Devils-rintamalta ei kuulu varsinaisesti mitään uutta, joten lätisenpä tavallistakin enemmän joutavia tällä kertaa. Dokumenttisarjassa
Pirunpellon kivireen vetäjät on vuorossa laitahyökkääjä Patrik Elias.
Kiekkojournalismin siunattu lapsi
Larry Brooks kehottaa Lou Lamorielloa kauppaamaan urallaan alamäessä olevan ja näkymättömän Patrik Eliaksen toisaalle.
Tämä kyseinen juttu synnytti hfboardsilla varsin mielenkiintoisen keskustelun. Brooksin argumentit jäävät ohueksi, mutta silti ketjuun ilmestyi tuttuja Elias+White+varausvuoro vastineeksi jostain ihmeellisestä.
Brooksin juttujen päälle on syytä nauttia silliä ja tilkka kuravettä, mutta kuitenkin tästä heräsi mieleeni kysymys, että missä menee kohtuuden raja, kun arvioidaan joukkueen kantavien voimien suorituksia.
Brooksin teesi osuu oikeaan: Elias ei ole ollut sellainen dominoiva pelaaja kuin vuosituhannen alussa, jolloin hän ratkaisi omalla panoksellaan otteluita ja playoff-sarjoja. Mutta eipä joukkuekaan hänen ympärillään heijasta sitä loistoa, joka punamustia tuolloin ympäröi. Tähän puoleen Brooks ei kajoa pitkällä tikullakaan. Toinen seikka, joka häneltä unohtuu, on se, että Eliaksen maaleista noin neljännes on voittomaaleja. Tämäkö on hiipuvan ja näkymättömän pelaajan tilastoja? Tai olisiko näkymätön pelaaja laukonut 66 kertaa 17 ottelussa?
On suuri sääli, että Pattyn kaltaisen dynamon avut menevät tällä haavaa osaltaan hukkaan. Zubrus ja Gionta eivät nykykunnossaan ole, eivätkä oikeastaan muutenkaan, samalla tasolla pelaajina kuin Zach Parise, Jason Arnott tai aiemmin jääkiekkoilijana tunnettu Rangers-keskushyökkääjä Scott Gomez, joiden kanssa Elias on kiekkoillut männä vuosina. Jokaisessa ottelussa tulee eteen tilanteita, joissa ketjukaverit ovat potkun verran jäljessä Eliaksen aivoituksia. Aiemmin Elias löysi ketjukaverinsa maagisilla syötöillään - Nykyisin hän yllättää heidät puskista.
Selkein ero Eliakseen, jota nähtiin vielä viisi kuusi vuotta sitten on Scott Stevensin ja Scott Niedermayerin läsnäolo. Elias pystyi turvallisin mielin käyttämään henkilökohtaisia avujaan, kun hän tiesi, että pakit hänen takanaan pystyvät paikkaamaan, jos jostain syystä hänen taikatemppunsa ei onnistu. Nykyisin nähdään paljon enemmän varman päälle pelaavaa Eliasta, joka antaa helpon perussyötön tai jopa vippaa kiekon päätyyn sen sijaan, että pakkia vietäisiin längistä tai maalille ryntäävälle toverille heitettäisiin lätty lapaan toiselta puolen kaukaloa. Katse kääntyy tällä kohtaa valmennuksen puoleen: Pitäisikö tälle taitavalle tshekille antaa hieman vapaammat kädet ja parhaat mahdolliset ketjukaverit, koska onhan se nähty, mitä hän pystyy hyökkäyksessä tekemään. Ja tälläkään hetkellä Devils ei viimeistele kovin hyvällä prosentilla. Toisaalta Eliaksen pitää tehdä tätä myös oma-aloitteisesti. Elias elää onnistumisista ja hyvällä itseluottamuksella varustettuna hän on pysäyttämätön. Peruspelaaminen ei tuo hänelle kaivattuja onnistumisia, vaan ruokkii epäonnistumisten pelkoa.
Kun Eliaksen kokonaispanosta arvioidaan, ei ole syytä unohtaa hänen panostaan kahdensuunnan pelissä. Elias on Parisen ja Maddenin ohella joukkueen parhaita voimia karvauksessa sekä todella luotettava pelaaja missä tahansa tilanteessa. Mutta, hän ei todellakaan ole mikään jarruketjun duunari, vaikka hän senkin roolin hoitaa.
Tietty katselen asiaa tavallistakin enemmän värittyneiden lasien läpi, koska Elias on ehdoton suosikkipelaajani Devils-ryhmästä. Arviosta jää luonnollisesti pois myös henkilökemia, koska Devilsin kopissa ei ole tullut vierailtua viime aikoina...
Yhtä kaikki, Patrik Elias ei ole joukkueen ongelma, vaan se, että Devils ei pysty tarjoamaan hänelle riittävän hyvää tukea osin loukkaantumisten vuoksi ja osin ajoittain kyseenalaisen peluutuksen. Toisaalta vanhan hyvän rungon murtuminen irvistää rumasti tälläkin tapaa. Eliaksen kohdalla epäonni tuntuu olevan jatkuvaa, monivuotista sorttia omista ongelmista muiden murheisiin. Hän olisi saanut Brian Rolstonista laadukkaan, pysyvän ketjukaverin, tämä loukkaantuuu pitkäksi aikaa. Elo kiviänsä lastaa täyteen pulkat pikkuruiset.
Ilolla tervehdin kuitenkin sitä, että Elias on tänä syksynä ollut aivan erilainen pelaaja kuin parina viime syksynä. Hänellä on samanlainen palo otteissaan kuin playoffeissa tai paikallispeleissä Rangersia vastaan. Yleensähän Elias syttyy vasta tammi-helmikuussa dominoimaan kaukaloita. Patty on ollut Parisen kera parhaiten esiintyvä Devils-pelaaja. Hieman paremmalla onnella Eliaksella olisi kasassa parikymmentä pistettä eikä Brooksinkaan olisi tarvinnut kirjoitella juttua hiipuvasta Eliaksesta, vaan tshekkitaiturin renessanssista. Niin merkittävä ero on muutamalla tehopisteellä, ainakin urheilujournalismissa.