Kysymys ei ollut minulle osoitettu, mutta vastaan silti. Olen kirjoittanut aiheesta ennenkin eri foorumeilla jo kauan sitten, luultavasti myös Jatkoajassa. Mutta asiahan on edelleen ihan relevantti.
Sotilaallisen kriisin uhatessa Itämeren alueella Venäjä varsin todennäköisesti kokisi esimerkiksi Pietarin sekä Pietarin seudun kautta tapahtuvan meriliikenteensä kannalta uhkana tilanteen, jossa Suomenlahden molemmat rannikot ovat sille vihamielisten voimien hallussa. Viron rannikko luetaan Viron NATO-jäsenyyden kannalta automaattisesti sellaiseksi, mutta Suomi on epäselvempi tapaus. Venäjän kannalta kannalta Suomi muodostaa nykyisellään määrätynlaisen pelivaran - sotilaallisesti liittoutumattoman Suomen kanssa on ikään kuin lupa menetellä ennakoivalla tavalla offensiivisesti, mikäli Venäjä kokee tämän palvelevan omia etujaan. Näin asia ei olisi, mikäli Suomi olisi NATO-jäsenvaltio, jolloin Venäjän sekä sotilaallinen että ei-sotilaallinen merioperointi Suomenlahdella olisi sodaksi eskaloituneessa kriisitilanteessa hankalaa ellei mahdotonta, riippuen toki täysin eskalaation vaiheesta ja olosuhteista laajemminkin. Mikäli Suomi ei edellä kuvaamani tapaisen kriisin uhatessa NATO-jäsenvaltio, niin ylläpitääkseen toimintakykyään Suomenlahdella Venäjän on kannaltaan edullisinta turvata asemansa ennakoivasti. Parhaiten tämä onnistuu ottamalla haltuun riittävästi Suomen rannikkokaistaa Suomenlahdella, joka puolestaan edellyttää mitä ilmeisimmin jonkinlaisia sota- ja miehitystoimia.
Hienosti kirjoitettu, minulle jää nyt hieman epäselväksi, että missä kohtaa tämä risteää oman näkokantani kanssa? Jos Suomi olisi NATO:ssa me olisimme todellinen uhka, jos emme ole, olemme pelaamaton kortti. Se ei automaattisesti tarkoita, että Venäjä haluaisi riskeerata meidän suututtamisen, koska se avaisi 1300km rajaa hyvin läheltä mm. Pietaria ja jopa Moskovaa.
Lisäksi Suomi omaa hyvin lähellä Venäjän ydintä vahvan koulutetun aseellisen voiman, yllättävän kovan jopa maailman mittakaavassa, mutta voiman mikä on luotu puolustustarkoituksiin. On siis hyvin ymmärrettävää, että ainakin allekirjoittaneen mielestä Venäjä tajuaa tämän ja jättää iskemättä, siis olettaen että iskun kohteena ei olisi Suomi.
Minun logiikkani ei vain riitä tähän, että Venäjä hyökkää Baltiaan ja suututtaa Suomen, vain koska "on pakko", kun ei mitään pakkoa ole. Aluevesirajat eivät ulotu Viroon asti. Venäjä voi kaikessa rauhassa jättää Suomen suututtamatta ja silti saavuttaa kaikki ne tavoitteet mitä sillä on Baltian osalta, jos ja huom. jos se sinne haluaa lähteä. Minä pidän tuotakin skenaariota äärimmäisen epätodennäköisenä.
Minusta tässä on edelleen aivan sodan perusasioiden tason tilanne. Jos sinulla on X määrä miehiä ja kalustoa ja tavoitteenasi on Y, niin sinä et mene vittuilemaan taholle Z, joka voi muuttaa sodan kulkua huomattavalla tavalla viholliselle edullisesti. Koska jos Venäjä Suomeen hyökkää, niin täältä lähtee hyvin varustautunut ja määrällisesti mittava joukko rintamalle. Se sitoo suhtettoman suuren voiman ja lisää suhteettoman suuren rajaviivan sota-alueeksi, aivan Venäjän ytimen lähellä. Ihan niin tyhmiä ne venäläisetkään ei ole, että ne lähtis suututtamaan Suomea, jos tavoite on muualla.
Sitten tarina on toinen, jos tavoite on Suomessa.
Lisään nyt vielä, että Venäjän kannalta on, ainakin minun mutulla, loogisempaa toivoa, että Suomi ei osallistu sotaan, jos Venäjä Baltiaan hyökkää. Ja sitten reagoida tähän, kuin etukäteen lähteä olettamasta, että Suomi kuitenkin hyökkää ja täten lähteä iskemään ennakoivasti sellaista tahoa vastaan, jolla on kaikki keinot myös iskeä takaisin. Se olisi paitsi helvetin huonoa sodanjohtamista, myös todenäköinen kuolinisku koko operaatiolle. Suomi kun olisi hyvin lyhyen matkan päässä tukemassa Baltian puolustamista, niin ilmassa, merellä kuin maallakin. Tämä tekisi koko iskun Baltiaan toivottamaksi, kuten tekisi sekin, että Suomi liittyisi NATOon. Määrällinen ja alueellinen ylivoima sulaisi sen siliän tien. Ja sodassa hyökkäjä tarvitsee aina määrällisen ylivoiman.