Nykyään tuntui olevan joissain paikoissa ihan yleistä että pöydän alkuun on laitettu isot lautaset ja ne pienet löytyy jostain linjaston yltä (tai leipävyöhykkeeltä). Ehkä on tajuttu että ihmiset haluaa laittaa salaatit samalla lautaselle ruuan kanssa muistaen lautasmallin.
Mie olen tällainen. Kummisedät, Mad Maxit ja Scarface on nähty varmaan jo 50 kertaa. Mieluummin leffa jonka tietää hyväksi kuin riski. Sama kirjoissa. Hyvät luen moneen kertaan.
Samanlainen fiksaatio. Das Boot on tullut nähtyä todella moneen kertaan.
Jos suomalainen rikos-/dekkarikirjallisuus kiinnostaa, niin lienet tutustunut Matti Yrjänä Joensuun Harjunpää-kirjoihin? Ellet, niin suosittelen vilpittömästi. Erona esim. Mäkeen on realistisempi ja vakavampi ote, irtovitsejä ei niinkään heitellä. Tarinoiden taustalla kulkee myös vahva koko yhteiskuntaa analysoiva pohjavire. Voinee sanoa että jopa yhteiskuntakritiikki.
Aissaatana. Siäkin yks neuroottinen.
Tuohan korjautuu sillä, että ostaa vaan yhtä sarjaa ja hajottaa ne vääränsarjan astiat.
Täällä menee mukit aivan samaan asentoon. Pasmat sekoavat täysin, jos siellä joku korva osoittaa väärään suuntaan. Aterimet saavat olla vaikka katollaankin, kunhan vain ovat oikeassa lokerossa. Kerran eräs naisystävä hyvää hyvyyttään tyhjensi astianpesukoneeni ja meinasin seuraavan kerran syödä keittoa haarukalla, kun ruokalusikat olivat vaihtaneet paikkaa vasemmasta reunasta oikealle. En maininnut hänelle mitään (kun ei täällä asu), koska oli kuitenkin yrittänyt auttaa.
