Kun tämä nykyporukka ei tällä hetkellä oikein mitään tunnu tarjoavan, hypätäänpä ajassa hitunen taaksepäin.
Sata vuotta sitten...
Marraskuun 25. päivä vuonna 1909 Eastern Canada Hockey Associationin joukkueiden edustajat kokoontuivat Montrealin Windsor-hotelliin pitämään vuosittaista kaudenaluskokoustaan. Kolminkertaisen mestarijoukkueen Montreal Wanderersin ja hallitsevan mestarin Ottawa Senatorsin omistajat olivat riidelleet läpi kesän siitä, missä Wanderers pelaisi tulevan kauden ottelunsa. Montrealilaisjoukkueen omistaja Patrick J. Doran oli rakennuttanut uuden, 3500 katsojaa vetävän Jubilee Arenan joukkueensa otteluita varten. Senatorsin johtoporras ei tätä hyväksynyt, vaan vaati otteluita pelattavaksi jatkossakin yli 7000 katsojan Westmount Arenassa. Syy tähän oli ilmiselvä, otteluiden lipputulot jaettiin tuohon aikaan puoliksi koti- ja vierasjoukkueen kesken. Kun Doran ei suostunut muuttamaan mieltään, muiden joukkueiden edustajat vetäisivät kokouksessa ässän hihastaan: he ilmoittivat jättävänsä ECHA:n ja perustavansa uuden liigan: Canadian Hockey Associationin.
ECHA-joukkeiden edustajien pitäessä kokoustaan huoneessa numero 135, istuskeli Windsor Hotelin aulassa odottavaisena nuori renfrew'lainen toisen polven liikemies, Ambrose O'Brien. O'Brien oli saapunut paikalle anoakseen omistamalleen Renfrew Creamery Kingsille paikkaa ECHA:sta, koska oli nähnyt kiekkobisneksessä oivan mahdollisuuden rahantekoon.
Kuultuaan muiden seurojen suunnitelmasta, Wanderersin edustajat häipyivät kokouksesta siltä istumalta. Miesten harppoessa kiukkuisina alas portaita hotellin aulaan O'Brien näki tilaisuutensa tulleen ja sai heidät pysäytettyä ulko-ovella. O'Brienin perheen omistuksessa oli "Millionaires"-lempinimen myöhemmin saaneen Renfrew'n lisäksi kaksi muutakin jääkiekkojoukkuetta, Haileybury Comets ja Cobalt Silver Kings. Kasassa oli siis Wanderers mukaan lukien yhteensä jo neljä joukkuetta, jolla saisi hyvinkin uuden liigan pyörimään.
Montrealia edustamassa ollut Jimmy Gardner ehdottikin O'Brienille juuri tätä, mutta National Hockey Associationiksi nimetty liiga ei kuitenkaan tullut koostumaan vain neljästä joukkueesta. Gardner nimittäin sai idean, jota ilman tätäkään viestiketjua ei olisi olemassa. Hän ehdotti Montrealiin perustettavaksi uutta joukkuetta, jonka myötä kaupungin itäpuolen ranskaa puhuva väestö saataisiin innostumaan liigasta; uusi joukkue tulisi koostumaan yksinomaan ranskankielisistä pelaajista.
O'Brienit ja Wanderersin edustajat kokoontuivat liigan perustamiskokoukseen joulukuun 2. päivä, minkä jälkeen O'Brien suuntasi pohjoiseen etsimään tukijoita joukkueidensa toiminnalle. Miehet tapasivat uudelleen Windsor Hotelissa kaksi päivää myöhemmin, 4.12.1909. Raha-asiat oli saatu selvitettyä, ja liiga voisi pyörähtää käyntiin. O'Brienin liikekumppanin Tommy Haren talletettua montrealilaiseen pankkiin 5000 dollaria seuran toimintakuluja varten, ryhmittymä pystyi kertomaan hotelliin kerääntyneelle medialle uudesta joukkueesta. Le Club de Hockey le Canadien oli saanut alkunsa.
Joukkueen kivijalaksi palkattiin Jean-Baptiste "Jack" Laviolette, jonka toimenkuvaan kuuluivat niin general managerin, valmentajan kuin vielä pelaajankin hommat. Kauden avausotteluun oli vain kuukausi aikaa, joten hänen tulisi haalia joukkue kasaan ennätysvauhdissa. Merkittävimmät kiinnitykset olivat isokokoinen puolustaja, Lavioletten lapsuudenystävä ja pelikaveri Didier Pitre, sekä Canadiensin alkuvuosien paras pelaaja, koko lajin kirkkaimpiin tähtiin kuulunut Edouard "Newsy" Lalonde.
Canadiensin historian ensimmäisen ottelun päivä koitti tammikuun viidentenä 1910. Jubilee Arenan jäällä vastaan asettui Cobalt Silver Kings, joka Canadiensin tapaan oli O'Brienien omistuksessa. Canadiensin historiallinen kokoonpano seitsemän vastaan seitsemän ilman vaihtomiehiä pelatussa ottelussa oli ryhmitykseltään jotakuinkin seuraavanlainen:
----------------------Joe Cattarinich (G)
-----------------------------------Jack Laviolette (D)
------ Didier Pitre (D)
----------------------- Newsy Lalonde (R)
------Art Bernier (F)
------ Ed Decarie (F)
------ George Poulin (F)
Roverina vapaassa roolissa pelannut Lalonde ja Bernier iskivät kaksi maalia mieheen varsinaisen peliajan jälkeen lukemissa 6-6 olleessa ottelussa. Päätössummerin soitua viitisensataa katsojaa lähti kohti kotejaan autuaan tietämättöminä tuomarien hetken mietinnän jälkeen määräämästä jatkoajasta, jolla voittaja ratkaistaisiin. Cattarinichin pysäytettyä Cobaltin yritykset lisäajan alussa, kotiyleisön sankariksi nousi George Poulin, joka ratkaisi maalillaan voiton Canadiensille ajassa 5.20.
Parin viikon päästä liiga alkoi kuitenkin uudelleen, ja Montreal Canadiensin historian ensimmäinen ottelu muuttui merkityksettömäksi. Syynä tähän oli CHL:n kaatuminen ja siitä irtaantuneiden joukkueiden liittyminen NHA:han, jonka kausi käynnistettiin uuteen otteeseen. Uusi startti ei onnistunut Canadiensin kohdalta lainkaan aiemman tapaan, joukkue hävisi Renfrew'n vieraana 9-4. Ensimmäistä virallisesti kirjoihin jäänyttä voittoa saatiin odottaa helmikuun seitsemänteen päivään saakka, jolloin le Canadien päihitti kotonaan Haileybury Cometsin 9-5. Haileybury tosin sai komean revanssin muutamaa viikkoa myöhemmin, kun se passitti Canadiensin kotimatkalle tappiolukemat 15-3 niskassaan. Kuten noista lukemista voi arvata, kausi muodostui Canadiensille vaikeaksi. Joukkue voitti 12:sta ottelustaan vain kaksi, viimeisteli 59 maalia ja päästi tasan sata. Liigan maalikuninkuuden 38 osumallaan voittanut Lalonde siirtyi kesken kauden Renfrew'n riveihin, koska Ambrose O'Brien halusi keskittää kaikki parhaat pelaajansa yhteen joukkueeseen kyetäkseen taistelemaan liigan mestaruudesta ja sen myötä mahdollisuudesta Stanley Cup -otteluihin puolustavaa mestaria Ottawaa vastaan. Tähtisikermän kasaamisesta huolimatta Renfrew ei yltänyt mestaruuteen, vaan liigan voittajajoukkueelle ojennetun O'Brien Cupin pokkasi Montreal Wanderers. Englantia puhuvan väestönosan joukkue päihitti myöhemmin Ottawan Stanley Cup -finaalissa, voittaen tittelin neljännen kerran viiteen vuoteen.
Tulevina vuosina Canadiens pystyi lähinnä Georges Vezinan loistavan maalivahtipelin ansiosta haastamaan isompansa totisemmin, mutta varsinaista menestystä saatiin odottaa vielä useamman vuoden ajan. Vuonna 1914 Canadiens ylsi NHA:n jaetulle kärkipaikalle Toronto Blueshirtsin kanssa, mutta hävisi kaksiosaisen kamppailun mestaruudesta ja rojahti seuraavalla kaudella jälleen pahnanpohjimmaiseksi. Takkuiltuaan vielä seuraavana syksynäkin, Canadiens yltyi kevätkaudella pelaajavalmentajana toimineen Lalonden (28+6), Pitren (24+15) ja Vezinan (GAA 3.11) johdolla hirmuvireeseen voittaen yksitoista viimeisistä kahdestatoista sarjaottelustaan, ja valtasi liigamestaruuden itselleen. Voitto tiesi myös tilaisuutta otella Stanley Cupista Pacific Coast Hockey Associationin mestaria, Portland Rosebudsia vastaan paras viidestä-ottelusarjassa. Tilanne oli neljän kohtaamisen jälkeen tasan 2-2, joten Montrealissa pelattava viides ottelu ratkaisisi mestarin. Westmount Arenan jäällä käydyn kamppailun ratkaisijoiksi nousivat Erskine Ronan ja Goldie Prodgers, kaksi vähäisen peliajan roolipelaajaa, jotka viimeistelivät maalin mieheen 2-1 -voitossa, ratkaisten Canadiensille ensimmäisen 24:sta Stanley Cupista.
(Lähteet: D'Arcy Jenish, The Montreal Canadiens: 100 years of glory &
ourhistory.canadiens.com)
---
Tämän illan juhlallisuuksien yhteydessä yksi uusi numero ja kaksi uutta paitaa nostetaan Bell Centren kattoon, kun Rocket Richardia Punch Linen sentterinä ruokkineen Elmer Lachin #16, joka katosta jo Henri Richardin kunniaksi löytyy, sekä uutena numerona kahdeksan vuotta joukkueen kapteenina toimineen Emile "Butch" Bouchardin #3.
Habsinsideout tarjoaa ison kasan synttäriaiheisia linkkejä.
Maxim Lapierren sanoin:
"It's the 100-year anniversary, we'll try not to let our fans down."
Hope so.