Myrrä byebye!

  • 93 145
  • 512

se7en

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Newcastle United, Jalkapallomaajoukkue
Esimerkiksi tämä peli on minusta ollut Ilveksen suvereenia hallintaa ensimmäiset 16min. Pari kultapaikkaa ollut jo tarjolla, mutta Kareev on venynyt. Tätä minä tarkoitan.
No. Aika vahvat värilasit saa olla päässä, jos väittää hallintaa suvereeniksi. Aika tasainen erä.
 
Vetomies

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
No. Aika vahvat värilasit saa olla päässä, jos väittää hallintaa suvereeniksi. Aika tasainen erä.

En tiedä onko. Vaikka kuinka yritän, niin sellainen mielikuva jäi, ettei TPS saanut kentällä kuin hyökkäyksen pari tehtyä ja muissa tapauksissa pelasivat laidoilla. Ilveksen kohdalla siinä oli tekemisen meininkiä. Tosin voihan se olla, että Anttilan kenttä antoi tämän harhaisen kuvan, kun olivat siellä maalin päällä joka kerta.

Toisesta erästä en sanoisi samaa. Hyvää niissä oli kuitenkin se, että nyt Ilves karkasi kahteenkin kertaan läpiajoon. Hyvältä näyttää so far. Kunhan vain eivät alkaisi peruutella, silloin on pitkä erä tiedossa.
 
Kyle

Jäsen
No tämä viesti ei ole bye bye Myrrälle, vaan mielummin stay stay. Enkä nyt oikeasti olisi huolissani, etteikö Myrrä jäisi.

Itsellä on ihan pudotuspelien kynnyksellä vasta kirkastunut ajatus joka lienee monelle selvä, monen mielestä voin olla väärässäkin ja toivottavasti moni voi vielä vähän tarkentaa omia ajatuksiani.

Mutta eikö tämä Ilveksen uusi nopeisiin vastahyökkäyksiin ja reagointiin perustuva "pohjois-amerikkalainen" pelitapa alkanut oikeastaan kehittymään sieltä vuoden 2017 tiedoilta kun Risto Jalo astui toimitusjohtajan paikalle ja Karri Kivi toimi valmennuksessa. Onhan siitä ollut aikaisemminkin puhetta, että juuri Jalo ja Koskelan asettavat tietyt raamit mitä päävalmentaja sitten tulee toteuttamaan käytännössä. Onhan tässä ihan mediassa ollut puhe kun esim. Jokisen Jukurit ja Myrrän Ilves vähän pyrkii horjuttamaan tätä meidän peli - ajatusta ja keskialueen träppiä.

Sitten kun palataan muutaman vuoden taakse ja pohdintaan miksi suht meritoituneen Kiven jälkeen vetäjäksi valittiin oikeastaan aika heiveröisillä näytöillä(toki näyttöjä löytyi) olleet Myrrä ja Salo. Asiaan vaikutti varmasti moni tekijä, mutta kyllä itse näin jälkeenpäin voisin arvailla, että vastuuvalmentajan piti olla sen verran tuntematon nimi joka sitoutuu Ilveksen pelitapaan ja pysyy terveellä tapaa Jalon talutusnuorassa ajamassa uutta pelitapaa.

Kuinka relevantteja ja todenmukaisia nimiä tulevaisuuden päävalmentajiksi väläytellyt(lähinnä ehkä keskustelupalstalla) nimet Jalonen ja Marjamäki sitten todellisuudessa ovat? Heidän meriitithän on juuri pelitavallisesti perustuneet ihan erilaiseen kiekkoiluun mitä tämän hetken Ilves pelaa.

Tietyllä tavalla koen, että jos Myrrä potkittaisiin pois jonkun meidän peli - pelitavassa meritoituneen valmentajan tieltä, niin siinä kohtaan Jalonkin nousujohteinen projekti katkeaa. Tätä en ainakaan itse halua vaan juuri tämä parin viime kauden Ilves on ollut viihdyttävää katseltavaa vaikka siellä on niitä suvantovaiheita ollutkin.

.....

Toinen ihan erillinen asia on sitten se mitä tapahtui tämän kevään pudotuspeleissä vs. runkosarjassa. Ilveksen pelitapa mikä toimi runkosarjassa, ei toiminut enään pudotuspeleissä. Ei ole takuita, että se toimii tulevallakaan kaudella. Haluankin kääntää asian ja ajattelutavan jo tässä vaiheessa täysin päälaelleen. Jos laitetaan käsisydämmelle, niin halutaanko me seurata 8 kuukauden runkosarjassa ns. tylsää lätkää joka kenties on tehokkaampaa pudotuspeleissä. Vai halutaanko me seurata 8 kuukautta viihdyttävää lätkää, joka kenties ei enään ole niin tehokasta pudotuspeleissä?

Itse valitsisin 10/10 jälkimmäisen vaihtoehdon. Se on mielestäni Ilvekselle ja Liigalle tärkeää, että 60 ottelua pelataan vauhdikasta jääkiekkoa, yleisö löytää areenalle ja tunnelma on huipussaan. Ne loka- helmikuun pelit ovat tärkeitä otteluita kannattajille kun haetaan yleisön viihtyvyyttä ja ylipäätänsä yleisöä halliin. 5-6 hävitty tammikuinen runkosarjapeli suht täydellä areenalla on hienompi elämys, kuin 1-0 voitettu peli puolityhjällä areenalla.

Toki olisi hienoa, että runkosarja- ja pudotuspelijääkiekko ja niissä menestyminen ei olisi toisiaan pois sulkevat elementit. Mutta lähtökohtaisesti itse en toivo sitä, että mahdollisesta runkosarjan viihtyvyydestä tingitään liikaa sillä, että aletaan pelaamaan ns. 0-0 tai 1-1 peliä jo runkosarjassa, jotta pudotuspeleissä pelitapa olisi hiottu huippuunsa.

Tämä on mielestäni sellainen seikka, joka pitää ymmärtää. Mielummin katselen joukkuetta joka vetää katsomoon 9000 katsojan keskiarvoja jo runkosarjassa kuin sellaista joka kenties välierän kynnyksellä lähtee tavoittelemaan ensimmäisiä loppuun myytyjä areenoita.

Toivottavasti tähän löytyy ensi kaudella hyvä balanssi, ettei sitä pelitapaa sitten tarvitse liiaksi muuttaa pudotuspeleihin.

....

Viime kaudella puolivälieriin, tällä kaudella välieriin, ensi kaudella...?
 
George Parros

Jäsen
Suosikkijoukkue
Anaheim Ducks 06-07
Toivottavasti tähän löytyy ensi kaudella hyvä balanssi, ettei sitä pelitapaa sitten tarvitse liiaksi muuttaa pudotuspeleihin.

Tää on se hyvä ja oleellinen kiteytys. Mieluummin vielä painotusta juuri niin päin, että hieman "runkosarjamaisempi" pelitapa olisi niin hyvin ja täsmällisesti toteutettu ainakin jo tuosta vuodenvaihteesta eteenpäin, että sitä ei joutuisi liiaksi muokkaamaan pleijareihin, vaikka vastaan tulisi kuinka karvainen limaträppi/laitapainijoukkue tahansa.
Historia ei juurikaan tunne sellaisia mestarijoukkueita, jotka merkittävästi ovat joutuneet tai pystyneet oma peli-ideologiaa muuttamaan siirryttäessä runkosarjasta pudotuspeleihin. Nyansseissa täytyy muutosten pysyä, ei periaatteessa tai pelin rakenteessa.
Ilveksen kohdalla, se on näyttänyt, että pystyy kyllä tarvittaessa puolustamaan kevään menestyksen edellyttämällä tavalla, mutta koko viisikon hyökkäämiseen ja sen tuottavuuteen sekä maalipaikkojen luomisen että tehokkuuden osalta on löydyttävä uusia lääkkeitä koviin raastopeleihin, joihin ei päästä kevyellä jalalla eikä tuoreella mielellä.
 
Iitee

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Koovee, Hifk
Emmää tosta nyt ketään lähettäisi pois. Päkkilälle voisi toki tehdä hyvää reilumpi peliaika jossain muualla, esim lainalle loukkisumaa paikkaamaan. Nalli on aina ollut arvokas työmyyrä. Ikonenkin kuuluu joukkueeseen helposti.

Yv:ssä oli nähtävissä suoraviivaisempaa pyrkimistä maalille ja vetoihin. Näytti ihan lupaavalle. Myrrä hoitaa tän vielä näillä uusilla pelaajilla.
 
Suosikkijoukkue
Ilves
Voi kiesus, tälle ketjulle ei kyllä ole niin mitään tarvetta nyt. Antakaa joukkueelle rauha reenata ja laittaa homma kuosiin.
 
Laudo

Jäsen
Ei vaan lähde. Ei se toki asioihin perehtyneille yllätys ole. Päävalmentaja on lammas.

Minkäänlaista pelin sisällä tapahtuvaa reagoivaa valmennusta ei ole. Pelaajavalinnat on pääosin erittäin heikkoja. Joukkueessa on lukuisia peliaikaa saavia pelaajia, joiden paikka ei ole Ilveksessä vaan jossain heikomassa organisaatiossa. Tuijottelu palavin silmin lienee varma tapa saada peliaikaa tai jopa A rintaan ilman mitään todellisia meriittejä.

Ilves häviää eniten valmennuksessa. Olisiko aika nostaa kissa pöydälle myös hallituksessa. Tämä ei nyt vaan riitä mihinkään. Kausikorttilaisena tunnen häpeää ja vaadin keskustelun avaamista valmennuksen tasosta.
 
Yabada

Kyllä pikkuhiljaa olisi aika nostaa se kissa pöydälle. Parempaa tekijää olisi hyvä kyllä saada pikkuhiljaa penkin taa.

Laskeskelin valmentajien voittoprosentit uran ajalta. Kaudet laskettu päävalmentajakausilta Euroopan kärkisarjoista. Pudotuspeleistä laskin voitosta 3p ja tappiosta 0p. Tätä ketjua lukiessa moni rankannut Myrrän melko alas, mutta kovaa tulosta on Ilveksessä saavuttanut.

#JoukkueValmentajaKaudetOttelutPisteetVoitto%
1IlvesJ.Myrrä318434462,3 %
2JukuritO.Jokinen16712260,7 %
3TapparaJ.Tapola642977059,8 %
4KärpätL.Marjamäki10603106658,9%
5JYPJ.Rautakorpi161029181458,8%
6HPKJ.Pikkarainen520836258,0 %
7TPSJ.Ahokas319433357,2 %
8LukkoM.Virtanen745675855,4 %
9PelicansT.Niemelä212519953,1 %
10HifkV.Peltonen317627752,5 %
11SportR.Dufva16915140251,1 %
12SaiPaP.Virta16981146449,7 %
13KalPaT.Miettinen318126548,8 %
14KooKooO.Salo210214948,7 %
15ÄssätK.Kivi840157447,7 %
Olisiko käyttäjällä @Laudo ja muilla häpeää tuntevilla kausikorttilaisilla heittää jotain nimeä pöytään? Kyllä tässä itseäkin hävettää, kun ei nyt osu ketään mieleen.
 
puuntakaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ipa Ipandeerus
Myrrää heitellään bussin alle aika matalalla kynnyksellä. Oman tulkintani mukaan suurimpia syitä siihen ovat: pelitapa TPS:ää vastaan viime pleijareissa, huono yv ja regoimattomuus pelin aikana, jonka ilmentymät ovat aikalisän- ja maalivahdin poisoton väärä ajoitus.

Itse olen pitänyt Myrrää hyvänä valmentajana, vaikka välillä mietityttää riittääkö hänellä puhti mestaruuten saakka?
 
Samppakalja69

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen ILVES

Boldattuun, suurin ilmentymä näyttänyt palstatotuuksien mukaan olevan se, että lähes aina kun Myrrä on vilahtanut tv-kuvissa hän ei räyhää penkin takana vaan on "suolapatsas".
 
Bob Kudelski

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Olisiko käyttäjällä @Laudo ja muilla häpeää tuntevilla kausikorttilaisilla heittää jotain nimeä pöytään? Kyllä tässä itseäkin hävettää, kun ei nyt osu ketään mieleen.
En ole häpeää tunteva kausikorttilainen, mutta itse ottaisin Raipen mukaan valmennusporukkaan ja siitä kaudelle 23-24 uudeksi päävalmentajaksi.
Raipe sisään!!
 
kananlento

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Pittsburgh Penguins, ManU, NP Ice Hawks
En ole häpeää tunteva kausikorttilainen, mutta itse ottaisin Raipen mukaan valmennusporukkaan ja siitä kaudelle 23-24 uudeksi päävalmentajaksi.
Raipe sisään!!

Mielenkiinnosta kysyn, että mitä Raipe toisi juuri nyt valmennusjohtoon lisää? Yv:n parantumista en ainakaan itse ourematta niele, koska se että Raipe osasi omalla peliurallaan pyörittää suvereenisti yv:tä ei vielä tarkoita että sen pystyisi nykykiekossa pistämään kuntoon valmentajan tontilta.

Lisäksi mietin, että mikä viesti siinä lähetettäisiin sekä joukkueelle että muulle valmennusjohdolle? Sysätäänkö pahimmillaan koko alkukausi väärään suuntaan kun aletaan sekoilla muutoksilla?

Ja alkaa käsittäkö väärin, Raipe on selkeästi oppinut valmennuksesta paljon ja on pätevä tänä päivänä siinä hommassa. Mutta olisihan se nyt erikoinen epäluottamuslause ottaa rinkiin tässä kohtaa mukaan...
 
Viimeksi muokattu:

Bob Kudelski

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Mielenkiinnosta kysyn, että mitä Raipe toisi juuri nyt valmennusjohtoon lisää? Yv:n parantumista en ainakaan itse ourematta niele, koska se että Raipe osasi omalla peliurallaan pyörittää suvereenisti yv:tä ei vielä tarkoita että sen pystyisi nykykiekossa pistämään kuntoon valmentajan tontilta.

Lisäksi mietin, että mikä viesti siinä lähetettäisiin sekä joukkueelle että muulle valmennusjohdolle? Sysätäänkö pahimmillaan koko alkukausi väärään suuntaan kun aletaan sekoilla muutoksilla?

Ja alkaa kasittamo väärin, Raipe on selkeästi oppinut valmennuksesta paljon ja on pätevä tänä päivänä siinä hommassa. Mutta olisihan se nyt erikoinen epäluottamuslause ottaa rinkiin tässä kohtaa mukaan...
Oisko siinä mitään sen kummempaa epäluottamuslausetta tai huonoa viestiä, jos ajetaan tulevaa päävalmentajaa
sisään organisaatioon?
Tää ny oli lähinnä tämmöstä omaa spekulointia, mutta jotain muutosta tuolla valmennuksessa täytyy saada aikaan.
Toistaseks kauden ensimmäiset ottelut ovat muistuttanut liikaa viime kauden lopun pelejä.
Puhumattakaan ylivoimasta.

Onneks vasta on ne kauden ekat pelit ja toivottavasti Myrrä & Ojanen todistaa mun huolen turhaksi.
 
ADX_03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Tampa Bay Lightning
Joo ei Myrrä onneksi tule saamaan kenkää, koska minkä signaalin se antaisi, jos tilastojen perusteella aika hyvin (ainakin runkosarjassa) valmentanut ja juuri pronssia voittanut Myrrä heitettäisiin ulos kahden CHL-pelin jälkeen. Tämä kausi mennään hänen kanssaan ja se riittää mihin riittää. Vuoden päästä todennäköisesti on sitten uusi kaveri puikoissa.

Itsekään en satavarma olisi, että vaihto esimerkiksi Raipeen olisi parannus.
 
Janis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Mitähän ihmettä nyt taas? Luuleeko porukka, että tuosta CHL-lohkosta mennään heilutellen jatkoon? Olihan se nyt tiedossa, että ainakin juuri nämä vieraspelit tulee olemaan todella hankalia. Mutta eipä siinä, saahan sitä aiheuttaa itselleen pettymyksiä...
 
kananlento

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Pittsburgh Penguins, ManU, NP Ice Hawks
Oisko siinä mitään sen kummempaa epäluottamuslausetta tai huonoa viestiä, jos ajetaan tulevaa päävalmentajaa
sisään organisaatioon?
Tää ny oli lähinnä tämmöstä omaa spekulointia, mutta jotain muutosta tuolla valmennuksessa täytyy saada aikaan.
Toistaseks kauden ensimmäiset ottelut ovat muistuttanut liikaa viime kauden lopun pelejä.
Puhumattakaan ylivoimasta.

Onneks vasta on ne kauden ekat pelit ja toivottavasti Myrrä & Ojanen todistaa mun huolen turhaksi.
Sanoisin, että on. Ja siis nimenomaan jos parin harkkapelin jälkeen tuodaan uusi valmentaja, joka pahimmillaan syö nykyjohdon auktoriteettia. Kyllähän Ilveskin on ajanut esim Myrrän sisään Karri Kiven apuvalmentajana, mutta jos uusi kaveri tuodaan kun on ensin tehty kuukausia hommia yhdessä niin ollaan väärällä tiellä.

Sitä en sano, etteikö valmennuksella olisi parannettavaa tai etteikö Myrrän pitäisi parantaa. Minä en vain usko, että muutosten tekeminen tässä vaiheessa kautta olisi kovinkaan hyvä ratkaisu.
 
Trick9

Jäsen
Suosikkijoukkue
-..'
Katseltiinkohan siellä eri pelejä vai mitä tässä on kyseessä? Mielestäni torstaina 5vs5 pelissä oltiin ihan selvästi edellä yhtä Sveitsin parhaista joukkueista ja tappio tuli lähinnä huonon tuurin (kiekko taidettiin 3 kertaa siivota sieltä Fribourgin maaliviivalta) ja erikoistilanteiden toimimattomuuden vuoksi. Yksi maali omiin ylivoimalla, yksi alivoimalla ja yksi tyylikkään yksilösuorituksen (ohjaus kolmannessa erässä) jälkeen. Hankala noista on Myrrää syyttää. Alivoimamaalia ei tietenkään saisi ikinä päästää mutta sellaista se välillä on kun ylivoima ja alivoimaketjut laitetaan uusien pelaajien vuoksi uusiksi kauden alussa. Ne ottavat aikansa.

Lauantaina sama homma. Pelin päällä Ilves oli suurimman osan matsista ja vaikka harmillisesti tasoitusmaali tulikin pomppujen kautta loppuun niin silti tuli voitto. Kauden edetessä varmasti alkaa Ilveksenkin pelaajat osumaan paremmalla osumatarkkuudella. Tuossakin pelissä oli paikkoja vaikka muille jakaa mutta Tolvanen oli kyllä hyvä Salzburgin maalilla ja muutamassa tilanteessa vähän näkyi pelaamattomuus maalipaikoissa.

Pisteitä voisi olla enemmänkin mutta omaan silmääni lohkovoitto on ihan Ilveksen hyppysissä. Molemmat noista joukkueista olivat pitkiä pätkiä pelistä Ilveksen jaloissa joten kotivoitot on ihan otettavissa. Itse olen kyllä yksi Myrrän kriitikoista lähinnä pudotuspelisuoritusten ja pelin sisällä liian hitaasti tapahtuvan reagoinnin vuoksi mutta en näe mitään syytä kyllä tässä vaiheessa nostaa tätä ketjua ylös. Myrrällä on tässä nyt näytön paikka edessä tällä kaudella ja hän varmasti saa tähän täyden työrauhan.
 
Since 1931

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves,Liverpool,sympatiat HIFK (Kom Igen Ilves)
Niinpä. Myrrän voittoprosentti runkosarjasta (63%) kertoo jo jotain.
Ei väärien asioiden tekemisellä noin kovaa tulosta voi tehdä. Ja huomioidaan vielä, että ei ole ollut liigan kovimpia pelaajabudjetteja käytössä ennen tätä kautta.

Tällä kaudella kaikki paitsi finaalipaikka on pettymys.
Sen on Myrräkin tiedostanut, koska kommenttien mukaan ruuvia on kiristetty aikaisemmista kausista.
Iloisella ilmeellä odotan kauden alkua.
 
Myyntimies

Sama.

Luotan täysin Myrrään. Ylivoimapeli on ainoa, johon haluaisin selkeitä muutoksia. Lisää variaatioita ja enemmän perusratkaisuja esim ukkoa maskiin ja vetoja. Nyt aikaa kuluu suotta siihen, että yksi pitää kiekkoa ja muut seisoo paikallaan. Siinä pelataan itse aikaa pois kellosta.
Myrrä on mielestäni loistava ihmisjohtaja, joka ymmärtää jääkiekkoa ja ympärillä on pätevää porukkaa tukemassa.
 
Raymond Pearl

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Katseltiinkohan siellä eri pelejä vai mitä tässä on kyseessä? Mielestäni torstaina 5vs5 pelissä oltiin ihan selvästi edellä yhtä Sveitsin parhaista joukkueista ja tappio tuli lähinnä huonon tuurin (kiekko taidettiin 3 kertaa siivota sieltä Fribourgin maaliviivalta) ja erikoistilanteiden toimimattomuuden vuoksi. Yksi maali omiin ylivoimalla, yksi alivoimalla ja yksi tyylikkään yksilösuorituksen (ohjaus kolmannessa erässä) jälkeen. Hankala noista on Myrrää syyttää. Alivoimamaalia ei tietenkään saisi ikinä päästää mutta sellaista se välillä on kun ylivoima ja alivoimaketjut laitetaan uusien pelaajien vuoksi uusiksi kauden alussa. Ne ottavat aikansa.

Lauantaina sama homma. Pelin päällä Ilves oli suurimman osan matsista ja vaikka harmillisesti tasoitusmaali tulikin pomppujen kautta loppuun niin silti tuli voitto. Kauden edetessä varmasti alkaa Ilveksenkin pelaajat osumaan paremmalla osumatarkkuudella. Tuossakin pelissä oli paikkoja vaikka muille jakaa mutta Tolvanen oli kyllä hyvä Salzburgin maalilla ja muutamassa tilanteessa vähän näkyi pelaamattomuus maalipaikoissa.

Pisteitä voisi olla enemmänkin mutta omaan silmääni lohkovoitto on ihan Ilveksen hyppysissä. Molemmat noista joukkueista olivat pitkiä pätkiä pelistä Ilveksen jaloissa joten kotivoitot on ihan otettavissa. Itse olen kyllä yksi Myrrän kriitikoista lähinnä pudotuspelisuoritusten ja pelin sisällä liian hitaasti tapahtuvan reagoinnin vuoksi mutta en näe mitään syytä kyllä tässä vaiheessa nostaa tätä ketjua ylös. Myrrällä on tässä nyt näytön paikka edessä tällä kaudella ja hän varmasti saa tähän täyden työrauhan.
Fribourg-tappiossa annettiin alussa vähän liian paljon etua kahden miehen ylivoimalla, kun lataus meni ehkä hieman yli. Alivoimamaalin antaminen oli myös huolimattomuutta, joista NLA-huippujoukkueet rokottavat kovalla prosentilla.

Salzburg olisi pitänyt tuolla maalipaikkojen (etenkin läpiajojen) määrällä hoitaa jo varsinaisella peliajalla ja siinäkin käytännössä sählättiin alivoimamaali, vaikka jäähy ehtikin päättyä pari sekuntia aiemmin.

Kokonaiskuvassa oltiin kuitenkin molemmissa otteluissa kuskin paikalla. Ylivoimapeli oli tukkoista ja maalipaikoissa ei onnistuttu muutenkaan kaivatulla prosentilla. Avauspelaaminenkin paineen alla oli ajoittain heikkoa, mutta siitä huolimatta myös Fribourg-Gottéron olisi ollut täysin voitettavissa. En minäkään siis näe syytä osoittaa valmennusta sormella.

Molemmissa otteluissa kentän paras hyökkääjä oli mielestäni Ilveksen Sebök, vaikka Tikka tai Kuokkanen maaleja iskivätkin pari kappaletta. Viime syksynä hän oli hetken viltissä ja hyvin lähellä seuranvaihtoakin (käytäväpuheiden mukaan), mutta nyt näyttää luottamusta tulevan Myrrältä ja peli-ilo on löytynyt. Jonkinlainen no-brainer olisi laittaa Haapala tämän kanssa samaan kentälliseen.
 
kananlento

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Pittsburgh Penguins, ManU, NP Ice Hawks
Molemmissa otteluissa kentän paras hyökkääjä oli mielestäni Ilveksen Sebök, vaikka Tikka tai Kuokkanen maaleja iskivätkin pari kappaletta. Viime syksynä hän oli hetken viltissä ja hyvin lähellä seuranvaihtoakin (käytäväpuheiden mukaan), mutta nyt näyttää luottamusta tulevan Myrrältä ja peli-ilo on löytynyt. Jonkinlainen no-brainer olisi laittaa Haapala tämän kanssa samaan kentälliseen.
Sebökin pirteys tässä kohtaa kautta on kyllä todella tervetullut asia! Viime vuonna kyllä näki koko ajan, että ainekset on hyvällä tasolla pelaamiseen, mutta turhan usein tuntui jäävän piippuun. Mutta toki alkukausi uudessa ympäristössä varmaan toi omat ongelmansa, joten tänä vuonna helpompi olla mukana. Haapala voisi tosiaan olla hyvä kaveri vierelle.

Toki pitää huomioida, että teki silti uransa parhaan piste/peli keskiarvon.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös