N.Y. Rangersin tulevaisuus

  • 34 961
  • 358

JLand

Jäsen
Suosikkijoukkue
NY Rangers, NY Yankees, NY Giants
Rangers siis voitti toissailtana Öljyn 5-2. Oilers vei laukaukset, mutta Salon avustuksella Rangers piti pisteet Manhattanilla.

Mike York sai syöttöpisteen ja ansaitut aplodit yleisöltä, mutta oli jäällä kolmen takaiskumaalin aikana. Muutenkin Yorkien peli oli aika hermostunutta ja mies myönsikin puristaneensa keppiä kaksinverroin. Oli todella hienoa kuulla, että Mike on sopeutunut Edmontoniin ja nauttii pelaamisesta siellä. Good luck Yorkie!

Kun Petrovicky sai ajassa 10.57 jäähyn ensimmäisessä erässä, mittautti McTavish Petr Nedvedin mailan, joka paljastui sääntöjen vastaiseksi. Tuli heti mieleen, että York käräytti vanhan joukkuetoverinsa, mutta vieressäni istunut Oilers fani kertoi sen olleen 99% varmuudella Mike Comrie. Jouni varmasti tietäisi paremmin, mutta minulla on sellainen käsitys, että Comrie on tehnyt tätä aikaisemminkin, vai? Deng yo!!

Tuli mieleen kun seurasin faneja Nedvedin maalin jälkeen, että ansaitseeko Rangers Gardenin yleisöä: ottelussa alkoi vain kaksi "Let's Go Rangers" chantia ja loppuajan suurin osa porukasta keskittyi buuaamiseen (?). Toisella puolellani istunut työtoverini pomppasi Petrin maalin jälkeen pystyyn ja huusi "you still suck!". Lisäksi kun joukkue asteli toisessa erässä johtoasemassa jäälle, nuo maininut "fanit" buuasivat joukkueelle.

Craps-pelissä vieraiden johtaessa 1-2 yleisö keskittyi morkkaamiseen sen sijaan, että olisi yrittänyt kannustaa joukkuetta eteenpäin. Vaikka olen täällä jo jonkin aikaa asunut, niin silti ihmettelen, että miksi vitussa nämä kaikkitietävät pellet sitten ylipäänsä saapuvat peleihin. Section 305:n yksi pääjehuista, Jimbo, kertoi että "Until the product gives me something in return, I will boo".

Tom Poti, jonka boobirds ovat ottaneet silmätikukseen, kertoi että miksi hänen pitäisi edes yrittää esittää yleisölle mitään, jos se kerran ei tyydyty mistään. Virne naamallahan tuo oli sanottu, mutta totuuttakin siitä löytyy. Juteltuani pitkään Brian Leetchin kanssa tuossa päivänä eräänä Brian nosti esille sen, että joukkue hermoilee kotiyleisön edessä tällä hetkellä enemmän kuin koskaan aikaisemmin.

- Se alkaa ensimmäisen ylivoiman aikana, jos emme tee maalia ja loppuu vasta kun johdamme 5-1, kertoi Brian.

Yleisön kriittisyys on ollut yksi syy muun muassa siihen, miksi Dan Blackburn ei ole aloittanut kotimatseja, eikä aloita varmasti ensi iltanakaan. Trottier sanoikin, että Dan pelannee road tripillä vähintään kaksi ottelua, ilman suurimpia paineita.

Yksi ongelma-alueista on tällä kaudella ollut ylivoima. Alivoiman Trottier (tai siis O'Reilly ja Schoenfield) on saanut loistavaan kuntoon, mutta ylivoima tökkii edelleen. 2/28 on surkea tilasto.

Vaikkei ylivoimalla enää pahemmin lauotakaan silmittömästi, niin Rangers ei näytä laukovan lainkaan, minkä lisäksi ylivoimakuvioissa puuttuu maalin edestä jatkuvasti mies. Lindrosin ja Holikin siellä pitäisi olla, mutta kumpikin on keskittynyt tähän mennessä lähinnä tekemään peliä, joka on Leetchin, Nedvedin ja Potin tehtävä.

Kuvaavaa onkin, että ainoa, joka maalille on ylivoimissa parkkeerannut on Messier, tai Samuelsson silloin kun hän on ylivoimaa pelannut. Öljyä vastaan Eric viihtyi Salon edessä jo hieman enemmän, joten kehitystä on tapahtumassa. Vielä kun saataisiin niitä laukauksia. Etenkin Poti saisi pikkuhiljaa ruveta laukomaan sen sijaan, että yrittäisi aina hakea Burea uhkarohkeilla pokittaissyötöillä.

Kun nyt vauhtiin päästiin niin jatketaan. Taisin viimeisimmässä viestissäni mainitakin jo Dale Purintonin parantuneet otteet. Dale on 14 pelaamassana pelissä kerännyt jo nyt yhden kauden piste-ennätyksensä ja teki pari viikkoa sitten NHL-uransa avausmaalin Nashvillen verkkoon. Dalesta onkin alkukaudella tullut fanien suuri suosikki. Hanskaaminen on jäänyt vähemmälle ja mies on keskittynyt enemmän pelaamiseen. Vertailut Beukeboomin eivät ole mielestäni aivan tuulesta temmattuja, sillä Dale on pelannut varmasti ja aggressiivisesti since day 1 of the season. Hän on silminnähden vähentänyt sitä päätöntä juoksemista ja kikkailua kiekon kanssa, mikä on ollut monen fanin ja Trottierin mieleen. Nopeus tahtoo välillä vielä pettää, mutta muuten Dale on ollut hyvä. Palkintona mies on pääsyt pelaamaan ajoittain jopa ylivoimaa.

Lundmark naputti muuten viime iltana pisteet 3G 2A Hartfordin murjoessa St. Johns 8-2 kotonaan. Ne jotka kirosivat Satherin alimpaan helvettiin Jamien passituksen myötä, voivat olla rauhassa; the kid will be back. Tripp teki 11 maalinsa yhtä monessa pelissä ja johtaa koko liigan maalintekijätilastoa. Kutsua ylös ei kuitenkaan kannata odottaa, sillä miehen liike ei riitä mitenkään vielä NHL:n. Kloucek pelasi jälleen yhden so-so pelin, ja kuten olen monasti maininnut, mies on lähtökuopissa. Treidi Atlantaan kariutui siihen, että Slats ei halunnut luopua eräästä sentteristä. Kauaa ei tarvitse kuitenkaan odottaa kun yksi suosikeistani todennäköisesti häipyy ja nousee eliittiin jossain muualla. Bleh.

Muita treidihuhuja ei kannatta ottaa liian tosissaan. Barnaby ei ole lähdössä Ottawaan, vaikka Muckler on niin yrittänyt uskotellakin ja Rangers on ollut kiinnostunut Rachunekista.McCarthya yritetään shoppailla, mutta miehen suuri palkka ei ole innostanut muita joukkueita hankkimaan varjojen mailla vaeltanutta Sandy "tappelen kun jaksan mutta ensiksi teen 20 maalia 35 pelissä" McCarthya.

Tänään Manhattanille saapuu Calgary Flames, joka pelaa ilman maalivahti Roman Turekia. Eilen MSG:n Sports Minutessa Trottier painotti avausmaalin tärkeyttä, joten Rangers tulee alussa kovaa. Holik palaa kokoonpanoon.

Good gawd, jos vaikka menisi nukkumaan.

ja btw, missä ovat kaikki tämän boardin Rangers-henkiset? Tämä yksinpuhelu alkaa käydä tylsäksi :-)
 
Viimeksi muokattu:

JLand

Jäsen
Suosikkijoukkue
NY Rangers, NY Yankees, NY Giants
Eipäs muuten Holik välttämättä pelaakaan tänään. Paluu voi venyä aina 11. päivän Sharks peliin. Game time decision, sanoi Trottier.

Alkoi muuten pikkuisen äsken vituttamaan kun katselin kevään '97 Itäisen Konferenssin kuudetta finaalipeliä Flyers vs. Rangers, viimeisin playoffs matsi, jonka Rangers on pelannut.

Muistan kuin eilisen päivän sen Leetchin vedon. Sanoin isoveljelleni "wow, I didn't even see that." - Yeah, neither did Hextall!

Tai sen Renbergin voittomaalin kun Richter seikkaili oman maalin takana. Ja sitten Lindros jyräsi Messierin yli ja löi loppunumerot tyhjiin. Voi vittu meinaan vitutti silloin ja vituttaa nyt. Toivottavasti E saa vielä joskus samanlaisen draivin päälle New Yorkissa.

Shit.
 
Viimeksi muokattu:

Habby

Jäsen
Suosikkijoukkue
Les Canadiens de Montréal, John Ferguson Sr
Viestin lähetti JLand

Craps-pelissä vieraiden johtaessa 1-2 yleisö keskittyi morkkaamiseen sen sijaan, että olisi yrittänyt kannustaa joukkuetta eteenpäin. Vaikka olen täällä jo jonkin aikaa asunut, niin silti ihmettelen, että miksi vitussa nämä kaikkitietävät pellet sitten ylipäänsä saapuvat peleihin. Section 305:n yksi pääjehuista, Jimbo, kertoi että "Until the product gives me something in return, I will boo".

Itse ymmärrän täysin joukkueelle buuaamisen, mutta vain jos joukkueella ei asenne riitä. Jos joukkue taistelee ja näkee, että yrittää, niin sitten en ymmärrä. Varsinkin jos asenneton peli jatkuu pelistä toiseen, niin kotiyleisö saa näyttää tyytymättömyytensä.

Rangersin yrittämisestä en osaa sanoa, koska olen nähnyt vain kaksi peliä.

Heh, Montrealissa on viime vuosina useastikin buuattu kotijoukkueelle. Muutama kausi takaperin NHL:n silloinen surkein joukkue Tampa kävi nappaamassa Montrealista pisteet 6-0 -tai 6-1-luvuin. Kolmannessa erässä aina, kun Canadien kosketti kiekkoa yleisö buuasi ja kun Lightning-peluri piti kiekkoa hallussa, yleisö taputti ja hurrasi. Molson Centren yleisö antoi Tampalle standing ovationin, kun joukkue teki kuudennen maalin. Muistaakseni tuolloin Montrealilla oli vielä kohtalainen joukkue, ei siis se AHL-joukkue, joka Montrealissa pelasi André Savard'n ottaessa joukkueen haltuunsa.

Mm. Vladimir Malakhov ulos savustettiin tämän laskettelu-tapauksen jälkeen buuaamalla jokaikisessä kotiottelussa, kun mies koski kiekkoon, kun hänen nimensä kuulutettiin maalintekijänä, syöttäjänä etc.

Kuitenkin, jos katsojat maksavat satakin taalaa yhdestä ottelusta katsoakseen suosikkijoukkuettaan livenä, niin pienintä mitä voi vaatia, on se että joukkue yrittää.
 
Viimeksi muokattu:

JLand

Jäsen
Suosikkijoukkue
NY Rangers, NY Yankees, NY Giants
Samaa mieltä. On eri kuitenkin eri asia buuata joukkueelle kolmannen erän lopulla 2-6-lukemissa kuin toisessa erässsä 1-2-takaa-ajoasemassa. Minua alkaa oikeasti vituttaa istua nykyisellä paikalla. En väitä, ettenkö itse olisi koskaan buuannut, mutta tämä nykyinen meininki alkaa mennä jo naurettavuuksiin. Potin tarvitsee todennäköisesti kerätä 4 syöttöpistettä ja 16 taklausta per ottelu, jotta hänelle ei buuattaisi.

Sama jatkui tänä iltana kun Leeth teki jatkoaikamaalin: osa yleisöstä buuasi Brianille. Okay, paikalliset fanit haluaa menestystä ja heti, mutta tällä kannustuksella sitä on turha odottaa. Kolmannessa erässä Garden alkoi jo hieman muistuttamaan viime vuoden alun menestysmeininkiä, mutta Rangersin hukattua erän lopussa ylivoiman 7 laukauksesta huolimatta (McLennan torjui kaikki mahdottomatkin), buuaus alkoi taas.

Keskustelin WFAN:lla kommentaattorina toimivan entisen Rangers-hyökkääjä Brian Mullenin kanssa ja myös hän ihmetteli meikäläisten käyttäytymistä. Joukkue on viime peleissä taistellut, raatanut ja todellakin tehnyt töitä. Koko homma on ollut lähinnä onnesta kiinni kun Dvorak on kolkutellut tolppia ja Lundmarkin vedot ovat osuneet maaliviivalla seisoneen pakin housuihin.

Tämä iltainen Flames-peli oli hyvää kiekkoviihdettä, vaikka maaleja nähtiinkin vain yksi. Blackburn ja McLennan pelasivat maalissa loistavasti ja molemmat joukkueet esittivät hyvä, aggressiivista kiekkoa. Kolmannessa erässä Rangers haki vimmatusti voittomaalia ja ansaitsi voittonsa. Tosin Drury ja Iginla osuivat alivoimalla kumpikin tolppaan.

Rangers lähtee nyt 12 päivän road tripille, jossa kohdataan Columbus, San Jose, Calgary ja Vancouver.
 

Nikke

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sinivalkokeltainen
Outoahan tuo on mutta kyllä jo alkuvuonna '99 jolloin neljässä Rangersin pelissä kävin osattiin NYR:lle buuata. Paikallisottelussa Islandersia vastaankin buuattiin kunnes Graves teki jatkoajalla voittomaalin. Mutta osattiin sitten Jerseyssäkin. Eräs peruspunaniska huuteli Green Bay Packersien rotsi päällä "Let's Go Packersia", kannusti tytärtään tanssimaan pelikatkoilla, huusi "Scotty learn to skate" kun Stevensilla oli kiekko ja "Alcoholik" kun Holikilla oli kiekko. Joten kuten saattaa arvata miehellä riitti huutamiseen aihetta.

Miltäs JLand näyttää Ekmanin tilanne? 4 peliä farmissa, 1+3=4 ja Rangersin peli ei nyt ihan ole uomissaan. Ollaanko Ekmania mahdollisesti nostamassa? Tripp ja ikuinen lupaus Fata varmaan saavat mahdollisuuden, eikö?
 

JLand

Jäsen
Suosikkijoukkue
NY Rangers, NY Yankees, NY Giants
Viestin lähetti Nikke

Miltäs JLand näyttää Ekmanin tilanne? 4 peliä farmissa, 1+3=4 ja Rangersin peli ei nyt ihan ole uomissaan. Ollaanko Ekmania mahdollisesti nostamassa? Tripp ja ikuinen lupaus Fata varmaan saavat mahdollisuuden, eikö?

Dixon Ward ja Hanna Barberra (LaBarbera) lähetettiin tänä iltana Hartfordiin.

En ole nähnyt vielä yhtään Packsien peliä, mutta mitä olen kuullut niin Ekman ei ainakaan ole ensimmäisten joukossa, keitä sieltä mahdollisesti nostetaan. Hyvä Camp kuivui siihen, että Niklas hukkasi pre-seasonilla annetut mahdollisuudet. Pelasi muun muassa ykkäsketjussa Buren ja Lindrosin kanssa, mutta saldoksi ei jäänyt yhtään mitään.

Lundmark tulee satavarmasti viikon parin sisällä takaisin. Fata on jo pariin otteeseen käynyt ylhäällä, mutta ei ole vakuuttanut. Miehellä on kyllä vauhtia, mutta pelissä ei tahdo pysyä ajatus oikein mukana.

Tripp on paukuttanut jo league leading 11 maalia tällä kaudella, mutta ei tule saamaan ainakaan tänä vuonna mahdollisuutta ylhäällä. Liike ei oikein tahdo riittää, vaikka maaleja tuleekin. Mies on auttamatta myöhässä esimerkiksi puolustusvelvotteista, jos sinne pitää kiirehtiä hyökkäysalueelta.

Lundmark on tällä hetkellä ainoa, joka Hartfordin jätkistä pystyy tätä tiimiä auttamaan, vaikka ei se peli edelleenkään ole niin huonoa ollut kuin sarjataulukko näyttää.

David Karpa on saanut olkapäänsä kuntoon ja pelannee ehkä torstaina Flames pelissä Lefebvren paikalla.

En nyt muista mistä luin tai kuulin, mutta Rangers on huhujen mukaan kiinnostunut Dmitri Yuskevitshista (sp?).
 

JLand

Jäsen
Suosikkijoukkue
NY Rangers, NY Yankees, NY Giants
CBJ vs. NYR 6-3

Tuli aika lahjakkaasti turpaan eilen illalla.

En tiedä mitä joukkueessa on kahden päivän aikana tapahtunut, mutta samanlaisesta pelistä, jota näimme Oilers- ja Flames-matseissa ei ollut tietoakaan. Ilmeisesti se taisteluhenki oli jäänyt Stinkin' Islandille.

Ottelu oli ohi jo reilussa 15 minuutissa kun Nash, Hyvönen ja kumppanit iskivät 3 maalia. Rangers pääsi vielä toisessa erässä iskemään kolme maalia, mutta Blue Jackets pelasi kolmannen erän niin järkevästi, ettei Blueshirstseilla ollut paljonkaan mahdollisuuksia.

Ylistämäni Blackburn oli surkea, pysäytettävissä olisi ollut vähintään neljä maalia. Toki puolustuksen (Kasparaitisin) virheet maaleja avittivat.

Ottelun lopussa Trottier lähetti sitten Jody Shelleyn huidottua Blackburnia kentälle McCarthyn, Oliwan ja Barnaby, jotka aloittivat varsinaisen hulabaloon summerin soidessa. Hyvä veto Trottierilta siinä mielessä, että sama kaveri eli Shelly yritti jo pre-seasonilla teloa niin Lindrosia kuin Malakhoviakin.

Pelitason heilahtelu on tällä hetkellä niin hirveää, että koskaan ei tiedä mitä pelistä kannattaa odottaa. Toisena iltana kaatuisi Avs ja toisena iltana taas Trashers pieksisi jätkät 9-0.

Trottierin asemasta ei kukaan ota enää selvää. Kaksi vaikutusvaltaista mediapersoonaa eli John Davidson ja Larry Brooks höystettynä John Dellapinalla ovat olleet savustamassa Trottsia ulos jo viikon päivät. Rehellisesti sanottuna minäkin olen jo alkanut epäilemään Bryanin panosta. Ilmeisesti penkin takana on tällä hetkellä kolme niin erilaista persoonaa (hiljainen Trottier vs. vahvat Schoenfeld & O'Reilly), että roolitukset eivät mene yksiin.

Jotainhan tässä täytyy tehdä, sillä aaltoliike on ollut sen verran suurta, että kausi on kääntymässä farssiksi jo ennen kuin se on ehtinyt edes kunnolla alkaakaan. Kuten taisin jo aiemmin mainitakin; jos Trottier lähtee niin Schoenfeld ottanee ohjakset käsiin.

Toinen vaihtoehto olisi Nolan, mutta niin kauan kuin Sather vaikuttaa joukkueen pääpiruna, Tedia ei Manhattanilla nähdä. Sad but true. Nolan olisi kesällä halunnut päättää itse apulaisvalmentajistaan, mutta Sather oli päättänyt ottaa hommaan Schoenfieldin ja O'Reillyn, mikä taas ei tyydyttänyt Nolania. Lisäksi Sather saa Trottierin ollessa vastuussa vaikuttaa vähän kaikenlaisiin asioihin joukkueen sisällä, mikä ei olisi mahdollista Nolanin kanssa, joka ehdottaisi Slatsille harvinaisen selvästi mielipiteiden työntämistä sinne minne päivänvalo ei pääse.

Katsotaan nyt mitä tapahtuu. Treidejäkin on luvassa.
 

JLand

Jäsen
Suosikkijoukkue
NY Rangers, NY Yankees, NY Giants
Potvin sucks!

Viikko on vierähtänyt tuloksena kaksi voittoa - San Josesta ja Calgarysta - sekä tappio tänä iltana Nuckseille.

Trottierin toimitsijakielto, liigan Rangersille langettamat sakot etc. piiskasivat joukkueen loistavaan peliin maanantaina San Josessa, kahden erän verran. Czech Mates II oli hyvässä vedossa ja Lindros alkoi näyttämään merkkejä heräämisestä. Mies parkkeerasi maalille, käytti kroppaansa ja pyöri kulmissa. Sharks oli kaksi ensimmäistä erää melko lailla ottava osapuolena, kunnes jotain tapahtui.

Kolmannessa erässä Sharks kavensi ja sai vielä päälle heppoisen ja erittäin kyseenalaisen rankkarin, jonka Stephane Matteau käytti hyväkseen. Sharks painoi lopussa rajusti päälle, mutta teinivahti Dan Blackburn kesti ilmiömäisesti Rangers-maalilla.

Ottelussa tuli esille tämä jokavuotinen perisynti, josta ei näköjään millään päästä eroon. Nimittäin se, että nämä saatanan pelit kestävät edelleen 60 minuuttia, eivät 38 minuuttia ja 49 sekuntia. Sharks olisi ilman Blackburnin loistavia otteita latonut viimeisessä erässä toistakymmentä maalia, sen verran lahjakkaasti puolustajat Malakhov etunenässä unohtivat taas toimenkuvansa.

Tuolla tappeluketjun puolella jo puhuttiinkin tuosta Barnaby/Harvey episodista, joten ei siitä sen enempää kuin että mun mielestä Matty hoiti koko tilanteen todella viisaasti, joskin monen mielestä raukkamaisesti. Kauneus on katsojan silmissä.

Calgaryssa kotijoukkue siirtyi ensimmäisen erän lopulla johtoon, mutta Rangers punnersi toisessa erässä Nedvedin ja Samuelssonin maaleilla ohi ja taisteli vieraspisteet itselleen. Blackburn oli jälleen maalissa loistava. Parjatut Lindros ja Bure eivät saaneet oikein mitään aikaan. Ottelun jälkeen Calgaryn TV-toimittajat totesivat Rangersin pelanneen v-mäistä peliä. Noita sanoja ei olla kuultukaan sitten muutamaan vuoteen Beuken ja Samuelssonin jätettyä pelikentät.

Pari-kolme tuntia sitten päättynyt Canucks-peli oli kauttaaltaan hyvää jääkiekkoa, numerot olisivat yhtä hyvin voineet olla toisin päin. Blackburn pelasi taas mahtavan pelin, vaikka lahjoittikin Nucksien toisen maalin helpolla irtokiekolla. Toisessa erässä Nuckseilla oli hyvä tilaisuus karata ottelussa tavoittamattomaan johtoon, sillä Rangers oli erässä täysin unessa.

Kolmannessa erässä Bure sai kiekon vihdoinkin maaliin, mutta jostain kumman syystä isuma hylättiin paitsiona. Bullshit call. Messier kavensi vielä lopussa, mutta minkäänlaisia pahempia paikkoja Rangers ei lopussa pystynyt järjestämään.

Vieraspelikiertueelta oli siis saldona kaksi voittoa ja kaksi tappiota. Saldo on juuri sellainen kuin vähän osasin etukäteen odottaakin. Columbus-matsi oli surkea, mutta muuten joukkue pelasi ihan siedettävää kiekkoa.

Kiertueen ainoat voitot muuten tulivat, kun penkin takana peliä johtivat Schoenfeld ja O'Reilly Trottierin kärsiessä toimitsijakieltoaan. Ero esimerkiksi Schoenfeldilla ja Trottierilla on kuin yöllä ja päivällä. Trottier on kuin viilipytty, seisoo hiljaisena ja rauhallisena pelaajien takana kun Schoenfeld puolestaan eläytyy ja tuo julki mielipiteitään läpi ottelun. Älkää nyt saako väärää kuvaa, minä en ole potkimassa Trottieria pois, sillä peli on ollut ajoittain parempaa kuin vuosikausiin.

Tästä päästäänkin sitten siihen, miksi se peli on oikein takkuillut. Two names: Eric Lindros ja Pavel Bure. Lindros on tehnyt koko kauden aikana vain 2 maalia, molemmat yli kuukausi sitten Buffalossa, ja yhteensä seitsemän pistettä. Bure puolestaan ei ole saanut pistettäkään yhdeksässä viimeisessä ottelussa.

En tiedä, että mistä helvetistä siinä oikein on kysymys, miksi kaksikko ei ole päässyt viime kautiselle tasolleen. Lindros on pelannut erittäin ailahtelevaisesti ja Bure näyttää välillä siltä kuin häntä ei kiinnostaisi koko jääkiekko hevon vittuakaan. Lindros on viime peleissä näyttänyt jo hieman piristymisen merkkejä, mutta esimerkiksi viime kauteen verrattuna Eric on ollut suuri pettymys. Bure takoi maaleja ja pisteitä alkukaudella, mutta katosi sen jälkeen mystisesti jonnekin.

Molempien kavereiden tehottomuudelle on esitetty täällä lukuisia teorioita. Lindros sai Sabres-pelissä toisen maalinsa jälkeen kovan tällin ja näytti hetken aikaa siltä kuin mies olisi pudonnut pahemman kerran.

- I just got the wind knocked out of me, that's all, sanoi Lindros silloin. Totuus kuitenkin on, että mies ei ole tuon niitin jälkeen ollut entisensä.

Buren polvesta on puhuttu paljon ja en sulkisi sitä pois kuviosta. Lisäksi on kiertänyt huhuja, joidenka mukaan Bure taistelisi koko ajan sitkeää virusta vastaan ja että miehen käyttämät lääkkeet olisivat vieneet Pavelilta voimia.

Itse kuitenkin näkisin asian niin, että molempien täytyy alkaa pelaamaan omaa peliään. Kumpikin ilmiselvästi odottaa toisen break outia, joka sitten toimisi perseelle potkijana molemmille pelaajille. Lindros vaikuttaa olevan liian huolestunut Buren pelistä ja päinvastoin. Trottierin pitäisikin nyt ehdottomasti peluuttaa kaksikkoa eri ketjuissa, sillä yhteistyö on tällä hetkellä väkinäistä ja tottakai tehotonta.

Hyökkäyksestä on onneksi löytynyt muita vastuunkantajia, sillä välin kun the Dynamic Duo on etsinyt peliään. Mikael Samuelsson on ollut loistava, Matthew Barnaby on nostanut tasoaan selvästi viime kaudesta, kuten on tehnyt myös Petr Nedved. Czech Mates II eli Petrovicky-Nedved-Dvorak onkin ollut tähän mennessä joukkueen toimivin yhdistelmä, joskin Dvorakin peli on ollut edelleen pienessä hakusessa polvileikkauksen jäljiltä.

Olin kesällä täysin valmis jättämään ikääntyvän Captain Messierin pois kokoonpanosta, mutta vanha sotaratsu on päässyt näpäyttämään minua ja monta muuta arvostelijaa kovalla kädellä. The Messiah on latonut tähän mennessä 7 maalia, eniten koko joukkueesta on ollut monessa ottelussa Rangersin kantava voima. Papassa riittää näköään viirtaa. Esimerkiksi Mikael Samuelsson selvästi nauttii pelaamisesta Messierin kanssa, joka on pre-seasonista lähtien opastanut nuorta ruotsalaista kädestä pitäen huikeisiin suorituksiin.

Rem Murray on myöskin yllättänyt positiivisesti. Mies pääsi pelaamaan Sharks-pelissä ykkösketjuun Lindrosin ja Buren vierelle ja kiitti heti valmennusjohtoa luottamuksesta iskemällä tehot 2+1. Murrayn tulo paransi selvästi hetkellisesti etenkin Lindrosin peliä. Buren haluttomuus on ollut niin silminnähtävää, että jotain siihen on pakko pikkuhiljaa tehdä.

$45 miljoonan mies Bobby Holik on missannut tähän mennessä jo 10 ottelua jalkavamman vuoksi, mikä on herättnyt äreyttä ja keskustelua fanien keskuudessa. Mies loukkasi jalkansa pre-seasonilla, tuli takaisin kauden alkuun ja pelasi kipeällä jalalla siihen asti, kunnes jopa käveleminen rupesi olemaan mahdotonta. Nyt mies maksaa kovaa hintaa itsepäisyydestään ja on poissa vielä ainakin pari viikkoa, pahimmassa mahdollisessa tapauksessa jopa joulun tienoille asti. Suurimmat vihat Holik sai päällensä kommentista, jossa hän totesi, ettei tule olemaan täydessä pelikunnossa vasta kuin ensi kaudella saatuaan ensiksi hoitaa jalkaansa kesälomalla. Tuollaisia sammakoita ei monikaan täällä ole sulattanut vaan on kyseenalaistanut Holikin motiiveja ja haluukkutta pelata Manhattanilla alakanttiin menneen alkukauden jälkeen. 45 miljoonan dollarin mieheltä kun on odotettu hieman enemmän kuintehot 1+1, 10 jäähyminuuttia ja -4 plus/miinuslukemat.

Puolustus on - kuten olen moneen otteeseen todennut - ollut jos ei nyt erittäin hyvä niin ainakin huomattavasti parempi kuin viime kaudella. Kasparaitis on saamassa peliään pikkuhiljaa kuntoon ja Malakhovkin on parissa viime pelissä nostanut selvästi tasoaan. Leetch ja Poti olvat pelanneet läpi kauden hyvin. Erityispropsit ansaitsee Dale Purinton (josta olen tekemässä tällä hetkellä juuri haastattelua), joka on pelannut kuin uudesti syntynyt. Virheet ovat vähentyneet ainakin nelinkertaisesti, Dale on pitänyt oman pään puhtaana ja kerännyt samalla vielä mukavasti pisteitäkin.

Viimeisimmät tappiot ovatkin johtuneet hyökkäyksen tehottomuudesta eivätkä puolustuksen huonoudesta, kuten joissain medioissa on virheellisesti näköjään todettu.

Itse haluaisin nähdä Trottierin edes koittavan seuraavanlaisia ketjuja:

Messier-Lindros-Samuelsson
Petrovicky-Nedved-Bure
Barnaby-Murray-Dvorak
Donato-Fata-McCarthy

tänä iltana ketjut olivat

Murray(Messier)-Lindros-Bure
Petrovicky-Nedved-Dvorak
Barnaby-Messier(Murray)-Samuelsson

Muutoksen siitä yksinkertaisesta syystä siis, että Lindros ja Bure tarvitsevat selvästi etäisyyttä toisistaan. Samuelsson on vakuuttanut Messierin kanssa ja Captain palvelisi joukkuetta hyvin laidassa, jossa hän pelasi kolmannen erän illan 'Nucks-pelissäkin. Nedved puolestaan voisi olla Burelle se kaivattu pelimoottori.

Farmipelaajista sen verran, että Lundmark on naputellu mukavasti pisteitä Hartfordissa ja Kloucek on vihdoinkin löytämässä tasoaan. Jamie saa minun puolestani nauttia vastuuta Hartfordissa sen sijaa, että pelaisi jämäsekuntteja jarrukentässä täällä ylhäällä. Kloucekin tilanne on siitä hankala, että jos Malakhovia ei treidata, niin myö Tomaksen peliminuutit Manhattanilla olisivat minimaaliset varsinkin kun Purinton pelannut niin kuin jo mainitsin.

Maalivahtitilanne näyttää samalla kertaa huolestuttavalta ja valoisalta. Rangers-ikoni Mike Richter sai Edmonton-pelissä Todd Marchantin polvi-iskun seurauksena aivotärähdyksen ja on huilannut siitä lähtien. Richter kävi torstaina aivotärähdysspecialisti Karen Johnsonin - joka on hoitanut muun muassa Lindrosia ja Kenny Jönssonia - tutkittavana. Tutkimuksissa paljastui, että Richterin huono olo ja huimaus ovat seurauksia suht kovasta aivotärähdyksestä.

Rangers ei halua hoputtaa Richteriä takaisin, mutta totta on että koko uransa Manhattanilla pelanneen kumiukon uran jatko on tällä hetkellä vaakalaudalla. Viime kaudellahan Richter missasi viimeiset kymmenen peliä sen jälkeen kun oli saanut ensiksi lämmittelyssä ja sitten pelissä Chris Tamerin kudin kypäräänsä, mikä johti lopulta kallonmurtumaan ja aivotärähdykseen. Silloin Richteriltä kului kahdeksan viikkoa, ennenkuin mies oli taas pelikunnossa. Nyt vahingon ei pitäisi olla yhtä paha, mutta Richterin paluu on päivä päivän jälkeen yhä epävarmempaa. Kaksinkertaisena isänä (toinen lapsista syntyi kesällä) Miken on laitettava prioriteetit järjestykseen ja ajateltava, mitä kaiken tapahtuneen jälkeen seuraava tälli voi saada aikaan.

Sather onkin ollut yhteydessä muun muassa Byron Dafoeen ja Chicagoon Jeff Hckettin toivossa, mutta ratkaisuja ei ole vielä tehty, eikä tehdäkään, ennenkuin Richterin jatkosta saadaan täydellinen selvyys. Itse olen päivä päivältä skeptisempi Richter paluuta kohtaan. Tamerin laukaus kun aiheutti viime kaudella paljon sellaista vahinkoa, mistä julkisuudessa ei puhuttu.

Richterin ollessa poissa, on Dan Blackburn tilkinnyt maalin suuta enemmän kuin hienosti. "Rautavuorena" tunnettu jäätävän rauhallinen nuorukainen oli road tripilla yksi tärkeimmistä osatekijöistä siihen, että Sharks ja Flames ei nuijinut Rangersia jään rakoon silloin, kun joukkueella oli vaikeaa. Pieniä puutteita Daninkin pelissä vielä on. Blackie on turhan usein ja liian aikaisin polvillaan, joten vastustajat ovat päässeet rokottamaan yläkulmiin. Lisäksi hänellä on pahanatapana jättää takakulmia liian vapaaksi, mutta muuten mies on ollut loistava.

Niinpä herääkin kysymys, että jos/kun Richter palaa, niin onko järkevää istuttaa selvästi valmista nuorukaista penkillä ja peluuttaa loukkaantumisherkkää veteraania sen sijaan? Okei, ehkei Blackburn ole vielä valmis pelaamaan kokonaista kautta joukkueen ykkösenä, mutta Richterin toivoisin todella tajuavan, millaisen asian kanssa hän tällä hetkellä painiskelee. Haluan muistaa Miken sinä legendana, joka torjunnoillaan pohjusti vuonna 1994 Stanley Cupin Manhattanille enkä miehenä, jonka aivoista tehtiin vihannesta kerta toisensa jälkeen.

Blackburn on kahden-kolmen vuoden sisällä valmis ottamaan ykköstorjujan vastuun itselleen, mutta sitä ennen hän tarvitsee luotettavan oppi-isän, jolta ammentaa oppia. Jos Richteria ei enää jäillä nähdä, olisi ainakin mun mielestä välttämätöntä hankkia Dafoe tai vastaava takaamaan sen, ettei Blackburn joudu astumaan liian isoihin saappaisiin. Jossain vaiheessa sieltä tulee se huonokin peli. Danin yksi heikkouksista kun pakkaa olemaan se, että kun the kid pelaa alle tasonsa niin sinne uppoaa sitten *kaikki*. Niin Blackburnin kuin koko joukkueenkin avainteema on Trottierin tulosta lähtien ollut "Consistancy & accountability". Trottier on hoitanut oman osansa (accountability), nyt on aika muiden (lue: Jellohead Lindros ja Patricia Bure) alkaa lunastamaan odotuksia.

Ensi viikolla ohjelmassa on kaksi The Big Gamea. Torstaina Rangers vierailee täällä Suolla ja lauantaina Madison Square Gardenissa nähdään kauden ensimmäinen Rangers vs. Fishsticks-paikalliskamppailu. Jos Lindros ja bure vain löytäisivät maalijyvänsä, niin tämä joukkue olisi pysäyttämätön. Odotukset ovat jälleen korkealla, mutta koska olen pudonnut niin saatanan monta kertaa niin korkealta maanpinnalle, niin en odota uskalla odottaa liikoja. Devils on pelannut (valitettavasti) loistavasti alkukaudella ja Islanders-pelien lopputulosta on mahdoton ennustaa. Jos sama yritys ja henki, mitä on nähty Columbus-pelin joukkotappelun ja sen seurauksien jälkeen, niin Rangersilla ei pitäisi olla hätää. Pitäisi....

Voittoja kaivataan etenkin Gardenissa, sillä joukkueen on voitettava viimeistään nyt fanit puolelleen. Kriittisimmätkin mulkerot osaavat kannustaa joukkuetta, jos se vain jaksaa yrittää ja tarjoaa katsojille kunnon shown.

LET'S GO RANGERS!
 
Viimeksi muokattu:

JLand

Jäsen
Suosikkijoukkue
NY Rangers, NY Yankees, NY Giants
Coast to Coast...buttered toast

Jes, kotivoittoputki kasvoi jo kolmeen OT voitolla Duckseista. Bure ja Lindros katkasivat vihdoinkin surkeat maalittomat putkensa. Etenkin Buren jatkoaikamaali oli loistava..."Coast to coast, buttered toast", kuten JD asian näköjään MSG Networkilla ilmaisi.

Paikanpäältä katsottuna Rangers pelasi huomattavasti paremmin kuin Vancouverissa.Ducks vei toisen erän sata - nolla, mutta onneksi Blackburn piti joukkueen jälleen pelissä mukana. Tästä on hyvä jatkaa torstaille kun Rangers-kannattajat valtaavat Meadowlandsin.
 
Viimeksi muokattu:

Habby

Jäsen
Suosikkijoukkue
Les Canadiens de Montréal, John Ferguson Sr
Re: Potvin sucks!

Viestin lähetti JLand

Sather onkin ollut yhteydessä muun muassa Byron Dafoeen ja Chicagoon Jeff Hckettin toivossa

Heh, Sather on hassu mies ja dementiakin taitaa ruveta jo vaivaamaan. Mitä se mies Chicagoo soittelee, kun Jeff Hackett ei ole pelannut siellä enää neljään vuoteen?
 

JLand

Jäsen
Suosikkijoukkue
NY Rangers, NY Yankees, NY Giants
Sen siitä saa kun hyppii tälla lailla ylhäällä yömyöhään. Assosiaatiot (wow what a word) kun jostain syystä yhdistivät nimen Hackett Chicagoon. Joo joo, ja loppuun cliche "Montreal piti sanomani"...lukee noita juttuja sentään joku :-)...thanks for pointing it out.

Anyway, eipä tullut ainakaan Dafoe tänne ja tuskin tulee Hackettkaan. Blackburn pelaa ykkösenä niin kauan kuin Richter on poissa, ja tähän mennessä Dan boy onkin suoriutunut tehtävästään kiitettävästi.

"JD: Got any Ranger tattoos?

Fan: Nope, but Erica Cairns has an 'm' on one butt cheek and an 'm' on the other. When he bends over it spells mOm, and when he does a hand stand it spells wOw."

Work calls...
 

ozo

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL, Latvia, Dinamo Riga
On ollut huhuja mm. New York Postissa, että Richterin viimeisin aivotärähdys saattaa merkitä jopa uran loppua.. Mitä mieltä?
 

JLand

Jäsen
Suosikkijoukkue
NY Rangers, NY Yankees, NY Giants
Onhan se mahdollista, ja kuten itsekin pari viestiä takaperin sanoin, niin kahden lapsen isänä Richterin on laitettava asiat tärkeysjärjestykseen. Seuraava tälli tulee yhä herkemmin ja on aina edellistä vakavampi.

Kun Dafoe nyt meni jo Atlantaan, niin uskoisin Richterin palaavan kehiin kuukauden sisällä. Ei Sather uskaltaisi pelata niin suurta uhkapeliä, että jättäisi kaiken 19-vuotiaan Blackburnin ja Hanna Barberan (LaBarbera) varaan. Richterin paluun target date on näillä näkymin 12/19, jolloin Habs saapuu teurastettavaksi Gardeniin.
 

JLand

Jäsen
Suosikkijoukkue
NY Rangers, NY Yankees, NY Giants
Yeah. Rangers loi asken Tampan 4-3. Olihan peli, Tampa meni 2-3-johtoon aivan ottelun lopulla, mutta Bure ja Petrovicky piti maaleillaan pisteet Manhattanilla.

Petro-Nedved-Bure on hioutunu selvasti parhaaksi yhdistelmaksi viime peleissa. Lindros on parantanu koko ajan peliaan, ja samoin Kasparaitis. Hyva tasta viela tulee, kunhan Holik & Richter tulevat takaisin.

Jos vaikka jaksais huomenna kirjotella hieman enemman alkukaudesta, mikali se ketaan kiinnostaa.
 

holvius

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara,Red Wings
Viestin lähetti JLand

mikali se ketaan kiinnostaa.

Kiinnostaa kovasti. Mielenkiinnola olen seurannut taas miten suuret satsaukset onnistuvat. Ei vielä ole ainakaan tulokset vakuuttaneet. Ei luulisi, että Rangersin GM/valmentajan homma näin vaikeaa on. Rahaa on kuin roskaa, mutta missä menestys ? Kyllä luulisi jo tuolla nipulla tulevan menestystä hieman eri tahtiin. Pidä meidät ajan tasalla toveri JLand.
 

JLand

Jäsen
Suosikkijoukkue
NY Rangers, NY Yankees, NY Giants
Viestin lähetti holvius
Kiinnostaa kovasti. Mielenkiinnola olen seurannut taas miten suuret satsaukset onnistuvat. Ei vielä ole ainakaan tulokset vakuuttaneet. Ei luulisi, että Rangersin GM/valmentajan homma näin vaikeaa on. Rahaa on kuin roskaa, mutta missä menestys ? Kyllä luulisi jo tuolla nipulla tulevan menestystä hieman eri tahtiin. Pidä meidät ajan tasalla toveri JLand.

Roger dat! :)

Rangers on 0-5-1 talla kaudella, silloin kun olisi ollut mahdollisuus paasta maagiselle .500 rajalle. Tiistaina toivottavasti BJ's saa tuta, etta se selkasauna, minka Oliwa & co. jarjestivat joukkueiden viimeisessa kohtaamisessa, oli vasta esimakua.
 

Elics

Jäsen
Bure liekeissä

NYR kaatoi viime yönä Columbuksen lukemin 5-3 ja Pav saalisti 3+1. Koko 1.kenttä saalisti (Petrovicky, Nedved ja Bure) 9 pojoo. Nyt vaan sitten oottamaan JLandin alkukauden kertomusta..
 
Viimeksi muokattu:

Elics

Jäsen
=(

Viime yönä sitten Rangers meni häviämään Buffalolle 1-4. Tappio tietenkin harmittaa, mutta se pistää vituttaa kun Bure loukkasi vasemman polven. On jopa mahdollista että Bure missaa koko loppukauden. Ja se oikea polvihan Burella on menny paskaks jo ties montako kertaa, mutta että nyt meni vasen polvi... vituttaa...

No vielä ei ole tullut tarkempia tietoja, joten toivotaan parasta....
 

JLand

Jäsen
Suosikkijoukkue
NY Rangers, NY Yankees, NY Giants
Geezus mika myrsky...anyways, Bure nyt on sitten pois ainakin seuraavat viikot. Myohemmin talla viikolla miehen polvi tutkitaan uudelleen, jolloin nahdaan onko Pavel pois koko kauden vaiko vain kuukauden.

- Richter kavi Montrealissa tutkituttamassa paansa ja on pois indefinitely. Siis toisin sanoen, mies ei ole ollut sympton free (oireeton?) 48 tuntia viimeisimman aivotarahdyksen jalkeen, joten edes kuntopyoran polkeminen ei tule kysymykseen ennenkuin oireet ovat olleet poissa kaksi paivaa. Sen verran voin sanoa, etta valoisalta ei Mikeyn tilanne nayta.

- Treidihuhuja on liikkunut jos jonkinlaista, mutta ei niista sen enempaa. Sather on taman viikon pois kuvioista sisarensa kuoleman johdosta, joten ainakaan ihan heti mitaan ei tapahdu.

- Ward, Holmqvist ja Bouchard kutsuttiin ylos Hartfordista. Lundmark ja Kloucek odottavat viela mahdollisuutta, ja ihan oikeutetusti. Lundy ei ole oikein onnistunut ja Kloucek karsi aivotarahdyksen pari viikkoa sitten eika ole pahemmin vakuuttanut paluunsa jalkeen.

- Leetch ja Barnaby eivat pelaa huomenna. Brianin jalka on sen verran arka, etta taysipainoista luistelua se ei viela kesta.

This town is cursed.
 
Viimeksi muokattu:

JLand

Jäsen
Suosikkijoukkue
NY Rangers, NY Yankees, NY Giants
a BlackBURNED ex Islander

Suhteellisen hyvän marraskuun jälkeen kaikki näyttää jälleen Manhattanilla liian tutulta. Neljä peräkkäistä tappiota Flygurlseille (joskin OT-tappio ja tuomittu rankkari oli päivänselvä hometown call), Bostonille, Buffalolle ja eilisiltana Chicagolle ovat jäytäneet joukkueen moraalin nolliin.

Asiaa ei ole liiemmin auttanut se, että ajoittain hienoja otteita esittänyt nuori Dan Blackburn on pudonnut pilvilinnoistaan kovaa takaisin maanpinnalle. Blackien epävarmuus on aiheuttanut sen, että Rangers on viime aikoina pelannut extra-varovaisesti kautta linjan. Hyvä esimerkki viime illalta olivat Blackhawksien kaksi ensimmäistä maalia (Theo ja Daze), jotka Blackburnin olisi pitänyt pysäyttää. Softies-maaleja on päässyt pojan selän taakse lähes jokaisessa ottelussa.

Ikoni Mike Richter ei ole vieläkään toipunut marraskuisesta aivotärähdyksestään edes harjoittelukuntoon ja onkin päivä päivältä selvempää, että lähiaikoina Richter esittäytyy viimeisen kerran Gardenin jäällä - retirement nightin yhteydessä. Vaimo ja kaksi pientä lasta ovat sellaisia asioita, joita Mike ei voi eikä saa riskeerata palaamalla takaisin pelikentille. New York bows to you Rickey!

Eilen maalilla nähtiin ensimmäisen erän jälkeen kaksi viimeistä erää Johan Holmqvist, joka suoriutui urakastaan puhtain paperein. Blackburnista ei selvästikään ole vielä vastuunkantajaksi, mutta siitä ei voi häntä syyttää. Ei ole Blackien vika, että hän on vielä liian nuori. Sen sijaan syyttävä sormeni kohdistuu Trottieriin, joka itsepintaisesti on luisteluttanut silmin nähden väsyneen Blackburnin tolppien väliin ilta toisensa jälkeen. Mies on jatkuvasti polvillaan, ei osaa liikkua/sijoittua oikein läpiajoissa -> päästää vähintään 2 helppoa maalia ottelua kohti.

Satherin verkot ovatkin koko ajan vesillä uuden maalivahdin toivossa, mutta ratkaisuja ei tehdä ennenkuin Blues päättää who gets the hike: Barrasso vai Brathwaite? Arturs Irbe ei tule kysymykseen niin kauan kuin Weekes on loukkaantuneena, Hackett sen sijaan on edelleenkin mukana huhuissa, mutta ainakin tähän asti Montreal on pyytänyt miehestä aivan liikaa. Itse antaisin Johan Holmqvistille useammankin ottelun, sen verran hyvin Homer eilen tehtävästään selviytyi.

Puolustus on vajonnut viime aikoina jälleen edellisvuosien tasolle, etenkin Leetchin loukkaannuttua. Tom Poti on ollut mainio, mutta muuten koko peräpään osasto saa katsoa peiliin. Kesän hypetys Kasparaitista nosti monen fanin toiveet liian korkealle, sillä Kaspar ei missään nimessä ole mikään sateentekijä. Mies on systemaattisesti pois paikaltaan, liian hidas ja kiekollisena suoranainen riskitekijä.

Malakhov on ollut surkea, vaikka Columbusta vastaan keräsikin syöttöpisteen ja plus/miinus lukeman +5. Mitä on tapahtunut sille Vladille, joka uskalsi käyttää kokoa ja voimaa hyväkseen ja pelasi kohtuullisesti kiekollisenakin? Perseestä.

Karpa, Lefebvre ja Purinton-kolmikosta Dale on vakuuttanut, mutta muuten näistäkään miehistä ei ole kenestäkään Rangersin pelastajaksi. Vaikka Purinton on saanutkin osakseen kehuja, niin todellisuudessa hänestä ei saa tekemälläkään seuraavaa Beukeboomia.

Leetch on Potin ohella yrittänyt ja onkin pelannut hyvin, mutta se ei riitä, kun muista ei ole edes rivipakeiksi. Lefebvre mursi viime illan pelissä sormensa ja on pois kuvioista noin kaksi kuukautta, joten nyt olisi paikallaan kutsua ylös Tomas Kloucek.

Klouch ei ole aivotärähdyksensä jäljiltä pelannut mitenkään vakuuttavasti Hartfordissa, mutta pakkipula alkaa Leetchin ja Lefebvren poissaolon myötä olemaan jo sietämätön. Leetch yritti eilen luistella, mutta hommasta ei tullut mitään. Toipumisaikataulu on vielä tuntematon. Mitä Brianin kanssa olen jutellut, niin ennen hän ei jäälle palaa, kun kipu on täysin kadonnut

Rangers on jo nyt päästänyt 21 maalia enemmän kuin on tehnyt, mikä on katastrofaalinen tilasto joukkueelle, jonka peräpään piti olla Kasparin, Trottierin, O'Reillyn, Schoenfeldin ja Holikin tulon myötä yksi liigan kovimmista. Vaan päinvastoin siinä sitten taas kävi: kuusi vuotta kadoksissa ollut toimiva SYSTEEMI on liian vaikea asia toteutettavaksi Trottierille Manhattanin paineessa.

Ilmeisesti Sather yritti treidata Radek Dvorakia Bostoniin Kyle McLarenin toivossa, mutta Dvorakista ei tällä hetkellä saa paskaakaan in return. Jälkeenpäin katsoen Bryan Berardin päästäminen pois oli iso vikatikki, sillä mies on pelannut Bruins-paidassa mainiosti. Tosin vanha viisauskin jo sanoo, että pelaaja kuin pelaaja puhkeaa uudelleen kukkaan lähdettyään Manhattanilta muualle. So true.

Pavel Buren kohtalosta en taida edes pystyä puhumaan. Tiistaina tehty uusi kuvaus paljasti jotain, mitä emme todellakaan halunneet kuulla. Vetäkää itse johtopäätöksenne, Rangers tiedottaa asiasta sitten kun Pavel on hakenut mielipiteen vielä toiselta tohtorilta.

Buren loukkaantuminen todennäköisesti tappoi viimeisetkin playoffs-haaveet useimpien fanien sydämissä. Lindros on viime aikoina ollut joukkueen paras hyökkääjä, mutta hän on aivan liian yksin. Messier painaa illasta toiseen, mutta on auttamatta liian hidas pelaamaan ykkösnyrkissä, jossa Trottier häntä yritti peluuttaa jokin aika sitten.

Viime peleissä Lindros on pelannutkin laidassa Bobby Holikin rinnalla ja kaksikon yhteistyö on toiminut kiitettävästi. Mutta kuten sanoin, muista ei näytä olevan ratkaisijoiksi. BuRN line of Bure, Petrovicky ja Nedved oli pari ottelua kirjaimellisesti "tulessa", mutta Buren loukkaantuminen teki mitä odottaa saattoi.

Niinpä viime aikoina Trottier on peluuttanut Nedvedin ja Petron vierellä Radek Dvorakia, jonka saa heivata minun puolestani kauas New Yorkista. Mies on ollut täysin paska, ei saa kiekkoa tyhjään maaliin, häviää kaksinkamppailut etc.

Alkukaudesta hyvin pelannut Mikael Samuelsson on sortunut karkeisiin virheisiin ja typeriin jäähyihin, Matthew Barnaby loukkasi polvensa ja on ollut viime matsit sivussa, mutta pelannee todennäköisesti jo lauantaina Torontossa.

Buren loukkaantuminen on monen muun huolen lisäksi aiheuttanut sen, että moni pelkää nyt Satherin treidaavan lupauksia kuten Tjutin tai Lundmark muualle etsiessään paniikkiratkaisua joukkueen ongelmiin.

Lundmark ei ole pelannut Hartfordissa up to his potential, mutta ainakin allekirjoittaneen mielestä Jamieta kannattaisi kokeilla uudelleen etenkin nyt. Tällä en tarkoita jämäminuutteja jarrukentällisessä vaan vastuuta vaikkapa Holikin ja E-Trainin rinnalla: big minutes. Lyashenko pelasi hyvin niissä kahdessa esiintymisessään aikaisemmin tällä viikolla, mutta lähetettiin takaisin Wolf Packsien riveihin.

"Rebuild" on sanana New Yorkin urheilussa mahdoton käsite, mutta se on tällä hetkellä ainoa keino saada tämä organisaatio jälleen jaloilleen. Ei keskinkertaiselle pakille makseta miljoonia viiden vuoden sopimuksesta, ei 20 maalin tekijää ja ns. puolustusspecialistia hankita 45 miljoonalla Manhattanille. Valitettavasti mikään ei tule muuttumaan niin kauan kuin perhe Dolan omistaa New York Rangers-organisaation.

Vaikka olenkin ollut yksi Trottier innokkaimmista puolustajista, niin myönnän, että miehestä ei ole nostamaan tätä joukkuetta suosta, niin syvällä tällä hetkellä ollaan. Ottelun jälkeiset haastattelut ovat samanlaisia kuin haastattelisi muumiota, sillä Trottier ei saa suutaan auki.
Penkin takana mies seisoo hiljaa ja yrittää näyttää älykkäältä, mutta se ei toimi. Ero esimerkiksi Jim Schoenfeldiin - joka johti joukkuetta Trottsin toimitsijakiellon aikana - on kuin jerseyläisellä ja long islandlaisella. Trottier jäystää purukumia ja seisoo tyynenviileänä pelaajien takana kun Schoenfeld puolestaan eläytyi peliin koko olemuksellaan.

Kun Mr. Magoo ja assmunch Pollock tuomitsivat viime viikolla Phillylle sen bullshit jatkoaikarankkarin, ei Trottier reagoinut siihen mitenkään. Lindros, Messier ja O'Reilly käivät kuumina, mutta Trottier seisoi silmät pyöreänä vaihtoaitiossa. Koska Trottier on viimeksi ottanut edes aikalisän? Kuukausi sitten Columbuksessa ja sitä ennen kauden kolmannessa ottelussa Pittsburghissa. Pathetic. Get the ex-Islander out of town!

Trottier ei suinkaan ole suurin syyllinen vaan koko joukkue on ollut läpi kauden epävarma, inconsistant ja heartless. Joukkueesta ei löydy kertakaikkiaan minkäänlaista sydäntä, vaan suurin osa pelaajista näyttää olevan täällä vain kerätäkseen eläkerahoja, kuten niin monta kertaa aikaisemminkin. Lindrosin yritykset herätellä joukkuetta ovat olleet täysin turhia. Ainoa asia, mikä enää joukkuetta voi auttaa is a good old Bronx beating! Näiden ylipalkattujen paskiaisten pitäisi saada seuraavissa peleissä turpaansa oikein kunnolla, jotta he huomaisivat, kuinka paskoja he oikeastaan ovat.

Jälleen ollaan päädytty siihen vaiheeseen kautta, jolloin empty seats can't boo, but they sure are trying! "Trotts must go"-huudot alkoivat vihdoin sunnuntaina Bruins-pelin päätyttyä.

Naapurini maksaa yli tuhat dollaria joka vuosi ja saa nähtäväkseen saman laiskan, paskan Rangers-ryhmän. Minä en enää odota edes pudotuspelipaikkaa. Ainoa asia mitä haluan on, että pelaajat pelaisivat kunniansa puolesta - oman ja joukkueen.

Hockey is different here.
 
Viimeksi muokattu:

Riz

Jäsen
Suosikkijoukkue
NY Rangers
Amen.

Pidan edelleen ylla toiveita niukasta paikasta playareissa...silla ehdolla etta Hartfordista nousee nalkaisia junnuja ylos. Mutta meininkin nayttaa pelottavasti silta etta ennemmin Sather treidaa junnuja pois paniikkiratkaisun tielta kuin antaa heille mahdollisuuden. Trottierilta kesti liian pitkaan tajuta etta Blackburn ei pysty pelaamaan joka ilta. Pistaa taas naurattamaan tama joukkueemme touhu, ei voi mitaan. Uusi vuosi, samat kujeet.
 

Henkka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liiga, NHL, CHL, SHL
Johan tuossa Pentti Lindegrenkin jopa ihmtelli että mitä Rangers raahaa noita teddonatoja ja dixonwardeja sinne pelaamaan. Antais nekin pelipaikat nuorille, niin tulis ainakin taattua sähäkkää yritystä kentälle, mikä saattaisi sitten vaikka tarttua niihin kallispalkkaisempiin surffailijoihin.
 

JLand

Jäsen
Suosikkijoukkue
NY Rangers, NY Yankees, NY Giants
No Donato on pelannut itse asiassa aika hyvin odotuksiin nähden ja ennemmin näen hänet jarrukentissä kuin Lundmarkin, ya know. Jos Jamie ja Klouch on tarkoitus kutsua ylös niin heille on annettava kunnollinen mahdollisuus. Alkukauden visiitillään Lundmark löysi itsensä yhden huonon pelin jälkeen viltistä ja lopulta Hartfordista. En sano, etteikö kehittyminen Hartfordissa olisi hyväksi hänelle, mutta tällä menolla hänestä ollaan tekemässä seuraavaa Manny Malhotraa.

Fata teki eilen uransa avausmaalin liigassa ja näytti vihdoinkin kohtalaisen hyvältä. "Rico Suavea" voisi vaikkapa yrittää istuttaa Nedvedin ja Petrovickyn rinnalle Dvorakin sijaan.

Trottier on kuitenkin sen verran kärsimätön, että mitään pitkäaikaiskokeiluja ei kannata odottaa. Tilanne muistuttaa erehdyttävästi syksyä 1993, mutta sillä erotuksella, että tällä kertaa se suosta nouseminen taitaa olla liian iso pala haukattavaksi nykyiselle päävalmentajalle. Alkutalvesta '93 Rangers hävisi viisi peliä putkeen, joukossa muun muassa nöyryyttävä kotitappio juuri liigassa aloittaneelle Mighty Duckseille 2-4. Seuraavan päivän harjoituksissa Mike Keenan seisoi 20 minuuttia täysin hiljaa ja seurasi touhua. Kun Messier päästi Adam Gravesin helponlaisesti maalintekoon, luisteli Iron-Mike Messierin luokse, otti tämän mailan ja takoi sen säpäleiksi Glen Healyn vartioiman maalin ylähirteen, laittoi joukkueen luistelemaan ja lähti itse pois. Seuraus? Rangers pelasi 18 ottelua tappioitta ja Mark Messier kannatteli kesäkuun 14. päivänä 1994 AD Stanley Cup-pokaalia päänsä päällä.
 
Viimeksi muokattu:

Parker27

Jäsen
Suosikkijoukkue
-
Rangers teki sitten sen mitä odotettiinkin eli hankki hyvän aloittavan maalivahdin. Nashvillestä saapuu maalivahdi Mike Dunham joka varmasti tulee parantamaan Rangersin mokketilannetta. Rangers lähetti sitten vaihdossa Nashvilleen seuraavat pelaajat: Rem Murray, Tomas Klouchek ja Marek Zidlicky.
Mielenkiintoinen kauppa. Periaatteessa hyvä veto Rangersilta koska Dunham eittämättä on hyvää NHL maalivahtiainesta. Klouchek on kysymysmerkki. Lupaava pelaaja jonka tämä kausi on junnannut pahasti paikallaan. Mitäs sitä menee ottamaan turpaan Eric Godard nimiseltä hemmolta :-)??
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös