinomaisessa fyysisessä kunnossa. Jos tilannetta verrataan vaikkapa Parisen ja Zajacin tulokaskausiin, niin molemmat näistä herroista saivat alkukaudesta runsaasti vastuuta ja he pelasivat vahvasti, mutta löysivät itsensä nelosketjusta runkosarjan päätteeksi. On hyvin mahdollista, että Larssonille käy samoin, mutta aika näyttää, miten tämän ihmelapsen tulokaskausi etenee.

Yleensähän kaikki tulokkaat kulkevat AHL:n kautta Devilsiin - Harvoina poikkeuksina tästä kaavasta ovat Larsson, Zajac ja Gomez. En pidä kovin todennäköisenä sellaista vaihtoehtoa, että Larssonia ajettaisiin väkisin sisään, kun tiedetään hänen merkityksensä tulevien vuosien joukkueissa. Lisäksi taustalla ovat Larry Robinson ja Scott Stevens, jotka ovat itse aikanaan kulkeneet samaa tietä, jota Larsson astelee paraikaa. Ruotsalaisnuorukainen puhui kauden alla, että hän on valmis hakemaan vauhtia myös AHL:stä, jos niikseen. Näillä peliesityksillä Albanysta ei tarvitse huolehtia.

Muuta pientä:

- Anton Strålman on matkustanut Ruotsiin perheensä luo. Lou Lamoriellon mukaan sopimusta ei ole tehty, mutta hän odottaa Strålmanin palaavan vielä Devilsin harjoitusvahvuuteen.

Strålmanin kohdalla ratkaisuihin vaikuttavat varmasti myös Adam Larssonin, Mark Faynen ja Bryce Salvadorin peliesitykset. Heidän kohdallaan tilannetta katsotaan kuun vaihteeseen asti ja Strålman pysynee vaihtoehtona siihen saakka.

- Adam Henrique on lähetetty Albanyn vahvuuteen viikonvaihteen peliruuhkan ajaksi. Lou Lamoriellon mukaan Henriquen AHL-komennuksella ei ole tekemistä Strålmanin sopimustilanteen kanssa.
 
Viimeksi muokattu:

dali

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lamoriellon Enkelit, the Spirit of CBA
Devils kutsui odotetusti Keith Kinkaidin kakkosveskaksi illan otteluun. Kinkaidille tulee melko kiireinen viikonloppu, sillä hän pelasi eilen Conneticut-ottelussa, matkustaa tänään Nashvilleen ja palaa jo huomiseen iltapäiväpeliin takaisin Albanyn vahvuuteen.

Kings-pelissä kiekon jalkaansa saanut Adam Larsson jätti aamujäät kesken, mutta hän on pelikunnossa, samoin Elias ja Sykora, jotka skippasivat harjoitukset.
Peter DeBoer kommentoi
sitä, mitä SaucerPass ja Beneway aprikoivat, eli Larssonin peliminuutteja.

It speaks of our confidence in him and what he’s been able to do so far. He’s been fantastic so far. This is going to get tougher and tougher as the league gets better and better, but he seems capable of handling everything we’ve thrown at him. Again, the scheduled has allowed us early here to play some guys minutes that we might not be able to play them in January and February when we’re playing 16, 17 games in a month.

Marty Brodeur kertoo, että hänen olkapäänsä on jo paremmassa kunnossa, mutta hän ei ole sataprosenttisessa pelikunnossa, joten lepo on paikallaan. Brodeurin mukaan hänen paluunsa on ajankohtainen jo tulevalla viikolla.

DeBoer tiedostaa myös, ettei illan pelistä ole tulossa Devilsille helppoa, koska Preds on kurinalainen ja vähän maaleja päästävä vastustaja, jolta ei saa mitään ilmaiseksi. Star-Ledgerin haastattelussa DeBoer korostaa kuitenkin, että päähuomio on oman joukkueen pelaamisessa.

At this time of the year we're really concentrating on our game. We're spending some time on what Nashville is going to show us, but I think this time of year around the league probably 80 percent of the coach's time is on your own structure and making sure you're playing the right way.

Illan oletettu kokoonpano

Parise-Elias-Sykora
Kovaltshuk-Josefson-Palmieri
Tedenby-Zubrus-Clarkson
Boulton-Mills-Janssen

Greene-Larsson
Tallinder-Fayne
Salvador-Voltshenkov

Hedberg
Kinkaid
 

dali

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lamoriellon Enkelit, the Spirit of CBA
Sharks-peli jäi näkemättä, mutta highlightien ja otteluraporttien perusteella voisi sanoa, että on tietysti harmillista, että Devils hukkasi kahdesti johtoasemansa. Toisaalta on hyvä muistaa, että vastustaja oli niskan päällä suuren osan peliajasta ja piste vahvalta Sharksilta kelpaa, kun enempää ei ollut saatavilla. Sharks vei laukaukset 19-41 ja kahdessa jälkimmäisessä erässä peräti lukemin 13-33. Lähellähän tuo ryöstöretki oli, sillä Pavelskin tasoitus tuli vain puoli minuuttia ennen kolmannen erän loppua.

DeBoer tyytymätön lopputulokseen, eritysiesti toiseen erään

Loukkaantumisuutiset jatkuvat myös. Jacob Josefsonilta murtui solisluu, kun hän törmäsi vauhdilla laitaan. Hyökkääjätilanne muuttui taas heikommaksi, vaikkakin Dainius Zubrus ja Petr Sykora molemmat pystyvät väliaikaisesti stunttaamaan sentterinä. Tämä tarkoittanee myös sitä, että Adam Henrique kutsutaan takaisin Albanysta. On todella sääli, että Josefson loukkaantui taas ja on sivussa pitkän aikaa. Viime vuosi meni pipariksi sormivamman vuoksi ja nyt siis solisluu murtui. Toivottavasti vamma ei kuitenkaan vaadi leikkausta.

Saa nähdä, miten DeBoer ratkaisee tilanteen. Elias ja Zubrus ovat mitä todennäköisimmin kahden ensimmäisen ketjun sentterit. Sitten onkin mielenkiintoista, nouseeko Brad Mills kolmosen keskelle, vai ottaako joku muu, Adam Henrique etunenässä, tuon paikan. Yksi vaihtoehto on myös peluuttaa Rod Pelleytä nelosen keskusmiehenä.

Josefson sivussa hyvän aikaa

Martin Brodeur on treenannut nyt muutaman päivän ajan ja puolen viikon kieppeissä Devils kertoi, että hän on sivussa vielä 7-10 päivää. Hedberg on pelannut todella hienosti ja tämän puolesta Martyn paluuta ei kannata kiirehtiä. Tämän illan Pens-ottelun jälkeen Devilsillä on pari päivää huilia ennen vieraspelikiertuetta Lännessä.
 

Bosco

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Pittsburgh
Kovalchukin peliminuutit ovat melko mielenkiintoista katseltavaa:

23:30
22:55
29:37
32:04
32:25

Ei ihan tyypillisiä hyökkääjän peliminuutteja, ja näyttää vastuu kasvavan peli peliltä. Kolme viimeisintä ovat toki olleet jatkoaikapelejä, mikä osaltaan nostaa minuuttimääriä, mutta silti melko käsittämättömiä minuutteja kellottaa. Kovalchukin peliaika ottelua kohden on 28:06, kun toisella sijalla hyökkääjistä on Kopitar, joka kellottaa ottelua kohden 22:43. Ylipäätään ainoastaan Rangersin Dan Girardi on alkukaudesta kellottanut enemmän minuutteja ottelua kohden kuin Kovalchuk.
 

dali

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lamoriellon Enkelit, the Spirit of CBA
Kovalchukin peliminuutit ovat melko mielenkiintoista katseltavaa:

23:30
22:55
29:37
32:04
32:25

Ei ihan tyypillisiä hyökkääjän peliminuutteja, ja näyttää vastuu kasvavan peli peliltä. Kolme viimeisintä ovat toki olleet jatkoaikapelejä, mikä osaltaan nostaa minuuttimääriä, mutta silti melko käsittämättömiä minuutteja kellottaa. Kovalchukin peliaika ottelua kohden on 28:06, kun toisella sijalla hyökkääjistä on Kopitar, joka kellottaa ottelua kohden 22:43. Ylipäätään ainoastaan Rangersin Dan Girardi on alkukaudesta kellottanut enemmän minuutteja ottelua kohden kuin Kovalchuk.

Kovy on urakoinut kovia minuutteja viime peleissä ja kieltämättä nuo minuutit ovat ennemmin joukkueen ykköspakin kuin hyökkääjän minuutteja. Osasyy on tosiaan siinä, että pelit ovat venyneet jatkoajalle ja Kovy on pelannut runsaasti ylivoimaa ja myös alivoimaa. Esimerkiksi viime yönä hän kellotti yli seitsemän minuuttia ylivoimaa ja neljä minuuttia alivoimaa.

Tämän lisäksi Peter DeBoer on myös peluuttanut Kovaltshukilla ajoittain tuplavaihtoja nelosketjussa, jolloin hänen peliminuuttinsa paisuvat myös tasaviisikoin.

Peliminuutteja selittää myös se, että Devils on pelannut vasta viisi ottelua ja edellisyön peliäkin edelsi kuuden päivän tauko. On selvää, että Kovyn peliminuutit laskevat yli puolen tunnin huippulukemista lähemmäs 25 minuuttia.

Sitten pari sanaa illan Pens-ottelusta. Asetelmat ovat siitä mielenkiintoiset, että kumpaakin joukkuetta riivaa avainpelaajien loukkaantumiset ja pääosia näytellään paljolti stunttien varassa. Penguins lähtee otteluun ilman kahta suurinta tähteään Crosbya ja Malkinia, kun taas Devilsiltä sivussa ovat ykkösveska Brodeur ja ohuen sentteriosaston avainnimet Zajac ja Josefson.

Devilsin suurin murheenkryyni on taas kerran ollut maalinteko. Joukkueelta puuttuu tällä haavaa tyystin tämä paljon puhuttu secondary scoring. Kovy, Parise ja Elias vastaavat tehoista ja heidän takanaan porukka suihkii kiikaritehoilla. Penguinsin ja Devilsin otteluista on harvemmin tullut suurta maalijuhlaa enkä usko, että kumpikaan joukkue tänään saa aikaan mitään maali-iloittelua. Joukkueilta on paitsi poissa avainpelaajia, mutta divisioonavihulaiset tuntevat myös toisensa metkut sangen hyvin.

Vierasjoukkue Devilsin kannalta oleellisen tärkeää on saada hyvä alku ottelulle. En välttämättä tarkoita johtomaalia, vaan sitä, ettei Penguins pääse kotonaan tarttumaan ohjaksiin heti alusta. Vaikka Devils onkin kerännyt mukavasti pisteitä alkukaudesta, vastustaja on liian usein päässyt johtoasemaan, josta punamustien on pitänyt kammeta rinnalle ja ohi mieliäkseen pisteille.

Devils on odotetusti kutsunut Adam Henriquen takaisin Albanysta. Tom Gulittin mukaan hän ottaa paikan kolmosketjun keskeltä, jossa laidoilla viilettävät Mattias Tedenby ja David Clarkson.

Viime yönä Doug Murrayn pudottanut Eric Boulton sai puolestaan katsomokomennuksen Mark Fraserin seuraksi ja hänen tilalleen kokoonpanoon nousee Cam Janssen. Kokoonpano on todennäköisesti tämänlainen.

Parise-Elias-Sykora
Kovaltshuk-Zubrus-Palmieri
Tedenby-Henrique-Clarkson
Pelley-Mills-Janssen

Greene-Larsson
Tallinder-Fayne
Salvador-Voltshenkov

Hedberg
Kinkaid

Muuta pientä:

- Jacob Josefson kävi tänään leikkauspöydällä ja hänen pitkä toipumisaikansa alkoi. Devilsin mukaan ruotsalainen on sivussa 3-4 kuukautta eli hänet nähdään tositoimissa vasta runkosarjan loppupuolella.

ylilääkäri Lamoriellon lausunto

Lamoriello toteaa odotetusti, että toistaiseksi joukkue ei hae ulkopuolelta vahvistuksia, vaan Henrique saa tilaisuutensa.

- Keith Kinkaid selvisi säikähdyksellä vaarallisesta tilanteesta, jossa luistin viilsi hänen kaulaansa.
 

expertti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Brodeur, Hughes bros., Dawson Mercer, NJD, HPK
vaan Henrique saa tilaisuutensa.

Peli nyt oli mitä oli, mutta pidin näkemästäni Henriquen otteissa. Kovylta muutama turha ja hänelle outo syöttö selkeässä maalintekopaikassa. Muista mainittakoon Parise, jonka työmäärä hyökkäyspäässä oli kyllä hyviin kapteenin natsojen arvoista.

Mutta vierastappio välillä, ei paniikkia. Eteenpäin.
 

Devil boy

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen Ilves NJ Devils
Devils hakee ratkasua akuuttiin sentteripulaansa kokeilemella Zach Parise senterin tontilla tänään Kingsiä vastaa. Mies itse ei kuullostanut liian vakuutuneelta kokeilusta, mutta oli valmis yrittämään.
Kovi puolestaan oli iloinen päästessään pelaamaan Parisen tasoisen pelaajan kanssa

Parisen mietteitä centerinä kokeilemisesta

Myös Devilsen kakkoskenttä on mennyt uuten uskoon kun Sykora on vaihtanut vasemmalle ja Zubrus pääsee takaisin oikelle laidalle missä Deboer uskoo miehen olevan enemmän kotonaan.


Oletettut kokoonpano:

Kovalchuk-Parise-Palmeri
Sykora-Elias-Zubrus
Tedenby-Henrique-Clarkson
Pelley-Mills-Janssen

Green-Larson
Tallinder-Fayne
Salvador-Volchenkov

Hedberg

Martin Brodeur on Devilsen matkassa vieraskiertueella mutta ei usko pelaavansa sen aikana vaan osallistuu ainoastaan harjoitukseen. Mies kävi kokeilemassa kuntoaan jäällä tänään.

Eric Boulton on loukkaantuneena kipeän oikean käden takia ja miehen tilaa seurataan day by day.

Lisää Brodeurin Ja Boultin tilasta


Myös Kingsellä on loukkaantumis huolia illan ottelussa kun heidän ykkös pakkinsa Drew Doughty on pois pelistä ylävartalon vamman takia. Kingssin maalilla aloitta Bernier kun joukkue antaa Jonathan Quickille huilivuoron.

Huhujen mukaan NY Ranger on tehnyt sopimustarjouksen Devilsen harjoitusleirille osallistuneelle ruotsalais puolustaja Anton Starmanille

Ranger tarjosi sopimusta Starmanille

On mielenkiintoista nähdä miten Parisen Ja Kovy yhteispeli toimii kaverukset voivat saada tuhoisaa jälke aikaan hyökkäyspäässä jos ketjusta vain joku muistaa puolustaa tai sitte kokeilu loppu jo ennen esimmäsitä erätaukoa. Mielestäni tämä on huomattavasti parempi idea kuin Kovin pelauttaminen oikeana laituri viimevuonna, tosin tuskin tästä pysyvää pelipaikka Pariselle tulee kun Travis Zajac palaa kokoonpanoon myöhemmi kaudenaikana. Myös kolmomos kenttä on mielenkiintoinen ja on hauska nähdä mitä Henrique saa aikaan isommilla peliminuuteilla.
 

dali

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lamoriellon Enkelit, the Spirit of CBA
Alkuun Pens-ottelusta vielä pari sanaa.

Adam Henrique esiintyi Pens-ottelussa edukseen, ja ainoa tahra kiiltävässä kilvessä oli tuo avauserän hassattu avopaikka. Hyvin Fleury tilanteen poimi, ja kunnia siitä hänelle, mutta Devils ei paljon maalipaikoilla tuossa pelissä juhlinut ja muutenkin tuollaisista paikoista täytyy pistää kumilaatta verkkoon. Oli sitten tulokas tai ei. Joka tapauksessa nuorukainen pelasi vahvasti ja erityismaininta aloitusten hoitamisesta himaan lukemin 8-4.

Ottelun erikoisuus oli tuo Patrik Eliaksen saama jäähy korkeasta mailasta, jota Petr Sykora riensi kärsimään. Pelimiehen temppu, mutta epäurheilijamainen sellainen. Sykie kävikin pyytämässä keppostaan anteeksi. Devils ei lopulta hyötynyt tästä mitään, vaikka Elias kävikin viimeistelemässä Kovaltshukin syötöstä av:lla tasoitusmaalin 1-1:een. Chris Kunitz tinttasi pian johtomaalin ja seuraavien minuuttien aikana Penguins antoi Devilsin pyristelyille armoniskun viimeistelemällä 3-1- ja 4-1-osumat.

Ilja Kovaltshukille tulee pitkä miinus tuota Penguinsin kolmatta maalia edeltävästä vaihdosta. Mitä hittoa Kovy oikein tuumi lähtiessään kesken Pens-hyökkäyksen vaihtoon ja jättäen oman tonttinsa vapaaksi? Juuri tuolta paikalta illan sankari Jordan Staal pääsi tekemään ratkaisevan 3-1-maalin. Myös Petr DeBoer palkitsi tämän tempun antaen Kovylle peliaikaa lopussa ainoastaan ylivoimalla.

Sitten ajankohtaisempiin asioihin.

Devils lähtee Lännen-vieraspelikiertueelle uusin ketjukoostumuksin. Merkittävin muutos on Zach Parisen siirto keskushyökkääjäksi Kovaltshukin rinnalle. Parise ei ole pelannut NHL:ssä kuin yksittäisiä otteluita keskushyökkääjänä, joten melkoinen kysymysmerkki leijuu ilmassa, jos Parise todella pelaa Kovaltshukin ja Palmierin sentterinä. Tällainen muutos saa onnistuessaan DeBoerin näyttämään nerolta, mutta epäonnistuessaan jättää ilmaan kysymyksen, miksi ihmeessä tuollaista piti koettaa? Toivottavasti tässä ei ole käsillä toisinto viime kauden epäonnistuneesta kokeilusta peluuttaa Kovaltshukia oikeassa laidassa.

Josefsonin loukkaantuminen tuli Devilsin kannalta mahdollisimman vaikeaan aikaan, koska Zajac oli jo ennestään telakalla, eikä muista joukkueista ole saatavilla samalla tavalla väliaikaistyövoimaa kuin vaikkapa tammikuussa. Eliasta voidaan tässä vaiheessa pitää sentterinä, koska hän on pelannut vuodesta 2007 lähtien enimmäkseen sentterinä, ja Zubrus pystyy stunttaamaan sentterinä. Kuitenkaan tällainen ammottava aukko keskushyökkääjissä ei voi olla näkymättä pidemmällä aikavälillä. Parisen peluuttaminen keskellä ja lisävastuun antaminen Henriquelle menettelevät väliaikaisratkaisuina. Kunnes toisin todistetaan, ainoa todellinen vaihtoehto on ostaa kakkos-kolmossentteri vaikka sitten vähän kalliimmalla.

Toisaalta nyt alkavan vieraskiertueen ajoitus on mitä parhain. Alla on pari tappiota ja Josefsonin loukkaantuminen. Nyt joukkue viettää viikon verran keskenään ja nyt pelaajilla on mitä parhain tilaisuus tutustua paremmin toisiinsa ja rakentaa joukkuehenkeä. Ei tästä ny tartte tehrä määräänsä isompaa numeroo, mutta joukkuehengen ja itseluottamuksen rakentamisen kannalta vieraspelikiertue, johon toivottavasti kuuluu myös pari voittoa, olisi joukkueelle mitä parhainta lääkettä.

Loukkaantumisrintamalta kuuluu sellaisia uutisia, että Brodeur lähtee joukkueen matkaan vieraskiertueelle ja treenaa joukkueen mukana, mutta ainakaan tässä vaiheessa hänen pelaamisensa alkavan kiertueen otteluissa ei ole todennäköistä. Myös Eric Boultonin pelaaminen on epävarmaa, koska Doug Murrayn naama oli siitä kova, että Boultonin käsi on kipeä tappelun jäljiltä.

Treeneissä Devils meni näillä koostumuksilla.

Sykora*-Elias-Zubrus
Kovaltshuk-Parise-Palmieri
Clarkson-Henrique-Tedenby
Pelley-Mills-Janssen

Greene-Larsson
Tallinder-Fayne
Salvador-Voltshenkov

Hedberg
Kinkaid

*Flunssassa. jos ei pysty pelaamaan, Mark Fraser siirtyy pelaavaan kokoonpanoon ja pelaa hyökkäyksessä. Lisää pehmeitä käsiä hyökkäykseen, siis.

Muuta pientä:

- Tom Gulittin mukaan Rangers on tehnyt Anton Strålmanille sopimustarjouksen. Marc Staal on edelleen sivussa aivotärähdyksen jälkioireiden vuoksi, joten puolustajalle on tarvetta.

- Michiganissa pelaavan Jon Merrillin ympärillä pyöri viime päivinä siirtohuhuja, jotka veivät häntä OHL:ään Plymouth Whalersiin. Parempi näin, että Merrill kärsii kiltisti 12 ottelun pannansa ja hankkii valmentaja Red Berensonin luottamuksen takaisin peliotteillaan. Nyt myös Merrillin on syytä ottaa järki käteen, sillä lahjoistaan huolimatta hänellä ei ole varaa kovin moneen hölmöilyyn.
 

Evil

Jäsen
Suosikkijoukkue
Devils, HIFK, Arsenal, Athletic Club de Bilbao
Los Angelesista tyylipuhdas 0-3-voitto. Katselin aamulla ennen töihin lähtöä ensimmäisen erän, jonka perusteella joutui olettamaan tasaisempaa ja vieläkin vähämaalisempaa vääntöä. Toisessa erässä ketsuppipullo sitten aukesi kahdella Zubruksen ja yhdellä Eliaksen maalilla. Varsinkin kolossin ensimmäinen oli varsinainen tahtomaali, jolla punnersi johdon penteleille. Elias sai napauttaa oivasta poikittaispassista lähes tyhjiin, ja Zubbe sinetöi numerot vain reilut 5 minuuttia avausmaalistaan.

Hedbergiltä jälleen erinomainen matsi, yli 30 torjuntaa. Kinkuilla oli paikkansa, mutta svedu säilytti malttinsa. Tästä on hyvä jatkaa vierasturneeta etiäppäin.
 

dali

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lamoriellon Enkelit, the Spirit of CBA
Vieraskiertue alkoi parhaalla mahdollisella tavalla, kun Enkelten kaupungista tuli tuomisiksi kaksi pistettä tasapainoisella esityksellä. Illan kruunasi Moose Hedbergin nollapeli ja ykkösketjun pappojen kolme maalia. Ottelu oli tasalaatuisin esitys, jonka Devils on tähän mennessä esittänyt.

Dainius Zubrus oli kuin kotonaan Eliaksen ja Sykoran rinnalla ja hän iski kaksi häkkiä, joista varsinkin ensimmäisen osuman rymistely lämmitti mieltäni. Ei Zubien toisessa osumassa tietenkään mitään vikaa ollut - Lämäri verkon perukoille on aina paikallaan.

Eliaksen maalissa tuntui kuin kelloja olisi siirretty kymmenen vuotta taaksepäin. Maali oli kuin A-linen kultavuosilta. Arno...Tai siis Zubrus riistää kiekon vastustajalta, pelaa sen Eliakselle, joka jatkaa toiseen aaltoon Greenelle ja hakeutuu vetopaikkaan. Greene siirtää kiekon Sykoralle, joka syöttää kiekon prikulleen oikeaan paikkaan, josta Elias iskee sen sydämensä kyllyydestä ohi Bernierin.

Ottelun alla oli pientä epävarmuutta, pelaako Sykora Kingsiä vastaan vai ei. Patrik Elias kertoi Tom Gulittille tällaisen näkemyksen:

Of Sykora’s nickmame, “Sykie”, Elias joked, “It’s kind of fitting. He looks like he’s sick all the time.”

When I asked Elias if he knew Sykora would be able to play tonight, he replied, “I had to actually take care of him. I don’t know. I think he just wanted the morning skate off. That’s all.”

Junnuvuosiensa pelipaikalle keskushyökkääjäksi palannut Zach Parise ei vielä saanut tehoja, mutta ilmeisesti homma toimi niin hyvin, että kokeilu saa jatkoa torstaina Phoenixissa. Adam Oatesilta saadut vinkit olivat myös hyödyksi, sillä Parise voitti aloitukset 9-5. Myös Adam Henrique pelasi jälleen vahvasti ja kolmosketju oli toistuvasti Kingsin puolustuksen riesana. Clarkson ja Henrique molemmat kilauttelivat tolppia, mutta tehot antoivat vielä odottaa itseään.

Yhden mallikkaan ottelun perusteella ei tietty kannata vetää liikaa johtopäätöksiä, mutta on ihan lupaavaa, että Devils saa aikaan tilanteita kolmen ketjun voimin - Vaikka Zajac ja Josefson ovat pitkään sivussa. Devilsin menestys ei ratkea Kovaltshukin, Parisen ja Eliaksen tehoihin, vaan siihen miten paljon he saavat taustatukea Zubrusilta, Clarksonilta, Sykoralta ja Tedenbyltä etunenässä.

Viime yönä DeBoer oli sekoittanut myös puolustajapareja Adam Larsson siirtyi Henrik Tallinderin rinnalle ja Andy Greene siirtyi pelaamaan Mark Faynen kanssa. Salvador ja Voltshenkov sen sijaan jatkoivat yhdessä.

Ketjukoostumukset löytymässä?

Pelaajakauppapuheille voidaan myös laittaa väliaikaisesti stoppi. Bob McKenzie twiittaa, että Devils on poiminut Ryan Carterin waivers-listalta helpottamaan sentteripulaa tai pikemmin hyökkääjätilannetta noin yleisesti. Mark Fraser nyt ei kuitenkaan ole mikään ihannevaihtoehto hyökkäykseen, kuten ei Cam Janssenin peluuttaminen säännöllisesti.
 

dali

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lamoriellon Enkelit, the Spirit of CBA
Mainiota Kings-ottelua seurasi paluu kovaan arkeen ja Phoenixista jäi käteen 5-3-tappio. Tämä oli niitä tappioita, joiden jälkeen ei oikeastaan voi muuta kuin kohauttaa olkapäitään ja todeta: Paremmalle hävittiin. Devilsillä oli omat paikkansa varsinkin toisessa erässä, mutta kokonaisuutta katsottaessa voitto olisi ollut silkka ryöstö.

Coyotes käytti maalipaikkansa huomattavasti tehokkaammin hyväkseen kuin vieraansa eikä Devils löytänyt vastalääkettä Hanzalin, Whitneyn ja Yandlen punomille juonille. Toisaalta Devils ei myöskään saanut hirvittävän paljon aikaa hyökkäyspäässä.

Edellisen ottelun ratkaissut Eliaksen ketju oli täysin näkymätön ja avausmaalin värkännyt Parise jäi varsin yksin Kovaltshukin ja Palmierin vaeltaessa yössä. Parisen henkilökohtainen yritteliäisyys tuotti 1-1-tasoituksen, vaikka Mike Smithin yli-innokas osallistuminen peliin maalin takana tuotti Parisen maalipaikan: Parise katkaisi taitavasti Smithin syötön ja pääsi siirtämään kiekon vanhanaikaisella häkkiin. Parisella oli myös pari muuta makeaa paikkaa, mutta kiekko kävi ainoastaan sivuverkossa ja tolpassa.

Ottelun avausmaalia tutkittiin pitkään videolta, sillä O'Sullivan potkaisi maalinedusruuhkassa kiekkoa, mutta se muutti suuntaa heittäytyneen Bryce Salvadorin mailasta ja kimposi ohi voimattoman Hedbergin, ja tämän vuoksi maalin hylkäämiselle ei ollut perusteita.

Devilsin tähtihetki oli Mark Faynen viivasta sivaltama 1-2-johtomaali, jota edelsi mainio esityö pirulaisten parhaalta hyökkäystriolta Clarkson-Henrique-Tedenby. Clarkson ja Henrique ehättivät tekemään screeniä Mike Smithin eteen, eikä tällä ollut juuri mahdollisuuksia torjua Faynen lujaa vetoa.

Ottelun hienoimmassa, voittomaaliksi jääneessä osumassa maalin viimeistelleellä Raffi Torresilla oli vain sivurooli - Ilman Keith Yandlen supermies-hetkeä koko maalia ei olisi syntynyt. Ensin Yandle katkaisee Devils-hyökkäyksen, käynnisttää vastaiskun ja pitää kiekkoa maltilla alueella. Ensimmäisestä tilanteesta ei tule mitään, mutta toinen yritys tuottaa tulosta, kun Hedberg torjuu Yandlen lämärin ja rebound tulee Torresin ulottuville siirrettäväksi maaliin.

Adam Larsson teki oikeastaan ensimmäisen tulokaskämminsä, joka kostautuu takaiskumaalina-. Nuorukainen antoi pahan harhasyötön, jonka Vrbata poimi ja lähetti Hanzalin pieneen yv-hyökkäykseen Whitneyn kanssa. Tilanteesta syntyi viimeinen naula Devilsin arkkuun, 5-2-osuma.

Coyotes puolusti hyvin ja antoi tukea Mike Smithille. Devils sai vetopaikkoja vain harvakseltaan hyviltä vetosektoreilta. Kolmesta takaiskusta huolimatta Coyotesin puolustuspään pelaaminen ansaitsee kiitosta sekä tietty joukkueen kyky kääntää peli vinhasti hyökkäyspäähän. Kotijoukkue janosi voittoa ja vahvan kolmannen erän ansiosta se myös otti kaksi pistettä.

Devils olisi tarvinnut parempia otteita Eliakselta, Kovaltshukilta ja kumppaneilta. Nyt kolmosketju oli ainoa, joka sai paineen toistuvasti Mike Smithin maalille ja ketju värkkäsikin kaksi maalia. Adam Henrique sai myös pistetilinsä auki, mutta avausmaali jäi parista makeasta paikasta huolimatta tekemättä. Yhtä kaikki, nähdynlaisilla otteilla henkka avaa maalitilinsä hyvin nopeasti. Eiväthän kaikki kiekot voi kilpistyä veskarin luistimenkärkiin ja maalirautoihin...

Floridan waivers-listalle dumppaama Ryan Carter teki debyyttinsä Devilsissä ja hän vaikutti ihan kelpo pelurilta nelosketjuun, ja tarvittaessa häntä voi peluuttaa myös alivoimalla. Carterin vahvuutena on suoraviivainen rymistely ja hän tarjosikin pari mojovaa taklausta viime yönä.

Gulittin otteluraportti

Sitten yksi lyhyt pelaaaja-arvio.

Alkukauden epätasaisimpiin suorittajiin kuuluu Nick Palmieri, joka sai viimein maalitilinsä auki 5-3-lohdutusosuman myötä. Hänellä on ilmiselviä "penikkataudin" oireita, mutta ne kuuluvat osana kasvua NHL-pelaajan mittoihin. Palmierilla on eväät kehittyä jopa 30 maalin mieheksi, joka tekee suurimman osan maaleistaan kahden kolmen metrin säteellä maalista. Palmierin täytyy ensin saada otteisiinsa tasaisuutta, ennen kuin tuollaisista lukemista kannattaa puhua. Hänen perustasonsa on kuitenkin 20-25 maalin välillä pitkälti sen takia, että ensimmäiset potkut eivät ole riittävän räjähtävät hankkimaan sen puoli sekuntia ylimääräistä aikaa ehtiä ensiksi irtokiekkoihin tai irrottautumaan puolustajista.

Palmieri on alavireestään huolimatta näyttänyt ottelusta toiseen, että hänessä on ainesta, mutta päästäkseen lähellekään tuota mainittua 30 maalin rajapyykkiä, hänen täytyy kiinnittää huomiota pieniin asioihin pelaamisessa - Palmieri on iso ja vahva jässikkä, jolla on hyvä laukaus, ja hän haistaa usein irtokiekot. Työsarkaa piisaa kuitenkin siinä, että hän pääsee (eli toisin sanoen menee johdonmukaisesti vaihdosta toiseen) niille alueille, joissa hän pääsee hyödyntämään vahvuuksiaan. Palmieri on niitä pelaajia, joilla kehitys vie useamman vuoden, ja nyt 22-vuotias jenkki pelaa kuitenkin vasta ensimmäistä täyttä NHL-kauttaan. Viime kaudella asiat näyttivät helpolta pitkälti sen takia, että Travis Zajac oli hänen ja Kovyn sentterinä ja Palmierin piti kärjistetysti vain huolehtia ruhonsa maalille peittämään veskarin näkyvyyttä ja mailansa ronkkimaan irtokiekkoja.
 
Viimeksi muokattu:

dali

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lamoriellon Enkelit, the Spirit of CBA
Vieraskiertue päättyy tulevana yönä ottelulla Starsia vastaan. Edellinen vierailu Dallasissa päättyi tiukan väännön jälkeen 0-1-voittoon. Ainoasta osumasta vastasi tuolloin Nick Palmieri.

Devilsillä on taas paikka tehdä pieni ryhtiliike Coyotes-ottelun jälkeen. Joukkueen pitää pelata kurinalaisemmin, sillä harhasyötöt ja turhat jäähyt kostautuivat takaiskumaaleina eikä hyvässä vireessaä olevalle Starsille pidä antaa samoja voitonavaimia käsiin.

Stars juhlistaa illan ottelussa GM Joe Nieuwendykia, joka kutsutaan 14. marraskuuta Hall of fameen. Nieuwendyk oli osa Devilsin tähänastisen historian suurimmista pelaajakaupoista, jossa Stars sai Jason Arnottin, Randy McKayn ja ensimmäisen kierroksen varausvuoron, ja Devils puolestaan Nieuwendykin ja tulevan kapteeninsa Jamie Langenbrunnerin. Nieuwy ehti pelata Devilsissä reilun kauden verran ja hän oli merkittävä osa kevään 2003 mestarijoukkuetta, vaikka olikin finaalisarjasta sivussa loukkaatumisen vuoksi.

Vielä kahdeksan vuotta sen jälkeen, kun Nieuwendyk jätti Devilsin, hänen aikaansa muistellaan lämmöllä. Newark Star-Ledgerin jutussa GM Lou Lamoriello ja Patrik Elias puhuvat yleisesti johtajuudesta, joukkueen eteen pelaamisesta, esimerkin antamisesta muille ja Nieuwendykista pelaajana, jossa nämä teemat henkilöityvät.

He was a player you tried to get others to be like, Lamoriello said. You want players to give up their own identity for the team. Joe would do whatever was asked of him.

Illan kokoonpano on aamujäiden perusteella tällainen. Muutoksen tuulet puhaltavat sen verran, että David Clarkson ja Nick Palmieri vaihtavat paikkoja. Toipilaat Martin Brodeur ja Eric Boulton olivat mukana treeneissä, mutta ovat edelleen sivussa. Mark Fraser ja Rod Pelley ovat terveitä raaputuksia.

Sykora-Elias-Zubrus
Kovaltshuk-Parise-Clarkson
Tedenby-Henrique-Palmieri
Mills-Carter-Janssen

Tallinder-Larsson
Greene-Fayne
Salvador-Voltshenkov

Hedberg
Kinkaid

Suurin kysymysmerkki tässä kokoonpanossa on kolmosparin kaksikko Salvador-Voltshenkov, joka on ollut alkukaudesta kenties eniten vaikeuksissa. Itse kokeilisin sellaista muutosta, jossa Voltshenkov siirtyisi Greenen rinnalle ja Mark Fayne puolestaan Salvadorin pariksi.

Kovaltshuk-Parise-kokeilua on nyt takana kaksi ottelua. Yhteispelistä on vielä aikaista sanoa mitään lopullista, mutta tällä tavalla kahdesta supertähdestä ei saada parhaita tehoja irti. Tietysti kemioiden syntyminen vie oman aikansa, joten katsellaan nyt vielä, syntyykö tästä jotain erityistä.

Muuta pientä:

Adam Larsson jatkaa joukkueessa eikä häntä lähetetä illan ottelun jälkeen AHL:ään sopimusteknisistä syistä. Nähtyjen otteiden perusteella Larssonin paikka on NHL:ssä jo nyt.

Star-Ledgerin juttu

- Cam Janssen pelasi torstaina 500. ottelunsa NHL:ssä. Andy Greene pelaa puolestaan tänään 300. ottelunsa NHL:ssä. Onnea vaan kummallekin.

- Merkittävistä rajapyykeistä sen verran, että Dainius Zubrus on kolmen pisteen päässä 500 tehopisteen rajasta. Patrik Elias on puolestaan kahdeksan maalin päässä Devilsin seuraennätystä 347:llä maalillaan hallussa pitävästä John MacLeanista.
 

dali

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lamoriellon Enkelit, the Spirit of CBA
Stars-Devils 3-1

Maalinteko on edelleen myrkkyä Devilsille. Petr Sykora tinttasi Eliaksen aloitusvoitosta suoraan kiekon ylämummoon, mutta siinäpä ne ilonaiheet maalinteon osalta sitten olivatkin. Maali oli Sykoralle ensimmäinen osuma NHL:ssä lähes päivälleen kahteen vuoteen.

Sinänsä Devils pelasi eilen huomattavasti kurinalaisemmin ja laadukkaammin kuin Phoenixia vastaan, ja sillä oli kaikki mahdollisuudet voittoon, mutta maalinteko tuotti taas suunnatonta tuskaa. Niinpä pisteet jäivät ansaistusti Dallasiin. Voittomaalin syntytapaa voi tietysti voivotella, ja olihan mukana tietysti surkeaa tuuria, kun Fiddlerin nimiin merkityssä voittomaalissa kiekko kimposi sisään Faynen luistimesta. Tähän valitusvirteen ei ole syytä yhtyä, kun omista hyökkäyksistä ei saada aikaiseksi mitään. Suoraan sanottuna viime yön näpertely maalipaikoissa vituttaa, kun Johan Hedberg antoi torjunnoillaan taas kerran mahdollisuuden viedä pisteet, mutta Kovaltshuk, Parise, Elias, Zubrus ja kumppanit eivät vastanneet huutoon.

Tietysti pitkään kauteen mahtuu tällaisia otteluita, joissa yksi epäonninen pomppu ratkaisee lopputuloksen. Huolta aiheuttaa lähinnä se, että patologinen tehottomuus nostaa taas päätään. Hyökkäyspäässä ratkaisut menevät turhaan näpertelyksi ja liian suuri osa vedoista lähtee huonoista kulmista tai ilman maskia. Esimerkiksi viime yönä Lehtosen maalille saatiin liian harvoin kunnon trafiikkia ja irtokiekkoja ronkittaviksi maaliin. Noin hyvässä vireessä olevaa maalivahtia ei yllätetä rannevedoilla B-pisteen yläkaarelta varsinkaan, jos edessä ei ole paria ukkoa peittämässä näkyvyyttä.

Erityisen pahaa tekee katsoa, miten Ilja Kovaltshukista on tätä menoa taas tulossa se mailaa puristava, väkinäisiä ratkaisuja hakeva turhautunut tähti, joka rikkoo enemmän kuin rakentaa. Ehkä DeBoerin kannattaisi muuttaa koostumuksia siten, että Elias siirtyisi Kovyn ketjuun sentteriksi ja Zubrus ottaisi paikan toisessa ketjussa Parisen sentterinä. Itse en oikein jaksa uskoa tuohon Kovy-Parise-kokeiluun.

***

Andy Greene pelaa ilmeisesti jonkinlaisen vamman kanssa. Sen verran tuskaisen näköisenä hän on aika ajoin pelannut, että edessä voi olla pakkolepo.

Adam Henrique blokkasi eilen Brenden Morrow'n tulisen vedon ja hänet talutettiin jäältä pois. Henrique palasi kolmanteen erään ja hän pelasikin hyvin. Toivottavasti jalka on pelikunnossa keskiviikkona, kun Devils kohtaa Leafsin.

Gulittin otteluraportti

Star-Ledgerin raportti
 

Lauri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Blues & Devils
Itsekin olen sitä mieltä, että Parise-Kovaltshuk kokeilu on tullut tiensä päähän. Tuo kentällinen ei ole saanut yhdessäoloaikanaan mitään kummoisempaa aikaan (pl.Iljan missit tyhjistä maaleista) ja tuntuu, ettei kemiat vain kohtaa. Joskus yksi kentällinen on enemmän kuin osiensa summa, mutta Parisen ja Iljan ollessa samassa kentässä tuntuu kummaltakin häviävän taitoja. Miehet erilleen, kiitos.

Ilja on muutenkin kelvollisen alkukauden jälkeen laantunut pahasti ja tuntuukin, että aikamoinen turhautuminen on koko ajan päällä. Kunnon sentteri vierelle, niin hänestä saataisiin eniten irti. Nyky-Devilsillä ei ole tuollaista kaveria tarjota, joten Kovaltshuk menee osittain hukkaan, kun kunnon pelinrakentajaa ei vierelle löydy. Elias on semi-hyvä vaihtoehto, muttei hänkään puhdas peliätekevä sentteri ole.

Jos fantasioidaan hieman, niin yrittäisin löytää jostain päin liigaa oikeaa ykkössentteriä joukkueeseen. Toiseen suuntaan voisi kokeilla ainakin Merrilliä (kun hänellä vielä jotain arvoa on) ja esim.Palmieria. Palmieri on toki nuori ja kehittyvä pelaaja, mutta tämän hetken Devilsiin hän ei tuo mielestäni juuri mitään. Koko ajan huonoja ratkaisuja kiekon kanssa, sähläämistä ja muuta sydäntä raastavaa. DeBoer on ainakin osittain huomannut Palmierin käyttökelvottomuuden ylemmissä kentissä, kun Dallas-peliin tuli siirto kolmoseen.

Pikku hiljaa pitäisi löytää se vipu, jolla saadaan maaleja enemmän. Maalivahdit eivät voi joka ilta antaa joukkueellen mahdollisuutta voittoon päästämällä 1-2 maalia. Parisen, Kovaltshukin, Eliasin, Sykoran ja Zubrusin täytyy joka ilta tuottaa maalipaikkoja, joilla pysytään pelissä mukana.

Olisin valmis kokeilemaan Tedenbyä ylemmissä kentissä. Ollut todella pirteä alkukaudesta ja yksi Devils-joukkueen näkyvimmistä pelaajista ottelusta toiseen. Toivottavasti pääsee pian Eliasin/Parisen viereen.

Martykin taitaa palailla ensi viikon matseihin, joten Hedberg saa ansaittua lepoa. Maalivahtipeli taitaakin olla ainoita alueita, jossa suuria tasonvaihteluita ei ole tällä kaudella näkynyt. Hedberg on ollut omissa peleissään loistava.
 

Evil

Jäsen
Suosikkijoukkue
Devils, HIFK, Arsenal, Athletic Club de Bilbao
Jos fantasioidaan hieman, niin yrittäisin löytää jostain päin liigaa oikeaa ykkössentteriä joukkueeseen.
Samaa mieltä. Sittenkin kun Zajac palaa, on pakka mielestäni yhtä kärkisentteriä vajaa - nyt sitäkin enemmän.

Hedberg on kyllä ollut loistava, ei kahta sanaa. Larsson on pelannut kypsästi mutta harmillisen tehottomasti. Kauden yllättäjä -pysti menee tässä vaiheessa ehdottomasti Henriquelle; olisi ansainnut paikoistaan maalin jos toisenkin jo, mutta aina ei mene niin kuin pitäisi. Tuohon tahtiin kun pelaa, niin kyllä se soosiputeli aukeaa jossain vaiheessa, luotan siihen.

Yllättäjä tavallaan on ollut myös Sykora. Kaveri sai mahdollisuuden ja näyttöhalut ovat varmasti olleet kovat. Onneksi taidotkin ovat voittopuolisesti tallella. Dallas-matsia en nähnyt, mutta kiva huomata Sykerön onnistuneen maalinteossa. Tappioon ei tietenkään voi olla tyytyväinen.

Kausi olisi voinut alkaa paremminkin, mutta onneksi myös huonommin. Palikat on olemassa, ne vain pitää saada oikeaan järjestykseen. Pyöreä ei mene neliskulmaiseen reikään, ei vaikka miten punnertaisi.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös