Muistellaan menneitä – esitetään kysymyksiä ja etsitään vastauksia

  • 90 771
  • 280

ahal

Jäsen
Jääkiekkolehden kausijulkaisussa 2016-17 on mm. paljon tilastoja. Yhdessä niistä listattiin SM-liigan all star -kentällisiä vuosilta 1979-2016. Suuret ja perinteiset jengit odotetusti jylläävät listalla. SaiPa on saanut vajaassa 40 vuodessa kolme kaveria: Petri Skriko 1984, Vladimir Machulda 2002 ja Jussi Markkanen 2014. SaiPassa pelanneita mutta muualla palkittuja ovat Jamo Myllys, Niklas Bäckström, Otakar Janecky ja Jussi Tarvainen. Kenenkähän vuoro seuraavana... John McFarland?
 

ahal

Jäsen
Vielä toinen tilastopala illan lopuksi. Raun lisäksi maalipörssin on voittanut sputnikeista Dale McTavish (25, 1998). SaiPa-kasvatti Vesa Viitakoski latoi neljä kautta myöhemmin 34 häkkiä yhdessä JYPin Tomas Chlubnan kanssa. Syöttökoneita ei SaiPasta ihan kärkeen ole yltänyt yhtäkään, vaikka Janecky 1993 parhaan syöttelijän tittelin yhdessä Esa Keskisen kanssa kuittasikin, OJ pelasi jo narreissa. Myöskään parasta pistemiestä ei ole keltanutusta löytynyt. SaiPassa kuusi kautta puolustanut Pauli Levokari on yhä jäähytilastossa 4. sijalla 1101 minuutillaan, niistä suuri osa on tosin myös muissa joukkueissa hankittuja.
 

ahal

Jäsen
Tässä hieman tietoa sputnikkien alkuvaiheista 1940-luvulta asti. Oppaana Ylen jutussa ex-sputnikki Pentti Hyväri.
 

ahal

Jäsen
Selasin noita kymmenisen vuotta vanhoja JA:n kausiraportteja ja esimerkiksi 2006-2007 ja 2007-2008 oli SaiPan pelissä samoja elementtejä ja ongelmia kuin tänäkin syksynä. Useampana vuonna jouduttiin hankkimaan tuurareita jopa ulkomaita myöten, kun loukkaantumiset koettelivat. Joten sikäli nykyinen tilanne ei ole mitenkään harvinainen. Ainahan sitä toivoo, ettei historia toistaisi itseään, mutta pelkkä toivominen ei riitä.
 

Wolves

Jäsen
Ketju on wanha kuin taivas, mutta sopinee tarkoitukseeni!
(ainakin yhtä hyvin kuin nenä pyllyyn vain miten se sanonta menikään)

Eli eli... kaudella 1988-89 Juha Jokiharju on tehnyt SaiPa:lle yhden jatkoaikamaalin. Missä ottelussa?

EI!!! Älkää turhaan hakeko vastausta Jääkiekkokirjasta - sinne on merkitty SaiPa:lle ainoastaan yksi JA-ottelu: 05.02.1989 SAI-KAL 3-3JA

Keräsin jopa SaiPa:n yhden maalin voitot kyseiseltä kaudelta; niitä on yhteensä kuusi kappaletta.
Mikä matsi näistä on päättynyt tuolloin 20-vuotiaan Juha Jokiharjun jatkoaikamaaliin?

20.10.1988 SAI-KÄR 5-4
17.11.1988 HPK-SAI 4-5
08.01.1989 SAI-LUK 5-4
19.01.1989 SAI-JYP 4-3
22.01.1989 KOK-SAI 3-4
12.02.1989 SAI-IFK 4-3

Onko kellään jotain tilastoja tai edes pienintäkään muistikuvaa?

Eksyin tähän ketjuun ihan vahingossa, mutta osaan viiden vuoden jälkeen vastata tuohon kysymykseesi. Toivottavasti et kaikkia kynsiä ole syönyt näiden vuosien aikana.

Oikea vastaus on 19.01.1989 SaiPa-JyP HT, jossa Jokiharju teki voittomaalin ajassa 60:56
 

jalperi

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa,sympatiat Itä-Kaakkois-Suomi-Turku akselille
Osaiskohan joku palstaveljistä vastata tähän kysymykseen. Tuli eilen hommattua tälläinen pelipaita, joka on päättelykyvylläni joko 97-98 tai 98-99 kaudelta. Onko kyseessä jokin juhlapaita vai harjotuspaita vai mikä? Ja pelasiko tosiaan Petri Kokko myös numerolla 12?
 

Liitteet

  • IMG_20181216_095840b.jpg
    IMG_20181216_095840b.jpg
    265,1 KB · kertaa luettu: 487
  • IMG_20181216_095859b.jpg
    IMG_20181216_095859b.jpg
    255,5 KB · kertaa luettu: 475

jalperi

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa,sympatiat Itä-Kaakkois-Suomi-Turku akselille
Näyttäisi olevan joku spessupaita. Noilla ei olla pelattu koko kautta koska mainokset puuttuvat.
Juu, oma veikkaus onkin, että on SaiPan 50-v juhlapaita, mutta tarvitsisin vahvistuksen, kun tuossa itse paidassa ei ole mitään mainintaa siitä. Lisäksi omat muistikuvat Kokon pelinumerosta on numero 30 myöhemmiltä vuosilta, mutta pelasiko tosiaan ekalla (ja tokalla?) SaiPa kaudella numerolla 12?
 

Also Starring

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Saipa 50v-paidat kyseessä. Minun muistikuvan mukaan Kokko pelasi myös numerolla 12.
Kävin itsekin alkuviikosta pop-upissa, näytti olevan #10 Matsijevski, #23 Kauppinen ja #25 Volotinen paidat tuosta 50-v pelistä myynnissä 50€ hintaan.
 

startin13

Jäsen
Suosikkijoukkue
Saimaan Pallo
Oli myös #7 Loikala samaa sarjaa.

SaiPan fanituotevalikoimat on aikojen saatossa olleet aika kirjavat, ja välillä on ollut aika rajujakin esityksiä kun ilmeisesti niitä on tehty sivutöinä ja omalla porukalla.

Viisain olisi käyttää jotai ulkopuolista graafikkoa ja yhtenäistää koko paletti. Hifkillä ja Pelicansseilla on aika hyvännäköisiä juttuja, ja heiltä voisi matkia ihan surutta.

Toki Imatralaisien SaiPafanien mielestä nykyisetkin fanituotteet ovat erittäin tyylikkäitä, ja niitä käyttämällä menee monessa paikkaa jo Joutsenolaisesta.
 

jalperi

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa,sympatiat Itä-Kaakkois-Suomi-Turku akselille
Oli myös #7 Loikala samaa sarjaa.

SaiPan fanituotevalikoimat on aikojen saatossa olleet aika kirjavat, ja välillä on ollut aika rajujakin esityksiä kun ilmeisesti niitä on tehty sivutöinä ja omalla porukalla.

Viisain olisi käyttää jotai ulkopuolista graafikkoa ja yhtenäistää koko paletti. Hifkillä ja Pelicansseilla on aika hyvännäköisiä juttuja, ja heiltä voisi matkia ihan surutta.

Toki Imatralaisien SaiPafanien mielestä nykyisetkin fanituotteet ovat erittäin tyylikkäitä, ja niitä käyttämällä menee monessa paikkaa jo Joutsenolaisesta.

Juu ja #35 Häkkinen oli kanssa.
 

jalperi

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa,sympatiat Itä-Kaakkois-Suomi-Turku akselille
Sattumalta osui tänään kausijulkasu kaudelta 1998-1999 ja juu kyllä Kokon numero oli sillon 12.
 

ahal

Jäsen
Poika löysi huonettaan siivotessa Jääkiekkolehden 2/2004. Ja kuinka ollakaan, lehden avattuani heti osui silmiin otsikko "Rautee ensi kaudella Lehterän seuraksi?"

No juttua sitten lukemaan ja tässä muutama rivi lehteä siteeraten:
" TPS:n Mikko Rautee on lehtitietojen mukaan saanut tarjouksen siirtyä ensi kaudeksi Venäjän liigaan. Rauteesta on kiinnostunut Neftehimik Nizhnekamsk, sama seura missä pelaa liigan ainoa suomalainen Tero Lehterä. Venäjän liigassa liikkuu suuri raha, ja paikallisten lehtien mukaan useille pelaajille maksetaan yli miljoona dollaria kaudesta.

Moni seura rakennuttaa itselleen myös uutta jäähallia, kuten miljardööri Roman Abramovitshin omistama Avangard Omsk. Myös Lehterän seura saa pian uuden 5 500 paikkaisen jäähallin, mikä on juuri Venäjän liigan vaatimus hallin kooksi.

Liigassa pelaa tällä hetkellä yli 40 ulkomaalaista pelaajaaja ja lähes 20 muuta on pelannut, mutta saanut lähtöpassit syystä tai toisesta. Lehterää potkut eivät uhkaa, mies on ulkomaalaisista paras maalintekijä
."

Jotta näin naapurissa 15 vuotta sitten, ennen KHL:ää. Tuolla kaudella Tertsi teki 55 ottelussa 27 pistettä (16+11) ja seuraavalla 23 matsissa 7 (2+5) sekä Torpedo Nizhni Novgorodissa tehot 17 (3+3). Kahden Venäjän vuoden jälkeen matka jatkui Sveitsiin, Saksaan ja Tanskaan, kunnes hokkarit jäivät naulaan. Kai noilta vuosilta jäi jotain jemmaankin, muuta kuin hikiset kamppeet ja risat matkalaukut.
 

redpecka

Jäsen
Kiitos @ahal mielenkiintoisesta referaatista. Muistan itsekin Lehterän olleen ensimmäinen suomalainen Venäjän liigassa aikoinaan. Hurjalta kyllä kuulostaa tuo "miljoona dollaria" kaudesta, vaikkei sillä Lehterään tai Rauteeseen viitatakaan. Tuskin Lehteräkään silti millään AHL-liksoilla Siperiaa kiertänyt.
 

ahal

Jäsen
Nostalgisesta Jääkiekkolehdestä (2/2004) löytyi monenlaista mielenkiintoista. Helmikuun numero tiesi kertoa mm., että SaiPakin myi pelaajiaan pois tammikuussa: Sami Kaartinen (Grenoble), Antti Weckström (KooKoo), Tuomas Vänttinen (KooKoo), Antti Bruun (Lukko), V. Machulda (Kärpät), R-P. Lehtonen (Leksand), Jarmo Myllys (HV-71) ja Joni Yli-Torkko (Lukko). Yhteensä 8 kaveria. Tulopuolella olivat Harri Tikkanen (KooKoo) ja Olli Malmivaara (Jokerit).

Jotta on sitä "osattu" ennenkin siirrellä pelaajia. Kauden 2003-04 aikana SaiPassa pelasi 5 veskaria, 11 pakkia ja 22 hyökkääjää. Tuolla kaudella kapteenina "C" oli Mika Kauppinen ja "A" rinnassa Petri Kokko, Jussi Pekkala ja Vladi Machulda. Toinen tsekki oli tuolloin Petr "Sähly" Sachl. Kirkkaita valoja kohti ponnisti Petteri Nokelainen ja nyrkkejään heilutti Pasi Nielikäinen. SaiPa sijoittui tuolloin liigassa sijalle 12. - (Kausi 2002-03 alkoi hyvin, ja joulua ennen keikuttiin jopa 3. sijalla, mutta kevät upposi sitten jäihin ja lopulta sijaksi tuli 11.) 10+ -sijat ovat tulleet tutuiksi kautta 2000-luvun. Mutta silloin ei mukana ollut näitä "mestisjengejä"

Ohessa myös kuvakaappaus lehdestä aiheena liigajoukkueiden virvokehinnoittelu. Kovaa porinaa aiheutti etenkin euroon siirtymisen jälkeinen "hintojen pyöristys" - yleensä reippaasti ylöspäin seuraavaan täyteen lukuun tyyliin 7 mk --> 2 euroon jne. Ja sama aihe pyörii yhä eetterissä tänäkin päivänä.
 

Liitteet

  • JKL_2_2004.jpg
    JKL_2_2004.jpg
    562,7 KB · kertaa luettu: 457

redpecka

Jäsen
Nokelaisesta: Aika rautainen oli tuo kauden 2015-2016 avauspelin ykkösnyrkki: Rau - Nokelainen - McIntyre, Larsson - Löfquist. Kokoonpanot | SaiPa - KooKoo 11.9.2015 | Liiga

Miten olisi käynyt jos Noksu olisi pysynyt koko kauden kasassa? (Nyt toteutui 10 ottelua, 4+4=8, +10). Olihan tuossa jengissä puutteita, mutta Rau ja McIntyre olisivat saattaneet lyödä vielä kovemmat luvut tilastoihinsa.
 

Gennadi

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, R.I.P M-juna, Ketterä
Aloin tässä saunan jälkeen kaljapäissäni miettimään että miksi SaiPan myllystä breikanneet pelaajat on lähtökohtaisesti aina olleet fyysisiltä mitoiltaan nykystandardissa "alamittaisia"? Tänä päivänä arvostetaan näitä +185cm pelaajia ja maalivahteja. Nopea googletus kertoi seuraavaa:

- Jesse Mankinen 177cm
- Ville Koho 177cm
- Kalle Maalahti 177cm
- Harri Tikkanen 175cm
- Matias Mäntykivi 181cm
- Elmeri Kaksonen 182cm

Lista varmaan jatkuneen, heitin tässä äkkiä mieleeni tulleet pelaajat. Ei ilmeisesti atomeilla ja vedyillä pituutta kasvateta. No tämä nyt oli täysin epärelevanttia pohdiskelua, mutta onko itäsuomalaisessa eugeniikassa jotain pielessä?
 

DripL

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Aloin tässä saunan jälkeen kaljapäissäni miettimään että miksi SaiPan myllystä breikanneet pelaajat on lähtökohtaisesti aina olleet fyysisiltä mitoiltaan nykystandardissa "alamittaisia"? Tänä päivänä arvostetaan näitä +185cm pelaajia ja maalivahteja. Nopea googletus kertoi seuraavaa:

- Jesse Mankinen 177cm
- Ville Koho 177cm
- Kalle Maalahti 177cm
- Harri Tikkanen 175cm
- Matias Mäntykivi 181cm
- Elmeri Kaksonen 182cm

Lista varmaan jatkuneen, heitin tässä äkkiä mieleeni tulleet pelaajat. Ei ilmeisesti atomeilla ja vedyillä pituutta kasvateta. No tämä nyt oli täysin epärelevanttia pohdiskelua, mutta onko itäsuomalaisessa eugeniikassa jotain pielessä?

En ota muuten kantaa, koska jääkiekon seuraaminen rajoittuu SaiPaan, mutta eikö nykyään nimenomaan nopeus ja pelitaito ole se valtti eikä koko? SM-liigassakin tehopörssien kärjissä on 180cm ja lyhyempiä useampi.

E: maalivahdit toki isompia nykyään keskimäärin
 

FASlapsi

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Tuossa kun juuri julkistettua EHT-maajoukkuelistaa tavasin, ja suupielet alaspäin tavasin kuinka mm. semmosistakin Mestis-jengeistä ku Sport, Jukurit ja KooKoo on päässyt pelaaja joukkueeseen, muttei SaiPasta, jäin miettimään että koska sitä on viimeksi edes EHT:llä käynyt joku saipalainen pelailemassa? Muistan vaan Ville Kohon, joka johonkin turnaukseen ensikertalaisena valittiin, mutta sitten se loukkaantui ja turnaus jäi väliin. Kuitenkin Ville pääsi vielä seuraavaan turnaukseen debyyttinsä tekemään, pelasi ihan kivasti vielä muistaakseni, mutta siihenpä jäi Kohon kutsut. Urho Vaakanainen tais viime vuonna olla jossain leirityksessä mukana, mutta pelasko sekään ees EHT-pelejä, vai vaan jotain hiton Unkari-harkkamatseja?

Aikana, jolloin Selin SaiPaa luotsasi, näissä kauden jälkeisissä huumorimaajoukkueissa - jotka koostui lähinnä säälipleijareista ulos jääneiden jengien pelaajista - kävi SaiPasta Mankiset ja Saariset ja vittu Mikko Pukkakin kokeilemassa, mutta EHT-komennuksia ei nyt tästä lonkalta muistu Kohon lisäksi muita. Saati sitten että olisi ihan MM-kisoihin asti päässyt; onko semmosia pelimiehiä SaiPan paidassa ensinkään? SaiPa-taustaisia nyt toki on siellä on käynyt, Jarno Koskirantoja ja Antti Pihlströmejä ja Petteri Koskirantoja ja Markkaset ja Bäckströmit ja tämmöset, mutta ei nekään tainnu majuun päästä kun vasta SaiPasta uralle vauhtia haettuaan ja johonkin toiseen jengiin pompattuaan?

Vaikea SaiPan nykyjoukkueesta on keksiäkään oikein ketä sieltä majuun voisi nykyään tai edes lähitulevaisuudessa mahtua. Tuohimaa varmaan menisi ihan OK veskana mutta parempia ja nuorempiakin veijoja on sen verran tyrkyllä että eipä taida Fransilla paukut riittää. Viimeaikaiset otteet ei kyllä nekään oikein oo mitään maju-kutsua oikeuttaneet.

Pakeista jotkut noista junnummista voisivat tulevina vuosina ehkä olla maajoukkuetasoa, Salo ehkä ensimmäisenä listalla, mutta siinä listalla on vielä toistaiseksi n. 159 nimeä edellä. Hyökkääjistäkään vaikea ois ketään kelpuuttaa, ennen kauden alkua kuvittelin että Nättinen ja Tanus voisivat maajoukkueessa visiitin käydä tekemässä, haha! Paskat. Ahti Oksanen vois olla jos kokonaisvaltainen pelaaminen ois paremmalla tasolla, Santeri Virtanen on hyvässä nosteessa ja varmaan voisi majupaikan ansaita joskus. Mutta on hiukka raakile vielä sekin.

Muttamutta, onko siellä joku käynyt Kohon visiitin ja nykyhetken välillä? Ja oliko ennen Kohoa joku joskus SaiPa-paidasta Suomen maajoukkueeseen päässyt kauden aikana tai isoon turnaukseen pelailemaan.
 

Individual

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Suomi, KTP
SaiPa on tasainen puurtaja ja joskus vähän epätasaisempi. Jos joku sellainen pelaaja kurvailee Kisapuiston jäällä, jolla edes jotenkin olisi peliotteiden puolesta mahkuja EHT, tai ylipäätään maju-kutsuun, niin piirongin päältä löytyy väärän maan passi. Näin sen näkisin.
 

Barney

Jäsen
Muttamutta, onko siellä joku käynyt Kohon visiitin ja nykyhetken välillä? Ja oliko ennen Kohoa joku joskus SaiPa-paidasta Suomen maajoukkueeseen päässyt kauden aikana tai isoon turnaukseen pelailemaan.
Olihan Vaakanainen ainakin viime keväänä ennen MM-kisoja maajoukkueen mukana. Ne taisivat tosin olla jotain harjoitupelejä, joten ei mene kategoriaan "EHT-edustus".

E: Taisi Vaakanainen pelata myös noiden harjoitusotteluiden lisäksi jotain EHT-pelejä, kun tarkistin tilastoista.
 

Tuen Vety

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jussi Markkanen
SaiPa-Jyp game sevenistä tulee kohta aikaa viisi vuotta, vaikka tuntuu että tuo kevät oli kuin eilinen. Katsoin huvikseni SaiPan tuon kauden kokoonpanoa ja jotenkin yllätti, että vai vain kaksi pelaajaa tuosta joukkueesta on edelleen mukana, Koho ja Maalahti. Aika isoa on ollut liike pukukopin ovella.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös