Mainos

MM-kisat 2014: Suomi

  • 1 201 535
  • 4 013
Tila
Viestiketju on suljettu.

Taitopelaaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings, New York Rangers
Aika ihmeellistä sooperrusta tosiaan Pärnäseltä. Mielestäni tuo puolivälieräottelu oli pelillisesti tasaisempi kuin olisin etukäteen olettanut alkusarjan perusteella. Kanada oli vahva toisessa erässä, mutta muuten vaahteralehdet eivät mitään aivan maagisia maalintekopaikkoja hirveästi luonut. Toki ei Suomi niinkään hyvin, mutta ei Suomi niin paska ollut pelillisesti kuin olisi voinut muutaman alkusarjan ottelun perusteella olettaa.

Täytyy kyllä antaa rispektiä Westerlundille valmennustiimeineen, sillä noin vaikean ja heikon alkusarjan jälkeen Leijonat pelasivat suhteellisen ehjän taistelun tähän mennessä tärkeimmässä pelissä. Olin varma, että Suomi ei tulisi jatkoon menemään, mutta mahtavaa olla väärässä. Seuraava vastustaja Tshekki sopii mielestäni Suomelle huomattavasti paremmin kuin vaikka Venäjä tai Ruotsi. Siinä mielessä luottoa on finaalipaikkaan, vaikka se vaatii taas turnauksen parhaan pelin.

Suomen johtavien pelaajien peliesitykset ovat ailahdelleet vähän liikaa pitkin turnausta. Petri Kontiola on muutaman hyvän ottelun pelannut, mutta välillä tekeminen on ollut todellista kuraa. Jori Lehterän osalta tilanne on samanlainen, mutta eilinen huippuottelu pelastaa paljon. Olli Jokinen väläyttelee välillä, mutta ei hänestä enää hyökkäyspään urotekoihin oikein ole. Eilen tosin aloitukset sujuivat ennätyksellisen hyvin.

Yksittäisten kenttäpelaajien ailahdukset Suomi välillä kestää, mutta Pekka Rinteen on pelattava illasta toiseen huipputasolla, mikäli Suomi hamuaa jatkoon. Luotto tähän on kyllä vahva.
 

Histo

Jäsen
Ettei jää Kanada-pelin varjoon, niin toistan vielä kerran että katsetta eteenpäin, kaavio tuo vastaan Tshekin...
Tshekki on minusta aika paskamainen vastustaja. Sieltä löytyy melkoisesti menestyskulttuuria ja ovat sen näyttäneet arvokisojen pudotuspeleissä useita kertoja. Alkusarjassa tshekeillä ei mennyt kovin ruusuisesti, mutta jatkossa ovat kuten aina ennenkin. Vaikuttavat ailahtelevaiselta ryhmältä, mutta ovat kovassa paikassa vaarallisia.

Viimeksi kun Suomi kohtasi Tshekin MM-pudotuspeleissä 2010, olivat takatukat kokeneet tappiot Norjalle ja Sveitsille. Jatkolohkon viimeisessä ottelussa häviöllä Kanadalle Tshekki olisi jäänyt ulos pudotuspeleistä. Seurasi voitto Kanadasta, rankkarivoitot Suomesta sekä Ruotsista ja maailmanmestaruus voitolla Venäjästä.

Suomi otti 1990-luvun aikana voitot kolmessa ensimmäisessä pudotuspelikohtaamisessa (välierät 1992, 1995 ja 1998) ja Tshekkiä edelleen pidetään mukavana vastustajana leijonille. Vuodesta 1999 lähtien Suomi on kuitenkin voittanut vain yhden pudotuspelikohtaamisen viidestä, eli olympiapuolivälierän vuonna 2010. Tämän päälle vielä kotikisojen 2012 hävitty pronssiottelu.
 

lihaani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Täytyy sanoa, että Pärnänen on heikoin kiekkotoimittaja, jonka juttuja olen lukenut. Tämä viimeinen on epätoivoinen yritys paikata edellisiä juttuja, joissa Pärnänen on yrittänyt olla sihvoslainen pelin ymmärtäjä...

Totta!

Tässä kanadapelissä varsinkin ensimmäisesä ja kolmannessa erässä Suomella oli hyviä Meidän Pelin piirteitä. Vietiin kiekko syöttelemällä Kanadan alueelle ja hyökkääjät voivat vapaasti viivan ylityksen jälkeen viedä peliä. Valitettavasti Haula ei ollut sisäistänyt maajoukkueen pelitapaa, vaan heitti turhan usein kiekkoa päätyyn.

Se siitä! Pärnänen on vaan nuori pleikkaritoimittaja, joka muna pystyssä väsää tekstitv-rostereita ja pettyy kun suosikkiporukka häviää.
 

TJ MACKEY

Jäsen
Mun mielestä harvinaisen typerä kirjoitus Pärnäsellä. Aika vähissä oli Canadan huippupaikat.
Pärnänen on tyhmä ja toimittajana paska. Eihän tuossa ole yhtään mitään pointtia. Idiootti.
Täytyy sanoa, että Pärnänen on heikoin kiekkotoimittaja, jonka juttuja olen lukenut.
Aika ihmeellistä sooperrusta tosiaan Pärnäseltä. Mielestäni tuo puolivälieräottelu oli pelillisesti tasaisempi kuin olisin etukäteen olettanut alkusarjan perusteella.
Tiivistäen, älä arvostele Leijonien pelitapaa.
 

pehtoori

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings, HPK
Kylläpäs antoi Leijonat eilen taas aihetta hymyyn! Jotenkin viimeisessä erässä tuosta jengistä paistoi läpi se, että vittu, tähän ei pelit lopu! Älyttömän siististi löivät kyllä kanukit kanveesiin lopussa!

Peksin puolivälieräkirous on nyt murrettu, mitä vaan voi tapahtua!

Hieno päivä olla suomalainen lätkäjätkä!
 

TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Tiivistäen, älä arvostele Leijonien pelitapaa.

Westerlundin pelitapaa on arvosteltu kisojen aikana Pelitapa -ketjussa paljonkin. Pärnäsen ongelma on hänen ammattitaidottomuus jääkiekon suhteen, hänellä ei ole kompetenssia kirjoittaa jääkiekon pelitavasta. Nytkin hän olisi voinut edes todeta, että Leijonat olivat selvästi rauhoittaneet peliään ja joukkue oli lisännyt huomattavasti kiekkokontrollia. Sen sijaan hän kertoi huomanneensa, että Kanada oli pelissä parempi ja jääkiekolla menee muutenkin huonosti.
 

Waqu

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP ja Dallas Stars
Eilinen peli oli turnauksessa oikeastaan ensimmäinen, mitä jännitti ihan tosissaan. Varsinkin kun saatiin se 0-1 maali.
Ennen peliä pidin Suomen mahdollisuuksia pieninä, mutta ajattelin kaiken olevan mahdollista, kunhan ei päästetä Kanadaa johtoon.
Silti nuo vain nousivat myös 2-1 tilanteesta voittoon, loistavaa!
Rinne, uhrautuva pelaaminen ja osin myös tuuri toi voiton, voittajan ei tarvitse onneksi selitellä ja Kanada olisi voinut tehdä paikoistaan myös maaleja.
Tuommoisella määrällä harhasyöttöjä ja kiekon menetyksiä harvoin Kanadaa voitetaan, mutta hyvin porukka ne paikkasi.

Ennen peliä myös ajattelin, että jos tästä voitto jotenkin saataisiin kairattua, niin finaaliin hyvät mahdollisuudet. Tsekki on täysin kaadettavissa, jos Kanadakin kaatui.

Kaikki on auki! Tällä joukkueella, joka ei varmasti ole kisojen paras voidaan olla jopa finaalissa. Toisaalta tämä on turnauksen suola, oikeassa paikassa PITÄÄ voittaa. Voidaan lässyttää jostain sarjoista, voittaisiko suomi esim paras viidestä sarjaa, mutta kaikille on samat säännöt.

Mitä nyt sanoo Petteri, kun jotenkin ihmeellisesti kaadettiin kova maa ilman Sihvoslaista ylivertaista lätkää?
 

Tornados

Jäsen
Eilisestä pelistä vielä sen verran, että Kanada oli kiekollisesti Suomea selvästi parempi joukkue mutta puolustuspelissä Suomi oli kyllä Kanadaa edellä.
 

Jymäkkä

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, NY Rangers, Ketterä, Saksa (futis), IPV
Minä muuten toivon mahdolliseen finaaliin vastaan Venäjää. Alkaa Ruotsi- finaalit jo tympiä. Onko ollut 3 kertaa joku muu maa vastassa arvokisojen finaalissa, eli Kanada WC:ssä 2004 ja MM- kisoissa 1994 ja Tsekki MM- kisoissa oliko se nyt 1998 vai 1999? Ruotsi kohdattu jo 4 vai 5 kertaa MM- finaalissa ja kerran olympiafinaalissa. Mites muut?
 

ämjiijii

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Suomen maajoukkue, Sharks bandwagon 2016
Onhan tässä parin päivän sisään tapahtunut hiukan asioita:

-Alussa ei ollut jatkopaikka edes omissa käsissä, vaati Sveitsin voittoa.
-Sveitsi hoiteli hommansa, Suomi saa vastaan suursuosikki Kanadan.
-Suomi vie Kanadan, saa vastaansa ennakolta helpoimman välierävastuksen.
-Tie finaaliin auki. Tshekkiä ei kuitenkaan pidä aliarvioida. Vaikka Suomi saikin helpoimman välierävastuksen, niin sama kävi Tshekillekin.
-Yhdeksännen sijan ja finaalipaikan ero voi siis olla aika pieni.


EDIT: P.S. Tuli mieleen että Suomen joukkueessa on kokonaista 2 pelaajaa vuoden 2011 maailmanmestaruusjengistä. Niin ne vaan loukkaantumiset syö.
 
Viimeksi muokattu:

Taitopelaaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings, New York Rangers
Tiivistäen, älä arvostele Leijonien pelitapaa.
Tietysti sitä saa arvostella, minäkin arvostelen. Olen tämänkin turnauksen aikana arvostellut Westerlundin pelitapaa, että se ei toimi optimaalisesti kun mukana ei ole riittävästi johtavia pelaajia. Westerlund delegoi paljon vastuuta pelaajille ja silloin, jos joukkueessa on mukana Koivujen, Selänteen ja Timosen kaltaisia johtajatyyppejä, niin peli toimii paremmin. Nyt kun mukana on paljon ensikertalaisia, niin homma on ollut paljon vaikeampaa.

Suomi on pelannut koko turnauksen pelillisesti melko kehnosti. Ainoastaan Saksaa ja Sveitsiä vastaan Suomi on ollut pelillisesti vastustajaa edellä. Latviaa, Valko-Venäjää ja Kazakstania vastaan peli oli kutakuinkin 50-50, kun kuitenkin yleensä Suomi on näitä maita vienyt aika selkeästi pelillisesti vaikka lopputulos olisi ollut tiukka. Venäjällä oli tietysti huikea materiaalietu, joten lopputulos oli odotettu. Jenkkejä vastaan olisi pitänyt pystyä parempaan, mutta ei pystytty. Noiden lähtökohtien jälkeen samanlaisilla peliesityksillä Leijonien olisi pitänyt hävitä usealla maalilla Kanadalle. Suomi pelasi kuitenkin turnauksen parhaan pelinsä ja oli tuloksellisesti Kanadaa parempi. Pelillisestikään Suomi ei jäänyt jyrän alle, vaikka vähän vastaantulija olikin.

Kuten TosiFani totesi, niin Pärnäsellä ei ole kompetenssia pureutua pelitapaan ja katsoa siten tulosten taakse. Jos Pekka Rinne pelaa samalla tasolla lauantaina ja muuten Suomen yksilöt hitusen parantaa, niin Tshekki on kaadettavissa. Tshekki ei pelaa yhtä vahvaa kiekkokontrollia kuin vaikkapa Venäjä, Ruotsi tai Kanada. Huomisessa pelissä Suomi pystyy näkemykseni mukaan pelaamaan pelillisesti 50-50 ja tällöin muutama terävä yksilösuoritus ja Pekka Rinteen unelmapeli kääntävät pelin Leijonille. Toki jos maalivahtipeli esimerkiksi pettää, niin silloin Tshekki rummuttaa helposti useamman maalin voiton.
 

Rixa88

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Minä muuten toivon mahdolliseen finaaliin vastaan Venäjää. Alkaa Ruotsi- finaalit jo tympiä. Onko ollut 3 kertaa joku muu maa vastassa arvokisojen finaalissa, eli Kanada WC:ssä 2004 ja MM- kisoissa 1994 ja Tsekki MM- kisoissa oliko se nyt 1998 vai 1999? Ruotsi kohdattu jo 4 vai 5 kertaa MM- finaalissa ja kerran olympiafinaalissa. Mites muut?
Tsekki kohdattiin finaaleissa 1999 ja 2001. Olen samaa mieltä, että Suomi-Ruotsi -finaalit alkavat jo tympimään. Olin tätä mieltä jo vuonna 2011. Ja unohtamatta sitä, että tammikuussa nuorten MM-kisoissakin finaaleissa pelasivat Suomi ja Ruotsi. Ja eiköhän Venäjä ole Ruotsia vastaan huomenna ennakkosuosikki, tosin se statushan ei vielä finaalipaikkaan riitä.
 
No nyt on ainakin roolitukset tasapainossa sekä ketjujen sisällä että välillä - siis paperilla:). Pakkipareista kolmonen aiheuttaa kauhunväreitä ja kakkonenkin osin - Karalahdella vauhdin ja Ohtamaalla pelinluvun + kiekollisten taitojen osalta - mutta helvetinkö teet; näillä mennään.

Ääriyksinkertaistettuna saumat löytyvät altavastaajan asemasta, sitkeästä koko kentän puolustamisesta, vastustajan pitämisestä irti kiekosta mahdollisuuksien mukaan, siitä että nuori kanukkilauma sössii itse hommat ja Pekka Rinteestä.

Pakko tehdä (nolo) poikkeus ja lainata omaa viestiä, koska jos irti kiekosta -osiota ei lasketa, meni aika nappiin:). Vakavammin, kaikki mahdollinen lienee matsista jo sanottu, mutta jo oli helvetin hieno rimpuilu.

Sadannen kerran: turnauksessa pelataan vain tärkeistä voitoista ja tyyli- ym. kitinäpisteet lasketaan ihan muissa lajeissa. Ei tämä mitään paraatimarssia ole ollut, mutta aikuisten A-maajoukkueessa vain sillä, mitä jää viivan alle ja tulostaululle, on lopulta suurin merkitys. Aina.
 

McMulligan

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Hyvin tyypillinen Erkan joukkueen pelihän toi oli ennakkoon selvästi kovempaa vastustajaa vastaan. Vahvasti puolustuksen kautta ja annetaan vastustajan vetääkin paljon, kunhan vedot tulee 1-2 sektorin ulkopuolelta lähinnä laitojen vierestä tai viivalta. Hyvä peli taktisesti Suomelta kaikinpuolin, mutta ihan turha siltäkään on silmiä sulkea, että voitto oli myös aika iso onnenkantamoinen. Tällä nyt ensisijaisesti viittaan Hietasen tasoitusmaaliin, joka oli aivan täysi lahja (lue:väärin tehty maali siis). Mutta kaikki otetaan ilolla vastaan ja hienoa nähdä Suomi taas välierissä!

Ny taas kun taas miettinyt näitten kisojen ikuisuuskysymystä eli pelaajavalintoja. Olen entistä enemmän sitä mieltä, että saatavilla olleesta materiaalista Erkka teki oikeat valinnat. Lajunen on täysin lunastanut paikkansa, enkä sitä spekuloisi enää yhtään, että Pokka olisi ollut parempi. Palola taas onnistunut todella hyvin ja olen lähinnä jälkiviisaan tyytyväinen, että pullamössö-Keränen jäi kotiin ja antoi Palolalle paikan lähteä näyttämään asennetta ja osaamista. Muutenkin alempien ketjujen pelaajien valintaspekulaatiot on osoittautunut turhaksi, kun ne herrat on kyllä oman roolinsa hoitanut kunnialla. Se mikä on edelleenkin ongelma, myös eilisessä pelissä, on ettei kärkirooleihin laitetut pelaajat pelaa omalla tasollaan ja roolin vaatimusten mukaisesti. Tehopisteistä huolimatta Kontiola tekee todella paljon tyhmiä ja vaarallisia virheitä, joista eilenkin Kanada kerran rankaisi maalilla ja oli muutama paikka lisääkin. Osittain sama Lehterästä, vaikka niin virheiden kuin hyökkäyspään loiston määrä on pienempää kuin Kontiolalla. Noi on sen tason virheitä mihin, kiitos Rinteen, ei eilen kaaduttu, mutta jatkossa noi on saatava pois ja ne on huomattavasti isompi ongelma tulokselle kuin nelosketjun kädetön päätykiekkojen roiskiminen. Jokinen on ollut naurettavan huono koko kisat. Haula ei ole päässyt sisään kuvioihin ja näinollen ei Haulasta ole vielä saatu yhtään mitään iloa, niin hyvä pelaaja kuin muuten onkin. Immosen ja Komarovin kiekollinen peli on ollut vaisua. Pakiston vastuunsaajista Hietanen on vastannut huutoon, mutta vastaavasti Mäntylä tekee niin paljon vaarallisia junnumaisia virheitä, että pelottaa joka kerta, kun kiekkoon koskee. Se on nimenomaan toi kärkiporukka minkä mukana näissä kisoissa mennään päätyyn asti tai hävitään jo seuraava peli. Tason pitää sillä osastolla nousta vaatimusten ja roolin mukaiseksi ja vähintään sitä heidän "omalla tasollaan" pelaamista vaaditaan.
 

BitterX

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, FC Wacker, Punaportin vapaakaupunki
Ehkä Suomi ei ole pelannut tässä turnauksessa yhtäkään täysin ehjää ja hyvää ottelua. Ehkä joukkue on materiaaliltaan vaatimaton (jonkinlainen reservimaajoukkue) ja siitäkin porukasta iso osa on alisuorittanut.

Silti Suomi on nyt neljän joukossa. Mitä se osoittaa? Ainakin sen, että suomalaiseen kiekkoiluun on saatu istutettua voittamisen kulttuuria sekä sen, että Suomi on jääkiekon absoluuttinen huippumaa. Tämä tilanne ei nähtävissä olevassa tulevaisuudessa ole myöskään mihinkään muuttumassa.

Ehkä jotain voittamisen kulttuurista kertoo myös median aggressiivinen kritiikki. Ei siitä kovin kauaa ole, kun täällä ihmeteltiin ruotsalaisen median vuosittain toistuvaa murskakritiikkiä omaa maajoukkuetta kohtaan samaan aikaan, kun meillä siloiteltiin. Tuolloinhan Ruotsi aina Aftonbladetin hautakivistä huolimatta menestyi ja Suomi juurikaan ei.

Tämä on sinällään ilman mitään värilaseja kirjoitettu teksti, koska minulle maajoukkueen menestys on - jos ei aivan yhdentekevä asia - niin ainoastaan ihan mukava lisä. Maajoukkue ei nimittäin herätä minussa erityisen suuria tunteita. Maajoukkueen menestys on minulle toki jonkinlainen indikaattori siitä, missä Suomen kiekkoilu menee. Suomen kiekkoilun hyvinvointi on tärkeää minulle puolestaan siksi, että se heijastuu myös minulle rakkaan seurajoukkueeni hyvinvointiin sekä kotimaisen liigan hyvinvointiin, josta muiden muassa myös HPK on riippuvainen.

Maajoukkueturnauksia seuraan myös siksi, että minusta on mielenkiintoista seurata pienempien kiekkomaiden kehittymisen suuntaa. Jääkiekko nimittäin tarvitsee lisää maita, jotka voivat taistella kansainvälisestä menestyksestä.
 
Tietysti sitä saa arvostella, minäkin arvostelen. Olen tämänkin turnauksen aikana arvostellut Westerlundin pelitapaa, että se ei toimi optimaalisesti kun mukana ei ole riittävästi johtavia pelaajia. Westerlund delegoi paljon vastuuta pelaajille ja silloin, jos joukkueessa on mukana Koivujen, Selänteen ja Timosen kaltaisia johtajatyyppejä, niin peli toimii paremmin. Nyt kun mukana on paljon ensikertalaisia, niin homma on ollut paljon vaikeampaa.

Suomi on pelannut koko turnauksen melko kehnosti. Ainoastaan Saksaa ja Sveitsiä vastaan Suomi on ollut pelillisesti vastustajaa edellä. Latviaa, Valko-Venäjää ja Kazakstania vastaan peli oli kutakuinkin 50-50, kun kuitenkin yleensä Suomi on näitä maita vienyt aika selkeästi vaikka lopputulos olisi ollut tiukka. Venäjällä oli tietysti huikea materiaalietu, joten tulos oli odotettu. Jenkkejä vastaan olisi pitänyt pystyä parempaan, mutta ei pystytty. Noiden lähtökohtien jälkeen Leijonien olisi pitänyt hävitä usealla maalilla Kanadalle. Suomi pelasi kuitenkin turnauksen parhaan pelinsä ja oli tuloksellisesti Kanadaa parempi.

Nimenomaan, not to mention se pikkuseikka, että 90 prosenttia Sotshin jengistä oli myös fyysis-taidollis-peliälyllisiltä ominaisuuksiltaan ja kokemukseltaan valovuoden Minskin porukkaa edellä. Tämä ei ole v-ttuilua saati MM-Leijonien dissaamista, vaan fakta.

Westerlundin kaltaisen koutsin ehkä yllättävin kämmi oli em. faktan "unohtaminen" - ja samalla sen, että pelitapaa muokataan maajoukkueessa ja turnausmoodissa aina mukaan saatavan pelaajiston mukaan, ei toisinpäin. Asiaan saattoi vaikuttaa, että suuri osa keltanokkajätkistä oli Westerlundille enemmän tai vähemmän tuntemattomia, mutta silti. Arvostella voi myös liian yksipuolisista/samankaltaisista valinnoista, mitä pelaajatyyppeihin tulee, ja niin on tehtykin.
Näistä on kuitenkin aivan helvetin pitkä matka itkupotkupaskanheittoon ja uskomattoman naurettaviin "väärin voitettu" -sivuraidevinkunoihin (joita kovin moni ei onneksi enää harrasta).
 

Jaksaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans, NHL
En tiennyt, että jääkiekossa jaetaan tyylipisteitä. Kiitos vinkistä.

Pitäisiköhän herran opetella lukemaan? Tyylipisteistä mitään puhunut, peli nyt vaan ei ollut mitenkään kovin hyvin hallussa, pienellä tuurilla ja Pekka Rinteellä näköjään voi tosin onnistua.

Eniten tuossa viestissä tahdoin osoittaa kuinka naurettavia nämä jälkiviisastelijat ja "mä tiesin"-miehet ovat, varsinkin jos peli tosiaan on ollut ennen Kanada-matsia aivan hirveätä.
 

oiler99

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers, Raahe-Kiekko, Oulun Kärpät, ManU
Juuso Hietasen maalista tuli kyllä paljon mieleen Vladimir Kopatin legendaarinen voittomaali Ruotsin verkkoon Salt Lake Cityssa 2002. Ilmeisesti Oilers-veskareille nuo kaukaa tulevat vedot on pahoja. Nyt vaan pitää toivoa että Ben Scrivensin NHL-uralle ei käy samoin, kuin Tommy Salolle tuon maalin jälkeen.
 

mjr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet
Pitäisiköhän herran opetella lukemaan? Tyylipisteistä mitään puhunut, peli nyt vaan ei ollut mitenkään kovin hyvin hallussa, pienellä tuurilla ja Pekka Rinteellä näköjään voi tosin onnistua.

Kanada kyllä pörräsi kauheasti kulmissa ja laukoi ties mistä paikoista, Mertarantakin oli 59 1/2 minuuttia sydänkohtauksen partaalla, kun oli niin VAAAAAARALLISTA! Silti 5-5 -pelissä tilanne ei ollut mitenkään erityisen paha, etenkin kun ottaa huomioon "melkoisen" suuren materiaalieron. Ei kiekon hallussapito tai laukaukset ratkaise paremmuutta jääkiekko-ottelussa, ei edes tolpista tule puolta maalia (jolloin Kanada olisi voittanut 3,5-3), eikä maalivahtipeli ole jokin ottelun ja voimasuhteiden ulkopuolinen tekijä - vaan ihan yksinkertaisesti: maalit ratkaisevat paremmuuden. Jos haluat olla parempi, teet enemmän maaleja.

Suomi oli parempi joukkue eilisessä pelissä. Latvia oli jossakin aikaisemmassa pelissä parempi kuin Suomi. Missähän se Latvian joukkue nyt oikein viilettää?
 

Ostoskassi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet, Boston Bruins, suomalaiset
Parempi joukkue voittaa AINA.

Pelillisesti parempi joukkue ei voita aina.

Suomi oli eilen parempi kuin Kanada ja ansaitsi voiton.
 

Mechalo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kivikova, Detroit Red Wings, Idän ihme, FC Honka
Juuso Hietasen maalista tuli kyllä paljon mieleen Vladimir Kopatin legendaarinen voittomaali Ruotsin verkkoon Salt Lake Cityssa 2002.
Itselleni taas tulee näitä vanhoja kisakoosteita katselleena mieleen 22 vuoden takaa sama pari Suomi-Kanada '92 kisoista, puolivälierä sekin, Timo Saarikoski roiskaisee kiekon maalille ja lopulta kiekko liukuu Ron Hextallin kautta sisään ja lukemat muuttuvat 4-2:een.
 
En ymmärrä miksi tämä Kontiolan hastattelu on jotenkin hauska. Tyyliä joko on tai ei ole. Kontiola tekee tuossa lähinnä itsestään idiootin. Vaikka olisi kuinka typeriä kysymyksiä ja vituttaa niin aina voi haastatteluihin suhtautua asiallisesti. Tai sitten kieltäytyä koko haastattelusta... Pelaajilla on myös velvollisuuksia ja loppujen lopuksi suuressa kuvassa ovat myös etuoikeutettuja... Junttimaisinta-ketjun kamaa...

MS 2014 Strucny rozhovor Petri Kontioly - YouTube
 

TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät

Jaksoin kuunnella kolme minuuttia, jossa ajassa paljastui kolmikon hölmöys. Väite, että jääkiekko kaksinkamppailupeli ja Westerlund antaa pelin täysin pelaajilla, on täysin idioottimainen.

Suomi perusti puolustuspelaamisen loistavaan Rinteeseen ja hyvin organisoituun viisikkopelaamiseen. Ei tässä kohtaa pelaajilla ole lupaa sooloilla, valmennus on laatinut pelitavan ja pelaajat toteuttivat sitä hienosti. Väite, että Suomi oli kokon pelin täysin purjeessa osoittaa, ettei nuo toimittajat ymmärtäneet mihin Westerlund ja joukkue pyrki. Vastustaja saa pyöriä laidoissa ja kulmissa, kakkossektorista saa vetää rauhassa, Rinne ottaa ne.

Suomi oli ongelmissa toisessa erässä jonkin aikaa, muuten maalipaikat olivat joko Suomelle tai ne oli tasan. Pelitavallisesti Suomi pelaa "rumasti", keskustan täyttäminen ei ole kaunista, kun vastustaja pyörii meidän puolustusalueella. Mertaranta huutaa ja IS:n toimittajat tulkitsevat tämän purjeessa olemiseksi.

Jokainen varmasti näki ennen peliä, että Kanada on ennakkosuosikki tässä pelissä. Suomi laati pelisuunnitelman tämän mukaisesti ja voitti pelin. Näissä peleissä voittaja tarvitsee lähes aina tuuriakin, kiekko pomppaa oikeaan suuntaan, lätty ei katkea pakin mailaan, kiekko osuu maalivahdin torjunnan jälkeen oman mailan hukka palaan jne.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Tila
Viestiketju on suljettu.
Ylös