Torontosta tuliaisina oli viimeistä tippaa myöten ansaittu tappio. Devilsin lamatilaa kuvastava hetki, niin sanottu defining moment, nähtiin Leafsin toisessa maalissa, jossa Phil Kessel unohdettiin aivan vapaaksi, kun koko viisikko ryntäsi kiekon perään. Eniten maalista saavat ottaa piikkiinsä maalilta pois höntyillyt Oliver Magnan ja Jason Arnott, joka näki Kesselin, muttei piitannut tästä, vaan jätti tämän selkänsä taa. Kadrin passi oli toki makea, mutta kovin karua on tuo Devilsin töpeksiminen omalla alueella.
Devilsin onnistujat ovat taas kerran kovin harvalukuiset. Dainius Zubrus raatoi totuttuun tapaansa ja oli mielestäni Devilsin paras pelaaja Martin Brodeurin ohella. Ilman Martyn muutamaa paraatitorjuntaa Leafs olisi karannut heti kättelyssä parin kolmen maalin johtoon. Leafsin avausmaalissa Martylta pääsi tosin melko paha rebound, mutta aika kehnosti Devils-viisikko oli ryhmittynyt, kun kukaan ei seurannut toisesta aallosta tulleen Grabovskin aikeita.
Zubrusin ja Brodeurin ohella puhtaat paperit minulta saavat myös Henrik Tallinder, Adam Mair, Mattias Tedenby ja Colin White. Kölin ali laahautetaan Rolston, Kovaltshuk, Magnan ja samaan rahaan myös Hedberg, jonka törppöilyn seurauksena Leafs sai ylivoiman, jonka aikana Versteegin tinttaama komea kolmas osuma syntyi.
Marty tosiaan ei pystynyt pelaamaan viimeistä erää kyynärpäävamman käydessä liian kivuliaaksi Mike Brownin osuttua häneen toisen erän lopulla. Hän on matkannut näyttämään kättä samalle lääkärille, joka hoiti hänen käsivammansa pari vuotta sitten. Marty tuskin pelaa Bluesia vastaan, koska Devils on kutsunut Mike McKennan Albanysta joukkueen mukaan.
Lisätietoa Martyn tilanteesta
Itse ottelusta ei oikeastaan ole mitään ihmeempää sanottavaa. Pelisysteemi on rikki edelleen samoilta osin kuin aiemmissa otteluissa: Kiekko ei liiku riittävän nopeasti pakeilta hyökkääjille, merkkauspeli omalla alueella on ihan mitä sattuu, hyökkäykset ovat liian hitaita ja/tai mielikuvituksettomia, pakit ovat liian passiivisia eivätkä puolusta Martya ja Hedbergiä riittävän aggressiivisesti ja mitä näitä nyt muita ongelmia on, kuten viime yön yritys runnoa kiekko perhostyylillä pelaavan Gustavssonin patjojen läpi sisään.
Sitten pari sanaa Kovaltshukista. Ilja ei ole todellakaan pelannut odotusten mukaisesti, mutta kovin raskasta on myös katsella joukkuetta, joka sysää paineet yhden miehen harteille. Kovyn ja Arnottin hankintojen keskeinen idea oli, että joukkue saisi kaksi huippuvaarallista ketjua, mutta nyt kaikki tuijottelevat toisiaan ja ikään kuin odottelevat, kuka alkaisi ratkoa pelejä. Kovyn turhautuminen paistaa otteista todella pahasti eikä tilannetta helpota sekään, että hän on ollut kuin noiduttu maalipaikoissa.
Devilsin pelaajat palaveerasivat pitkään Leafs-ottelun jälkeen. Muiden muassa Patrik Elias ja Henrik Tallinder pitivät puheenvuoroja siitä, mitä pitäisi tehdä joukkueen kurssin kääntämiseksi, tai uppoavan laivan oikaisemiseksi, kuten Tallinder ilmaisi asian.
Devilsin palaverin antia
Seuravaksi pari lauseen verran maallikon näkemyksiä ongelmakohdista. John MacLean on monella tapaa puun ja kuoren välissä, koska loukkaantumiset ovat pakottaneet hänet peluuttamaan tulokkaita ja AHL-pelaajia enemmän kuin olisi tarpeen. Toki nuoret saavat paljon kaivattuja näyttöpaikkoja, mutta Vasjunovista, Tedenbysta tai Taorminasta tuskin on kääntämään kurssia, vaan veteraanien on kannettava omatoimisesti vastuuta ja toisaalta MacLeanin on mielestäni asetettava heidät etusijalle peliaikaa jaettaessa varsinkin otteluiden avainhetkillä. Macin tavassa peluuttaa kaikkia ketjuja ja jakaa vastuuta tasaisesti ei olisi normaalitilanteessa ja varsinkaan johtoasemassa mitään vikaa, mutta Devilsin nykytilanteessa ei ole järkevää, että esimerkiksi Stephen Gionta on tappamassa ottelun ratkaisun kannalta elintärkeää alivoimaa. Nähdäkseni Macin pitäisi antaa vastuuta paljon selkeämmin avainpelaajilleen, rakentaa näin luottamusta veteraanien ja valmennuksen välille ja osoittaa, keiden harteille vastuu joukkueen johtamisesta jäällä ensisijaisesti kuuluu. Mene ja tiedä, onko Macin peluutustapa sitten yksi epävarman valmentajan keino pitää lankoja käsissään ja varoa antamasta liikaa valtaa pelaajille.
Sinänsä Devilsillä on vielä toistaiseksi mahdollisuus pinnistää kuiville, mutta kurssin on käännyttävä jo seuraavien neljän viiden ottelun aikana, tai muuten loppukauden on mentävä kuin hurmiossa. Mielestäni suurin riski koko kauden kohtalon kannalta on siinä, miten MacLeanin auktoriteetti ja uskottavuus käskyttäjänä lopulta kestää nyt, kun hänellä on kovat paineet saada joukkue pelaamaan voitokkaasti. Devilsin nykyinen ydinporukka on ollut kasassa vuosia ja valmentaja on todella vaikean paikan edessä, jos esimerkiksi Marty, Elias, White ja Langenbrunner kääntyvät häntä vastaan. MacLeanilla on tavallaan rasitteena myös pitkä ajanjakso kakkosvalmentajana, jolloin hän oli usein hyvän jätkän roolissa, kun Julien, Sutter ja kumppanit pitivät lankoja käsissään. Parhaimmillaan Devilsin veteraaniydin on valtava voimavara, joka kantaa joukkuetta - Kuten nähtiin esimerkiksi heti työsulun jälkeisillä vaikeilla kausilla - ja pahimmillaan valmentajalla on käsissään ylimielinen kultapossukerho, näin kärjistäen sanottuna.
No, se tästä lätinästä. Huomenna on tosiaan vuorossa vierailu St. Louis Bluesin vieraana. Ennakoidaan tätä peliä sitten tuonnempana.