Naisasiat

[ftr]

Ei siinä sitten, ruksi laatikkoja ja runkkaa kotona. Tässä on aika monen toimesta sanottu että anna palaa, ei asiat ole noin monimutkaisia mitä väität, mutta kun ei mene perille niin ei mene.

Tulevaisuudessa saattaa odottaa tosiaan melkoinen pettymys, jos kuvittelee parisuhteen löytyvän, kun indeksirahastoissa on kymppitonnin sijaan kolmekymmentätonnia. Ja toki noiden laatikoiden seurailu jatkuu sitten parisuhteessa, joten rentouttava loppuelämä tiedossa.

 

[Spire]

Tulevaisuudessa saattaa odottaa tosiaan melkoinen pettymyt, jos odottaa parisuhteen löytyvän, kun indeksirahastoissa on kymppitonnin sijaan kolmekymmentätonnia. Ja toki noiden laatikoiden seurailu jatkuu sitten parisuhteessa, joten rentouttava loppuelämä tiedossa.

Ongelma on juuri tuossa äärimmäisen heikossa itsetunnossa. Entä sitten kun oikeasti päätyykin deittailemaan, tai jopa parisuhteeseen? Kytätäänkö silloinkin lähes maanisesti lähteekö toinen heti tilaisuuden tullen britin tai ranskalaisen mukaan? Oma pää nyt kuntoon ensin, ihan aluksi kannattaisi yksinkertaisesti lopettaa pakkomielteinen vertailu, oli se sitten suomalaisten artistien Spotify-kuunteluiden määrä, tai mikä tahansa muu. Kaikkea ei kannata ajatella pelkästään tilastojen kautta.

Minun on tietysti helppo sanoa näin ja kuulostan nyt ilkeältä, mutta vaikeista itsetunto-ongelmista olen kärsinyt itsekin joten sentään omaa kokemuspintaa asioille löytyy. Some on vienyt kaiken itsetunnon kanssa kipuilun ihan uudelle asteelle, olisiko mahdollista pysyä hetki poissa kokonaan sieltä? Tai edes vähentää?

 

[Kaskelotti]

Hyvä viesti kaikkinensa. Sikälihän ns. ylijäämämiehiä, ketkä erinäisistä syistä eivät pääse vakinaiseen parisuhteeseen tai avioliittoon on aina ollut. Nyttemmin vain vaikeasti parisuhdetta löytävien (Vaikka sitä siis haluaisivatkin.) miesten suhteellinen osuus näyttää kasvaneen. Jos vielä parikymmentä vuotta sitten Laura-luokanopettajalle kelpasi Petri-putkimies ja Leena-lähihoitajalle Valtteri-vuoropäällikkö, niin ei tätä nykyä välttämättä niin usein. En todellakaan kannata internetissä räjähdysmäisesti kasvanutta incel-kulttuuria, vaan pidän sitä lähtökohtaisesti myrkyllisenä, mutta varmasti niin monien nuorten ja nuorehkojen miesten turhautumiselle joitain ihan oikeitakin syitä on. Varsinaisia naisvihaajia en halua uskoa olevan kuin vähän.

Tinder ja muut vastaavan formaatin deittisovellukset näyttävät kärjistäneen tilannetta. Ero "match raten" välillä taitaa olla miesten ja naisten välillä lähes seitsemäntoistakertainen. Jos naisella saattaa kerralla olla kymmeniä tai satoja matcheja, minkä väliltä valita, aloittaako keskustelua, on miehellä helposti vain muutama ja mikäli satut sitten olemaan se Petri-putkimies, miksi Laura-luokanopettaja antaisi sinulle edes mahdollisuutta, kun tarjolla on Jussi-juristi ja Antti-arkkitehti?

Todellisuus kuitenkin on, että jos joku olisi ”valmis valitsemaan” sinut vasta sitten, kun sijoitusvarallisuutta on X€ ja koulutusta Y verran, niin hän ei ole kiinnostunut sinusta sinuna, vaan sellaisena, mitä sinä edustat hänen silmissään. Tuollaiset ”laatikot” ovat vain ja ainoastaan kiva bonus, jos muuten kemiat kohtaavat. Kun me tavattiin nykyisen puolisoni, lasteni äidin kanssa 4,5 vuotta sitten, meni hyvin hyvin pitkään ennen kuin hän edes tiesi, mitä minä teen työkseni. Koulutaustani selvisi varmaan ensimmäisen vuoden aikana. Palkkaani hän ei tiedä tänäkään päivänä, saati muuta varallisuutta. Mä olen aivan tavallinen, mahdollisesti keskimääräistä rumempi, tavatessamme hieman ylipainoinen ja jo silloin päälaelta kaljuuntuva varhaiskeski-ikäinen ihminen. Silti sain napattua tuollaisen, omaan silmääni täydellisen jumalattaren.
Joku voisi kysyä, miten ja miksi? Koska mä olen aidosti ja ylpeästi juuri sellainen kuin olen. En yritä olla mitään sellaista, mitä en ole. En yritä esittää olevani mitään muuta.

Kyllä se kaikki lähtee itsetunnosta. Itsetunnon puute näkyy kauas. Epävarmuus loistaa kuin Naantalin aurinko. Itsetunnon puuttuessa on helppo mennä helppojen tekosyiden taakse; en ole tarpeeksi varakas, en ole riittävän koulutettu, en ole riittävän urheilullinen, mulla on luomi väärässä paikassa, käytän silmälaseja yms. Ne ovat ulkoisia, täysin epäolennaisia asioita, joilla ei ole mitään tekemistä aidon kiinnostuksen kanssa. Mutta jos ihmisen mielentila on se, että hän ei kuitenkaan riitä koska sitä tätä ja tota, niin se huokuu ulos ja näkyy kauas. Miksi joku toinen arvostaisi sinua juuri sellaisena kuin olet, jos et pysty siihen edes itse?

Tämä vuodatus ihmiseltä, jonka itsetunto, elämä ja maailma romahti avioeron myötä aikoinaan. En ollut itselleni minkään arvoinen. Jossain toisessa ketjussa olen avannut omaa tilannettani enemmänkin, omaa polkuani nykyhetkeen. Lyhyesti: itsetunnon löytämiseen ei ole oikotietä, vaan se vaatii helvetin kovaa duunia ja jatkuvaa vuoropuhelua itsensä kanssa. Se ei tule itsestään, vaan ainoastaan aidosta halusta löytää se.

 

[rinne]

Some on vienyt kaiken itsetunnon kanssa kipuilun ihan uudelle asteelle, olisiko mahdollista pysyä hetki poissa kokonaan sieltä? Tai edes vähentää?

Vähentäminen voisi olla monille varsin kannatettava vaihtoehto. Jos sitä ei pysty tai halua tehdä, niin toinen vaihtoehto vähintään pitäisi omaksua. Pitää ymmärtää se, mitä somessa näkee. Some on enemmän tai vähemmän pelkkää kulissia, ei arkea. Tietenkin some nykyisin on osa "oikeaa elämää", mutta ihmiset kuitenkin jakavat vain sen, mitä itse päättävät jakaa. Noin yleisesti ottaen se ei tarkoita kaikkea. Jos somessa näkemästään kaavailee odotuksia jokapäiväiseen arkeensa, niin vihkoon mennään. Odotukset ei voi täyttyä, koska rima on väärin asetettu.

Toinen ihan hyvä vinkki yleensä on tietoisesti rikkoa oma kuplansa, mielellään pyrkiä ihmisten kanssa tekemisiin kokonaan somen ulkopuolellakin. Some on täynnä kaikenmaailman vaikuttajia jakamassa vinkkejä vähän kaikesta, "parisuhdemarkkinoistakin". Vallan vakuuttavia puhujia voi videolla kohdata. On kaiken maailman tasoteorioita tai boksien ruksimista. Algoritmit osaa nykyisin aika hyvin samankaltaista sisältöä silmille heittää, niin jonkinlainen vahvistusharha on helppo hankkia huomaamattakin, jos ei tietoisesti riko omaa somekuplaansa. Siinä tietyssä kuplassa varmasti tietynlainen ajattelu ja selitysmallit toistuu. Ei se silti tarkoita, että kyse jostain yleismaailmallisesta totuudesta olisi. Suotavaa olisi yksilöt kohdata ihmisinä, sitä kautta todennäköisesti helpommin pääsee eteenpäin. Omana itsenään, ei yrittäen pakottaa itseään johonkin teoreettiseen muottiin. Ei toimi vertailu muihin, ei toimi suoraan muiden teorioiden soveltaminen omaan elämäänsä.

***
Maailma on muuttunut epäilemättä, mikä osaltaan heijastuu myös ihmissuhteissa. Mutta pohjimmiltaan ihmiset on kuitenkin ihmisiä edelleen. Insinöörimäinen "rasti ruutuun" -selitys ihmisen olemukselle tai parisuhteiden muodostumiselle on edelleen varsin ongelmallinen todellisuudessa. Se, mitä joku ihminen on "paperilla", on kuitenkin vain yksi tulkinta ihmisestä, todennäköisesti varsin vajavainen. Hankala on ihmistä numeroiksi tai laatikoiksi tiivistää, jos yrittää jotain persoonasta tai sen itseä kiehtovuudesta selittää. Joko jonkun seurassa viihtyy tai sitten ei. Mutta sen "jonkin klikkaavan" ominaisuuden saaminen "paperille" ei useinkaan onnistu. Ylianalysoimalla todennäköisesti vain hankaloittaa omaa olemistaan.

 

[Jakedeus]

Minulle ei koskaan ole ollut mikään juttu että mieheni on alemmin koulutettu kuin itse olen. Itselläni on korkeakoulututkinto (tai oikeastaan useampi). Mieheni on ihan amistaustainen duunariperheen lapsi. Itsekin olen oikeastaan duunariperheen lapsi mutta myöhemmin molemmat vanhempani opiskeli (jonkinmoisen) korkeakoulututkinnon (isäni on insinööri ja äitini tohtori). Enkä koskaan oikeastaan ole kokenut että "mieheni käy jotenkin hitaalla". Vaan hän välillä fiksumpi kuin minä. Hän vaan on ihmistyyppiä joka ei välitä niin "kirjatiedosta" vaan tykkää tehdä käsillään. Ja hän on siinä hyvä.

Olen välillä sanonut että rakastuin mieheen joka ei ollut lähelläkään sitä minun ihannemiestäni. Sitä hölmöä haavekuvaa. Mutta sellaista se elämä on. Kun pystyy katsomaan boksin ulkopuolelta niin voi löytää jotain hienoa. Junttejahan me ollaan kumpikin mutta ylpeästi... Ollaan sitä mitä ollaan, tylsiä, tavallisia mutta rakastettava.

Toisaalta, missä tapasitte? Olisitteko löytäneet Tinderissä tai muussa vastaavassa alustassa, jossa funktiona on hakeminen ja pariutuminen?

Eli ns. oikeassa elämässä @Ann Arborin mainitsemilla asioilla ei ole väliä (vrt. persoona ja kemia), sen sijaan varsinaisilla seuranhakupalstoilla kyllä on. Sellaista se vaan on. On toki helppo toisaalta sanoa, että pitäisi lähteä sieltä Tinderistä ulos, toisaalta kuten mielestäni jo vääntö tansseista tässä ketjussa osoittaa, tämäkään asia ei ihan niin yksinkertaista kuin ensi alkuun vaikuttaa.

Ylipäätään taitaa olla niin, että elämässä on tiettyjä ikkunoita, joiden sisällä pariutuminen käy ''helposti'', ja näiden ikkunoiden ulkopuolella on vähintäänkin hitaampaa ja sattumanvaraisempaa.

 

[Iisoppi]

Toisaalta, missä tapasitte? Olisitteko löytäneet Tinderissä tai muussa vastaavassa alustassa, jossa funktiona on hakeminen ja pariutuminen?

Osuit varmaan naulan kantaan... Tapasin mieheni "kapakassa". Tinderissä (en ole koskaan käyttänyt) vissiin paljon vaikuttaa se ensisilmäys eli kuva. En varmaan olisi partasuista kaljua miestä pyyhkinyt siihen suuntaan missä on se hyväksyntä. Vaikka sillä hetkellä viimeisin parisuhteeni oli ollut sänkitukkaisen parrakkaan miehen kanssa. Mutta minä halusin tuuhea (ruskea)tukkaisen, parrattoman miehen.... Toisaalta jos nykyinen mieheni olisi minut pyyhkinyt hyväksyttyyn suuntaan niin olisin varmaan yrittänyt tutustua häneen parrasta viis... Enkä usko että siinä vaiheessa koulutustausta olisi vaikuttanut koska olen lähinnä seurustellut "amispoikien" kanssa. Vaikea sanoa oikeasti miten olisi käynyt jos asiat olisi ollut toisin. Mutta meille nyt kävi näin...

Edit. En ole koskaan pitänyt omaa markkina-arvoani (tunteeko joku markkina-arvoteorian parisuhdemarkkinoilla?) kovin korkeana. Johtuu varmaan ensimmäisen avomieheni kyvystä alentaa ja alistaa minua. Ja muutenkin minulla on ollut huono itsetunto.

 

[Jerry100]

Todellisuus kuitenkin on, että jos joku olisi ”valmis valitsemaan” sinut vasta sitten, kun sijoitusvarallisuutta on X€ ja koulutusta Y verran, niin hän ei ole kiinnostunut sinusta sinuna, vaan sellaisena, mitä sinä edustat hänen silmissään.

Tämä on täsmälleen näin.
Ja jos nyt viedään pitemmälle ajatusta ja ajatellaan että nyt on koulutuspuoli kunnossa ja varallisuutta tarpeeksi että voi näyttää että löytyy.

Ja olisit tehnyt sen siksi että saat unelmiesi naisen niin käykin itseasiassa paradoksi.

Todennäköisesti et halua enää sitä nasta koska huomaat että kelpaat hänelle vain tietynlaisena.

Olen miettinyt miten sitten käy jos mies on heikommin koulutettu mutta kuitenkin tienaa paremmin kuin korkeasti koulutettu?

Se hurmaaminen lähtee kaikki itsetunnosta, varmuudesta, särmikkyydestä ja siitä että on omaitsensä eikä muuta. Näitä kaikkia asioita joi harjoitella mutta eihän se helppoa ole.

 

[Loorz15]

Jos naisella saattaa kerralla olla kymmeniä tai satoja matcheja, minkä väliltä valita, aloittaako keskustelua, on miehellä helposti vain muutama ja mikäli satut sitten olemaan se Petri-putkimies, miksi Laura-luokanopettaja antaisi sinulle edes mahdollisuutta, kun tarjolla on Jussi-juristi ja Antti-arkkitehti?

Jos Petri-putkimies on persoonana vitusti kiinnostavampi kuin Jussi-juristi, joka on rakentanut koko persoonansa pelkästään ammattinsa ja statuksensa ympärille. Petri-putkimies on oma itsensä, ei yritä esittää mitään, on ylpeä itsestään sellaisena kuin on, kokee tekevänsä tärkeää työtä ja ei välitä muiden mielipiteistä. Petrillä on myös hyvät sosiaaliset taidot työnsä takia, ja hän on käsistään taitava. Hänellä on mukavasti kavereita jotka pitävät hänestä, koska hän on mukava ja maanläheinen tyyppi. Siinä missä Jussi-juristi epätoivoisesti yrittää kasvattaa jotain sijoitus-salkkua pillun saannin toivossa, ajelee osamaksu-bemarilla koska luulee että sillä saa naisia, käyttää rolexia ja kalliita vaatteita, yrittäen epätoivosesti peittää onttoa ja olematonta persoonaansa ja huonoa itsetuntoaan. Hänen puheenaiheensa pyörivät rahan ja hänen mahtavan itse luomansa statuksen ympärillä, koska hän kuvittelee sen tekevän vaikutuksen vastakkaiseen sukupuoleen. Valitettavasti naiset näkevät Jussi-juristin epätoivosen yrittämisen läpi, ja siksi Laura-luokanopettajan valinta kohdistuu Petri-putkimieheen. Laura-luokanopettaja arvottaa persoonaa yli päälleliimatun statuksen ja materian.

Tarinan henkilöt ovat fiktiivisiä, mutta voin omakohtaisesta kokemuksestakin kertoa että maailma (jopa Suomi, usko tai älä) on täynnä naisia joita ei kiinnosta ns. vittuakaan paljonko jossain helvetin sijoitus-salkussa on massia, tai kuinka korkeasti olet koulutettu. Jos olet mukava, perus hyvällä itsetunnolla ja käytöstavoilla varusteltu tyyppi, niin se riittää. Kannattaa poistua somesta ja incel-kontentin äärestä välillä ja tulla ulos oikeaan maailmaan.

Anteeksi karski kielenkäyttöni.

 

[Laiskiainen]

Pakko päivittää omaan avautumiseen liittyen, koska tässä tapahtui odottamaton käänne. Tuo nainen nimittäin laittoi viestiä, jossa hän kertoi haluavansa tutustua minuun paremmin, ja nyt on sitten tärskyt sovittuina. Koska tässä nyt tulen hortoilemaan aivan tuntemattomalla maaperällä, niin on varsin todennäköistä, että homma karahtaa kiville jonkun hölmöilyn päätteeksi, mutta pakko olla iloinen siitä, että taivaan kappaleet tuntuvat ainakin tässä vaiheessa olevan kerrankin lupaavassa asennossa!

 

[Kaskelotti]

Pakko päivittää omaan avautumiseen liittyen, koska tässä tapahtui odottamaton käänne. Tuo nainen nimittäin laittoi viestiä, jossa hän kertoi haluavansa tutustua minuun paremmin, ja nyt on sitten tärskyt sovittuina. Koska tässä nyt tulen hortoilemaan aivan tuntemattomalla maaperällä, niin on varsin todennäköistä, että homma karahtaa kiville jonkun hölmöilyn päätteeksi, mutta pakko olla iloinen siitä, että taivaan kappaleet tuntuvat ainakin tässä vaiheessa olevan kerrankin lupaavassa asennossa!

Jos se karahtaa, niin sitten karahtaa. Todennäköisemmin kuitenkaan ei. Kemiat joko löytyvät tai sitten ei. Jos kemiaa on, niin pienet mokat eivät hommaa vesitä. Toki jos nyt menet treffeille tuhannen päissäsi, haukut deittisi rumaksi lehmäksi ja lopulta vielä hakkaat hänet, niin sitten ei varmaan ole onnea ja auvoa luvassa. Toki se ei ole enää ihan pieni moka.
Olet vain oma itsesi ja olet kiinnostunut treffikumppanistasi, ja osaat myös näyttää sen, niin ainakin lähtökohdat ovat kunnossa.

 

[Byvajet]

Tarinan henkilöt ovat fiktiivisiä, mutta voin omakohtaisesta kokemuksestakin kertoa että maailma (jopa Suomi, usko tai älä) on täynnä naisia joita ei kiinnosta ns. vittuakaan paljonko jossain helvetin sijoitus-salkussa on massia, tai kuinka korkeasti olet koulutettu.

Koulutus kuitenkin väistämättä luo persoonaan sisältöä. Ihminen voi opiskella itsenäisestikin, mutta jos jutut jäävät pyörimään pelkälle arjen tasolle ilman syvempää ymmärrystä mistään, enemmän kouluja käynyt kumppani saattaa kokea ne tylsiksi.

Koskee myös naisia. Kaunis ja mukava voi olla kivaa illanviettoseuraa, mutta kumppaniehdokkaaksi liian ohut.

Toki tämä on vahvasti myös persoonallisuuskysymys. Joillekin arkielämä on juuri sitä, jota he kaipaavat.

 

[Masentaja]

Pakko päivittää omaan avautumiseen liittyen, koska tässä tapahtui odottamaton käänne. Tuo nainen nimittäin laittoi viestiä, jossa hän kertoi haluavansa tutustua minuun paremmin, ja nyt on sitten tärskyt sovittuina. Koska tässä nyt tulen hortoilemaan aivan tuntemattomalla maaperällä, niin on varsin todennäköistä, että homma karahtaa kiville jonkun hölmöilyn päätteeksi, mutta pakko olla iloinen siitä, että taivaan kappaleet tuntuvat ainakin tässä vaiheessa olevan kerrankin lupaavassa asennossa!

Suosittelen että koitat ottaa rennosti ilman isoja paineita vaikka niitä varmasti on. Älä ylianalysoi ja mieti liikaa. Peruskohteliaisuus ja jos yhtään osaat keskustella niin hyvin se menee. Jos näitä "käsi reidellä" tilanteita tulee, laita käsi päälle ja hipsuta/silitä kevyesti. Näytät että hyväksyt ja saat myös kosketuksen aikaan. Huomaavaisuus ja käytöstavat riittää. Näin tällai omasta kokemuksesta.

Go for it!

 

[Spire]

Pakko päivittää omaan avautumiseen liittyen, koska tässä tapahtui odottamaton käänne. Tuo nainen nimittäin laittoi viestiä, jossa hän kertoi haluavansa tutustua minuun paremmin, ja nyt on sitten tärskyt sovittuina. Koska tässä nyt tulen hortoilemaan aivan tuntemattomalla maaperällä, niin on varsin todennäköistä, että homma karahtaa kiville jonkun hölmöilyn päätteeksi, mutta pakko olla iloinen siitä, että taivaan kappaleet tuntuvat ainakin tässä vaiheessa olevan kerrankin lupaavassa asennossa!

Onnea, siitä se lähtee! Käyttämättömät paikat alkavat kaduttaa useammin kuin käytetyt, vaikka juttu karahtaisikin. Eikä kannata ajatella mitään karahtamisia tässä vaiheessa, otat nyt vaan rennosti ja menet paikalle niin paineettomana kuin vain suinkin pystyt.

 

[Rod Weary]

@Laiskiainen Ole huoleti, mimmi tykkää susta jo valmiiksi, ei se muuten olisi halunnut treffejä omasta aloitteestaan. Ja se tykkää susta sellaisena, kun olet tähän asti hänen seurassaan ollut. Ei sun tartte muuta kuin jatkaa samaan malliin.

 

[Laiskiainen]

Kiitos vaan kannustuksesta tähän mennessä! Jos tässä nyt vähän haluaa keventää, niin joskus olen lakonisesti tullut vastanneeksi yhden tutun kyselyihin naisrintaman kuulumisista, että pitäisi varmaan maailman kirjojen mennä aika sekaisin, että jotain kerrottavaa voisi tulla. Nyt olisi ainakin siltä puolelta onnistumisen edellytykset olemassa.

Mutta ihan vakavissaan niin olette varmasti siinä oikeassa, nyt parasta on vain pyrkiä olemaan samanlainen, kun tähän asti, ja katsella mitä tuleman pitää murehtimatta lopputuloksista vielä mitään suuntaan tai toiseen.

 

[rpeez]

Mutta ihan vakavissaan niin olette varmasti siinä oikeassa, nyt parasta on vain pyrkiä olemaan samanlainen, kun tähän asti, ja katsella mitä tuleman pitää murehtimatta lopputuloksista vielä mitään suuntaan tai toiseen.

Juuri näin. Tuo "vielä" pisti hieman silmään, voithan ajatella asiaa myös niin että on vain oikeita lopputuloksia ja mitään murehtimista ei siksi tule. Jos natsaa, se on hieno homma, mutta jos ei, sekin ok ja hyvä kun ajoissa huomataan.

Huomasin tuolla tuon käsi reidellä jutun, olet jo aika vahvoilla sillä koskettaminen lievempääkin paikkaan on yksi niistä merkittävistä merkeistä jotka osoittaa kiinnostusta sinuun. Ei juuri kannata enää himmailla jos paikka edetä ilmaantuu.

 

[Patarouva]

Huomasin tuolla tuon käsi reidellä jutun, olet jo aika vahvoilla sillä koskettaminen lievempääkin paikkaan on yksi niistä merkittävistä merkeistä jotka osoittaa kiinnostusta sinuun. Ei juuri kannata enää himmailla jos paikka edetä ilmaantuu.

Ai että, kun tuntuu mukavalta huomata, että maailma ei ole sentään niin paljon muuttunut kuin välillä ihmisiä yritetään pelotella. Jos nainen laittaa kätensä miehen reidelle kun mukavia jutellaan ei se mies naisesta ainakaan yhdentekevä ja epämiellyttävä ole.

 

[Breeze Harbour]

Tosiaan kuten täällä onkin jo monen toimesta neuvottu niin @Ann Arbor ei suurinta osaa naisista kiinnosta ns. vittuakaan sun varallaisuus vaan se kuka sä olet sisältä.

Naiset jotka deittailevat "rikkaita miehiä" deittailevat yleensä täysin vääristä syistä.

Unohda siis kaikki ajatukset tyyliin "olenko minä riittävä vastakkaisen sukupuolen silmissä?". Kyllä olet! Sinä riität juuri tuollaisena, älä anna nyky-yhteiskunnan "deittailutrendien" saada sua uskomaan toisin.

Neuvoisin sua ikätoverinasi näin: jos törmäät mielenkiintoiseen naiseen niin estot pois, alat juttelemaan ja tilaisuuden tullen ei muuta ku treffikutsua tulille.

Me ollaan vielä nuoria ja meidän aika on nyt, eikä ehkä sitten joskus kun pankkitilillä on 50 tonnia rahaa, omistat omakotitalon ja kaksi omaa autoa ja sulla on korkea sosiaalistatus.

Toistan, se oikea ei kiinnostu sun statuksesta tai varallisuudesta, vaan sinusta ihmisenä. Siispä rohkeasti deittailumaailmaan siitä veliseni!

 

[Ann Arbor]

@Loorz15 @Breeze Harbour Käsitän kyllä, että mikäli juuri esim. omaa varallisuutta pitää "deal-breakerina", pystyykö lähestymään kiinnostavan oloista naista, joutuu sikäli käytännössä aina pettymään, sillä maailmasta ja todennäköisimmin myös samasta kaupungistakin samoilla parisuhdemarkkinoilla olevia miehiä, joiden varallisuus ja sosiaalinen status on itseä korkeampi. Toki jonkinlaiset säännölliset tulot ja taloudenhallinta, mitkä mahdollistavat esim. ulkona syömisen ja kulttuuritapahtumissa käymisen nähdään monesti osana peruselämänhallintaa, mutta työnarkomaanina ja armottomana säästäjänä tämän tason olen ylittänyt kyllä.

Kaiketi taustalla on ennen kaikkea krooninen riittämättömyyden tunne. Sen voin kertoa, että elämäni pisin, oikeastaan ainoa pidempi vakituinen parisuhde päättyi pettymykseen, minkä toki voi kuvailla melko klassisena erilleen kasvamisena, mutta sain loppuvaiheessa suhdetta aika lailla suoraa läksytystä silloisen työurani ja ehkä voi sanoa myös sosiaalisen etabloitumiseni rajallisuudesta. Ei siinä, opin paljon. Riittämättömyyden tunnetta on ollut helppo paeta yhdessä vaiheessa äärimmäisen kurinalaiseen urheilemiseen (25 000 askeleen päivätavoitteeseen oli pitkän aikaa päästävä hinnalla millä hyvänsä, enkä sallinut itselleni lepopäiviä.), kuin äärimmäiseen työntekoon ja säästäväisyyteen. Mutta vaikka läski katosi kropasta (Jonkin verran tullut nyt takaisin.) ja pankkitili karttui, en minä pohjimmiltani ollut juuri onnellisempi, mitä aiemmin. Toki taannoin toimeentulotuen varassa olleena, taloudellinen mielenrauha vähentää arjen stressiä oleellisesti.

Isossa kuvassa lukeudun hyväosaisimpien ihmisten joukkoon tässä maailmassa, kuten useimmat perusterveet ja normityötä tekevät suomalaiset ja tiedostan täysin tämän.

 

[koukku]

Onnea, siitä se lähtee! Käyttämättömät paikat alkavat kaduttaa useammin kuin käytetyt, vaikka juttu karahtaisikin. Eikä kannata ajatella mitään karahtamisia tässä vaiheessa, otat nyt vaan rennosti ja menet paikalle niin paineettomana kuin vain suinkin pystyt.

Anteeksi jo etukäteen (pun intended) hassutteluni, mutta "mene treffeille mahdollisimman paineettomana" -tekniikkaa on kokeiltu ennenkin ja ihan hyvin meni silloinkin.

Linkki: https://www.youtube.com/watch?v=mbFx0CbaIlY

Kohtaus leffasta There is Something About Mary.

 

[MacRef]

@Laiskiainen Hienoa, että homma etenee.

Voi olla, että neuvoni on tyhmä ja muut saa dumata sen. Mutta, kerroit itse olevasi sosiaalisesti vähän pökkelö. Ja sinun on vaikea lukea / tulkita tilanteita. Niin kuin nyt oli nähtävissä, onneksi nainen jatkoi aloitetta pidemmälle. Voisi olla ihan järkevää kertoa tuolle naiselle tuosta ”ongelmastasi” ja siten tuoda hänelle selväksi, että jos et aina vastaa tai toimi ns. normaalien odotusten mukaisesti, niin se ei johdu siitä, ettei sinua kiinnostaisi vaan siitä, että et (vielä) osaa. Samalla antaisit toiselle osapuolelle ”luvan” ottaa ohjia tilanteissa.

 

[Laiskiainen]

@Laiskiainen Hienoa, että homma etenee.

Voi olla, että neuvoni on tyhmä ja muut saa dumata sen. Mutta, kerroit itse olevasi sosiaalisesti vähän pökkelö. Ja sinun on vaikea lukea / tulkita tilanteita. Niin kuin nyt oli nähtävissä, onneksi nainen jatkoi aloitetta pidemmälle. Voisi olla ihan järkevää kertoa tuolle naiselle tuosta ”ongelmastasi” ja siten tuoda hänelle selväksi, että jos et aina vastaa tai toimi ns. normaalien odotusten mukaisesti, niin se ei johdu siitä, ettei sinua kiinnostaisi vaan siitä, että et (vielä) osaa. Samalla antaisit toiselle osapuolelle ”luvan” ottaa ohjia tilanteissa.

Ihan rehellisesti sanottuna en ole vielä ajatellut tätä asiaa kovin pitkälle. Sen lisäksi, että tänne olen asiantilasta joskus muutama vuosi sitten (ja nyt) en ole pitänyt kokemattomuudestani meteliä, ja jos joskus on joku jotain kysellyt, olen sitten vaan kertonut olleeni tässä nyt ihan sinkkuna joitakin vuosia.

Näin ollen ei minulla varsinaisesti ollut suunnitteilla aloittaa tätä "enemmän tutustumista" tällaisella keskustelulla. Toki etenkin siinä vaiheessa, jos päädytään tutustumaan toisiimme nyt sovittuja leffatreffejä enemmän, niin asia pitänee jossain vaiheessa pitänee ottaa "ongelmani" niin kokemattomuuden, kuin erilaisten hiljaisten signaalien tulkitsemiseen kanssa. Missä vaiheessa sitten näin kannattaa tehdä onkin sitten hyvä kysymys. Alustavasti olin ajatellut jossain sivulauseessa mainita ettei tälläinen ole minulle ihan jokapäiväistä tms, mutta tämän suunnitelman saa vapaasti ampua alas.

 

[-pasi-]

Facebook-ryhmissä voit tietysti olla suht hiljaa taustalla ja katsella, keitä on ollut viime aikoina hoodeilla, ja olla sitten yhteydessä kiinnostusta herättäviin henkilöihin. Eli ei tarvitse välttämättä olla ”tuhansien ihmisten arvioitavana”, jos itsesi julkisesti esiin laittaminen ei tunnu oikealta. Kyllä tuolta porukat seuraa löytävät, ja sanoisin että yhtä hyvällä tai huonolla menestyksellä kuin muualtakin. Yksi hyvä tuttuni on järkännyt FB:n kautta useammatkin treffit, ja etäämpää tiedän pariskunnan, joka on päätynyt ihan yksiinkin Facebookin sinkkuryhmän kautta. Sama juttu kuin muissakin ryhmissä ja palveluissa, eli Facebook-sinkkuryhmät sopivat joillekin paremmin ja toisille huonommin. Kokeile itse. Avoimen positiivinen asenne ilman yletöntä mailasta puristamista on eduksi tuollakin.

Itse olen nykyisessä parisuhteen löytänyt facebook ryhmästä, luonnollisesti kun en ole enää sinkkuryhmissä niin tiedä onko ne samalla tavalla hiljentynyt kun monet muut ryhmät, ennen järjestettiin miittejäkin pitkin Suomea jatkuvasti, näissäkin syntyi pareja vaikka harvoin ne oli mitään väkisin puurtamista vaan pidettiin vaikka mökillä hauskaa tai miitattiin baarissa kaveriporukalla.

Se hyvä puoli noissa ryhmissä että vähän viestejä tutkimalla ne toivottomimmat tapaukset sieltä löytyy ja ehkä vähän saa muiden käytöksestä kiinni että ketä kannattaa lähestyä, ketkä käy kaikki läpi jne.. Usein tuntuu että ne jotka taustalla "hiljaa" kyttäilee pääsee parhaimpiin tuloksiin kun ne jotka kokoajan äänessä. Tietenkin jotain yksittäisiä viestejä kannattaa pistää sinne mutta ei pommittaa palstaa täyteen ja missään nimessä ei kannata omaa yksinäisyyttä ja pitkää sinkkuna olemista tuoda esille, itkeä sitä ettei kukaan halua nähdä, sama kyllä koskee facebookissa muitakin ryhmiä esim. kaveriryhmiä.

 

[Läskisalo]

Ihan rehellisesti sanottuna en ole vielä ajatellut tätä asiaa kovin pitkälle. Sen lisäksi, että tänne olen asiantilasta joskus muutama vuosi sitten (ja nyt) en ole pitänyt kokemattomuudestani meteliä, ja jos joskus on joku jotain kysellyt, olen sitten vaan kertonut olleeni tässä nyt ihan sinkkuna joitakin vuosia.

Näin ollen ei minulla varsinaisesti ollut suunnitteilla aloittaa tätä "enemmän tutustumista" tällaisella keskustelulla. Toki etenkin siinä vaiheessa, jos päädytään tutustumaan toisiimme nyt sovittuja leffatreffejä enemmän, niin asia pitänee jossain vaiheessa pitänee ottaa "ongelmani" niin kokemattomuuden, kuin erilaisten hiljaisten signaalien tulkitsemiseen kanssa. Missä vaiheessa sitten näin kannattaa tehdä onkin sitten hyvä kysymys. Alustavasti olin ajatellut jossain sivulauseessa mainita ettei tälläinen ole minulle ihan jokapäiväistä tms, mutta tämän suunnitelman saa vapaasti ampua alas.

Kyllä se sellainen oikea hetki näyttäytyy, jos sellainen on ollakseen, kun olet vaan oma itsesi. Itse en usko, omiin kokemuksiin perustuen, kauhean tarkasta suunnittelusta olevan muuta kuin haittaa. Kyllä ne asiat siitä omalla painollaan etenevät.