Mainos

Negatiivisuusketju

  • 856 301
  • 5 735

jypinfani

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, SaPKo, D-Kiekko <3
Ei suinkaan ainut toivo. On meillä toivoa myös siinä omassa pelissä ja etenkin maalivahtipelissä, vehviläisen päästäessä taas maksimissaan 2 maalia niin taistellaan voitosta. 5 voittoa kuuteen peliin on sellainen saldo, että pakko olla muustakin kyse kuin vastustajan huonoista peleistä. JYP on tällä hetkellä voittava joukkue ja ihan hyvin voi huomenna voittaa Tapparan vaikka kirvesrinnat keskittyisivät mamman kainaloon. Uskoa ystävä hyvä.
No jaa. Eipä tuo JYP kovin hyvin ole pelannut, Veini toki on. Mutta KooKoo-pelin kahden ekan erän pelillä tulee rumasti turpaan, vaikka Liigan paras maalivahti meillä olisikin maalissa. Mutta toki jokainen peli on mahdollista voittaa.
 
Jupa

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Yksi kauden ehdottomasti heikoimmista peleistä ja hups, 4-2. Haukoin henkeä useaan kertaan kolmannessa erässä. Harvoin olen optimistina yhtä varma, että tämä peli hävitään ja tasapelikin olisi voitto.

Olin paikan päällä. Kaikki kiekkojumalat olivat tällä kertaa ensimmäiset 50 minuuttia paikalla ja puolellamme ja sitten joukkue opportunistisesti alkoi suorittaa.

KooKoo oli melkeinpä paras vierasjoukkkue Jyväskylässä tällä kaudella ja olisi ansainnut voiton, mutta JYPin voitto toki kelpaa aina.

Toisaalta ollaan hävitty monen monta peliä tällä kaudella, joista vastaavasti olisi ansaittu voitto. Balanssia toi siksi tämä.

Tuuri ansaitaan keskimääräisellä hyvällä tekemisellä ja siksi ei ollut väärin, että voitettiin tänään näin.
 
Hieroja

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Opettakaa joku Tevesille, että kiekon perässä ei tartte juosta kuin D-junnuissa siellä valmennuksessa. Kai teistä joku osaa englantia? Muutenhan tuo on parantanut alkukaudesta kuten koko joukkue, mutta on puolustajista epävarmin mun mielestä.
Puustisesta myös samaa mieltä monien kanssa, pisteiden valossa hyvä, kentällä todella heikko ja hitaampi kuin minä.
 
Hiki-Pena

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Eli viisikkotyössä JYPissä minun silmin eniten joitain exel prosentteja laskien on viisikon hyökkääjät pettäneet suhteessa puolustajiin.
Kauden aikana on ehtinyt vaihtua pakkipari ja pelin aikana edessä oleva hyökkäysketju monta kertaa. Huono on Tevesin tuuri, että on sattunut kentälle huonon viisikon kanssa useammin kuin kukaan muu.
Ja mielestäsi nämä prosentit johtuvat vain ja ainoastaan Tevesistä?
Mielestäsi ei johdu ollenkaan Tevesistä?
 
david

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Opettakaa joku Tevesille, että kiekon perässä ei tartte juosta kuin D-junnuissa siellä valmennuksessa. Kai teistä joku osaa englantia? Muutenhan tuo on parantanut alkukaudesta kuten koko joukkue, mutta on puolustajista epävarmin mun mielestä.
Puustisesta myös samaa mieltä monien kanssa, pisteiden valossa hyvä, kentällä todella heikko ja hitaampi kuin minä.
Puustinen on kyllä kolmen vuoden sopparilla mielenkiintoinen tapaus. Hieman pelottaa, millaisia tulevat vuodet ovat ja missä roolissa, kun jo nyt on selkeästi liikkeen Ja pelin fyysisen vaatimuksen kanssa tekemistä.
 
Köpi

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Buffalo Sabres, Green Bay Packers

Hiki-Pena

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Voisitko excelin avulla kertoa miten päädyit tähän johtopäätökseen?
Excelini kertoo, että tuo oli tasan yhtä fiksu kysymys, kuin se sinun esittämäsi. Aiempi kirjoittaja ei missään kohtaa tuollaista "vain ja ainoastaan" väitettä esittänyt.
 
Suosikkijoukkue
1992-1993 JyP HT, no smoking team
Yhden NHL-pelin Teves huilasikin pelin lopun KooKoota vastaan ja Malinen pelasi. Ja ihan oikein. Eiköhän tuollekin kaverille joku uusi osoite olisi jo löytynyt jollei markkina olisi täysin tyhjä.

Seuraavaksi katsotaan koska Rautakorpi kyllästyy tuohon Juuso "3 v soppari" Puustisen hiihtelyyn. Uskon kyllä että valmennuksella on munaa tiputtaa ison rahan kaveritkin kokoonpanosta jos tilanne sitä vaatii (lue: Geoff Platt).
Ei ole "Kuopion gansta" tänään kokoonpanossa. Tässä kohtaa vissiinkin kuuluu sanoa, että siellä luetaan ilmeisesti palstaa.
 
Valajas

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Bolts, Yanni Gourde
Tänään tuli sitten Veinille ensimmäinen ulospuhallus. Laurikainen uuniin seuraavaan matsiin.
 
Hiki-Pena

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Jerrylle myös ihan miehekäs -4 tänään tauluun.
Tätähän me ennakoitiin @david kanssa otteluketjussa :).

Samaan kiinnitin huomiota. Rautakorpea suurempana valmentajavelhona olisin itse laittanut Joken ykköseen ja pitänyt Lahtisen Rooban ja Lassilan kanssa yhdessä.

Pohdin ihan samaa. Tässä ehkä näkyy Korpikosken kokemattomuus päävalmentajana tällä tasolla. :D

Jokke muuten komppas -2:lla yli puolta pienemmällä peliajalla.
 
spaceman

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, #26, #15, #11, #45
Siis Christofferille tuli 20 min pelirangaistus syynä ”Sopimaton käytös tuomaristoa kohtaan”

No nyt on tuokin koettu.

Iso menetys jos/kun missaa seuraavan pelin.
 
Captain Slow

Jäsen
Suosikkijoukkue
KR69, K11ng Perrin, Bratislavan mm-miehistö 2019
Siis Christofferille tuli 20 min pelirangaistus syynä ”Sopimaton käytös tuomaristoa kohtaan”

No nyt on tuokin koettu.

Iso menetys jos/kun missaa seuraavan pelin.
TÄH? Missä vaiheessa tälläinen huumorivihellys on annettu, mennyt ihan tyystin ohitse, ja en ees pubierää viettänyt illan pelissä...

Voi perkele.
 
Aito Taisto

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Siis Christofferille tuli 20 min pelirangaistus syynä ”Sopimaton käytös tuomaristoa kohtaan”

No nyt on tuokin koettu.

Iso menetys jos/kun missaa seuraavan pelin.
Taisi olla Christon toinen kymppi tällä kaudella, joten ei tule vielä pelikieltoa.
Oli hänellä vähän aihettakin urputtaa, esim Lehterä rusikoi mailalla aika roisisti ja taklasi kädet suorana päähän, Samoin Savinaisen tekemä jalkapyyhkäisy jäi aivan huomiotta.
 
Viimeksi muokattu:

Afflicted

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, New Jersey Devils, JPS, Dream Theater. Ja #28
TÄH? Missä vaiheessa tälläinen huumorivihellys on annettu, mennyt ihan tyystin ohitse, ja en ees pubierää viettänyt illan pelissä...

Voi perkele.

Loppuvihellyksen jälkeen kun pelaajat olivat kättelyjonossa. Silloin se kuulutettiin.
 
Marcus Juslin

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Christofferia on koko kauden ajan rikottu ja hakattu kuin vierasta sikaa (tosin en tiedä sikojen hakkaamisesta mitään) ja vaikka joskus välillä vastustajille on boxia tullut, niin ilmeisesti noista viime kauden hölmöilyistä saa nyt tuomareilta takaisinmaksua? Sanotaan vielä lisäksi negana, että Christoffer on alkanut toistamaan tuota viime kauden ongelmaansa eli ylipitkien vaihtojen pelaamista. Jos Christofferin kenttä olisi tullut nöyrästi vaihtoon tuossa oikealla kohdalla, tuo 5-4-maali olisi voinut jäädä tulematta.
 
Ennemminkin se oli Ottavaisen heikko purku tukossa olevaan laitaan Lehterää kohti. Siitä nopea kääntö ja voimat eivät riittäneet pakkiparilla. Mutta laitasyöttö on toki turvallisempi kuin keskelle tms.

Christoa saa hakata vasemmalta ja oikealta, se on totta.
 
Marcus Juslin

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Ennemminkin se oli Ottavaisen heikko purku tukossa olevaan laitaan Lehterää kohti. Siitä nopea kääntö ja voimat eivät riittäneet pakkiparilla. Mutta laitasyöttö on toki turvallisempi kuin keskelle tms.
Tuossa kun kiekko laitettiin sisään, Christofferilla oli n. 1 min 10 sekuntia kellossa. 45 sekunnin kohdalla olisi voinut laittaa kiekon päätyyn ja mennä nöyrästi jatkoon, mutta yrittin jatkaa hyökkäyspeliä. Ottavainen teki pahimmat kämmit, mutta ei hymypoikakaan ihan terävimmillään enää ollut tuossa maalin edessä.
 
Aito Taisto

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Taisi olla Christon toinen kymppi tällä kaudella, joten ei tule vielä pelikieltoa.
Oli hänellä vähän aihettakin urputtaa, esim Lehterä rusikoi mailalla aika roisisti ja taklasi kädet suorana päähän, Samoin Savinaisen tekemä jalkapyyhkäisy jäi aivan huomiotta.
Jaahas. Menikin kurinpitokäsittelyyn. Tullee muutaman pelin panna. Edit: Siis Christolle.
 
Captain Slow

Jäsen
Suosikkijoukkue
KR69, K11ng Perrin, Bratislavan mm-miehistö 2019
Sieltähän sitten pamahti yhden pelin panna Christolle, joka oli epäillyt tuomareiden palkanmaksajan olevan Tampereelta.
En mene sen koommin arvioimaan et oliko tää pelikielto aiheellinen, vai ei, mutta kieltämättä ihan hyvän kysymyksen Christoffer esitti kun katsoo alkukauden tuomarisekoiluita koko liigassa.
 
Captain Slow

Jäsen
Suosikkijoukkue
KR69, K11ng Perrin, Bratislavan mm-miehistö 2019
Vaikka voitto tulikin, niin silti jäi vähän väljähtyneen pelin maku. Aikamoista hiihtelyä tuntui olevan tänään peli, henk koht todettava että 0p ei oisi ollut vääryys, mutta kelpaa tämä kaksi pistettäkin. Toki tuomarilinjakin tuntui olevan vierasjoukkueeseen päin kallellaan.

Bonusmaininta Hippoksen DJ:lle tästä ehtoosta. Ammattiylpeys hukassa vai mikä homma? Suomalaisen musiikin päivänä oisi kerrankin ollut mahdollisuus soittaa pelikatkoilla vaikka ja mitä kotimaista musiikkia, aina paikallisten räppistarojen ja rockyhtyeitten katalogista.

Hippoksen DJ:n ratkaisu: soitetaan Hittiputki (n. 10min kestävä iskelmäpotpuri) pätkissä ja muihin väleihin Rusketusraidat-kipaleen alkutahteja. Ei ihan istunut tuohon pihalla olevaan sääilmiöön tämä valinta. Kruununa vielä se et ensinmainittu biisi soi kokonaan alkulämmöillä :D
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös