Kauden kolmas väliarvio
Olympiatauko on tuonut kaivatun tauon tankki tyhjänä tammi-helmikuussa pelanneelle Devilsille. Pelilliseen alamäkeen on muutenkin ollut hyvä ottaa vähän etäisyyttä, niin arviosta tulee enemmän realistinen kuin inhorealistinen.
Kolmannen sarjaneljänneksen aikana tapahtui paljon niin kaukalossa kuin sen ulkopuolellakin. Merkittävimpiä asioita olivat luonnollisesti Ilja Kovaltshukin hankinta, edelleen vaivaavat loukkaantumiset, Devilsin perusteellinen pelillinen alamäki ja Patrice Cormierin törkeä taklaus QMJHL:ssä. Sittemminhän Cormier oli osa kauden suurinta kauppaa, jossa Ilja Kovaltshuk siirtyi Anssi Salmelan kanssa Brick Cityyn.
Kovaltshukin hankinta oli sinänsä ainutlaatuinen tapaus, koska hänen tasoisiaan pelaajia ei ole edes joka toinen vuosi tarjolla. Hinta oli kohtuullisen kova (Bergfors, Oduya ja Cormier sekä ykköskiepin varaus), mutta Kovaltshuk ja Salmela ovat varmasti hintansa väärtejä ja enemmänkin. Siirtoraja on heti Olympialaisten jälkeen ja toivon todella, että Lamoriellon hihasta löytyy vielä ässä tai kaksi, jolla joukkueen sentterikalusto ja pakisto saadaan viimeisteltyä playoff-taistoa varten.
Maalivahtipeli
Brodeur ja Danis ovat joutuneet epäkiitolliseen asemaan Devilsin maalilla. Joukkue on alisuorittanut törkeästi ja erityisesti pakiston ongelmat ovat lisänneet veskareiden ahdinkoa.
Brodeur on ollut hyvä, joskin hänelläkin on sattunut pari synkempää iltaa matkan varrella. Danis puolestaan on saanut pelattavakseen jämäminuutteja, joista hän on selvinnyt hyvin.
Puolustus
Devilsin puolustus meni Kovaltshuk-kaupassa uusiksi, kun Johnny Oduya kaupattiin Trashersiin ja vaihdossa tuli uusvanha tuttu Anssi Salmela. Oduyan kuluva kausi Devilsissä oli paha pettymys eikä ruotsalainen oikein missään vaiheessa päässyt omalle tasolleen.
Suurin pettymys on ollut Mike Mottau, joka tosin on joutunut osin tahtomattaan syntipukiksi. Paul Martinin loukkaantumisen vuoksi vähän kaikki ovat joutuneet pelaamaan isommassa roolissa kuin rahkeet antavat myöten. Mottaun kohdalla tämä näkyy kaikista selvimmin. Hän on kelvollinen ja ennen kaikkea edullinen pakki kolmospariin mutta ei missään tapauksessa yhtään enempää, koska hän ei pysty pelaamaan illasta toiseen vastustajien parhaita voimia vastaan.
Myös Andy Greene on joutunut urakoimaan hirvittäviä määriä ja hän on ollut silminnähden väsynyt. Parin viikon tauko peleistä ja treeneistä tekee hänelle erityisen hyvään samoin kuin Martinin paluu, jonka myötä koko pakisto saa helpotusta omaan työmääräänsä. Martin auttaa erityisesti kiekon saamisessa pois omalta alueelta myös paineen alla. Esimerkki Martinin avuista löytyy
täältä.
Rajallinen kiekollinen taito on ollut oikeastaan koko kauden (ja parin sitä edeltävän kauden) ongelmana, mutta nyt kolmannella neljänneksellä pakkien huono kiekollinen peli johti enemmän tai vähemmän suoraan kymmeniin takaiskumaaleihin ja moniin tappioihin.
Toiveissa on toki edelleen lisää kiekollista taitoa puolustukseen, mutta jo yksin Martinin saaminen kehiin auttaa niin monella tapaa, että puolustuksen suhteen ei pitäisi olla sinänsä kovin suurta huolta runkosarjassa. Pudotuspelit sen sijaan ovat asia erikseen varsinkin silloin, jos kiinalaisesta posliinista rakennettu urheilijalahjakkuus Martin loukkaantuu uudelleen.
Bryce Salvador oli tällä neljänneksellä puolustuksen selkäranka ja todellinen pelillinen johtaja. Ilman häntä homma olisi ollut aivan kauheaa katsottavaa. Tietenkään Salvo ei ole mikään kiekollinen ihmelapsi, mutta hän hoitaa tunnollisesti vaihdosta toiseen peruspelaamisen.
Hyökkäys
Viimeisimmissä 20 ottelussaan joukkue sai tehtyä 39 pelitilannemaalia ja tästä luvusta voidaan johtaa suora yhteys voitettujen otteluiden määrään seitsemään. Voittamisen esteenä oli myös se, että Devils pystyi ainoastaan viidessä pelissä tekemään yli kolme maalia.
Patrik Eliaksen, Dainius Zubrusin ja David Clarksonin loukkaantumiset sotkivat todella pahasti Devilsin hyökkäystä. Varsinkin Eliaksen poissaolo - Taas kerran - sotki koko hyökkäyspelin perusteet. Ykkösketju jäi liian yksin, kun joukkueen "secondary scoring" oli osastoa Rob Niedermayer, Dean McAmmond ja näkymätön viänänen, Brian Rolston.
Eliaksen ja Zubrusin paluu piristi välittömästi hyökkäyspeliä ja asetti hyökkäyksen nokkimisjärjestyksen jälleen oikealle tolalle, kun Niedermayer ja Pandolfo eivät koomailleet jäällä kakkosketjun roolissa.
Maalinteon suunnaton vaikeus on heijastunut pelaajiin jokseenkin odotetulla tavalla: Jokainen koettaa vuorollaan ratkaista ottelut yksin. Suoraviivaisten ratkaisujen sijaan kiekkoa koetetaan kuskata maaliin tai sitten haetaan jotain utopistista syöttökuviota. Varsinkin Travis Zajacilta toivoisin vieläkin enemmän vetoja ja röyhkeyttä ajaa maalille, koska hänellä on erinomainen kuti ja vastustaja kiinnittää kuitenkin huomiota Pariseen ja tämän liikeisiin.
Ilja Kovaltshuk ei odotetusti kohonnut sateentekijäksi heti saavuttuaan. Hän tekee Devilsistä ilman muuta vaarallisemman joukkueen ja kunhan Lemaire ymmärtää pitää Eliaksen hänen sentterinään, tulosta pitäisi alkaa syntyä. Dainius Zubrus olisi mielestäni oikea valinta toiseksi laituriksi tähän ketjuun. Zubrus on muutenkin noussut todella merkittävään rooliin tässä joukkueessa - Hänen paluunsa oli ehdoton piristysruiske joukkueelle. Vaikka liettualainen on sangen epätasainen viimeistelijä, hänen työmääränsä ja pyyteetön uhrautuminen joukkueelle sytyttävät väistämättä muutkin yrittämään parhaansa.
Erikoistilanteet
Joukkueen lamatila heijastui suoraan erikoistilannepelaamiseen. Ylivoimapelaaminen oli suorastaan hirvittävää. 20 ottelussa joukkue sai aikaan säälittävät kuusi ylivoimaosumaa. Kauden puolivälissä Devils oli liigan neljänneksi paras ylivoimajoukkue miltei 22 prosentin tehoilla, nyt joukkue on pudonnut keskikastiin sijalle 13. Tehotilasto vääristää sijoitusta jonkin verran, sillä Devils on pelannut liigassa kolmanneksi vähiten ylivoimaa (211 kertaa) ja toisaalta se on tehnyt ylivoimamaaleja vain 39 kappaletta.
Alivoimalle joutuessaan joukkue on edelleen pärjännyt kohtuullisesti. Devils on koko liigassa sijalla 18 alivoimatehokkuudessa. Tätä sijoitusta tärkeämpää on, että Devils on onnistunut mainiosti pysymään jäähyboksin ulkopuolella - Se on edelleen liigassa vähiten jäähyjä kerännyt joukkue.
Valmennus
Lemairen ja muun valmennusryhmän onnistumisen arviointi on sangen hankalaa. Pyyhkeitä tulee joukkueen toistuvasta perseilystä johtoasemassa (esimerkkinä tästä parin viikon takaiset Flyers-ottelut, joissa molemmissa Devils tuhri kahden maalin johtoasemansa) sekä toistuvasta nuokkumisesta otteluiden ensimmäisten minuuttien aikana, jolloin vastustaja on liian usein saanut puoli-ilmaiseksi johdon.
Peluutuskysymykset ovat toinen kyseenalainen asia Lemairen viimeaikaisissa edesottamuksissa. Varsinkin Nicklas Bergforsin peluuttaminen oli ihmeellistä, sillä tämä pelasi välillä nelosketjussa, välillä Niedermayerin rinnalla jarruketjussa ja välillä ykkösketjussa. Yksittäisistä pelaajista täytyy myös ihmetellä Mike Mottaun toistuvaa ylipeluutusta, joka vahingoitti joukkuetta ja toisaalta söi myös Mottauta, joka toistuvasti joutui pelaamaan liian suuressa roolissa. Peliminuutteja olisi kenties voinut jakaa myös Fraserille ja vaikka Matt Correntelle niin paskahommat olisivat jakautuneet tasaisemmin ja tuloskaan tuskin olisi ollut yhtään nähtyä huonompi.
Lemaire totesi tammi-helmikuun vaihteessa, että joukkueen tavoitteena on pelata piste per peli tahtia olympiataukoon saakka ja selvitä mahdollisimman vähin vaurioin jäljellä olevista peleistä. Valmentajan kommentit osuvat asian ytimeen, koska väsyneen ja loukkaantumisista kärsivän joukkueen todellisia pelillisiä ongelmia ei kannata koettaa ratkaista lennosta purkkavirityksillä, vaan vasta olympiatauon aikana.
Pelaajakohtaiset arviot sitten myöhemmin.