Todella WANHA: Ainahan ne antaa ymmärtää, mutta eivät ymmärrä antaa.
Nyt täytyy kyllä tämän ketjun sorretun vähemmistön puolesta nousta barrikadeille. Ei, asia ei todellakaan ole kuten yllä lainatussa on virheellisesti esitetty. Kyllä se edelleen menee sukupuolisestikin tarkastellessa tasa-arvoisesti, joko saa tai ei saa, niin mies kuin nainenkin. Ei siinä ole mitään sen ihmeempää. Toki, jos luukut lyödäänkin kiinni juuri niinä viimeisinä aamuyön tunteina kun ei enää ehdi taksia tilata takaisin lihatiskille, vituttaahan se... mutta se tarkoittaa vain sitä, että olet pelannut korttisi huonosti, eli et ainakaan päin vittua.
Mutta itse naisväkeen. Onko jollakulla todella pitkään parisuhteessa eläneellä viisasten kiveä avuksi? Itse kun olen tässä parisuhteessani vasta seitsemän vuotta elellyt, nykyisin asumuserossa (samalla purkautui kihlauksemmekin)... jossakin vaiheessa noita vuosia, on se jokin pieni väliltämme kadonnut. Itse kuvittelin, että nyt aletaan sen edelleen vahvan rakkauden vuoksi rakentamaan tätä suhdetta pidemmän tähtäimen suunnitelmien kera. Olin väärässä, ilmeisesti rakkaus ei riitäkään? Ihmettelen suuresti sitä, että tietyt asiat, arkipäiväiset tai kanssakäymiseen liittyvät, pitää todistaa vastakappaleelleni kerta toisen jälkeen? Tiedän sen, että luottamuksen puute on hänen osaltaan se, miksi näin
välillä toimittiin, mutta kun en ilmeisesti ole kyennyt tuota luottamusta voittamaan vieläkään. Olen pienimuotoiseen loppuunpalamiseen saakka koettanut jaksaa tuon taakan kanssa, toimien omien, hänen ja yleisen käsityksen mukaisten "hyvien" normien mukaisesti... ei riitä?
Mikä helvetti voi olla niin vaikeaa päästä yli, ettei silkka totuus miehestä riitä? Miksi naisellani on se vika, että suhteen alussa tapahtuneet (eli tuossa vuosituhannen vaihteen mailla) lapselliset tempaukseni tulevat seuraamaan ikuisesti? Onko todellakin niin, että noiden varjolla, voidaan kerta toisen jälkeen kyseenalaistaa minut, tunteeni ja tekoni? Toki, sittemmin on suhteessa edetty monilla osa-alueilla, kommunikaatiokin toimii... mutta silti, liiankin säännöllisesti, saan roikkua ristillä tehtyjen vääryyksien vuoksi, joita en edes kykenisi toistamaan.
En todellakaan ymmärrä tuota piirrettä naisissa. Lisätään nyt kansioon vielä se, että mitä tein, oli periaatteessa pettämistä. Mutta ei, en ole pannut ketään muita tänä seitsemän vuoden aikana, yhtä suudellut (josta olen tilillä). Mikä avuksi, kun ei parisuhdeneuvontakaan toimi?