Mainos

Mukikampanja – tässä ketjussa odotellaan mahdollisia vahvistuksia

  • 4 325 555
  • 25 276

BitterX

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, FC Wacker, Punaportin vapaakaupunki
Hamill nyt vaan valitettavasti on arpa, se ei sitä muutu miksikään vaikka sitä kuinka jankkaisi että kyseessä oli ja paino sanalla oli superlupaus aikanaan, miehestä ei kuitenkaan tullut NHL pelaajaa, että kyllä sekin jostain jotain kertoo.

Kyllähän on ihan totta, että Hamill on nk. "arpa", mutta sitähän oikeasti on mikä tahansa ulkomaalaispelaaja, joka

1. ei ole aiemmin pelannut Liigassa
2. on hankittu minkä tahansa liigaseuran resursseilla

Jos ei ole joku poikkeuslahjakkuus, joka takoo vittuuntuneena, koti-ikävissään ja masentuneena huipputehot, niin kysehän on melko paljon persoonasta. Jotain voi vituttaa Suomen talvinen pimeys, toista mauton ruoka, kolmatta syöminen ABC-asemilla pelimatkoilla ja neljättä se, että Hämeenlinnassa ei ole Pizza Hutia. Jotkut suhtautuvat kaikkeen avoimesti ja huumorilla, jolloin on jo huomattavasti paremmat mahdollisuudet onnistua.

Tässä tapauksessa kaverin taustoja on kuitenkin tsekattu ja saatu tutulta mieheltä suositus. Silti kaikenlaisia muuttujia on paljon.
 

Santsu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, LiPu
Sen verran kysyn kun jäi epäselväksi, että ostetaanko me niitä mukeja vai oliko tämä vielä liian huono hankita jotta ostoksille vielä pääse?
 

Grand-Pierre

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Blackburn Rovers
Sen verran kysyn kun jäi epäselväksi, että ostetaanko me niitä mukeja vai oliko tämä vielä liian huono hankita jotta ostoksille vielä pääse?

Ei osteta! Tää Hamill teki viime kaudella 0+0 liigassa joten ei siitä oo mihinkään, eikä varmasti paranna tällä kaudella. Ja pelas vielä Selinin paskakiekko joukkueessa, kyllä nää pitäis jättää väliin. Vai miten se nyt menikään...
 

Ice71

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Jerry100, Hereworth
Kun tämä Hamill on nyt julistettu täydeksi arvaksi, niin ehdotankin että toimistolla teetettäisiin arpakuutioita joissa on Hamill:n naama joka kantilla. Saataisiin joka heitolla arpa.
 

Grand-Pierre

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Blackburn Rovers
Kun tämä Hamill on nyt julistettu täydeksi arvaksi, niin ehdotankin että toimistolla teetettäisiin arpakuutioita joissa on Hamill:n naama joka kantilla. Saataisiin joka heitolla arpa.

Ideaa voisi viedä asteen pidemmälle ja täyttää arpa viime vuosina flopanneilla ulkkareilla: Hamill, Ritz, Barney, Leavitt, Zagraban, Bonussektorina Prinssi David. Siitä sitten kaikenmaailman karvanoppa mallia autoihin jne. Jos joku tekee tällä fyrkkaa niin en tarvi mitään.
 

Ralph

Jäsen
Kun tämä Hamill on nyt julistettu täydeksi arvaksi, niin ehdotankin että toimistolla teetettäisiin arpakuutioita joissa on Hamill:n naama joka kantilla. Saataisiin joka heitolla arpa.

Tai joka kotiotteluun arpajaiset ja jokaisessa arvassa on jonkun arvan kuva. Yllämainittujen lisäksi ainakin Santavuori, Hirsch, Luomala, Seydoux ja Svensson mukaan arpoihin.

"Ja HPK-mukin Juha Alenin naamalla voittaa arpa Hirsch! Kenellä on arpa Hirsch?"

Ja takarivistä Kai Tervonen nostaa kätensä.
 

Ralph

Jäsen
2-3 pelaajaa olis kuulemma kiikarissa.

Yksi tuli jo, sentteri Zach Hamill. Sitten joukkue hakee varmasti vielä laituria ja se voisi olla sponsori-rahoilla Antti Miettinen. Tällöin jäisi vielä varaa ottaa hikipantapalkalla Masi Marjamäki, joka puolikuolleena ei muualle mahtu.

Voisiko siis olla mahdollista, että joukkue hankkisi vielä kaksikin hyökkääjää? Pasi Arvonen sanoi, että harjoitusotteluissa nähdään mitä tarvitaan. Ja se selvisi, hyökkääjiä tarvitaan ja useampikin kappale.

Kahden hyökkääjän hankkimisella Kerho voisi hyvissa mielin lähettää Eetu-Ville Arkiomaan ja Nicolas Ritzin kasvamaan Mestikseen, pitämään Saku Salmista ansaitusti katsomossa ja laittamaan kilpailua pelipaikoista, kun kelvollisesti esiintynyt Toni Jalo kyttäisi oven takana. Painetta voisi lyödä esimerkiksi Jesse Saariselle, että jos ei suju, istuskelet katsomossa. Samoin Ville Järveläisen varalle voisi jotain kunnon miestä pitää katsomossa odottamassa, onko Järveläinen ehjä ja Liigatason kiekollinen laituri.
 

nakke-81

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK (ipk, keupa, fps)
On tää huikeeta itkemistä. Ensin halutaan vahvistuksia ja sit kun niitä tulee niin lytätään ennenkö saa edes luistimia jalkaan.
Kerhon lompakolla ei "nimiä" hankita vaan pakko etsiä löytöjä ja katsoa mitä tulee. Nyt tehty hyvää työtä kun Selin antanut kokemuksia lelulle uudesta vahvistuksesta.

Jos haluatte että hommataan nimekkäitä ukkoja niin kannustakaa sitten vaikka Lukkoa
 

Santsu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, LiPu
Voisiko siis olla mahdollista, että joukkue hankkisi vielä kaksikin hyökkääjää? Pasi Arvonen sanoi, että harjoitusotteluissa nähdään mitä tarvitaan. Ja se selvisi, hyökkääjiä tarvitaan ja useampikin kappale.

On mahdollista. Käsittääkseni muutama sponsori on lupautunut osallistumaan jollain lailla Antin palkkakuluihin jos päättää jäädä Suomeen. Ja tuolla twitterissähän huhua jo pyöri siitä, että HPK on Marjamäelle yksi vaihtoehto ja tätä huhua tukee myöskin se, että Masi haluaisi jatkaa asumista Tampereella joten Hämeenlinna olisi optimaalinen paikka sen suhteen. Tosin jos Marjamäki tänne eksyy niin kannattaa kuitenkin olla realisti hänen kuntonsa suhteen eikä odottaa mitään kauheata pistetehtailua heti alkuunsa.
 

Ralph

Jäsen
Tosin jos Marjamäki tänne eksyy niin kannattaa kuitenkin olla realisti hänen kuntonsa suhteen eikä odottaa mitään kauheata pistetehtailua heti alkuunsa.

Jep. Masi Marjamäki joka tapauksessa toisi aggressiivisuutta ja tiettyä rottamaisuutta, vaikka kiekollinen peli vähän tökkisi alussa. Marjamäki olisi loistava hankinta, jos Antti Miettinen tulisi myös. Tällöin Marjamäelle olisi tarjolla alemman ketjun roolia ja löisi sitä painetta ylempien ketjujen miehille.

Marjamäen ja Miettisen tullessa HPK nostaisi paperilla osakkeitaan huimasti, sillä tällöin jalkeilla olisi Liigatasolle erinomaiset alemmat ketjut ja kelvolliset ylemmät ketjut. Alemmat ketjut voisi olla seuraavassa muotissa kaikkien ollessa ehjänä:

Jesse Saarinen - Otto Paajanen - Tuomas Vänttinen
Masi Marjamäki - Juhani Jasu - Juha Koivisto

Ja ylemmät ketjut, pelkkejä righteja:

Ville Järveläinen - Zach Hamill - Joonas Vihko
Antti Miettinen - Marek Viedensky - Eero Somervuori

Uskon Ville Järveläiseen, siis että on kehittynyt kiekollisessa pelissä hyväksi Liigapelaajaksi. Hänellä koko on ongelma, eikä se muuksi muutu, mutta ehjänä voi iskeä jo 30 tehopistettä hyvien ketjukavereiden kanssa. Tällä tarkoitan Joonas "kapteeni, joka haluaa pois" Vihkoa ja Zach "satavarma floppi, koska Lockekin floppasi" Hamillia. Miksi antaa tuota roolia jollekin Jesse Saariselle, jolla kuitenkin on vähemmän nälkää kuin Järveläisellä.
 

BlackWolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
In memory of Hiihtofani. abianos, oranssi, jellona
Komppaan Ralphia melkoisen vahvasti tässä. Miettinen ja Marjamäki olisi kyllä melkoisen unelma duo tuohon joukkueeseen, sikäli mikäli molemmat saataisiin. Miettinen nostaisi hyökkäyksen profiilia melkoisesti ja vaikka joidenkin mielestä ei Ana ollutkaan sulkukaudella iskussa ja miestä itseäänkin näytti hieman harmittava, niin 15 peliä ja 8 pinnaa nyt mikään paska suoritus ollut kuitenkaan. Sitten Marjamäki alakenttiin hakemaan iskukykyä kevääksi ja kirittämään kärkipäätä, niin HPK:lla olisikin yhtäkkiä pullat enempi kuin hyvin uunissa. Vielä viikko sitten HPK:n hyökkäys oli ja on toisaalta edelleen ihan Liigan alakastia, ennen Hamillia kilpailtiin Sportin kanssa että kummalla on huonompi hyökkäys, Miettinen ja Marjamäki tuohon ja kamppailu suorasta pudotuspelipaikasta ei olisi enää ihan täyttä utopiaa. Ei nyt ehkä ihan realismia, mutta hyvin likellä jo kuitenkin ja ehdottomasti sääleissä pitäisi silloin olla.
 

expertti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Brodeur, Hughes bros., Dawson Mercer, NJD, HPK
Hitokseen kaipaan tuohon jengiin sitä isoa, rumaa ja ilkeää pakkia. Rööholmi potenssiin kaksi. Kyllä tuolla hyökkääjistöllä jo toimeen tulee. Täydentää sitten tammikuussa tarvittaessa.
 

Musta_Kyy

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Hitokseen kaipaan tuohon jengiin sitä isoa, rumaa ja ilkeää pakkia. Rööholmi potenssiin kaksi. Kyllä tuolla hyökkääjistöllä jo toimeen tulee. Täydentää sitten tammikuussa tarvittaessa.
Yksi pelaaja lisää kokoonpanoon per ottelu ja Jani Honkanen huudettu. Korpela ja Laukkanen tykkää, kun saa halvalla.
 

Tolppa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho, The Reds, Los Colchoneros, the C's
Yksi pelaaja lisää kokoonpanoon per ottelu ja Jani Honkanen huudettu. Korpela ja Laukkanen tykkää, kun saa halvalla.


Kyllähän tuo seitsemännen pakin paikka olisi ollut kuin nakutettu Mäkelälle. Ja aiempaan malliin olisi voinut tuurata tehokkaana laiturinakin. Varsinkin yv:ssä olisi ollut mukava maskimies vastustajan puolustukselle. Mutta se juna meni jo... ;-)
 

Ralph

Jäsen
Tuosta seiskapakista tuli mieleen, että HPK:n ylivoiman kannalta on hyvä, että on seitsemän puolustajan kokoonpano. Seiskapakkina kun on oletettavasti Juuso Vainio tai Joni Tuulola. Vainio tuo rightin mailoineen puolustusviivaankin monipuolisuutta.
 
Suosikkijoukkue
Vimpelin Veto, Roihuttaret, Kaljakylä Rangers, Fla
Jaahans, jos silmäni ei valehdellut, niin Arvonen ja Viitakoski olivat Kampissa. Liekö hakemassa jotain pelaajaa bussiasemalta vai mitä? No, söivät ainakin, jos oikeiksi tunnistin.
 

TJ MACKEY

Jäsen
Taisivat olla Liigan infosta palailemassa.

Mitenkäs Ritarihallin syväkurkut, onkos Mietsulla jo harjoittelu muuttunut pelinomaiseen, onko siirretty jo ketjuun? Mietsu hei, ulkomaat on niin nähty! Nyt se nimi paperiin.Entäs Masi? Jättääkö Kerhon seurajohto laiturin julkistuksen sitten kuitenkin perjantaille kausaritilaisuuteen, vai mikä toripäivä se nyt olikaan.

Onko Hamill jo Suomessa? Pelaako torstaina?
 

Ralph

Jäsen
Onko Hamill jo Suomessa? Pelaako torstaina?

Tämä olisi kiva tietää. Eikös Pasi Arvonen puhellut, että idea olisi saada Hamill torstaina pelion, mutta saavatko. Ajattelin huristella tällöin Hämeenlinnaan ja tahtoisin kyllä nähdä Hamillin.
 

Jääkaappi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liiga
Hamill saapui tänään iltapäivällä Suomeen ja on ilmeisesti kovaa vauhtia menossa heti joukkueen kanssa jäille klo 16:00.

Pitäisi pelata torstaina. Kuten Schiran ja ehkä myös Vänttisen.
 

TJ MACKEY

Jäsen
Hamill saapui tänään iltapäivällä Suomeen ja on ilmeisesti kovaa vauhtia menossa heti joukkueen kanssa jäille klo 16:00.

Pitäisi pelata torstaina. Kuten Schiran ja ehkä myös Vänttisen.
Kiitos infosta. Schiran paluu on myös erittäin hyvä uutinen, etenkin Kerhon tökkineeseen ylivoimapeliin tuo varmasti lisää vaihtoehtoja.
 

Hereworth

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho, Joni Puurula, Ikaalisten Nouseva-Voima
Noniin, Hamillin ja Schiran pelaaminen onkin jo riittävä syy raahata itsensä torstain peliin.

Oliko tuo kausikorttilaisten tapahtuma muuten mihin aikaan, vai oliko edes torstaina?
 

Ralph

Jäsen
Noniin, Hamillin ja Schiran pelaaminen onkin jo riittävä syy raahata itsensä torstain peliin.

Osimoilleen näin. Funtsin tuossa, että pitäisikö lähteä ei, mutta jos tosiaan Craig Schirakin pelaa, niin kyllä ehdottomasti. Siitä on jotain puoli vuotta, kun viimeksi näki Schiraakin paikanpäältä.

Sanokaa nyt vielä, että Juuse Saros pelaa myös, niin töttöröö.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös