Laavainen ja Niemeläinen tekevät läpimurron paljon todennäköisemmin kuin Karjalainen. Näillä kuitenkin on taitoa tehdä kentällä muutakin kuin taklata ja uhota, esimerkiksi tehdä kiekon kanssa jotain.
Laavaisesta saattaa joskus tulla jotain mutta että Niemeläinen?
Mitkä on Niemeläisen vahvuudet? Ei hänellä ole vahvuuksia. Ei edes sitä uhoa tai pientäkään fyysisyyttä, vaikka kokoa olisi.
Karjalaisella on sentään edellä mainittujen asioiden lisäksi vahvuutena myös hyvä ykkös-syöttö, johon Niemeläinen hyvin harvoin, varsinkaan paineen alla pystyi.
Niemeläisen otteet viime kevään A-junioreiden play offseissa olivat todella munattomat ja kaikin puolin vaisut. En tiedä mitä miehen kehitykselle on käynyt muutaman vuoden sisällä. Toivon tottakai, että myös Niemeläinen onnistuu mahdollisimman hyvin, mutta viime kausi oli heikko. Aikaa toki miehellä on vielä kehittyä.