Kas näin, aivan upea keikka takana ja hieman myöhässä kirjoitellaan tunnelmia. Keikkahan oli tiistaina. Korvissa kyllä soi edelleen, Lemmyn basso murisi tautisen lujaa jälleen!
Nordikselle saavuin hyvissä ajoin ja paikkani valitsin kentältä siitä mikseripöydän aikas vierestä. Kotimainen "suuruus" Blake aloitteli lämmittelyt melko pikaa siitä, mutta bändi ei tunnut saavan minkäänlaista tunnelman nostatusta tai muutakaan puolityhjään jäähalliin. Itseasiassa vastaanotto oli melko tyly ja keskarit viuhuivat. Taisipa rumpalin katsomoon heittämä rumpukapulakin lentää takaisin lavalle heidän keikkansa jälkeen. Minulle Blake oli kyllä osaston "ynnä muut" -luokan heviä eikä tällaiselle vanhemman hevirokin ystävälle oikein pudonnut tuo Blake.
Joka tapauksessa itse Mestarien tuloa lauteille alettiin jälleen odottelemaan Led Zeppelinin soidessa taustalla. Ensimmäinen iso kohahdus tapahtui, kun Motörhead-taustaplakaati laskettiin. Lopulta valot sammuivat ja tästä se lähti, meikäläisen kolmas Motörheadin keikka. Pari terävää basson rämpäytystä ja Mr. Kilmister on stetsonissaan paraatipaikallaan oikealla puolellaan Phil Campbell ja rumpupatteriston takana itse Mikkey Dee.
Viskin huuruisella äänellä tutut tervehdykset ja sitten suoraan asiaan. Iron Fist potkaisee keikan käyntiin, heti perään seurasi Stay Clean ja vielä Be My Baby sen jälkeen ilman mitään spiikkejä. Silkkaa munille potkintaa ja räväkkä aloitus. Sitten kysyttiinkin jo, että "halutaanko kovempaa?" No totta vitussa halutaan.
Keikka soljui todella hyvissä tunnelmissa eteenpäin ja yleisö oli mielestäni hyvin mukana. Vihdoin, kun Lemmy pääsi ääneen oli yleisöllä hauskaa. Huumorimies viimeisen päälle ja itseironiaa löytyy. Karismaattinen bändin keulakuva ja elävä legenda, piste.
Uutta ja vanhaa materiaalia tuli mukavasti sekaisin ja mm. Rock Out ja In The Name Of Tragedy ovat uudemmistä biiseistä todella mieleeni. Mikkey Deen tuttu rumpusoolo kuultiin myös tuossa Tragedyssa kappaleen sisällä. Loppua kohden keikka vain parani, klassikot Killed By Death, Going To Brazil ja mm. Bomber kuultiin, joka oli todella positiivinen yllätys ja keikan huippuhetki. Vanha lentokone kyhäelmä ei sentään tullut katosta alas "lentelemään". Kuultinpa siinä myös Twisted Sisterin coveri Shoot `Em Down.
Phil Campbell ei turhia tilutussooloja pientä jamittelua lukuunottamatta esittänyt, mikä ei sinänsä haittaa. Phil on loistava kepittäjä muutenkin. Oli encoren aika ja hieno poikkeus Motörheadin biisimateriaalissa eli Whorehouse Blues kuultiin heti pienen tauon jälkeen akustisten kitaroiden kera. Sen jälkeen se pakollinen Ace Of Spades pois alta ja ennen viimeistä vetoa, Overkillia, Lemmy käski kaikki istumakatsomosta seisomaan. Overkill on todellinen tapporalli ja tähän oli hyvä lopettaa, iso kumarrus vielä yleisöön päin. Kiitos Motörhead!
Kaiken kaikkiaan hieno ilta ja huippuhetkinä olivat omasta mielestäni Bomber ja Just Cos` You Got The Power. Ääntä riitti, vaikka taisipa pari vuotta sitten bändi jyräyttää vielä lujempaa, mutta tämäkin riitti mainiosti. Mikkey, Phil ja Lemmy olivat selvästi huojentuneita sekä iloisia hyvästä vastaanotosta ja tämän he itsekin taisivat mainita. Bändin kemia toimii myös keskenään loistavasti. Lemmy vielä sanoi lopuksi, että "See you very soon!" ja nyt, kun Motörhead julkaistiin jo muistaakseni Ruotsin Sonisphereen niin saataisiinkohan Lemmy sekä kumppanit elokuussa Poriin?
Anyway, keikkapaita tuli vielä hankittua ja oli aika poistua Stadin jäätävään yöhön, kiitos Motörhead vielä kerran! No Sleep Till Helsinki!
Ps. tuttu bongaus tältä keikalta eli suomalainen rumpalilegenda Peer Güntistä ja nykyään Los Bastardoseissa vaikuttava Twist Twist Erkinharju myös seuraamassa keikkaa.