Musta Nuoli
Jäsen
- Suosikkijoukkue
- Suomen maajoukkue, TuTo. Varauksellisesti.
Tietysti Amerikan tulijat riippuu siitä, kuka jaksaa Olympialaisten jälkeen tulla ja kuka jatkaa NHL/AHL:n pleijareissa. Jussi Jokinen ei varmaan tule Jalosen kyykytyksen jälkeen ja Pitkästä ei näissä karkeloissa muutenkaan nähdä koskaan.
Viitaten tuohon aikaisempaan keskusteluun eri sarjojen päättymisestä ja pelituntuman ylläpitämisestä omatoimisesti: sanoisin, että yksi syy siihen, miksi NHL-pelaajia ei varsinkaan olympiakisojen jälkeen välttämättä MM-kisat innosta on Suomen joukkueen perinteinen MM-leiritys, jossa hinkataan kuvioita jossain Vierumäellä viikkotolkulla, pelataan Tanskaa tms. vastaan ja niin edelleen.
Ainakin Timosen Kimmo sanoi (täysin ymmärrettävästi), ettei hän välttämättä MM-kisoja enää jaksa, koska ei 35-vuotiaana perheellisenä miehenä halua raskaan kauden päätteeksi mennä useaksi viikoksi mihinkään MM-leirille. Itse ainakin ymmärrän Timosen kantaa täysin, ja on itse asiassa aikamoinen osoitus suomalaisten pelaajien isänmaallisuudesta, että hyvin monet pelaajat kuitenkin ovat aina kisoihin tulleet, vaikka heidän on pitänyt höylätä leireillä iät ja ajat. Olli Jokinenhan tuli aikoinaan kisoihin kuin kisoihin, vaikka häntä suoraan sanoen jopa nöyryytettiin silloin, kun Aravirta pisti Jokisen try-outille.
Runkosarjan jälkeen kautensa päättäneiden NHL-pelaajien omaan moraaliin ja pelitasoon tulisi luottaa sen verran, että he voisivat saapua aikaisintaan kisoja edeltävään EHT-turnaukseen ja pitää itse huolen kunnostaan. Ellei sitten ole niin, että satojen NHL-pelien miehille pitää väkisin ajaa yli-inhimillisen loistokas ja kaikkivaltias "pelikirja" kaaliin ja opettaa, että pelitapahtumiin reagoimisesta, oikeista ketjutuksista, pelaajien tunnetilasta tai muusta viis, kunhan viivelähdöt sujuvat ja USB-tikulle ladatut 666 eri kuviota ovat selkäytimessä.
Ihan mielenkiinnosta tekisi mieli nähdä joskus MM-kisojen ihmiskoe, jossa Suomelle valittaisiin pohjoisamerikkalaiseen tyyliin projektivalmentaja vähän ennen kisoja ja GM valitsisi pelaajat, jotka tapaisivat toisensa muutaman päivän ennen kisoja, pelaisivat jonkun harjoitusmatsin, hioisivat peliään paria alkusarjan rupumaita vastaan ja keskittyisivät sitten pelaamaan yksinkertaista, nopeaa ja intensiivistä jääkiekkoa. Olisiko tulos loppujen lopuksi huonompi kuin kahden kuukauden MM-leiritykset kokeneillekin pelaajille?
Mitä pelaamismalleihin tulee, niin erilaisia taktiikoita on ennenkin ollut jääkiekossa olemassa ennen kuin "pelikirja"-termi keksittiin ja jääkiekosta yritettiin tehdä näennäisen monimutkaista kaukaloshakkia, jonka ratkaisut syntyvät ylianalyyttisen ja teoreettisen pohdinnan kautta. Ihmiset kuitenkin kentällä pelaavat, eivätkä ihmiset ole pelinappuloita joiden toiminnot ja siirrot ovat aina täsmälleen samanlaisia. Myöskään vastustajat eivät pelaa aina samalla tavalla, eivät edes silloin kun vastassa on täsmälleen sama joukkue.
Selkäytimestä lähtevät ja riittävän yksinkertaiset/selkeät peruskuviot sekä kunnon tunnetila ja uhrautuva joukkuehenki yleensä päihittävät vähäisten marginaalien peleissä sellaiset joukkueet, joilla on ylianalyyttinen "kiekkoprofessori" valmentajanaan (erityisesti sellainen, joka ei kykene reagoimaan kesken pelin tai turnauksen riittävästi vaan luottaa sokeasti kiveen hakattuun pelikirjaansa eikä tee mitään muutoksia). Edellämainittu kiekkoprofessori-valmentajatyyppi on omimmillaan pitkissä runkosarjoissa, joissa yksittäiset turnaukset tai joukkueen tasonvaihtelut eivät merkitse niin paljon kuin pitkän tähtäimen lopputulos, joka odottaa kuukausien päässä. Mutta arvokisat ovat aina oma lukunsa, niissä tulosta on tehtävä nopeasti ja tärkeät pelit voitettava.