Negatiivisuusketju

  • 759 621
  • 4 943

peterra

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
etteikö sinne kymppisakkiin vielä kammeta, kun kerrankin siitä paikka on tapella. Täytyy vaan löytää toiset kujeet, millä toteuttaa, eikä tuo siirto ikkunakaan vielä kiinni ole.

JYPin tilanne on varsin mielenkiintoinen sillä tavalla, että JYP on mielestäni selvästi parempi joukkue kuin ne, jotka niiden kanssa tappelevat juuri nyt siitä sijasta 10. Toki sarjataulukkoa täytyy kauden lopussa kunnioittaa, mutta ihan pelillistä sisältöä kun katsoo niin JYP on kyllä tämän kauden suurin tuloksellinen alisuorittaja. Peli on monilta osin parempaa kuin esimerkiksi lähellä top 6 hengailevia Kärppiä. JYPin ja Kärppien pelit ovat ne, joita olen eniten pystynyt tällä kaudella Tapparan rinnalla seuraamaan ja tuntuu tietynlainen vääryys siinä, että toinen pelasi sen verran paremmin silloin syyskuussa, jotta juuri tuollainen ero siihen sitten saatiin. JYPillä on kaikki omissa käsissä ja aion kunnioittaa kauden urheilullista tulosta, jos JYP jää playoffien ulkopuolelle, mutta kyllä se minulle samalla vähän tarkoittaa, että joku pelillisesti nykykunnoltaan heikompi on sinne päässyt.
 
Hiki-Pena

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP

Tähän voi myös lisätä esim. KalPan; on jotakuinkin kaikissa kuntopuntareissa ollut yli 20 peliä myös tuloksellisesti meitä perässä, mutta paremman alkukauden myötä vaan keikkuvat sillä top-6 viivalla. Tuossa suhteessa vanhan kansan viisaus tammikuussa ratkeavista asetelmista ei päde.
 
JypFabu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jyp
vanhan kansan viisaus tammikuussa ratkeavista asetelmista ei päde.

Vaikka hassutellenkin ennustelen, että tammi - helmikuu tuo lopulta ne muutokset, jotka voi tietty olla samat, kuin kauden otanta, mutta useimmiten ei, aina sieltä joku(t) sen nousun tai konttaamisen esittää.

Oon vähän funtsinut mikä synergia on asioiden välillä, kun monta kautta on mennyt niin, että vain tappio on varma, joukkueelle se tarkoittaa, että voittaminen on taas opittava, ne esitykset joihin esim. @peterra viitasi on työn tulos ja vielä se voittaminen on jäänyt piippuun, niin sama on jotenkin myös kannattajilla ja ketään nyt suolaamatta tuntuu, että mitään luottoa joukkueeseen ja mahdollisuuksiin ei ole, vaikka mitään ei vielä ole hävittykään, päinvastoin kaikki on edelleen täysin mahdollista JYPille. Siis huomio on ollut, että myös kannattajiin on piintynyt se ajatusmalli, että jos on kaksi mahdollisuutta tuloksessa oletus on tappio, eli ei me kannattajatkaan enää osata uskoa, jos joukkuekaan ei vielä ole oppinut voittamaan. Tämän ajatuskulun nappasin itseltäni myös kiinni, että en tässä mitään besserwisseröi asialla, hoksasinpahan vaan. Työstin sitten uuden ajatusmallin päähäni, tyyliin perkele, mehän mennään mihin kuulutaan ja joukkueeseen uskon, ei ehkä pärjää tilastoille ja matemaattisille malleille, mutta voi olla yksi niitä perhosen siiven iskuja, joka siivittää positiiviseen tulemaan JYPille.
 
Minusta on hienoa, että uskalletaan ennustella. Noissa tilastokirjoituksissa olen usein omia arvauksia heittänyt ja päin persettähän ne on pääsääntöisesti menneet. iFK:n nousun ennustin, niin eivätkö alkaneet taas hävitä, KooKoota en laskenut top-10 -taisteluun ja Ässiä veikkasin viimeksi pitämään tasonsa.

Optimismi on myös ihailtava piirre ja välillä se pilkahtelee täälläkin. Vastapainoksi sitten välillä pessimismiäkin. Veikkaan, että monen kohdalla panostusten jälkeen odotukset oli hitusen korkeammalla, mitä nyt on saatu ja siksi pettymyksen tunteet saattaa olla edelliskautta rajumpia, kun oltiin jo valmiiksi liki hävitty. No, mulla ainakin näin.

En ole ihan varma, ostanko tuota voiton opettelua pitkän kaavan kautta. Toisaalta jos tässä puhutaan samasta asiasta, kuin "ehjä 60 minuuttia", niin miksipä ei.

Perjantaina sitä joka tapauksessa löytää itsensä taas Hippokselta mekastamassa. Vähän offtopicia suolsi näppis, joten olkoon perjantaipelin kaljanjuonti pahasta ja negatiivista.

Edit: Sen verran on otettava takaisin, että Ässät suorittaa edelleen tasaisesti. Takaa tulleet ovat vaan suorittaneet paremmin.
 
Viimeksi muokattu:

KOLT

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
päinvastoin kaikki on edelleen täysin mahdollista JYPille.
Tämähän se, isosti. Kyllä tässä niin kauan uskotaan, kun on pelejä jäljellä ja mahdollisuudet olemassa siihen playoffeihin pääsyyn. Vähän tässä jo mielessä pyöritellyt, että on jumalattoman hieno loppukausi JYPillä vielä edessä. Katsokaapa huvikseen, millainen tuo otteluohjelma loppua kohden on. Esimerkiksi 15.2. - 11.3. ajalle osuu runkosarjan viimeiset 11 peliä. Niistä 7 peliä pelataan joukkueita vastaan, jotka taistelee mitä todennäköisimmin samoista sijoista meidän kanssa. Tässä on ainekset aika perkeleen kiimaiselle loppukaudelle. Olisin melkein halunnut laskea vielä KalPaan asti kaikki mukaan tuohon, mutta mennään nyt noilla. Huomiona silti, että kohdataan pikkuveli vielä kolme(3!!) kertaa. Eroa tällä hetkellä 11 pistettä. Tässä on latu vielä ihan auki ja keskiviikkona on taas iso peli edessä, auton nokka jo osoittaa kohti Nordista. Tällä kertaa muuten haetaan pisteet.

Ja ettei menis täysin offtopic, niin negaillaan nyt vaikka sillä, että toinen bussi Lahen reissulle ei ole vielä varmistunut.
 
Gorbatjovi

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, New Jersey Devils, JPS, Dream Theater. Ja #28

Ja siitä, että olen henk. koht. Kysellyt ihmisiä mukaan ja kukaan ei lähe!
 
Valajas

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Bolts, Yanni Gourde
Rupeaakohan Nikulla vähän näkymään nuo 25+ minuutin peliajat. Tämän vuoden peleissä keskiarvo reippaasti yli tuon 25 min. Edelliset kaksi peliä on kyllä olleet todella huonoja.
 
koutsikaitsu

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Voi Kemell Kemell Kemell, mihin on kadonnut Kemellin-pojan viimekauden pelikäsitys kun peliotteet ei tuota joukkueelle sitten niin yhtään mitään!
Meinasin ensin kirjoittaa 'Vitutusketjuun' että heittäkää koutsit nyt jatkossa tuo poika v.....n sieltä kentältä, mutten kuitenkaan kirjoittanut. Valmennus on tavallaan puun ja kuoren välissä sillä ainoastaan peliaikaa Jokelle antamalla ja hänen pelisuorituksistaan oikeanlaista palautetta antamalla hänestä voidaan EHKÄ saada vielä loppukaudeksi parempi joukkueen eteen pelaava pelaaja. Pelkkä kova laukaus kun ei vaan yksin YV:llä riitä! Talenttiahan hänessä kyllä on, sitä tuskin kukaan kiistää. Poppareilla istuessa ei pelitaidot kehity, vitutus ja sitä kautta näyttämisenhalu seuraavaan peliin tietenkin lisääntyy ja että on pelipaikan arvoinen. Joken kohdalla tsempistä ei jää kiinni, sitä on mielestäni ihan tarpeeksi, ja välillä jopa tuntuu että ihan haitaksi asti niin että peli-idea katoaa mennen henk.koht. säheltämiseksi "pakkomaalien" saamiseksi. Jokkehan snaipperina elää maaleista, ja kun niitä ei vähään aikaan ole tullut, niin paineet näyttävät olevan niin kovat että se heijastuu väkisinkin viisikkopeliin.

Ai niin Puustinenkin oli pellailemassa, huomasin vasta toisen erän puolivälissä, sillä niin näkymätön Pudi oli!
Kauhistuttaa tuossa pitkässä sopparissa että minkähänlainen tuo Pudin kehityskaari tulee seuraavilla kausilla olemaan - vaikkakin maaleja (mm. YV:llä) tälläkaudella tähän saakka ihan hyvin tehnytkin - mutta tuo viisikkopeli, kun ei tällähetkellä nykykunnossaan luistin oikein viisikossaan vaan tunnu kulkevan?
 
Hiki-Pena

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Positiivinen suuntaus, vaikka liigahan ei näitä voitoksi laske (jatkoaika).

Pakollinen nega mukaan, toivottavasti kotipelit ei ala kääntymään vastavuoroisesti tappioksi, yksi tappio alla ja seuraava kotipeli ei varmastikaan ole helppo.
Nyt niitä kotitappioita on sitten kolme peräkkäin. Yksi piste saatu näistä peleistä.
 
Hieroja

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Nyt niitä kotitappioita on sitten kolme peräkkäin. Yksi piste saatu näistä peleistä.
Onko tämä nyt yksi vaihe taas prosessissa?
Jotenkin tuntuu, että tässä on viime aikoina menty aina yksi askel eteen ja kaksi taakse.
PAPP tietty sata kertaa paremman näköistä kuin viimeiset pari kautta, mutta ei tuolla kyllä oikein muuta edistystä ole viime aikoina mun amatöörin silmään näkynyt.
Asenne varsinkin vähän löysä koko porukalla, luovuttaneet jo kun ei tulosta meinaa tulla?
 
Gorbatjovi

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, New Jersey Devils, JPS, Dream Theater. Ja #28
Nyt niitä kotitappioita on sitten kolme peräkkäin. Yksi piste saatu näistä peleistä.

Onko tämä nyt yksi vaihe taas prosessissa?
Jotenkin tuntuu, että tässä on viime aikoina menty aina yksi askel eteen ja kaksi taakse.
PAPP tietty sata kertaa paremman näköistä kuin viimeiset pari kautta, mutta ei tuolla kyllä oikein muuta edistystä ole viime aikoina mun amatöörin silmään näkynyt.
Asenne varsinkin vähän löysä koko porukalla, luovuttaneet jo kun ei tulosta meinaa tulla?

Eilen ainakin B4 -katsomosta väijyttynä vaikutti siltä, että yritettiin ihan hyvällä asenteella mutta ajatukset ei olleet samalla tasolla pelaajien kesken. Siellä meni syötöt lähestulkoon aina johonkin muualle kuin sinne mihin oli tarkoitettu ja ei saatu sitä kautta mitään pyöritystä aikaiseksi vaan tilanteet kuihtuivat heti alkuunsa. Kovalla vaivalla esim. Lahtinen toi kiekon alueelle ja heti syötön jälkeen tuli menetys josta Lukko lähti painamaan välittömästi JYPin päätyyn. Tiedä onko se luovutusmielialaa vai eikö vaan pystytä pelaamaan sillä tasolla, millä muut pelaa mutta yhtä kaikki tuuria tunnutaan nyt tarvittavan jos meinataan voittaa. Se sitten selittääkin nämä tappiot.
 
spaceman

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, #26, #15, #11, #45
Nyt niitä kotitappioita on sitten kolme peräkkäin. Yksi piste saatu näistä peleistä.
Vastustajina TOP3-joukkueet, Tappara, Ilves ja Lukko. Kahdessa jälkimmäisessä rosterista puuttui joko ykköskentän laituri tai 1-2 -sentteri. Maalin pelejä kaikki. Eri asia jos vastassa olisi ollut Saipa, KooKoo ja Sport.

Tapparaa vastaan oli sauma kahteen pisteeseen, Ilvestä vastaan ei ollut palaa tiukasta matsista huolimatta ja Lukolta olisi voinut pisteen tai kaksi ryöstää (JYP on hyvä jatkoajalla).

Seuraava kotimatsi RD Armya vastaan. Se on ns. pakkovoiton paikka.
 
Hiki-Pena

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Vastustajina TOP3-joukkueet, Tappara, Ilves ja Lukko. Kahdessa jälkimmäisessä rosterista puuttui joko ykköskentän laituri tai 1-2 -sentteri. Maalin pelejä kaikki.
Tottahan tuo. Eilen kuitenkin päävastustajista Ässät vei Tapparalta pisteet. Tässä tilanteessa pitäisi pisteitä kerätä vastustajien sarjasijoituksesta huolimatta, jos pudotuspeleihin on tarkoitus mennä.
 
pynski

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Silmukka pleijarihaaveiden suhteen kiristyy. Ässät, HIFK, Jukurit voittoon. HPK:lle piste.
 
Hiki-Pena

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Silmukka pleijarihaaveiden suhteen kiristyy. Ässät, HIFK, Jukurit voittoon. HPK:lle piste.
Vaikeaksi menee. 7 pinnaa eroa ja joku noista kolmesta ensin mainituista kaikkien muiden edellä olevien lisäksi pitäisi ohittaa.
 
Valajas

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Bolts, Yanni Gourde
Joo-o, nyt on voittamisen pakko alkaa, oli mikä oli. Yhtään enempää kaulaa ei saisi enää tuohon viivaan antaa. Nyt on joukkueen aika näyttää mistä se on tehty ja napata ensi viikolta yli 6 pistettä. Helppoa se ei tule olemaan, mutta jostain nyt pitäisi saada kaivettua se kipinä voittaa ne surullisen kuuluisat kaksi peliä putkeen. Uskon että se jo saisi lumipallon pyörimään oikeaan suuntaan. Jotenkin tuntuu että ikinä ei aikaisemmin ole pelien voittaminen ollut näin vaikeaa. Viime kaudellakin oli välillä niitä helppoja voittoja jossa vastustajalle sattui ohipeli.
 
Gorbatjovi

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, New Jersey Devils, JPS, Dream Theater. Ja #28
Näinpä. Samapa se on odotella toisten pelaamisia kun ite onnistuu voittamaan ehkä kerran viikossa.
Ja sekin jos henkihieverissä raahataan itsemme pleijareihin jollakin ihmeellä niin kuokkaan tulee heti kuitenkin. Ei tämmöinen taaperrus tee itseluottamukselle hyvää ja alkaa olemaan pelaajistolla jo terassi ja sippulanniemi mielessä.
 
HOOLIGAN_

Jäsen
Suosikkijoukkue
Avtomobilist, SUOMI, 1923 (1897)
Ja sekin jos henkihieverissä raahataan itsemme pleijareihin jollakin ihmeellä niin kuokkaan tulee heti kuitenkin. Ei tämmöinen taaperrus tee itseluottamukselle hyvää ja alkaa olemaan pelaajistolla jo terassi ja sippulanniemi mielessä.
Oma veikkaus, että jos sääleihin päästään niistä myös mennään jatkoon. Tuntuu nimittäin, että JYP voi voittaa kenet tahansa, mutta henkisesti todella vaikeaa suorittaa tasaisesti vaihtuvia vastustajia vastaan nyt runkosarjassa.

Oma veikkaus siis on, että jos ja kun tapahtuu ihme ja peli myös tuloksellisesti paranee ja päästään kymmenen sakkiin, niin myös mennään eteenpäin puolivälieriin. Tämän kauemmaksi kristallipallo ei minulle puhunut tällä erää...
 
knttrtknkn1

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Kyllähän JYP kympin sakkiin pelillisesti kuuluu, ei siinä ole epäselvää. Illasta toiseen vastustajat kehuvat joten ennen pitkää tuloskin on sen mukainen. Rauhassa vaan kevättä kohti.

Tavallaan näin, mutta jos rauhassa mennään kevättä kohti niin pian saadaan rauhassa TV.stä katsella kun muut pelaa.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös