Mainos

Mukikampanja – tässä ketjussa odotellaan mahdollisia vahvistuksia

  • 4 312 268
  • 25 138

Jääkaappi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liiga
Eli loppui omat perustelut. Asia selvä.
Perustelut mihin?

En tiedä miten Piken ajan Kerhon pelaajabudjetti liittyy Mason suorittamiseen. Faktaa on, että alisuorittajia on enemmän kuin onnistujia. Kuten myös se, että Masolla ei tuntunut olevan minkäänlaista vaatimustasoa toisin kuin vaikkapa Selinillä, jos nyt unohdetaan se Pike.
 
clayman

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK

Liittyy siten, että helvetinmoinen selittely oli Piken puolustamiseksi. Kun joukkue sitä, seura tätä ja kaikki muut paitsi Pike oli paskaa. Löytyi ymmärrystä vaikka peli junnasi paikallaan ja oli kuitenkin kallis joukkue kasassa.

Nyt on Maso sitten niin valtaisan huono, vaikka huonommassa tilanteessa operoi.

Vaatimustaso onkin sitten aito kritiikkin kohta. Sen pitää tietenkin muuttua. Toisaalta, onhan tuo Maso kuitenkin vaativa. Ehkä enemmän siellä mentaalipuolella skarpattavaa eli latautuminen otteluun. Näitä asioita opitaan matkan varrella. Pitää olla sitä out-of-the-box ajattelua.

Tämä on toki ollut viime kausina vähän sääntö eikä poikkeus eli ottelujen alut ovat olleet heikkoja. Siinä kun jäädään telineisiin, on kiva työ päästä takaisin peliin mukaan.

Ja toi nyt on paskapuhetta, että oli enimmäkseen alisuorittajia. Suurin osa piti tasonsa ja osa jopa kehittyi. Muutama pettymys mahtui mukaan (esim Henrikkson), mutta näitä on aina. Kollektiivisesti se ei vaan riittänyt. Tai ei kestänyt sitä rutistusta joka oli päällä. Tuli pelillinen jumi ja seura päätti tehdä ratkaisunsa.

Mason kokemattomuuden piikkiin menee kauden alku, johon sitten homma kuitenkin kaatui, vaikka saatiin peli kuntoon. Tässä tietty oli loukkaantumisillakin osansa, mutta se on mitä on.
 
Jääkaappi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liiga
Liittyy siten, että helvetinmoinen selittely oli Piken puolustamiseksi. Kun joukkue sitä, seura tätä ja kaikki muut paitsi Pike oli paskaa. Löytyi ymmärrystä vaikka peli junnasi paikallaan ja oli kuitenkin kallis joukkue kasassa.
Argumentoidaan faktoilla.

Nyt on Maso sitten niin valtaisan huono, vaikka huonommassa tilanteessa operoi.
Kuka on väittänyt, että Maso on valtaisan huono? Tässä on lähinnä katseltu tulosta ja ennen kaikkea tuloksen taakse.

Ja toi nyt on paskapuhetta, että oli enimmäkseen alisuorittajia. Suurin osa piti tasonsa ja osa jopa kehittyi. Muutama pettymys mahtui mukaan (esim Henrikkson), mutta näitä on aina.
Nenonen, Rautiainen, Loimaranta, Henriksson, Wold, Ruokonen, Savolainen, Päivärinta. Siinä nyt ainakin osa hyökkääjistä, jotka ei mennyt tai kehittynyt yhtään mihinkään Mason alaisuudessa. Toivolan -17 myös ihan miehekäs lukema.

Mustonen oppi taas muutaman kauden jälkeen aloittamaan, joten saa puhtaat paperit.

Puolustuksesta heikohkoa suorittamista Reiniltä, Ikoselta, Hietaselta ja ainakin Pärssiseltä.
 
emiilioo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho, Flyers, Barca, Azzurri
Kausi lähti huonosti käyntiin. Se oli aika odotettua, kuten kaikki tietää.

Sen jälkeen tuli noin 2kk:n hyvä jakso. Tää jakso yllätti positiivisesti ja takasi Mason jatkon.

Sitten loppui happi, kun pleijareita pelattiin jo lokakuusta lähtien. Rajaniemen taso romahti, tuli muutama paha loukki. Sääleihin pääsy olisi vaatinut niin kovaa pistekeskiarvoa, että se ei ollut realistista. Ja kun taloudellinen tilanne on mitä on, niin tehtiin oikea valinta ja myytiin muutama pelaaja.

Loppukautta ei kannata edes arvostella, koska mitään panosta ei ollut. Joissain peleissä Kerho rimpuili c-tason rosterilla yllättävän hyvin, joissain taas tuli rumasti pataan.

Eli kun laskette pistekeskiarvoja tai muuta, niin laskekaa kauden alusta siihen hetkeen kun alettiin myymään pelaajia. Loppukausi oli vain harjoittelua.
 
clayman

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Nenonen, Rautiainen, Loimaranta, Henriksson, Wold, Ruokonen, Savolainen, Päivärinta. Siinä nyt ainakin osa hyökkääjistä, jotka ei mennyt tai kehittynyt yhtään mihinkään Mason alaisuudessa. Toivolan -17 myös ihan miehekäs lukema.
Alisuoritti vai taso säilyi? Pisteiden valossa suurimmalla osalla näistä taso juurikin säilyi. Se oli kuitenkin se alkuperäinen huomio - alisuorittajia oli paljon. Tason säilyminen ei ole alisuorittamista.

Toistan itseäni, mutta Toivola pelasi kylkivamman kanssa melko kauan.

Reini sai haukkuja jo Piken aikana. Ei ollut yhtään sen heikompi kuin silloinkaan. Ikonen ei yksinkertaisesti pysty vetämään tuolla pelityylillä pitkään. Paikat rikki, kuten täällä on todettu. Pärssinen oli ollut pitkään loukkaantuneena ja on ihme, että pelasi noinkin hyvin. Hietanen pelasi rikkinäisellä jalalla pitkään.

Ongelma on kollektiivinen. Yhdessä ei muodostettu tarpeeksi vahvaa kokonaisuutta. Puuttui palasia. Sen jälkeen loukkaantumiset vaivasivat. Peli saatiin silti rullaamaan, mutta seinä tuli vastaan. Kauden alku kostautui, mikä on Mason vika.
 
Viimeksi muokattu:

Jääkaappi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liiga
Alisuoritti vai taso säilyi? Pisteiden valossa suurimmalla osalla näistä taso juurikin säilyi. Se oli kuitenkin se alkuperäinen huomio - alisuorittajia oli paljon. Tason säilyminen ei ole alisuorittamista.
No kyllä mä uskallan väittää, että esimerkiksi Nenonen, Rautiainen ja Ruokonen ovat perustasoltaan parempia pelaajia kuin mitä tällä kaudella nähtiin. Loimarannan ja Henrikssonin olisi sopinut odottaa kehittyvän, mutta eivät kehittyneet ja Henriksson lähtikin kesken kauden Turkuun.

Savolainen ei hänkään ole ainakaan silminnähden kehittynyt lähemmäksi Liiga-tasoa ja maajoukkuemies Woldilla ei myöskään homma lähtenyt ihan rokkaamaan.
 
Kerhonpojjaat

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Tampa
maajoukkuemies Woldilla ei myöskään homma lähtenyt ihan rokkaamaan.
Muuten en ota kantaa teidän keskusteluun, mutta eipä Woldilla ole lähtenyt muuallakaan. Eikä kerennyt Mason alaisena kauan olemaan, joten menisin kyllä tässä asiassa pelaajaan itseensä. Ei vain ehkä ollutkaan valmis muuttamaan pois äidin padoilta. Onko kesällä jäänyt kokonaan treenit väliin, vai tuhosiko jo Pike miehen itseluottamuksen täysin?

Masoa en lähtisi Woldin kohdalla mittaamaan millään tavalla.
 
clayman

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
No kyllä mä uskallan väittää, että esimerkiksi Nenonen, Rautiainen ja Ruokonen ovat perustasoltaan parempia pelaajia.
Ovatko? Nykyään siis. Onko faktaa? Vai onko vain oma arvio?

Huom. Itse väitit, että pelaajia syytetään mutta Masoa ei kritisoida. Tässähän on nyt tarjottu selitystä pelaajien otteisiin (loukkaantumiset). Silti oltava Mason vika. Edelleen: jos löytyi niin paljon ymmärrystä Pikeä kohtaan, niin miksi ei Masolle?
 
Jääkaappi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liiga
Muuten en ota kantaa teidän keskusteluun, mutta eipä Woldilla ole lähtenyt muuallakaan. Eikä kerennyt Mason alaisena kauan olemaan, joten menisin kyllä tässä asiassa pelaajaan itseensä. Ei vain ehkä ollutkaan valmis muuttamaan pois äidin padoilta. Onko kesällä jäänyt kokonaan treenit väliin, vai tuhosiko jo Pike miehen itseluottamuksen täysin?

Masoa en lähtisi Woldin kohdalla mittaamaan millään tavalla.
Wold nyt on tuollainen tahallinen heitto tähän, koska toveri @clayman joskus mainitsi, että hän on maajoukkuetason pelaaja, mutta ei silti kehittynyt Piken alaisuudessa. Joskus pelaajat eivät vain kehity, oli valmentajana sitten Pennanen, Jalonen, Pikkarainen, Rindell tai Lehtonen, eikä se aina ole kenenkään vika.

Ihan yleisesti ottaen on muutenkin hankala alkaa näitä arvioimaan, että kenen kehittyminen ja läpimurto nyt menee minkäkin valmentajan "ansioksi".
 
Jääkaappi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liiga
Ovatko? Nykyään siis. Onko faktaa? Vai onko vain oma arvio?

Huom. Itse väitit, että pelaajia syytetään mutta Masoa ei kritisoida. Tässähän on nyt tarjottu selitystä pelaajien otteisiin (loukkaantumiset). Silti oltava Mason vika. Edelleen: jos löytyi niin paljon ymmärrystä Pikeä kohtaan, niin miksi ei Masolle?
Löytyy paljonkin ymmärrystä, eikä Pike edelleenkään liity tähän mitenkään. Minulta löytyy ja löytyi ymmärrystä myös Matti Tiilikaista kohtaan, jos niin pitkälle halutaan mennä ja kaivella vanhoja.

Edelleen: En ole Masoa heittänyt bussin alle, enkä ole tulosta itsessään moittinut, vaan asioita sen takana.

Masolla ja hänen joukkueillaan tuntui olevan Mestiksessä valtavasti tunnetta, mutta miksi HPK:n kohdalla ei mitään tällaista ollut havaittavissa? Tällä kaudella monesti Maso sanoi, että joukkue on valmiina ja tulee kovaa seuraavassa kotiottelussa, mutta paskanmarjat. Sieltä tuli porteista ulos kerta toisensa jälkeen hengetön ja alistunut lammaslauma.

Tähän kun lisää sen, että moni pelaaja pelasi alle tasonsa, niin en minä ainakaan täydellä luotolla pysty Mason kohdalla etenemään kohti ensi kautta.
 
clayman

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Wold nyt on tuollainen tahallinen heitto tähän, koska toveri @clayman joskus mainitsi, että hän on maajoukkuetason pelaaja, mutta ei silti kehittynyt Piken alaisuudessa. Joskus pelaajat eivät vain kehity, oli valmentajana sitten Pennanen, Jalonen, Pikkarainen, Rindell tai Lehtonen, eikä se aina ole kenenkään vika.

Ihan yleisesti ottaen on muutenkin hankala alkaa näitä arvioimaan, että kenen kehittyminen ja läpimurto nyt menee minkäkin valmentajan "ansioksi".
Pike ei edes suostunut peluuttamaan Woldia, paitsi kun oli pakko. Sitä tuli ihmeteltyä, koska Pike kuitenkin valitti ohuesta pelaajistosta.

Piken kohdalla suurin kritiikin syy oli pelin taso. Lisäksi se, ettei halunnut kehittää nuoria, joka on kuitenkin tärkeä asia Kerhon kaltaiselle seuralle. Väärä valmentaja siis.

Se on totta, etteivät kaikki kehity.
 
Takanahka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kepa

Maso ei sitten peluuttanut sitäkään vähää.. Lopulta kaveri laitettiin siivouskomeron kautta pihalle..

Missä Pikkarainen on todennut, ettei halua kehittää nuoria? Saisko linkkiä?
 
clayman

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Maso ei sitten peluuttanut sitäkään vähää.. Lopulta kaveri laitettiin siivouskomeron kautta pihalle..
Eikös se saanut muutaman pelin ja ulos?

Pike valitti rosterin ohuudesta. Ei kuitenkaan peluuttanut kaikkia. Maso peluutti kaikkia mahdollisia jotta saisi neljä ketjua kasaan. Peluutti Rautiaistakin vaikka ko. herralla ei kulkenut.

No joo, jotkut tykkää, toiset ei. Näinhän se oli Arvosenkin kohdalla.
 
Takanahka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kepa
Eihän se ole ikinä ollut sellainen valmentaja joka kehittää nuoria. Ei myöskään halunnut peluuttaa heitä. Nurmikin otti taka-askelia Piken aikana, näin esimerkiksi.
Hetkinen.. Äijjän ajatuksenkulusta kyl mahdotonta saada koppia. Mut pysy nyt hetki paikallas..

Nurmen "takapakin" voi siis laittaa Piken syyksi, vaikka siellä oli loukkaantuminen pohjilla ja ihan julkisestikin myönnetty pelaajan toimesta, että urheilijanelämä ei maistunut kesällä 2022 ihan niin paljoa kuin olisi pitänyt?

Mutta mites nämä tämän kauden alisuorittajat? Ei tarvinnut kuin olla flunssa jossain kohtaa kautta, niin "kyllähän tuo väkisinkin vaikuttaa", terveisin @clayman.
 
clayman

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Nurmen "takapakin" voi siis laittaa Piken syyksi, vaikka siellä oli loukkaantuminen pohjilla ja ihan julkisestikin myönnetty pelaajan toimesta, että urheilijanelämä ei maistunut kesällä 2022 ihan niin paljoa kuin olisi pitänyt?
Nurmen takapakki alkoi aikalailla kun Pike saapui.

Mutta hyvä, että vahvistit pointtini. Tälläkin kaudella oli loukkia alla (totesi itse podcastissa) ja itsetunnon / motivaation kanssa ongelmia. Niin vaan pelasi hyvän kauden ja kehittyi.
 
Kerhonpojjaat

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Tampa
Wold nyt on tuollainen tahallinen heitto tähän, koska toveri @clayman joskus mainitsi, että hän on maajoukkuetason pelaaja, mutta ei silti kehittynyt Piken alaisuudessa. Joskus pelaajat eivät vain kehity, oli valmentajana sitten Pennanen, Jalonen, Pikkarainen, Rindell tai Lehtonen, eikä se aina ole kenenkään vika.

Ihan yleisesti ottaen on muutenkin hankala alkaa näitä arvioimaan, että kenen kehittyminen ja läpimurto nyt menee minkäkin valmentajan "ansioksi".
Se on juurikin näin.

Pelaajilla itsellään on kuitenkin vastuu, halusta kehittyä. Eihän sille kukaan mitään voi, jos toinen ei halua, tai ei yksinkertaisesti vain kehity. Opettajillakin olisi helppoa, jos olisi vain heistä kiinni, opiskeleeko oppilaat vai ei.
Masolla ja hänen joukkueillaan tuntui olevan Mestiksessä valtavasti tunnetta, mutta miksi HPK:n kohdalla ei mitään tällaista ollut havaittavissa? Tällä kaudella monesti Maso sanoi, että joukkue on valmiina ja tulee kovaa seuraavassa kotiottelussa, mutta paskanmarjat. Sieltä tuli porteista ulos kerta toisensa jälkeen hengetön ja alistunut lammaslauma.
Tähän pakko tuoda esille myös pelaajien itsensä vastuu, sekä kapteenin rooli.

Eihän valmentaja ole kopissa luomassa henkeä kuin hetken. Jokaisella pelaajalla on itsellään vastuu olla valmiina pelissä, heti alusta. Ammattilaisia kun ovat, pitäisi olla joka ilta valmiina.
Lisäksi kapteenistolla/johtavilla pelaajilla myös merkittävä rooli joukkueen lataamisessa. Onko sitten niin että joukkueessa ei vain ollut tarpeeksi johtavia pelaajia? Lasse Kukkonen on erittäin hyvä esimerkki siitä kuinka peliin lataudutaan itse.

Itse sanon että tähän on useampi vastaus ja jokaisen pitää katsoa peiliin, niin Valmennuksen, Ekin kuin pelaajien!
 
Analyysiseta

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho
Se on juurikin näin.

Pelaajilla itsellään on kuitenkin vastuu, halusta kehittyä. Eihän sille kukaan mitään voi, jos toinen ei halua, tai ei yksinkertaisesti vain kehity. Opettajillakin olisi helppoa, jos olisi vain heistä kiinni, opiskeleeko oppilaat vai ei.

Tähän pakko tuoda esille myös pelaajien itsensä vastuu, sekä kapteenin rooli.

Eihän valmentaja ole kopissa luomassa henkeä kuin hetken. Jokaisella pelaajalla on itsellään vastuu olla valmiina pelissä, heti alusta. Ammattilaisia kun ovat, pitäisi olla joka ilta valmiina.
Lisäksi kapteenistolla/johtavilla pelaajilla myös merkittävä rooli joukkueen lataamisessa. Onko sitten niin että joukkueessa ei vain ollut tarpeeksi johtavia pelaajia? Lasse Kukkonen on erittäin hyvä esimerkki siitä kuinka peliin lataudutaan itse.

Itse sanon että tähän on useampi vastaus ja jokaisen pitää katsoa peiliin, niin Valmennuksen, Ekin kuin pelaajien!
Niin, Rautiainen hommattiin johtavaksi pelaajaksi näyttämään edestä, joten siinä ainakin yksi sellainen johtava pelaaja, josta toivoisi ettei kovin moni nuori ottanut siitä työmoraalista oppia. Varmasti yksi iso syy juuri johtavat pelaajat, mutta kuten totesit ei ole yhtä oikeaa ja väärää ja kaikilla peiliin katsomisen paikka.. se taas sitten, että kuinka näistä opitaan niin se on mielestäni se iso kysymys.
 
Jääkaappi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liiga
Pike ei edes suostunut peluuttamaan Woldia, paitsi kun oli pakko. Sitä tuli ihmeteltyä, koska Pike kuitenkin valitti ohuesta pelaajistosta.

Piken kohdalla suurin kritiikin syy oli pelin taso. Lisäksi se, ettei halunnut kehittää nuoria, joka on kuitenkin tärkeä asia Kerhon kaltaiselle seuralle. Väärä valmentaja siis.

Se on totta, etteivät kaikki kehity.
Pike oli tuohon "projektiin" täysin oikea valmentaja. Hän tuli pelastamaan uppoavan laivan ja onnistui siinä oikein hyvin. Olen itsekin todennut, että ns. normaalissa tilanteessa Pikkarainen ei todennäköisesti olisi ollut HPK:n valinta, muttta tuossa hetkessä hän oli ainoa ja oikea.

Eihän se ole ikinä ollut sellainen valmentaja joka kehittää nuoria. Ei myöskään halunnut peluuttaa heitä. Nurmikin otti taka-askelia Piken aikana, näin esimerkiksi.
Päävalmentajan tehtävä on repiä joukkueesta irti enemmän kuin miltä nimet selässä näyttää. Pike ei peluuttanut väkisin pelaajia, jotka olivat helvetin kaukana Liiga-tasosta ja se päävalmentajalle salittakoon.
 
Rinkula

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Petteri Nikkilä, Kalle Kangas, Maso Lehtonen
Pitäiskö pitää tämä Mukikampanja ketju ihan Mukikampanja ketjuna? Nyt puhutaan niin ohi aiheen kuin olla ja voi.. Ellei ole huhuttu Pikeä takaisin.. Turhaan jatkuvasti ehtii innostua kun näkee, että tähän ketjuun tullut uutta viestiä
Kädet ristiin rukoillen että Pikeä ei enää ikinä huhuta Kerhoon.
 
clayman

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Nyt on kyllä ihan höpöhöpö juttuja :D

Meinaat, että takapakki alkoi lokakuussa 2021, mutta valittiin siitä huolimatta U20 kisoihin?
Oli varmasti jo valittu sinne alku kauden perusteella. Pikku hiljaa kuitenkin alkoi peli tökkimään. Toki kaikki eivät sovellu kaikkien valmentajien pelityyliin tai valmennustapaan. Ehkä Maso on parempi henkilö valmentamaan juuri Nurmea.
 
Takanahka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kepa
Oli varmasti jo valittu sinne alku kauden perusteella. Pikku hiljaa kuitenkin alkoi peli tökkimään. Toki kaikki eivät sovellu kaikkien valmentajien pelityyliin tai valmennustapaan. Ehkä Maso on parempi henkilö valmentamaan juuri Nurmea.
.. Nyt on kyllä melkoista tarinointia..

Petteri Nurmi oli siis valittu niiden 8 matsin perusteella U20 kisoihin, mitkä hän kerkesi Tiilikaisen alaisuudessa pelaamaan, jotka muuten olivat vieläpä Nurmen ensimmäiset liigamatsit?
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös