@vlad En ihan ymmärrä miten USA liittyy Ruotsin asetehtaisiin ja ammustuotantoon, saati omaamme. Hieman olisin halukas kuulemaan niistä muistakin vaihtoehdoista kuin pelkistä AMRAAM-ohjuksista. Noita vaihtoehtoja kun on muitakin ja niistä moni on ihan bolt on esim. Gripeneihin. Tämä koko perustelu tuntuukin olevan lähinnä sellainen "mutta kun ei muita ole" tyylinen, samaan aikaan kun muut maat aseistaa ne hävittäjänsä (Euroopassa) nimen omaan muilla aseilla. Muutenkin, Garl Gustavit, Jassit, RBS-15, Meteor jne, ovat kyllä ihan Ruotsalaista/Eurooppalaista tuotantoa, niihin ei USA:ta tai NATOa tarvita. Ihme juttu on, jos noiden tuotanto yhtäkkiä vaan lakkaa, koska... niin koska mitä? Jos minun pointtinani on alunperinkin ollut, että ne ruotsin tehtaat ei katoa mihinkään, pommittamatta, ennen kuin täältä loppuu varastot, niin miksikäs me puhumme esim. AMRAAM ohjuksista?
Vai onko tässä nyt ajatuksena, että Venäjä tuosta noin vain pommittaa kaikki SAABit, MBDAt, Patriat, Sakot yms. taivaan tuuliin?
Kyseessä on ennemminkin vastakommentti sinun viestisi osuuteen, jossa viittasit esim. ISIS:n saavan aseita ja ammuksia vaikka kuinka, joten miksi Suomi ei niitä saisi (tai näin tulkitsin viestisi). Avasin asiaa juuri siltä kannalta miksi ISIS saa niitä aseita ja ammuksia niin helposti ja miksi se ei välttämättä Suomen kohdalla niin helposti onnistu, koska tapauksessa jossa Suomi on sodassa, voidaan sanoa, että hyvin suurella todennäköisyydellä tilanne on se, että alueella soditaan laajemmin eli kyseessä on Venäjän ja NATO:n yhteenotto, johon Suomi on tullut vedettyä mukaan ketjussa aiemmin spekuloitujen syiden tähden. Tällaisessa tilanteessa on hyvin epätodennäköistä, että Suomi saisi sotilaallisesti liittoutumattomana maana kovinkaan merkittävää apua muualta kuin Ruotsista, koska NATO-maiden kädet olisivat hyvin pitkälti sidotut liittolaistensa tukemisessa. Ja olisiko Ruotsilla luovuttaa riittävästi aseita ja ammuksia Suomelle, koska tällaisen skenaarion kohdalla on hyvin todennäköistä, että ruotsalaiset joutuvat valmistautumaan siihen, että Venäjä yritää iskeä Ruotsin alueelle tai miehittää osia siitä esim. Itämerellä.
En oikein tiedä, että millaisessa mielikuvitusmaailmassa elät kun kuvittelet, että nykyaikana niitä aseita voidaan ruveta valmistamaan tyhjästä hetkessä. Jos Venäjä kohdistaa hyökkäyksensä Suomeen, Suomi tarvitsee välittömästi tiettyjä asejärjestelmiä (niitä on varastoissa x viikon ajalle - ei sen pidemmäksi aikaa). Perusmurkulaa riittää pidemmäksikin aikaa mutta tiettyjä aseita, erikoisammuksia tms. niitä ei yksinkertaisesti riitä monenkaan viikon sotaan, joten jos Venäjä kohdistaa hyökkäyksen Suomeen - vain yksin Suomeen - tarvitsemme niitä aseita heti. Ei kuukausien kuluttua, heti. Tässä yhtälössä löytyy Suomen kannalta vain yksi maa joka pystyy turvaamaan toimitukset pidemmäksi aikaa, se ei ole yksikään eurooppalainen valtio - ei edes Raska tai iso-Britannia, se on Yhdysvallat.
Libyan sota oli oivallinen osoitus siitä mihin merkittävimpien eurooppalaisten sotilasmahtien voima riittää ilman Yhdysvaltojen tukea. Libyan tasoista maata vastaan sodittaessa ne täsmäaseet kävivät vähiin hyvin nopeasti, tästä päästään sitten siihen kysymykseen, että mikä näiden maiden kyky (ja halu) on tukea Suomea jos ne samalla syövät omia varastojaan? Jos Iso-Britannia lähettää Suomeen 400 ilmataisteluohjusta, ne ovat poissa heidän omasta käytöstä. Jos Suomella ja Ruotsilla ei ole selkeää puolustusyhteistyösopimusta, jossa on selkeät velvotteet, niin onko varmaa, että sieltä Ruotsista tulee riittävästi niitä aseita - joita tarvitsemme muutaman viikon kuluttua paljon? Ja toisaalta vaikka tulisikin, niin onko Ruotsin mahdoillista kohottaa tuotantoaan vastaamaan tarvetta? Ja vaikka onkin, niin onko rahaa riittävästi eri komponenttien ostoon? Muistetaan, että asekauppa ei ole hyväntekeväisyyttä, vaikka Ruotsi sita haluaisi harjoittaa Suomea kohtaan, joku pyytää maksun Ruotsilta komponenteista, joita Ruotsi tarvitsee (tai ruotsalaisyritykset). Ja jos Venäjä aloittaa sodan Euroopassa EU:n jäsenvaltiota vastaan eli Suomea, tietää se sitä, että riski sodan eskaloitumisesta on todella suuri ja tuolloin hinnat alkavat nousta, samalla toisaalta entistä useampi maa ryhtyy epätoivoisesti täydentämään varastojaan ja alkaa nostamaan valmiutta. Kyse on kaikesta huolimatta aivan toisesta tilanteesta mitä Ukrainassa näemme, jossa käynnissä on matalan intensiteetin sota - Venäjän offensiivi Suomea vastaan olisi käytännössä välittömästi korkean intensiteetin sotaa - kuuma sota. Ja kuinka todennäköistä on se, että Venäjän offensiivi kohdistuisi vain ja ainoastaan Suomeen? Hyvin epätodennäköistä, suurin osa asiantuntijoista lähtee liikkeelle tuolloin siitä vaihtoehdosta, että Baltiassa soditaan ja Venäjä operoi Arktisella alueella voimakkaasti. Käytännössä tuolloin Ukrainassa sodittaisi aivan toisella tasolla, jos asetelma siellä olisi tuolloin nykyisenkaltainen.
En haluaisi vääntää rautalangasta, mutta siinä vaiheessa kun tilanne on päällä, asetelma on melkoisen surkea jos joudutaan pohtimaan sitä, että mistä mahdollisesti saadaan aseita/ammuksia/varaosia - tai saadaanko niitä ollenkaan. Kaiken on oltava valmista jo ennen tätä, on oltava suunnitelmat (tiettyjä suunnitelmia on, se on todettava - mutta merkittävimmät turvallisuuspoliittiset ratkaisut on jätetty riippumaan ilmaan ja se voi tuottaa suuren suuria ongelmia tilanteen ollessa päällä), on oltava selkeä sopimukset ja valmius niiden noudattamiseen/toteuttamiseen. Ukrainan sota ja sodat Syyriassa & Irakissa ovat tavallaan harhaanjohtavia, ne antavat kuvan, että sodat venyvät vuosien mittaisiksi ja on aikaa hankkia loputtomiin täydennyksiä, opetella käyttämään uusia asejärjestelmiä, käydä loputtomia neuvotteluja siitä saadaanko aseellista apua vaiko ei (esim. Ukraina).
Pohjolassa & Baltiassa asetelma on käytännössä toinen, lähtöasetelma on se, että Venäjä pyrkii saavuttamaat tietyt asemat mahdollisimman pian, jotta sillä olisi edes teoreettinen mahdollisuus saavutta näennäinen voitto, tai saavuttaa asema, jossa sillä olisi hyvät neuvotteluasetelmat - tämä tuskin toteutuu käytännössä, siitä Yhdysvallat & muut NATO-maat pyrkivät pitämään huolen. Venäjän asetelma tarkoittaa tällöin sitä, että sodan alkuun on panostettava paljon - Baltia on miehitettävä muutamassa viikossa, Itämeri saatava hallintaan, ulotettava operaatiot Arktikselle ja pyrittävä sulkemaan US. Navy Norja-Islanti-Grönlanti -merialueen länsipuolelle. Venäjän kannalta siis ensimmäiset kuukaudet ovat ratkaisevia, sen jälkeen se on täysin ottavana osapuolena. Suomen kannalta tämä on sikäli ikävä, että saavuttaakseen jotain Venäjän on kyettävä saamaan alueita hallintaan ja tästä seuraa sitten se, että Suomen huolto on maareittien varassa, koska Venäjän skenaariossa Itämeri olisi ainakin jonkin aikaa sen hallinnoima "sisämeri". Kaliningradin alueelta käsin olisi mahdollista sulkea koko Itämeren liikenne merellä ja ilmassa - jotta tämä mahdollistuisi, Baltian on oltava Venäjän hallinnassa, koska muuten Kalingrad on mennyttä viikoissa. Venäjä ei voi huoltaa sitä muuten. Ja jos Itämeri on Venäjän "sisämeri", Suomea ei huolleta meritse ja jos Venäjän skenaario Pohjois-Atlannin hallinnasta edes väliaikaisesti onnistuisi, tarkoittaisi se sitä, että Suomen huolto olisi Ruotsi-Tanska-Saksa -reitin varassa, koska Norja (Narvik) olisi suurelta osin poissalaskuista. Tilanteen ollessa tällaisen, sotilaallisesti liittoutumattoman Suomen on äärimmäisen vaikeaa saada riittävä määrä tarvittavia aseita ja varaosia sodan aikana.
Asetelma alkaisi muuttua 2-3 kuukaudessa Yhdysvaltojen johtaman NATO-yhtymän aloittaessa omat laajamittaisemmat operaatiot etelässä Baltian vapauttamiseksi ja pohjoisessa merialueen hallintaan ottamiseksi, pohjoisen merialueen US Navy ottanee hallintaan jo nopeammin - muutamassa viikossa. Tämä ei välttämättä tarkoita sitä, että Suomi saisi apua. Tällöin NATO:n resurssit on kohdennettu omien joukkojen huoltoon ja varustamiseen, eli Suomi olisi omillaan ja tällöin asetelma olisi jo se, että jäljellä olisi vain perusmurkulaa - ei muuta. Jolleivat kansamme valitsemat johtajat ole jo marssineet lakki kourassa Tehtaankadulle antautumaan ehdoitta.
Minun lähtöajatukseni on se, että kaiken on oltava jo ennalta valmista - ei voida (eikä saa) luottaa toisen hyväntahtoisuuteen tilanteessa, jossa mitään velvoittavaa sopimusta ei ole tehty. Mitään kultakorttia ei ole olemassa, ei ole olemassa mitään lupausta, että saamme apua jos Venäjä hyökkää Suomeen. Nyt turpo näkökulmasta tarkasteltuna Suomen asema ei ole paras mahdollinen, eikä tiettyjen poliitikkojen ja ex. poliitikkojen toimet tilannetta lainkaan paranna - Suomen sanotaan luisuvan hitaasti "harmaalle vyöhykkeelle". Joskin tällä viikolla on saatu NATO:n taholta toistakin signaalia, mutta kaikki on meistä kiinni.
Saahan sitä kuvitella, että Patrialla valmistetaan ajoneuvoja viikkoja sodan alun jälkeen, että ruotsalaiset asetehtaat puskevat aseita ulos (ilmaiseksi) ja ranskalaiset uhraisivat ajatuksensa suomalaisille ja lähettäisivät ohjuksia ja kalustoa tonneittain Suomeen ihan hyvää hyvyyttään. Minä en kuvittele, en todellakaan.
vlad