Naisen logiikkaa, tositapauksia elävästä elämästä

  • 144 154
  • 462

Trenchtown

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Enpä tiedä, että onko kyse naisen logiikasta vai ihan yleisestä ihmisen hölmöydestä, mutta kerronpa kuitenkin:

En nyt jaksa selittää, että mistä koko juttu lähti liikkeelle, mutta ex-avopuolisoni mielestä autolla kovaa vauhtia vasemmalle taittuvaan mutkaan ajettaessa auton vasen puoli laskee fysiikan lakien pakottamana alemmas kuin oikea puoli. Yritin selittää kaikkea keskipakoisvoimasta ja sen sellaisesta. Vertasin karuselliin, että kyllähän siinäkin kovaa pyöriessä täytyy pitää kiinni, ettei lennä ulos koko vehkeestä. Mutta ei. Tytteli alkoi jopa vähän suuttumaan, kun en hänen mielestään voinut uskoa, että hän on tässä asiassa oikeassa. Lauseet "yritä nyt edes ajatella", "mieti nyt itte" ja "vittu sä oot tyhmä" eivät ehkä tätä naiselävää varsinaisesti rohkaisseet, mutta kyllähän siinä vähän jo alkaa hermo menemään kun toinen ei tajua päivänselvää asiaa.
 

Jumo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Pyysin kaverin paikalle ja kaapeleilla laitoimme auton käyntiin. Tosin sulkapallon sai sinä iltana unohtaa. Tämän jälkeen menin kotiin ja siellä käytiin seuraavanlainen keskustelu

Minä: "autossa oli akku tyhjentynyt"
Nainen: "joo, mä tiedän. Yritin aamulla käynnistää autoa pitkään, mutta ei se lähtenyt käyntiin ja akku hyytyi."
M: "ai?? Miksi et kertonut siitä?"
N: "Ajattelin että huomaat sen muutenkin"

Vuosien yhteiselon jälkeenkin tämä järkähtämätön logiikka pysäytti. Näin jälkikäteen kyllä pistää naurattamaan, mutta tuolloin ei.


Mulla lähes samoin eräänä aamuna viime talvena . Auton akku täysin kuollu. Hirvee kiire duuniin ku asiakkaita tulossa ja muksut pitäs saaha tarhaan. Vaimo oli jo menny omalla autollaan. Tallista kaapeleita esiin ja onneksi oli yksi akku lojumassa jolla sain käyntiin. Auton startattua huomasin, että sisävalo oli päällä (tää siis on mun käytössä oleva auto)

Kerroin tästä sitten illalla vaimolle:

"Olin tyhmyyksissä jättäny sisävalon päälle ja oli aamulla akku tyhjä"

-" Joo mä katoinki yöllä ku kävin vessassa että onko siellä valot päällä pihalla"

" Tä, mikset et herättäny ja sanonu mitään ?"


"No kun en ollu ihan varma onko siinä..."

"?????"


[NAISET HUOM ! Tilanteen ollessa toisinpäin olisin käynyt tarkistamassa ja sammuttamassa valon. Nyt pyysin että minua olisi edes informoitu. Arvatkaa mikä pultti ois vedetty jos minä olisin ku*ella käydessä huomannu valot vaimon autossa ja mennyt tyynesti takaisin vällyjen väliin informoimatta edes.]
 

AnaMasa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lahko
Kaikkihan tietää, että Akun taskareissa on sisäkansissa listattu siihen mennessä ilmestyneet numerojärjestyksessä. No, mamma hemmotteli joskus tuomalla kauppareissulta vähän karkkia ja taskukirjan. Sillä ei ilmekään värähtänyt todetessaan taskarista, että "Se on uusin, varmistin siitä sisäkannesta". Kymmenisen minuuttia meni selvitellessä ja nykyään tuo aihe on tabu.
 

AnFa

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Aivan loistava ketju kyllä. Harmi kun en ole aiemmin huomannut. Pari juttua lisää.

Muutama vuosi sitten oltiin kavereiden kesken mökkeilemässä ja tehtiin perinteinen virhe eli päästettiin naiset ensin saunaan. No siinä kun tytöt olivat ruvenneet peseytymään niin olivat arvelleet et eivät enää lisää puita kiukaaseen, kun on niin lämmin. Noh ulkona -29 celsiusta ja jotain 50 vuotta vanha sauna. Istuttiin jätkien kans sit munasillaan melkein kolme tuntia saunassa ja viimeisellä tunnilla alkoi tulla hiki. Ei ole ainut kerta kun naiset ovat mokanneet puiden lisäämisessä kiukaaseen.

Oma avovaimon tekeleeni seuraa lätkää jopa aika paljon televisiosta ainakin jos verrataan keskiverto naiseen, mut ei ollut ennen tätä syksyä käynyt ikinä katsomassa hallissa peliä. No vein sen sitten KalPa-Ilves matsiin. Kiekko putoaa jäähän ja on noin minuutti peliä pelattu niin se alkaa hakkaamaan mua kyynärpäällä kylkeen. Meitsi sit et "mitä nyt?" niin se sano et "eikö täällä oo kukaan selostamassa?" En ollut uskoa korviani.

Viimeisin juttu sattui isäni kohdalle. Oli pysäköinyt auton johonkin kadun varteen ja noussut sit ulos autosta ja huomannut et siin pari autoa taenpana joku nainen koittaa lähteä ylämäkeen renkaat linkussa liukkaalla tiellä ja kaasuttaa vain kovasti ja ei kun renkaat vain lyö tyhjää. Oli sit mennyt siihen kuskin ikkunan kohalle ja nainen oli avannut ikkunan niin isä oli kysynyt et "eikö meinaa lähteä liikkeelle?" Nainen oli vastannut vain "ei tää lähde vaikka tässä pitäisi olla kuulemma ABS:t". Itse en olisi pystynyt tässä vaiheessa enää olemaan pokkana. Oli se isä sit käyny ajamassa sen auton siitä pois sille naiselle ja kääntänyt sen kohti alamäkeä, mut ei kuitenkaan ollut korjannut olettamusta.
 

tutzba

Jäsen
Pisti hymyn pintaan. Tää on tätä. Vaimot ne aina kuvittelee asiat just tuollain ja sillä hyvä. Mutta auta armias, jos tämä tehdän kääntäen. Siitä ei hyvää seuraa.

Sanopa muuta! Jos vähänkin ajattelee naisen itse ymmärtävän jonkun asian, eikä siitä heti ilmoita, niin ai ai mikä huuto siitä tuleekaan.
 

AnaMasa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lahko
Nainen oli vastannut vain "ei tää lähde vaikka tässä pitäisi olla kuulemma ABS:t".
Hah! Vähän kuin se entinen telkkarimyyjä (mies).
- Onko tässä hyvä kuva?
- Joo, se on NICAM!

Tuli mieleen toinen tabu meidän taloudessa, nimittäin keitettyjen kananmunien jäähdytys. Naisen logiikan mukaan jäähtyminen nopeutuu, kun vettä laskee kattilaa kallistelemalla sen ulkopinnoille sen sijaan, että vettä vain juoksuttaisi kattilassa antaen sen tulvia yli. Tästäkään ei enää keskustella ja kaikenlainen hymyileminen kananmunien jäähdyttämisen yhteydessä on nykyään ankarasti kielletty :|
 

TwentyThree

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Töihin pyöräillessäni olen huomannut että n.80% niistä pyöräilijöistä jotka ohittavat hitaamman pyöräilijän tai kävelijän katsomatta lainkaan tuleeko kukaan vastaan on naisia, loput ovatkin sitten lapsia.

Exän kanssa joskus kun puhuttiin avantouinnista niin hän siihen totesi, että hänelle ainakin tulisi jo kylmä siinä vaiheessa kun joutuisi kahlaamaan avantoon. Pidin ensin ihan hyvänä läppänä, mutta kun selvisi että tuohan ei mikään läppä ollut niin ei oikein tiennyt olisiko pitäisikö itkeä vai nauraa.
 

Benamy

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, HPK ja Hokki
Alennusmyyntien viehätys

Entinen hoito oli muuttamassa töihin Uuteen Seelantiin. Autoin häntä pakkaamisessa ( eli 3 päivää seurasin miten vaatteita ja tavaroita siirreltiin kasasta toiseen kasojen ollessa "Mukaan matkalle", "Varastoon vietävät", "Kirpputorille" ja "Roskiin"). Yhdessä vaiheessa hän kaivaa vaatekaapin perukoilta upean, punaisen iltapuvun. Minähän innostun, arvelin sen näyttävän aika seksikkäältä hänen päällään ja ihmettelen miksi hän ei ole koskaan pitänyt sitä päällään. Vastaukseksi sain ettei hän pitänyt kyseisestä puvusta. Minä tietenkin kysymään miksi hän sitten osti sen. "No se oli alennuksessa."

Niinpä tietenkin.
 

Cassu

Jäsen
Nainen autokaupassa

Kehtaan kyllä ehkä ensimmäisenä naisena kirjoittaa tähän ketjuun ja tunnustaa logiikkani autokaupassa. Mun piti ostaa itselleni auto ja serkun kanssa sitten lähdettiin liikkeisiin kiertelemään. Serkku tiedustelee minkälaista autoa olin ajatellut ja vastaan sinistä. Sillon kuului vierestä kommentti: "Voi vittu sun kanssa." Eli auto jäi sitten ostamatta, mutta mitäs kyseli niin tyhmiä...
 

Näkkäri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
En tiedä liittyykö asia sen kummemmin naisten logiikkaan, mutta kysykääpäs joskus naispuolisilta tuttaviltanne, että kuinka monta hevosvoimaa on tuollaisessa perus henkilöautossa noin suurinpiirtein. Itse olen saanut vastauksia/arvauksia välillä 5-5000. Todella harvoin menee edes sinnepäin.
 
Suosikkijoukkue
Vimpelin Veto, Roihuttaret, Kaljakylä Rangers, Fla
Naisten autoilusta. Velipojan ex-avokas kysyi kerran, notta pitääkö rattia kääntää eri suuntaan kuin sinne minne haluaa kääntyä kun peruttaa. Sentään se oli selvää minne käännetään, kun ajetaan eteenpäin.
 

HemmoP

Jäsen
Elettiin aikaa kun cd-soittimet olivat uusinta hottia ja alkuaikojen laitteissa oli lukuvikoja ja levyt "hyppi" soidessaan tai jäi jumittamaan siihen paikkaan.

Mainitsin silloiselle elämäni valolle, että "cd-soitin on ruvennut hyppimään."

Tämä silmät laajentuneena "MITÄ ! VOIKO SE PUDOTA LATTIALLE !"

ja herneet palkoineen nenään nauramisesta...
 

Kinke-13

Jäsen
Suosikkijoukkue
Raitis Ivanans
Oltiin tossa pari viikkoo sitten kaveriporukalla hotellissa yötä, meillä oli 2 huonetta käytössä. Meidän huoneen puhelin soi illalla hieman ennen kun oli tarkotus ulos lähteä. Vastasin ja toisesta päästä:- siiri (nimi muutettu,puhelu tuli siitä toisesta huoneesta) täälä moi. -Moi. - Missä ootte?
 

mikse

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Manchester United, Edmonton Oilers
Naapurin muija skrabasi autonsa ikkunoita viime lauantaina aloittaen tietenkin takalasista. Täytyi käydä neuvomassa, että takalasinlämppäri on hoitanut saman homman siinä ajassa, kun sivulasit on skrabattu.
 

Alamummo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Liverpool FC, Heiskanen, Lundell, Rantanen
En tiedä liittyykö asia sen kummemmin naisten logiikkaan, mutta kysykääpäs joskus naispuolisilta tuttaviltanne, että kuinka monta hevosvoimaa on tuollaisessa perus henkilöautossa noin suurinpiirtein. Itse olen saanut vastauksia/arvauksia välillä 5-5000. Todella harvoin menee edes sinnepäin.
Tiedätkö itse googlettamatta, montako wattia on yksi hevosvoima?
 

Näkkäri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Olisiko tuo n. 0,735? Ulkomuistista heitettynä.

Kilowatteina saattaisi olla tuota luokkaa?

Kyse on kuitenkin aikalailla eri asiasta. Outoa ellei koskaan ole tullut eteen edes vahingossa käsitystä siitä, että kuinka monta hevosvoimaa suurinpiirtein on henkilöautossa.
 

AnFa

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Tiedätkö itse googlettamatta, montako wattia on yksi hevosvoima?

Itse kyllä tiedän, mut tämä on juuri sitä naisten logiikkaa parhaimmillaan. Jos jotain ei tiedetä, niin pitää sit jollain muulla täysin epäolennaisella (=ei liity asiaan ollenkaan) tiedolla (yrittää) paikata oma tietämättömyys.
 

Alamummo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Liverpool FC, Heiskanen, Lundell, Rantanen
Itse kyllä tiedän, mut tämä on juuri sitä naisten logiikkaa parhaimmillaan. Jos jotain ei tiedetä, niin pitää sit jollain muulla täysin epäolennaisella (=ei liity asiaan ollenkaan) tiedolla (yrittää) paikata oma tietämättömyys.
Kyllä minäkin sen tiedän. Tiedän myös suunnilleen haarukan, johon tavallisen henkilöauton hevosvoimat asettuvat.

Halusin vain kysymyksellä osoittaa, että näkkärin kysymyksellä ei ollut tekemistä naisen logiikan kanssa vaan sen tarkoitus on lähinnä pönkittää omaa itsetuntoa toisten kustannuksella. Kaikki kun eivät tosiaankaan ole kiinnostuneita autoista eikä se tee heistä sen tyhmempiä.

Sitähän sinä et taas omalla logiikallasi ymmärtänyt.
 

SGD

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ei raha kiekkoa
Kyse on kuitenkin aikalailla eri asiasta. Outoa ellei koskaan ole tullut eteen edes vahingossa käsitystä siitä, että kuinka monta hevosvoimaa suurinpiirtein on henkilöautossa.

Nostan käden pystyyn, eli olen varmaankin nainen. Koskaan ei ole ollut perheessä henkilö- tai muuta autoa, joten moinen tieto ei ole missään oikein tullut vastaan. Okei, Trabantin sotilasversiossa oli kai 24 ja T-72:ssa jotain 800-900 joten tämän välin ensimmäiseen neljännekseen varmaan menee.

Ei tuo minusta ollut naisen logiikkaa, vaan tietämättömyyttä asiasta joka ei ehkä itseä kosketa millään tavalla.
 

JZZ

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Piraattiryhmä, Caps, ManU

Näkkäri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Halusin vain kysymyksellä osoittaa, että näkkärin kysymyksellä ei ollut tekemistä naisen logiikan kanssa vaan sen tarkoitus on lähinnä pönkittää omaa itsetuntoa toisten kustannuksella.

Jep. Juuri tästä on kysymys. En tiedä ymmärretäänkö asiat täällä aina välillä tahallaan väärin, mutta tällä kertaa voisin väittää tulkintasi menneen totaalisesti metsään. Kyse ei ole ollenkaan vakavasta asiasta, jos joku ei tiedä hevoslukuasioista hevon vittuakaan. Kyse on enemmänkin siitä, että vastaukset saivat minut huvittumaan/hämmästymään.

Heti aluksihan sitäpaitsi kirjoitin, ettei kyse ole niinkään logiikasta. Enimmäkseen naisista kylläkin ja anteeksi, jos se sinua sattuu jostain syystä loukkaamaan.
 

julle-jr

Jäsen
Kaikki kun eivät tosiaankaan ole kiinnostuneita autoista eikä se tee heistä sen tyhmempiä.
Kiinnostuksen puute ei suoranaisesti tee kenestäkään tyhmempää, mutta jostain asiasta tietäminen, tai siis tietämättömyys, sikäli tekee, että tiedon määrä on yksi viisauden mittari. Eli jos tietää vähemmän jostain asiasta, on tyhmempi ainakin sen asian suhteen, koska tyhmyys ja viisaus ovat ainakin lähes toistensa vastakohtia.
 
Viimeksi muokattu:

Schwalbe

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Kyllä tuossa hevosvoima-asiassa on kyse logiikastakin.

Normaali kuusivuotiaskin on nähnyt pienikokoisen veneen perässä moottorin, jossa on jokin lukema viiden ja viidenkymmenen välillä. Se saattaisi olla kyseisen koneen teho hevosvoimina vai mitä? Täten jos aikuinen ihminen arvioi perheauton tehoksi viisi hevosvoimaa, niin kyllä logiikka on aika pahasti kateissa.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös