Suomessa vanhuksen, lapsen, työttömän ja kenen tahansa muun, myös mamun, asema on about maailman kärkitasoa. Silti ei kelpaa. On täysin utopista haikailla maastamme utopiaa, jossa valtaosa kansasta olisi tyytyväisiä. Sitä paitsi, ei vanhuksen asemaa varmasti paranna tulevaisuuden perverssi ikäjakauma, joka tietää entistä pahempaa työttömyyttä vanhuksenhuoltoalalla. Kyllä sinne työvoimaa tarvitaan, joko kantasuomalaista tai muualta tullutta.
Sen sijaan totta on, että valtiontalouden ollessa aivan kuralla on humamupolitiikkaa todellakin syytä tiukentaa; tämä kun ei varsinkaan lyhyellä tähtäimellä näytä näkyvän muuten kuin kuluina. Ensimmäisenä tuleekin mieleen, että yksi vaihtoehto olisi tarjota enemmissä määrin turvapaikkoja naispuolisille, jotka paitsi soveltuisivat paremmin em. hoitoaloille, tekevät myös huomattavasti ulkomaalaistaustaisia miehiä vähemmän rikoksia, mikä tuntuu olevan se kuumin haittavaikutus taloudellisten seurausten ohella. Tällainen sukupuolikohdentaminen lienee kuitenkin haasteellista, sillä mitä ilmeisemmin naiset eivät ole ensisajaisia turvapaikanhakijoita (ainakaan yksin), vaan tulevat usein perheineen miestensä perässä. Korjatkaa jos olen väärässä?
Olisi lisäksi mielenkiintoista tietää, onko esimerkiksi somalimiesten ja -naisten työllistymisessä merkittäviä eroja Suomessa. Naiset kun tiedettävästi eivät juuri ansiotyöhön kotimaassaan pääse, joten kuinka suuri kynnys heillä on totutella oikeuteen tienata ja elättää itsensä, vai jäävätkö lähes poikkeuksetta kotiäideiksi ja miehen/valtion elätettäviksi?
