Kyllähän se jo fanejakin kyllästyttää, kun viimeiseen 11 vuoteen mahtuu 2 mm-kultaa ja 1 olympiakulta.
Tämän näen taustalla isohkona tekijänä myös tässä kaikenlaisessa laimeudessa mitä tulee tunnelmaan ja ehkä yleisesti sellaisessa aidossa kisainnostuneisuudessa, jos karnevaalitoiminta sun muu bilettäminen otteluiden yhteydessä vähennetään pois.
Tälle laimeudelle saattaisi tehdä hyvää pari fiaskoa mm-kisavuotta tai jopa ihan pelko putoamisesta B-sarjaan joka olisi absurdia, mutta jota joku saattaa vähän salaa toivoakin. Se toisi uutta altavastaajan liekkiä taas Suomen maajoukkueen toimintaan, johon ehkä kansakin asettuu paremmin kuin ennakkosuosikiksi. Nyt kun on mahat täynnä ja pöydät puhdistettu, niin olo voi olla monella sellainen, että tässäkö tämä nyt kun on, kun koko 90- ja 2000-luku väännettiin hampaat irvessä jo alkusarjoissa miljoonayleisöillä telkkarista.
Kun tämä menneiden polvien kannattajakunta alkaa siirtyä vähitellen kotisohville pysyvästi, niin milleniaalisukupolvelle valtioiden väliset mestaruuskisat lajista riippumatta on vähän vanha käsite ja he määrittelevät urheilun
eurooppalaisina eri tavoin kuin Kekkosen, Koiviston ja Ahtisaaren sukupolvet. Urheilukisat oli voiman, pystyvyyden, tietynlaisen mahdin, ylpeyden ja poliittisen voiman mittari, muttei enää. Tai en tiedä mihin maailma menee eli onko joskus paluu näihin vanhoihin asetelmiin, jos maailmantilanne valitettavasti kiristyy, mutta usein nuo jännitteet ovat näkyneet myös urheilukentillä. Uusille sukupolville ei katsomossa nyrkkien puristaminen ja huutaminen kamina punaisena tai vuotuiset torijuhlat ole enää sellainen ilmiö, mitä se on menneille polville, vaikka sinne yhä tullaan.
Niin tai näin, niin uskon että moni on yllättynyt kisojen olympiakrapulaisesta asemasta.