Natopäätös on lähes pakko tehdä kansaa kuulematta ja itse asiassa puolueitakaan. Tässä on koko liittymisen suurin pulma. Puolueet ovat kansa pienoiskoossa, aloitetaan niistä.
Vasemmistoliitossa ajatus Natosta on mahdotonta hyväksyä, koska USA on paha. Keskustelu siis siirtyy USA:n tekoihin, jotka ovat tosiaan olleet usein "pahoja", mutta Natossa on jäsenenä muuan Ranska, joka tunnetaan kovasta USA-kritiikistäänkin. Ja Ranskassa on ollut välillä sosialistinen hallinto.
Demareissa on taas tapahtunut jokin siirtymä natovastaisuuteen, ovatko oikeistodemarit kuolleet sukupuuttoon. Joka tapauksessa, työväentalojen mietaat ovat sitä mieltä, että Natohon ei mennä, koska se on sotilasliitto ja demarithan ei sotihin osallistu. Eikä aseita ostele. Koska maailma on juuri tulossa ruusunpunaiseksi, hyvyys voittaa ja sotekin valmistuu pian.
Keskusta on luonteeltaan bysanttinen ja puolue marssii edelleenkin Kekkosen aikaa ja YYA:n. Moni ei sitäkään muista, että UKK muutti kantojaan tarpeen mukaan, koska hän seurasi aikaansa.
Pieniä vihreitä miehiä ja isoja naisia kiinnostaa ilmastonmuutos, ei kuitenkaan kansainvälispoliittisen ilmaston muutos. Erkkope tekee mitä vain, jotta pääsisi hallitukseen. Varmaan myös kannattaisi Natoa. Se ei ole siellä kynnyskysymys.
Persut taas vastustavat Natoa, koska äänestäjät niin tekevät. Persut vastustavat ulkopuolista tunkeutumista maahan, jos ne ovat mustia ja tulevat tänne töihin.
Kokoomuksesta löytyy eniten natomyönteisyyttä, vaikka siellä ovat toki 70-lukulaiset, jotka ovat imeneet sen ajan poliittisen realismin ja ovat hyvin, hyvin varovaisia, ettei vaan sanottaisi asiasta juuri mitään tyyliin Ike selittämässä naissotkujaan.
Puolueet ovat hyvin jähmeitä toimijoita. Puolueissa nuoret voivat välillä hätkähdyttää eliittiä, mutta kun parhaimmat nuorisopoliitikot varttuvat, he omaksuvat samat asenteet kuin vanhempi polvi. Se on edellytys herrahissiin pääsyyn. Puolueiden nuorista kapinallisista varttuu yleensä kilttejä riviedustajia ja muut savustetaan riveistä.
Kansan syvissä riveissä kytee vihamielisyys USA:ta kohtaan, koska se on osa perinteistä poliittista retoriikkaa ollut pitkään. Ei osata erottaa Natoa USA:sta. Ei haluta osallistua meille vieraisiin sotiin. Ei panna tikkua ristiin muiden auttamiseksi, joten onko ihme, jos meitä ei ketään auta. Vain USA:ta kiinnostaa omista intresseistään johtuen Suomen tilanne, muille Euroopan maille Suomen kohtalo on lähes yhdentekevä, Ruotsi poislukien. Siis tosipaikan tullen, sillä nykyiset sodat käydään nopealla aikataululla ja eivätkä perustu laajoihin rintamahyökkäyksiin. Siinä vaiheessa kun Eurooppa miettii, "tarttis tehdä jotakin", vahinko on jo tapahtunut, kuten Krim osoitti erittäin selvästi.
Suomalaisia pitää kaiketi vallassaan myös talvisodan myytti, loistava torjuntavoitto, jonka kautta moni mieltää edelleen sodan Venäjää vastaan. Ei silloinkaan kukaan meitä merkittävästi auttanut, Ruotsi lähetti jonkin verran miehiä, muut siunailivat ja lähettivät ruokapakettejaan. Venäjä on nykyään niin massiivinen paikallinen sotilasmahti, että sen vastustaminen yksin tai edes Ruotsin auttaessa on hyvin vaikeaa. Jäätynyt konflikti voi olla hyvinkin Putinin tavoitteena, kun sen aika tulee, samaan tapaan kuin Ukrainassa. Desanttien karkoittaminen on helpommin sanottu kuin tehty, siihen tarvittaisiin raakaa voimaa ja sitä Suomella ei tarpeeksi ole.
Natoon liittyminen toisi vahvoja ongelmia, eritoten kaupan alueella. Se lisäisi merkittävästi jännitystä, mutta jopa Pulin tietää, että hyökkäys natovaltioon käynnistäisi täysimittaisen sodan. Siinä menisi samalla Pulinin valta-asema. Stalinin tapaan kyseinen tyyppi tuntee ja tietää lännen aseellisen voiman, jolloin tietenkin pyrkii kaikin tavoin horjuttamaan länsimaiden rintamaa. Pulinin visio uudesta Neuvostoliitosta on erittäin vaarallinen Suomen kannalta. Joutuminen tähän piiriin eristäisi Suomen länsimaista ja loisi jatkuvan puuttumisen uhan. Luultavasti jotkut sitäkin vielä kaipaavat.
Toisaalta, Natoon liittyminen viimeistelisi sen lännettymisprojektin, jota jo Kekkonen oli alulle panemassa. Myöskään Urkki ei halunnut olla osa itää, vaan länttä. Sen ajan ympäristössä aika tekemätön paikka, kun jopa Länsi-Saksa oli suomettunut. Voi olla, että monelle hyvästijättö vanhalle emomaalle ja Suomen kansan oletetuille synnyinsijoille on kova paikka. Johannes Salminen kirjoitti aikoinaan Suomen olevan rajamaa, raja idän ja lännen välissä. Voi olla, että monelle suuri askel länteen on vieläkin ottamatta, vaikka ei kai se vasureillekaan se EU-jäsenyys ihan kauhea asia ollut.
Viimeksi muokattu:
