Ensinnäkin hyökkääjä valitsee painopisteensä ja me joudutaan hajauttamaan joukkomme, jos koko maata puolustetaan. Tämä pelkästään perinteisten maahyökkäysten takia. Sen lisäksi pitää blokata maahanlasku alueet, sillä viimekertaiseen verrattuna on hyökkäysarsenaalissa ilmakuljetteiset joukot ja merivoimat myös. Esim Tuusulan pellot olisi mainio maahanlasku paikka Helsinkiin suuntautuvalle hyökkäykselle.
Tuo on typerintä mitä olen kuullut pitkään aikaan, että pääkaupunki jätetäisiin viholliselle. Yhtä hyvin voisit ehdottaa suoraa antautumista. Sama asia.
Huomaan, että olet pintapuolisesti perehtynyt aiheeseen, joskin osin olet mutun varassa, mutta ei se mitään. On totta, että hyökkääjä voi valita painopistealueet, mutta toisaalta pitkä raja toimii toisinkin päin. Myös hyökkääjän on turvattava koko rajan pituus, sillä esimerkiksi Muurmannin rata on edelleen elintärkeä. Myös Suomeen hyökkääjän on siis hajoitettava voimansa tai sekin on pulassa.
Lisäksi mitä suurempi hyökkääjän voima on niin sitä enemmän se on riippuvainen tieverkosta. Panssarit ja miehistönkujetusvaunut kyllä menevät korvessa, mutta niiden huolto ei. Niinpä mahdollisia hyökkäysuria ei ole pitkällä rajalla edelleenkään montaa.
Mitä tulee pääkaupungin jättämiseen viholliselle, niin ei tämä toki ole ykkösvaihtoehto. Mutta toisaalta pääkaupungissa ei ole päättäjien lisäksi mitään sellaista tärkeää mitä ilman emme voisi maata puolustaa, joten mikäli olisi todellinen uhka Helsingin menettämisestä, niin olisi järkevämpää antaa vihollisen miehittää se kuin taistella kaupungissa nykyaikaisin asein. Kaupunkihan tuhoutuisi lähes täysin ja sen korjaamisen hinta olisi mieletön. Tälläisen uhatessa tulisi evakoida siviiliväestö ja jatkaa taistelua muualla mieluiten ulottaen muissa kohdin taistelut rajan taakse.
Jatkosodassa meillä oli ½ miljoonaa omaa ja 200.000 vuokramiestä asemasodassa rajalla, silloinkaan sitä voimaa ei ollut ylen määrin ja kesä -44 oli veitsen terällä. Nykyään on reservit pienenemässä 250.000 ja jotkut elää pilvilinnassa, että koko maata muka edes yritettäisiin puolustaa. Anna mun kaikki kestää. Puheet kasvaneesta iskuvoimasta kuittaan sillä faktalla, että niin se on kasvanut kaverillakin.
.
Yksinkertaistat nyt asioita. Meillähän on ainakin 700 000 koulutettua taistelijaa, jotka ovat sen ikäisiä että voisivat sotia. Sijoitettuja reserviläisiä on tuo 250 000, joille on myös varustus, ja he muodostavat tämän hetken kenttäarmeijan. Toki mikäli kenttäarmeijan kokoa halutaan kasvattaa, niin heidät on varustettava. Nykyinen 250 00 riittää kyllä sitä uhkaa vastaan, jonka Venäjä tällä hetkellä kykenisi meitä vastaan laittamaan. Jos he saavat organisaatiomuutoksensa läpi huolimatta huonontuvasta taloustilanteesta, niin kieltämättä ensi vuosikymmenellä meille tulee painetta varustaa isompi armeija. Sinällään tämä ei ole mahdoton ongelma, sillä parin Hornetin hinnalla saadaan varustus puolelle miljoonalle taistelijalle ja tarvittaessa voidaan yltää vaikka 750 000:n mikäli on tarvetta, koska koulutettua miehistöähän meillä riittää. Tarvitaan vain poliittista tahtoa ja määrärahoja.
Yksi hyvä keino aloittaa puolustuspolitiikkaan perehtyminen voisi olla lukea vaikkapa Suomen Sotilas-lehteä. Siitä pääsee hyvään alkuun. Sitä lukemalla selviää vaikkapa Venäjän todellinen tämän hetkinen suorituskyky. Toki heillä on aloitettu Georgian ja Tsetsenian kokemusten pohjalta divisioonien muuttaminen prikaateiksi, mutta vaiheessa ovat. Ammattisotilaitakin heillä on suhteellisen vähänlaisesti maavoimissa, ja näiden muutaman prikaatin varassa ei sotaan valmistautuneita maita vallata, väittää Putin mitä tahansa.
Nyt olisikin hyvä tilaisuus hakea NATO-jäsenyyttä, sillä Venäjän uhka taitaa olla historiallisen alhaalla. Mikäli öljyn hinta tuosta kääntyy nousuun ja Venäjä pääsee taas jaloilleen, niin tilanne voi muuttua.