Negatiivisuusketju

  • 764 097
  • 4 943

ZayWest

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Käännettävät rotsit, Ensisijainen kontakti
Tuo maaliin johtanut tilanne ei kyllä ollut Mäenpään syytä. Kemiläinen heitti siinä sellaisen "kaverisyötön", ettei Mäenpäällä ollut enää mitään tehtävissä.

Kemiläisen piikkiin meni se maali, ehdottomasti.

Heh. Oikeassa toki olet, mutta kyllä tämä tilanne oli taidetta ihan molempien pakkien osalta. Huonoja valintoja alusta loppuun molemmilta. Huippupakki Mikko Kaltevan jäähyt mainittava myös laatusuoritusten yhteydessä. Vastapainoksi sydämeni lähes mureni kun Aleksi Salosen mainio nousu ei päättänyt tuota taistoa. Kaupan päälle tuomarit paskoivat vielä housuun ko. tilanteessa.

Itseäni ihmetyttää näinkin voimakkaat reaktiot tähän tappioon liittyen. Tyylihän oli aivan perseestä, mutta kuka oikeasti yllättyi? Noin muutoinhan on hankala hirveästi vittuuntua kun vastustaja kuitenkin paukutteli useampaan kertaan rimoja ja vei peliä muutenkin varsin suvereenisti. Ei JYP kuitenkaan ihan helpolla kaatunut ja pisteet siitä.
 
Nelfor

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP

Kaikki pakit pelasivat huonosti, mutta Kalteva oli mielestäni parhaimmistoa. Jäähyt toki miinusta, mutta muutoin pelasi varmemmin kuin kukaan muu pakki joukkueessa. Kaikki pakit tekivät sellaisia hasardimunauksia, että oksat pois.

Eli ihan tosissasi olit täysin varma JYPin tappiosta, kun 3 minuuttia ennen loppua johdettiin 7-5? Ei yllättänyt tai harmittanut yhtään, että Skelle tuli ohi, koska sinähän sen jo tiesit?

Kyllä minäkin tiesin, että pirun vaikea paikka tuo toinen matsi tulee olemaan, mutta tämä tapa millä tappio tuli.. Kyllä se todellakin pistää vituttamaan. Paljon vähemmän vituttaisi, jos Skelle olisi pistänyt homman poikki jollain 5-0 -voitolla. Vaikka JYPin hieno taistelu kovaa joukkuetta vastaan nähtiinkin, niin ei se tuosta pelistä nyt ensimmäisenä mieleen jäänyt.
 
ZayWest

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Käännettävät rotsit, Ensisijainen kontakti
Kaikki pakit pelasivat huonosti, mutta Kalteva oli mielestäni parhaimmistoa. Jäähyt toki miinusta, mutta muutoin pelasi varmemmin kuin kukaan muu pakki joukkueessa.

3x2min ja viimeisen aikana vastustaja paukutti itsensä peliin mukaan. Kalteva oli muutenkin ihan tavallinen kuolevainen muiden pakkien ohessa. Tällä viikolla Kaltevan rooli oli kuluttaa boksia, viime viikolla antaa Kabanovin edetä vapaalle vetotontille pelin kavennuksen merkeissä. Ja tällä ei nyt tosiaan ole tarkoitus sen enempää suolata Kaltevaa. Lähinnä haluan vain todeta sen mistä joskus taannoin puhuin Kaltevan kohdalla.

Eli ihan tosissasi olit täysin varma JYPin tappiosta, kun 3 minuuttia ennen loppua johdettiin 7-5? Ei yllättänyt tai harmittanut yhtään, että Skelle tuli ohi, koska sinähän sen jo tiesit?

Kieltämättä ei suuremmin kun mieleen oli takoutunut JYPin vieraspelaaminen, lopun sulamiset, vastustajan suvereeni dominointi sekä kolisseet rimat. Tappion tyyli oli perseestä, mutta ei tuosta voinut mitenkään yllättynyt olla jos tuon pelin katsoi. Joskus se armoton rummutus palkitaan vasta ottelun loppumetreillä.
 
Viimeksi muokattu:

Joo-o, sama luovuttajan mieliala taisi olla joukkueellakin sitten päällä. Ei kai se ihme ole, kun fanitkaan eivät usko joukkueeseen edes kahden maalinjohtoasemassa viimeisillä minuuteilla.

Väkisinkin tämä yleinen negatiivinen asenne fanien keskuudessa leviää myös joukkueeseen. Kaikessa sosiaalisessa mediassa on ollut jo pidempään nähtävissä samaa. Joukkueeseen ei uskota, ei luoteta ja keskitytään aina enemmän negatiiviseen, kuin positiiviseen.
 
ZayWest

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Käännettävät rotsit, Ensisijainen kontakti
Joo-o, sama luovuttajan mieliala taisi olla joukkueellakin sitten päällä. Ei kai se ihme ole, kun fanitkaan eivät usko joukkueeseen edes kahden maalinjohtoasemassa viimeisillä minuuteilla.

Kannattaa varmaan ennen faneille kuittailua tarkastaa herra päävalmentajan kommentit viikon takaa. Palataan asiaan kun päävalmentaja itse ei kumarra/palvo vastustajaa ja totea ettei sovi odottaa JYPin vievän noin kovaa joukkuetta millään 5-1 lukemilla. Tuo kyseinen kommentti siis tuoreeltaan 5-4 päättyneen ottelun jälkeen kuvasti aika hyvin sitä millä asenteella tuolloin toista erätaukoa pukukopissa vietettiin.

Minä toivoin(ja ajoittain uskoinkin) JYPiä tästä luonnollisesti jatkoon, mutta en voi millään kiistää vastustajan paremmuutta jos se silmille selkeästi iskee. Kuten en myöskään kiistä JYPin hienoa taistelua.

Väkisinkin tämä yleinen negatiivinen asenne fanien keskuudessa leviää myös joukkueeseen.

Nuo toteamani asiat olivat ihan puhtaita faktoja eivätkä ainakaan tarkoituksella mitenkään JYP-vastaisia. Vastustaja oli vain liian kova ja JYP kykeni harrastamaan selviytymistaistelua varsin pitkään. Edelleenkin tuo tappion tyyli oli perseestä, mutta ottelutapahtumiin nähden ei millään muotoa yllätys. Tästä kokemuksesta voi kuitenkin oppia ja toivottavasti joukkue saa ammennettua tästä jotakin hyvää jatkoa ajatellen.
 
Viimeksi muokattu:

Aito Taisto

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Kannattaa varmaan ennen faneille kuittailua tarkastaa herra päävalmentajan kommentit viikon takaa. Palataan asiaan kun päävalmentaja itse ei kumarra/palvo vastustajaa ja totea ettei sovi odottaa JYPin vievän noin kovaa joukkuetta millään 5-1 lukemilla. Tuo kyseinen kommentti siis tuoreeltaan 5-4 päättyneen ottelun jälkeen kuvasti aika hyvin sitä millä asenteella tuolloin toista erätaukoa pukukopissa vietettiin.
Antaisitko vielä lähteen noille lausunnoille. Ainakaan jatkoajan otteluraportista http://www.jatkoaika.com/chl/Ottelu...astaan-goljat-melkein-kuin-vuonna-2003/162456 ei tuollaista tulkintaa Virtasen kommenteista saa hevillä aikaan.

Mutta pelistä: hyvä yritys, ei riittänyt. Taas ratkesi muutamaan yksilötason kämmiin. Kaikenkaikkiaan CHL-pelit tarjosivat erittäin hienoja kiekkoelämyksiä.
 
Sudan1

Jäsen
Olipa huikea taistelu materiaaliltaan monin verroin kovempaa joukkuetta vastaan! Mahtava kiekkopeli! Luoman niskaan on mukava kaataa paskaa, eikö siinä ratkaisevassa maalissa ollut kutakuinkin kahden minuutin vaihto menossa, maalin eteen jäi kaks ukkoa pideltäväksi eikä katkokaan ollut kuin sadasosista kiinni. Joskus on hyvä paikka myöntää, että nyt kävi näin.

Mielestäni viime- ja alkukauden nega oli hyvin perusteltua ja pelillinen anti oli lähellä oksettavaa sekä luotaantyöntävää, mutta tällä hetkellä kurssi on menossa loistavaan suuntaan. Onhan tuo peli ajoittain helkkarin hienoa katseltavaa.
 
Captain Slow

Jäsen
Suosikkijoukkue
KR69, K11ng Perrin, Bratislavan mm-miehistö 2019
Väkisinkin tämä yleinen negatiivinen asenne fanien keskuudessa leviää myös joukkueeseen. Kaikessa sosiaalisessa mediassa on ollut jo pidempään nähtävissä samaa. Joukkueeseen ei uskota, ei luoteta ja keskitytään aina enemmän negatiiviseen, kuin positiiviseen.
Itse yritän ajatella JYPiin liittyvät asiat tavalla tai toisella positiivisesti. Aina se ei välttämättä onnistu, mutta pakko on myöntää sekin että Skellefteå oli kyllä kova vastus.
Jos jotain "hyvää" etsii niin ei oo CHL-matsit enää turhana rasitteena liigapeleissä, ja eipä tuo enää nyt niin paljoa vituta kun eilisehtoona.

Mennähän etiäppäin ja jatketaan perjantai-ehtoona KalPan tappioputken pituutta..
 
ZayWest

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Käännettävät rotsit, Ensisijainen kontakti

-pasi-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Kävi miten kävi sport pelin lopussa, mutta pelin loppu johtoasemassa.. kuinka vaikeaa tuo voi olla. Ja vieraspelaaminen ylipäätänsä...
 
chubster

Jäsen
Tänään ei johdettu kuin kaksi kertaa kolmannen erän aikana, mut hei, ei sentää hävitty ku vasta rankkareilla! Nyt vittu olis aika reagoida taas asioihin jollain tapaa. Jos me ei pystytä edes Sporttia kaatamaan vieraissa, niin kuka sitten?
 
Lord Maza

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oli.
MITÄ VITTUA???? Taas kolmas erä puolivaloilla läpsyttelyä, muniinpuhaltelua, tai miksi sitä ikinä halutaankaan sanoa. Tässä ei ole kyse peliin valmistautumisesta. Kenen vastuulla on se, ettei tuo joukkue kerta kaikkiaan pysty voittamaan vieraissa tai edes yleensä ottaen kolmansia eriä??
 
-pasi-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Jotenkin kun tuossa kokoajan säänöllisin väliajoin aina näyttää blues osiossa nousevan tuo Aholle potkut topickin niin tulee mieleen voisko sittenkin? On tässä joukkueen nykypelissä hyviä lähtökohtia, mutta vähän tarvittaisiin joku joka hienosäätää sen kohdilleen ja saisi annettua pelaajille vähän edes potkua perseelle ja herätettyä joukkuetta tärkeissä paikoissa..
 
chubster

Jäsen
Nyt sais Tyni kutsua Blues johdon saunomaan ja juotta tukevaan humalaan, siinä sitten nimet paperiin yön pikkutunteina treidille Virtanen ja läjä kiekkoja Espooseen ja Aho JYPiin.
 
ZayWest

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Käännettävät rotsit, Ensisijainen kontakti
Ehkä olen muuten vain kovin onnellinen, mutta en jaksa tästä pelistä kitistä sen suuremmin. Aihetta löytyisi ja paljon.

Sitä vain ihmettelen että mikä vitun pakkomielteinen ihannointi joukkueessa on meneillään johtoaseman ryssimisten sekä vieraspelien perseilyiden suhteen. En usko enää sattumiin ja veikkaan joukkueen oikeasti nauttivan tuosta kun vieraskentällä vastustaja gairaa guivana gagoseen.
 
-pasi-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Mielestäni lähes kauden parasta JYP:ltä, mut silti jengi taas negatiivisena.

Niin no hävitään sarjajumbolle ja menetetään johtoasema muutaman kerran. Edes Rajaniemi maalilla ei pelannut huonosti joten ei edes maalivahdin piikkiin ei tappiota voi pistää, olisi huonomminkin voinut ilman rajaniemeä käydä.
 
Lord Maza

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oli.
Mielestäni lähes kauden parasta JYP:ltä, mut silti jengi taas negatiivisena.

Nega-ketju, joten...? Ja muutenkin, tätä on pelicans-matseja lukuunottamatta katottu joka saatanan ikinen vierasmatsi, ei hyvä. Ja Te ette ole kyllä todellakaan nähnyt samaa peliä kuin esmes minä. Jätkät surffaili aivan puolivaloilla ja sen se oli näköstäkin. Tämä oli Teidän mielestänne "lähes kauden parasta JYP:ltä".

Ei muuten ollut. Edes lähelle.
 
ZayWest

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Käännettävät rotsit, Ensisijainen kontakti
Mielestäni lähes kauden parasta JYP:ltä, mut silti jengi taas negatiivisena.

Sama. Vuosikausiin parasta JYPiä ja jopa minä olen enemmän kuin onnellinen. Vaihtaisin mitalit ja mestaruudet tämän iltaiseen.
 
Suosikkijoukkue
JYP, Suomen maajoukkueet
Sanokoon Seppänen mitä tahansa, niin ei tätä vieraspelaamista posin puolelle saa millään. Tulos kertoo totuuden, eikä valehtele. Asenteen puolelle menee nämä sulamiset, ja kuka se vastaa pelillisestä asenteesta?

Lisätään nyt vielä tähän ketjun aiheeseen, rankkuja ei näytä muut osaavan kuin Perrin ja Nenonen, voiskohan sitä muutkin harjoitella!
 
Captain Slow

Jäsen
Suosikkijoukkue
KR69, K11ng Perrin, Bratislavan mm-miehistö 2019
Mielestäni lähes kauden parasta JYP:ltä, mut silti jengi taas negatiivisena.
Jotenkin tää tappio ei edes vituta vaikka tietää että hävittiin sitten sarjajumbolle vaikka johdettiinkin pariin otteeseen 3. erässä. Tässä on tämän kauden aikana jo tottunut siihen että JYP kusee tavalla tai toisella vieraspelinsä.
 
Kulttimörkö

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP ja maajoukkueet
Yksi trollailee ja toinen veti sarkasmin Suomen ennätyksen. Hip hei! Oli kyllä kaukana JYPin parhaasta esityksestä. Raju otti muutaman todella tärkeän kopin mutta toisaalta pari maalia oli otettavissa. Puolustuksen osalta oli sellainen hällä väliä tekemistä tai ainakin siltä se näytti. Joukkueen tekeminen oli vielä eilen hyvää, nyt se oli keskinkertaista. Paljon on vielä tekemistä...
 
Kulttimörkö

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP ja maajoukkueet
Toivottavasti kuulun jälkimmäiseen. Bemari Ekin setti oli vain niin jäätävää ettei sitä voinut ohittaa.
Kyllä, olit se jälkimmäinen. Ensimmäinen kiertelee ketjusta toiseen trollailemassa ja sekin on negaketjun tavaraa. Siellä oli tänään kaksi fanibussia Vaasaan mennyt. Sitten JYP odottelee ottelun päättymistä sen sijaan että keskittyisi voittamaan pelin. Tuppuraisen kommentit ennen ottelua olivat juuri tuollaiset Ilta Sanomien jutussa. Kun kerran ongelma tiedetään niin miksi sitten sitä toistellaan? Miksei fokus ole pelin voittamisessa?
 
ZayWest

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Käännettävät rotsit, Ensisijainen kontakti
Tuppuraisen kommentit ennen ottelua olivat juuri tuollaiset Ilta Sanomien jutussa. Kun kerran ongelma tiedetään niin miksi sitten sitä toistellaan? Miksei fokus ole pelin voittamisessa?

Ja miksi ylipäätään lätistä asioita mihin selkeästi itsekään ei uskota? En haluaisi negailla, mutta ihmettelen muutenkin tätä nyky-JYPin toimintaa. Seuran isoin herra, supersankari sekä vähemmän pehmeätä touhua harrastava kaveri astuu eetteriin kuin Jeesus ja naulaa itsensä ristiin asioista jotka eivät missään nimessä täysin hänen vikansa ole. Pelaajat ihmettelevät kun vieraissa ei kulje ja syykin ehkä mahdollisesti jopa tiedetään. Mitään ei kuitenkaan tehdä.

Puhuin jo viime keväänä siitä miten huolestuttavaa on jos ei omata pätkääkään itsekriittisyyttä ja vika selityksineen löydetään aina muualta kuin peilistä. En halua rakastamaltani joukkueelta mitään niin paljon kuin suoraselkäisyyttä. Kaikkea ei tarvitse kitistä mediaan, mutta monien asioiden tulee päätyä fanien tietoisuuteen. Samalla voi ehkä itsekin havahtua oppimaan jos jotain ääneen sanoo.

Ehkä negailuakin enemmän olen huolissani tämän hetken JYPin kyvystä taistella menestyksestä keväällä. Eniten olen surullinen siitä miten tottunut itsekin tähän jo olen. Minulle säälipleijari-JYP tuntuu tällä hetkellä hyvältä. Näin sen ei kuitenkaan tulisi olla. Olen ehkä paskin fani koskaan, mutta joukkue tekemisellään ja meiningillään tulee vähintäänkin hyvänä kakkosena.
 
Viimeksi muokattu:
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös