Negapetterit vs. Jees-miehet: Suuri ”mitään ei saa enää sanoa” –ketju

  • 31 678
  • 232

HC Hetu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Turun Palloseura
Palstalla vallitsee ikävä kahtiajakautuneisuus, jossa ajoittain kumpikin osapuoli ymmärtää joko tahallaan tai tahattomasti jatkuvasti väärin osapuolten kirjoituksia. Tämä mielestäni aiheuttaa ärsyttävän kierteen, jossa jotain yksittäistä viestinosaa viljellään siellä täällä lähinnä vittuilumielessä. Olen syyllistynyt tähän itsekin. Esimerkkejä tämmöisestä on vaikkapa itseäni suunnattomasti ärsyttänyt ”voitettiin sentään maaliodottama” -tyyppiset letkautukset, jotka koen vittuiluna niitä kohtaan, joita nämä tilastot ja syy- ja seuraussuhteet kiinnostavat.

Lisäksi vaikuttaa siltä, että molemmin osapuolin on suunnattomasti vaikeuksia ymmärtää miksi joku toinen on eri mieltä kuin itse ja valitettavasti pelkästään tekstuaalisen viestinnän keinoin on usein vaikea ilmaista riittävästi ajatuksiaan. Sama ilmiö on nähtävissä sosiaalisessa mediassa.

Musta Spinen porttikielto sinänsä vaikuttaa aika radikaalilta vaikka ymmärrän moderaattoreiden perustelut. Hän oli kuitenkin omalta osaltaan aktiivinen kirjoittelija, joka toi toisinaan hyviäkin viestejä pöytään. Olin usein eri mieltä asioista, joskus harvoin samaa mieltä, mutta uskoisin – niinkuin varmasti monen muunkin kanssa täällä – että juttu kulkisi paljon paremmin jossain hallin käytävillä/baareissa kuin nimimerkin ja pelkän näppäimistön takaa.
Niin monesti itsekin sanonut että hyvä neuvo on että ennen viestin lähettämistä miettii edes sen kymmenen sekuntia ennen kuin painaa lähetä.. sillä saataisiin isoimmat laineet matalemmiksi. Eikä siinä, rakastan lukea väittelyitä missä ollaan eri mieltä mutta myös perustellaan se oma kanta aiheisiin, sellaista on hieno lukea ja mukava osallistua. Spinellä monesti jäi se kymmenen sekuntia ottamatta, kuten myös tuossa viimeisessä viestissä, olisi ehkä jäänyt lähettämättä kokonaan jos olisi suonut sen pienen hetken.
Väännetään ja käännetään mutta mietitään myös.
 
WestCoast110

Jäsen
Suosikkijoukkue
Giallorossi
Täysin eri mieltä kyllä porttikiellosta, omasta mielestä palstalle mahtuu ihan kummastakin laidasta vaikka miten jumissa olevia levyjä. Kaikkein räikeimmät pois jollain viikon huileilla ja pelit jatkuu. Tämä viimeisin nyt varmaan olisi sen viikon arvoinen ollut, mutta pari aiempaa on kyllä mielestäni kohtuu kevyin perustein jaettuja ja nyt sitten rajusti pihalle.

Yhtä lailla kun on totta se, että kummallista miten jaksaa päivästä toiseen tykittää samaa negapaskaa palstalle, omasta mielestä yhtälailla kummallista kerta toisen jälkeen ottaa lämmöt aiheesta. Eikö parilla klikkauksella saa estotkin päälle ja sitten ei viestit näy ja pilaa päivää?

Itsellä vielä historia puhdas ja pyrin sellaisena pitämään, aina on tietysti mukavampi vääntää hyvässä hengessä. Mielipiteitä mahtuu kaikenlaisia ja omasta mielestä saa levytkin jumittaa. Voittoputkessa saa lähteä Kanarialle ja palata saa kun putki on ohi muistuttamaan, että ohi on. Ja samat klassikot kolikon toiselta puolelta. Ei haittaa kyllä yhtään.
 
Juippi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Turun Palloseura
Niin yllättäen, äkkiä lähdit sä pois
emme sua vielä antaneet ois.
On suru, kaipaus suunnaton
mutt’ tiedämme sun hyvä olla nyt on.

Sun muistos kallis ainiaan jää kauniina
mieliimme loistamaan, vaikk’ sydämes kultainen väsyi pois,
emme hyvyyttäs, lämpöäs unhoitaa voi.

Spineä kunnioittaen, Negapettereiden puolesta:
- Juippi -
 
Enjoy

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Tämä Tepsin palstan sisäinen vastakkainasettelu peilaa vahvasti ihan nykyistä yhteiskuntaa, toki korostuneesti internet-maailmaa / varsinkin sosiaalista mediaa. Tahallinen väärinymmärtäminen ja hakemalla haettu vastakkainasettelu on valitettavaa arkipäivää, jonka soisi vähentyvän. Tosin puhutaan kuitenkin sen verran tuoreesta ilmiöstä, että pahoin pelkään tuon jäävän haaveeksi.

Spinen poisto harmittaa, vaikka en sinänsä hänen kirjoitus-/keskustelutapansa fani ollutkaan. Oli kuitenkin aktiivinen ja keskustelua aikaansaava kirjoittaja.

Mielenkiintoiseksi poiston tekee se, että on vaikea nähdä Spinen jäävän suosiolla palstalta pois, niin aktiivisesti hän huseerasi ympäri palstaa. Löytyykö uuden nimimerkin myötä rauhallisempi kirjoitustapa?
 
Kaukalonreuna

Kohta nähdään negapetterien tiimissä (johon taidan itsekin lukeutua myöntää se pitää) try-out sopparilla Sp1n3.

Huhujen perusteella ihan kapteeniainesta.
 
Negapetterien päämies lähti isoista ovista suihkuun. Suihku oli kylmä ja Eerolan profetiat toteutuvat? Vittu, me taistellaan mestaruudesta, ja sitä kannattaa tulla todistamaan paikan päälle. Rohkeasti seuraolutmaljan nostoon, shaatana!
 
Duvel

Jäsen
Suosikkijoukkue
Turun Puuhasteluseura
Kamala Luontokin löytänyt posipetterin ahman muodossa. Piirtäjä tainnut lukea TPS-palstaa :)

Hyvää loppuvuotta ja parempaa uutta vuotta sekä posi- että negapettereille, välimallin tyyppejäkään unohtamatta!
 
Liitteet

  • IMG_1920.jpeg
    IMG_1920.jpeg
    1 MB · kertaa luettu: 196

Knutsen

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Kings
Etsin tämän ketjun ylös. Voinee sanoa, että toinen puoli on voittanut, vaikka posisiivessäkään ei tuskin kovin paljoa yksisarvisia olla nähty.

En tiedä onko muilla samanlainen tunto, mutta itselleni tämä TPS osio on ihan järjetön roskapönttö nykyään. Tietty määrä nimimerkkejä tuuttaa täysin samaa levyä ketjusta toiseen. Vaikka johonkin kirjoittaisi jotain ihan muuta, niin taatusti vastauksissa on kappaleita tältä levyltä.

Koska tänne on muuten viimeeksi joku kirjoittanut jonkun huhun joukkueesta? Täällähän nykyään tiedetään asiat sen jälkeen kun TPS on niistä tiedottanut omissa kanavissaan tai TS on tehnyt jutun asiasta. Näistä tiedon murusista tehdään sitten omat kehäpäätelmät ja aletaan toistamaan niitä. Kyllä tuolla kylillä ja hallilla puhutaan paljon joukkueesta ja tulevista sopimuksista ja jatkosopimuksista. Tällä palstalla ei ole ollut mitään mainintaa näistä asioista. Puhumattakaan vaikka ME:n poismenosta.

Tuossa pelissä on paljon kehitettävää. Jos joku oikeasti siitä edes meinaa keskutella, niin nämä päättymättömmällä kasetilla toimivat tulevat sönköttämään samaa ”liikaa ylivoimahyökkäyksiä ja ei oo rakenteita”-soopaa jättäen asian kuitenkin siihen.

Hauskaa on että nämä palstalle tällä hetkellä eniten suoltavat nimimerkit eivät käy otteluissa, edes kertaa kaudessa. He uhkailevatkin MTV:n peruuttamisella, jos hommat ei muutu.

Jotkut laadukkaat nimimerkit sentään vielä välillä jaksavat käydä täällä kirjoittelemassa, vaikka saavatkin vastauksina pelkkää paskaa. Sitten on meitä jotka jostain syystä käyvät länkyttämässä omia positiivisuuksia/troolauksia,vaikka palstaa hallitsevat samaa pientä viulumusiikkia päättymättömältä kasetilta soittavat uuvatit. Kunnia ensiksi mainituille.
 
Viimeksi muokattu:

Duvel

Jäsen
Suosikkijoukkue
Turun Puuhasteluseura
Etsin tämän ketjun ylös. Voinee sanoa, että toinen puoli on voittanut, vaikka posisiivessäkään ei tuskin kovin paljoa yksisarvisia olla nähty.

Turha tässä nyt voittajia hakea, kun ollaan kollektiivisesti hävitty niin urheilullisesti kuin taloudellisestikin. Yksikään negapetteri ei ole toivonut olevansa oikeassa vaan olisi toivonut, että TPS organisaationa olisi tehnyt jotain muutoksia, joilla tämä syöksy playout-paikalle olisi saatu katkaistua. No, eivät tehneet ja siellä ollaan. Nyt toivotaan, että kausi päättyisi vähintään runkosarjaan.

En tiedä onko muilla samanlainen tunto, mutta itselleni tämä TPS osio on ihan järjetön roskapönttö nykyään. Tietty määrä nimimerkkejä tuuttaa täysin samaa levyä ketjusta toiseen. Vaikka johonkin kirjoittaisi jotain ihan muuta, niin taatusti vastauksissa on kappaleita tältä levyltä.

Se on kyllä kumma juttu, että kun joku hehkuttaa Tepsin tuottamaa maaliodottamaa, niin osan mielestä jääkiekkoon liittyy myös puolustuspelaaminen, eikä maaliodottamakaan ole mikään totuus suoritustasosta. Reaktiona on sitten aina kädet korville, älämölö päälle vääristä mielipiteistä, nimimerkeistä ja ennen kaikkea väärinkannattamisesta.

Jotkut laadukkaat nimimerkit sentään vielä välillä jaksavat käydä täällä kirjoittelemassa, vaikka saavatkin vastauksina pelkkää paskaa.

Ja kaikki mielipiteet on pelkkää paskaa, mistä olet eri mieltä. Kannattaisiko sun välillä ottaa vaikka pari olutta, niin ei tarvitsi olla kaikkia erimielisiä vastaan niin kovin vihamielinen. Tulee vaan jotenkin sellainen Nasse-setä mieleen tästä kiukuttelusta muista nimimerkeistä jokaisessa ketjussa.

Juu, ollaan ymmärretty, että Nasse-setä on hyvin, hyvin vihainen…
 
Viimeksi muokattu:

aurajoki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkue, TPS
On se hienoa, että taas kerran ryhdytään opettamaan muille kirjoittajille, mitkä mielipiteet ovat sallittuja ja mitkä eivät.
Ei ollenkaan ymmärretä edelleenkään, että tämä on mielipidepalsta eikä mikään yhden totuuden julistuspalsta, jossa kaikki asiat ovat hyvin eikä mitään ongelmia olisi missään. Mielipide on mielipide ja se pitäisi hyväksyä, vaikka itse olisikin toista mieltä asiasta.

Jos on huolestunut TPS:n tilanteesta, niin olet vääränlainen kannattaja on asenne, mitä en ymmärrä alkuunkaan. Yritysmaailmassakin vaarallisin tilanne on, jos firmassa kaikki ovat samaa mieltä eikä kukaan uskalla avata suutaan ja kyseenalaistaa mitään.

Mutta eteenpäin sanoi mummo lumessa.
 
Brooklyn

Jäsen
Suosikkijoukkue
Varsinais-Suomalainen juniorikiekko
En tiedä onko muilla samanlainen tunto, mutta itselleni tämä TPS osio on ihan järjetön roskapönttö nykyään. Tietty määrä nimimerkkejä tuuttaa täysin samaa levyä ketjusta toiseen. Vaikka johonkin kirjoittaisi jotain ihan muuta, niin taatusti vastauksissa on kappaleita tältä levyltä.

Tuossa pelissä on paljon kehitettävää. Jos joku oikeasti siitä edes meinaa keskutella, niin nämä päättymättömmällä kasetilla toimivat tulevat sönköttämään samaa ”liikaa ylivoimahyökkäyksiä ja ei oo rakenteita”-soopaa jättäen asian kuitenkin siihen.

Trimmasin lainausta. Mielestäni olet ytimessä, ja se itseänikin vituttaa että tämä osio on on valahtanut sinne FB:n kommenttiosio-tasolle.

Tepsin kausi on ollut suuri pettymys. Tottakai siihen liittyviä tunteita saa ventiloida nettifoorumilla, mutta ehkä se ongelma on että vitutusketju aidosti on sitä varten palstalle ja Tepsinkin osioon Jatkoajassa tarkoitettu eikä se ketju tunnu riittävän vaan oksennuksia on samoista asioista halki koko osion. En itse arvosta sitä.

Toisena asiana en oikein arvosta perehtymättömyyttä, joka paistaa läpi monesta asiasta ja hyvänä esimerkkinä juuri tuo kun koitetaan mukamas analysoida peliä. Se on aikamoista tuubaa välillä, luvalla sanoen. Lueskelin pelitapaketjua ja sen ensimmäisiä sivuja jostain vuodelta 2014, ja oli aika silmiinpistävä ero vrt. tämä nykyinen keskustelun taso.
 
Brooklyn

Jäsen
Suosikkijoukkue
Varsinais-Suomalainen juniorikiekko
On se hienoa, että taas kerran ryhdytään opettamaan muille kirjoittajille, mitkä mielipiteet ovat sallittuja ja mitkä eivät.
Ei ollenkaan ymmärretä edelleenkään, että tämä on mielipidepalsta eikä mikään yhden totuuden julistuspalsta, jossa kaikki asiat ovat hyvin eikä mitään ongelmia olisi missään. Mielipide on mielipide ja se pitäisi hyväksyä, vaikka itse olisikin toista mieltä asiasta.

Jos on huolestunut TPS:n tilanteesta, niin olet vääränlainen kannattaja on asenne, mitä en ymmärrä alkuunkaan. Yritysmaailmassakin vaarallisin tilanne on, jos firmassa kaikki ovat samaa mieltä eikä kukaan uskalla avata suutaan ja kyseenalaistaa mitään.

Mutta eteenpäin sanoi mummo lumessa.

Itselläni ei ole ongelmaa siinä mitä esim. sinä tänne kirjoittelet. Ongelma on siinä miten kirjoittelet sekä siinä ettet koskaan mene itseesi tai kunnioita kanssakirjoittajia.
 
aurajoki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkue, TPS
Itselläni ei ole ongelmaa siinä mitä esim. sinä tänne kirjoittelet. Ongelma on siinä miten kirjoittelet sekä siinä ettet koskaan mene itseesi tai kunnioita kanssakirjoittajia.
Ihmeellinen väite tuo kunnioittamisen puutteesta. En koskaan arvostele ketään kirjoittajaa henkilönä enkä nimittele mitenkään. Minua sen sijaan on kohdeltu ihan eri tavalla.
 
Brooklyn

Jäsen
Suosikkijoukkue
Varsinais-Suomalainen juniorikiekko
Ihmeellinen väite tuo kunnioittamisen puutteesta. En koskaan arvostele ketään kirjoittajaa henkilönä enkä nimittele mitenkään. Minua sen sijaan on kohdeltu ihan eri tavalla.

Olen paljon lukenut tuotantoasi, ja ihan ilman mitään kiihkoa niin tuo on oma päätelmäni asiasta. Mielestäni arvostus kanssakirjoittajia kohtaan ei ole yksinomaan kiinni siitä oletko jäänyt rysän päältä jostain henkilökohtaisuudesta kiinni. Tiedän varsin hyvin ettet ole eikä se ole sinun tyyliäsi. Mutta tosiaan, useita vuosia nyt kirjoitushistoriaasi ja tuotantoasi seuranneena uskallan pitää omasta väitteestäni kiinni. Ja painotan loppuun että siellä joukossa on sinullakin kuitenkin ihan asiaakin ollut. Mutta tätä keskustelua me voimme jatkaa vaikka yksäreinä, ei ehkä kuitenkaan ketjusta huolimatta ole sellaista jota tarvitsee viestitolkulla jatkaa täällä.
 
septi

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
En tiedä onko muilla samanlainen tunto, mutta itselleni tämä TPS osio on ihan järjetön roskapönttö nykyään. Tietty määrä nimimerkkejä tuuttaa täysin samaa levyä ketjusta toiseen. Vaikka johonkin kirjoittaisi jotain ihan muuta, niin taatusti vastauksissa on kappaleita tältä levyltä.
Sama juttu on jokaisen muunkin alisuorittavan jengin hiekkalaatikolla. Toisaalta taas esim. viime kevään pleijareissa täältä löytyi mielestäni sellainen positiivinen yhteishenki, joka on tällä foorumilla harvinaista. Joku voi puhua jostain kansitakeista, mutta ennemmin näkisin taustalla sen intohimon ja halun nähdä tämän seuran taas nousevan sinne minne se kuuluu, ja turhautumisen kun otetaan taka-askelia.

Seassa voi ehkä joku trollikin olla, mutta pääasiassa nykyinen negatiivisuus kumpuaa turhautumisesta siihen että suunta tuntuu olevan tällä hetkellä täysin väärä. Niiden katastrofivuosien 2010-15 jälkeen tehtiin melko tasaista nousua aina kaksiin finaaleihin saakka, sen jälkeen taas kurssi on ollut vahvasti alaviistoon, eikä ainakaan ulospäin välity minkäänlaista punaista lankaa miten suunta käännetään ylöspäin. Toiminta tuntuu suunnitelmallisen sijaan epävarmalta ja reaktiiviselta koko organisaatiossa. Se taas pahentaa sitä tuskaa siitä missä tällä hetkellä ollaan. Tässä olisi oikeasti Seurallakin paljon parannettavaa avoimuuden myötä. Siitä kyllä samaa mieltä, että ihan sen saman levyn toistaminen ketjusta toiseen on raskasta luettavaa.

Kyllä tuolla kylillä ja hallilla puhutaan paljon joukkueesta ja tulevista sopimuksista ja jatkosopimuksista. Tällä palstalla ei ole ollut mitään mainintaa näistä asioista.
Näistä olisi oikeasti mielenkiintoista kuulla tuolla toisessa ketjussa, vaikkapa sinun toimesta, vaikka olisivatkin jotain kolmannen käden kusilaarihuhuja. Täydellinen hiljaisuus tulevaisuuden osalta on kaikkein pahinta tässä tilanteessa.
 
HC Hetu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Turun Palloseura
Turha tässä nyt voittajia hakea, kun ollaan kollektiivisesti hävitty niin urheilullisesti kuin taloudellisestikin.
Nyt toivotaan, että kausi päättyisi vähintään runkosarjaan.
Ei kai me nyt taloudellisesti olla hävitty? Kurottu tappiota tähän mennessä 1.5m€.

Toki jos haluaa että matsit ei jatku runkosarjan jälkeen, saadaan vähän isommat tappiot. Enkä toistaiseksi halua edes ajatella mitään karsintoja, katse edelleen viivojen yläpuolella.
 
HC Hetu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Turun Palloseura
Ei ollenkaan ymmärretä edelleenkään, että tämä on mielipidepalsta eikä mikään yhden totuuden julistuspalsta
Tämä on Auris juurikin se kohta miksi jengillä välillä hihat sun kanssa palaakin. Sun tapa kirjoittaa on juurikin se että se sun mielipide on ainoa totuus. Joo tietenkin pitäisi osata lukea se eri tavalla mutta kun samaa tuutataan ketjut täyteen on se kohtuullisen rasittavaa.
 
aurajoki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkue, TPS
Tämä on Auris juurikin se kohta miksi jengillä välillä hihat sun kanssa palaakin. Sun tapa kirjoittaa on juurikin se että se sun mielipide on ainoa totuus. Joo tietenkin pitäisi osata lukea se eri tavalla mutta kun samaa tuutataan ketjut täyteen on se kohtuullisen rasittavaa.
Helppo taas syyttää minua siitä tai tästä, mutta itse en tunnista tuotakaan syytöstä alkuunkaan. En ole koskaan väittänyt, että kirjoitukseni olisivat faktaa. Jos joku lukija kirjoitukseni ottaa faktana, niin se on aivan väärä tulkinta. Olen sen sijaan monesti sanomasta sanottuani kirjoittanut, että koko Jatkoaika on mielipidepalsta, mutta valitettavasti jotkut kuvittelevat, että itse kirjoittavat vain faktaa ja jos jollain toisella on erilainen näkemys, hyökkäävät tämän kirjoittajan kimppuun solvaamalla kirjoittajaa henkilönä mitä ihmeellisimmillä adjektiiveilla ja tölväyksillä.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: kopo

HC Hetu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Turun Palloseura
Helppo taas syyttää minua siitä tai tästä, mutta itse en tunnista tuotakaan syytöstä alkuunkaan. En ole koskaan väittänyt, että kirjoitukseni olisivat faktaa.
Tuossa nyt nopealla haulla muutama ja lisämateriaalia olis vaikka kuinka paljon.

Turha sitä mitään työtä tehdä on skouttauksessa, kun voidaan tehdä niin kuin tähänkin asti eli odotetaan agenttien yhteydenottoa ja valitaan sitten näiden tarjoamista pelaajista se halvin, jonka jälkeen Kallio vetää saman jääkiekkojargonin, mitä on vetänyt jo niin kauan kuin hän on pelaajia TPS:ään hankkinut. Kaikilla on mahtava potentiaali ja pelaja haluaa vain ja ainoastaan pelata TPS:ssä., koska on kuullut pelkkää hyvää tästä TPS-organisaatiosta Sen jälkeen posipetterit kuolaavat hunajaa netissä, kun on taas kerran saatu ihan huippupelaaja organisaatioon. Myöhemmin kun totuus pelaajan taidoista paljastuu, ovat hipi hiljaa.

TPS on ihan ajopuuna. Kukaan ei todellakaan kanna vastuuta mistään ja jokainen syyttää ongelmista jotakin toista eikä kenelläkään toimihenkilöllä ei nykytilanteeseen ole mitään vikaa taikka syytä. Minä olen hyvä, mutta kun toiset mokaavat on tämän päivän tyyli TPS:ssä. Omistajatkaan eivät välitä enää paskan vertaa, mihin TPS on menossa, kun ovat saaneet TPS:stä sen mitä ovat halunneet eli Ratapihan.

Kukaan omasta urakehityksestään huolta pitävää jääkiekkoilijaa ei TPS:ään saada houkuteltua niin kauan kuin Urama on urheilujohtaja. TPS on aktiivikiekkoilijoiden piirissä organisaatio, jonka vetovoima on vahvasti miinusmerkkinen.

Ei saa arvostella, koska on hankittu Tomi Kallion henkilökohtaisten kanavien kautta ja Tomi Kallio on kaiken arvostelun yläpuolella.

Kaikesta tästä huolimatta olen kuitenkin erittäin iloinen että olet täällä kirjoittamassa ja jakamassa omia mielipiteitäsi, kritiikki on tervetullutta, pitäisi vain itse osata välillä hillitä itseäni ja laskea kymmeneen.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös