Mainos

Muistellaan menneitä – esitetään kysymyksiä ja etsitään vastauksia

  • 109 446
  • 295
Suosikkijoukkue
SaiPa, Ketterä, Bunch of Jerks
Pelin tilastoissa on nimenomaan Vertalalle merkitty 2+2-minuuttinen ajassa 57.29. Hatara mielikuva, että olisin kuullut tapauksen yhteydessä myös silloisen SaiPa-pakin Jussi Pekkalan nimen, ehkä hän oli sitten se johon kiekko osui.
Näin se varmaan meni. Kiekon osuminen Pekkalaan ja siitä Vertalalle annettu jäähy selittää Rautakorven reaktion. Ehkä Favorin on esittänyt asian epäselvästi tapausta muistellessaan, tai sitten kirjoittaja on vain ollut huolimaton.
 

Machulda

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Olikos joskus SaiPa ottelusta tuomarien pääsy kotimatkalle turvattu poliisivoimin, vai alkaako taru ja todellisuus jo mennä sekaisin?
Juu. On. Itse muistan tapauksen oikein hyvin, koska muistan senkin kuinka eräskin tuttu sanoi vielä pelin ollessa kesken, että lähtee pelin jälkeen sitä dumaria odottelemaan hallin taakse. Tämä kyseinen tuomari lähti ottelusta valtavien buuausten ja huutojen saattelemana. Olisiko ollut joku Olli-Pekka jotain(tai jotain sinnepäin). Sukunimi juuri nyt ei tule mieleen. Kertokoon ken muistaa. Jos vielä oikein muistan, niin tätä kaveria ei tämän keissin jälkeen nähty kertaakaan lappeenrannassa. Olisiko jopa tuomarihommat loppuneet siihen(ainakin liigatasolla).
 
Suosikkijoukkue
SaiPa, Ketterä, Bunch of Jerks

Machulda

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Idän jätti on poissa.
 

Liitteet

  • IMG_20220505_125755.jpg
    IMG_20220505_125755.jpg
    337,1 KB · kertaa luettu: 194

ahal

Jäsen
Kirjoitinkin jo tuonne RIP ketjuun, että Lalli oli yksi lapsuuden idoleista. Häntä tuli seurattua sekä SaiPan että HIFK:n väreissä. Oli aikanaan hyvä ja kova pelaaja.
Surullista mutta luonnollista, kukaan meistä ei oikeasti ole kuolematon. Mutta muistoissa Lalli säilyy sukupolvelta toiselle, ainakin muutamalle sellaiselle. Oma kiinnostukseni kiekkoon heräsi 60-luvun puolivälissä paljolti idän jätin ansiosta ja toki silloisen buuminpoikasenkin myötä. Lallin jykevä olemus maalia suojelemassa "kaikin sallituin" keinoin herätti kunnioitusta ja loi luottamusta joukkuekavereihin. Saattoi käydä niinkin, että vastustaja kellahti kaukalon yli lumihangen puolelle ja sekös riemastutti. Tarinoita arvatenkin riittäisi, mutta RIP Lalli.

Edit. Vellun muisteloita legendasta...
 
Viimeksi muokattu:

juhana

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit 1975-2013, 2023-, Roihuttaret, K-Vantaa
Tähän ketjuun varmaan sopii parhaiten tämä takavuosien SaiPaan liittyvä muistoni/kysymykseni...Google voisi antaa myös vastauksen mutta luotetaan enemmän SaiPan faneihin ja aktiivisiin seuraajiin :)

Ville Paalanen on tänä keväänä ollut paljon esillä Mestiksen puolella eikä syyttä. Jälleen yksi Mestis mestaruus lisää ja täytyy kyllä arvostaa että kaveri jaksaa painaa siviilitöiden ohella sarjassa jota aivan liian vähän arvostetaan.

Lauritsalasta lähtöisin oleva Paalanen oli jo vuosikymmen sitten eräänlainen kulttipelaaja liigassa. Ja nyt tulee se varsinainen kysymys...oliko niin että Paalanen melkein ensimmäisessä liigamatsissaan haastoi rohkeasti kolossi Jani "Miliisi" Honkasen kunnon tappeluun? Honkanen taisi silloin edustaa Ässiä, mutta voi mennä väärin tämäkin...Ja oliko niin että Paalanen sai korstolta turpiinsa mutta myös reilun tunnustuksen kun lähti haastamaan. Olihan Honkanen yksi sen ajan kovimmista pelaajista liigassa joka oli aina valmis tappelemaan.

Itse arvostin ja arvostan Paalasen Villeä rehtinä ja kovana pelaajana. Ei vedellyt mitään älyttömiä polvitaklauksia eikä selkäänajeluja Antti Aarnion tyyliin eikä huitonut mailalla vastustajia.
 

emz1

Jäsen
oliko niin että Paalanen melkein ensimmäisessä liigamatsissaan haastoi rohkeasti kolossi Jani "Miliisi" Honkasen kunnon tappeluun? Honkanen taisi silloin edustaa Ässiä, mutta voi mennä väärin tämäkin...Ja oliko niin että Paalanen sai korstolta turpiinsa mutta myös reilun tunnustuksen kun lähti haastamaan. Olihan Honkanen yksi sen ajan kovimmista pelaajista liigassa joka oli aina valmis tappelemaan.
Ei ollut ihan ensimmäisiä liigapelejä koska tuo tapahtui kaudella 2011-2012 ja Paalanen pelasi jo edellisellä kaudella 21 ottelua. Tuossa tapauksessa oli kyseessä jonkinlainen kuittivihkohomma liittyen aiemmin Lintneriin kohdistuneesta taklauksesta mutta ei tuosta mitään kunnon tappellua edes tullut: To 20.10.2011 SaiPa - Ässät
 

Spitfire

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, SJS
Ja nyt tulee se varsinainen kysymys...oliko niin että Paalanen melkein ensimmäisessä liigamatsissaan haastoi rohkeasti kolossi Jani "Miliisi" Honkasen kunnon tappeluun? Honkanen taisi silloin edustaa Ässiä, mutta voi mennä väärin tämäkin...Ja oliko niin että Paalanen sai korstolta turpiinsa mutta myös reilun tunnustuksen kun lähti haastamaan. Olihan Honkanen yksi sen ajan kovimmista pelaajista liigassa joka oli aina valmis tappelemaan.
Jos en nyt ihan sekoita tapausta, niin Paalanenhan hyppäsi tilanteessa takaapäin reppuselkään ja alkoi mättämään minkä kerkesi. Paalanen suihkuun ja iskuja vastaanottanut osapuoli pelasi pelin loppuun. Vai oliko tämä eri tilanne?
 
Suosikkijoukkue
SaiPa, Ketterä, Bunch of Jerks
En viitsi lähteä vänkäämään Tuomenoksan ja Markkasen hyvyydestä tahi huonoudesta ex-saipalaiset ketjuun. Totean vain että Tuomenoksa oli ja on minunkin mielestäni yksi parhaista, mutta toisaalta, uskon että Jussi Markkanen on juuri oikea mies rakentamaan uutta saipalaista toimintakulttuuria Pekka Virran kanssa vuonna 2022. Jos pelaajahankintojen hoitamiseen tai toimitusjohtamiseen tarvitaan lisää tuoreita resursseja, niin sitten niitä hankintaan.

Kaivoin Eliteprospectsista SaiPan kenttäpelaajaulkkarivahvistukset vuosilta 2008-2022. Laitoin mukaan myös päävalmentajan, toimitusjohtajan ja mahdollisen urheilutoimenjohtajan nimen. Kaikki valmentajat (ainakin/varsinkin Lehterä ja Virta) ovat varmasti osallistuneet myös pelaajahankintoihin.

SaiPan vierastyöläiset 2008-2022:
  • 2008 (Selin, tj Koikkalainen): Shane Toporowski, Dmitri Nabokov, Tomas Jasko, Dan Iliakis
  • 2009 (Selin, tj Koikkalainen): Tyler Redenbach, Shayne Toporowski, Scott Barney, Tomas Jasko, Daniel Sondell, Petr Pohl
  • 2010 (Selin, tj Koikkalainen): Tyler Redenbach, Dale McTavish, Richard Lintner, Scott Barney, Daniell Sondell, Per Savilahti-Nagander, Brian Salcido, Tomas Jasko
  • 2011 (Selin, tj Koikkalainen): Brian Salcido, Per Savilahti-Nagander, Roberts Jekimovs, Richard Lintner, Riley Armstrong
---
  • 2012 (Tirkkonen, tj Kallioniemi, utj Tuomenoksa): Stefano Giliati, Roberts Jekimovs, Brian Salcido, Brad Moran, Per Savilahti-Nagander, Mark Lee, Richard Demén Willaume, Josh McNevin, Cory Emmerton
  • 2013 (Tirkkonen, tj Kallioniemi, utj Tuomenoksa): Patrick Davis, Ryan Glenn, Per Savilahti-Nagander, Stefano Giliati, Dan Spang, Dave Spina, Jakub Cutta
  • 2014 (Tirkkonen, tj Kallioniemi, utj Tuomenoksa): Dave Spina, Brian Salcido, David McIntyre, Sam Lofqvist, Chad Rau, Johan Larsson, Patrick Bjorkstrand
  • 2015 (Tirkkonen, tj Kallioniemi, utj Tuomenoksa): David McIntyre, Chad Rau, Sam Lofqvist, Brett Carson, Johan Larsson, Vojtech Polak, Kevin Henderson, Adam Zboril
---
  • 2016 (Santanen, tj Ek, utj Tuomenoksa): Curtis Hamilton, Brock Trotter, John McFarland, Brett Carson, Per Savilahti-Nagander, Kristian Afanasyev
---
  • 2017 (Lehterä, tj Ek, utj Tuomenoksa): Cody Kunyk, David Goodwin, Roy Radke, Curtis Hamilton, Brett Carson, Per Savilahti-Nagander, Peter Quenneville, Bastien Maïa, Vladimir Denisov
  • 2018 (Lehterä, tj Markkanen, utj Tuomenoksa): Tyler Morley, Cody Kunyk, David Goodwin, Brenden Kichton, Vladimir Denisov, Roy Radke, Bastien Maïa
  • 2019 (Lehterä, tj Markkanen, utj Tuomenoksa): Thomas Zaborsky, John Persson, David Bernhardt, Mario Grman, Justin Shugg, Dante Salituro, Emil Forslund, Markus Ruuskanen
---
  • 2020 (Lehterä ja Tuomenoksa lomautettiin marraskuussa, päävalmentajaksi Ville Hämäläinen ja pelaajahankinnat tj Jussi Markkaselle): Thomas Zaborsky, David Bernhardt, Mario Grman, Sam Lofqvist, Jacob Moverare, Filip Krivosik
---
  • 2021 (Virta, tj Markkanen): Oliver Okuliar, Nick Halloran, David McIntyre, Sergei Monakhov, Filip Pyrochta, Dominik Lakatos, Mark-Olivier Roy, Yegor Chizhikov, Zdenek Sedlak
  • 2022 (Virta, tj Markkanen): Greg Moro, Kristian Pospisil, Jaedon Descheneau, Kevin Fitzgerald, Nicolas Werbik, Aaron Irving, Gustav Olhaver
EDIT: Korjasin Kallioniemi/Tuomenoksat kohdilleen, kiitos @Spitfire oikolukupalvelusta!
 
Viimeksi muokattu:

Spitfire

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, SJS
En viitsi lähteä vänkäämään Tuomenoksan ja Markkasen hyvyydestä tahi huonoudesta ex-saipalaiset ketjuun. Totean vain että Tuomenoksa oli ja on minunkin mielestäni yksi parhaista, mutta toisaalta, uskon että Jussi Markkanen on juuri oikea mies rakentamaan uutta saipalaista toimintakulttuuria Pekka Virran kanssa vuonna 2022. Jos pelaajahankintojen hoitamiseen tai toimitusjohtamiseen tarvitaan lisää tuoreita resursseja, niin sitten niitä hankintaan.

Kaivoin Eliteprospectsista SaiPan kenttäpelaajaulkkarivahvistukset vuosilta 2008-2022. Laitoin mukaan myös päävalmentajan, toimitusjohtajan ja mahdollisen urheilutoimenjohtajan nimen. Kaikki valmentajat (ainakin/varsinkin Lehterä ja Virta) ovat varmasti osallistuneet myös pelaajahankintoihin.

SaiPan vierastyöläiset 2008-2022:
  • 2008 (Selin, tj Koikkalainen): Shane Toporowski, Dmitri Nabokov, Tomas Jasko, Dan Iliakis
  • 2009 (Selin, tj Koikkalainen): Tyler Redenbach, Shayne Toporowski, Scott Barney, Tomas Jasko, Daniel Sondell, Petr Pohl
  • 2010 (Selin, tj Koikkalainen): Tyler Redenbach, Dale McTavish, Richard Lintner, Scott Barney, Daniell Sondell, Per Savilahti-Nagander, Brian Salcido, Tomas Jasko
  • 2011 (Selin, tj Koikkalainen): Brian Salcido, Per Savilahti-Nagander, Roberts Jekimovs, Richard Lintner, Riley Armstrong
---
  • 2012 (Tirkkonen, tj Kallioniemi, utj Tuomenoksa): Stefano Giliati, Roberts Jekimovs, Brian Salcido, Brad Moran, Per Savilahti-Nagander, Mark Lee, Richard Demén Willaume, Josh McNevin, Cory Emmerton
  • 2013 (Tirkkonen, tj Kallioniemi, utj Tuomenoksa): Patrick Davis, Ryan Glenn, Per Savilahti-Nagander, Stefano Giliati, Dan Spang, Dave Spina, Jakub Cutta
  • 2014 (Tirkkonen, tj Kallioniemi, utj Tuomenoksa): Dave Spina, Brian Salcido, David McIntyre, Sam Lofqvist, Chad Rau, Johan Larsson, Patrick Bjorkstrand
  • 2015 (Tirkkonen, tj Kallioniemi, utj Tuomenoksa): David McIntyre, Chad Rau, Sam Lofqvist, Brett Carson, Johan Larsson, Vojtech Polak, Kevin Henderson, Adam Zboril
---
  • 2016 (Santanen, tj Ek, utj Kallioniemi): Curtis Hamilton, Brock Trotter, John McFarland, Brett Carson, Per Savilahti-Nagander, Kristian Afanasyev
---
  • 2017 (Lehterä, tj Ek, utj Kallioniemi): Cody Kunyk, David Goodwin, Roy Radke, Curtis Hamilton, Brett Carson, Per Savilahti-Nagander, Peter Quenneville, Bastien Maïa, Vladimir Denisov
  • 2018 (Lehterä, tj Markkanen, utj Kallioniemi): Tyler Morley, Cody Kunyk, David Goodwin, Brenden Kichton, Vladimir Denisov, Roy Radke, Bastien Maïa
  • 2019 (Lehterä, tj Markkanen, utj Kallioniemi): Thomas Zaborsky, John Persson, David Bernhardt, Mario Grman, Justin Shugg, Dante Salituro, Emil Forslund, Markus Ruuskanen
---
  • 2020 (Lehterä ja Tuomenoksa lomautettiin marraskuussa, päävalmentajaksi Ville Hämäläinen ja pelaajahankinnat tj Jussi Markkaselle): Thomas Zaborsky, David Bernhardt, Mario Grman, Sam Lofqvist, Jacob Moverare, Filip Krivosik
---
  • 2021 (Virta, tj Markkanen): Oliver Okuliar, Nick Halloran, David McIntyre, Sergei Monakhov, Filip Pyrochta, Dominik Lakatos, Mark-Olivier Roy, Yegor Chizhikov, Zdenek Sedlak
  • 2022 (Virta, tj Markkanen): Greg Moro, Kristian Pospisil, Jaedon Descheneau, Kevin Fitzgerald, Nicolas Werbik, Aaron Irving, Gustav Olhaver
Vaihda 2016-19 UTJ Kallioniemi -> Tuomenoksa.
 

Gennadi

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, R.I.P M-juna, Ketterä
Kausi 90-91, lama edessä ja SaiPa divariin. Mutta hitto mitä (mielipiteitä herättäviä) ukkoja oli silti rosterissa: Otto, Arkiomaan Tertsa, Santanen, Mansikan Rexi, Mälli ja Taskulan Keitsi. Nämä ukot voisivat tulla vähän sparraamaan nykyistä joukkuetta. Näistä jos Otto laittaisi putket jalkaan niin kyllä maali heiluisi ainakin kerran, sen mä lupaan!

"Aika entinen ei koskaan enää palaa..." Ennen oli paremmin, vai oliko?
 

juhana

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit 1975-2013, 2023-, Roihuttaret, K-Vantaa
Tähän ketjuun voisi taas laittaa muistikuvia, jotka liittyy SaiPaan ja kauteen 1988-89. Nyt kun Peliitat hankki Eetu Selänteen joukkueeseen, moni muisteli tuota kautta 1988-89 kun Ketterä hankki silloiseen divariin Keith Gretzkyn eli 99:n veljen.

Tuolloinhan Etelä-Karjalassa - ja ylipäätään Suomessa - olikin ainutlaatuinen tilanne, kun SaiPa hankki ihan samoihin aikoihin Alain Lemieuxin eli 66:n veljen. Ja tuolloinhan yleinen keskustelu kiekkomaailmassa, kumpi on maailman paras jääkiekkoilija Väinö vai Mario?

No, näistä veljeksistä kumpikaan ei tainnut ihan kummoinen pelimies olla. Lemieuxhan tuli itse asiassa suuren kohun saattelemana sille kaudelle Ouluun ja Kärppien joukkueeseen. Kuitenkin koko syksy oli täysi floppi niin Kärpiltä kuin Lemieuxilta. Silti yleisesti ihmeteltiin, kun Kärpät päästi hyökkääjän joukkueeseen, joka taisteli samoista sijoituksista koko kauden ajan.

SaiPalla on kanssa ollut maine joukkueesta, joka aina lopulta "sulaa" tiukoissa paikoissa. Tuo kausi oli kuitenkin hieno poikkeus tähän. SaiPahan oli tuolloin nousija ja loppukaudesta näytti siltä, että joukkue joutuu liigakarsintoihin Jokereita vastaan. Vastoin kaikkia odotuksia viimeisenä viikonloppuna runkosarjassa SaiPa kuitenkin ensin voitti Lukon Raumalla ja viimeinen peli oli kotona HIFK:ta vastaan.

Siitä tulikin yksi varmaan hienoimmista SaiPaan liittyvistä muistoista kaikille silloin ja senkin jälkeen. Täysi Kisapuisto ja oliko jopa niin, että SaiPa voitti jatkoajalla? Ja voittomaalin taisi olla niin, että SaiPan pelaaja - en muista kuka - ainoastaan lämmäsi kiekon kohti vastustajan päätyä että saa vaihdon - ja kiekko menikin maaliin. Kaveri itsekin taisi tajuta tilanteen vasta kun katsomo räjähti, Kisapuiston katto nousi ja joukkuekaverit tuli onnittelemaan...

Ja niin SaiPa säilyi sarjassa, Kärpät joutui karsintaan - ja putosi Jokereille. Eli on sitä sentään Lauritsalassa kiekko pomppinut myös kotijoukkueelle :)
 

Tuen Vety

Jäsen
Suosikkijoukkue
RaiPen reippaat pojat
Siitä tulikin yksi varmaan hienoimmista SaiPaan liittyvistä muistoista kaikille silloin ja senkin jälkeen. Täysi Kisapuisto ja oliko jopa niin, että SaiPa voitti jatkoajalla? Ja voittomaalin taisi olla niin, että SaiPan pelaaja - en muista kuka - ainoastaan lämmäsi kiekon kohti vastustajan päätyä että saa vaihdon - ja kiekko menikin maaliin. Kaveri itsekin taisi tajuta tilanteen vasta kun katsomo räjähti, Kisapuiston katto nousi ja joukkuekaverit tuli onnittelemaan...
Muistelen, että tuon maalin teki Mika Segerman.
 

juhana

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit 1975-2013, 2023-, Roihuttaret, K-Vantaa
Tähän varmaan sopii oma "muistelo", kun päivälleen 20 vuotta sitten kävin ensimmäistä kertaa legendaarisessa Kisapuiston jäähallissa. Pelihän oli SaiPa vs Jokerit ja tuohan oli se syksy, kun SaiPa oli pelannut aika huikeaa alkukautta Skrikon valmentamana "kaikkien aikojen huonoimmalla materiaalilla". Jokerit taas oli hallitseva mestari ja suosikki silläkin kaudella niin selvää oli että halli oli todellakin täynnä!

Jo siirtyminen hallille Lappeenrannan keskustasta oli mielenkiintoinen. Eihän silloin mitään kännykässä olevia karttapalveluja oltu. Puhelinluettelon karttasivuilta oli kirjastossa otettu valokopio :) Siitä sitten pähkäiltiin että tuosta Juvakankatua voisi mennä kävellen. Ja löytyihän se halli lopulta, vähän joutui metsän kautta kiertämään eli "pummeja" tuli matkalla. Eksoottista oli kävellä loppumatka kun autot meni ihan vierestä Kisapuiston parkkipaikoille ja taisi hiihtolatukin tulla vastaan.

No, hallille päästiin ja silloin se todella oli täynnä. Seisomakatsomossa eli Kaukaan Päädyssä näytti jo pelottavan ahtaalta...kun pääsi halliin sisään, ensimmäisenä kuului kuulutus "hyvää iltaa, äänessä Olavi Pekurinen, tervetuloa loppuunmyytytn Kisapuistoon ja tervetuloa myös kaikki Jokeri-fanit Lappeenrantaan. Seisomakatsomossa pyytäisin jo tässä kohtaa tiivistämään, että kaikki mahtuu..."

Itse matsi meni Jokereille 1-7 ja ratkesi jo käytännössä heti alussa. Se vei aika paljon tietysti fiilistä koko hallista, olihan kotiyleisön odotukset korkealla. Samalla tuosta alkoi sitten SaiPan tappioputki ja valitettavasti joukkue sitten vajosi keväällä aivan pohjasijoille. Vaan eipä Jokeritkaan mestaruutta uusinut vaan jäi lopulta mitalien ulkopuolelle neljänneksi.

Tuossa oli kuitenkin kaikkiaan semmoista "wanhan ajan henkeä" lauantaina 23.11.2002 Lauritsalan Kisapuistossa. Aika on vielä kullanut muistoja varmaan :) Senkin jälkeen on tullut jonkun kerran vierailtua, aikoinaan juuri Jokerien pelatessa ja sitten vuoden 2012 jälkeen satunnaisesti. Nyt osaa jo reitinkin jäähallin ilman eksymistä matkalla :) Kyllä siinä aina oma tunnelmansa kuitenkin tulla Kisapuistoon, sinne omakotitalojen keskelle.
 

ForNever

Jäsen
Kyllä siinä aina oma tunnelmansa kuitenkin tulla Kisapuistoon, sinne omakotitalojen keskelle.
Mietippä sitä tunnelmaa, joka olisi kulkea suoraan hissillä samaa sisätilaa hotellihuoneesta katsomoon Lappeenrannan ydinkeskustassa! Näin siis uuden keskusta-areenahankkeen tarkempien suunnitelmien julkistamispäivänä.
 

Derrick

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Vielä kyllä selvittäisin vanhan katon tilkitsemisvaihtoehdot läpi. Täytyy löytyä keino!
Tutustumisreissu Tsernobyliin, siellä on eräs rakennus vuorattu reilulla betonikuorella ! Pitääkö se sitten sadetta, on jo toinen tarina.
 

Individual

Jäsen
Suosikkijoukkue
Post-rock/ Post-punk
Eksyin Vladimír Machuldan wikipedia-artikkeliin ja en muistanutkaan, että hän viihtyi Saimaan rannoilla kokonaiset viisi kautta, vaikka kävikin kahdella eri stintillä auttamassa Jokerit ja Kärpät mestaruuteen. Ilmeisesti todella tykkäsi pelata ja asua Lappeenrannassa. Ottajia olisi varmasti ollut muuallakin.
 

bostonlogo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Saimaan Pallo, Green Bay Packers, Raipen rakuunat




Silloin nykyhetki ahdistaa niin on hyvä suunnata katse menneeseen. Tämmöistä meininkiä oli lähes päivälleen seitsemän (7) vuotta sitten. Ehkä taas joskus..Uskotaan siihen.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös