Mainos

MM-kisojen mediaoikeudet MTV Oy:lle

  • 834 306
  • 2 470

Sudan1

Jäsen
Täytyy sanoa, että ensin vähän ärsytti, kun kisat siirtyivät ilmaisilta kanavilta pois, mutta kyllä on todella saanut rahoilleen vastinetta. Laadukkaita lähetyksiä.
Ainut hilpeyttä herättävä asia on tämä ihme prosenttien vetely siinä taululla suuntaan ja toiseen, onko kellään studioanalyytikolla edes mitään hajua, että mitä tällä alimmalla olevalla "Odotusarvo"-kohdalla on tarkoitus ilmaista. Vai laitetaanko sillä vaan prosentit suurinpiirtein sopiviksi, jos hups on menny ylemmissä kohdissa vähän liikaa tai liian vähän suuntaan tai toiseen..
 

-OO-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Tämä Taivainenhan on hyvä selostaja! Harmi ettei taida selostaa kuin tämän yhden Suomen pelin.
 
Teemu Niikosta on kyllä kasvanut MTV3:lla aivan loistava studioisäntä. YLEn aikoina hieman vaivannut poikamaisuus ja nuoremman virkamiehen asema Tapsan varjossa on taakse jäänyttä aikaa, ja nyt herra hallitsee studiota mielestäni jopa paremmin kuin itse Tapio Suominen. Karismaattinen kaveri, onnittelut maikkarille kaappauksesta.

Otteluketjussa kehuinkin jo Kari Jalosta kommentaattorina. Selkeäsanainen huippuvalmentaja, ja kuten joku osuvasti sanoi, tulee hieman enemmän ulkopiiriltä suhteessa jääkiekkoliittoon, kuin esimerkiksi Aravirta. Tämä näkyy siinä että Kojo pystyy puhumaan huomattavasti suorempaan kuin Aravirta.
 

asyouwere

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Aika outoa että unohdin tänään Mertarannankin selostavan vielä näitä otteluita. Havahduin tähän vasta kun joku otteluseurannassa puhui Mertsistä. Sen verran hyvä Taivainen oli. Outoa tämä on varsinkin siksi, että vielä vuosi sitten olin varma että fiilis laskee heti kun siellä on joku toinen selostamassa. Nyt en kuitenkaan kaipaa Mertarantaa oikeastaan lainkaan, jos Taivainen selostaa.

Vaikka sekin on myönnettävä, että Saukkonen oli omassa pelissään hyvä ainakin omilla standardeillaan. Ei ollut muuten varmaan mikään helppo paikka Mikalle selostaa ensimmäisenä ei-anterona Suomen matsia, sitten vuoden, mitä, -94?

e. Niin juu olihan sitä ennenkin Antero selostamassa, puhuin nyt tästä kulttiselostajasta. :)
 

aquanqua

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Ymmärrän, että jokaisella herralla on vahva historia Leijonissa, mutta ihmetyttää KJ:n, Aravirran ja Tamin tapa puhua joukkueesta "meinä". Haikailevatko miehet vielä omien maajoukkueaikojen perään vai onko tuo jotain "me" -hengen nostatusta?
 

Broken Stick

Jäsen
Suosikkijoukkue
Espoon Blues, New York Rangers
Naurattaa kyllä kaikki valittamiset siitä, miksi mm-jääkiekko on maksukanavilla ja se pitäisi saada takaisin ylelle jne. Elämme kapitalistisessa taloudessa ja koko ajan toiminta menee kilpailullisempaan suuntaan. Markkinat ovat kansainvälistyneet muutamassa vuodessakin jo paljon. On varmaan noita duunareita, jotka siellä valittaa maksukanavista. Fakta on se, että ei Ylellä ole enää vain resursseja kilpailla maksukanavien kanssa.

Niin ja itse asiaan: Nähtiin aika hauska tapaus Canalin mm-kisalähetyksessä ja haluankin sen jakaa täällä. http://www.youtube.com/watch?v=y77IVVYIx20
Linkki vie siis youtuben MM-kisavideoon, jossa ilmeisesti käy jokin kämmi ja Lehterällä ei pidä pokka.
 

Stevie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Hyvät kisastudiot kyllä ollut canalilla. Varsinkin K.Jalosta, Aravirtaa ja Tamia kuuntelee ihan mielellään taas. Tamin fraasit nyt tosin on kuultu jo vuosien varrella ja kaikki ovat veljiä keskenään. Hienoa että J. Taivainen saa arvostusta täälläkin. Herra on kunnostautunut jo futiksen puolella aiemmin ja on todellinen ammattimies. Viivi nyt on oma lukunsa tuolla :)

Taisi muuten vanhasta maikkarin tiimistä vain Saukkonen siirtyä tähän uuteen porukkaan. Eipä ole herroja Elomo, Mettovaara, Teppo Tuomainen, Panu Markkanen paljoa näkynyt. No ehkä parempi näin.
 

Centre Bell

Jäsen
Suosikkijoukkue
Entisaikojen TPS.
Aika outoa että unohdin tänään Mertarannankin selostavan vielä näitä otteluita. Havahduin tähän vasta kun joku otteluseurannassa puhui Mertsistä. Sen verran hyvä Taivainen oli. Outoa tämä on varsinkin siksi, että vielä vuosi sitten olin varma että fiilis laskee heti kun siellä on joku toinen selostamassa. Nyt en kuitenkaan kaipaa Mertarantaa oikeastaan lainkaan, jos Taivainen selostaa.

Vaikka sekin on myönnettävä, että Saukkonen oli omassa pelissään hyvä ainakin omilla standardeillaan. Ei ollut muuten varmaan mikään helppo paikka Mikalle selostaa ensimmäisenä ei-anterona Suomen matsia, sitten vuoden, mitä, -94?

e. Niin juu olihan sitä ennenkin Antero selostamassa, puhuin nyt tästä kulttiselostajasta. :)

Olen kyllä täysin samaa mieltä että Taivainenhan oli aivan loistava selostaja eilen. Lisäksi ei se Saukkonenkaan ihan järkyttävältä kuulostanut viime sunnuntaina . Päinvastoin Mika selvisi urakastaan ihan hyvin. Aluksi tuli vaan Saukkosen äänestä mieleen että nythän pelataan sunnuntai iltapäivän liiga matsia , silloin vanhaan hyvään aikaan kun SM liigaa vielä näytettiin sunnuntai iltapäivisin ilmaiskanavilta.
Sen limbo selostuksen ja myötähäpeän jälkeen mitä Mertaranta teki perjantain avausottelussa en ole Mertarannan ääntä kaivannut kyllä yhtään.
Toivottavasti Taivaista saisi kuunnella vielä jatkossakin kiekkoselostajana.
 

Andji

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kulloinkin minkäkin liigan hallitseva mestari
Toivottavasti Taivaista saisi kuunnella vielä jatkossakin kiekkoselostajana.

Mielestäni Taivainen yrittää matkia Mertarantaa, jotkin sananparret ovat tarttuneet selvästi Mertsiltä Taivaisen selostuksiin. Moni tilanne oli eilenkin "vaaaarallinen" ja olihan siellä jokunen "kuuluisa":kin joukossa. Sen lisäksi Taivainen vähän kuulostaakin Mertsiltä. Lajiymmärrys on toki Taivaisella eri luokkaa kuin Mertsillä, joten sikäli hyvä homma on, että Taivaista saa kuunnella pari peliä ilmaispuolella.
 

Tadu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Taivainen > Saukkonen > Mertaranta

En olisi uskonut. Hyvin ovat selostajat vetäneet.
 

Rod Weary

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Stars, Panthers
Taivainen > Saukkonen > Mertaranta

En olisi uskonut. Hyvin ovat selostajat vetäneet.
Enpä olisi minäkään uskonut ikinä lähettäväni maikkarille positiivista palautetta, saati sitten Saukkosesta. Enkä puhu Leasta.
 

angnus

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Taivainenhan oli parempi, kuin nykyinen Mertaranta, joka yrittää olla koko ajan "ylihauska" vitsimies. Antsalle pitäisi jonkun huomauttaa näistä mukahauskoista välikommenteista, jotka menevät jo aika usein myötähäpeän puolelle.
Saukkonenkin on huono, mutta ei sentään niin paska, kuin etukäteen pelkäsin.
Saadaankohan me tästä Taivaisesta seuraava pitkänlinjan Suomiääni!?
 

Travel Boss

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, RU-38, NHL
Taivaista oli kyllä ihan mukava kuunnella eilen, mitä nyt ainakin alussa sortui hieman yliyrittämiseen kaikkine kuluneine "II-maailmansodan ruotsalaiset sotasankarit" -vertauskuvineen. Tekeminen kuitenkin parani sitä mukaa kun ottelu eteni.

Saukkosen kehuja en oikein ymmärrä. Ilmeisesti rima on Saukkosen kohdalla niin alhaalla, että täyskatastroofilta välttyminen katsotaan jo onnistumiseksi.
Miehen verbaaliikka on erittäin suppea. Saukkonen vetää pelin läpi noin kymmenellä peliä yleisellä tasolla kuvaavalla perusfraasilla ("Suomi heittää kiekkoa päätyyn", "nyt tulee vuorostaan Suomi"). Tarkempaa ottelutapahtumia kuvaavaa selostusta Mika ei kovinkaan paljon pysty jakamaan. Myöskään hänen huomiokykynsä ei ole parhaimpien selostajien tasolla. Taustalla saattaa tapahtua paljon asioita jotka menevät Mikalta ohi.
Saukkosen hitaus ilmenee mielestäni hyvin siinä, että hän tukeutuu paljon tuollaiseen 80- ja 90-lukujen tapaan kuvata kiekon etenemistä ja syöttämistä mainitsemalla pelkästään kiekollisen nimen. Tämän päivän parhaat selostajat pystyvät kuvaamaaan peliä samassa ajassa paljon laajemmin.

Slovakia-pelissä korvaan otti lisäksi se erikoinen tapa hehkuttaa Charaa ja paria muuta tähtipelajaa täysin ylimääräisellä painotuksella aina kun nämä saivat kiekon. Kuulostaa helvetin tyhmältä kun Chara saa kiekon keskialueella tai omassa päässä ja toinen hehkuttaa keuhkot pellolla " CHNEDOO CHARAA".

Arvostan kyllä Mikan periksiantamatonta pyrkimystä arvostetuksi selostajaksi vaikka kritiikki on varmasti ollut kovaa. Jotenkin silti Mikana pohtisin siirtymistä taustalle esimerkiksi tuotannollisiin tehtäviin. Sieltä löytyy varmasti paljon mielenkiintoisia työtehtäviä ja elämäkin olisi paljon helpompaa.
 

VH87

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Menee hieman ot:ksi, mutta oliko toissapäivä leijonalegendoissa esiintynyt Pekka Marjamäki, joka nyt taistelee hengestään teholla. Aika epätodellista kun hetki sitten oli tuolla haastattelussa.

Linkki: Tamperelainen kiekkolegenda taistelee hengestään
 

scholl

Jäsen
Pitää kuitenkin muistaa se, että Mertaranta ei ole koskaan osannut selostaa. Hän on ollut aivan pihalla, mutta kauhealla möykkäämisellä ja värilaseilla on saavuttanut jonkun kulttimaineen. Ei se siis kerro vielä mitään, jos Taivainen on parempi kuin Antero, harva nimittäin on huonompi. Toki eilisessä Taivaisen selostamisessa ei juurikaan ollut valittamista. Ehkä hän oli hieman liian puolueellinen, mutta muuten meni hyvin. Saukkosesta en osaa sanoa, kun toista Suomen peliä en nähnyt.

Kari Jalonen tosiaan oli paras asiantuntija, mitä itse olen toistaiseksi nähnyt. Vielä pelin jälkeenkin osasi tuoda hyviä pointteja esille. Ara on väsähtänyt. Ainoa mitä hän hokee koko ajan, on painoton puolustaja.
 

piru

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Mertsi on katastrofaalisen huono, lähes kaksikymmentä vuotta selostamassa yleisesti ottaen lajin päätapahtumaa ymmärtämättä lajista edes alkeita. Liekö joku keskisuomen pesäpallohinttari pantu asialla. Mertsi vertauskohtana tekee Saukkosestakin hyvän selostajan ja Taivaisesta lähes loistavan vaikkei sitä apinan huutoa tarvitsisi yhtään imitoida, ilman sitä voi selostaa todella hyvin. Pakko kääntää C+ Avalle, ei pysty.

"Kattokamerasta" en tykkää, ja kuvan laatukaan ei ole ainakaan antennilla parasta mahdollista, kiekko ei näy kuvassa yhtä hyvin ja kokoaikaa kuten parhaimmillaan.
 

Joope

Jäsen
Suosikkijoukkue
Boston Bruins
Pidemmän päälle jotenkin rasittava selostaja tämä Taivainen. Välillä ihme jäätymisiä ja on jotenkin hidas. Kiekko on maalipaikassa, mutta selostaja saattaa vaan olla hiljaa tai selostaa jotain ihan epäoleellista aiempaa tilannetta. Ääni sinänsä sopii kyllä hyvin tuohon hommaan ja kaipa sitä kokemuksen myötä tuossakin hommassa voi kehittyä.

Itse kyllä tykkään enemmän tuosta Helsingin korkealla olevasta kamerasta verrattuna Tukholman pelien kameraan. Kulmapelit ja hyökkäysalueen näkee paljon paremmin ja muutenkin saa jotenkin paremman kuvan pelistä.
 

oiler99

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers, Raahe-Kiekko, Oulun Kärpät, ManU
Taivainenhan oli parempi, kuin nykyinen Mertaranta, joka yrittää olla koko ajan "ylihauska" vitsimies. Antsalle pitäisi jonkun huomauttaa näistä mukahauskoista välikommenteista, jotka menevät jo aika usein myötähäpeän puolelle.
Saukkonenkin on huono, mutta ei sentään niin paska, kuin etukäteen pelkäsin.
Saadaankohan me tästä Taivaisesta seuraava pitkänlinjan Suomiääni!?

Facebookin puolellahan oli mahdollisuus lähettää palautetta Canal Plussalle kisalähetyksistä. Käskin sitten sanomaan Mertarannalle, että keskittyy selostamiseen eikä viljele väkinäisiä vitsejään joka toinen minuutti. Seuraavassa kahdessa ottelussa Mertaranta keskittyi selostamiseen ja jätti vitsit vähemmälle.
 

Zorba

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Facebookin puolellahan oli mahdollisuus lähettää palautetta Canal Plussalle kisalähetyksistä. Käskin sitten sanomaan Mertarannalle, että keskittyy selostamiseen eikä viljele väkinäisiä vitsejään joka toinen minuutti. Seuraavassa kahdessa ottelussa Mertaranta keskittyi selostamiseen ja jätti vitsit vähemmälle.
Kyllä tuosta on varmasti palautetta Anterolle joku antanut. Eilisessä pelissä nimittäin pelikatkolla höpisi ihan omiaan taas. Sitten totesi että lopetetaanpa taas joutavien puhuminen kesken pelin tjsp. En muista miten sanatarkasti meni, mutta heti tuli mieleen että onkohan saanut palautetta jatkuvasta mukahassuttelusta.
 

sampio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Menestyvin, sympatiat muille hyville.
Räpsiikö nuo Canalin lähetykset kaikilla, vai onko mun piuhassani vain vikaa? Jälkimmäinen on paljon mahdollista, kun rasiaan osui isku ja piuhan pää taittui. Välillä vain äänet kaikuu oudosti ja kohta taas naksahtaa silmänräpäyksen verran mustia juovia. Ei mitenkään jatkuvaa, noin kerran pelissään.
 

Viltsu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat
Menee hieman ot:ksi, mutta oliko toissapäivä leijonalegendoissa esiintynyt Pekka Marjamäki, joka nyt taistelee hengestään teholla. Aika epätodellista kun hetki sitten oli tuolla haastattelussa.

Linkki: Tamperelainen kiekkolegenda taistelee hengestään

Näin oli. Kyllä elämä on arvaamaton. Ja hieman iteltäkin ot:ta; olikos se K. Jalonen, joka ei muistanut pelanneensa "Marjaa" vastaan lainkaan. Huono on Jalosen muisti, pelasihan "Kojo" 80-luvun alussa jo ja varmaan väänsi tätä pakkilegenda vastaan useamman kerran.

Jalonen on ollut muuten terävä studiossa, Arakin on ollut ihan kelpo asiantuntija. Kekäläisen kommentit ovat sitä kanukkien hehkuttamista fyysisyydestä ja loppuun saakka pelaamisesta, samaa toistoa, mitä vuosien varrella on totuttu kuulemaan. Kekäläinen arvioi yksittäisiä pelaajia, joukkueiden pelitavoista hänellä ei ole juurikaan hajua. Tami jää/on jätetty hieman takavasemmalle tällä kertaa tekemään lyhyitä ja teräviä vastaiskuja kulmauksestaan.
 

BrDead

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Taivainenhan oli parempi, kuin nykyinen Mertaranta, joka yrittää olla koko ajan "ylihauska" vitsimies. Antsalle pitäisi jonkun huomauttaa näistä mukahauskoista välikommenteista, jotka menevät jo aika usein myötähäpeän puolelle.
Saukkonenkin on huono, mutta ei sentään niin paska, kuin etukäteen pelkäsin.
Saadaankohan me tästä Taivaisesta seuraava pitkänlinjan Suomiääni!?

No eipä Taivainenkaan ymmärtänyt tuomarin käsimerkkiä kun näytti Joensuun päähän kohdistunutta taklausta. Eikä sääntöjäkään tuntenut, koska siitä tulee automaattinen kymppi. Tämän olisi voinut sanoa heti kun tuomarin käsi kävi kypärässä. Sen sijaan Taivainen taivasteli minuuttikaupalla, että mitäköhän sieltä tulee.
 

dohf

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Aika reippaasti sanottu MTV Median Jorma Härköseltä: "- Itse pidän toimintaa varastamisena. Olemme maksaneet lähetysoikeuksista korkean hinnan, eikä kisoja ole tarkoitus ilmaiseksi jaella"

Ilmaiskanava vetää jääkiekon katsojia MTV:ltä | Yle Uutiset | yle.fi
linkki vie Ylen uutiseen kisojen näkymisestä Youtubessa.

Helposti nykyään saa varkaan leiman. IIHF jakelee omaa signaaliaan, ja kaupallinen toimija valittaa kun ihmiset täysin laillisesti käyttävät internetin mahdollisuuksia nähdäkseen muuten näkymättömiä pelejä. Jorma, jos ei viitsi valittaa IIHF:n tai Youtuben isoille herroille, voi itkeä asiasta vaikka äidilleen.
 

Pitkävedossa tänään

Päivän pelit:

  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
Jukurit vs TPS
  • 2.84
  • 4.10
  • 2.20
KalPa vs K-Espoo
  • 1.67
  • 4.75
  • 4.15
KooKoo vs Ilves
  • 2.14
  • 4.15
  • 2.90
Kärpät vs Sport
  • 1.71
  • 4.60
  • 4.00
Lukko vs Pelicans
  • 1.48
  • 5.20
  • 5.40
Tappara vs SaiPa
  • 1.93
  • 4.50
  • 3.55
Ässät vs HIFK
  • 1.76
  • 4.30
  • 4.00
Apua pelaamisen hallintaan pelaamaltilla.fi
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös