Mainos

MM-kisat 2022: Helsinki & Tampere, Suomi

  • 222 435
  • 971

zzonejj

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Tällainen pisti silmään.

Luulenpa, että tähän isoin syy on se, että otteluissa on aika vähän "faneja" verrattuna vaikkapa 2016 vuoden U-20 kisojen yleisöön. Hyvä, jos saadaan mahdollisimman usein näitä kisoja Keski-Eurooppaan akselille Latvia-Tsekki-Slovakia-Saksa-Sveitsi.

Eiköhän tässä taas tovi mene ennen kuin seuraavan kerran kisat Suomeen myönnetään poislukien nuo mahdolliset "poikkeuskisat" kun Pietarilta vedettiin isännyys pois.

Paikallisen palloseuran kannattajana ei toki haittaa, että Ilves (ja toki Tappara myös) näistä kotikisoista käärii aitiovuokrien kautta melkoisen potin.
 
Tällainen pisti silmään.

"Ruotsi nousi Tampereen lohkon kärkeen kaatamalla Suomen 3-2-lukemin voittolaukauskisassa. Ottelua oli seuraamassa 11695 katsojaa ja erityisesti Leijonien fanien toiminta kiinnitti ruotsalaistoimittajien huomion.
– Suomen fanit olivat hiljaa suuren osan ottelusta, Gadd sanoi.
– Olen samaa mieltä. Puhuimme asiasta lehdistökatsomossa. Se oli suuressa osassa ottelua kesyä, ennen ottelua, sen aikana ja sen jälkeen. Ainoastaan Suomen maalien aikana äänitasot nousivat merkittävästi. Muuten olin pettynyt suomalaisfaneihin, koska olen kuullut puhuttavan Tampereella olevasta paineesta. Heikkoa, täytyy sanoa, Johansson totesi."

Luulenpa, että tähän isoin syy on se, että otteluissa on aika vähän "faneja" verrattuna vaikkapa 2016 vuoden U-20 kisojen yleisöön. Hyvä, jos saadaan mahdollisimman usein näitä kisoja Keski-Eurooppaan akselille Latvia-Tsekki-Slovakia-Saksa-Sveitsi.
Tätä se on, kun lippu maksaa 300e.
Ei ole perusjuntit pitämässä ääntä.
Siellä on firmojen edustajat pönöttämässä ja kiskomassa ilmasta viinaa. Peli ei heitä kiinnosta hevonpaskaa.
 
Naamavelli

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL
Tätä se on, kun lippu maksaa 300e.
Ei ole perusjuntit pitämässä ääntä.
Siellä on firmojen edustajat pönöttämässä ja kiskomassa ilmasta viinaa. Peli ei heitä kiinnosta hevonpaskaa.
No tätä vähän niinkuin juuri tarkoitin. Päätykatsomossakin ollut kuin pahvista olisi tehty yleisöä; kaikilla samanlainen pelipaita ja istuvat paikallaan pönöttäen. Junnukisoihin oli varaa tulla perus lätkäfanien, kun liput oli varmaan 3-4 kertaa edullisemmat. Näin ihan vain arviona.
 
Varis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, KiVa, EK65

Junnukisoista on jo aikaa, mutta olen melko varma että maksoin puolivälierien Suomi-Kanada ottelun lipusta Areenan yläkatsomoon jotakin 60 ja 70 euron väliltä. Salibandyn viime vuoden MM-finaaliin alakatsomon lipusta reilun satasen. Molemmissa peleissä oli loistava tunnelma, joten en mä välttämättä usko että se on lipun hinnasta kiinni. Lähinnä ne liput pitäisi saada ohjattua niille joita matsi oikeasti kiinnostaa, eikä yritysvieraille.
 
Durable

Puolivälieriin katsomoon 110 38€ ja finaaliin 58€.
 
Hesarin mielestä siinä on jotain jännittävää, uutisoitavaa ja klikkiotsikoitavaa, että jääkiekon MM-kisoissa heitetään kolikolla, kumpi aloittaa rankkareissa Jääkiekko | Systeemi muuttuu kesken turnauksen – Kolikkoa voidaan tarvita, kun ratkotaan voittaja tasatilanteessa MM-kisojen jatkopeleissä Onpa jännittävää! Eikö se näin ole mennyt jokaisessa turnauksessa (myös junnuissa, eikä vain maajoukkuetasolla vaan ihan tavallisissa seurojen välisissä 8-vuotiaiden viikonlopputurnauksissa) iät ja ajat, myös esimerkiksi jalkapallossa? Miten muuten se aloittaja pitäisi määrittää?
 
NHL:ssä kotijoukkue saa päättää, vetääkö ensimmäisenä vai toisena. Itsekin jostain syystä kuvittelin, että näin toimitaan myös kansainvälisissä peleissä. Ihan hyödykäs artikkeli siis ainakin minulle!

Piti googlettaa Liigan käytännöt, ja siellä ilmeisesti kolikko käytössä myös.
 
Naamavelli

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL
NHL:ssä kotijoukkue saa päättää, vetääkö ensimmäisenä vai toisena. Itsekin jostain syystä kuvittelin, että näin toimitaan myös kansainvälisissä peleissä. Ihan hyödykäs artikkeli siis ainakin minulle!

Piti googlettaa Liigan käytännöt, ja siellä ilmeisesti kolikko käytössä myös.
Jotenkin aika jännä ajatus, että tuomarilla täytyy olla pelissä aina kolikko mukana. Tämä herättää paljon kysymyksiä. Onko taskussa vetoketju? Mitä, jos kolikko unohtuu? Saako kolikon lainata vaikka yleisöstä? Pitääkö tuo kolikko olla euro vai käykö siihen vaikka Kenian shillinki? Laittaako tuomari voittolaukauskisassa ratkenneen MM-finaalipelin jälkeen kolikon vitriiniin? Vai annetaanko se voittajajoukkueen valmentajalle tai kapteenille? Ja jos annetaan, meneekö se tuomarin omasta pussista? Onko molemmilla päätuomareilla kolikko mukana ottelussa vai laitetaanko siitä aina whatsapp-viestiä ennen peliä, että kumpi ottaa sen 50-senttisen sieltä auton tuhkakupista? Mitä tehdään, jos käteisen rahan käytöstä luovutaan?
 
Viimeksi muokattu:

Raymond Pearl

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
No tätä vähän niinkuin juuri tarkoitin. Päätykatsomossakin ollut kuin pahvista olisi tehty yleisöä; kaikilla samanlainen pelipaita ja istuvat paikallaan pönöttäen. Junnukisoihin oli varaa tulla perus lätkäfanien, kun liput oli varmaan 3-4 kertaa edullisemmat. Näin ihan vain arviona.

Aamulehti kertoo, että esim. "Onninen on varannut jääkiekon MM-kisoista paikat kaikille 700 vieraalle jokaisena messuiltana. Lisäksi Onnisella on Areenassa oma aula-alue baareineen."

Myös usein skriinillä tai lähetyksissä nähtävät rusettipäiset tytöt katsomossa ovat Onnisen palkkaamia: "Sekä messuilla että MM-peleissä ohjelmanumeroista vastasi Marianna Brunon vetämä tanssiryhmä. Tiimi tunnetaan etenkin Jokereiden ja koripallon puolella Susijengin peleistä. Brunon Lumiere-yritys on ollut esiintymässä Onnisen tapahtumissa yli 10 vuotta."

Ei yhtään siis ihme, että tunnelma on hyvin teennäinen ja väkinäinen. Tunnelma on melkein parempi hallin ulkopuolella eri tapahtuma-alueilla ja ravintoloissa kuin areenalla.

masa90

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Nhl

On kyllä maksanut Onninen ison rahan tuosta. Itse pelissä sinällään viihtyy, mutta on kyllä outoa miten vaisua tunnelma on.
 
Glove

Jäsen
Surkea tunnelma, enemmän ollu menoa ja meininkiä Ilveksen peleissä.. liput niin kalliita ettei oikeat Fanit tule peleihin.. Surullista..
Olisin kyllä tunnut ääneenkannattamaan mutta ei ollut tuuria arpajaisissa. Ehkä olisi jotain irtolippuja saanut myöhemminkin, mutta kaverin kanssa olisi tultu.

Milloinkas Suomessa on seuraavat U20 kisat, sinne ei varmaan tarvi laittaa kahden viikon palkkaa pääsylippuihin?
 
Zamboni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Surkea tunnelma, enemmän ollu menoa ja meininkiä Ilveksen peleissä.. liput niin kalliita ettei oikeat Fanit tule peleihin.. Surullista..
Kannattaa välttää Suomen pelejä. Poikkesin eilen Tsekki-Latvia pelissä ja vaikka ensimmäinen erä oli melkoista ryöpytystä, niin silti halli puolillaan väkeä ja meno erinomainen molemmilla ryhmillä koko pelin ajan. Ainoa ryhmä, mikä katosi, oli yksi katsomolohkollinen suomipaitaisia ilmeisesti näitä Onnisen juotettavia. Pelin alussa oli vielä lohko melkein täynnä, mutta kolmannessa erässä enää ehkä 1/6 katsoi peliä ja loput oli vissiin baarissa.
 
Oli kyllä vähän surullista menoa hallilla. Itse pääsin paikan päälle ihan sattumalta, kun höveli kaveri päätti vartti ennen peliä ostaa liput ja tarjota toisen mulle. Yritin omalta osaltani herättää meininkiä muutamaan otteeseen ekassa ja tokassa erässä perinteisillä taputuksilla ja Suomi-huudoilla, mutta yksikään samassa katsomossa istuja ei yhtynyt kannustukseen. Lähes kaikilla "faneilla" kloonipaidat, ja noin puolet väestä lähti 5 minuuttia ennen erän loppua kaljalle ja palasi 5 minuuttia seuraavan erän alun jälkeen. Kolmannessa erässä en aiemmista pettymyksistä lannistuneena jaksanut enää yrittää nostaa tunnelmaa.

Tiedoksi muuten halliin halajaville, että noin tuntia ennen peliä vapautuu X määrä lippuja myyntiin. Kannattaa kärkkyä lippu.fi:ssä, napata paikat ja tulla pitämään meteliä! Joku rumpu tai jänisräikkä ois kova.

Isoin ongelma on musta, että Suomelta fanikatsomo puuttuu. Tosiaan britit olivat äänekkämpiä suuren osan pelistä, vaikka niitä oli areenalla ehkä 100-200. Organisoitu huudattaminen ja rytmisoittimet sen tekee.
 
Viimeksi muokattu:

Pavlikovsky

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Calgary Flames sekä Manchester United.
Olen ollut vähän pettynyt kuitenkin noihin yleisömääriin etenkin Helsingissä. Okei, Suomi ei tuolla pelaa, mutta silti olisin tällaisessa jääkiekkokulttuurissa odottanut, että nk. kakkoskorin pelitkin olisivat myyneet paremmin. Onneksi tunnelmaa on kompensoitu muiden maiden fanien toimesta. Muistelen kuitenkin, että aiemmissa Suomessa järjestetyissä kotikisoissa olisi nämä muutkin pelit kiinnostaneet suhteessa enemmän.

Voi olla, että mm-kisojen tuote itsessään alkaa olla hieman ikääntyvien ja keskiluokkaistuvien yhteiskuntaluokkien hupia. Suomen pelit kiinnostaa ja myy, mutta muuten ehkä sellainen kylläisyys vaivaa, vaikka maailmanluokan pelaajia on mukana. Raju lippujen hinnoittelu toki siivoaa osan potentiaalisesta katsojakunnasta pois. Nyt kun Suomikin on menestynyt hyvin viime vuosina, niin olisi luullut, että yleisesti laji vetää, mutta ehkä tämä vain on tätä tämän vuosikymmenen kisajärjestämistä. Ei jakseta enää mennä minnekään Nordiksen bunkkeriin, kun halvemmalla näkee NHL:ää.
 
Jakub

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Tänään pääsin itsekin katsomaan Suomen peliä Nokia Areenalla ja pakko osin allekirjoittaa nämä huonosta kannustamisesta ja hiljaisesta hallista tulleet kommentit. Itse olin yläkatsomossa, josta näki hyvin juurikin tämän Onnisen miehittämän hautajaisosaston eli koko toisen päädyn. Sitten sieltä ala-katsomoista löytyi muutama muukin rypäs samanlaisia pelipaitoja kantavia "faneja" eli jotkut juottoporsaat. Siihen kun lisää muut alakatsomoissa olevat ns. yritysasiakkaat, niin eihän siellä juuri tosifaneja ole. Yläkatsomoissa sen sijaan mielestäni oli enemmän tätä ns. tavallista fanikansaa, ja hyvin oli erilaisia pelipaitojakin. Taputettiin,huudettiin Suomea ja aaltokin kiersi mukavasti kyllä koko hallissa. Telkkariin ja alakatsomoihin tuo yläkatsomoiden fiilis ja kannustus ei varmaan näy, mutta mun mielestä se oli oikein hyvää, ei nyt ihan jatkuvaa mölyä mutta aika hyvin kyllä ääntäkin lähti.
 
LiiAaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Olen ollut vähän pettynyt kuitenkin noihin yleisömääriin etenkin Helsingissä. Okei, Suomi ei tuolla pelaa, mutta silti olisin tällaisessa jääkiekkokulttuurissa odottanut, että nk. kakkoskorin pelitkin olisivat myyneet paremmin.
Kuten myöhemmin mainitset nämä lippujen hinnat, niin eipä ole mikään ihme ettei kakkoskorin ottelut saa yleisöä. Kävin viime sunnuntaina kohtuu spontaanisti katsomassa Italia-Kanada ottelun joka siis alkoi jo klo. 12.20. Liput olisivat olleet Nordiksen alakatsomoihin satasen luokkaa. Siis sunnuntain päiväpeliin Italia-Kanada. Tyydyin itse reilun kolmen kympin yläkatsomon lippuun. Alakatsomot ammottivatkin lähinnä tyhjinä ja ottelun yleisömäärä taisi olla jossain 3000 pinnassa. Varmasti näihinkin otteluihin saataisiin lisää yleisöä, jos lippujen hinnat olisivat edes jotenkin maltilliset. Suomen ottelut myyvät vaikka halvin lippu maksaisi tonnin. Lähinnä vain viimeisetkin oikeasti kiekkoa seuraavat jättäisivät menemättä ja koko yleisö koostuisi firmoista ja heidän asiakkaistaan. Tämä tietysti sopisi Jääkiekkoliitolle, koska siellä katsotaan kassakoneen kilinää ei mitään muuta.

2012 taisi olla se kulminaatiopiste jolloin lippujen hinnat käytännössä räjähtivät Suomessa. Kummolaa kritisoitiin valtavasti näistä hinnoista, koska Ruotsissa ne olivat puolet halvempia. Kummola taisi todeta silloin sen, ettei lippujen hinnat voi olla liian korkeat jos areena on loppuunmyyty. Tätä hinnoittelua on jatkettu siitä saakka. Näissä 2012 kisoissa taisi näihin kakkoskorin peleihin olla perhelippua, opiskelijalippua tms. sitten myytävänä aika kovalla alennuksella, joten lienee siksi myös nämä pelit vetäneet paremmin yleisöä.
 
Henkka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liiga, NHL, CHL, SHL
On kyllä maksanut Onninen ison rahan tuosta. Itse pelissä sinällään viihtyy, mutta on kyllä outoa miten vaisua tunnelma on.

Kyllä se vaan erittäin typerältä näytti kun kaikilla sama paita ja selässä Onninen 22.
 
Raymond Pearl

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves

Ilmari Ahde

Jäsen
Suosikkijoukkue
Haukiputaan huorakuoro
Torstaina olin katsomassa molemmat pelit Areenalla, britit piti mekkalaa kolme erää eikä se volyymi laskenut lainkaan. Yläparvella olin siellä päässä missä värikkäät fanit oli alhaalla päädyssä ja hyvin kuului ylös saakka, ihmettelen miten niillä ääni kestää. Toisessa pelissä sitten latvialaisia oli ympärillä suurin joukoin, kovasti hekin mekkalaa piti, Tsekin ankara ensimmäinen erä hyydytti luonnollisesti huutointoa.
 
friikki otus

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
No niin, tänään 3 pelin rypistys edessä Ensimmäinen olut jo aukesi äsken, joten lähdetääs haistelemaan fiilistä, että onko sitä vai ei.
 
ftr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Huuhkajat, Borussia Dortmund
Tiivistetysti voi sanoa, että mitään ei opittu edellisten kotikisojen hinnoittelusta. Miten voi jonkun Ruotsi - Latvia tiistaina klo 12.00 alkavan pelin halvimmat liput maksaa 50 euroa? Miksei harrasteta minkäänlaista dynaamista hinnoittelua, vaan pelataan mielummin alle puolityhjille halleille?
 
LiiAaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Miksei harrasteta minkäänlaista dynaamista hinnoittelua, vaan pelataan mielummin alle puolityhjille halleille?
Varmasti siksi, että käytännössä Jääkiekkoliiton tehtävä on takoa rahaa näistä kisoista ei nostaa otteluiden tunnelmaa tai yleisömäärää. Oletus sille että vaikkapa Ruotsi-Latvia peliin tulee jokatapauksessa se 3000 katsojaa lipun keskihinnan ollessa sanotaan 75€, eli 3000x75=225 000€ Mikäli lipun hintaa laskettaisin keskiarvoon 50€/piletti tulisi katsojia olla 1500 enemmän, eli katsojamäärän pitäisi olla 4500 päästäkseen samaan tuottoon. Mikäli lipun keskihinta olisi 30€, niin halliin pitäisi saada Ruotsi-Latvia peliin jo lähes 8000 katsojaa tiistaina keskellä päivää. Eli liitossa otetaan mieluumin 3000 "varmalta" katsojalta rahat pois lippujen törkeillä hinnoilla, kuin otetaan riski siitä, että yleisömäärä jää 4000 halvemmilla lippujen hinnoilla. Muuta syytä en oikein keksi.
 
ijuka

Jäsen
Tällainen pisti silmään.

"Ruotsi nousi Tampereen lohkon kärkeen kaatamalla Suomen 3-2-lukemin voittolaukauskisassa. Ottelua oli seuraamassa 11695 katsojaa ja erityisesti Leijonien fanien toiminta kiinnitti ruotsalaistoimittajien huomion.
– Suomen fanit olivat hiljaa suuren osan ottelusta, Gadd sanoi.
– Olen samaa mieltä. Puhuimme asiasta lehdistökatsomossa. Se oli suuressa osassa ottelua kesyä, ennen ottelua, sen aikana ja sen jälkeen. Ainoastaan Suomen maalien aikana äänitasot nousivat merkittävästi. Muuten olin pettynyt suomalaisfaneihin, koska olen kuullut puhuttavan Tampereella olevasta paineesta. Heikkoa, täytyy sanoa, Johansson totesi."

Luulenpa, että tähän isoin syy on se, että otteluissa on aika vähän "faneja" verrattuna vaikkapa 2016 vuoden U-20 kisojen yleisöön. Hyvä, jos saadaan mahdollisimman usein näitä kisoja Keski-Eurooppaan akselille Latvia-Tsekki-Slovakia-Saksa-Sveitsi.
Paha sinne on mennä kun lippujen sekä majoituksen hinnat ovat niin törkyisiä ettei kellään perusfanilla ole mahdollisuuksia tulla paikan päälle ellei pane muutaman kuukauden palkkaa likoon. Siellä on vain raharikkaita sekä yritysten pukumiehiä.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös