Täällä on jo ehditty sanoa Lemmystä likipitäen kaikki se mikä itselläni mielessäni pyöri. Edelleen aika epäuskoinen fiilis että Lemmy on poissa, hiukan samalta tuntui tosiaan aikoinaan Irwinin kohdalla mutta myöhemmin myös Juicen. Ei näiden ukkojen pitänyt kuolla ikinä. Juicekin oli mielestäni aika Lemmyn kaltainen mies. Älyä riitti ja munaa sanoa asiat niin kuin niistä ajatteli. Mittakaavat tietysti olivat Lemmyyn verraten paljon pienemmät. Ja runsas virvokkeiden käyttö kuului elämäntapoihin kaikilla näillä kolmella hienolla miehellä. Juice olisi voinut vielä sitkutella dialyysihoitojen ja muiden tekohengitysten avuin varmaan jonkin tovin, mutta jotenkin sama "Fuck It" oli asenne moista hidasta riutumista kohtaan kuten varmasti nyt Lemmylläkin. Voin olla väärässä, mutta hiukan on sellainen ajatus, että olisiko Lemmy viimeisen tuomion kuultuaan jollakin tavalla itse jouduttanut lähtöään? Sellainen epäilys jäi koska loppu oli kuitenkin noinkin nopea diagnoosin varmistuttua. Ainakin on varmaan kieltänyt elämää ylläpitävät hoidot kun kerran toivoa ei enää paranemisesta ollut. Näin ainakin itse omalla kohdallani toimisin jos saisin tietää että aivoissa (ja muuallakin) on syöpä jolle ei enää ole mitään tehtävissä. On pelottava ajatus jos siinä alkaa viikot vieriä ja tietoisuuden täyttää faktat siitä millainen prosessi on käynnissä ja samalla pelko siitä miten karmivia oireita se aiheuttaa ennen kuin armelias loppu viimein koittaa.
On tämä surkeaa, miten näiden jo muutoinkin harvalukuisten elämää suurempien ikonien rivit vaan harvenevat. Sääli nykypäivän nuoria jotka eivät ole päässeet tutustumaan tarkemmin Lemmyyn ja hänen musiikkiinsa, ehkä heilläkin kiinnostus herää kun mediassa Lemmy elää tällä hetkellä voimakkaampana kuin koskaan, vaikka aina hän on kuitenkin siellä julkisuudenkipeiden tähdenlentojen takana ollut vahvasti väijymässä. Lemmyn kohdalla se vaan on niin, että hän ei ollut niitä jotka olivat kiinnostuneita julkisuudesta, vaan julkisuus hänestä koska hän nimenomaan rehellisyydellään erottui niistä muista jotka mielistelivät ja myivät itsensä ja musiikkinsa levy-yhtiön määräysvallan alle.
Vielä hyvä muisto tuli Motörheadista mieleeni, kun kauan sitten asuessani vielä vanhempieni luona oli kiusanani naapurissa asunut keski-ikäinen mies joka oli aina komentelemassa ja ennen kaikkea valittamassa minulle kaikista täysin tyhjänpäiväisistä jutuista. Kerran taas kun koulusta palatessani olin hänen mielestään jättänyt fillarini pihalla väärään paikkaan, paloi käämini lopullisesti. Sisälle päästyäni löin stereoista nupit kaakkoon ja biisivalinta oli Ace Of Spades!
2 kertaa annoin Lemmyn mylviä putkeen volumet täysillä tuon biisin niin johan alkoi ovikello soida musan tauottua (taisi soida biisin aikanakin mutten kuullut) ja äijä siellä ihan hysteerisenä ulvoo että mitä minä oikein meinaan. Totesin vaan viileästi että kun kerran aina urputat jostain turhasta niin piti antaa oikea syy valittamiseen. Sanoin vielä että jos turhasta itkeminen jatkuu, niin tätä herkkua löytyy kyllä koko C-kasetillinen lisää. Lemmylle kiitos, mies ei enää koskaan tullut avautumaan.
