Hopsisheijaa, eipä nyt kuitenkaan tultu 70-80 lukuihin tyhjästä, kaikelle on olemassa historia, joukko tapahtumia, joihin ovat olleet vaikuttamassa molemmat osapuolet ja viattomat By standerit. Olen kyllä kirjoittamasi jälkeenkin edelleen sitä mieltä, että euroopan tuolloin pelastivat paradoksaalisesti kumpikin kylmän sodan osapuoli, vaikka kumpainenkin kieltä katkeamispisteeseen venytti vuorollaan.
...
No, sotapelit on sotapelejä, jos haluaa selvitä, se onnistuu parhaiten sotimatta ja sotimatta selviytyy parhaiten sitoutumatta sotijoihin, jos huono säkä käy, paska tulee tuulettimeen olipa kenenkä kainalossa tahansa piilottelemassa.
Ei, sinä tunnut tarkastelevan asiaa siltä kantilta, että olipa kumpi tahansa kylmän sodan voittaja tilanne Euroopassa olisi ollut jollain tapaa lopputulokseltaan verrannollinen. Minä sen sijaan - asenteellisesti kenties - näen asian siten, että jos Neuvostoliitto olisi ollut tämän hegemoniallisen sodan voittaja olisi Eurooppaa kohdeltu olennaisesti rajummin ottein mitä sitä nyt kohteltiin, kun siellä vastapuolella oli Yhdysvaltojen johtama NATO tuomassa balanssin pelipöydälle - jos todellakin kiistät tämän seikan, on keskustelua kovin turha jatkaa, koska yhteistä kieltä on tuolloin hyvin vaikea löytää.
Minulle tulee - korjaa jos luulo on väärä - viesteistäsi sellainen tunne, että sinun kannalta kylmäsota oli optimaallisempi ratkaisu kuin esim. toisen maailmansodan jälkeen suoritettu länsiliittoutuneiden offensiivi itään ja Stalinin (kuviteltu) kukistaminen. Tarkastelen asiaa toisin ja tästä päästään siihen lopputulemaan, että historiallisen jatkumon myötä Eurooppa olisi olennaisesti toisenlainen mikäli lännellä ei olisi ollut suojanaan Yhdysvaltoja ja NATOn "sateenvarjoa". On tietenkin yksinkertaistettua sanoa, että jos näin ei olisi ollut olisi raja kulkenut Englannin kanaalilla ja kaikki siitä itään olisi ollut tavalla tai toisella keskisen Euroopan osalta neuvostomiehityksen alaisuudessa, mutta teen nyt tällaisen harkitsemattoman yksinkertaistuksen, koska en jaksa ruveta kirjoittamaan useamman sivun esseetä siitä miksi näin olisi käynyt.
Ja mitä tulee Suomen asemaan. En tietenkään kiistä Suomen roolia pohjolassa, mutta toisaalta sinä tunnut - suomalaisena - korottavan Suomen jollain muotoa erityislaatuiseen asemaan. Käytännössä tilanne oli se, että merkittävimmät offensiivit olisi suoritettu Keski-Euroopassa ja pohjoisessa pl. merialueet ja Norja Islanti välinen merellinen vyöhyke sotatoimet olisivat olleet rajoitetumpia eikä välttämättä suurvaltojen välillä olisi nähty mittavia yhteenottoja maa-alueilla - tässä palapelissä esim. Suomen ja Neuvostoliiton yhteenotto tai kymmenet taktiset ydinaseet laukaistuna Suomen kamaralle ovat valitettavasti triviaali sivuseikka vrt. Keski-Eurooppa, jossa merkittävimmät taistelut olisi käyty.
Tuolloin edes Itämeri ei olisi tuonut selkeää erityisasemaa sotatantereen muodossa, koska se oli lähes käytännössä Varsovan liiton sisämeri - toisin kuin nyt, jolloin se on likimain NATOn sisämeri. Jolloin, kylmän sodan yhteenotoissa, NATOn tehtävänä olisi ollut blokata punalaivasto Tanskan salmiin ja taas tämän estääkseen puna-armeijan keskisen-euroopan pohjoinen siipi olisi tavoitellut maa- ja meri- sekä maahanlaskujoukkojen avulla Tanskan ja Etelä-Ruotsin valloitusta ja merireitin avaamista Itämereltä länteen.
Ikävä kyllä minulle kylmän sodan yhteenotossa Suomen rooli oli sivustalla ja suomalaisille merkityksellinen, mutta Neuvostoliitolle toimien puskurivyöhykkeenä, jonka alueelle ilmaantuvat viholliset olisi saatettu torjua helposti taktisin ydinasein ja toistaalta jonka tiettyjä alueita olisi voitu hyödyntää mahdollistaakseen omien avainasemien parantaminen Pohjolassa. Neuvostoliitto olisi mielellään miehittänyt Ruijan seudun Norjasta Lofooteille saakka ja siinä sivussa sipaissut palan Lappia turvavyöhykkeeksi. Mutta välttämättä Pohjolan pohjoisilla perukoilla ei tämän suurempia maavoimien yhteenottoja olisi tapahtunut, pl. mahdollinen Islannin valtausyritys ja sen myötä saavutettu turvallinen operointialue Pohjoiselle-Atlantille.
Neuvostoliitolle olisi mitä suurimmalla todennäköisyydellä riittänyt se, että sodan alkuvaiheissa Suomi olisi pysynyt YYA-hengessä puolueettomana häiritsemättä puna-armeijan toimia sen rajan tuntumassa. Tilanne olisi tietty muuttunut olennaisesti mahdollisten maahantunkeutujien myötä tai jos Neuvostoliitto olisi menettänyt asemiaan pohjolassa. Siinä vaiheessa Suomi olisi joutunut offensiivien tai taktisten ydinaseiden käytön tantereeksi Neuvostoliiton suojatessa omia strategisia alueitaan pohjolassa eli lähinnä Kuolan niemimaata sekä Vienanmeren ja Barentsin meren rannikoiden laivastotukikohtia että Severodvinskin aluetta.
Ja yllä oleva tarkastelu koskien sotilasoperaatioiden osalta lähinnä 70-luvun alusta 80-luvun puolelle saakka. Viestin alkuosa sitten aikakautta toisen maailmansodan lopun alkumetreiltä alkaen, jotta koko aikajänteen 40-luvulta 80-luvulle saisi perusteellisesti käsiteltyä vaatii se - liian paljon aikaa verrattuna minun saamaani hyötyyn.
En myöskään tarkastele viestiä Suomen kannalta, joten siksikin ne kymmenet taktiset ydinaseet Suomen kamaralla ovat triviaali sivuseikka - kuten ne olisivat olleet suurvaltojen komentajille kylmän sodan aikana. Mikäli tarkastelisin tilannetta Suomen kannalta, tottavie suhtautuminen ydinaseiden käyttöön olisi toinen, mutta kun en tarkastele. Tässä suhteessa puolueettoman Suomen "nukettamiseen" olisi Washingtonissa suhtauduttu toisella tapaa kuin vaikkapa taktisten ydinaseiden iskuun Keski-Euroopassa. Toinen olisi kohdistunut puolueetonta ja YYA-henkistä valtiota kohtaan ja toinen vasten NATOn kasvoja (olettamus, että puna-armeija turvautui taktisiin ydinaseisiin ensinnä). Toisaalta en usko, että NATO olisi käyttänyt puolueetonta Suomea vastaan ydinaseita kuin vasta siinä vaiheessa jolloin puna-armeija olisi käyttänyt Suomea laajoihin operaatioihin joilla olisi uhattu Norjaa ja mahdollisesti tiettyjä avainalueita Ruotsissa.
vlad.
