MM-kisat. Aaah. Neonväriset peruukit ja mustat lasit, pahviset Skoda-hatut, "ketä vielä tulee", Antero Mertaranta, liikaa savuttava putsaamaton grilli, nuorison vappukoomailut lumi/räntäsateessa, Tapio Suominen + YLE kisastudio ja loppumaton spekuloinnin ja kliseiden armada kuten "ensimmäinen peli on aina vaikea", "Suomen ase on liike ja nyt sitä ei ollut", "nyt ne tosipelit vasta alkavat" (todettuna noin jokaisessa turnauksen vaiheessa) ja ne kymmenet muut jokaisissa kinkereissä todetut samat itsestäänselvyydet. Varma kevään merkki ja jo vähintään yhtä perussuomalaista kuin formulat, jauhomakkara ja Karhu-olut.
MM-kisat ovat juuri niitä asioita joita ei juurikaan laadulla myydä, vaan encorena koko kiekkokaudelle - vielä kerran pojat painavat muuallakin kuin hardcore-kiekkofanin seuraamana rapakon takana keskellä yötä hiljaisella äänellä maksukanavilta seurattuna. Vielä kerran työpaikan Pena ja Rape kisaavat kiekkotiedoillaan kahvihuoneessa spekuloiden sillä kaaduttiinko taas maalivahtipeliin vai siihen kun ykkösketjun NHL-vahvistus ei tehnytkään jokaisessa pelissä 4+1 tehoja pyöritellen vastustajia yhdellä kädellä miten haluaa. MM-kisoissa tähdiksi voivat nousta yhtälailla timojutilat kuin ollijokisetkin tason ollessa ajoittain mitä on Penan ja Rapen todetessa yhteen ääneen jälleen tänä vuonna että todistetusti Kimmo Rintanen olisi ollut vähintään Kurrin tasoinen pelimanne rapakonkin takana mutta halusi vain jäädä kotimantereelle uraa luomaan eikä se NHL nyt oikeastaan niin paljoa edellä ole kotimaisestakaan tasosta. Ei ole - odotuksiin nähden - ei, sillä tuollahan nuo eturivin tähdet hukkuvat eurokenttien pelaajamassaan siinä missä muutkin. Iltapäivälehtien superjournalistit spekuloivat söikö pelaaja A väärää aamupalaa hotellissa ja kuinka vapaapäivää vietettäisiin kenties hevosurheilun tai lemmenlaiva-ajelun parissa. Taattua MM-kisalaatua edustavat myös juuri nämä merkityksettömät ensimmäisten kierrosten ottelut ja aina yhtä yllättäen edessä olevat kuolemankamppailut matkalla kohti mitalipelejä.
Melkoista bulkkikamaahan tämä siis vähänkään enemmän jääkiekkoa seuraavalle kansalaiselle on, mutta kaipa lienee paikallaan kysyä tarjotaanko MM-kisoja juuri jääkiekon aktiiviseuraajia varten? Onko ylipäänsä muunlaisia ihmisiä? Miksi ihmiset matkailevat päiväreissuilla tutussa Tallinnassa kun voisit lähteä kulttuurihistoriallisesti merkittävämmälle matkalle kauniiseen Roomaan tai tutustumaan kaukoidän ihmeisiin? MM-kisavastustajina saamme myös seurata monia muiden hienojen kiekkomaiden edesottamuksia, kuten Italia, Sveitsi, Latvia, Ukraina, Puola, Ranska, Norja ja moni muu paikasta auringossa taisteleva kiekkoilun haastajamaa. Eikö pikemminkin vastustajamaiden monotonisuus ja keskittyminen piiri-pieni-pyörii -leikkiin ole se joka omassa erinomaisuudessaan on omiaan syömään kiinnostusta turnausta kohtaan? Eikö MM-kisat nimenomaan ole erilaisuudessaan sitä erilaisuutta korostavaa ja aina jollain lailla puhuttavaa keväistä "vielä kerran pojat" -henkistä kiekkokauden päättäjäisiä joihin on hyvä sitten tavallisen Penan ja Rapenkin hyvä päättää kausi tunnerikkaaseen elämykseen (vaikkakin usein katkeransuloiseen sellaiseen) ja löytää kiekkoilu jälleen uudelleen hyvin levätyn pesäpallokauden jälkeen?
Kaikesta kliseemäisyydestään ja epäkohdistaan huolimatta MM-kisailu on kuitenkin tuottanut useita kiekkoilullisesti merkittäviksi jääneitä muistoja koko suomalaisen maajoukkuekiekkoilun identiteettiin. Se ottamatta jäänyt The Aikalisä, Alex Dell sekä monta muuta monien muistamaa tapahtumaa elävät varmasti pitkään jääkiekkopuheissa joten kohtaamastaan kritiikistä huolimatta turnaus lienee viihdearvoltaan ja merkitykseltään kuitenkin nyt puhuttua mainettaan parempi?
Vahva kyllä - minun mielestäni MM-kisat ovat erilaisuudessaan ehdottomasti tapahtuma paikallaan!
MM-kisat ovat juuri niitä asioita joita ei juurikaan laadulla myydä, vaan encorena koko kiekkokaudelle - vielä kerran pojat painavat muuallakin kuin hardcore-kiekkofanin seuraamana rapakon takana keskellä yötä hiljaisella äänellä maksukanavilta seurattuna. Vielä kerran työpaikan Pena ja Rape kisaavat kiekkotiedoillaan kahvihuoneessa spekuloiden sillä kaaduttiinko taas maalivahtipeliin vai siihen kun ykkösketjun NHL-vahvistus ei tehnytkään jokaisessa pelissä 4+1 tehoja pyöritellen vastustajia yhdellä kädellä miten haluaa. MM-kisoissa tähdiksi voivat nousta yhtälailla timojutilat kuin ollijokisetkin tason ollessa ajoittain mitä on Penan ja Rapen todetessa yhteen ääneen jälleen tänä vuonna että todistetusti Kimmo Rintanen olisi ollut vähintään Kurrin tasoinen pelimanne rapakonkin takana mutta halusi vain jäädä kotimantereelle uraa luomaan eikä se NHL nyt oikeastaan niin paljoa edellä ole kotimaisestakaan tasosta. Ei ole - odotuksiin nähden - ei, sillä tuollahan nuo eturivin tähdet hukkuvat eurokenttien pelaajamassaan siinä missä muutkin. Iltapäivälehtien superjournalistit spekuloivat söikö pelaaja A väärää aamupalaa hotellissa ja kuinka vapaapäivää vietettäisiin kenties hevosurheilun tai lemmenlaiva-ajelun parissa. Taattua MM-kisalaatua edustavat myös juuri nämä merkityksettömät ensimmäisten kierrosten ottelut ja aina yhtä yllättäen edessä olevat kuolemankamppailut matkalla kohti mitalipelejä.
Melkoista bulkkikamaahan tämä siis vähänkään enemmän jääkiekkoa seuraavalle kansalaiselle on, mutta kaipa lienee paikallaan kysyä tarjotaanko MM-kisoja juuri jääkiekon aktiiviseuraajia varten? Onko ylipäänsä muunlaisia ihmisiä? Miksi ihmiset matkailevat päiväreissuilla tutussa Tallinnassa kun voisit lähteä kulttuurihistoriallisesti merkittävämmälle matkalle kauniiseen Roomaan tai tutustumaan kaukoidän ihmeisiin? MM-kisavastustajina saamme myös seurata monia muiden hienojen kiekkomaiden edesottamuksia, kuten Italia, Sveitsi, Latvia, Ukraina, Puola, Ranska, Norja ja moni muu paikasta auringossa taisteleva kiekkoilun haastajamaa. Eikö pikemminkin vastustajamaiden monotonisuus ja keskittyminen piiri-pieni-pyörii -leikkiin ole se joka omassa erinomaisuudessaan on omiaan syömään kiinnostusta turnausta kohtaan? Eikö MM-kisat nimenomaan ole erilaisuudessaan sitä erilaisuutta korostavaa ja aina jollain lailla puhuttavaa keväistä "vielä kerran pojat" -henkistä kiekkokauden päättäjäisiä joihin on hyvä sitten tavallisen Penan ja Rapenkin hyvä päättää kausi tunnerikkaaseen elämykseen (vaikkakin usein katkeransuloiseen sellaiseen) ja löytää kiekkoilu jälleen uudelleen hyvin levätyn pesäpallokauden jälkeen?
Kaikesta kliseemäisyydestään ja epäkohdistaan huolimatta MM-kisailu on kuitenkin tuottanut useita kiekkoilullisesti merkittäviksi jääneitä muistoja koko suomalaisen maajoukkuekiekkoilun identiteettiin. Se ottamatta jäänyt The Aikalisä, Alex Dell sekä monta muuta monien muistamaa tapahtumaa elävät varmasti pitkään jääkiekkopuheissa joten kohtaamastaan kritiikistä huolimatta turnaus lienee viihdearvoltaan ja merkitykseltään kuitenkin nyt puhuttua mainettaan parempi?
Vahva kyllä - minun mielestäni MM-kisat ovat erilaisuudessaan ehdottomasti tapahtuma paikallaan!